Keskeneräiseksi jäänyt käsikirjoitus

Historiaan ja historianharrastukseen liittyvä keskustelu
Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Keskeneräiseksi jäänyt käsikirjoitus

ViestiKirjoittaja Jari Teilas » Su 18.12.2011 14:52

Terve kaikki!

Aloitin muutama vuosi sitten pakertamaan työnimellä "Olipa kerran Villissä lännessä -opusta".
Homma eteni tuollaiset 70 sivua nopeassa tahdissa, mutta sitten kiinnostus jostakin syystä sammui. en saanut siihen enää uutta draivia päälle ja homma on maannut tietsikalla nämä vuodet.

Päätin laittaa sen tähän foorumiin (myös länkkäriseuralaisille) luettavaksi "öh jatkokertomuksena" kaikille.

Lähettelen sen tulemaan tässä ennen joulua, joten siinä pieni "joululahja" kiinnostuneille.

Terv. Jari

Osa 1.


JOHDANTO

”Jumala loi miehistä jotkut pitkiksi, jotkut lyhyiksi, mutta Samuel Colt teki heistä tasavertaiset.”


I. LUKU

ARIZONAN POJAT


Hopea teki Tombstonen rikkaaksi, Wyatt Earp teki sen kuuluisaksi. - John Gilchriese

Stuart N. Lake teki Wyatt Earpista elämää suuremman. Glenn G. Boyerin tehtäväksi jäi kuvata hänet ihmisenä.


Ed Schieffelin, mies joka risti Tombstonen (Hautakivi)kaupungin, matkasi kerran samoilla vaunuilla kaupunkiin, kuin John B. Clum (sanomalehti Epitaphin/Hautakirjoitus tuleva päätoimittaja). Clum kysyi matkustajilta ehdotuksia tulevan lehtensä nimeksi, joka aloittaisi ilmestymisensä piakkoin. Epitaph, sanoi Schieffelin siltä istuimelta. Clum ei ollut kovinkaan vakuuttunut. "Eikö hautakiviin hakata vain puhtaita valheita?", hän mietti ääneen. "Kyllä", sanoi Schieffelin pokerinaamallaan, "ja ne kertovat totuuden yhtä usein kuin sanomalehdetkin.", jatkoi Schieffelin.

***

Sana Arizona tuo Villin Lännen ystäville luultavasti ensimmäisenä mieleen Tombstonen, pienen aavikkotuulien riepotteleman hopeakaivoskaupungin, sen kuuluisan lainvalvojan Wyatt Earpin ja revolveritaisteluista * kuuluisimman, joskin myös kiistellyimmän O.K.Corrallin -katutaistelun.

*Revolveritaistelu; käsite kaksintaistelusta luotiin todennäköisesti Sprinfieldissä vuonna 1865, jolloin Wild Bill Hickok ja Dave Tutt vetivät aseensa esiin kävellessään kohti toisiaan.


Wyatt Earp – ”Tombstonen leijona”, kuten Walter Noble Burns kuvasi hänet kirjassaan.

Kuinka moni on kuullut, tai lukenut joskus Wyatt Earpista? Luultavasti ne henkilöt jotka ovat tutustuneet häneen, eivät milloinkaan tule saamaan tarpeekseen tästä miehestä. Jo pelkästään nimi ”Wyatt Earp” saa kuulian valpastumaan, vaikkei nimi soinnu korviimme kenties yhtä kauniisti kuin esimerkiksi ”Johnny Ringo”.

Earp on vaikeasti kategorioitavissa, sillä hän ehti elämänsä aikana olla monessa mukana; farmarina, puhvelimetsästäjänä, hevosvarkaana, saluunanpitäjänä, pelurina, liikemiehenä, kilpahevosten kasvattajana, nyrkkeilyotteluiden erotuomarina, lainvalvojana, kullanetsijänä ja elämänsä ehtoopuolella vieläpä lännenfilmien asiantuntijana.

Hänen maineensa ei rakentunut pelkästään Tombstonen tapahtumiin. Yhtä hyvin hänet tunsivat niin Kansasin karjapaimenet kuin myös Alaskan kullankaivajat.

Earpia syytettiin kaksinnaimisesta ja pidettiin ”Lady Killerinä”. Jotkut pitivät häntä kylmäverisenä tappajana eli ”Man Killerinä” tai laskelmoivana ja häikäilemättömänä omaneduntavoittelijana. Vaikka monet hänen toimistaan eivät päivänvaloa kestäneetkään, on elokuvateollisuus etunenässä muokannut tästä hoikasta ja pitkästä, aina hyvin pukeutuneesta miehestä suoraselkäisen lainvalvojan, joka taisteli pahaa vastaan rauhoittaen milloin minkäkin kaupungin. Tarkasteltaessa Wyatt Earpia miltä kantilta tahansa hän yksinkertaisesti oli ja on edelleenkin Villin Lännen ylivoimaisin ikoni ja supertähti.

Tosiasiassa Wyatt toimi lainvalvojana ainoastaan kuusi vuotta hänen 80-vuotisen ikänsä aikana. Hän olikin enemmän liikemies kuin lainvalvoja tai revolverisankari.
Jos uskomme aikalaisten kuvauksiin hänestä, Wyatt oli nuorena komea ilmestys, yli kuusi jalkaa* pitkä, vaalea ja sinisilmäinen. Earpin viikset olivat aina huolellisesti trimmatut ja vielä vanhanakin hän ulos lähtiessään käytti aina solmiota ja puvuntakkia. Hän oli vaatimaton mies, joka karttoi julkisuutta elellen pitkälti nuoruutensa päivien muistoissa.

*jalka = pituuden mittayksikkö (englanti). Yksi jalka on 0,3048 metriä

Elämänsä ehtoopuolella Wyatt Earp empi ja epäröi vastaillessaan häntä pommitettavilla kysymyksillä tuosta kuuluisasta katutaistelusta. Earp sanoikin kerran: "Tuo taistelu kesti vain 30 sekuntia ja minä olen
jo lähes 80 -vuotias. Elämästäni löytyy onnellisempaakin kerrottavaa."

Leikittelemällä ajatuksella aikamatkasta Wyatt Earpin Villiin Länteen voisimme kenties saada vastaukset miljooniin kysymyksiimme. Vai saisimmeko sittenkään? Sillä Earpin elinikäinen ystävä ja ihailija William Barclay ”Bat” Masterson sanoi kerran: ”Todellista tarinaa Villistä Lännestä ei koskaan kerrota, ellei Wyatt Earp sitä kerro, ja hänhän ei kerro.”

***

Wyatt Berry Stapp Earp syntyi Monmounthissa, Illinoisissa vuonna 1842 ja kuoli kroonisen virtsatulehduksen aiheuttamiin komplikaatioihin Los Angelesissa, Kaliforniassa vuonna 1929.

Wyatt avioitui tammikuussa 1870 nuoruudenrakastettunsa Urilla Sutherlandin kanssa. Yhteiselämä muuttui pian tragediaksi Urillan kuoltua lavantautiin vain muutaman avioliittokuukauden jälkeen, ja Wyatt menetti kosketuspinnan elämään ja alkoi juoda. Hänet pidätettiin hevosvarkaudesta lähellä Fort Gibsonia, Intiaaniterritoriossa. Joku maksoi vaadittavan takuusumman (mahdollisesti Wyattin isä, Nicholas P. Earp), jonka jälkeen Wyatt pakeni. Syyllistyikö Wyatt Earp todellisuudessa hevosvarkauteen on epäselvä? Monet historioitsijat ovat kyseenalaistaneet syytteen.

Wyatt saapui Newtoniin, Kansasiin luultavasti 1872 ja toimi jonkin aikaa puhvelinmetsästäjänä Peace Creekissä, Kansasissa, jossa ystävystyi Mastersonin veljesten kanssa. Mastersonin veljeksillä oli suunnitelmissa jatkaa metsästystä Texasin ”pannunvarressa” (Panhandle), ja he ehdottivat että Wyatt lähtisi heidän mukaansa. Earp kuitenkin kieltäytyi yhtiökumppanuudesta ja jäi Kansasiin.

Seuraavana vuonna hänet nähtiin monasti Hays Cityssä ja Ellsworthissa. Vuonna 1874 Earp saapui Wichitaan, jossa hänen vanhempi James-veljensä toimi tuolloin baarimestarina.

Keväällä 1875 Marshal Michael Meagher palkkasi Wyatt Earpin apulaisekseen Wichitan poliisijoukkoihin (Wyattin ensimmäinen kokemus lainvalvojana oli jo vuonna 1870 Lamarissa, Missourissa, toimiessaan siellä konstaapelina neljä kuukautta). Earp erotettiin kuitenkin virastaan niskoittelun takia huhtikuussa 1876 (Tässä viitataan nyrkkitappeluun, jonka Wyatt kävi toisen Wichitan poliisipäällikön virkaa havittelevan, William Smithin kanssa).

Tämän jälkeen Earp saapui Dodge Cityyn, ensin Faro-pöydän ääreen, mutta otti pian vastaan sheriffi Larry Degerin apulaisentoimen, työskennellen kaupungin lainvalvojana kolmena eri toimikautena. Dodge Cityssä Wyatt Earpin legenda alkoi kehittyä.

Loppuvuodesta 1877 Earp ilmestyi Faro-pöytien ympärille Fort Griffinissä, Texasissa. Siellä hän oletettavasti tapasi ensimmäisen kerran John ”Doc” Hollidayn ja tämän naisystävän ”Big Nose Katen”.

Näiden kahden tyystin erilaisen miehen elinikäinen ystävyys on askarruttanut historioitsijoita. Doc Holliday oli tuberkuloosiin sairastunut, etelänjuuret omaava entinen hammaslääkäri ja äkkipikainen revolverisankari. Wyatt Earp, harkitseva ja rauhallinen keskilännestä kotoisin oleva sukuylpeä ”perhe kaikki kaikessa” – arvoja kunnioittava mies.
Allie Earp (Virgilin vaimo) kuvasi Earpin poikia: ”Earpin veljesten kokoontuessa heitä ympäröi hiljaisuus, salamyhkäisyys ja sukuylpeä yhteenkuuluvuus.”

Mikä oli Wyattin ja Docin ystävyyden salaisuus? Oliko näille kahdelle miehelle yhteistä ainoastaan väkevä himo korttipöytiin? Jotkut historioitsijat olettavat, että Holliday olisi kerran pelastanut Earpin hengen, ja tästä johtui Wyattin lojaalisuus tätä mystistä revolverisankaria kohtaan. Toisaalta heidän läheinen ystävyytensä on vihjattu johtuneen jopa heidän homoseksuaalisesta suhteestaan.

Keväällä 1878 Wyatt Earp palasi Texasista takaisin Dodge Cityyn, Kansasiin. Hän aloitti toisen toimikautensa lainvalvojana kaupungissa 75 dollarin kuukausipalkalla ja yhä useammin hänen kainalossaan nähtiin viihtyvän nainen nimeltä Celia Ann Blaylock, jota Wyatt kutsui ”Mattieksi”.

Pian Earpin kaupunkiin saapumisen jälkeen, Dodge Cityn katukuvaan ilmestyi myös Doc Holliday.

Wyatt Earpin kasvatti mainettaan lainvalvojana Kansasissa, mutta seuraava ”välietappi” hänen elämässään olisi tekevä hänestä legendan.


***

Wyatt Earp saapui vankkureillaan Tombstoneen avovaimonsa Celia Ann "Mattie" Blaylockin kanssa 1. päivä joulukuuta 1879. Kahdessa muissa vankkureissa, jotka kuuluivat samaan seurueeseen, matkasivat
Wyattin vanhemmat veljet James sekä Virgil vaimoineen (Allie ja Bessie). Morgan Earp nuorikkonsa Louisan kanssa saapuivat kaupunkiin muutamaa kuukautta myöhemmin.

Earpien saapuessa Tombstoneen sinne virtasi päivittäin väkeä pilvin pimein. Eikä tämä kolmen vaunun karavaani herättänyt erityistä huomiota kenessäkään tuolloin. Vastoin yleistä legendaa Wyatt Earpilla ei tuolloin ollut minkäänlaista Dodge Cityn aikaista kuuluisuutta tai mainetta. Hänen nimensä tavalliselle tombstonelaiselle ei tuolloin merkannut juuri yhtään mitään. Ainoa Earpin veljeksistä, joka tuolloin kantoi tinatähteä, oli Virgil.

Tombstonelainen George Parson (1850 – 1933), joka jo piti niihin aikoihin päiväkirjaa, kuvasi merkinnöissään usein kaupungin merkkihenkilöitä (hän itse saapui Tombstoneen helmikuussa 1880). Parson mainitsi päiväkirjassaan Earpeista ensimmäisen kerran vasta lokakuun 27. päivänä 1881, siis vuorokautta myöhemmin kun kuuluisa katutaistelu oli käyty.
Parson ei myöskään tehnyt päiväkirjaansa minkäänlaista merkintää silloin kun Bat Masterson helmikuussa 1881 saapui Tombstoneen. Tästä kuuluisasta Fordin piirikunnan entisestä sheriffistä eivät myöskään tombstonelaiset sanomalehdet tuolloin kirjoittaneet halaistua sanaakaan.
Myös John B. Clum kirjoitti viimeisinä elinvuosinaan, että hän kuuli ensimmäisen kerran Earpin veljeksistä lokakuussa 1880.

Arizonan yliopiston professori Frank Lockwood haastatteli Wyatt Earpia vuonna 1926. Lockwood, joka selvästikään ei pitänyt Earpista summasi kuitenkin myöhemmin: "Luulen, että Wyatt Earpissa yhdistyivät molemmat puolet. Hän oli kylmäverinen tappaja ja samalla rakastava mies, mutta varmaa on, että hän oli yksi kovimmista miehistä, joka milloinkaan on kantanut asetta.”

***

Syyt Earpien ja Clanton-McLaury -jengin keskinäiseen välienselvittelyyn, joka lopulta johti kuuluisaan O.K. Corrallin katutaisteluun, ovat monisyiset. Revolveritaistelusta on kirjoitettu lukuisia kirjoja, joissa historioitsijat ovat kuvanneet Earpit joko jaloina lain puolustajina tai moraalittomina tappajina ja huijareina,

riippuen siitä kenen puolella kirjoittaja kulloinkin on sattunut olemaan, tai missä määrin hän on malttanut tutkia historiaa ja pitäytyä totuudessa.

Earpit ja Clanton-McLaury –jengi selvittivät keskenään muutakin kuin henkilökohtaisia kaunojaan. Todisteet puhuvat kulissien takaisesta pelistä, jossa mukana oli paikallisia poliitikkoja kuin myös taloudellisia intressejä. Henkilökohtaista kaunaa lisäsi jossain määrin myös riita naisesta.

Lukemalla todistajanlausuntoja, silminnäkijöiden kuvauksia, ristikuulusteluja tai oikeudenpöytäkirjoja taistelusta, lukija on avuton selvittäessään totuutta. Kukaan ei ole puolueeton. On joko Earpien puolella tai heitä vastaan. Eikä tämä lopulta johdu pelkästään O.K. Corrallin kuuluisasta taistelusta, vaan yhtä paljon kaikesta siitä mitä tapahtui ennen sitä ja sen jälkeen.

Mutta ennen O.K. Corrallin katutaistelun kuvaamista muutama fakta Tombstonesta.

1879

1. joulukuuta kolme Earpin veljestä Wyatt (31), Virgil (36) ja James (38) saapuvat Tombstoneen, Arizonaan.

2. joulukuuta väkiluku kaupungissa arvioidaan olleen 1000 - 1500.


1880

Helmikuussa 1880 Tombstonen asukasluku oli noin 2000. Vesi piti tuoda kaupunkiin ja se maksoi 3 senttiä gallonalta. Mutta gallonasta mescalia pitikin jo maksaa 4 $.


1. toukokuuta ensimmäinen numero sanomalehdestä Tombstone Epitaph ilmestyi. Lehden toimitus sijaitsi telttakankaisessa katoksessa, 4. kadun ja Fremont Streetin kulmassa. Epitaph ei kuitenkaan ollut
ensimmäinen sanomalehti Tombstonessa. The Tombston Nugget aloitti ilmestymisensä jo 1879.

Oriental-saluuna avasi ovensa kesällä.

Jotakuinkin 20 uutta asukasta saapui päivittäin Tombstoneen.

Elo-syyskuun aikana Doc Holliday "The Living Dead Man" saapui kaupunkiin.

11. lokakuuta Doc Holliday ja John Tyler riitaantuivat Oriental saluunassa. Ystävät riisuivat tappelupukarit aseista ja Tyler häipyi paikalta. Saluunan omistaja Milt Joyce käski myös Hollidayta poistumaan, muuta ei palauttanut Docille tämän asetta. Hetkeä myöhemmin Holliday ilmestyi saluunaan toinen ase mukanaan. Milt Joyce rauhoitti tilanteen kalauttamalla ”hammaslääkärin” päälakea kuudesilaukeavansa kahvalla. Uusi tappelu oli valmis, jonka seurauksena Doc Holliday ampui Milt Joycen käden läpi. Myöhemmin Holliday sai syytteen ampuma-aseen käytöstä yleisellä paikalla.

1881

1. tammikuuta Southern Pacificin lennätin saavutti Tombstonen, Yuman ja Tucsonin, Arizonassa.

4. tammikuuta sanomalehti Tombstone Epitaphin päätoimittaja John B. Clum valittiin kaupungin pormestariksi. Clum voitti vastaehdokkaansa Mark Shafferin äänin 532 - 165. Clum toimi samalla myös kaupungin postilaitoksen johtajana. Samaan aikaan Virgil Earp hävisi Ben Sippylle kaupungin marshalin vaaleissa.

25. helmikuuta, revolverimies Luke Short saapui Dodge Citysta Tombstoneen.

16. maaliskuuta kaupungissa organisoidaan etsintäpartio jäljittämään postivaunuryöstäjiä, joiden
uskotaan olleen: Bill Leonard, Jim Crane ja Harry" the Kid" Head. Ryöstäjät saivat saaliikseen suuren määrän hopeaharkkoja. Etsintäpartion jäsenille, Buckskin Frank Leslielle, Doc Hollidaylle, Bat Mastersonille, Virgil, Morgan ja Wyatt Earpille Wells Fargo lupaa 3600 dollarin palkkion, jos he pidättävät koplan.

19. maaliskuuta molemmat sanomalehdet kaupungissa vihjaavat, että Doc Holliday oli mukana postivaunuryöstössä.

Huhtikuussa Tombstonen väkiluku kipuaa 7000. Kaupungissa oli tuolloin jo 110 laillista viinamyymälää.

6. toukokuuta James Earp jätti kaupungin, ja muutti vaimonsa kanssa Kaliforniaan.

Kovien juominkien jälkeen, pikkurikollinen Jim Wallace hermostui Curly Bill Brociuselle, ja ampui riidan päätteeksi Curly Billä leukaan. Joukko karjapaimenia vaati Wallacen narunjatkoksi, mutta sheriffi William Breakenridge onnistui rauhoittaa kiperän tilanteen.

6. kesäkuuta Virgil Earpista tuli Tombstonen väliaikainen kaupungin marshal, viranhaltija Ben Sippyn jäädessä tehtävistään pois toistaiseksi.

Bill Leonard ja Harry Head, jotka todennäköisesti ryöstivät 15. maaliskuuta postivaunut lähellä Tombstonea, ammuttiin kuoliaiksi Hachita-vuorilla, Uudessa-Meksikossa.

9. kesäkuuta Tombstone Epitaph ylisti kirjoituksessaan väliaikaista marshaliaan Virgil Earpia, joka oli estänyt alkamassa olevan revolveritaistelun Ike Clantonin ja Denny McCannin välillä, sen jälkeen kun kaksikko oli ensin soittanut toisilleen tarpeeksi suutaan.

22. kesäkuuta Arcade saluunan ulkopuolella omistajan järjestellessä viskitynnyreitään varastoon, huolimaton savukkeen käyttö johti räjähdysmäiseen tulipaloon, jonka seurauksena 66 rakennusta paloi
maan tasalle kahden korttelin alueelta. Menetykset nousivat 175.000 $. Päivä tulipalon jälkeen kaupungissa aloitettiin jälleenrakennus. Kaksi viikkoa myöhemmin useimmat saluunoista olivat taas pystyssä, suurempina, parempina ja äänekkäämpinä.

28. kesäkuuta Virgil Earp otti vastaan kaupungin marshalin viran siihen saakka kunnes Ben Sippy palaisi takaisin virkaansa.

7. heinäkuuta Kate ”Isonenä-Kate” Elder sai 12.50 dollarin sakot ryyppäämisestä ja räyhäämisestä yleisellä paikalla.

24. heinäkuuta raju vesisade aiheutti Tombstonessa valtavat tulvat.

1. elokuuta Virgil Earp kertoi kaupunginhallitukselle, että nyt kaupungissa on huomattavan rauhallista ja ehdotti, että poliisivoimat supistettaisiin kolmeen mieheen.

17. elokuuta Morgan Earp nimitetään erikoispoliisin virkaan Tombstonessa.

22. lokakuuta Milt Hicks -niminen karjavaras vangitaan kaupungissa.

24. lokakuuta Hicks pakeni kahden muun vangin kanssa vankilasta ja häipyi omille teilleen.

25. elokuuta Earpien ja Clantonien riita oli kypsynyt räjähdyspisteeseensä.

26. lokakuuta Tombstonessa käytiin raju katutaistelu, jossa kolme miestä kuoli. O. K. Corrallin katutaistelu -nimellä kulkevasta revolveritaistelusta tuli ehkäpä maailman tunnetuin taistelu, ja Wyatt Earpin legenda alkoi hahmottua.

29. elokuuta Virgil Earpin virka kaupungin sheriffinä virallisesti lakkautettiin.

1. joulukuuta tuomioistuin päätti, että Earpit olivat toimineet O.K. Corrallin -katutaistelussa lainvalvojien
oikeuksien puitteissa.

24. joulukuuta Joulupukki tervehti 251 koululaista Tombstonessa, Schieffelin-hallissa. Lahjojen yhteisarvo ylitti 300 dollaria.

28. joulukuuta Virgil Earp joutui salamurhayrityksen kohteeksi. Haulikkomiehet ampuivat väijytyksestä Virgila. Earp selviytyi murhayrityksestä, mutta rampautui loppuelämäkseen.

29. joulukuuta Virgil Earpin olkanivel poistettiin kirurgisesti.


1882

3. tammikuuta Dave Neagle nimitettiin Tombstonen uudeksi kaupungin marshaliksi. Samaan aikaan uudeksi pormestariksi valittiin Jim Carr.

6. tammikuuta Pony Deal ryösti kahden rikostoverinsa kanssa Tombstone-Bisbee välillä liikennöivät postivaunut.

13. helmikuuta Wyatt ja hänen avovaimonsa Mattie kiinnittivät heidän kotinsa 365 dollarin summasta.

18. helmikuuta Wyatt, Morgan Earp ja Doc Holliday järjestivät etsintäpartion, joka lähti jäljittämään väitettyä postivaunuryöstäjä Pony Dealia.

15. maaliskuuta Virgil Earp näyttäytyi ensimmäisen kerran kaupungin kaduilla, sen jälkeen kun hänet yritettiin salamurhata 28. joulukuuta 1881.

18. maaliskuuta Morgan Earp haavoittui kuolettavasti kostoiskussa, joka tehtiin häntä vastaan. Morgan oli pelaamassa biljardia Bob Hatch'in biljardihallissa, kun haulipanos osui häneen. 30-vuotias
Earp kuoli tunnin sisällä ampumisesta. Teon jälkeen Morganin veljet janosivat kostoa.

20. maaliskuuta Wyatt ja Warren Earp, Doc Holliday, Sherman McMasterson ja ”Turkey Creek” Jack Johnson saattoivat rampautuneen Virgil Earpin Kaliforniaan matkalla olevaan junaan Tucsonissa.
Junassa miehet havaitsivat Frank Stilwellin, jonka uskottiin olleen vastuussa Morgan Earpin salamurhaan.
Kun veturinlähettäjä puhalsi pilliinsä, kuultiin useita laukauksia ja Stilwell löydetään kuolleena.
Vuonna 1896 Wyatt Earp kertoi haastattelussa, että he joutuivat tulitaisteluun asemalla Ike Clantonin koplan kanssa, joka oli seurannut heitä yrittäen murhata heidät. "Yksi heistä, Frank Stilwell, joka luultavasti murhasi veljeni, yritti ottaa aseeni jolloin revolverini laukesi sillä seurauksella, että Stilwell kuoli"
lisäsi Earp.

24. maaliskuuta Wyatt Earpin joukko joutui taisteluun karjapaimenten kanssa Tombstonen ulkopuolella, mahdollisesti Whetstone-vuorilla. Curly Bill Brocius kuoli taistelussa. Kuitenkin useita eri versioita
ilmaantui tulitaistelusta, eikä Curly Billin kuolemasta saatu lopulta varmaa tietoa.

27. maaliskuuta Tombstonessa kiersi huhu, että karjaparoni Henry Hooker maksoi Wyatt Earpille 1000 dollaria Curly Billin murhasta.

28. maaliskuuta John Behan johtama etsintäpartio, joka jäljitti Earpeja, saapuu Hookerin karjatilalle. Behan syyttää Hookeria murhaajien ja lainsuojattomien (Earpin-klaani) avustamisesta.
Kerrotaan, että Hooker oli sanonut Behanille: "Tunnen Earpit ja tunnen sinut. Earpit ovat aina kohdelleet minua kuten herrasmiehet. Helvettiin sinä, sinun lakisi ja etsintäpartiosi. Nuo miehet ovat jahtaamassa hevosvarkaita ja lainsuojattomia, ja sillä siisti!"

3. huhtikuuta molemmat kaupungin sanomalehdistä, Epitaph ja Nugget lupasivat palkkion sille joka pystyisi todistamaan, että Wyatt Earp olisi murhannut Curly Bill Brocius'en.

7. huhtikuuta The Tombstone Daily Nugget kirjoitti, että pahamaineinen ”Turkey Creek” Jack Johnson, josta oli luvattu 2500 dollarin palkkio, ratsasti Wyatt Earpin jengissä.

8. huhtikuuta Wyatt Earpin jengi saapui Silver Cityyn, Uuteen Meksikoon. Silminnäkijöiden mukaan joukko oli aseistautunut hampaisiin asti.

11. huhtikuuta San Francisco Daily Exchange kirjoitti: "Huhutaan, että Earpit saapuvat Oaklandiin. Ratsuväki tulee olemaan valmiina vastaan ottamaan Earpin veljekset ja tulee vastaamaan kaupungin
turvallisuudesta."
Huhu oli kuitenkin väärä, sillä kyseinen joukko oli Earlin veljekset, ei Earpit. Helpottava uutinen levisi kaupungissa preeriapalon lailla. Kaikki oli taas rauhallista Oaklandissa.

1. toukokuuta John Clum myi vuonna 1880 perustamansa Tombstone Epitaph -lehden. Syy hänen lähtöönsä kaupungista oli epäselvä. Jotkut pitävät syynä hänen lähtöönsä pelkoa O.K. Corrallin taistelun kostotoimista. Toiset uskoivat syyn lähtöön olleen hänen vaimonsa kuolemisen synnytyksessä.

5. toukokuuta vuonna 1879 toimintansa aloittanut The Tombstone Daily Nugget lakkasi ilmestymästä

16. toukokuuta Doc Holliday pidätettiin Denverissä syytettynä Frank Stilwellin murhasta.

17. toukokuuta Bat Masterson, Hollidayn vanha ystävä onnistuu laillisin keinoin avustamaan ystävänsä vapaaksi.

22. toukokuuta toinen suuri, saluunasta alkanut tulipalo riehui Tombstonessa.

27. toukokuuta Virgil Earp etsi kirurgista apua vammautuneeseen olkaansa San Franciscossa. Daily Examinen kirjoitti: "Virgil Earp ei vaikuta raakalaiselta."

12. heinäkuuta The Tombstone Epitaph kirjoitti: "Pahamaineinen revolverisankari Johnny Ringo nähty juovuksissa Galeyvillessä, Arizonassa."

14 heinäkuuta Johnny Ringo löydettiin kuolleena Turkey Creek -kanjonista, Arizonassa. Jotkut pitivät kuolemaa itsemurhana. Joidenkin tarinoiden mukaan Ringo oli löydettäessä kuitenkin skalpeerattu.
Kuolemaa ei koskaan selvitetty. Suurimmat epäillyt olivat: Wyatt Earp, Buckskin Frank Leslie ja Johnny O'Rourke.

14. marraskuuta pitkäaikaiset riitapukarit, William F. "Billy the Kid" Clairborne ja Buckskin Frank Leslie, ottivat yhteen Allen Streetin kulmassa Tombstonessa. Claibourne joka oli syyttänyt Leslietä
ystävänsä Ringon murhasta, kuoli revolveritaistelussa.

Tämän jälkeen Tombstone rauhoittui.

***

jatkuu...
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Re: Keskeneräiseksi jäänyt käsikirjoitus

ViestiKirjoittaja Jari Teilas » Su 18.12.2011 16:20

Osa 2.

Ainekset väistämättömään yhteenottoon.

Earpit yhdistettiin poliittisesti kuin taloudellisestikin Tombstonen eliittiin. He olivat republikaaneja ja heidän käytöstapansa, tyylinsä ja vaatetuksensa noudatti tyypillistä kaupunkilaismuotia tuolloin.
Jo lyhyen kaupungissa vietetyn ajan jälkeen Virgil nimitettiin kaupungin sheriffiksi (1880). Morgan toimi haulikkovartijana Wells Fargon postivaunukuljetuksissa ja Wyatt työskenteli toisinaan apulaissheriffin ominaisuudessa. Hän kuitenkin tavoitteli vastikään perustetun Cochise piirikunnan sheriffinvirkaa, jota havitteli myös John H. Behan, demokraatti, joka veljeili usein karjapaimenten* kanssa, jotka niin ikään olivat myös demokraatteja.

*karjapaimenet = Clanton-McLaury – jengiä kutsuttiin yleisesti ”Cowboys”, karjapaimenet.

Wells Fargon postivaunut ryöstettiin lähellä Tombstonea maaliskuussa 1881 Kun ryöstön yhteydessä vaunukuski ja yksi matkustajista saivat surmansa Wyatt Earp sai tilaisuuden.
Ryöstäjien uskottiin olleen Bill Leonard, Jim Crane ja Harry" the Kid" Head. Wells Fargo lupasi ryöstäjien kiinniottajille mahtavan 3600$ palkkion.
Wyatt Earp ehdotti Ike Clantonille, että karjapaimenten jengi hoitelisi postivaunuryöstäjät. Luovuttaisi heidät Earpille, jolloin hänen maineensa lainvalvojana kasvaisi ja Cochisen piirikunnan sheriffinvirka olisi hänelle tarjottimella. Earp ehdotti, että Clantonin-jengi saisi pitää palkkiorahat itsellään.
Tarjous kuulosti ensin Ikestä houkuttelevalta, mutta sitten asiat vain eivät menneetkään niin kuin osapuolet olivat sopineet ja he riitaantuivat lopullisesti.

Verinen yhteenotto Earpien ja karjapaimenten välillä antoi odottaa vielä hetken.
Pahaenteinen sarja selkkauksia näiden kahden ryhmittymän välillä käynnistyi lopulta lokakuun 25. päivän yönä paikallisessa saluunassa ja joka johti lopulta O.K. Corrallin katutaisteluun.

Keskiviikko 26. lokakuuta 1881


”Jos haluat tapella, minä olen siihen valmis.” - Tom McLaury (Wyatt Earpille muutamaa tuntia ennen taistelun alkua)

”Heti kun Earpit ja Holliday ilmestyvät, hauskanpito voi alkaa.” - Ike Clanton

”Näyttää tosi pahalta.” - John P. Clum, Tombstonen pormestari.

”Saatanan huoranpenikat. Te olette etsineet taistelua ja nyt saatte sen.” - Morgan Earp

”Saatanan huoranpenikka. Nyt saat tapella.” - Wyatt Earp (Ike Clantonille)

”Älkää ampuko. Minä en halua taistelua.” - Billy Clanton

”Minulla ei ole asetta.” - Tom McLaury


Päivä oli pilvinen ja kylmä. Hyytävä viima ennusteli jo talven tuloa. Kello oli kello noin 14.00 kun kolme yli kuusi jalkaa pitkää Earpin veljestä, Virgil, Wyatt ja Morgan sekä heidän kiistelty liittolaisensa Doc Holliday saivat kuulla, että karjapaimenet odottivat aseistautuneina ja uhkasivat heitä taistelulla.

Virgil Walter Earp oli syntynyt 18.7.1843 Hartfordissa, Kentuckyssa. Hän oli sisällissodanveteraani ja ollut aviossa Ellen Sysdemin kanssa. Liitosta heillä oli yksi tytär (Jane). Saatuaan kuulla Virgillin kaatuneen sodassa (tieto oli virheellinen), Ellen muutti tyttärensä kanssa Walla Wallaan, Washingtoniin ja avioitui myöhemmin uudelleen.
Vuosien 1866–68 Virgil toimi yhdessä Wyattin kanssa kuormavankkurikuskina ja teki useita matkoja Wilmingtonin ja Prescottin välisellä linjalla.
Council Bluffsissa, Iowassa vuonna 1870 Virgil tapasi Alvira ”Allie” Packingham Sullivan–nimisen nuoren naisen, josta tuli hänen vaimonsa loppuelämäkseen.
Vietettyään vuosia kiertolaiselämä, pariskunta muutti Prescottiin vuonna 1877, jossa Virgil työskenteli jonkin aikaa sahalla.
Vuonna 1879 hänet nimitettiin deputy U.S. marshalliksi Tucsoniin.
Tombstoneen Virgil ja Allie saapuivat yhdessä Wyattin kanssa. Virgil oli 38-vuotias kaupunginsheriffi O.K. Corrallin taistelun aikaan.
Morgan Earpin salamurhan jälkeen hän muuti vaimonsa kanssa Coltoniin, Kaliforniaan, jossa hänet valittiin kaupunginsheriffiksi vuonna 1887.
Hän oli jonkin aikaa Wyattin kanssa Cripple Creekissä, Coloradossa. Palattuaan takaisin Prescottiin, Virgil perusti karjatilan lähelle Kirklandia.
Vuonna 1899 Jane-tytär lopulta tapasi isänsä, ja kerrotaan että heidän tapaamisensa oli lämmin ja onnellinen.
Vuonna 1900 Virgil sai tietää, että hänen nuorin veljensä Baxter Warren Earp oli ammuttu kuoliaaksi Willcoxissa, Arizonassa. Virgil teki yksityistutkimuksia asiasta, ja huhutaan, että hän olisi lopulta
surmannut Sonorassa John Boyettin, Warrenin murhaajan. Tälle tapahtumalle ei ole kuitenkaan löytynyt mitään pitävää näyttöä.
Virgil kuoli keuhkokuumeeseen ollessaan Goldfieldissä, Nevadassa vuonna 1905. hänet on haudattu Portlandiin, Oregoniin.

Morgan Seth Earp syntyi 24.4.1851 Pellassa, Iowassa. Tämä Virgilin ja Wyattin nuorempiveli, seurasi kaikessa Wyattin jalanjälkiä (heidät sotkettiinkin usein keskenään), toimien aika ajoin lainvalvojana, pelurina tai Wells Fargon haulikkovartijana.
Tämä kuumapää ja väkivaltaan taipuvainen veljeksistä pisin ja hauskannäköisin oli Doc Hollidayn hyvä ystävä. Tämä kaksikko käyttikin ylettömästi aikaansa Tombstonen faro-pöytyien ääressä.
Vuonna 1875 Morg toimi Charlie Bassettin apulais-sheriffinä Dodge Cityssä.
Morgan solmi avoliiton Louisa ”Lou” Houston kanssa vuonna 1877 ja pariskunta asui Montanassa aina vuoteen 1880 saakka, jonka jälkeen he suuntasivat kohti Tombstonea Morganin isoveljien perässä.
O.K. Corrallin taistelun aikaan Morgan Earp oli 30-vuotias.

John H. ”Doc” Holliday Earpien veljesten uskollinen ystävä syntyi Griffinissä, Georgiassa 14.8.1851.
Hän oli hammaslääkäri, ja saanut koulutuksensa Pennsylvania College of Dental Surgeyssä, Philadelphiassa, josta valmistui vuonna 1872.
Pian valmistumisensa jälkeen hän sairastui tuberkuloosiin. Doc matkusti länteen olettaen ilmaston ja elinympäristön siellä tekevän hyvää hänen sairaudelleen. Tämä langanlaiha ja sairauden heikentämä hammaslääkäri oli tuttu näky keskilännen karjakaupunkien faro-pöydissä 1870-puolivälin jälkeen.
Doc Holliday oli 30-vuotias O.K. Corrallin taistelun aikaan. Tombstonen draaman jälkeen hän muutti Coloradoon vuonna 1882. Tuolloin hänen maineensa mystisenä pistoleerona oli kiirinyt ympäri länttä ja lehtimiehet piirittivät häntä yhtenään. Doc Hollidayn kerrottiin painaneen tuolloin enää ainoastaan 150 paunaa, hänen kasvonsa kuten hiuksensakin olivat harmaat ja silmät paloivat kuin kuumeessa. Doc oli aina hyvin pukeutunut ja hän vaikutti varsin vaatimattomalta mieheltä. Hänellä oli hyvin pehmeä ja miellyttävä ääni, lähes kuin naisella ja hänen kätensä olivat pienet ja pehmeät, kirjoitti Denver Republican tuolloin.
Kerrotaan Bat Masteronin kertoneen, että ”Doc oli tuolloin jo niin fyysisesti heikko, että kuka tahansa poikanenkin olisi pystynyt pieksemään hänet.”
John ”Doc” Holliday kuoli tuberkuloosiin Glenwood Springissä, Coloradossa vuonna 1887.

Joseph Isaac ”Ike” Clanton karjapaimenten johtaja ja heidän puolestapuhuja oikeudessa. Ike Clanton syntyi Callowayn piirikunnassa, Missourissa vuonna 1847. Clantoneiden suurperhe (8 lasta) muutti vuonna 1877 San Pedro River – laaksoon, vain muutaman mailin päähän Tombstonesta. Karjatila, jonka isäntänä oli ”Old Man” Clanton, kukoisti lähinnä Meksikon puollelle tehtyjen karjavarkauksien ansiosta.
Ike on kuvattu aikalaiskertomuksissa kerskuriksi ja epäsiistiksi mieheksi, joka alituisesti jauhoi purutupakkaa. Useat historioitsijat pitävät Ike Clantonin humalapäissään haastamaa riitaa Earpin veljesten kanssa suurimpana syynä O.K. Corrallin katutaisteluun.
Kun Wyatt Earp ampui Frank C. Stilwellin Tucsonin rautatieasemalla ollessaan saattamassa Virgiliä ja hänen vaimoaan junalle, toinen Earpien salamurhaa suunnitelleista miehistä oli silminnäkijöiden kertoman mukaan ollut Ike Clanton. Earpit eivät pystyneet kuitenkaan koskaan todistamaan tätä todeksi.
Ike välttyi kuolemalta O.K. Corralin katutaistelussa, mutta sai surmansa karjaetsivä J.V. Brightonin luodista, ollessaan varastamassa karjaa lähellä Eagle Creekiä, Arizonassa vuonna 1887.
Ike Clanton oli O.K. Corrallin taistelun aikaan 34-vuotias.

William Harrison ”Billy” Clanton syntyi Hamiltonin piirikunnassa Texasissa vuonna 1862. Kerrotaan, että täytettyään 16 vuotta, Billy jo yli 6 jalkaa pitkä.
Hän tutustui Frank ja Tom McLauryihin Tombstonessa vuonna 1878, ja ystävystyi veljesten kanssaan.
Legendan mukaan kohtalokas riita Earpien kanssa alkoi siitä, kun Billy varasti Wyatt Earpin hevosen.
O.K. Corralin katutaistelussa Billyä ammuttiin kuusi kertaa. Hän eli vielä noin tunnin taistelun jälkeen kärsien valtavista kivuista. billy oli tuolloin ainoastaan 19-vuotias. Erään silminnäkijän mukaan hän kirkui tuskasta ja oli toistuvasti pyytänyt,
että häneltä riisuttaisiin saappaat jaloistaan. Aikalaiskertomuksissa mainitaan myös, että vähän ennen kuolemaansa hän oli hourinut ja "keskustellut" jo pitkään kuolleena olleen äitinsä kanssa.

Thomas Clark ”Tom” McLaury syntyi Kortrightissä, New Yorkissa vuonna 1853. Aikalaiskertomuksissa hänet on kuvattu miellyttäväksi, vaatimattomaksi ja jopa ujoksi mieheksi, joka tuli hyvin toimeen kaupunkilaisten kanssa.
Wyattin kolmas ja viimeinen vaimo ”Josie” Earp kuvasi Tom McLaurya: ” Hän oli hiljainen ja hyvin miellyttävä kaikkia kohtaan. Minun arvaukseni on, että Frank veti veljensä mukaan vaikeuksiin, jotka maksoivat heidän molempien elämän.”
Tom McLaury oli kuollessaan O.K. Corrallin taistelun aikaan 28-vuotias.
McLauryt tulivat kunniallisesta suurperheestä (11 lasta). Historioitsijat ovatkin ymmällään mikä sai veljekset ajautumaan sellaisten pahamaineisten rikollisten joukkoon kuin Ike Clanton, Johnny Ringo ja William "Curly Bill" Brocius.

Robert Findlay ”Frank” Mclaury oli Tom-veljeään viisi vuotta vanhempi. Jos Ike Clanton oli ”Josie” Earpin sanoin tapaamistaan ihmisistä epämiellyttävin, oli Frank heti toisella sijalla.
”Josie” Earp jatkoi: ”Frank McLaury oli pienikokoinen kaveri, jolla oli pienen miehen ylimielinen asenne kaikkeen. ”
Frank McLaury oli katutaistelun aikaan 33-vuotias, ja hänen tiedettiin olleen erittäin vaarallinen aseenkäsittelijä.

Heinäkuussa 1880 Wyatt,Virgil ja Morgan Earp olivat liittyneet luutnantti Joseph Henry Hurstin johtamaan etsintäpartioon, joka oli koottu etupäässä hänen sotilaistaan. Miehet jäljittivät varkaita, jotka olivat varastaneet kuusi muulia Camp Ruckerista. Jäljet johtivat suoraan Frank ja Tom McLauryn tilalle.
Luutnantti Hurst piti veljeksiä syyllisinä pitäen kovan saarnan Frankille.
Partio joutui kuitenkin poistumaan tyhjin käsin, sillä ainoatakaan varastettua muulia ei löytynyt tilalta.
Muulivarkaita ei milloinkaan saatu kiinni. Wyatt Earp kertoi myöhemmin, että tämä oli yksi syy, joka johti verisiin selkkauksiin Tombstonessa, Frank McLauryn suuttuessa silmittömästi tuolloin heille.
Ehkä, mutta Frank McLaury, joka kirjoitti pitkän lehtikirjoituksen tapahtumasta Weekly Nuggetissa elokuun 5. päivänä 1880, ei maininnut sanallakaan kirjeessään Earpin veljeksistä. Hänen vihansa kohde oli tuolloin luutnantti Hurst.

William Floyd ”Billy the Kid” Claibournen syntymäpaikaksi on olemassa kaksi vaihtoehto, joko Missisippi tai Louisiana. Joka tapauksessa hän syntyi vuonna 1860 ja saapui Texasiin 1870–luvulla. Bill Claibourne osallistui karjaparoni John H. Slaughterin organisoimaan ensimmäiseen karjanajoon, joka ulottui Texasista Uuteen Meksikoon ja Arizonaan vuonna 1879.
Claibourne oli saanut "Billy the Kid" lempinimensä tovereiltaan, sillä hän oli pienikokoisin koko karjanajoporukasta.
Arizonaan saavuttuaan hän asettui asumaan Tombstonen läheisyyteen ja ystävystyi pian Billy Clantonin sekä Tom ja Frank McLauryn kanssa. "Kid" ampui James Hickey nimisen miehen saluunatappelussa lähellä Tombstonea vuonna 1881. Legendan mukaan Hickey oli yrittänyt juottaa väkisin "Kidn" humalaan.
Kerrotaan, että Bill Claibourne asui Herefordissa, Arizonassa O.K. Corralin taistelun aikoihin. Hän oli tuolloin 21-vuotias.
Kun tulitaistelu alkoi, silminnäkijöiden kertoman mukaan "Kid" ryömi Ike Clantonin perässä suojaan luodeilta C. S. Flyn valokuvagalleriaan. Kerrotaan yhden kuulista raapaisseen pakenevan miehen housunlahjetta.

"Kid" Claibourne syytti toistuvasti Buckskin Frank Leslien surmanneen ystävänsä John Ringon. "Kid" väitti, että Buckskin Frank Leslie oli ensin ampunut Ringon ja lavastanut hänen kuolemansa itsemurhaksi. Tilanne johti lopulta miesten keskinäiseen välienselvittelyyn Tombstonessa vuonna 1882. Silminnäkijöiden mukaan "Kid", joka oli ollut päissään, huusi Oriental–saluunan ovelta Leslielle: ”Tule ulos tappelemaa!” Kun Leslie ilmestyi sivuovelta näkyville, "Kid" ampui välittömästi, mutta ohi.
Silminnäkijälausuntojen mukaan, että Buckskin Frank Leslie surmasi "Kidin" yhdellä ainoalla laukauksella, roikottaen samalla savuketta suupielessään.

Siinä he seisoivat, kaikki yhdeksän miestä, lähes kiinni toisissaan, uhkaavina ja valmiina taisteluun. Hetkeä myöhemmin kolme heistä makaisi kuolettavasti haavoittuneina kadulla. Kaksi vakavasti loukkaantuneena, yksi lievästi, kaksi miehistä jättäisi toverinsa pulaan paeten ja yksi, Wyatt Earp saamatta naarmuakaan.


Doc Hollidaylla oli yllään polviin ulottuva harmaa päällystakki ja hän kantoi aseenaan jo tavaramerkikseen muodostunutta niklattua revolveria, sekä sheriffi Virgil Earpin hänelle hetkeä aikaisemmin antamaa haulikkoa.
Kaikki Earpin veljekset kantoivat myös aseita. He olivat pukeutuneet tummiin pukuihin, näyttivät ammattipelureilta, ja heidän hyvin hoidetut pitkät viiksensä saivat heidät kaikki näyttämään samankaltaisilta, ”kuolemanenkeleiltä”.

Sillä aikaa karjapaimenet, Ike ja Billy Clanton, Tom ja Frank McLaury sekä veljesparien hännystelijä Billy Claibourne olivat kokoontuneet tyhjälle tontille lähelle Fly’n täyshoitolaa.

Sheriffi John Behan, saapui paikalle kertoen, että Earpin veljekset olivat tulossa aseistautuneina ja täynnä vihaa pidättämään heidät. Behan pyysi että miehet luovuttaisivat hänelle aseensa, mutta he kieltäytyivät. Näytti siltä, että he jäisivät kaupunkiin ja olisivat valmiina kohtaamaan Earpit.

Sheriffi Behan kääntyi kannoillaan ja harppoi kiireenvilkkaan kohti lähestyviä Earpin veljeksiä.
Hän tavoitti lainvalvojat lankkukäytävällä Bauerin rakennuksen edustalla. Behan varoitti Virgil Earpia ja hänen apulaisiaan, etteivät he menisi tyhjälle tontille. Virgil oli kuitenkin järkkymätön päätöksessään ja kertoi menevänsä pidättämään karjapaimenet.
Behan väitti että hänellä on päätösvalta kaupungissa piirikunnansheriffinä määrätä heidät pois paikalta, mutta Earpit kieltäytyivät.
Kun Earpit ohittivat Behanin, hän huusi heille: ”Olen ottanut heiltä kaikilta aseet!”
Kuultuaan tämän, Virgil Earp työnsi revolverinsa housunkaulukseen ja Wyatt pisti aseensa päällystakkinsa taskuun.
Käännyttyään tyhjälle tontille lainvalvojat kuitenkin havaitsivat, että ainakin Billy Clanton ja Frank McLaury kantoivat näkyvästi aseitaan.
Earpin veljekset ja Doc Holliday levittäytyivät tontille ja pahaenteinen hiljaisuus ympäröi heidät.

Kun sheriffi Behanin valheellinen selitys siitä, että hän oli saanut tilanneen rauhoittumaan, oli kaikunut kuuroille korville, hän poistui paikalta turvaan sisälle Fly’n täysihoitolaan.
Hänen toimintansa tuossa tilanteessa oli uskomaton, eikä sitä edelleenkään pystytä selittämään muuten kuin, että sheriffi Behan tiesi molemmilla osapuilla olleen aseet.

Sitten kaupungin sheriffi Virgil Earp sanoi: ”Pojat, nostakaa kädet ylös. Minä tahdon teidän aseenne.”
”Ilman muuta.” Frank McLaury vastasi. Mutta sen sijaan, että nostaisi kätensä ylös, Frank vie kätensä lähelle revolveriaan.
Virgillin sanoja seurasi hiljaisuus. Sitten luultavasti Billy Clanton ja Frank McLaury virittivät revolverinsa ja helvetti pääsi valloilleen…

Ensimmäisenä ampui Doc Holliday lonkalta Frank McLaurya (Wyatt Earp väitti myöhemmin, että hän ampui ensimmäisen laukauksen Frank McLauryyn). Luoti iskeytyi vasemmalle puolelle napaa ja lähietäisyydeltä ammuttuna sytytti Frankin paidan tuleen. McLaury kirkui tuskasta ja sylki verta.

Lähes yhtäaikaisesti Docin kanssa ampui Morgan Earp Billy Clantonia. luoti osui lähelle vasenta nänniä. Billy horjahti luodin voimasta. Hän ampui samanaikaisesti Virgil Earpia, mutta luoti lensi harakoille.

Morgan Earp ampui toistamiseen nuorta Billy Clantonia. Luoti osui Clantonia oikeaan ranteeseen, murskasi sen ja tuli ulos toiselta puolelta rannetta.

Kun neljä ensimmäistä laukausta oli ammuttu muutaman sekunnin sisällä, Wyatt Earp jolla myös oli ase jo esillä, menetti sen hallinnan, Ike Clantonin roikkuessa hänen asekädessään. Earpin revolveri laukesi ja harhaileva luoti luultavasti hipaisi Billy Claibournen housunlahjetta polven korkeudelta..

Yllättäen kaikki aseet vaikenivat ja kammottava hiljaisuus laskeutui muutamaksi sekunniksi…

…Frank McLaury hoippui hevosensa takana keskellä Fremont Streetiä virittäen revolverinsa, jotta pystyisi ampumaan Doc Hollidayta tai ketä tahansa toista lainvalvojaa.

Virgil Earp seisoi liikahtamattomana, kuin jäätyneenä kävelykeppi kohollaan Wyattin ollessa yhä käsirysyssä Ike Clantonin kanssa.

Doc Holliday seisoi vastatusten Frank McLaurya, jonka hevonen tempoili kauhuissaan miesten välissä.

Morgan Earp oletti, että Billy Clanton oli pelattu pois ja oli siirtynyt muutaman askeleen lähemmä Frank McLaurya.

Tom McLaury roikkui Billy Clantonin vauhkoontuneen hevosen satulanupissa, yrittäen tavoitella satulalaukussa olevaa revolveria. Ratsu antoi kohtalaisen suojan Tomille sekä nuorelle Billy Clantonille, muttei enää kauaa…

Billy Clanton retkotti lankkukäytävällä nojaten Harwoodin rakennukseen, veren vuotaessa hänen vasemmasta keuhkostaan ja rikki ammutusta ranteestaan, yrittäessään kuumeisesti vaihtaa asettaan vasempaan käteensä.

”Billy The Kid” Claibourne otti jalat alleen ja pakeni vieressä sijainneen Fly’n asuntolan takaovesta sisään rakennukseen.

…sitten helvetti pääsi valloilleen uudelleen…

Jari

jatkuu...
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Re: Keskeneräiseksi jäänyt käsikirjoitus

ViestiKirjoittaja Jari Teilas » Su 18.12.2011 17:03

osa 3.

Doc Holliday ja Morgan Earp ampuvat lähes samanaikaisesti hevosen takana olevaa Frank McLaurya, mutteivät osu tähän karjapaimeneen.

Ike Clanton työntää Wyatt Earpin Fly’n täyshoitolan seinää vasten, riistäytyy irti ja ryntää Fremont Streetille pujahtaen Fly’nin rakennuksen etuovesta sisään.
Hän oletta ettei kukaan huoma pakoa, mutta Doc Holliday, joka seisoo myös Fremont Streetillä, näkee paon.

Morgan Earp yrittää uudelleen osua Frank McLaurya, joka edelleen on hevosensa takana suojassa, mutta ei osu tälläkään kertaa.
Doc Holliday ampuaa kahdesti pakenevaa Ike Clantonia, mutta molemmilla kerroilla ohi.

Tom McLaury on saanut revolverin satulalaukusta ja etsii katseellaan Morgan Earpia. Tom on yhä hevosen takana.
Myös Frank McLaury on hilannut itsensä ylös ratsun viereen. Hänellä on revolveri oikeassa kädessään ja vasemmalla hän pitelee ratsunsa ohjaksia.

Wyatt Earp seisoo tyynenä. Nyt myös hän on valmis osallistuakseen taisteluun.

Kuolettavasti haavoittunut Billy Clanton virittää vaivalloisesti vasemmalla kädellään revolverinsa ja koettaa nousta seisomaan Harwoodin rakennuksen seinää tukenaan pitäen ja kääntää aseensa kohti Virgil Earpia.

Wyatt Earpon vikkelä kuin kissa. Hän pyörähtää ympäri ja ampuaa olkansa yli pakenevaa Ike Clantonia. Luoti nirhaisee mennessään pois palan Fly’in täyshoitolan seinää. Sitten läheltä kajahtaa laukaus, joka ammutaan hevosen takaa.

Tom McLaury ampuu hevosen satulan yli Morgan Earpia. Vauhkoontunut hevonen vikuroi ja luoti lentää taivaantuuliin. Tom roikkuu edelleen satulanupissa ja virittää revolverinsa uudelleen.

Doc Holliday vetää päälystakkinsa alta haulikon ja lähestyy Tom McLaurya.

Virgil Earp, joka huomaa veljensä Morganin olevan kuolemanvaarassa vaihtaa kävelykepin vasempaan käteensä ja vetää revolverinsa esiin oikeallaan.

Billy Clanton ampuu villisti Virgil Earpia, muttei osu.

Tom McLaury ampuu toistamiseen Morgan Earpia. Luoti osuu Morganin oikeaan olkavarteen ja tulee ulos vasemmasta olkavarresta. Morgan kaatuu selälleen.

Wyatt Earp kohti Tom McLaurya, mutta luoti hipaisee Tomin hevosen harjaa. Ratsu vauhkoutuu täydellisesti ja tempautuu irti Tomin ohjaksia pitävästä kädestä.

Morgan Earp kirkuu: ”Minuun osui!”

Frank McLaury ampui kyykystä hevosensa kaulan alta. Luoti osui Virgil Earpin vasempaan pohkeeseen ja tuli ulos säärestä. Virgil pyllähti kumoon. Frank oli lähes kaksinkerroin kumarassa, haavoittunut mutta erittäin vaarallinen.

Doc Holliday ampui lähes samanaikaisesti haulikollaan Tom McLaurya, joka oli kääntynyt kyljittäin Hollydayta nähden. Näytti siltä, että Tom oli nostanut oikean käden hetkeä aikaisemmin kasvojensa eteen kuin suojaksi. Kaksitoista haulipanosta raateli McLauryn kämmenen pahoin.
Tom hoippui haulien iskusta taaksepäin kohti Fremontin ja 3. kadun kulmausta.

Myös Wyatt Earp ampui samanaikaisesti uudelleen Tom McLaurya osumatta. Mutta sillä ei ollut käytännössä paljonkaan enää merkitystä, sillä Tom McLaury oli jo lähes kuollut.

Virgil Earp hilasi itsensä ylös polvensa varaan käyttäen kävelykeppiään apunaan ja ampui kohti Frank McLaurya, joka oli edelleen osittain hevosensa takana suojassa. Virgilin laukaus meni ohi raapaisten luultavasti Frankin hevosta.

Doc Holliday ampui lonkalta toisen piipullisen haulikollaan maassa tuskissaan kiemurtelevaan ja verta vuotavaan Tom McLauryyn. Laukaus oli sinänsä merkityksetön, sillä Tom oli jo viittä vaille hengetön.
Näky kuvotti Hollidayta. Hän viskasi haulikon maahan ja riuhtaisi niklatun revolverinsa esille.

Frank McLaury ampui kahdesti. Ensin Virgil Earpia ja sitten Wyatt Earpia. Molemmat laukaukset menivät ohi. Frank oli vatsaan osuneesta luodista niin heikoissa voimissa jo, ettei hän enää pystynyt pidättelemään vikuroivaa hevostaan ja se pakeni. Wyatt Earp havaitsi, että haavoittuneenakin vaarallinen Frank McLaury oli nyt ilman suojaa, ja kohdisti aseensa Frankiin.

Sitten ampui Billy Clanton Virgil Earpia. Ohi. Kuolettavasti haavoittunut Billy nousi pystyyn ottaen tukea Harwoodin rakennuksen seinästä virittäen samanaikaisesti kuumeisella kiireellä asettaan.

Virgil Earp vastasi ampumalla takaisin. Luoti osu Billy Clantoniin, oikealle puolelle napaa. Nuori Billy Clanton putosi saman tien katuun ja ampui uudelleen kohti Virgil Earpia. Jälleen ohi.

Virgil Earp ampui lähes samanaikaisesti, mutta myös hän ampui ohi. Luoti kulki nuoren Billy Clantonin pään ylitse ja osu takana olevaan rakennuksen seinään.

Tom McLaury oli kaksinkerroin 3. kadun ja Fremont Streetin kulmassa. Hän ei pystynyt enää puhumaan ja teki kuolemaa. Revolveri oli maassa hänen vierellään. Sitten hän veti viimeisen kerran henkeä ja kuoli.

Billy Clanton makasi kadulla omassa verilammikossaan. Billy oli niin heikossa kunnossa, että hän joutui pitämään revolveriaan polviensa välissä saadakseen viritettyä sen. Silti hänessä oli vielä hitusen miestä yrittäessään ottaa mittaa Earpeista. Hän oli silmätysten Virgil Earpin kanssa ja molempien miesten kasvoista paistoi viha..

Frank McLaury kiemurteli tuskissaan. Hän piteli revolveriaan oikeassa kädessään. Vasemmallaan hän painoi vatsanpohjaansa yrittäen estää veren tuloa.
Frank vaikutti puolustuskyvyttömältä. Doc Holliday ja Morgan Earp hänen oikealla puolellaan ja Wyatt Earp vinottain myös oikealla puolella kauimmaisena tyhjällä tontilla.

Morgan Earp oli päässyt myös jaloilleen ja kyyristeli Doc Holliayn kyljessä, olka yltä päältä veressä. Morg irvisti kivusta virittäessään aseensa uudelleen ja suuntasi sen kohti Frank McLaurya.

Myös Wyatt Earpin ase osoitti nyt Frank McLaurya.

Sitten Billy Clanton ampui Virgil Earpia. Ohi. Nuori Billy yritti virittää vielä uudelleen aseensa, mutta hän oli juuri ampunut elämänsä viimeisen kerran.

Virgil Earp ampui mahdollisesti kahdesti Billyä. Toinen luodeista lävisti nuoren lehmipojan housut oikean polven kohdalta, muttei vahingoittanut itse säärtä.

”Nyt minä saan sinut.” kähisi Frank McLaury ja tähtäsi aseellaan Doc Hollidayta.
”Sinä olet kyllä hyvä, jos siinä aiot onnistua.” Holliday vastasi ja tähtäsi omalla niklatulla revolverillaan
Frankia.

Myös Wyatt ja Morgan Earp tähtäsivät aseillaan Frank McLaurya.

Sitten korvahuumaavaa jyrinä ja salamointi täytti tienoon kun neljä revolveria laukesi lähes samanaikaisesti.

Frank McLaury ampui Doc Hollidayta. Luoti kulki lävitse Hollidayn paksun päällystakin hipaisten hänen asekoteloaan. Luoti poltti puolentuuman pitkän paloarven Hollidayn lonkkaan. Siinä kaikki.

Sitten ampui Wyatt Earp. Hän oli tilanteesta kauimmaisena ja luodin lentorata kulki Virgil Earpin ja Billy Clantonin välistä, muttei osunut Frankiin.

Seuraavaksi ampui Doc Holliday. Ohi.

Morgan Earp ampui viimeisenä. Luoti osui McLaurya oikean korvan alapuolelle tunkeutuen aivoihin. Tärähdys oli niin voimakas, että Frank heitti lähes voltin. Ase kirposi hänen kädestään ja Frank McLaury rojahti kadulle.

”Minä sain hänet!” uhosi Morgan Earp.

Sitten kadulle laskeutui kammottava hiljaisuus….

***

Billy Clanton makasi maassa vertavuotavana ja hengitti katkonaisesti. Hän yritti epätoivoisesti virittää asettaan kerjäten lisää panoksia.
C. S. Fly kumartui kuolettavasti haavoittuneen Billyn viereen ja otti revolverin pois häneltä. Tyhjä ase luovutettiin kuolemansyyntutkija H. M. Mathewsille.
Nuori Clanton kannettiin vastapäätä Harwoodin rakennusta olevaan taloon. Häneltä riisuttiin saappaat, löysättiin paitaa ja housuja jotta hänen olisi helpompi olla. Billyllä oli valtavat tuskat ja hän kerjäsi, että ovensuussa olevat uteliaat käskettäisiin pois, jotta hän saisi kuolla rauhassa.
Nuori Billy Clanton kuoli seuraavan tunnin aikana.

Frank McLaury kuoli muutaman minuutin kuluttu Fremont Streetillä. Hänen aseensa panoskammiossa oli vielä kaksi käyttämätöntä panosta.

Doc Holliday, jota Frank McLauryn viimeinen luoti oli raapaissut, harppoi hengästyneenä maassa makaavan Frankin luo tehdäkseen lopullisesti selvää karjapaimenesta. Holliday ymmärsi kuitenkin pian, että Frank oli kuoleman oma.
Doc vaihtoi kadulla muutaman sanan Wyattin ja Wells Fargo – agentti Fred Dodgen kanssa, ennen kuin häipyi paikalta omaan asuntoonsa.
”Big Nose Kate”, Doc’in nainen kertoi myöhemmin, että Doc vaikutti järkyttyneeltä ja katuvaiselta päivän tapahtumista.

Viimeisiä hengenvetoja vetävä Tom McLaury kannettiin sisälle samaan rakennukseen jossa Billy Clanton teki kuolemaa. Tom oli shokissa, hänen silmänsä olivat apposen selällään, eikä hän valittanut lainkaan.
Tom McLauryn asetta ei löydetty. Se katosi luultavasti samaan aikaan kun joukko kaupunkilaisia kerääntyi uteliaina paikalle.
Aseen katoaminen aiheutti myöhemmin epäilystä Earp-vastaisella taholla, että Tom olisi ollut aseeton ja hänet olisi murhattu.
Monet tämän päivän tutkijoista kuitenkin olettavat, että Clantonien ja McLauryjen kanssa ystävystynyt sheriffi John H. Behan olisi itse piilottanut Tom McLauryn aseen, jotta Earpit ja Doc Holliday joutuisivat epäilyksen alaisiksi.

Wyatt Earp oli vahingoittumaton. Hän seisoi suorana ja latasi revolveriaan vaarallisen näköisenä.
Wyatt tarkasti molempien haavoittuneiden veljiensä voinnin ja takasi heille turvallisuuden.
Sen jälkeen Virgil ja Morg kannettiin aseistetuissa saattueissa heidän koteihinsa.

Sheriffi Behan ilmestyi paikalle vaatien Wyatt Eapia pidätettäväksi, vihjaillen Earpin olevan vastuussa Billy Clantonin ja Frank ja Tom McLauryn surmiin. Wyatt Earp ei antanut pidättää itseään.
”Jos olisit nyt Kaikkivaltias Jumala, et pidättäisi minua tänään.” Earp sanoi jäätävästi sheriffi Behanille ja kääntyi pois.


O.K. Corrallin -taistelua puitiin pitkään tombstonelaisessa oikeusistuimessa. Lopulta Earpit ja Doc Holliday vapautettiin kaikista syytteistä.
He olivat liian ylpeitä miehiä jättääkseen kaupungin, mutta nyt heidät oli merkityt. Karjapaimenet janosivat kostoa ja olisi vain ajan kysymys, milloin aseiden aika palaisi uudelleen Tombstoneen.

Ensimmäisenä joutui salamurhayrityksen kohteeksi Virgil Earp. Ylittäessään Allen Streetiä puolenyön aikaan 28. päivänä joulukuuta 1881, lähellä Crystal Palace saluunaa hän joutui väijytyksen kohteeksi, jonka olivat hänelle järjestäneet karjapaimenet.
Pimeydestä, poikittain Allen Streetin suunnasta ammutut kaksi yhteislaukausta vammauttivat Virgil Earpin loppuiäkseen.
Karkeat haulipanokset osuivat vasemman käden kyynärvarteen. Nopeista kirurgisista toimenpiteistä huolimatta lääkärit eivät saaneet Virgilin kättä milloinkaan enää täysin kuntoon.

Sitten lauantai maaliskuun 18. päivä vuonna 1882 oli muuttava kaiken. Salamurhaajan luoti surmasi Morgan Earpin, hänen pelatessaan biljardia Bob Hatchin kanssa ljasaluunassa. Luoti, joka ammuttiin saluunan takaoven lävitse, osui Morganiin selkärankaan murskaten sen. Toinen luoti kulki yli huoneen, osuen seinään, peliä seuranneen Wyatt Earpin pään yläpuolelle.
Morg asetettiin selälleen biljardipöydälle, jotta hänen olonsa olisi ollut mahdollisimman hyvä. Kaikki paikalla olijat ymmärsivät kuitenkin hyvin pian, ettei mitään olisi tehtävissä hänen pelastamisekseen. Kolme tohtoria, Mathews, Goodfellow ja Millar tutkivat nopeasti Morganin vammat ja lyhyen konsultaation jälkeen kertoivat, että hänen vammansa olivat kuolettavat.
Morgan Earpin viimeiset hetket maatessaan saluunan biljardipöydällä olivat liikuttavat hänen ja Wyattin kuiskaillessa toisilleen heidän yhteisestä menneestä elämästä ja perheestään. Sitten Earpin veljesten, kuumaverisin ja levottomin ”pistoleero” henkäisi viimeisen kerran ja kuoli vanhemman veljensä käsivarsille.

Kuultuaan läheisen ystävänsä kuolemasta, Doc Hollidayn on kerrottu joutuneen raivon valtaan ja karjuneen oveltaan teosta vastuussa olevia tilille.

Silminnäkijät kertoivat nähneensä paikalta paenneet Frank C. Stilwellin ja Judah Florentino Cruzin, joka tunnettiin Tombstonessa yleisesti ”Intiaani Charliena”. Myös Pete Spencer, John ”Doe” Fries ja Hank Swilling, kaikki Clantoneiden ystäviä, yhdistettiin Morganin salamurhaan.

Arizona Daily Star – lehden mukaan Frank Stilwell nähtiin aikaisin seuraavana aamuna Tucsonissa, kuusi- seitsemän tuntia Morganin salamurhan jälkeen ja tämä antoi Stilwellille hyvän alibin. 70:nen mailin matka hevosella ei pois sulkenut mahdollisuutta, ettäikö se olisi ollut mahdollista.
Wyattille tämä ei kuitenkaan riittänyt ja Frank Stilwellin päivät olivat luetut. Hänen elinaikaansa oli tuolloin jäljellä enää 48 tuntia.

Maaliskuun 20. päivä 1882 Morgan Earpin ruumis nostettiin arkussa vankkureille, jonka kuskinpenkillä istui Virgil Earp ja vieressään vaimonsa Allie. He jättivät Tombstonen lopullisesti kuljettaen Morganin ruumiin perheensä maatilalle Coltoniin, Kaliforniaan haudattavaksi.

Virgil ja Allie Earpia Tucsonin rautatieasemalle oli saattamassa Wyatt Earp, hänen nuorin veljensä Baxter Warren Earp, joka oli saapunut hiljattain kaupunkiin, Doc Holliday, ”Texas Jack” Vermillion, Sherman McMasterson ja ”Turkey Creek” Johnson, kaikki raskaasti aseistautuneina.
Odotellessaan junan saapuvan, eräs matkustajista kertoi Wyattille nähneensä Ike Clantonin ja Frank Stilwellin väijyvän Earpeja aseman lähellä sijaitsevan Porter hotellin verannalta. Toisaalta osa historioitsijoista ovat esittäneet näkemyksensä siitä, olivatko Clanton ja Stilwell lainkaan ”metsästämässä” Earpeja.
Kun hyvästi oli jätetty ja Virgil vaimonsa Allien kanssa asettunut sisälle junaan, seurue yllätti ratapihalla liikuskelleen Frank Stilwellin. Hetkeä myöhemmin kun junan pilli vihelsi alakuloisesti, makasi Frank Stilwell ratapihalla kuolleena.

Legenda kertoi Wyatt Earpin miehineen etsineen kuumeisesti Ike Clantonia usean tunnin ajan asemarakennuksen läheisyydestä, ilman menestystä.

Ike Clanton väitti myöhemmin, että he olivat Stilwellin kanssa ratapihalla odottamassa suuren valamiehistön kuultavaksi tulossa olevaa todistajaansa. Wyatt taas väitti Frank Stilwellin olleen ratapihalla väijymässä heitä.

Stilwellin murhaa kuvattiin yksityiskohtaisesti Arizona Daily Starissa. ”Hänen ruumiinsa oli niin runneltu, että syyllisiä täytyi olla useampi kuin yksi.” oletti lehti. ”Vasen jalka oli poikki polvesta useiden laukausten seurauksena. Frank Stilwell oli ammuttu seulaksi suuri kaliiberisella aseella.” lehti jatkoi.

Kaksi vuorokautta Frank Stilwelin kuoleman jälkeen, Wyat Earpin saatua vihjeen, että Pete Spencerin metsäkämpällä, Dragoon-vuoristossa piileksi yksi Morgan Earpin salamurhan epäillyistä, Florentino Cruz. Wyatt Earp saapui ”kostonenkeltensä” kanssa Spencerin metsäkämpälle aamun viimeisinä tunteina 22.3.1882.
Useat silminnäkijät kertoivat myöhemmin kuulleensa yhdeksän laukausta, jotka ammuttiin nopeassa tahdissa. Eräs paikalla olleista kertoi nähneensä kuinka kahdeksan Earpin miestä piiritti Florentino Cruzin ja lyhyen ajojahdin jälkeen ampuivat hänet ”seulaksi”.
On myös vihjattu, että Wyatt Earp, ennen Florentino Cruzin ampumista, olisi kiristänyt tältä tiedon, että Morganin salamurhahankkeen takana olisi ollut ”Curly Bill” Brocius.

Wells Fargo-historioitsija Robert J. Chandler on väittänyt löytäneensä "vedenpitävän" merkinnän alkuperäisestä tilikirjasta, jossa mainitaan Wells Fargon maksaneen Wyatt Earpille 150 $ "verirahat" Frank Stilwellin ja ”Curly Bill” Brociusin murhista.
Historioitsijat ovat kiistelleet aina siitä ampuiko Wyatt Earp ”Curly Billin”. Stuart Lake kirjassaan ”Wyatt Earp: Frontier Marshal”, väitti ensimmäisenä Earpin ampuneen ”Curly Bill” Brociusin Iron Springsissä.
Earp-historioitsija Timonthy Faittig Tombstonesta pitää tietoa epäluotettavana, koska todisteita siitä, että Earp olisi tosiaankin ampunut Curly Billin ei varmuudella ole. Hän ei usko, että Wells Fargo olisi maksanut dollariakaan Wyattille ilman varmaa todistetta siitä, että ”Curly Bill ”olisi kuollut. Myös Jeff Morey, pitää palkkiota (150$) liian pienenä palkkamurhista.

Wyatt Earpilla ei ollut enää paluuta entiseen. Tämä oli suuri muutos. Hän piti itseään yhä lainvalvojana, mutta ymmärsi luultavasti olleensa kuitenkin nyt lain ulkopuolella. Ehkä hän oli sitä mieltä, että hänellä oli oikeus kostaa veljensä Morganin kuolema, mutta amerikkalainen oikeusjärjestelmä oli toista mieltä.

”Wyatt Earpin kosto oli kuin suoraan raamatusta. Silmä silmästä, hammas hampaasta.”, on huomauttanut historioitsija Jeff Morey.
”Earpia voi pitää kostonenkelinä, tai sheriffinä, joka menetti kontrollin. Samoja tapahtumia voi tulkita monilla tavoilla ja tulla eri johtopäätöksiin. Mutta tarkastellessa vain pelkkiä tosiasioita, tiedetään mitä tuolloin tapahtui. Syy miksi Wyatt Earpin tarinaa kerrotaan yhä uudelleen ja uudelleen, on luultavasti hänen moraalisenpäätöksen tekemisen vaikeus.” jatkaa Morey.

Lähellä Iron Springiä, 24.3.1882 nämä kaksi joukkiota, jotka jahtasivat toinen toistaan, törmäsivät toisiinsa sattumalta. ”Curly Bill” ei aikaillut ja ampui ensin haulikollaan Wyatt Earpia käyttäen maastoa suojanaa, muttei osunut. Wyatt ei antanut toista mahdollisuutta. ”Curly Billiä” vatsaan osuneet haulit käytännöllisesti katsoen ”halkaisivat” hänet.
Tutkijat ovat pitäneet lähes ihmeenä Wyatt Earpin selviytymistä ilman naarmuakaan tästäkin taistelusta.
Iron Springin taistelussa kuoli Curly Billin lisäksi toinenkin mies hänen koplastaan. Johnny Barnes kuoli muutamaa viikkoa myöhemmin taistelussa saamiin vammoihin.

”Curly Bill” Brociusin murha päätti Wyatt Earpin verisen kostonkierteen. Hän ei koskaan enää palannut sheriffiksi, eikä koskaan tappanut uudelleen.


***
jatkuu...

Jari
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Re: Keskeneräiseksi jäänyt käsikirjoitus

ViestiKirjoittaja Jari Teilas » Su 18.12.2011 18:14

osa 4.


Henkilöitä jotka tavalla tai toisella kytkeytyvät Wyatt Earpin elämään.



John H. Behan (1844 – 1912) syntyi Westportissa, Missourissa. Hän liittyi vankkurikaravaaniin, jonka määränpäänä oli Kalifornia. Matkalla he joutuivat taisteluun apachien kanssa ”Apache Passissa”.
John Behan saapui Arizonaan San Franciscosta vuonna 1863. ensin Prescottiin ja sieltä Tucsoniin.
Toimien aikansa vankkurikuskina, kaivosmiehenä ja intiaanitaistelijana, Behan kiinnostui politiikasta toimien yhden kauden Arizonan territorion lainsäädäntöelimessä. Hän avioitui vuonna 1869 Victoria Zaffin kanssa ja pariskunnalle syntyi kaksi lasta. Vuosina 1871 – 72 John Behan toimi Yavapain piirikunnan sheriffinä. 1875 pariskunta erosi.
Vuonna 1880 Behan saapui Tombstoneen. Hän työskenteli hetken baarimestarina Grant Hotellissa, josta oli hankkinut osuuden itselleen. Vielä saman vuoden aikana hänet valittiin sheriffi Charles A. Shibellin apulais-sheriffiksi Piman piirikuntaan. Kun Tombstonen erotettiin Piman piirikunnasta ja liitettiin uuteen Cochisen piirikunta vuonna 1881, Behan nimitettiin sen ensimmäiseksi sheriffiksi. Valintaa oli edeltänyt oletettavasti poliittinen kähmintä. Wyatt Earp väitti myöhemmin, että hän oli tehnyt Behanin kanssa sopimuksen, ettei lähtisi sheriffinvaalitaistoon Behanin kanssa. Vastapalvelukseksi Behan oli luvannut nimittää Earpin apulaisekseen. Kun John Behan sitten valittiin, hän ei pitänytkään lupaustaan, vaan nimitti apulaisekseen Harry Woods nimisen demokraatin (Behan oli itsekin demokraatti, Earp taas republikaani).

Yleisesti tiedettiin Sheriffi Behanin olevan hyvissä väleissä Ike Clantonin, ”Curly Bill” Brociusin ja John Ringon kanssa. Nämä miehet kertoivat toimittavansa karjaa Meksikosta myyden sen Yhdysvalloissa. Todellisuudessa he ryöstivät karjan Meksikon puolelta, kuljettaen sen salaa Yhdysvaltoihin, sheriffi Behanin kääntäessä selkänsä heidän puuhilleen.

John Behan piti itseään ”naistenmiehenä”, mutta niin piti itseään ”naistenmiehenä” myös Wyatt Earp. Kun kaupunkiin saapui kiertävän teatteriseurueen mukana nuori tummahiuksinen ja muodokas San Fanciscolainen tanssityttö Josephine ”Josie” Sarah Marcus, molemmat ”naistenmiehet” iskivät silmänsä samanaikaisesti häneen, ja Earp voitti lopulta hänet itselleen.
On mahdollista, että ”Josie” oli ollut John Behanin tyttöystävä, Behanin oleskellessa ajoittain San Franciscossa. Toisaalta jotkut ovat vihjanneet ”Josine” työskennelleen prostituoituna Tombstonen aikoinaan. Vaikka kaikkia yksityiskohtia ei tiedetä ja osa dokumenteista näyttäisi olevan edelleen kateissa, tiedetään ”Josien” jossakin vaiheessa Tombstonessa asuessaan allekirjoittaneen nimensä Josephine Behan. Asuiko hän jossakin vaiheessa yhdessä sheriffi Behanin kanssa on epäselvää. Myös se juoksiko ”Josie” suoraan Behanin sylistä Earpin syliin, vai oliko John Behan lopettanut itse suhteen jo aiemmin on epäselvää. Mutta se tiedetään, ”Josiella” oli hyvin läheinen suhde Behanin 10-vuotiaan Albert-pojan kanssa.

Sheriffi John Behan näytteli merkittävää roolia O.K. Corrallin taistelun oikeudenkäynnissä. Wyatt Earp väitti, että Behan oli sanonut heille juuri ennen taistelua riisuneensa ”karjapaimenet” aseista. Behan itse todisti sanoneensa Earpeille vain aikovansa riisua ”karjapaimenet” aseista.
Tulitaistelun jälkeen sheriffi Behan pidätti Wyatt Earpin ja Doc Hollidayn. Vielä senkin jälkeen kun Earpin ja Hollidayn takuusummat oli maksettu, Behan yritti saada heidät takaisin kaltereiden taa.

Wyatt Earpin langettaessa omavaltaista tuomiotaan etsiessään syyllisiä veljensä Morganin salamurhaan, sheriffi Behan yritti oman joukkionsa kanssa estää tapahtumaa, onnistumatta kuitenkaan yrityksissään.

John Behanin toimikausi päättyi marraskuussa 1882, eikä hän milloinkaan enää asettunut uudelleen sheriffinvaaleihin.
Hän toimi vuosina 1888 -90 apulaisylitarkastajana Yuman rangaistuslaitoksessa, sekä majoitusmestarina Espanja-Amerikka sodassa. Hän toimi myös ns. ”Kiinan Boxari – kapinassa” Yhdysvaltain ”salaisena agenttina”.

John H. Behan kuoli virallisen tiedon mukaan munuaistulehdukseen Tuconissa vuonna 1912. Huhun mukaan hän sairasti kuppaa, joka oli saanut Tombstonessa, sen kukistuksen päivinä 30 vuotta sitten.


William Brocius "Curly Bill" (1845 - 1882) syntyi Crawfortsvillessä, Indianassa. Toisaalta jotkut historioitsijat ovat sitä mieltä, että hän syntyi Missourissa, ja että hänen oikea sukunimensä olisi ollut Graham.
”Curly Bill” saapui Arizonaan vuonna 1878 karjapaimenporukassa, joka toi Texasista pitkäsarvisia* San Carlosin apache-reservaattiin

* Texasin pitkäsarvinen; nimitys pihvikarjasta, joilla oli huomiota herättävän suuret sarvet.

Kun taas jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että hän ryösti yhdessä rikoskumppaninsa Robert Martinin kanssa yksinäisen armeijan vankkurisaattueen, joka oli tulossa El Pasosta Mesillaan, Uuteen Meksikoon vuonna 1878. ”Curly Bill” oletti, että vankkureissa kuljetettiin rahaa, mutta erehtyi. Joka tapauksessa kaksi sotilasta haavoittui kahakassa ja lopulta ”Curly Bill” saatiin kiinni lähellä El Pasoa. Hänet tuomittiin viideksi vuodeksi Huntsvillen kuritushuoneeseen, Teksasiin syytettynä murhan yrityksestä. Kun ”Curly Billiä” kuljetettiin Texasiin, hän pakeni ja ilmestyi pian tämän jälkeen Arizonaan.


”Curly Bill” jäi Arizonaan työskennellen useilla karjatiloilla aina Arizonasta Uuteen Meksikoon. Tuolloin hän tutustui McLauryn veljeksiin ja pahamaineiseen ”Old Man” Clantoniin.
Lokakuussa 1880 ”Curly Bill” ampui Tombstonen kaupunginsheriffi Fred Whiten. Sheriffi oli pidättämässä humalaista ”Curly Billiä” tämän paukutellessa humalassa revolverillaan pitkin pimeää taivasta. Luovuttaessaan asettaan sheriffi Whitelle, ase laukesi, ja osui sheriffiä kuolettavasti.
Ennen kuolemaansa sheriffi White kertoi laukauksen olleen vahinko, ja ”Curly Bill” vapautettiin.
Vielä tässä vaiheessa Wyatt Earp puhui oikeudessa ”Curly Billin” puolesta.

Vuonna 1881 ”Curly Bill” joutui itse katsomaan revolveria edestäpäin Galeyvillessä, Arizonassa. Hän riitaantui humalassa ystävänsä Jim Wallacen kanssa, sillä seurauksella, että Wallace ampui riidan päätteeksi häntä kaulaan. Luoti tuli ulos poskesta rikkoen leukaluun, mutta kuin ihmeenkaupalla ”Curly Bill” selvisi siitä vähäisin vammoin.

”Curly Bill” tunnettiin pahantekijänä ja karjavarkaana ympäri Arizonaa, mutta milloinkaan lainvalvojat eivät onnistuneet näyttämään toteen, että juuri hän olisi ollut syyllinen. ”Curly Billin” kohtalo sinetöitiin, kun Earpin veljekset uskoivat hänen suunnitelleeni Morganin salamurhan. Nyt Wyatt Earp ei enää voinut katsonut asiaa sormiensa lävitse.
Earp tappoi ”Curly Billin” lähellä Iron Springiä, 24.3.1882. Toisaalta miehet, jotka tunsivat ”Curly Billin”, vannoivat itsepintaisesti, hänen kadonneen Arizonasta pian Galeyvillen ampumisjupakan jälkeen viettäen vaatimattomasti vanhuudenpäiviään, joko Texasissa, Montanassa tai Wyomingissa.

Camillus S. Fly (1849 -1901). Vaikka Fly on yksi kuuluisimmista Amerikan rajaseudun valokuvaajana, hänestä itsestään tiedetään hyvin vähän. Ja vaikka hänen laaja valokuvamateriaalinsa käsitti tuhansia lasinegatiiveja, on hänestä itsestään olemassa vain muutama valokuva.

Fly syntyi vuonna 1849 Andrewsin piirikunnassa Missourissa, mutta perhe muutti vielä samana vuonna Kaliforniaan. Syksyllä 1879 Camillus Fly avioitui Mollie Goodrichin kanssa. Nuoripari oli kuullut, että Tombstonessa Arizonassa oli löydetty hopeaa, ja he päättivät lähteä sinne. Pariskunta saapui Tombstoneen vuoden 1879 lopulla. Tuolloin hopeakaupunki oli vielä vain hökkelikylä monine telttoineen. Fly rakensi Fremont Streetille täysihoitolan, jonka takaosassa sijaitsi heidän valokuvagalleriansa. Yksi heidän ensimmäisistä vuokralaisistaan on todennäköisesti ollut ”Big Nose Kate” Elder, Doc Hollydayn naisystävä.
Rakennus sijaitsi kuuluisan O.K. Corrallin tontin vieressä ja Camillus Fly oli paikalla O. K. Corrallin taistelun aikana.
Niinpä tutkijoita on ihmetyttänytkin, miksei taistelun jälkitilanteesta ole olemassa ainoatakaan valokuvaa? Kuten ei myöskään hautajaisista eikä hautajaissaattueesta, jolloin taistelussa surmansa saaneet McLauryn veljekset ja Billy Clanton haudattiin. Flyn tiedetään olleen mukana tilaisuudessa, jota on kuvattu suurimmaksi tapahtumaksi tuohon aikaan Tombstonessa.
Tutkijat epäilevätkin Flyn saattaneen olla kameroineen hautajaisissa, sekä mahdollisesti myös ottaneen valokuvia katutaistelussa kuolleista McLauryn veljeksistä ja nuoresta Billy Clantonista. Oikeudenkäynnin asiakirjat kertovat Camillus Flyn ottaneen revolverin pois kuolevalta Billy Clantonilta.

Selitys miksei ainoatakaan valokuvaa tapahtumista ole löytynyt, saattaa tutkijoiden mielestä johtua siitä, että hänen vaimonsa möi negatiivikokoelman Phelps Dodge Mercantile Co:lle Camillus S. Flyn kuoltua, ja varastorakennus, jossa lasilevyjä säilytettiin tuhoutui tulipalossa vuonna 1910, jolloin suuri osa Camillus S. Flyn negatiiveista tuhoutui. Ja kuin varmuudeksi, vuonna 1912 Tombstonessa riehunut tulipalo tuhosi vielä The Fly Galleryn, vieden mukanaan useita satoja negatiiveja.

Camillus S. Fly valokuvasi tombstonelaisia ihmisiä, heidän arkipäivän tapahtumiaan, sekä ympäröivää seutua. Hänen Mollie-vaimonsakin oli lahjakas valokuvaaja, hoitaen heidän täyshoitola-galleriaansa sillä aikaa, kun Camillus kiersi kuvausmatkoillaan maaseudulla. Kuuluisuuteen Fly ponnahti kuitenkin vasta vuonna 1886, jolloin hän otti legendaariset valokuvat Geronimon ja kenraali Crookin tapaamisesta Canyon de los Embudosissa, Sierra Madre-vuoristossa. Kuvat apache-päälliköstä sotureineen heidän omassa elinympäristössään olivat lajissaan ensimmäiset.
Ottaessaan kuuluisat valokuvansa Sierralla 1800-luvun lopulla valokuvaaminen vaati kovaa kuntoa, kärsivällisyyttä ja aimo annoksen hyvää onnea.*

*Kuvaaja tarvitsi myös apulaisen ja juhdan kuljettamaan kaluston, sekä myös pimiön, jotta lasilevyt voitaisiin kehittää. Ensin kuva täytyi sommitella, rajata. Se jälkeen kuva tarkennettiin, jonka jälkeen rajaus ja tarkennus viimeisteltiin kameran perän lasilevylle, tähyslasille. Sitten valittiin himmennyslevy, jolla valittiin aukko eli valonmäärä. Vasta tämän jälkeen avustaja toi kotelossa märän lasinegatiivilevyn. Kuvaaja otti pois objektiivin suojuksen. Se oli totuuden hetki, silloin kuva otettiin ja se saattoi joskus kestää tunninkin. Valotuksen jälkeen avustajan täytyi kiiruhtaa matkapimiöön ja kehittää kuva ennen kuin levy ehtisi kuivua. Vasta tuolloin oli saatu negatiivi, sillä edellytyksellä, että mikään ei ollut mennyt vikaan. Kotistudiossaan valokuvaaja saattoi sitten tehdä kopioita, mikäli lasinegatiivi ei matkalla mennyt rikki. Menetelmä oli työläs, mutta sitkeästi tuon ajan kuvaajat kiersivät kalustoineen länttä.

Erottuaan vaimostaan Camillus S. Fly perusti oman studionsa Arizonaan Bisbeehen, mutta studio ei tuottanut. Hän kokeili studion pitämistä myös Phoenixissa, Arizonassa vuonna 1894, mutta tulos oli jälleen sama. Tämän jälkeen Fly otti vastaan sheriffin viran voitettuaan vaalin Cochisen piirikunnassa yli 300 äänellä. Hän toimi virassaan yhden kauden, eikä asettunut seuraavissa vaaleissa enää ehdolle. Camillus Fly palasi takaisin Tombstoneen, jossa hän kuoli 12. lokakuuta 1901, lähes pennittömänä.


Josephine Sarah Marcus Earp ”Josie” (1861 – 1944) syntyi New Yorkissa. Hänen juutalaistaustaiset vanhempansa olivat muuttaneet Preussista Yhdysvaltoihin, mutta ajankohtaa ei tiedetä.
Oletettavasti ”Josie” karkasi 18-vuotiaana Paulina Markhamin kiertävän teatteriseurueen mukaan työskennellen tanssityttönä esityksissä. Aikalaistietojen mukaan seurue kiersi ympäri Arizonaa saapuen Tombstoneen joulukuussa 1879.
Erään olettamuksen mukaan ”Josie” tapasi Prescottissa John Behanin. Behan rakastui tähän kaunottareen ja pyysi häntä vaimokseen. “Josie” kieltäytyi, mutta oletettavasti muutti kuitenkin asumaan yhteen Behanin kanssa. Hurjimman huhun mukaan, sheriffi Behan olisi tuolloin toiminut ”Josien” sutenöörinä. Keskellä heidän suhdettaan Behanin on kerrottu ottaneen itselleen toisen naisen ja potkaisseen ”Josien” ns. pihalle.
Mahdollisesti äskeistä kuvausta luotettavampana pidetään tarinaa, jossa Behanin rakastuttua toiseen naiseen ”Josie” olisi jättänyt hänet. Tämä oli kiusallista Behanille, sillä kaikki Tombstonessa olettivat heidän eläneen avioliitossa.
Kun ”Josie” sitten tapasi pitkän ja hoikan Wyatt Earpin, on sen kerrottu olleen ”rakkautta ensi silmäyksestä”. Skandaalina Tombstonessa pidettiin jo sitä, että ”Josie” jätti Behanin, mutta lisää oli tulossa, sillä kun ”Josie” aloitti seurustelunsa Wyatt Earpin kanssa, tämä lainvalvoja eli avoliitossa Mattie Blayblockin kanssa. Ja vaikka elettiin 1800-luvun lopun rajaseudulla, teko oli pöyristyttävä. Sekä Mattie, että Behan ottivat tästä skandaalista kaiken mahdollisen hyödyn tuolloin irti itselleen.

O.K. Corrallin taistelun aikaan ”Josie” oli Tombstonessa. Kuultuaan laukausten vaihdon hän kiiruhti välittömästi paikalle havaiten helpottuneena rakastettunsa Wyatt Earpin olleen vahingoittumaton.
Jotkut tutkijat ovat vihjanneet ”Josine” olleen tapahtumahetkellä Flyn studiossa otattamassa itsestään kuuluisaa alastonvalokuvaa, jota Glenn W. Boyerin myöhemmin käytti kuuluisan kirjansa ”I Married Wyatt Earp” kansikuvana.*

*Kuuluisaa alastonvalokuvaa Josephine Sarah Marcusista, Wyatt Earpin tulevasta vaimosta, joka esiintyy useissa lännenkirjoissa, ja johon vihjattiin myös elokuvissa "Wyatt Earp" ja "Tombstone", ei luultavimmin koskaan todellisuudessa otettu.
Valokuvan nainen ei ole Josephine. Kuvan jäljitti ABC Novelty Company N.Y. ja sen copyright on vuodelta 1914. Se ei ole edes tyylillisesti 1880-luvun kuva. Kyseistä valokuvaa käytettiin paljon ns. ”tuhmissa” meksikolaisissa postikorteissa ja jopa Vanilla Fudgen julisteissa1960-luvulla.


Vuonna 1882 ”Josie” muutti nimensä Josephine Earpiksi, vaikkei mitään virallista avioliittotodistusta Wyatt Earpin kanssa edelleenkään ole löydetty.
Kun Wyatt Earp vihdoin löysi itselleen sopivan kirjailijan (Stuart N. Lake), joka kirjoittaisi hänen elämäkertansa, kerrotaan Wyattin ja ”Josien” joutuneen tästä ilmiriitaan. ”Josie” oletettavasti ymmärsi, että Lake penkoisi myös hänen taustojaan ja saisi mahdollisesti selville hänen prostituoitutaustansa.
Earp kuoli ennen elämäkertansa julkaisua. ”Josie” matkusti Bostoniin Massachusettsiin, yrittäen taivuttaa kirjan kustantajaa luopumasta julkaista kirjaa.
Kun ” 20 th Century Fox” suunnitteli vuonna 1939 Earpin kirjan pohjalta elokuvaa, joka kantaisi nimeä ”Wyatt Earp: Frontier Marshal”, ”Josie” yritti estää hankeen. Lopulta elokuvan nimi muutettiin ”Frontier Marshalliksi”.
”Josie” tutustui moniin Hollywood tähtiin viimeisinä Los Angelesin vuosiaan. Hänelle maksettiin myös rojalteja hänen miehensä Wyatt Earpin elämäkerrasta, sekä ”Frontier Marshal” – elokuvan oikeuksista.

Viimeisinä vuosinaan ”Josie” kärsi masennuksesta. Yllättävää on ehkä myös se, että hän oli lähes kuolemaansa saakka kirjeenvaihdossa John Behanin Albert-pojan kanssa, jota hän luultavasti oli kasvattanut ja rakastanut kuin omaa lastaan. Hänellä ja Wyattilla ei ollut omia lapsia.
Josephine ”Josie” Earp kuoli Los angelesissa, Kaliforniassa vuonna 1944 ja hänet on haudattu legendaarisen lainvalvojamiehensä Wyatt Earpin viereen Coloman hautausmaalle, Kaliforniaan.


Joe Hill "King Pin" (Joe Olney) (1850 – 1884) "King Pin" syntyi luultavasti Burnetin piirikunnassa, Texasissa. Tämä texasilainen karjavaras oli etsintäkuulutettu murhista jo vuonna 1874 ja -76. Saapuessaan Arizonaan "King Pin" oli vaihtanut Texasin ajoilta peräisin olleen Olney-sukunimensä Hilliksi, ja ystävystyi pahamaineisen pistoleero John Ringon kanssa. Juuri Ringon kanssa he oletettavasti surmasivat revolveritaistelussa lainvalvojan Uudessa Meksikossa.
"King Pin" asettui asumaan Chiricahua-vuorten pohjoispuolelle Arizonaan. Pääasiallisesti karjaa varastellessaan hän tutustui ystävänsä John Ringon välityksellä mm. ”Curly Bill” Brociusiin ja George Turneriin. Yhdessä kaverukset toimittelivat varastettua lihakarjaa San Carlosin reservaattiin.
Vuoden 1880 tietämillä Fort Thomasissa, Saffordissa sekä Solomonvillessä "King Pin", John Ringo, George Turner sekä Ike Clanton riehuivat aseineen, kuitenkaan saamatta aikaan mitään kovin kohtalokasta.
Maxeyssä, lähellä Fort Thomasia ”King Pin” ampui juopuneen karjapaimenen, joka oli yrittänyt varastaa hänen hevosensa.
"King Pin” häipyi joksikin aikaa Texasiin, mutta vuonna 1881 hän ilmestyi taas Arizonaan. Ike Clanton väitti, että "King Pin" oli yksi hänen luottomiehistään. Toisaalta arizonalaiset historioitsijat pitävät mahdollisena sitä, että "King Pin" oli ns. takinkääntäjä, joka vasikoi entisiä rikollisystäviään. Tosiasia lienee kuitenkin, että Joe "King Pin" Hill pysytteli tultuaan Tombstoneen sivussa kaikista hämärähommista, vaikka jotkut tutkijat olettavat, että hänen tilansa kaupungin ulkopuolella oli "Old Man" Clantonin, yksi tukikohdista, tämän operoidessa omaa pikkuvaltakuntaansa.
Joe "King Pin" Hill kuoli vuonna 1884 pudottuaan ratsunsa selästä ajaessaan karjaa lähellä Bowie Stationia, Arizonassa.


Richard Hunt "Zwing" (1858 - 1882) syntyi Burnettin piirikunnassa, Texasissa. ”Zwing” Hunt saapui Arizonaan yhdessä Billy Boucherin (Grounds) kanssa vuoden 1880 tienoilla. Pian saapumisensa jälkeen miehet lyöttäytyivät arizonalaisen pahantekijä ”Curly Bill” Brociusin jengiin. ”Zwing” Hunt oli yksi pääepäillyistä, jotka karjaa ryöstäessään surmasivat tombstonelaisen tuomari B. L. Peelin pojan. Vuonna 1882 lainvalvojat pidättivät Huntin ja Groundsin eräältä tilalta lähellä Tombstonea. Pidätys johti tulitaisteluun, jossa lainvalvoja John Gillespie sekä Grounds saivat surmansa. Grounds sai piipullisen hauleja kasvoihinsa, U.S. deputy marshal William Milton Breakenridgen haulikosta ja ”Zwing” Hunt haavoittui vaikeasti keuhkoon osuneesta luodista. Hänet tuotiin toipumaan Tombstoneen ja odottamaan tuomiotaan, mutta toipilas pakeni sairaalasta sukulaismiehensä Hugh Huntin avustuksella. Hugh Hunt kertoi myöhemmin, että he joutuivat vihamielisten intiaanien hyökkäyksen kohteeksi livahdettuaan ulos kaupungista. Hän jatkoi, että intiaanit surmasivat ”Zwingin”. Hugh Hunt hautasi sukulaisensa Dragoon vuoristoon. Pian lähti kuitenkin huhu kiertämään, että ”Zwing” Hunt olisi elossa, palannut San Antonioon ja elänyt lopunelämäänsä lainkuuliaisena kansalaisena.


John Johnson ”Turkey Creek Jack” (1847 – 1887/1906?) ”Turkey Creek Jack” on oletettavasti sama mies, joka toimi lainvalvojana Newtonissa, Nebraskassa vuonna 1872. Tuolloin hän ampui kuoliaaksi virantoimituksessa ollessaan lainsuojattoman nimeltä Mike Fitzgerald, joka oli ampunut rauhantuomari George Hallidayn. ”Turkey Creek Jackin” tiedetään oleskelleen jonkin aikaa Black Hillsillä, jossa vaikeuksiin jouduttuaan ampui kaksi miestä ja oli pakotettu katoamaan paikkakunnalta. Pian tuon episodin jälkeen hän saapui Arizonaan.

Kuinka hän tutustui Wyatt Earpin kanssa, on epäselvää. On mahdollista, että miehet tunsivat toisensa jo puhvelinmetsästyspäiviensä ajoilta. ”Turkey Creek Jack” oli mukana kun Earpin ”kostonenkelit” murhasivat Frank Stilwellin Tucsonissa maaliskuussa 1882 ja Florentino Cruzin kaksi päivää myöhemmin. Kun Earpit lähtivät Arizonasta, häipyi ”Turkey Creek Jack” heidän mukanaan. Kerrotaan, että ”Turkey Creek Jack” ja Sherman McMasters nähtiin myöhemmin kiertelemässä Utahia. Tämän jälkeen Jackista ei ole olemassa luotettavaa tietoa. Jotkut uskovat hänen kuolleen tuberkuloosiin Salt Lake Cityssä vuonna 1887. Toisaalta joskus näkee hänen kuolinvuodekseen ilmoitetun 1906.


Frank Leslie ”Buckskin Frank” (1842 – 1922). Luultavasti Galvestonissa, Texasissa syntyneen Frank Leslien isän sukunimi oli Kennedy, mutta Frank otti myöhemmin käyttöön äitinsä tyttönimen. ”Buckskin Frank” oli keskivertoa paremman koulutuksen saanut nuorukainen, jolla tiedetään olleen hyvät käytöstavat, mutta ollessaan juovuksissa, hän ei hallinnut itseään laisinkaan. ”Buckskin Frank” palveli armeijantiedustelijana Dakota – territoriossa, Oklahomassa sekä Texasissa 1870 – luvulla. Hän oli myös mukana sotaretkellä Arizonassa ja Meksikossa, armeijan jahdatessa kiihkeästi ovelaa Geronimoa.
Frank toimi vuonna 1878 baarimestarina San Franciscossa, mutta saapui hopean perässä Tombstoneen, Arizonaan vuonna 1880.
Vahvistamattoman tiedon mukaan hän pyöritti jonkin aikaa kaupungin kuuluisan Cosmopolitan hotellia. Kesäkuussa 1880 ”Buckskin Frank” ampui yhdessä George Perrinen kanssa Mike Killeen nimisen miehen, jonka vaimon kanssa Frankilla oli jonkinlaista peliä. Mike Killeen kuoli muutamaa päivää myöhemmin ja Frank talutti viikkoa myöhemmin lesken vihille!
Earpien ja Clantoneiden keskinäisen riidan ollessa Tombstonessa aallonharjalla, ”Buckskin Frank” pysytteli siitä viisaasti sivussa, vaikkakin hän oli Clantoneiden hyvä ystävä.”Buckskin Frankin” tiedetään myös ryypiskelleen toistuvasti John Ringon kanssa. Kun Ringo löydettiin kuolleena kesällä 1882, jotkut uskoivat, että ”Buckskin Frank” oli tappanut Ringon ja lavastanut murhan itsemurhaksi.
Vuonna 1887 Frank erosi vaimostaan napaten mukaansa ”Bird Cage” - teatterien tanssityttö "Blonde Mollie" Williamsin. "Blond Mollie" muutti asumaan Leslien tilalle, mutta vuonna 1889 kovien juominkien päätteeksi Leslie ampui morsiamensa ja haavoitti miestä nimeltä Jim Neal. ”Buckskin Frank” tuomittiin kuritushuoneeseen teosta, mutta hänet armahdettiin vuonna 1896.
Myöhemmin ”Buckskin Frank” väitti ampuneensa "urallaan" 14 miestä ja yhden naisen.

Historioitsijat olettavat hänen olleen Alaskassa kaivamassa kultaa vuonna 1897, mutta palanneen tyhjätaskuna takaisin San Franciscoon. Viimeinen ”varmatieto” hänestä on vuodelta 1922, jolloin hänen oletetaan pitäneen Oaklandissa vanhaan laivanhylkyyn tehtyä saluunaa.
Vuonna 1926, entinen sheriffi Billy Breakenridge koetti paikallistaa ”Buckskin Frankia”, muttei löytänyt jälkeäkään hänestä. True West lehden numerossa Vol 8 No.3 1961, Tom Bailey oletti kirjoituksessaan "I Saw Wyatt Earp's Commission", että ”Buckskin Frank” olisi tehnyt itsemurhan.


Sherman McMasters (1853 – 1892) McMasters syntyi Illinoisissa. Hänen nuuruudestaan ei tiedetä juurikaan mitään. Vuonna 1878 – 79 Sherman palveli Texas Rangerina länsi-Texasissa. Ranger-vuosiensa jälkeen hän antoi ”aseensa vuokralle” ja toimi lain molemmin puolin yhdessä ystävänsä ja ex-ranger “Pony Dealin” kanssa.

1880 McMasters saapui Arizonaan, päätoimenaan hevosvarkaudet. Vuonna 1881 helmikuussa häntä epäiltiin postivaunujen ryöstöstä, mutta hänen osuuttaan ryöstöön ei pystytty toteamaan. Samoihin aikoihin Sherman McMasters tutustui Earpin-veljeksiin, jotka olivat tuolloin jo ilmiriidoissa Cochisen piirikunnan karjapaimenten kanssa.
McMasters oli Wyatt Earpin seurassa sinä iltana kun Morgan Earp salamurhattiiin Hatchin-saluunassa, Tombstonessa. Hän oli myös Earpien mukana Tucsonissa 1882, kun Wyatt Earpin ampui Frank Stilwellille. Earp oli kuullut Stilwellin olleen yksi miehistä, joiden uskottiin salamurhanneen hänen nuoremman Morgan veljensä.

Sherman McMastersin kuolemasta liikkuu useita versioita. Jotkut historioitsijoista uskovat, hänen kuolleen Coloradossa vuonna 1892. Jotkut taas olettavat McMastersonin saaneen surmansa Filippiineillä, Espanja-Amerikka – sodassa vuonna 1898.


Charles T. Ray “Pony Deal”, “Bill Diehl” (1849 – 1887?) “Pony Deal” syntyi Rock Islandissa, Illinoisissa. Ammatiltaan hän oli oluen panija. Hänen saapumisestaan Länteen tiedetään hyvin vähän. On mahdollista, että ”Pony Deal” olisi ollut Dodge Cityssä, kaupungin alkuaikoina. Varmuudella tiedetään, hänen oleskelleen Las Crucesissa, Uudessa Meksikossa vuonna 1876 ja ystävystyneen karjavaras John Kinneyn kanssa. Jotkut historioitsijat pitävät mahdollisena, että ”Pony Deal” olisi ratsastanut Kinnenyn jengissä Lincolnin piirikunnansodassa, Uudessa Meksikossa vuonna 1878. Sitten hän ilmestyi Globeen, Arizonaan, ja työskenteli hetken baarimestarina. Historioitsijat olettavat, ”Pony Dealin” tutustuneen tuolloin paikallisien lainsuojattomien kanssa.
Earpit vihjasivat, että ”Pony Deal” oli mukana Tombstonessa, kun ”Curly Bill” ampui vahingossa kovien juominkien jälkeen sheriffi Whiten.
”Pony Deal” oli Sherman McMastersin hyvä ystävä, ennen kuin McMasters jätti karjapaimenten jengin ja liittoutui Earpien kanssa. Uskotaan, että ”Pony Deal” ja McMasters tekivät yhdessä useita postivaunuryöstöjä Arizonassa. Loppuvuodesta 1881 sheriffit nappasivat hänet kiinni Tucsonissa, mutta ”Pony Deal” pakeni ja palasi välittömästi hämärähommiinsa uudelleen. Vuonna 1882 hänet pidätettiin Ciscossa, Texasissa vanhoista rikoksistaan, mutta taas hänen onnistui livahtaa tiehensä Jotkut historioitsijat rakentavat teoriansa niin, että hänet armahdettiin tuolloin.

”Pony Deal” oli John Ringon hyvä ystävä ja jotkut uskovatkin ”Pony Dealin” ampuneen John O'Rourken kostoksi siitä, että hän uskoi O’Rourken ampuneen Ringon.
”Pony Dealin” on kerrottu ryöstelleen karjaa Wyomingissa, mutta palanneen pian El Pasoon vanhan ystävänsä John Kinneyn jengiin. Maa jalkojen alla alkoi polttaa, joten ”Pony Dealin” oli häivyttävä joksikin aikaa Meksikon puolelle. Hänet napattiin jälleen kerran kiinni, ja passitettiin oitis viideksi vuodeksi kuritushuonevankeuteen. Mutta kuten aiemminkin, hän livahti pakoon.
”Pony Deal” jäi kiinni neljä päivää myöhemmin Uudessa Meksikossa, Algodonessa vuonna 1885. Hänet armahdettiin vuonna 1887. Uskotaan, että hän käytti armahduksen jälkeen nimeä Bill Diehl ja lyöttäytyi yhteen kaivoshuijari Ed Clarkin kanssa.
”Pony Dealin” tappoi luultavasti Gonshay-ee – niminen, ”Apache Kidin” toveri, joka yhdessä ”Apache Kidin” kanssa oli paennut San Carlosin reservaatista, sen jälkeen kun ”Apache Kid” oli haavoittanut kuuluisaa armeijan tiedustelija Al Sieberiä.


Johnny Peters ”John Ringo” (1850 – 1882)

Aikalaiskuvaus John Ringosta: "Hän oli hoikka, 5 jalkaa 11 tuumaa pitkä. Hänellä oli kaunispiireistä kasvot, ruskeat hiukset ja siniset silmät. Hän oli, silloin kun oli selvänä ystävällinen ja hiljainen, mutta juovuksissa ailahteleva ja erittäin vaarallinen.”


John Ringo syntyi Greenforkissa, Waynen piirikunnassa Indianassa. Hän ei ollut "verisukulainen" Youngereille, vaikka monesti näin on väitetty. Hänen tätinsä (äidin puolelta), Augusta Peters avioitui Coleman Youngerin, Youngerin – poikien sedän kanssa, sen jälkeen kun hänen ensimmäinen aviomiehensä oli kuollut. Vuonna 1864 Ringo matkasi vanhempiensa ja sisarustensa kanssa vankkurikaravaanissa, määränpään Kalifornia. Wyomingissa isä Martin Ringo kuoli tapaturmaisesti ja perhe joutui jatkamaan matkaansa San Joseen, Kaliforniaan ilman perheenpäätä.
John Ringon nuoruusvuosista tiedetään varsin vähän, tai ne olemassa olevat rippeet ovat hyvin ristiriitaisia. Legenda kertoo Ringon olleen hyvin sivistynyt, latinaa osaava kaveri, joka luki ja siteerasi usein raamattua.

Vuonna 1870 John hyvästeli äitinsä ja sisaruksensa ja lähti kohti Texasia. Kuinka hän sai vaarallisen pistoleeron maineen, on edelleen mysteeri. On mahdollista, että hänen pahamaineinen maineensa rakentui ns. Hoodoo-sodassa Texasissa, Suttoneitten ja Tayloreiden perheet ottivat yhteen verisessä sukuvihassaan. John Ringon on kerrottu tunteneen henkilökohtaisesti tuolloin pistoleero Bill Taylorin, John Wesly Hardinin ja Mannen Clementsin. Toisaalta tilastot Texasin ajoilta John Ringon kohdalla kertovat yhdestä mahdollisesta pyssytappelusta ja ruumiista, mutta mahdollista on, että hän osallistui useampiinkin väijytyksiin ja murhiin tuolloin.
Sukuvihan laannuttua Ringo karisti Texasin pölyt itsestään ja suuntasi matkansa Shakespeareen, Uuteen Meksikoon, josta matka jatkui Tombstoneen, Arizonaan, jonne karjavarkaana ja pistoleerona tunnettu, kovan juomakierteen omaava synkkäilmeinen mies ilmestyi vuonna 1879.
John Ringon saapuminen Tombstoneen oli luontevaa, sillä aiemmin Kaakkois-Arizonassa pyöriessään hän oli lyöttäytynyt yhteen ”Curly Bill” Brociusin ja ”Old Man” Clantonin jengiin. Porukka majaili Clantoneiden tilalla, lähellä Tombstonen ja oli kuin ”keidas autiomaassa” lainsuojattomille.
Saffrdissa ympäripäissään ollessaan Ringo oli yrittänyt tappaa Louis Hancock -nimisen pelurin riidan päätteeksi, mutta joutunut pakenemaan lopulta lainvalvojia, tuumaili että mahdollisuuksien Tombstone ja Clantonin – jengiin liittyminen vaikuttivat tuolloin varsin hyviltä vaihtoehdoilta. Legendan mukaan Ringon pistoleeron mainetta pelkäsivät tuolloin, niin arizonalaiset lainsuojattomat kuin sheriffitkin.

John Ringo ei oletettavasti ollut Tombstonessa O.K. Corrallin taistelun aikaan, mutta jotkut historioitsijat pitävät mahdollisena, että hän olisi ollut mukana väijytyksessä Allen Streetillä kaksi kuukautta myöhemmin, jolloin salamurhaajat yrittivät surmata Virgil Earpin. Monet historioitsijat uskovat myös Ringon osallistuneen Morgan Earpin salamurhaan 18. päivänä maaliskuuta vuonna 1882.
Kuukautta aikaisemmin Ringo oli humalassa haastanut Doc Hollidayn ja Wyatt Earpin kaksintaisteluun. Earp oli kävellyt pois, mutta Doc oli ottanut haasteen vastaan sopertaen: ”I’m your huckelberry. That’s just my game.” Kaupunginpoliisimiehet saivat kuitenkin riisuttua humalaisilta riitapukareilta tuolloin aseet.

Pian ystävät ympäriltä alkoivat loppua. Kuka kuolleena, kuka kadoten jälkiä jättämättä. John Ringon juomakierre syveni, ja maa jalkojen alla alkoi polttaa.
”Tombstone Epitaphin” silloinen päätoimittaja Sam Purdy kirjoitti lehdessään keskustelustaan Ringon kanssa. Ringo oli sanonut hänelle: Jos jäisin kaupunkiin, mi minut tapettaisiin. Nyt ei riittäisi leikkiä kuurupiilo muutama päivä. Minun on kadottava nyt muutamaksi vuodeksi. ”

4. heinäkuuta 1882 alkanut fiesta jatkui rankalla ryyppäämisellä Ringon kohdalla aina pitkälle seuraavaan päivään. Kun pistoleeron nähtiin ratsastavan ulos kaupungista muutamaa päivää myöhemmin, hänen kerrotaan olleen tukkihumalassa.
Kaksi päivää myöhemmin Dialsin karjatilalaiset, lähellä Dragoonin South Pass’ia havaitsivat John Ringon ”Lehmipoikien kuninkaan” ympäri päissään.
Tombstonelainen lainvalvoja Billy Breckenridge tapasi Ringon vähän sen jälkeen. Hän kirjoitti kohtaamisestaan myöhemmin: ”Tapasin Ringon puolenpäivän aikaan. Hän oli niin juovuksissa, että hänellä oli vaikeuksia pysytellä hevosensa satulassa. Hän sanoi olevansa matkalla Galeyvilleen.
Ringo tarjosi minulle viskiä puolillaan olleesta pullosta (hänellä oli toinen täysinäinen vierellään). Otin ryypyn ja irvistin, sillä se poltti huuliani. Koska ymmärsin, että hänen täytyisi ratsastaa koko yö päästäkseen tuossa kunnossa Galeyvilleen, ehdotin että hän palaisi kanssani lähettyvillä olevalle Goodrichin tilalle ja nukkuisi päänsä selväksi, ennen kuin jatkaisi matkaansa, mutta hän kaatoi raakaa viinaa kurkkuunsa ja jatkoi matkaansa. Luulen, että tämä oli viimeinen kerta kun hänet nähtiin elävänä.”

Iltapäivällä 13. heinäkuuta John Ringon ratsu luultavasti heitti ratsastajan satulasta, eikä ympäripäissään ollut pistoleero saanut sitä kiinni. Muutaman tunnin kuluttua lähistöllä olevalla karjatilalla kuultiin yksinäinen laukaus.

Iltapäivän helle porotti armottomasti 14. heinäkuuta 1882 Turkey Canyonissa, Arizonassa kun James Yoast – niminen mies tukkilastia kuskatessaan havaitsi suuren viisihaaraisen tammen katveessa nuokkuvan miehen. Aluksi näytti siltä, että mies veteli nokkaunia, mutta kun Yoastin mukana jolkutellut koira kiinnostui muukalaisesta ja meni haistelemaan tätä, heräsi myös James Yoastinkin kiinnostus muukalaiseen.
Hän löysi kuolleen John Ringon nojaamasta mahtavaa puunrunkoa luodinreikä päässään..
Ruumis oli ollut paikalla arviolta 24 tuntia ja oli palanut auringossa lähes mustaksi. Näytti aluksi siltä, että Ringo oli riistänyt hengen itseltään. Hänellä oli päässään vaalea huopahattu, yllään sininen paita ja liivit. Ringolla ei ollut jaloissaan saappaita ja sukkien päälle oli kääritty aluspaidan kappaleita. Näytti että hän oli kulkenut jalan jonkin matkaa. Ringo puristi yhä asettaan oikeassa kädessään ja kivääri nojasi vasten puuta. Kaksi panosvyötä kulki ristiin hänen rinnallaan, mutta ne olivat ylösalaisin, niin että asekotelot sojottivat taivaalle. Kun Yoast tutki kuollutta tarkemmin, hän havaitsi, että Ringolta oli luultavasti leikattu veitsellä otsan yläpuolelta pala päänahkaa. Pistoleeron taskukello kävi edelleen. Luoti, joka oli surmannut Ringon, oli mennyt sisään oikean silmän ja korvan välistä, mutta ruudinpolton jälkiä ei näkynyt haavassa. Oliko tämä mystinen pistoleero sittenkin teloitettu?
Wyatt Earp kertoi surmanneensa Ringon ja piirsi tapahtumasta jopa yksityiskohtaisen kartan. Ongelmana on vain se, että Wyatt Earp oli poistunut osavaltiosta jo neljä kuukautta Ringon kuolemaa aikaisemmin. Doc Holliday oli myös yksi murhan pääepäillyistä, mutta hän oli kaukana Coloradossa Ringon löytyessä kuolleena.
Buckskin Frank Leslie, jonka tiedettiin ryypänneen Tombstonessa Ringon seurassa ennen tämän katoamista kaupungissa, leuhki vuosia myöhemmin istuessaan vaimonsa murhasta eräälle vanginvartijalle tappaneensa John Ringon. Jotkut uskovat tähän väitteeseen, toiset eivät.
Myös pikkurikollinen ”Jonny-Behind-the-Deuce” (Michael O’Rourke) väitti tappaneensa Ringon, mutta hänen versiolle ei ole kovin paljoa kannattajia.
Lopulta kuolemansyyntutkija päätyi ratkaisuun, John Ringo riisti hengen itseltään.

Mutta miten on selitettävissä luoti päässä ilman näkyviä ruudinpolton jälkiä? Ei jalkineita jaloissa, panosvyöt ylösalaisin ja palapäänahkaa kateissa.
Seuraavassa muutamia vaihtoehtoja:

1. mysteeri
Ringo oli kietonut aluspaidan riekaleista ”sukat” jalkojensa ympärille. Luultavasti hevonen oli heittänyt humalassa olleen ratsastajan satulasta ja Ringo oli jalan yrittänyt tavoittaa ratsuaan. Miksi hänellä ei ollut saappaita jaloissaan?
Hevonen löytyi myöhemmin lähistöltä ja saappaat myös, jotka roikkuivat kiinnitettyinä satulaan. Miksi? Selitys on yksinkertainen. Kaikki Arizonassa tiesivät, että maa oli kalkkarokäärmeitä pullollaan, joten yksinkertainen varotoimenpide käydessä lepäämään, oli ripustaa jalkineet satulaan, jotteivät ”madot” kiemurtelisi saappaisiin.

2. mysteeri
Löydettäessä Ringo kuolleena, asevyöt olivat käännettyinä hänen rintansa ympärille ylösalaisin. Oliko murhaaja jättänyt itsestään merkin?
Luultavasti Ringo oli niin juovuksissa, että panosvyöt ovat hyvinkin saattaneet mennä häneltä itseltään sekaisin.

3. mysteeri
Pala päänahkaa ja hiuksia oli poissa otsan yläpuolelta. Kuolemansyyntutkija epäili, että se oli leikattu pois veitsellä.
Entäpä jos James Yoast, joka Ringon löysi (miehet tunsivat toisensa Texasin ajoilta) oli ottanut veitsellään itselleen pienen ”matkamuiston” kuolleesta ”Lehmipoikien kuninkaasta”?

4. mysteeri
Ringon ohimossa ei ollut ruudinpolton jälkiä, joten epäilys heräsi, että tappava laukaus oli ammuttu kaukaa. Wyatt Earp väitti ampuneensa Ringon 75 jaardista, mutta Earp oli tuolloin kaukana Arizonasta, Coloradossa.
Myös luodin meno – ja ulostulokulma eivät käyneet yhteen, jos kyseessä oli väijytyksestä ammuttu kaukolaukaus.
Ringo oli virunut kuolleena polttavan auringon alla tuntikausia ja pää oli palanut lähes mustaksi, joten ruudinpolton jälkien näkyminen kasvoissa on saattanut olla hyvin kyseenalaista.


Pete Spencer (Spence) (Elliot Larkin Ferguson) (1852 – 1914). Texasissa syntynyt Elliot Ferguson (hän muutti nimensä Pete Spenceriksi) palveli luultavasti Texas Rangerina vuonna 1874.
Muutettuaan Tombstoneen, Arizonaan vuonna 1880, hän asui meksikolaisen vaimonsa ja lastensa kanssa lähellä Earpeja. Spencer kuvattiin Earpien leirissä raa'aksi tappajaksi, mutta laajemmin tarkasteltuna Earpien luonnehdinta Petestä on hyvin epäselvä. Kahdesti Wyatt ja Virgil Earp yrittivät saada Spencerin syylliseksi postivaunuryöstöistä, joissa muutama sivullinen menetti henkensä. Näyttöä Peteä vastaan ei kummallakaan kertaan ollut tarpeeksi.
”Intiaani Charlie” (Florentino Cruz), jonka Wyatt Earpin ”kostonenkelit” surmasivat Morganin salamurhan vuoksi, työskenteli Spencerin metsäkämpällä puunhakkuuhommissa. Pete itse pääsi livahtamaan pakoon enne kuin Wyatt Earp miehineen ilmestyi paikalle. Earp uskoi vakaasti, että Spencer oli Morganin salamurhan suunnittelijoista.
Pete Spencer kuvattiin aikalaismuistiinpanoissa yli 6 jalkaa pitkäksi, huomiotaeherättävän hoikaksi mieheksi, joka oli äkkipikainen ja hermoheikko. Sanomalehti ”Silver City Enterprise” antoi ymmärtää eräässä jutussaan, että Pete Spencer oli mies joka löi säröille "Earpien vallan" Arizonassa.

Pete Spencer toimi hetken apulais-sheriffinä Georgetownissa, Uudessa Meksikossa vuonna 1886 ja ”Silver City Enterprise” kirjoitti tuolloin hänestä: ”Pete Spencer oli yksi parhaimmista lainvalvojista Lännessä.”
Elokuussa 1893 Pete ampui revolveritaistelussa Rodney O'Hara nimisen miehen. Tekoa kuitenkin pidettiin itsepuolustuksenliioitteluna ja hänet passitettiin viideksi vuodeksi Yuman rangaistuslaitokseen, Arizonaan. Territorion kuvernööri armahti Peten, tämän kärsittyä rangaistustaan 18 kuukautta.
Kesällä vuonna 1888 Spencer surmasi "Curley Martinez” – nimisen miehen Henry Longmoren saluunassa, haavoittuen myös itse kahakassa.
Kun John Boyett ampui Warren Earp Willcoxissa, Arizonassa vuonna 1900, Virgil ja Wyatt Earp pitivät tekoa Spencerin suunnittelemana.
Jotkut historioitsijat pitävät mahdollisena, että Virgil ja Wyatt paikallistivat Spencerin olinpaikan läheltä Nogalesia ja tappoivat hänet vuonna 1903. He väittävätkin Virgil Earpin päiväkirjamerkintöjen tuolta ajalta kertoneen: "Nyt Warren voi levätä rauhassa, sillä hänen salamurhaajansa on lopullisesti poistettu elävien kirjoista". Väitettä mutkistaa tieto, että nykypäivän Tombstonelainen kirjailija, Clantonien sukulaismies Terry "Ike" Clanton on kirjoittanut nettisivuillaan, että Pete Spencer avioitui Phin Clantonin lesken kanssa Globessa, Arizonassa vuonna 1910. Ja että hän olisi kuollut luonnollisesti neljä vuotta myöhemmin.


John Wilson Vermillion Texas Jack; Shoot-Your-Eye-Out Jack” (1842–1911)
“Texas Jack Vermillion” ei nimestään huolimatta ollut texasilainen. Hän syntyi Russellein piirikunnassa, Virginiassa.
Taisteltuaan sisällissodassa konfederaation joukoissa, Jack palasi sodan jälkeen Tennesseehen ja avioitui Margaret Horton-nimisen nuorikon kanssa. Nuoripari asettui asumaan Missouriin ja he saivat tyttären. Toinen lapsi oli juuri syntymässä kun kurkkumätä epidemia pyyhkäisi yli itäisen Missourin ja Margaret ja hänen lapsensa kuolivat. Surun murtaman Jackin on kerrottu muuttaneen perhettä kohdanneen tragedian jälkeen Länteen. Hän oleili Kansasissa 1870–luvulla ja myöhemmin luoteisalueilla, ja oli tuttu näky saluunoiden faro-pöydissä. Hänen on kerrottu kuljeksineen Leadvillessä, Coloradossa 1878, mutta joutuneen karistamaan kaupungin pölyt hämärähommiensa vuoksi. ”Texas Jack Vermillion” ilmestyi Las Vegasiin, Uuteen Meksikoon vuonna 1879 ja tutustui vuotta myöhemmin Wyatt Earpiin ja Doc Hollidayhin. Vermillion seurasi parivaljakkoa läpi Uuden Meksikon saapuen Tombstoneen, Arizonaan samoihin aikoihin Wyatt Earpin kanssa. Jack väitti asustelleen aikaisemminkin Arizonassa. Hän kertoi elelleen luolissa Dragoon vuorilla, Chiricahua–apachien mailla. Jack väitti käyneensä monia kovia taisteluita intiaanien kanssa luolista, joita kutsui "Vermillion's Stronghold”, alueella jossa ei hänen mukaansa tuolloin ollut ainoatakaan toista valkoihoista.
”Texas Jack Vermillion” lähti Arizonasta Earpien mukana, sen jälkeen kun Earpin ”kostonenkelit” olivat tehneet selvää Frank Stilwellistä, Florentino Cruzista ja Curly Bill Brociusista. ”Texas Jack” oli Wyattin mukana myös ns. Dodge Cityn – sodassa vuonna 1883.
Samana vuonna hän avioitui Nannie Fleenore-nimisen kanssa, ja he saivat kaksi lasta.
”Texas Jack Vermillionin” on väitetty pyörineen jonkin aikaa ”Soapy Smithin” jengissä joko 1888 tai -89. Huhujen mukaan hänen väitettiin liikkuneen myös, "Kansas"-nimisen huijarikoplan mukana Denverissä, sekä Guthriessa, Oklahomassa vuonna 1889.
”Texas Jack Vermillionin”, yksi Earpien pistoleeroista kuoli luonnollisen kuoleman, rauhallisesti omassa sängyssään vuonna 1911.


Stuart N. Lake (1889 – 1964) syntyi Roomassa, New Yorkissa. Hän toimi lehtimiehenä Heraldissa. Lake palveli maataan ensimmäisessä maailmansodassa, mutta haavoittui Ranskassa vakavasti viettäen kolme seuraavaa vuotta sotilassairaalassa.
Vuonna 1921 Stuart Lake muutti Kaliforniaan ja toimi elokuvakäsikirjoittajien teknisenä avustajana lännenfilmeissä.
Hän keräsi aineistoa Wyatt Earpin elämäkertaa varten lähes neljä vuotta mm. haastatellen Earpia itseään. Laken kirja ”Wyatt Earp, Frontier Marshal” on luultavasti kuuluisin Earpista milloinkaan kirjoitettu teos, mutta samalla se myös on yksi kiistanalaisimmista. Kirja julkaistiin kaksi vuotta Wyattin Earpin kuoleman jälkeen vuonna 1931.

Laken ”Wyatt Earp, Frontier Marshal” on vaikuttanut jo lähes 80 vuoden ajan antaen Wyatt Earpista virheellisen kuvan. Useat kirjailijat ovat käyttäneet teosta lähteenään ja toistaneet Laken ja Wyatt Earpin siinä sepittämät valheelliset tarinat. Monet miehet, jotka tunsivat Wyatt Earpin hänen loistokautenaan, ovat kertoneet hänen olleen kovasti erilainen kuin Laken antama kuva hänen ”mestaripoliisistaan”. Stuart Laken kirja jättää kaiken Wyattin valonaran puuhastelun kertomatta, tuoden esille vain hänen aidot ja oletetut urotyönsä. Kirjailija William MacLeod Raine kiteytti kyseisen kirjan aikoinaan muutamalla sanalla "Hän puhui itsensä 'the hall of fameen' apunaan hyväuskoinen kirjailija. Tämä vanhuudenhöperö mies löysi kirjailijan, joka kuunteli hänen valheensa ja jolla oli taito pukea ne luettavaan muotoon, ja julkaista ne."

Stuart Lake kertoo kirjansa esipuheessa: ”Wyatt Earp kesytti Mannen Clementsin ja hänen 50 tappaja-cowboytaan Wichitassa. Otti yhteen Clay Allisonin kanssa Dodgessa. Suojeli vähäpätöistä Johnny-
Behind-the-Deucea Tombstonen mafialta. Osallistui O.K. Corrallin veriseen katutaisteluun ja kävi armottoman kaksintaistelusta katkaistulla haulikolla Curly Billyn kanssa.”
Nämä tarinat Earpin uroteoista eivät voi epäonnistua lukijan mielenkiinnon herättämisessä, vaikka ne olisivat merkityksettömiä. Ongelmana tässä vain on se, että ainoastaan O.K. Corrallista kertova tarina on totta, ja sekin mahdollisesti murhajuttu, jossa antautuneet miehet ammuttiin.

Yksi uskomattomimmista tarinoista Laken Earp-kirjassa lienee Wyattin yhteenotto Clementsin poikien kanssa Wichitassa.
Lake kertoo kirjassaan: ”Clementsin pojilla oli hampaankolossa jotakin Wyattin varalle. Suurin roistoista heistä, Mannen Clements oli huolella valinnut mukaansa yli neljäkymmentä pyssymiestään uhoten ottaa Wyatt Earp hengiltä. Huligaanit tapasivat Earpin kadulla, mutta kylmähermoinen ja aseeton Wyatt kehotti rähinöitsijöitä laittamaan aseet pois ja kalppia hiiteen kaupungista. Miehet nousivat noloina ratsujensa selkään ja ratsastivat pois.”
Historioitsija Harry Sinclair Drago totesi aikoinaan, että Laken tarkoitus oli keinoja kaihtamatta tehdä sankarisheriffistään todellinen supermies, joka kesytti Wichitan.
”Jos niin olisi ollut, että Clementsit olisivat tulleet suurella joukolla Wichitaan, siitä varmasti olisi kirjoitettu kissan kokoisin kirjaimin sanomalehdissä, mutta ainuttakaan mainintaa tapauksesta ei ole sen aikaisissa lehdissä, eikä pöytäkirjoissa.” kirjoitti Ramon F. Adams” Burs Under The Saddle” kirjassaan.


Kirjassaan "Frontie Marshal" Stuart Lake kertoi, että Wyatt Earp pidätti kerran myös kuuluisan revolverisankari Ben Thompsonin. Elokuussa 1873 Billy Thompson, Benin veli surmasi sheriffi Chauncey Whitneyn Ellsworthissa, Kansasissa. Laken mukaan Wyatt oli tuolloin paikalla, tarjoutui ottamaan tinatähden rintaansa, ja pidätti aseistautuneen, äkkipikaisen ja tappavanvaarallisen Ben Thompsonin.
Tämä on yksi käytetyimpiä Earp–urotekoja lännenkirjallisuudessa, joka kuitenkaan on vailla minkäänlaista todenperää, toteaa Steve Gatto kirjassaan "The Real WYATT EARP: A Documentary Biography".
Gatto ei löytänyt ainoatakaan sanomalehtijuttua tuolta ajalta, jossa olisi mainittu, että Wyatt Earp oli tuolloin paikalla. "The Ellsworth Reporter'in” (August 21, 1873) mukaan pidätyksen teki apulaissheriffi Ed Hogue.
Myös Ben Thompsonin omaelämäkerrassa, joka on kirjoitettu jo vuonna 1884, väitetään Ed Hoguen tehneen kyseisen pidätyksen.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan pitää myös sitä, että Bat Masterson, Wyatt Earpin hyvä ystävä, ei sanallakaan maininnut Ben Thompsonista, sheriffi Whitneyn surmaa käsittelevässä artikkelissaan Human Life – lehdessä vuonna 1907.

Vuonna 1932, vähän ennen kuolemaansa Tombstone Epitaphin perustaja, sekä kaupungin pormestarinakin toiminut John Clum kertoi, että Wyatt Earpin saapuessa Arizonaan kaikki karjavarkaat Kansasissa, Coloradossa, Uudessa - Meksikossa ja Texasissa tunsivat ja pelkäsivät Wyatt Earpia. Tämähän oli tietenkin hölynpölyä kuten "The Real WYATT EARP'in" kirjoittaja Steve Gatto mainitsi. Gatto
kirjoitti että Earp kyllä tunnettiin paikallisesti hyvänä poliisimiehenä tuolloin, mutta maanlaajuudellisesti
huomiotaeherättäväksi hänestä ei vielä tuolloin ollut. Hän lisäsi myös, että kertomus legendaarisesta pitkäpiippuisesta Coltista on vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa. Aseesta kirjoitti ensimmäisenä Stuart Lake. Bat Masterson kirjoitti myös vuonna 1907 Human Life – lehdessä artikkelit Wyatt Earpista sekä Bill Tilghmanista (Masterson oli myös yksi tarunhohtoisen aseen oletettu omistaja) ei maininnut mitään pitkäpiippuisesta aseesta, eikä sen luovuttajasta Ned Buntlinestä. Myös Mastersonin on kerrottu saaneen lahjaksi tuo ase. Kaksi muuta pollaria olivat Neal Brown ja Chas Bassett.

Stuart Lake myi kirjansa "Frontier Marshal" oikeudet Foxille 7,500 $, josta puolet hän antoi Josephine Earpille. Fox suunnitteli filminsä nimeksi ”Wyatt Earp, Frontier Marshal”, mutta rouva Earp uhkasi yhtiötä oikeusjutulla jos hänen miehensä nimeä käytettäisiin elokuvassa. Studio luopui lopulta Earpin nimen käytöstä.

Kolme vuotta Wyatt Earpin kuoleman jälkeen ilmestyi ensimmäinen elokuva O.K. Corrallin tapahtumista, nimellä: "Law and Order" (1932). Walter Huston oli Wyatt Earp ja Harry Carey Sr. Doc Holliday. Myöhemmin Huston näytteli Hollidayta elokuvassa "The Outlaw". Hän on ainoana näyttelijänä näytellyt sekä Wyatt Earpia että Doc Hollidayta.

Stuart Lake kuoli San Diegossa, Kaliforniassa vuonna 1964.


***
jatkuu...

Jari
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Re: Keskeneräiseksi jäänyt käsikirjoitus

ViestiKirjoittaja Jari Teilas » Su 18.12.2011 18:20

osa 5.

HOLLYWOODIN SÄDEKEHÄ
”En ole koskaan nähnyt sitä.” - John Ford ”My Darling Clementine” – elokuvastaan Lindsay Andersonille, tämän haastatellessa Fordia.

Vuonna 1946 Hollywoodin elokuvastudiot olivat saavuttaneet lakipisteensä. Tuolloin 90 miljoonaa amerikkalaista kävi elokuvissa viikoittain. John Ford palasi tuolloin kotiin sodasta ja aloitti työt 20th Centry-Foxilla. Darryl Zanuck, yhtiön tuolloinen tuotantojohtaja ehdotti Fordille, miksei hän ohjaisi jonkin mukavan pikku westernin amerikkalaisille yleisölle, jota myyttinen Villi Länsi tuntui edelleen kiinnostavan. Ford sanoi, että hänellä kyllä olisi hyvä käsikirjoitus, joka perustuu löyhästi Stuart N. Laken Wyatt Earp – elämäkertaan ”Wyatt Earp, Frontier Marshal”. Niinpä Zanuck ja Ford päätyivät lopulta kyseiseen aiheeseen, joka sai nimekseen ”My Darling Clementine”. Elokuva oli Fordin ensimmäinen western, vuoden 1939 valmistuneen ”Stagecoachin” ja ainoastaan toinen kahteenkymmeneen vuoteen, mutta se loi puitteet hänen kuolemattomalle western-ohjaajan maineelleen.

Ford kertoi tunteneensa Wyatt Earpin jo mykkäelokuvan varhaisilta päiviltä toimiessaan lavasteapupoikana, Earpin roikkuessa usein studioilla vanhojen cowboy-näyttelijöiden seurassa. Ford lisäsi, että hän tarjoili Earpille usein kahvia, järjesti hänelle mukavat oltavat kulisseissa, kuunnellen samalla korvat höröllään Earpin uskomattomia kertomuksia Villin Lännen ajoiltaan.

Ohjaajalegenda väittikin myöhemmin, että hänen elokuvassaan ”My Darling Clementine” (Aavikon laki 1946), kuvattu O.K. Corrallin taistelukohtaus oli filmattu, kuten Wyatt Earp sen hänelle itse oli kertonut.
Kummallista muistamattomuutta Wyattilta, tai sitten taiteellista vapautta Fordilta, sillä elokuvassa Doc Holliday ja ”Old Man” Clanton saavat surmansa taistelussa. Todellisuudessa Clanton oli puskenut koiranputkea joitakin kuukausia ja Holliday yski tuberkuloosiaan keuhkoistaan vielä kuusi vuotta ennen kuolemaansa.
Itse revolveritaistelu kesti noin 30 sekuntia, mutta John Fordin elokuvassaan aikaa kulumaan neljä minuuttia. Filmissä "Wyatt Earp" taistelu kesti noin 45 sekuntia. "Tombsonessa" siihen kului aikaa noin minuutti 25 sekuntia. Saadakseen tämän tilanteen filmille, tekijät joutuivat ottamaan kohtauksesta noin 1137 ottoa yhden viikon aikana. ”Law and Orderissa" ruuti paloi noin 6 minuuttia, ja "Gunfight at the O.K. Corrallissa" ammuskeltiin, ladattiin ja taas ammuskeltiin lähes 7 minuutin ajan. Viimeksi mainittuun elokuvaan, on kohtausta kerrottu kuvatun peräti 44 tuntia.

John Fordin mukaan Wyatt Earp asui tuohon aikaan Pasadenassa, Kaliforniassa, ja oli aviossa tombstonelaisen opettajattaren kanssa, joka Fordin mukaan oli selkeästi perheenpää!
Ford lisäsi vielä, että Earp tunsi tuolloin yhden studion stunt-miehistä, Ed ”Pardner” Jonesin, jonka hän väitti toimineen aikoinaan apulais-sheriffinään Tombstonessa.

Earpin ystäväpiiriinsä kuuluivat tuolloin myös William S. Hart*, Tom Mix ja Raoul Walsh. Earp olikin usein tuttu näky Bill Hartin ”Horseshoe” – karjatilalla, lähellä Newhallia Kaliforniassa.

* William S. Hart (1864 -1946) Itärannikolla työskennellyt Shakespeare-näyttelijä jonka Thomas Ince houkutteli kokeilemaan kykyjään cowboy-sankarina ja ohjasi hänet kokonaan uudelle uralle. Hart näytteli lähes aina pahaa miestä joka lopulta muuttui hyväksi. Hartin asennosta (revolverinsa kanssa) tuli kuuluisa. Hän edusti ehdotonta moraalista valtaa. Kun hän otti lain omiin käsiinsä, hän oli oikeassa. Hart toi lännenelokuvaan vahvan todellisuudentunnon, hienon dramaattisen rakenteen ja uskottavan arvoituksellisuuden. Hänen kaudellaan koko elokuvalaji kehittyi. Hart ei viipynyt kauaa Incen studioilla vaan perusti pienen oman lännenelokuvayhtiönsä. Hän osti karjatilan ja teetti kulissit jotka ovat edelleenkin olemassa. Nyt hän sai tehdä täysin omia elokuvia. Hart tunsi myös henkilökohtaisesti katoavan elämänmuodon edustajia, kuten Wyatt Earpin ja Bat Mastersonin.
Vuonna 1924 esitettiin Tumbleweeds, nostalginen lännenkuvaus. Hart todella suri sydämessään Villi Lännen katoamista. Filmi kertoi Oklahoman ryntäyksestä joka iäksi ajoi karjapaimenet pois avoimilta laitumilta. Tumbleweeds esitettiin jälleen vuonna 1939. Nyt Hart piti puheen filmin alussa. Hän puhui filmillä ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Sanat olivat hänen jäähyväisensä Lännelle ja omalle näyttelijänuralleen. Hart oli työnsä tehnyt. Hän sulki vanhat puiset studionsa ja rakennutti läheiselle kukkulalle talon josta tuli hänen muistojensa tyyssija. Hän keräsi taloonsa muistoja elokuva-ajoiltaan ja valtavan kokoelman Villin Lännen tavaroita. Väitetään, että hänen
asekokoelmassaan oli Wyatt Earpin aseet. Kaikkein rakkaimpia aarteita olivat hänen muistonsa cowboy-taiteilija Charles Russellista ja tämän Nancy vaimosta. Russell kuvasi Hartin ratsailla tämän elämänkertaa varten. Russell ja Hart näkivät Lännen samalla lailla; suorasukaisesti ja hieman tunteellisesti. Molemmat kertoivat työssään saman tarinan. Kukaan lännenmies ei ole kokonaan hyvä tai paha, tärkeintä on heidän edustamansa elämäntyyli.

Ford kiinnitti elokuvansa tähdeksi Henry Fondan, jota oli käyttänyt aiemmissa elokuvissaan, ja jonka työtavasta piti. Kun kamera kuvasi Fondan ilmeettömiä kasvoja, yleisö kuitenkin tiesi mitä näyttelijä ajatteli. Ford piti myös Fondan ainutlaatuisesta tavasta kävellä heiluttamatta lainkaan käsiään.

Henry Fonda kertoi elokuvasta: ”Muistan kun olimme palanneet sodasta ja tapasin Pappyn (yksi John Fordin lempinimistä) - hän oli katsellut studiolla hiljattain tehdyn Wyatt Earp -elokuvan, jossa näyttelivät Randolph Scott ja Cesar Romero. Paskaa, hän sanoi. Pystyn tekemään sen paremmin. Teen homman uusiksi. Teen paremman kuvan.”
Sen jälkeen lavasteet kasattiin touko-kesäkuussa 1946 Monument Valleyssa ja John Ford antoi kameroiden käydä.

”My Darling Clementine” tuli ensi-iltaan Center – teatterissa, Salt Lake Cityssa, marraskuun 7. päivänä 1946 ja kuukautta myöhemmin Rivolissa, New Yorkissa. Walter Wagner, joka oli tuottanut Fordin ”Stagecoachin” kirjoitti Fordille: ”Näin juuri elokuvasi, ja se saa minut sairaaksi, sillä et tehnyt sitä minun kanssani. Elokuvasi on loistava. En ole nähnyt vuosiin toista elokuvaa, josta olisin pitänyt yhtä paljon. Sinä olet edelleen suosikkini.”

John Ford filmasi uransa aikana 136 elokuvaa, joista westerneitä oli 45.

Elokuvia Wyatt Earpista:

Wild Bill Hickok (1923)
Law and Order (1932)
Frontier Marshal (1934)
The Arizona (1935)
Law for Tombstone (1937)
Wild West Days (1937)
In Early Arizona (1938)
Marshal of Mesa City (1939)
Frontier Marshal (1939)
Law and Order, a.k.a. Man from Cheyenne (1940)
Tombstone, the Town Too Tough to Die, a.k.a. Tombstone (1942)
The Kansan (1943)
My Darling Clementine (1946)
Winchester ’73 (1950)
Powder River (1953)
Law and Order (1953)
Gun Belt (1953)
Masterson of Kansas (1954)
Dawn at Socorro (1954)
Wichita (1955)
Forty Guns (1957)
Gunfight at the O. K. Corral (1957)
Badman's Country (1958)
Alias Jesse James (1959)
Warlock (1959)
Cheyenne Autumn (1964)
The Outlaws is Coming (1964)
Jennie Lees ha una nuova pistola, a.k.a. El Sheriff del O. K. Corral
(1964)
Hour of the Gun (1967)
Young Billy Young (1969)
Doc (1971)
Sunset (1988)
An American Tail: Fievel Goes West (1991)
Tombstone (1993)
Wyatt Earp (1994)


***

SELLULOIDI SHERIFFI?

Bob Boze Bell käsitteli kirjassa ”The Illustrated Life & Times of Wyatt Earp” tapahtumaa vuodelta 1915, jolloin Allan Dwan ohjasi elokuvaa “The Half-Breed”, pääosassa Douglas Fairbanks. Dawn kertoi, että Earp oli kutsuttu seuraamaan kuvauksia ja yhteen kohtaukseen he olivat pyytäneet hänet myös mukaan. Kyse oli joukkokohtauksesta, jossa Earp esitti yksisilmäistä vanhaa miestä nyökyttelemässä päätään väkijoukossa kuvan reunassa. ”The Illustrated Life & Times of Wyatt Earp” -kirjassa kerrotaan, että Earp -historioitsija Jeff Moreyn mielestä Allan Dawn on saattanut kuitenkin sekoittaa kaksi kuuluisaa lainvalvojaa keskenään. Moreyn mukaan kyseessä ei olisikaan ollut Wyatt Earp, vaan ”Texas John” Slaughter, joka oli sheriffinä Tombstonessa 1880-luvun lopulla.

***

Raoul Walsh kertoi myös Wyatt Earpista kirjassaan “Each Man in His Time: The Story of a Director”
“Illastaessani kerran Levyn ravintolassa Los Angelesissa yhdessä Jack Londonin ja Wyatt Earpin kanssa pöytäseuruuseemme saapui Charlie Chaplin. Hän oli hyvin vaikuttunut tavatessaan seurassamme olleen Wyatt Earpin.” Walsh jatkoi: ” Sinä siis olet se äijä Arizonasta”, joka kesytit yksin koko sakin. Vai oletko?”
”Se oli ikimuistettava ilta.” muisteli Raoul Walsh tapahtumaa kirjassaan.

***

Stuart Laken mukaan Doc Holliday vihelteli jotakin sävelmää marssiessa Earpin -veljesten kanssa kohti Villin Lännen kuuluisinta revolveritaistelua. Val Kilmer, Doc Hollidayn -osassa elokuvassa "Tombstone", noudatteli Laken kuvausta, vihellellen myös kävellessään kohti elokuvan kuulua revolveritaistelua.

***

Kolme vuotta Wyatt Earpin kuoleman jälkeen ilmestyi ensimmäinen elokuva Tombstonen tapahtumista, "Law and Order" (1932). Walter Huston oli Wyatt Earp ja Harry Carey Sr. Doc Holliday. Myöhemmin
Huston näytteli Hollidayta elokuvassa "The Outlaw". Hän on ainoana näyttelijänä näytellyt sekä Wyatt Earpia että Doc Hollidayta.

***

Elämänsä ehtoopuolella, tämä entinen lainvalvoja sivisti itseään lukemalla Shakespearea. Hänen kommenttinsa oli: "Tämä Hamlet oli puhelias veikko. Hän ei olisi pärjännyt kauaa Kansasissa."

***


Lähteet:

Andersen, Lindsey – ”John Ford”
Bell, Bob Boze – ”The Illustrated Life and Time of Wyatt Earp”
Bell, Bob Boze – ”The Illustrated Life and Time of Doc Holliday”
Gatto, Steve – ”Wyatt Earp: A Documentary Biography”
Hickey, Michael M. – ”Street Fight in Tombston; Near the O.K. Corral”
Hickey, Michael M. – ”Los Dos Pistoleros EARPS”
Hickey, Michael M. – ”The Cowboy Conspiracy, to concvict the Earp”
Montana the Magazine of Western History – ”Vol.45 No:3”
Thrapp, Dan L. – ”Encyclopedia of Frontier Biography I,II & III”
True West Magazine – ”Vol. 52 No:4, 2005”
True West Magazine – ”Vol. 52 No:8, 2005”

***

Huomenna jatkuu…
2. LUKU

KANSASIN KALLONKIILLOITTAJAT

Jari
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Re: Keskeneräiseksi jäänyt käsikirjoitus

ViestiKirjoittaja Jari Teilas » Su 18.12.2011 21:29

2. LUKU

KANSASIN KALLONKIILLOITTAJAT

"Hays City oli tyypillinen lännenkaupunki. Siellä ei ollut juurikaan rakennuksia, jotka olisivat olleet minkään arvoisia. Monet hökkeleistä, jotka toimittivat asuntojen virkaa, oli kyhätty raakalautakehyksistä, joiden ympärille oli pingotettu kangas seiniksi. Kattomateriaaleina kaupunkilaiset olivat käyttäneet pieniä tinalevyjä, jotka oli tehty säilykepurkeista. Vain kaupungin asemarakennus oli kaunis ja kestävä. Laittomuus ja juhlinta olivat jatkuvaa kaupungissa. Pyssyt paukkuivat yhtenään. Aivan kuin kaupunki olisi juhlinut jatkuvasti maamme itsenäisyyspäivää." - Elizabeth Custer


***


KARJAKAUPUNGIT SYNTYVÄT
”Kuudestilaukeavan laki on enemmän kuin kaikki lakikirjat yhteensä.” - Karjakaupunkien motto.

ABILENE
”KALJAKAUPUNKI”
Kansasin karjakaupunkien tarina on yksi värikkäimmistä Villin Lännen historiassa. Näiden kaupunkien synty perustui pitkälti idän kaupunkien naudanlihan tarpeeseen. Sisällissodan päätyminen ja rautatieverkoston kasvu yhdessä Euroopasta saapuvien suurten siirtolaisvirtojen myötä idän osavaltioihin kasvatti lihan kysynnän niin suureksi, ettei Idän oma tuotanto riittänyt vastaamaan siihen.

Sisällissodan vuosina Texasissa tasangoilla villeinä vaeltaneista ”pitkäsarvisista” tuli vastaus Idän ongelmiin. Tuohon aikaan oli sanonta: ”Texasin osavaltiossa oli kuusi nautaa jokaista asukasta kohden.”

Karjaparonit, kuten Charles Goodnight ja Oliver Loving ajoivat laumansa Fort Sumneriin ja Coloradoon, mutta Idän kaupan pelastuksena olivat rautatiet, kuten illinoisilainen karjakauppias Joseph G. McCoy lopulta oivalsi.
Kun Texasin pohjoispuolella olevalle preerialle rakennettaisiin karjavarasto, laumat voitaisiin ajaa rautatienpäähän, sieltä eläimet lastattaisiin vaunuihin ja suoraan pohjoiseen, turvallisesti ja nopeasti.
Vuonna 1867 McCoy löysi etsimänsä. Pienen uneliaan kylän läheltä Kansas Pacificin rautatienpäätä. Paikka oli nimeltään Abiline. Siellä oli pitkäsarville tilaa laiduntaa, sekä tarpeeksi vettä että ruohoa. Paikka oli McCoyn mielestä ihanteellinen. Ensimmäiset laumat saapuivat Texasista 5.syyskuuta 1867. Ensimmäisen vuoden aikana Abilenestä lähti kohti pohjoista 35,000 nautaa ja vuotta myöhemmin luku nousi huimaan 190,000.

Abilene oli ensimmäinen Kansasin karjakaupungeista. Sen vanavedessä nousseet kaupungit, kuten Wichita, Ellsworth, Hays ja Netwon kopioivat sen yleiskaavan. Rautatie kulki aivan kaupungin keskeltä. Asuin- ja liikekorttelit nousivat pohjoispuolelle ja bordellit radasta etelään, eli ”väärällä puolella rataa”.

Prostituoidut saapuivat Abileneen suurten karjanajopäivien ensimmäisenä kautena. Vuonna 1869 kaupungissa oli kolme bordellia ja 21 huoraa.

Vuonna 1871 Abilenessä oli Drovers Cottage – hotelli ja talli. Hotelli majoitti kerralla 175 vierasta. Talli 50 vankkuria ja noin 100 hevosta. Kaupungissa oli 11 saluunaa. Alamo ja Bulls’ Head, olivat karjapaimenten suosiossa, ja niitä isännöi kaksi texasilaista.

Alamo, joka oli Kansasin kuuluisin pelisaluuna, sijaitsi Cedar Streetillä. Saluunan julkisivu oli 40 jalkaa pitkä ja se kulki kadun suuntaisesti. Arkkitehtuuriltaan saluuna oli suuri yksihuoneinen rakennus, joka laajeni sisäpihalle 120 jalkaa. Siinä oli kaksi sisänkäyntiä. Lännessä pääsisäänkäynti, jonka kolmea upeaa kaksoislasiovea, ei milloinkaan pidetty suljettuina. Saluunaa hallitsi valtava, koristeellinen baaritiski, kiiltävine messinkikaiteineen. Se oli pelipöytien täyttämä ja faro, mone sekä pokeri olivat suosituimmat pelit saluunassa.

Uhkapelurit kuuluivat vuosien 1850 - 1880 välisenä aikana lännen yhteisössä sen aristokraatteihin.
Bat Masterson kuvaili peluria:”Ammattipeluria kunnioitettiin ja arvostettiin lännessä. Lähes kuin lääkäriä,
korkeammalle kuitenkin kuin hammaslääkäriä tai haudankaivajaa.”
Monet länteen saapuneet ammattipelurit tulivat Missisippin jokilaivoilta, New Orleansista, Deltan suistoalueelta, Natchezin plantaaseilta, jopa Chicagosta. Jotkut heistä olivat entisiä ”Johnny- Rebelsejä”, etelän kapinallisia, jotkut jopa entisiä Konfederation upseereita, jotka kertoivat tulleensa länteen unohtaakseen menneet. Kaikkia näitä miehiä yhdisti se, että he sanoivat olevansa herrasmiehiä.
Jotkut heistä, kuten Doc Holliday olivat erittäin anteliaita ja lahjoittivat suuriakin summia leskille ja orvoksi jääneille lapsille. Julkinen huolenpito oli usein kuitenkin laskelmoitua ja kasvattamaan vain heidän omaa egoaan.

Kukaan ei ole milloinkaan laskenut tarkkaa lukumäärää ammatipelureista lännessä, vuosien 1850 – 1880 välisenä kukoistuksen aikana. Kerrotaan, että Dodge City piti pihvssä ja viinaksissa 150 ammattipeluri sen kunnianpäivinä. Newtonissa luku oli 80 ja Ellsworthissa 75. Kaliforniassa kultakuumeen aikoihin edellä mainitut luvut voitiin taatusti kertoa kolmella.

1800-luvun Amerikassa nämä miehet hyväksyttiin herrasmiehinä lännen yhteisössä, toisin kuin nykypäivän pelurit yhteisöissä.

Ensimmäinen mies, joka heitettiin Abilenen uutuutta hohtavaan, kivestä rakennettuun selliin, oli viaton – ja musta. Työporukka, johon mies kuului, raivostui pidätyksestä, ja aloitti villin ammuskelun kaupungissa. Tämä oli kaupungin ensimmäinen vankilapako, jossa toverit auttoivat vangin ulos sellistä.
Väkivalta sai karjakaupungeissa yliotteen ja lisääntyi. Jokaisella kaupungilla oli ongelmiinsa omanlaisensa ratkaisut.
Legendan mukaan Villin Lännen kesyttämiseen tarvittiin vain kaksi revolveria ja yksinäinen sheriffi. Epäilemättä tällaisilla miehillä oli osansa Lännen taivaan alla, mutta aloite lain ja järjestyksen tuomisesta kaupunkeihin, tuli niiden asukkailta.
Niinpä myös abilenelaiset saivat tarpeekseen muutamassa vuodessa texasilaisten riehumisesta, ja saatuaan kaupunkioikeudet itselleen, heillä oli oikeus perustaa omat poliisivoimat.
Kaupungin ensimmäiseksi sheriffiksi nimitettiin toukokuussa 1870 kovanyrkkinen Tom Smith.


Thomas James Smith ”Bear River Tom Smith” (1830 – 1870)
Hänen syntymäpaikastaan ovat historioitsijat kiistelleet kovin, eikä vieläkään yksimielisyyteen ole päästy siitä, syntyikö Smith Irlannissa vai New Yorkissa. Luultavasti hän syntyi New Yorkissa Irlantilaisperheeseen. New Yorkissa hänen on väitetty toimineen jonkin aikaa ammattilaisnyrkkeilijä, sekä myöhemmin myös poliisimiehenä. Minkäänlaista tietokantaa palvelustaan poliisina kaupungissa ei kuitenkaan ole tähän päivään mennessä löytynyt. Jotkut väittävät, että hän oli pahamaineinen "Bear River" Tom Smith, joka oli mukana selvittämässä Union Pacificin mellakkaa Bear Riverillä tai Bear Townissa Wyomingin territoriossa vuonna 1868. Sanomalehti ”Deseret New” kirjoitti joulukuussa – 68, että Tom Smith lähetettiin Utahin valtionvankilaan, mutta myöskään tästä ei ole olemassa minkäänlaista dokumentointia. Jos kyseessä on sama mies, hänen tuomionsa on ollut lyhyt, sillä Tom Smithistä tuli poliisipäällikkö Abileneen kesäkuussa 1870. Hänen kuukausipalkka oli tuolloin 150 dollari + 2 dollaria jokaisesta pidätyksestä. Kerrotaan, että vaikka Smithillä oli vyössään kaksi revolveria, hän ei juuri tarvinnut niitä pidättäessään rähinöitsijöitä. Sheriffi Smith sovelsikin lakia nyrkeillään.

Aikalaiskertomuksissa Tom Smith on kuvattu keskimittaiseksi mieheksi, joka partioi Abilenen katuja suurella mustalla Silverheels – hevosellaan.
Elokuussa 1870 hänen on kerrottu tienanneen "nyrkeillään" 225 dollaria. Summa on suurin yksittäinen korvaus yhdelle poliisimiehelle Abilenessa, sen suurten karjanajojen päivinä. Tiettävästi Tom Smith ei joutunut ampumaan ainoatakaan ihmistä suorittaessaan virantoimitustaan Abilenessa.

Joulukuussa 1870 Tom Smith meni yhdessä apulaisensa McDonaldin kanssa pidättämään murhasta epäiltyä Andrew McConnell – nimistä miestä, joka oleili muutaman mailin päässä Abilenesta pienellä
maatilalla. Smith, joka ei yleensä käyttänyt asetta, oletti, ettei tarvinnut sitä nytkään. Pidättäessään miestä, tämä veti aseensa yllättäen esiin, ampuen lainvalvojaa keuhkoihin. Smith liukui maahan, onnistuen oletettavasti ampumaan miestä. Konna täydensi työtään lyömällä lainvalvojaa vielä pistoolillaan päähän, minkä jälkeen Tom Smith menetti tajuntansa. McConnellin Miles – niminen ystävä, joka oli rakennuksessa tapahtumahetkellä mukana, iski kuin varmistukseksi lainvalvojaa kirveellä päähän. ”Bear River Tom Smith” kuoli välittömästi. Hänen apulaisensa McDonald, jota myöhemmin syytettiin pelkuruudesta, pakeni paikalta. McConnell ja Miles vangittiin muutaman päivän kuluttua. Miles sai 16 vuoden tuomion, Andrew McConnell 12 vuoden tuomion. Tom Smithin hautajaiset olivat vaatimattomat. Saluunat olivat kuitenkin tuolloin suljettuina.

***

Vuonna 1871 Abilenen pormestari Joseph G. McCoy palkkasi kaupungin uudeksi sheriffiksi legendaarisen Wild Bill Hickokin. Hickok, joka oli legenda jo omalla ajallaan, sillä hänen uransa lainvalvojana oli alkanut jo vuonna 1858 Monticellossa, Kansasissa, toimiessaan kaupungin konstaapelina.

Wild Bill toi kaupunkiin mukanaan apulaisensa; Tom Carsonin (Kit Carsonin veljenpoika), James Gainsfordin, J.H. McDonaldin sekä Mike Williamsin.
Sheriffin palkka oli 150 dollaria kuussa. Sen lisäksi hän sai kaikista langettamistaan sakkorangaistuksista ¼ itselleen. Erikoisuutena hänen sopimuksessaan voidaan pitää 50. centin palkkiota jokaisesta ammutusta kulkukoirasta!

Wild Bill piti päämajaansa Alamo-saluunassa, ja vaikka hänen tehtäviinsä kuului ensisijaisesti pitää yllä rauha kaupungissa, Wild Billin suurin kiinnostuksen kohde oli pokeri.
Hickokin edeltäjällä Tom Smithillä oli ollut aitoa arvovaltaa. Kaupungin pelurit ja prostituoidut olivat kunnioittaneet sheriffiään. Mutta Wild Bill he pelkäsivät.
Legendan mukaan Hickok ajoi nuoren John Wesley Hardinin pois kaupungista, sen jälkeen kun Wes Hardin oli ampunut Charles Cougar nimisen miehen, vain siksi, että tämä oli häirinnyt Hardinin unia kuorsaamalla kovaäänisesti seinän takaa.

Wild Billin ura lainvalvojana Abilenessa jäi kuitenkin lyhyeksi. Lokakuussa 1871 hän ampui ensin vanhan vihamiehensä Phil Coen, Bulls Head saluunan omistajan, pidättäessään häntä. Mistä miesten riita oli saanut alkunsa, ei varmuudella tiedetä. Jotkut puhuvat naisesta, toiset kertovat sen johtuneen Bull’s Head – saluunan kyltistä, jonka kaupungin hallitus oli määrännyt poistettavaksi. Hämärässä ja hämärissä olosuhteissa sattui myös yllättävä vahinko, kun apuun rynnännyt apulaispoliisimies Mike Williams joutui ampumalinjalle ja sai surmansa Hickokin luodista. Wild Bill kertoi, ettei pimeässä tunnistanut apulaistaan ja oletti hänet vastustajakseen, siten vahinko pääsi tapahtumaan.
Tapaus oli kuitenkin liikaa abilenelaisille ja Hickok sai lähteä kaupungista.

Abilenen kukoistuskausi ei kuitenkaan ollut pitkä. Kaupungin kulta-aika kesti vain viisi vuotta. 1871 suurimmat karjanajot olivat siirtyneet Hays Cityyn, Ellsworthiin, Wichitaan ja Dodge Cityyn.

JOITAKIN FAKTATIETOJA ABILENESTA:
4. kesäkuuta 1870 Wild Bill Hickok vannoi valan ottaessaan vastaan lainvalvojan viran Abilenessa.

Vuotta myöhemmin Hickokin on väitetty ampuneen virantoimituksessa ollessaan yli 50 miestä yhden virkakauden aikana.

Vuonna 1871 nuori sonni vauhkoontui ja aiheutti pelkoa ja hämminkiä rymistellessään pitkin Texas Streetia. Lopulta paikalle kutsuttiin sheriffi Hickok, joka ampuieläimen.

Vuonna 1886 kaupunki sai sähkövalot.

Yhdysvaltain 34. presidentti Dwinght D. Eisenhower, oli syntynyt Abilenessa. Kerrotaan hänen sanoneen senaatin edessä vuonna 1953: ”Meillä Abilenessa oli kirjoittamaton laki, jonka mukaan vastustajaa piti lähestyä avoimesti ja edestäpäin. Kummankin piti ottaa sama riski. Mutta sen jälkeen vastustajalle sai tehdä mitä hyvänsä, pääasia oli että ammuttiin edestäpäin.”



***

HAYS CITY
”SENTINEL”

Hays City sijaitsee keskilännessä valtatie 70:n ja U.S. Highway 183:n liittymässä. Kaupunki syntyi rautatien saavuttaessa lähellä olevan Fort Haysin sotilasaseman vuonna 1867 ja etsi ensimmäiset kaksi vuotta kuumeisesti sheriffiä, joka pitäisi järjestyksessä saluunat ja peliluolat, joissa ympäri vuorokauden sotilaat ja puhvelinmetsästäjät ryyppäsivät ja rällästivät.

Hays Cityn alkuaikoina kaupungissa oli vain muutama saluuna ja sekatavarakauppa, mutta kaupunki kasvoi nopeasti ja jo vuoden 1867 loppuun mennessä siellä asui yli 2000 ihmistä. Myöhemmin sinne rakennettiin vielä yli 20 saluunaa ja useita kauppoja.
Kaupunki oli villi ja laiton. Vuosien 1867–1873 välisenä aikana Hays Cityssa tehtiin yli 30 murhaa, ja sen maine yhtenä rajaseudun väkivaltaisimmista kaupungeista kiiri ympäri maata.

Elokuussa 1869 kaupunki löysi etsimänsä. James Butler ”Wild Bill” Hickok, entinen U.S. apulaismarshal ja armeijan tieustelija Fort Rileystä otti tehtävän vastaan.

Kerrotaan, että Wild Bill Hickok ja 7. ratsuväkirykmentti saapuivat Hays Cityyn osapuilleen samoihin aikoihin. Hickokin tehtävänä oli puhdistaa kaupunki rikollisista, everstiluutnantti George A. Custerin ”putsata pöytä” intiaaneista.

Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kaupunginsheriffinä, Hickok ampui ollessaan virantoimituksessaan kaksi miestä. John Mulrey – nimisen ratsuväen sotilaan, sekä paikallisen häirikön Samuel Strawhimin.
Yleisesti uskotaan Mulreyn haastaneen riitaa Hickokin kanssa ja hermostunut Hickok ampui suoralta kädeltä riitaa haastaneen sotilaan.

Tämän jälkeen ”Wild Bill” oli merkitty mies kaupungissa, ja hänen täytyi olla varuillaan partioidessaan hämärillä Hays Cityn kaduilla.
Ledenda kertoo, että enemmän kuin kerran salamurhaajan ampuma luoti olisi viheltänyt Wild Bill Hickokin pään ylitse tämän partioidessa pimeillä kadulla.

Kun ratsuväki ja Wild Bill myöhemmin joutuivat törmäyskurssiin keskenään, ja kun ratsuväen tehtäväksi jäi hoitaa Hickokin pois kaupungista, kerrotaan Wild Billin sanoneen: "En pysty taistelemaan koko perkeleen ratsuväkeä vastaan." Wild Bill Hickok oli järkevä ja väistyi.

Sotilasasema Fort Hays perustettiin vuonna 1865 noin 15 mailin päähän kaupungista Big Creekin suulle. Linnoitusta kutsuttiin aluksi Fort Fletcheriksi, mutta pian se sain nimensä kuuluisan prikaatikenraali Alexander Haysin mukaan.

Elizabeth Custer kirjoitti: "Kaupunki oli tyypillinen lännen kaupunki. Siellä ei ollut juurikaan rakennuksia, jotka olisivat olleet minkään arvoisia. Monet hökkeleistä, jotka toimittivat asuntojen virkaa, oli kyhätty raakalautakehyksistä, joiden ympärille oli pingotettu kangas seiniksi. Kattomateriaaleina kaupunkilaiset olivat käyttäneet pieniä tinalevyjä, jotka oli tehty säilykepurkeista. Vain kaupungin asemarakennus oli kaunis ja kestävä."

Kerran kyseinen asemarakennus oli pelastanut kenraali Custerin ja Nelson A. Milesin. Sotilaat, jotka oli komennettu rauhoittamaan yleiseksi ammuskeluksi muuttunutta riitaa kaupungissa, huomasivat tilanteen luisuvan käsistä ja vetäytyivät suojaan asemarakennuksen sisälle. Kun tarmokas Custer oli yrittänyt jatkuvasti kurkkia ikkunoista mitä oli tekeillä, kerrotaan Milesin sanoneen hänelle: "Pysy vain matalana Custer! Pysy vain matalana!"

Elizabeth Custer jatkoi: "Laittomuus ja juhlinta oli jatkuvaa kaupungissa. Pyssyt paukkuivat yhtenään, ja tuntui kuin kaupunki olisi juhlinut jatkuvasti maamme itsenäisyyspäivää." Hän lisäsi myös käyneensä hyvin harvoin itse kaupungissa, sen pahan maineen vuoksi.
Elizabeth Custer kirjoitti päiväkirjaansa kesällä 1869, kaupunkin saapaskukkulalla* olleen 36 hautaa.

*Yleisesti oletetaan Dodge Cityn saapaskukkulan olleen ensimmäin Villissä lännessä, mutta vuonna 1872, jolloin Dodge alettiin asuttaa, Hays Cityn saapaskukkula oli ”asutettu” jo neljän vuoden ajan. Itsea asiassa Hays Cityn saapaskukkula oli ensimmäinen Missisippiltä länteen.

Wild Bill Hickokin saapuessa Hays Cityyn, George A. Custerin on kerrottu kannattaneen Hickokin nimittämistä U.S. deputy marshalliksi. Hickokin pesti Hays Cityn lainvalvojana kesti kuitenkin vain muutaman kuukauden.

Custer, joka itse oli absolutisti, joutui usein selvittelemään nuoremman Tom veljensä juopotteluretkien töppäilyjä kaupungissa. Legenda kertoo, että tämä nuori, levoton ja rämäpäinen upseeri ratsasti toistuvasti Hays Cityn katuja ympäripäissään paukutellen aseillaan kohti taivasta. Lopulta seheriffi Hickok oli polttanut päreensä, iskenyt Tom Custerin katuun, sakottanut häntä ja lähettänyt takaisin Fort Haysiin kasvamaan. Mutta nuori palavasieluinen Tom Custer oli loukkaantunut ja janonnut kostoa.
Elizabeth Custerin mukaan Tom oli koonnut mukaansa joukon rykmenttinsä miehiä ja lähtenyt Hays Cityyn tehdäkseen tilit selviksi Hickokin kanssa.

Custerin ja Hickokin yhteenotosta on kerrottu useita eri versioita, mutta yhdestäkään niistä ei ole olemassa virallista dokumenttia. Legendan mukaan ”Wild Bill” ampui muutaman Custerin miehistä, ennen kuin joutui pakenemaan hurjistuneitten sotilaiden käsistä. Legendan mukaan ”Wild Bill” ymmärsi tilanteen vakavuuden ja häipyi kiireenvilkkaan kaupungista yön turvin Abileneen.
Luultavasti ”Wild Bill” Hickokin todellinen syy kaupungista lähtemiseen, oli häviämien sheriffin vaaleissa apulaiselleen Peter Lanihanille.

1870 – luvun puolivälin jälkeen, jolloin rautatie työntyi yhä syvemmälle rajaseudulle, Hays City hiljeni ja rauhoittui.

JOITAKIN FAKTOJA HAYS CITYSTA:

Tutkimusmatkailija Henry Stanley, joka löysi kadonneen tohtori Livingstonen Afrikasta, vieraili Fort Haysissä vuonna 1867.

Ensimmäinen suuri maahanmuuttoryhmä Volgan saksakaisia saapui kaupunkiin kesällä 1876.

Alue Kansasissa, jonne Hays City kasvoi, laidunsi aikoinaan Pohjois-Amerikan suurin puhvelilauma. Arviolta alueella liikkui noin miljoona päätä.

Sana ”City” jäi virallisesti kaupungin nimestä pois vuonna 1885.

Vuonna 1895 tuli tuhosi yli 50 rakennusta kaupungissa.

Kun kaupunkiin perustettiin puhvelipuisto vuonna 1953, ensimmäinen härkä nimettiin ”Wild Billiksi” ja lehmä ”Calamity Janeksi”.

Senaattori John F. Kennedy kävi kaupungissa 20. marraskuuta 1959 menestyksekkään presidentinvaalikiertueensa aikana.

Vuonna 1972 12. -16. välisenä aikana kaupungissa ja sen ympäristössä tehtiin lukuisia UFO-havaintoja.

Kaupungin läheisyydessä sijaitseva varuskunta Fort Hays on ollut keskeisessä osassa ainakin kahdessa suuressa lännenelokuvassa. Kevin Costnerin ”Dances with Wolves”-elokuvassa sekä ”Plainsman’issa”, jonka pääosassa oli Gary Cooper.

Vuonna 2003 kaupunki julistettiin virallisesti "German Capital of Kansas".


ELLSWORTH
”NAUCHVILLE”

Ellsworth, joka sijaitsee valtatie 70 varrella, noin 55 mailin päässä lännessä Salinasta, on aina kerskunut olleen ensimmäinen kaupunki Kansasissa, jonka Wild Bill Hickok kesytti. Hickok toimi kaupungi sheriffinä marraskuuhun 1867 saakka, jonka jälkeen viran sheriffinvaalien jälkeen itselleen voitti entinen sotilas E.W. Kingsbury.

Itse asiassa Ellsworth ei tarvinnut kesyttäjää vielä vuonna 1867. Vasta kun Kansas Pacific -rata saavutti kaupungin ja sen karja-aitaukset täyttyivät mylvivistä Texasin pitkäsarvista ja saluunat möykkäävistä texasilaisista karjapaimenista, kaupungin lainvalvojille riitti töitä yllin kyllin.
Järjestyksenvalvonta Ellsworthissa oli aluksi hyvin myötämielinen ”texasilaiselle rahalle”, mutta kun kaupunkilaisten suuresti kunnioittama sheriffi Chauncey B. Whitney ammuttiin vuonna 1873 ollessaan aseettomana kadulla, kaupunkilaisten mitta tuli täyteen. Ampuja oli sheriffin ystävä, äkkipikainen pistoleero William ”Texas Billy” Thompson, pahamaineisen pelurin ja revolverisankari Ben Thompsonin nuorempi veli.
Kun lainvalvojat tulivat pidättämään ”Texas Billya”, tämän ystävät auttoivat hänet pakoon. Isoveli Ben, otti veljeltään pois haulikon ja jäi paikalle odottamaan lainvalvojia kertoaakseen miten kaikki oli tapahtunut. Tilanne muuttui uhkaavaksi tuomari Jim Miller vaatiessa apulaissheriffejä pitättämään Ben Thompson, sheriffi Whitneyn murhasta. Miller oletti, että Thompson oli ampuja koska hänellä oli haulikko kädessään. Ben heitettiin putkaan, mutta kun hänenen texasilaiset ystävänsä uhkasivat pistää kaupungin matalaksi, ellei syytöntä Ben Thompsonia vapautettaisi, oli tuomarin lopulta suostuttava texasilaisten vaatimukseen.

Wyatt Earp, kertoi eläkerturilleen Stuart N. Lakelle pidättäneensä Ben Thompsonin tuolloin. Väitteellä ei ole mitään todellisuuspohjaa. Ben Thomasin pidätyksen teki apulaissheriffi Edward O. Hogue.*

*selitys löytyy ensimmäisestä luvusta, Arizonan pojat.

Rautatien edetessä, ohi Ellsworthin vuonna 1874, Texasin pitkäsarvet siirtyivät myös radan mukana uusiin karjakaupunkeihin. Ellsworthin väkivaltarikosluvut laskivat huomattavasti, ja lopulta kaupunki rauhoittui lopullisesti.

JOITAKIN FAKTOJA ELLSWORTHISTA:
Kaupungissa oli vuonna 1867 yli 2000 asukasta

Ellsworthissa on sanonta: Abilene oli ensimmäinen karjakaupunki, Dodge City viimeinen, mutta Ellsworth ilkein.

Vuonna 1872 valmistui kaupunkiin Drovers Cottage, joka pystyi majoittamaan kerralla 175 vierasta ja sen talliin mahtui kerralla 50 vaunua ja 100 hevosta. Hotelli oli sijainnut alun perin Abilenessa, mutta se oli purettu ja rakennettu Ellsworthissa uudelleen.

Kesällä 1873 veljekset Ben ja William ”Texas Billy” Thompson avaavat kaupungissa pelisalin.


WICHITA
”DELANO”
"Everything Goes In Wichita"

Vuonna 1872 Wichitasta tuli Kansasin karjabisneksen lupaava logistiikkakeskus, sen jälkeen kun radat liittivät sen yhteen päälinjan kanssa Newtonissa. Texasilainen karja voitiin nyt lähettää suoraan Wichitasta idän markkinoille.

Kuten useimmissa karjakaupungeissa, myös Wichitassa koettiin tuolloin levoton ja turmeltunut ajanjakso, joka suututti kaupungin asukkaita. Tätä varten laaditut sakkorangaistukset ja korkeat toimiluvat eivät juuri hillinneet Faro-pöydissä istuvia pelureita ja heidän liepeillään liihoittelevia ”langenneita enkeleitä”. Tätä bisnestä ei edes haluttu lopettaa kokonaisuudessaan, sillä sakkotuloilla maksettiin lainvalvonta ja muu yleishyödyllinen toiminta, jotka muussa tapauksessa olisi pitänyt rahoittaa keräämällä suurempaa veroa tavallisten kansalaisten kukkaroista.

Wichitassa vuonna 1874,sen suurten karjanajopäivien viimeisen vuoden aikaan prostituoituja virallisten tilastojen mukaan oli 45:stä – 50:een. Syyskuuhun mennessä lukumäärä alkoi pudota ja pysyi alhaisena talvikauden.

Vanhat Wichitalaiset jukuripäät kertovat mielellään tarinaa kuuluisasta revolveritaistelusta, joka käytiin Wichitassa uudenvuodenpäivänä vuonna 1877. Tuolloin aikaisin aamupäivällä postivaunukuski Sylvester Powell luultavasti pihisti itselleen hevosen kaupungin ratapihalta. Hevosen omistaja valitti asiasta kaupunginsheriffi Mike Meagherille. Sheriffi pidätti hevosvarkaan heiti ja lukitsi tämän kaupungin putkaan. Powellin työnantaja sai miehensä kuitenkin sanaansa vastaan ulos kaltereiden takaa. Powell paineli suoraan putkasta saluunaan, vannoen kostavansa sheriffille. Juotuaan itsensä ensin humalaan hän löysi sheriffi Meagherin ulkohuusissa. Powell ampui revolverinsa tyhjäksi oveen, uskoen sisäpuolella olleen sheriffin saaneen surmansa. Yksi luodeista oli osunut sheriffi Meagheriä sääreen, toinen puhkaissut hänen takinliepeensä. Otaksuen sheriffin kuolleen, Powell hiipi varovasti pois paikalta. Samalla hetkellä haavoittunut sheriffi yskähti. Powell kääntyi ja ampui tylysti uudelleen. Nyt luoti osui sheriffiä käsivarteen. Silti lainvalvoja pääsi jalkeille ja lähti Powellin perään, saaden ampujan hermot pettämään. Powellin paetessa, sheriffi ampui hänen peräänsä, kuitenkaan osumatta. Kun hevosvaras tajusi, sheriffin kuudestilaukeavan olevan toimintasäteen ulkopuolella, hän lakkasi juoksemasta lähtien löntystelemään siinä uskossa, ettei sheriffi pahoin loukkaantuneena enää pystyisi seuraamaan häntä. Tämä oli kuitenkin virhearvio. Haavoittunut Mike Meagher raahasi itsensä kadulle, ja havaitsi Powellin seisoskelevan rauhallisena Hillin sekatavarakaupan edustalla. Sheriffi veti aseensa, tähtäsi huolella, ja ampui. Luoti kulki läpi hevosvaras Sylvester Powellin sydämen. Tälläkään kertaa varastaminen ei kannattanut.

JOITAKIN FAKTOJA WICHITASTA:

Alueen asuttivat ensimmäisinä Wichita-intiaanit, jotka saapuivat Texasista ja Oklahomasta sisällissodan vuosina.

Ensimmäinen kauppa-asema perustettiin vuonna 1864.

Vuonna 1872 Santa Fe rautatie tavoittaa Wichitan.

Wyatt Earp mainitaan ensimmäisen kerran Wichita City Eagel – sanomalehdessä, vuonna 1874. Mutta hänen nimensä oli kirjoitettu Wiatt Erp.

Wyatt Earp toimi kaupungin poliisimiehenä vuosina 1875 – 1876. Hänen palkkansa aloittaessaan poliisimiehen toimen oli 60 $ kuussa.

4. toukokuta 1875 Earp teki ensimmäisen pidätyksensä Wichitassa, napatessaan kiinni W.W. Compton – nimisen hevosvarkaan.

Wichita on pinta-alaltaan suurin kaupunki Kansasissa.


DODGE CITY
”KAUNIS, RAAMATULLINEN RAJASEUDUN BABYLON”
Ilkeä ja väkivaltaisin pikku kaupunki Villissä Lännessä kautta aikojen - Faktaa vai kirjailijoiden luoma romanttinen näkemys Dodge Citystä? Luultavasti molempia. Joka tapaksessa, tästä Fort Dodgen läheisyyteen, Henry L. Sitlerin* vuonna 1871 puhvelinmetsästäjille rakentaman taljavaraston kupeeseen kasvoi Dodge City.
*Henry L. Sitler oli rajasudun veteraaneja, jolla oli tehty työsopimus armeijan kanssa polttopuun toimituksesta Ford Dodgeen.
Paikka oli ihanteellinen karjakaupungille. Lekojen kalke teräsnauloihin kuului päivin ja öin kertoen lähestyvästä Atchinson, Topeka & Santa Fe rautatiestä, jota Brick Bondin, Billy Dixonin, James Hanrahanin ja Thomas C. Nixonin kaltaiset puhvelinmetsästäjät kuuntelivat nylkiessään taljoja. *
*Orlando A. ”Brick” Bond, punatukkainen Minnesotasta vuonna 1872 Dodge Cityyn saapunut metsästäjä, työskenteli ensimmäiset 12 vuotta Dodge Cityn historiassa vankkurikuskina ja puhvelinmetsästäjänä. Hän kertoi ampuneensa marras – joulukuun välisenä aikana vuonna 1874 6,183 puhvelia. Bond omisti myöhemmin yhdessä entisen metsästäjäystävänsä Thomas C. Nixonin kanssa yhden Dogen kuuluisista tanssisaleista ja saluunoista.
Nixon, joka myös kertoi ampuneensa Rattlesnake Creekin läheisyydessä 13:sta päivän aikana 3,200 puhvelia. Legenda kertoo, että hän ampui tuolloin 40 minuuutin aikana 120 päätä, käyttäen kahta Sharps .50 puhvelikivääriä, kunnes aseet menivät käyttökelvottomiksi.
Puhvelinmetsästyspäiviensä jälkeen Nixon toimi kaupungissa myös lainvalvojana. Vuonna 1884, toinen lainvalvoja ja vanha riitakumppani, ampui hänet kuoliaaksi Oopperatalon kulmauksessa.
Mutta toisin kuin esimerkiksi Witchita, Dodge City ei sen kultaisina karjanajopäivinäänkään kasvanut juuri kylää suuremmaksi. Ensimmäiset saluunat olivatkin telttakankaisia kyhäelmiä ja maahan kaivettuja korsuja, joissa baaritiskinä toimi yleensä karkea, höyläämätön lankku, kahden oluttynnyrin välissä. Mutta kaupungin loistonpäivinä niissä tarjoiltiin hienoja liköörejä, viinejä, brändejä ja idän viimeisiä muotijuomasekoituksia. Jäätä oli yleensä saatavilla, joten olut pystyttiin tarjoilemaan lähes aina kylmänä. Useat saluunoista tarjosivat asiakkailleen monipuolista ohjelmaa. Pianonsoittoa, laulua säestyksellä, jopa kuten Chalk Beesonin ”Saratogassa”, ja myöhemmin hänen ”Long Branch’issan” kokonaisia orkestereja. Legendaarinen karjapaimenten suosima Alamo-saluuna taas mainosti itseään: ”Meiltä parhaimmat brandyt ja savukkeet”. Vuonna 1878 kaupungissa oli kahdeksan tavernaa. Vuotta myöhemmin 14, ja 1882 lukumäärä oli pudonnut 13:sta.
Vuonna 1872 asukkaita kaupungissa oli 500. Vuonna 1880 asukasluku oli noussut 1275 ja vuonna 1885 vain 1402, mutta Dodge Cityn suuruus löytyikin muualta.
Yhdenkään toisen lännenkaupungin katuja ei kulkenut sellainen määrä ”kuuluisuuksia” kuin Dodgen kunnianpäivinä. Molemmin puolin rataa, Front Streetiä ja Locust ja- Maple Streetiä (punaisten lyhtyjen katu) partioivat sellaiset lainvalvojat kuten, Wyatt Earp, Bat, Ed ja Jim Masterson, William ”Bill” Tilghman, Ham Bell, Joe Mason, Charles Bassett, Lawrence E. Deger, Louis C. Hartman, Ben Daniels, Fred Singer ja Sughruen veljekset, Pat ja Mike, jotka tarpeentullen olivat valmiit kiilloittamaan revolveriensä kuttaperkkakahvoilla konnien kalloja, rauhoittaakseen heidät. Faro-pöytien ääressä istuivat useimmiten selkä vasten seinää pelurit ja salaperäiset pistoleerot kuten, ”Rowdy Joe” Lowe, John ”Doc” Holliday, Luke Short, ”Mysterious” Dave Mather ja Clay Allison.
Kesän sesonkikausina prostituutio kukoisti ja prostituoitujen määrä kaksinkertaistui ”hiljaisen talven” jälkeen. Suurten karjanajopäivien aikaan texasilaisten karjamiesten sanonta oli, että kaikki Kansasin lainvalvojat olivat mukana ”huorabisneksessä”.
”Maria Magdalenat”, kuten ”Squirrel Tooth Alice”, Sallie Doke, Lillian Handie, Ida May, ”Rowdy” Kate Lowe ja ”Big Nose Kate” Elder olivat valmiina myymään sielunsa hetkeksi kenelle tahansa sitä kipeästi kaipaavalle.
Laittomuus rehotti kaupungissa ja vuonna 1875 säädetyn lain mukaan tuliaseiden kantaminen julkisella paikalla kiellettiin. Lainvalvojien tehtäviin kuului kerätä kaikilta kaupunkiin saapuneilta matkaajilta aseet pois heidän oleskellessaan kaupungissa. Tämä tuotti aluksi hankaluutta, mutta kun Wyatt Earpin kaltaiset kovaotteiset poliisimiehet ottivat ohjat käsiinsä, tulosta alkoi syntyä.
Epäilemättä Keski-lännen karjakaupungit olivat hurjia 1870-luvulla ja Dodge City yksi pahimmista. Silti tätä ”Queen of the Cowtowns’iksi” kutsutun karjakaupungin väkivaltaisuutta on vahvasti liioiteltu. Eikä sen ”saapaskukkulalle” ollut tungosta yhtään sen enempää kuin muillakaan rajaseudun kaupungeilla.
Ensimmäinen mies, joka ammuttiin Dodgessa, oli musta lehmipoika nimeltä Tex. Silminnäkijän kertoman mukaan pyssytappelu oli käyty kahden valkoisen miehen kesken, mutta viaton sivustakatsoja Tex sai luodin nahkaansa.
Kuinka hurja Dodge City oikeastaan oli? Tässä muutamien kirjojen ristiriitaisia tietoja siitä, kuinka monta
murhaa Dodge Cityssä tehtiin sen ensimmäisen vuoden aikana:

”Dodge City, the cowboy capital” - Robert Wright
Wrightin mukaan ensimmäisen vuoden aikana tehtiin 25 murhaa ja vähintäänkin tuplasti saman määrä vammautui ammuskeluissa.

”Pictorial History of the Wild West” – James D. Horan
Horan todennäköisesti on käyttänyt lähteenään Wrightin kirjaa, sillä hän kertoo luvun olleen ainakin 25.

”Trail Driving Days” – Dee Brown & Martin F. Schmitt
Brown ja Schmitt listaavat kirjassaan ensimmäisen vuoden saldoksi 24 murhaa.

”The Cowboys / Time-Life Books Old West series” – William H. Forbis
Forbis toistaa samat 24 kuolemaa yhden vuoden aikana, mutta jättää teoksessaan vuosiluvun mainitsematta.

”Dodge City. Up Through A Century In Story And Pictures” – Fredric R. Young
Young on jo huomattavasti varovaisempi ja listaa ensimmäisen vuoden saldoksi 17 murhaa.

”The Reader's Encyclopedia of the American West” – Howard R. Lamar
Lamar kirjoittaa kirjassaan, että murhia ensimmäisenä vuonna tehtiin yhdeksän kappaletta.

”Historical Atlas of the Outlaw West” – Richard Patterson
Patterson antaa kirjassaan varmuuden vuoksi kaksi lukua; ensimmäinen on 15 murhaa, mutta samaan hengenvetoon hän lisää, että luku 15 voi olla murhien kokonaismäärä Dodgessa sen 10-vuotisen kukoistuskauden aikana. Tähän samaan kokonaislukumäärään ovat päätyneet myös ”The Real West” - Michael Johnson, ja ”The Wild West” - Time Life Books.
Jim Sherer Kansas Heritage Centeristä pitää Fredric C. Youngin antamaa murhien lukumäärää lähimpänä oikeaa. Hän mukaansa Dodge Cityn kolme ensimmäistä vuotta olivat kaupunkilaisille kovaa aikaa, sillä organisoitua järjestyksenvalvontaa ei ollut, ja puhvelinmetsästäjät olivat tuolloin rajua porukkaa. He ampuivat ensin ja esittivät kysymyksensä vasta sen jälkeen.
Robert R. Dykstra kirjassaan ”The Cattle Towns” uskoo, että Dodgessa murhattiin sen 10-vuotisen kukoistuskauden aikana 15 ihmistä. 1.5 per vuosi. Dykstrain kirja sisältää mielenkiintoisen kaavion kuuluisimpien karjakaupunkien murhaluvuista aikavälillä 1870 – 1885. Abilene, 7 murhaa, Ellsworth, 6, Wichita, 4, Dodge City, 15, Caldwell, 13. Näiden viiden kaupungin yhteisluvuksi tulee 45 murhaa.
***
Ensimmäisen kymmen vuoden aikana, jolloin Dodge City kasvatti maineensa ”Ilkeipänä pikkukaupunkina Amerikassa” on kestänyt aina meidän päiviimme saakka. Aikalaissanomalehdistö käytti kirjoituksissaan kaupungista vuosina 1878 – 1881 nimitystä ”Bibulous Babylon of the Frontier”.
”Kovin karjakaupunki kartalla”, kuten Dodge Cityä myös kuvailtiin, tarvitsi kovaotteisia miehiä pitääkseen lakia ja järjestystä yllä puhvelinmetsästyksen rajuina päivinä.
Wyatt Earp saapui Dodgeen Wichitasta, maaliskuussa 1876. Wichitalainen sanomalehti kirjoitti tapahtumasta: ”Wyatt Earp on ottanut vastaan lainvalvojan viran Dodge Cityssä”.
Earpin ensimmäinen pesti Dodgessa oli kaupunginsheriffi Larry Degerin apulaisena. Kuukautta myöhemmin tilastot kertovat, että Bat Masterson ja Wyatt Earp toimivat kaupunginmarshal Ed O. Houguen apulaissheriffeinä, Charlie Bassettin toimiessa sheriffinä.
Vuotta myöhemmin lainvalvojan viran vastaanottivat George T. Hinkle, Joe Mason, Ed Masterson ja Patrick Sughrue.
Aikalaiskertomuksien mukaan kaupungin lainvalvojat rauhoittivat tappelupukarit usein iskemällä heidät mieluusti katuun, käyttämällä pitkäpiipuisten revolveriensa kahvoja silitellessään rähinöitsijät untenmaille.
Wyatt Earpin elämäkerturi Stuart N. Laken mukaan tuon tarunhohtoisen Buntline Special -pitkäpiippuisen revolverin, jolla rähinöitsijät useimmiten nukutettiin, lahjoitti Ned Buntline muutamille Dodgen lainvalvojille. Laken mukaan aseet saivat Wyatt Earp, Bat Masterson, Charlie Bassett, Neil Brown sekä Bill Tilghman. Tosin Tilghmanin vaimo Zoe Tilghman kirjoitti kirjassaan, että kyseistä asetta ei ollut olemassakaan. Saman tarinan kertoi myös omassa kirjassaan Bat Masterson.

Colt Company, jonka kerrotaan valmistaneen tämän erikoisvalmisteisen aseen vuonna 1877, pitää erittäin huolellista ja tarkkaa kirjanpitoa aseistaan, eikä heidän tiedoistaan ole löytynyt ainoatakaan mainintaa, että Net Buntline olisi tilannut kyseisille herroille tällaiset aseet. Myöskään tutkijat ja historioitsijat eivät ainakaan 1960 – 70 – luvuilla löytäneet minkäänlaisia todisteita tästä revolverista.

Oli tarunhohtoista asetta tai ei, joka tapauksessa näiden kovaotteisten ja kovanyrkkisten lainvalvojien myötä lopulta myös Dodge City, tuo ”Ilkeä pikkukaupunki” rauhoittui vähitellen.

***
DODGE CITY – ELOKUVAN MAAILMAN ENSI-ILTA
Huhtikuun 1. päivänä 1939 valtava joukko lännenelokuvan faneja oli kokoontunut Dodge-teatterin eteen Dodge Cityssä odottamaan Hollywood - tähtien ilmestymistä maailman ensi-iltaan Warnerin veljesten leffassa Dodge City. Viisikymmentä tuhatta fania odotti kolme tuntia rautatieasemalla tervehtiäkseen pariakymmentä filmitähteä, joista osa oli pukeutunut junan saapuessa rooliasuunsa. Errol Flynn saapui Dodge Cityyn sopivasti kolmen Hollywood-kaunottaren ympäröimänä vastaanottaakseen kaupungin avaimen. Myös Humphrey Bogart oli paikalla kolmannen vaimonsa Mayo Methot kanssa. Bogey oli jo kirjoittanut sopimuksen tähtirooleistaan tuleviin filmeihin "The Maltese Falcon" (1941) ja "Casablanca" (1942).

Dodge-teatteri oli yksi Dodge Cityn kolmesta teatterista, joissa samanaikaisesti vietettiin kyseisen elokuvan maailman ensi-iltaa.

JOITAKIN FAKTOJA DODGE CITYSTA:
Kaupungin alkuperäinen nimi oli Buffalo City, mutta koska maassa oli jo yksi tuon niminen kaupunki, postilaitos ei hyväksynyt toista samannimistä kaupunkia.
Dodge Cityn "Cowboy Band" soitti Presdidentti Harrisonin virkaanastujaisissa vuonna 1889.
Vuosien 1872 – 75 välisenä aikana on laskettu, että puhvelinmetsästäjät tappoivat 3,000,000 puhvelia.
Ensimmäist Texasilaiset "pihvilihat" saapuivat Dodge Cityyn vuonna 1875.
Kun puhvelit oli teurastettu, farmarit keräsivät luut talteen ja myivät ne 6 – 8 dollarilla per tonni. Luista valmistettiin mm. posliinia sekä lannoitteita.
Rautatie Santa Fe'tä tavoitti Dodge Cityn syyskuussa vuonna 1872.
Boot Hill – museossa on nykyisin yli 28,000 esinettä. Siellä vierailee vuosittain 100,000 kävijää.
Ainoa nainen, joka on haudattu Dodgen "saapaskukkulalle" oli nimeltään Squirrel Tooth Alice Cambers vuonna 1878.
"Saapaskukkula" toimi vain 6 – vuotta kaupungin hautausmaana.
Näyttelijä Dennis Hopper syntyi Dodge Cityssä vuonna 1936.
Vuonna 1876 Dodgessa oli asukkaita 1200. Kaupungissa oli tuolloin 19 luvallista viinanmyyntipistettä.
Kaupungilla on ollut monia lempinimiä kuten; Queen of the Cowtowns, Buffalo capital of the World, Cowboy Capital, Wickedest Little City in America, sekä ainakin Beautiful Bibulous Babylon of
the Frontier.
Front Street on palanut kahdesti, 1885 sekä 1886.
Ensimmäinen lehmipoika haudattiin "saapaskukkulalle" vuonna 1872.
Kaupungissa on keskimäärin 256 aurinkoista päivää vuodessa.
Dodge City perustettiin vuonna 1872, ja siitä tuli kaupunki vuonna 1875.
Duke Ellington konsertoi kaupungissa vuonna 1955. Ennakkoon ostettu lippu maksoi tuolloin 1,50 taalaa. Ovelta sen sai kahdella taalalla.
"Buffalo Bill" Cody toi lännensirkuksensa kaupunkilaisten ihmeteltäväksi vuonna 1915.
Ensimmäinen sanomalehti ilmestyi kaupungissa jo vuonna 1874.
Jotkut saluunat kaupungissa mainostivat, että heidän menustaan löytyi myös anjovista sekä venäläistä kaviaaria.
The Kansas Heritage Center Dodge Cityssä omistaa historiakokoelmissaan yli 6000 kirjaa, jotka käsittävät kaupungin historiaa.
Bat Masterson valittiin sherifiksi tammikuussa 1878.
Doc Hollidaylla oli vastaanottotilat osoitteessa Dodge House Room 24.
Sylkeminen lankkujalkakäytäville kaupungissa oli kiellettyä sen villeinä vuosina.

***
OLIPA KERRAN DODGESSA
Dodge Cityn apulaismarshal Joe Mason toi mukanaan Fort Supplysta vuonna 1880 karhunpennun, jonka hän lahjoitti sitten Pormestari James H. ”Dog” Kelleylle. ”Dog” Kelley ei ollut kaupunkilaisten pormestarille antama haukkumanimi. Lisänimen hän oli saanut siitä, että omisti useita koiria. Kelleyllä omisti muun muassa George A. Custerin entisiä vinttikoiria.
”Dog” Kelley antoi pennulle nimeksi Paddy, ja piti huolen sen kasvatuksesta. Karhunpennusta tuli pian kuuluisa hahmo Front Streetin ympäristössä. Suurimman osan ajasta Paddy kuitenkin vietti
kettinkiin kiinnitettynä Kelleyn omistaman ravintolan takapihalla, jossa lapset kävivät sitä ihailemassa.

Kun karhu varttui täysikasvuiseksi, siitä tuli kujeilijoitten käytännön pilojen kohde. Paddylle juotettiin vitsinä viskiä silloin tällöin ja siitä tuli perso alkoholille. Mutta juottamista seurannutta kiusantekoa se ei kestänyt, vaan joutui alituiseen etsimään itselleen piilopaikkaa.

Dodge Cityssä kerrotaan tarinaa alkoholisoituneesta kaupparatsusta, joka oli ottanut kaupungin historian kovimmat kännit, raahautunut pikkutunneilla Dodge House – hotelliin selvittämään päätään. Kaupparatsun kerrotaan kieriskelleen sängyssään viinahoureissaan taistellen demoneja vastaan.

Samoihin aikoihin Paddy-parkaa taas kiusattiin, ja se hakeutui avatun ikkunan kautta piiloon sattumalta samaiseen hotellihuoneeseen, jossa kaupparatsu nukkui. Paddy kömpi lämpimässä huoneessa sängyn alla turvaan. Näky on varmaankin ollut hupaisa, sängyn noustessa ja laskiessa Paddyn hengityksen tahdissa kaupparatsun samanaikaisesti taistellessa sängyssä mielensä paholaisia ja petoja vastaan.
Puolitokkurassa hän oli kaapannut yöpöydältä juomalasin ja singonnut sen päin sängyn alla lymyilevää demonia. Lasi osui Paddya silmäkulmaan, ja se pelästyi nousten ylös. Hetken toisessa maailmassa oleva kaupparatsu ja verta vuotava karhu katsoivat toisiaan silmiin.
Dodge House – hotelli oli tuohon aikaan yksi suurimmista hotelleista Kansasissa, jossa asui paljon karjamiehiä, ruokavieraita sekä kierteleviä kauppiaita. Huone, jossa tarinan kaupparatsu lepäsi, oli erotettu ruokailusalista vain kevyellä väliseinällä, joten aamupalalla olleet ihmiset, mukana useita naisia, eivät voineet olla kuulematta Paddy ja säikähtäneen miehen välikohtausta. Voidaan vain kuvitella kuinka hämmästyneitä ruokailijat aamulla olivat, kun krapulainen, ja sekavassa tilassa oleva mies ryntää saliin huutaen kovaa: "Boys, I've got 'em! By God, I've got 'em!"

Tilanteen rauhoituttu lopulta kaupparatsu vannoi, ettei milloinkaan enää joisi viinaa. Paddy-paran kiusaaminen ja juottaminen ei tähän tapaukseen kutenkaan loppunut, ja lemmikistä tuli lopulta vihainen.
Eläin päätettiin lopulta lopettaa, ja siitä valmistettiin kaupunkilaisille jouluruokaa vuonna 1883.


***



RAJASEUDUN LAKI JA SEN TÄYTÄNTÖÖNPANO
Laki ja sen täytäntöönpanojärjestelmä rajaseudulla 1800 – luvulla ei juuri poikennut tämän päivän säännöistä. Amerikkalainen oikeusjärjestelmä perustui Englantilaiseen malliin, jonka siirtolaiset toivat mukanaan saapuessaan ”Uuteen maailmaan”. Laki ja järjestys saapuivat rajaseudulle sivistyksen myötä, sisällissodan päättytyä. Prosessi rajaseudulla oli hidas, mutta kärsivällisyydellä se saatiin lopulta toimimaan.
Jokaiselle piirikunnalle valittiin oma sheriffinsä ja hänelle apulainen (under-sheriff), sekä useita apulaissheriffejä. Sheriffi vastasi lain ja järjestyksen täytäntöönpanosta piirikunnassa ja oli suoraan vastuussa piirikunnan ylioikeudelle.
Piirikunnat jaettiin tavallisesti kaupunginosiin (township), ja jokaisella kaupunginosalla oli useampi kuin yksi kaupunginsheriffi ja hänen apulaismarshalinsa. Kaupunginsheriffin eli poliisipäällikkön nimesi paikallinen valtuusto ja hänen valtaoikeutensa pätivät ainoastaan kaupungin rajojen sisällä. Kaupunginsheriffi toimitti sekä paikallista, että liittovaltion lakia, ja tarvittaessa hänen oli kutsuttava apuun piirikunnan sheriffi tai liittovaltionsheriffi.
Myös tämä lainvalvontajärjestelmä oli käytössä Dodge Cityssa. Kaupunginpoliisilaitosta johti marshal, joskus nimitys oli myös chief marshal. Dodgessa nimitys police chief, otettiin käyttöön vasta 1900-luvulla. Marshalin nimitti pormestari ja kaupunginvaltuusto ja marshal nimesi itse apulaisensa tarpeittensa mukaisesti.
Avustava marshalin virka (deputy marshal), oli yksi tärkeimmistä, Dodge Cityn 10-ensimmäisen vuoden aikana, jolloin kaupunki tunnettiin yleisesti ”Cowboy Capital” -nimellä.
Marshalin viran nimitys oli usein poliittinen, ja hänen apulaismarshalinsa ylläpitivät järjestystä kaupungissa. Usein apulaiset nauttivat samaa palkkaa kuin marshal. Yleisenä käytäntönä oli, että niin marshalia, kuin deputy marshalia kutsuttiin marshal-nimikkeellä.
Sheriffit valittiin tehtäviinsä aina marraskuussa ja palveltuaan kaksi peräkkäistä täyttä virkakautta, tai yhtäjaksoisesti neljä vuotta, hänelle ei myönnetty enää sheriffin virkaa uudelleen.

***
KALLONKIILLOITTAJAT
Charles ”Senator” Bassett (1847 – 1896)
Charles Bassett syntyi New Bedfordissa, Massachusettsissa. Ensimmäinen virallinen tieto hänen toimistaan löytyy vuodelta 1865, jolloin Bassett otti pestin 213. rykmentin I-komppaniaan Pensylvaniassa. Hänen toimipaikkansa oli Fort Sillissa, intiaaniterritoriossa.
Vuonna 1873 Bassett valittiin Fordin piirikunnan ensimmäiseksi sheriffiksi. Tässä virassa hän toimi kaksi kautta, vuoteen 1878 saakka. Bassett palkkasi apulaisheriffeikseen tuolloin Bat Masterson, Wyatt ja Morgan Earpin, sillä texasilaisten pitkäsarvien invaasio oli suurimmillaan hänen kautenaan, ja kaupunki täyttyi aika ajoin remuavista texasilaisista karjanajajista, joita lainvalvojat joutuivat urakalla paimentamaan.
Koska lainsäädäntö kielsi samalle miehelle kolmannen peräkkäisen sheriffinkauden, Bassett joutui luopumaan virastaan ja Bat Masterson valittiin hänen tilalleen.
Kun lainvalvoja Ed Masterson murhattiin vuonna 1878 Dodge Cityssä, kaupunginhallitus ei aikaillut nimittäessään Charles Bassettin uudeksi kaupunginsheriffiksi 100 $ kuukausipalkalla.
Bassett pidätti ensitöikseen texasilaisen karjakuninkaan M. Kennedyn Jim pojan, tämän ampuessa humalapäissään ja erehdyksissään kaikkien pitämän tanssityttö Fannie Keenanin alias ”Dora Handin”. Jim Kennedy, joka oli riidoissa kaupungin pormestarin James H. ”Dog” Kelleyn kanssa, sillä he molemmat pitivät itseään ”Dora Handin” rakastajina, oletti ampuneensa pimeässä huoneessa nukkuvan pormestarin, mutta surmasikin vahingossa vuoteessa nukkaneen ”Dora Handin”. Vaikutusvaltainen karjaparooni-isä onnistui kuitenkin puhumaan poikansa lopulta vapaaksi vieden hänet mukanaan kaupungista.
Legendan mukaan Wyatt Earpin, joka tutki yhdessä Charles Bassettin kanssa ”Dora Handin” murhaa, ampui Jim Kennedyn Sand Creekissa, Coloradossa vuonna 1880.
Sheriffi Bassett pidätti apulaisineen huhtikuussa 1879 villin revolveritaistelun jälkeen ammattipeluri Frank ”Cockeyed Frank” Lovingin, tämän surmattua riidan päätteeksi Long Branch saluunassa paikallisen pahantekijän Levi Richardsonin.
Loppuvuodesta 1879 Charles Bassett erosi Dodge Cityn sheriffinvirasta ja hänet korvasi Jim Masterson.
Bassett muutti ensin Uuteen-Meksikoon ja vuonna 1880 hänet nähtiin ylhäällä Montanassa. Ennen asettumistaan Kansas Cityyn, Charles Bassett vietti aikaa Coloradossa ja Texasissa.
Charles jättäytyi lainvalvojantyöstä ja hänen kiinnostuksensa kohdistui saluunabisnekseen. Yksi hänen saluunoistaan Kansas Cityssä kantoi nimeä ”Senaatti”, josta juonsi myös hänen lempinimensä ”Senaattori”.
”Senaattori” Bassett pistäytyi vuonna 1883 hetkeksi Dodge Cityssä, ystävänsä Luke Shortin jouduttua vaikeuksiin paikallisten poliisimiesten kanssa.
Vuonna 1895 Bassett teki matkan Eurooppaan. Palattuaan matkaltaan ”vanhasta maailmasta”, Bassett asettui asumaan Hot Springsiin, Arkansasiin. Hän kuoli vuonna 1896 vain 48-vuotiaana reumatismin aiheuttamien tulehdusten komplikaatioihin.
***



Hamilton Butler "Ham" Bell (1853 – 1947)
"Ham" Bell on yksi lähes täydellisesti unohdetuista Villin Lännen lainvalvojista, vaikka hänen uransa poliisimiehenä kesti yli 30 vuotta. Bellin pidätysten määrä uransa aikana on luultavasti yksi suurimmistaenemmän Lännessä. Miksi hänestä ole kirjoitettu samalla lailla kuten esimerkiksi Wyatt Earpista, johtuu luultavasti siitä, ettei "Ham" milloinkaan uransa aikana joutunut ampumaan ainoatakaan rikollista. Saatikka, että olisi joutunut kiillottamaan Coltinsa kuttaperkkakahvalla rikollisten kalloja, homma, joka oli hänen aikanaan hyvin yleistä Kansasin poliisimiesten keskuudessa.
"Ham" Bell syntyi Pleasant Valleyssa, Marylandissa. Jäätyään orvoksi hän kierteli rajaseutua aina Kanadaa myöten, kunnes vuonna 1874 asettui Dodge Cityyn. "Ham" Bell pyöritti kaupungissa saluunaa,
vuokratalli ja toimi hautausurakoitsijana, ennen lainvalvojauraansa.
Vuonna 1880 hänet nimitettiin Fordin piirikunnan apulaissheriffiksi, Bat Mastersonin kauden jälkeen. "Ham" Bell toimi virassa viisi kautta. Vuonna 1885 hän rakennutti Dodgeen suuren vuokratallin, joka kantoi nimeä "Elephant Barn", sillä rakennuksen julkisivuun oli maalattu norsu. Talli, joka sijaitsi joen ns. "väärälle puolelle" oli rakennettu Bellin hautaustoimiston yhteyteen. Hautaustoimisto ylpeili ruumisvaunuillaan, jotka olivat ensimmäiset kaupungissa.
Vuosina 1888 – 1892 "Ham" Bell toimi Fordin piirikunnan sheriffinä. Vielä lähes 90 – vuotiaana hän piti lemmikkieläinkauppa sekä antikvariaattia Dodge Cityssä.

***
Jack L. Bridges (1839 – 1883?)

Jack Bridges syntyi Mainessa. Tämän lähes täysin unohdetun lainvalvojaan ansiokas ura alkoi vuonna 1869, jolloin hänet nimitettiin deputy U.S. marshaliksi Kansasiin. Vuonna 1870, 31-vuotias Bridges toimi poliisimiehenä Hays Cityssä. Alkuvuodesta 1871 hän haavoittui Wichitassa vaikeasti pidättäessään John E. Ledford nimistä hevosvarasta. Rajussa revolveritaistelussa Bridges lopulta surmasi Ledfordin. Jack Bridgesin toipuminen vei kolme kuukautta, minkä jälkeen hän palasi takaisin tehtäviinsä.
Vuonna 1875 ollessaan 36 – vuotias Bridges avioitui. Hänen Iowasta kotoisin oleva nuorikkonsa Ada, oli juuri täyttänyt 21 vuotta.
Bridgesin maine kovana poliisimiehenä tiedettiin laajalti Kansasissa ja vuonna 1882 hän kiinnitti sheriffintähden rintaansa ja otti vastaan viran Dodge Cityn kaupunginsheriffinä. The Times kirjoitti tuolloin, että kaupunkiin on tullut tunnettu lainvalvoja, joka urheudessaan ja pelottomuudessaan on vertaansa vailla. Bridgesin maine "tappajasheriffinä" sai kuitenkin monet kaupunkilaiset epäilemään, että Dodge City on sheriffille liian kova paikka. Epäilijöiden mielestään olisi vain ajan kysymys milloin Bridges joka tunnettiin Wild Billin ja Bat Mastersonin veroisena pistoleerona, makaisi hengettömänä Dodgen saapaskukkulalla, sillä Bridgesin maine houkuttelisi heidän mielestään paikalle revolverimiehiä, jotka haluaisivat saada omalle tililleen Jack Bridgesin "päänahan".

Jack Bridges toimi kaupunginsheriffinä vuonna 1883, Luke Shortin joutuessa vaikeuksiin esivallankanssa Dodgessa.

Syksyllä – 83 joukko humalaisia karjapaimenia mellasti Dodgessa rikkoen ampumalla ikkunoita pitäen kaupunkilaisia pelonvallassa. Yhdessä apulaissheriffinsä Fred Singerin kanssa sheriffi Bridger lopetti lehmipoikien leikit lyhyeen. Jack Bridges käveli joukon johtajan luo, iski hänet katuun, jonka jälkeen muut huligaanit hiljenivät kerrasta. The Timesin mukaan molemmat lainvalvojat ansaitsivat tuolloin 150 $ kuukaudessa.
Vuoden 1883 marraskuun kaupunginsheriffin vaalien jälkeen, jolloin Bill Tilghman syrjäytti Bridgesin ja aloitti sheriffinä Dodgessa, ei Jack L. Bridgesistä ole minkäänlaista mainintaa Kansasilaisissa sanomalehdissä.

***
Neil ”Neal” Brown (1847 – 1926)
Neil Brown aloitti apulaissheriffinä Dodgessa vuonna 1879, yhdessä Jim Mastersonin kanssa. Heidän esimiehinä toimi tuolloin Charles E. Bassett. Dodge City Times kirjoitti tuolloin: ”Molemmat poliisimiehet ovat esimerkillisiä työssään ja ansaitsevat työstään 100$ kuukaudessa.” Myös Neil Brown ja Bill Tilghmanin olivat hyviä ystäviä keskenään ja ystävyys heidän välillään vain lujittui Neilin pelastaessa Tilghmanin vaimon Floran ja tämän pienokaisen, Charlesin viime hetkellä intiaanien kynsitä näiden polttaessa Tilghmaneiden tilan Kansasissa vuonna 1879.
Kun peluri Luke Short joutui riitoihin Dodge Cityn esivallan kanssa vuonna 1883, hänen ystävänsä Neil Brown oli kaupungissa. Vaikka hänen osuutensa tässä ns. Dodge Cityn sodassa olikin vähäinen, Brown silti täytti kaikki kriteerit päästäkseen mukaan Mr. Conklingin ottamaan kuuluisaan valokuvaan, jossa Brownin lisäkseen poseerasivat Charles E. Bassett, Wyatt Earp, Frank McLain, W. H. Harris, Luke Short, Bat Masterson ja W. F. Petillon. Hämmästyttävää valokuvassa on se, ettei kenelläkään kuvan ”Rauhantoimikunnan” revolverisankareista ole asetta näkyvillä.
Neil Brown oli yksi viidestä pistoleeroista, joiden väitettiin omistaneen myyttinen Buntline Special – Colt revolveri.

Vuonna 1889 Kansasin villit karjakaupungit olivat enää vain muisto. Niinpä useat entisistä Dodge Cityn poliisimiehistä siirtyivät suuren maaryntäyksen mukana Oklahomaan. Neil Brown saapui myös sinne yhdessä Tilghmaneiden ja Jim Mastersonin kanssa. Neil Brown otti osaa vielä toiseen ryntäykseen, joka tehtiin Iowaan vuonna 1891.
Vaikka Brown perusti myöhemmin farmin lähelle vanhempiensa kotitilaa, lähellä nykyistä Chandleria, tiedetään hänen kuitenkin kiinnittäneen tähden vielä kerran rintaansa ja lähteneen Bill Tilghmanin mukana ihmisjahtiin. Lopulta Neil laittoi revolverinsa naulaan ja palasi kotitilalleen kasvattamaan hevosia, jotka olivat aina olleet hänelle hyvin läheisiä.
***
William ”Billy” Dixon (1850 - 1913)
Billy Dixon syntyi Ohion piirikunnassa, nykyisessä Länsi-Virginiassa. Jäätyään orvoksi 12-vuotiaana hän
muutti asumaan setänsä luo Rayin piirikuntaan Missouriin. 14-vuotiaana hän karkasi kotoaan mukanaan vain yllään olevat vaatteet sekä pieni säkki, joka sisälsi varapaidan ja valokuvan äidistään.
Billy Dixon toimi uransa alkuaikoina vankkurirahtaajana ja -kuskina Kansasissa. Hän oli taitava kiväärin käsittelijä ja toimi aina silloin tällöin oppaana idästä tasangoille biisoneita metsästämään tulleille retkikunnille. Vuonna 1869 Dixonista tuli päätoiminen, yksi ensimmäisistä ammattimaisista biisoninmetsästäjistä. Muistelmissaan ”The Life of Billy Dixon” hän kertoi ampuneensa 120 biisonia pitämättä lainkaan taukoa ja vaihtamatta kertaakaan ampumapaikkaa.
Metsästys oli tuohon aikaan tuottoisaa, ja Dixon suunnitteli perustavansa kapakan lähelle Hays Cityä biisoneista saamillaan tuloilla. Dixonin yhtiökumppani Billy Reynolds kuitenkin kavalsi itselleen kaikki taljoista saadut tuotot ja katosi. Billy Dixon oli pakotettu palaamaan takaisin puhvelijahtiin.
Dixon oli yksi ensimmäisisten metsästäjien joukossa, jotka työntyivät Comanche-maahan Texasin panhandlessa vuonna 1874. Siellä hänen on kerrottu ampuneen yhdeltä istumalta 82 biisonia noin 2-3 eekkerin alueelta. Jatkuva biisoneitten teurastus sai eläinkannan nopeasti hupenemaan, ja niinpä metsästäjät päättivät työntyä yhä syvemmälle Arkansas-joen eteläpuolelle, joka näytti houkuttelevalta. Ainoa ongelma vain oli, että paikka tiedettiin olevan comanche- ja kiowa-intiaanien aluetta. Huolimatta intiaanien kasvavasta vihamielisyydestä joukko metsästäjiä, Billy Dixon mukaan lukien päätti pystyttää leirin Canadian-joelle vuonna 1874. He valitsivat paikaksi läheltä Bentin vanhaa kauppa-asemaa vuonna 1844 hylätyn linnoituksen, jota kutsuttiin Adobe Wallsiksi. Kesäkuussa 1874 Quanah Parker hyökkäsi noin 700 soturinsa kanssa Adobe Wallsin asemalla, jossa tuolloin majaili 28 metsästäjää ja yksi nainen. Metsästäjät, joiden joukossa oli myös Billy Dixon ja Bat Masterson, puolustivat asemaa koko päivän intiaanien hyökkäyksiltä. Taisteluissa kuoli neljä mestsästäjää. Se kuinka paljon intiaaneja tuossa taistelussa kuoli, on arvoitus. Puhvelinmetsästäjät kertoivat taistelun jälkeen leikanneen ainakin 13 kuolleelta intiaanilta päät, iskien ne keppien nokkaan ja nostaen linnoituksen edustalle varoitukseksi. Seuraavana päivänä oli tekevä Billy Dixonista kuuluisan. Puolenpäivän aikaan tusinan verran intiaaneja ilmestyi uudelleen tarkkailemaan tilannetta kaukaiselta kukkulalta. Dixon tähtäsi huolella Sharps-luodikollaan ennen kuin laukaisi. Kukaan ei olisi uskonut, että Dixon osuisi tuolta matkalta, mutta sitten he näkivät soturin putoavan ratsunsa selästä. Soturi johon luoti osui, on usein väitetty olleen heimon poppamies Isatai (Pieni Susi), mutta todellisuudessa hän oli nimeltä Tohohkah. Billy Dixonin mestarillinen laukaus lopetti Adobe Wallsin taistelun ja Quanah Parker vetäytyi sotureineen. Metsästäjät mittasivat myöhemmin välimatkan, jolta Dixon ampui intiaanin. Aikakirjoihin sen pituudeksi merkattiin 1,538 jaardia, noin 1,4 kilometriä.
Syksyllä vuonna 1874 Fort Dodgessa Billy Dixon pestautui armeijan tiedustelijaksi, kenraali Milesin valmisteilla olevalle sotaretkelle. Sotaretkellä Billy Dixon ja Bat Masterson toimivat luutnantti Frank Baldwinin alaisuudessa. Tiedustelijantehtäviensä jälkeen Billy Dixon otti vastaan apulaissheriffin viran Fordin piirikunnassa. Hän vastaanotti myös kongressin myöntämän urhollisuusmitalin intiaanitaistelijana, taisteltuaan kenraali Nelson A. Milesin joukoissa vuonna 1877. Billy Dixon toimi armeijan palkkalistoilla aina vuoteen 1883 saakka.
Puhvelin kadottua lopulta eteläisiltä tasangoilta Billy Dixon muutti lähelle Adobe Wallsia. Kun alueelle perustettiin postitoimisto, Dixon toimi siellä kaksikymmentä vuotta postinhoitajana.
Vuonna 1894 hän avioitui Olive Kingin kanssa. Samana vuonna hänet valittiin myös Hutchinsonin piirikunnan ensimmäisen sheriffin virkaan, josta erosi yhden toimikauden jälkeen, sillä hänestä oli vastenmielistä kaikki työhön liittyvät poliittiset aktiviteetit.
Vaimonsa Oliven, josta myöhemmin tuli kuuluisa journalisti, kannustamana Dixon saneli elämäkertansa tälle. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran juuri Billy Dixonin kuoleman jälkeen.
***
Joseph W. ”Joe” Mason (1842 -?)
Muutamat valokuvat, jotka ovat säilyneet Joe Masonista, todistavat se ettei häntä turhaan kutsuttu "Apollo of Dodge" naisten keskuudessa Dodge Cityssä. Joe Mason oli nimittäin varsin komea mies. Huoliteltuine hiuksine ja viiksineen, partioidessaan kiiltävä sheriffintähti rinnuksissaan Dodge Cityn kaduilla Joe Mason on luultavasti aiheuttanut ylimääräistä sydämen tykytystä kaupungin nuorille naisille, miksei myös vanhemmille. Yksi Joen naisystävistä Dodgessa oli Celia Ann ”Mattie” Blaylock. Kerrotaan Mattien kiinnostuksen Masoniin sammuneen loppuvuodesta 1877, jolloin hän tapasi Wyatt Earpin ensimmäisen kerran. Earp väitti myöhemmin taluttaneensa Mattien vihille Fort Griffinissä, Texasissa vuonna 1878. Mitään dokumenttia tästä vihikimisestä ei ole löytynyt tähän päivään meneessä.

Joe Mason, entinen armeijan tiedustelija, oli yksi Dodge Cityn ensimmäisistä pysyvistä asukkaista. Dodge City Times kertoi vuonna 1877, että pormestari James H. Kelley oli nimittänyt Lawrence E. Degerin kaupunginsheriffiksi, Ed Mastersonin hänen apulaisekseen ja Joe Masonin kaupungin poliisimieheksi. Lehti tiesi kertoa, että kaikki nämä miehet ansaitsivat 75$ kuukaudessa. Times kertoi myös myöhemmin, että Mason ja Masterson, molemmat itse antoivat ymmärtää olevansa ensiluokkaisia lainvalvojia. Syyskuun Times kirjoitti, että Joe Mason oli tehnyt kuusi pidätystä kyseisellä viikolla. Hänen virkaansa ei syystä tai toisesta enää uusittu ja Mason siirtyi luontevasti saluunabisnekseen loppuvuodesta
1877. Joe Mason työskenteli apulaissheriffinä hetken uuden kaupunginsheriffi Charles E. Bassettin alaisuudessa tammikuussa 1878.
Joe Mason vieraili tammikuussa 1878 Sweetwaterissa Texasissa, jonne monet hänen Dodge Cityn aikaiset ystävänsä olivat siirtyneet tuottoisan saluunabisnekseen mainingeissa. Sweetwaterissa Mason ampui rähinöitsijä Ed Ryanin, jonka kanssa hänellä oli jo Dodgessa ollut vaikeuksia. Oletettavasta Joe Mason, joka ei maineeltaan ollut ns. tappajasheriffi, ampui Sweetwaterissa ensimmäisen kerran
miehen kuoliaaksi.
Keväällä hän toimi väliaikaisesti Bat Masteronin apulaisena. Viimeinen virallinen maininta Joe Masonista Dodgessa on keväältä 1881. Fort County Globe – sanomalehti kirjoitti tuolloi, että entinen poliisimies Joe Mason on palannut Dodge Cityyn jäädäkseen tänne asumaan. Joe Mason oli avioliitossa Clara Seiberin kanssa ja heillä oli Alice niminen tyttö. Masonin kuolinvuosi on hämärän peitossa.
***

Edward J. ”Ed” Masterson (1852 – 1878)
”Hänestä pidettiin kuin omasta pojasta. Hänestä pidettiin kuin naapurista, ja hänestä pidettiin myös sheriffinä.”
Thomas ja Catherine Mastersoneilla oli seitsemän lasta, joista Edward J. oli vanhin. William B. "Bat" oli toiseksi vanhin, James B. kolmas, seuraavana heille syntyi Nelly, sitten Thomas, George ja lopuksi kuopus Emma. Mastersonit muuttivat Yhdysvaltoihin Kanadasta vuonna 1869 ja asettuivat lopulta asumaan Wichitaan, Kansasiin.
Pian Kansasiin saapumisen jälkeen kaksi vanhinta poikaa, Ed ja Bat lyöttäytyivät puhvelinmetsästäjien joukkoon Kiowa Creekin liepeillä. Ensimmäiset kuusi viikkoa he palelivat, kärsivät yksinäisyydestä ja ainaisesta intiaanien pelosta, mutta kuten tuon ajan päiväkirjamerkinnät kertovat, onni alkoi suosia pikkuhiljaa veljeksiä, sillä he kaatoivat keskimäärin tuolloin noin 20 puhvelia vuorokaudessa.
Veljekset saapuivat Dodge Cityyn tammikuussa 1873. Kuukautta myöhemmin he kuitenkin palasivat Mastersonien kotitilalle Wichitaan. Ed ei viihtynyt Wichitassa kauaa, sillä hän lähti ystävänsä Henry Raymondin kanssa takaisin Dodgeen. Nuorukaiset tekivät karjapaimenen hommia jonkin aikaa Thomas C. Nixonin tilalla, mutta lähellä loistavat Dodgen tanssihallit ja "maalatut tytöt" saivat nuoret miehet uteliaiksi ja pian he olivat tuttu näky Dodge Cityssä. Myös Edin pikkuveli Bat saapui kaupunkiin noihin aikoihin. Ed teki tuolloin tilapäishommina baarimestarina James H. Kellyn saluunassa. Kesällä 1873 veljekset lähtivät jälleen yhdessä puhvelijahtiin. Seuraavista kolmesta vuodesta ei Ed Mastersonista ole olemassa minkäänlaista merkintää aikakirjoissa. Hänen nimensä ilmestyi seuraavan kerran paikallisissa lehdissä vuonna 1877, jolloin hänet oli nimitetty Dodge Cityn poliisivoimiin. Edin ensimmäinen pidätys tapahtui kuusi päivää nimityksen jälkeen. Dodge City Times kirjoitti, että myös Bat Masterson oli tuolloin mukana. Lehti mm. kirjoitti: ”Vaikka Ed Masterson ei ole kovinkaan kookas, täällä ei ole montaa miestä, jotka uskaltaisivat asettua hänen tielleen.” Ed Masterson oli pidetty henkilö kaupungissa ja hänen kykyään poliisimiehenä pidettiin suuressa arvossa. Ed toimi sheriffi L. E. Degerin alaisena yhdessä poliisimies Joe Masonin kanssa. Degerin ryhmää tuolloin työllistivät hevosvarkaat, sotilaskarkurit sekä juopuneet karjapaimenet. Dodge oli kovan karjakaupungin maineessa ja sen lainvalvojat tekivät tuolloin valtavan määrän pidätyksiä, joista he lisäksi kuittasivat jokaisesta erilliskorvauksen. Usein Edin pikkuveli Bat oli heidän apunaan, vaikka työskentelikin tuolloin kaupunginpoliisina Fordin piirikunnassa, sheriffi Charles E. Bassettin alaisena.
Loppuvudesta 1877 Ed joutui virantoimituksessa ampumavälikohtaukseen. Hän oli yksi neljästä, joka loukkaantui taistelussa vakavasti. Ed toipui kuitenkin pian haavoistaan, joita hoidettiin kotitilalla Wichitassa. Paluu lainvalvojan tehtäviin huomioitiin myös Dodge City Times – sanomalehdessä, joka kirjoitti Edin paluusta.
Ed Masterson kuoli vuonna 1878 virantoimituksessa. Hän oli juuri takavarikoinut aseen Jack Wagner nimiseltä juopuneelta karjapaimenelta (kaupungissa oli tuolloin määrätty aseenkantokielto yleisillä paikoilla). Wagner oli luovuttanut aseensa sovinnolla Mastersonille. Kun Ed kääntyi lähtiäkseen pois tilanteen jo rauhoituttua, Wagner oli yllättäen vetäissyt toisen aseensa, jota Masterson ei ollut huomannut ja rynnännyt poliisimiehen perään. Lyhyen sylipainin jälkeen Wagner ampui Ed Mastersonia vatsaan lähietäisyydeltä, jolloin Edin vaatteet syttyivät tuleen. Myös Ed sai oman aseensa esiin ja ampui kaksi kertaa Wagneria. Jack Wagner kuoli ampumahaavoihin myöhemmin. Samassa rytäkässä Wagnerin karjapomo Walker, joka oli osallistunut myös käsirysyyn, haavoittui vakavasti Ed Mastersonin luodista. Ed nilkutti yli risteyksen Hooverin saluunaan, jossa hän kertoi ystävälleen George Hinklelle, että häntä oli ammuttu. Kuolettavasti haavoittunut Ed kannettiin pian veljensä Batin huoneeseensa, jossa hän vajaan puolentunnin kuluttua kuoli. Ed Masterson oli erittäin pidetty Dodge Cityssä. Kaupunkilaiset kuvasivat lainvalvojaansa sanoin: ”Hänestä pidettiin kuin omasta pojasta. Hänestä pidettiin kuin naapurista, ja hänestä pidettiin myös sheriffinä.”
Ed Masterson haudattiin Fort Dodgen sotilashautausmaahan, josta hänen ruumiinsa siirrettiin myöhemmin eräälle toiselle hautausmaalle ja toistamiseen vielä kerran uudelleen, jolloin mitään arkkuun laitettavaa ei enää ollut.

Useat aikalaismerkinnät kertovat Ed Mastersonin olleen poliisimieheksi Dodgen kaltaisessa rajussa karjakaupungissa liian lempeä. Tuolloin nimittäin oli sanonta: "Ammu ensin, kysele sitten."
***

William Bartholomew ”Bat” Masterson (1853 – 1921)

Luultavasti useat keski-iän ylittäneet suomalaiset kuullessaan Bat Mastersonin nimen*, he sielunsa silmin näkevät moitteettomasti pukeutuneen derbyhattuisen muikeasti virnistelevän sheriffin kävelemässä pitkin lankkukäytävää kädessään hopeinen kävelykeppi ja toisessa hihassaan derringer-revolveri. Valitettavasti tämä Hollywoodin huolella rakentama mielikuva Mastersonista on väärä.

* TV-sarjaa ”Bat Masterson” valmistettiin Yhdysvalloissa vuosina 1958 – 1961 yhteensä 108 jaksoa. Mastersonia esitti Gene Barry. Suomessa sarjaa esitettiin 1960-luvulla.

Bat Masterson vietti nuoruutensa hurjat vuodet kierrellen rajaseutua. Elämänsä ehtoopuolen hän vietti itärannikolla, työskennellen New York Morning Telegraphin – urheilutoimittajana. Presidentti Teddy Rooseveltin hyvä ystävä oli riisunut asevyönsä lopullisesti ja vaihtanut kuudestilaukeavansa kirjoituskoneeseen. Bat Masterson, joka henkilökohtaisesti oli tuntenut nuoruudessaan monia sheriffejä, lainsuojattomia ja pistoleeroja, oli itärannikolle saavuttuaan pistänyt tuttavapiirinsä kokonaan uusiksi.

Yksi heistä, reportteri Irwin S. Cobb muisteli nähdessään Bat Mastersonin ensimmäisen kerran, että hän odotti kohtaavansa pitkän ja hoikan, auringon ruskettaman ja aavikkotuulten karastaman ledendaarisen revolverisankarin. Mutta hän näkikin edessään lyhyenlännän miekkosen, jolla oli lyhyet kintut, pieni nenä ja päässään parhaimmat päivänsä jo nähnyt matalakupuinen derby-hattu.
Tarkasteltuaan lähemmin Mastersonia, Cobbin huomio oli kiinnittynyt miehen lempeisiin silmiin, joihin syttyi nopeasti toisenlainen, kova välke Mastersonin kiihtyessä. Cobb jatkoi, että jos näitä silmiä ei eroittanut tarpeeksi läheltä, tuota kovaa katsetta ei voinut huomata. Cobb epäilikin, että miehet jotka kauan sitten vanhassa lännessä joutuivat kohtaamaan Mastersonin vihan karjakaupunkien pölyisillä kaduilla, eivät luultavasti koskaan aistineet vastustajansa kovaa katsetta.

Cobb kirjoitti myöhemmin artikkelin Mastersonista New York Suniin, jossa kuvasi ikääntyneen Mastersonin vierailua yhdessä Broadwayn pahamaineisimmassa kapakassa. Kun Masterson oli astunut sisään nuoria rikollisia pullollaan olevaan kapakkaan, puheensorina oli katkennut välittömästi kuin veitsellä leikaten. Koko saluuna oli istunut hiirenhiljaa niin kauan kuin Mastersonin vierailu siellä oli kestänyt. Batin painettua ulkoven kiinni, möykkä saluunassa oli alkanut välittömästi uudelleen.
Hämmästyttävää onkin, ettei tämä entinen puhvelinmetsästäjä, intiaanitaistelija, sheriffi ja pistoleeron legendaarisen maineen saavuttanut mies ei kohdannut kuolemaansa Villissä lännessä, vaan saatuaan sydänkohtauksen kesken työpäiväänsä New York Morning Telegraphin – toimituksessa New Yorkissa vuonna 1921.

Bat syntyi Kanadassa ja sai kasteessa nimekseen Barthlomew. Bat kertoi kuitenkin myöhemmin syntyneensä Illinoisissa tai Missourissa.
Legen
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Re: Keskeneräiseksi jäänyt käsikirjoitus

ViestiKirjoittaja Jari Teilas » Su 18.12.2011 21:33

LAKI PECOSISTA LÄNTEEN


"Jos haluat tulla kuuluisaksi täällä, tapa joku." - Vanha texasilainen sanonta
MUISTAKAA ALAMO!
Texasilaiset ovat kautta aikojen olleet ylpeää väkeä. Ei ollut vaikea arvata miten he reagoivat kun Meksiko, joka ensin oli toivottanut heidät tervetulleeksi maaperälleen asumaan, ilmoittikin yllättäen että texasilaisten tulisi unohtaa haaveet itsemääräämisoikeuksistaan.

Texasin tasangot, jotka kuuluivat aikoinaan Meksikolle, olivat houkutelleet jo varhain puoleensa amerikkalaisia siirtolaisia. Nopeasti kasvava väkiluku ja maannälkäiset amerikkalaiset tahtoivat Texasin itselleen. Stephen Austin* ehdotti meksikolaisille, että he myisivät Texasin heille. Meksikon diktaattori Santa Ana halusi kuitenkin pitää amerikkalaiset kurissa, sillä nämä rikkoivat kahta asetettua ehtoa; Eivät harjoittaneet katolista uskontoa ja pitivät orjia.
Konflikti oli pian valmis texasilaisten ja meksikolaisten välillä, sillä Davy Crockettin kaltaiset amerikkalaiset uudisasukkaat eivät olleet helppoja hallittavia. Santa Ana hyökkäsi yli 4000 miehen voimalla San Antoniossa, jossa käytiin kuuluisa Alamon taistelu.
Sam Houston** organisoi texasilaisista kootun pienen armeijan, ja Santa Ana lyötiin texasilaisten toimesta San Jacintonin taistelussa vuonna 1836, ja Texas julistautui itsenäiseksi tasavallaksi. ”Yksinäisen tähden valtio” oli syntynyt.
Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti muutamassa vuodessa. Itsenäisyyden hinta muuttui raskaaksi. Nöyryytetty Meksiko ja vihamieliset intiaanit olivat jatkuvana uhkana nuorella valtiolla. Tasavalta oli lähes rahaton ja sitä painoi kahdeksan miljoonan dollarin velka. Yhdysvaltoihin liittyminen oli ainoa järkevä ratkaisu.

1844 Yhdysvaltain 11. presidentiksi valittu tennesseeläinen James Polk, ja kongressi hyväksyivät Texasin liittämisen unioniin helmikuussa 1845. Liittovaltio halusi Meksikolta myös Kalifornian. Sota oli väistämätön ja se puhkesi toukokuussa 1846. Meksikon armeija oli pieni ja huonosti varustettu, mutta taisteluhenkeä siltä ei puuttunut, minkä amerikkalaiset saivat pian huomata. Amerikkalaiset löivät kuitenkin meksikolaiset ja lopulta prikaatikenraali Zachary Taylor voitti Buena Vistan – taistelussa helmikuussa 1847 vanhan vihollisensa Santa Annan.
Amerikkalaiset valtasivat Mexico Cityn vuoden 1847 alussa, ja 24. elokuuta 1847 julistettiin aselepo. Tähtilippu nousi salkoon Grand Plazalla 14. syyskuuta 1847. Gualalupe Hidalgon kylässä 2. päivä helmikuuta 1848 Meksikon oli allekirjoitettava sopimus, jossa se luovutti Yhdysvalloille nykyisen Kalifornian, Texasin ja Uuden-Meksikon. Heinäkuussa 1848 Yhdysvaltojen joukot poistuivat Meksikon maaperältä.

*Texasin "perustaja" Stephen Austin syntyi Virginiassa 1793 ja muutti vanhempiensa kanssa Missouriin 1798. 1820 hänen isänsä Moses Austin oli saanut meksikolaisilta suostumuksen perustaa 300 muun angloamerikkalaisen perheen kanssa yhdyskunnan asumattomalle alueelle Texasiin. Moses Austin kuoli kuitenkin ennen kuin näki unelmansa toteutuvan. Hänen poikansa Stephen toteutti sen.
Tammikuussa 1828 Stephen Austin perusti ensimmäisen laillisen angloamerikkalaisen yhteisön Texasiin Brazos-joelle. Samana vuonna hänet valittiin kiistattomasti yhteisön johtajaksi. Austin kannusti yhteisöään teollistumaan, kävi kauppaa intiaanien kanssa ja auttoi Yhdysvalloista jatkuvina jonoina saapuvia uudisasukkaita sopeutumaan Texasiin. Meksikolaiset eivät katsoneet teksasilaisten valtavaa väestön kasvua hyvällä ja hankaukset alkoivat. Austin lukittiin vuodeksi meksikolaiseen selliin. Vapauduttuaan hänet valittiin kokoamaan vapaaehtoisarmeija taistelemaan meksikolaisia vastaan. Joulukuussa 1835 Stephen Austin lähetettiin diplomaattitehtäviin Yhdysvaltoihin, tehtävänään kasata vapaaehtoisia taisteluun meksikolaisia vastaan. Hän palasi Texasiin kesällä 1836, asettui presidenttikilpaan, mutta hävisi Sam Houstonille. Austin toimi valtiosihteerinä kuolemaansa saakka. Stephen Austin kuoli vuonna 1836.

**Rajaseudunmies, sotilas ja poliitikko Sam Houstonista tuli ensimmäinen presidentti Texasin tasavaltaan. Hän syntyi Virginiassa 1793. Isän kuoltua vuonna 1807, äiti muutti lastensa kanssa Maryvilleen, Tennesshen. Sam Houston vietti kolme vuotta nuoruudessaan Cherokee-intiaanien parissa.
Legenda kertoo hänen vuosistaan cherokee-intiaanien parissa näin:
”Työskennellessään apulaisena paikallisessa sekatavarakaupassa Sam tutustui ja ystävystyi Cherokee-intiaanien kanssa. Hän oppi heidän kielensä ja omaksui intiaanien tavat. 17-vuotiaana Sam karkasi kotoaan ja muutti pienelle Hiwassie-saarelle, joka sijaitsee Tennessee-joella. Siellä hän varttui cherokee- intiaanien parissa. Heimon valkoihoinen päällikkö John Jolly antoi Samille intiaaninimen Co-lon-neh, Raven/Korppi. Päällikkö John Jolly adoptoi myöhemmin Ravenin. Viikot kuluivat ja hätääntynyt äiti naapureineen etsi poikaa metsistä. Lopulta Samin vanhemmat veljet, James ja John, löysivät karkulaisen saarelta. Sam istui korkealla puussa ja luki Alexander Popen käännöstä Homeroksen Iliasta. Hän sanoi veljilleen, että olisi parempi elää villinä intiaanien parissa, kuin olla tyrannimaisten veljien alaisuudessa. Sitten hän jatkoi kirjan lukemista. James ja John palasivat kotiin ja kertoivat, että itsepäinen Sam oli turvassa. Houston vietti intiaanien parissa kaikkiaan kolme vuotta. Hän kirjoitti myöhemmin niiden vuosien olleen hänen parhaitaan.”

Täytettyään 20 vuotta Sam Houston liittyi armeijaan taistellen mm. Creek-intiaaneja vastaan. Palveltuaan 12 vuotta hän erosi armeijasta.

Houston aloitti lakiopinnot 1819. Vuonna 1823 hänet valittiin demokraattina kongressiin. Kahden kauden jälkeen hänet valittiin kuvernööriksi Tennesseehen. Texasin jouduttua sotaan Meksikon kanssa, Sam Houston toimi armeijan komentajana. Hän haavoittui taistelussa, jossa Santa Anna vangittiin. Sodan päätyttyä hänet valittiin Texasin ensimmäiseksi presidentiksi 1837, uudelleen 1841 ja vielä 1844.

Kun Texas myöhemmin liitettiin Yhdysvaltoihin, Houston valittiin senaattoriksi Washingtoniin. Myöhemmin kun sisällissodan uhka leijui ilmassa, Houston irtisanoutui tehtävistään ja vetäytyi julkisuudesta. Sam Houston kuoli vuonna 1863.

***
TEXAS RANGERIT
”Yksi mellakka, yksi Ranger!” - Texas Ranger William J. McDonald
Legendan mukaan vanhin Yhdysvalloissa toimiva lainvalvontajärjestö eli Texas Rangers sai aina kiinni jäljittämänsä lainsuojattoman, vaikka tämä olisi kulkenut yli osavaltioiden rajojen, jopa meksikoon asti.
Historioitsija Walter Prescott Webb kirjoitti Texas Rangerseista, että he ratsastavat kuin meksikolaiset, jäljittävät saalistaan kuin comanchet, ampuvat kuin kentuckylaiset ja taistelevat kuin itse paholainen.
Meksikon itsenäistyttyä Espanjasta, amerikkalaisille uudisraivaajille tarjottiin maata Tejasista (Texas), jos he suostuisivat Meksikon kansalaisiksi, kääntyisivät katolisiksi ja opetteleisivat espanjan kielen.
Amerikkalaisten ja eurooppalaisten maahanmuuttajien virta Texasiin oli kiihkeimmillään vuosien 1821 – 1829 välillä. Vuonna 1823 siirtolaiset perustivat järjestön, jonka tehtävänä oli suojella heitä vihamielisiltä comancheilta. Pian tätä lainvalvojajärjestöä alettiin yleisesti kutsua nimellä Texas Rangers. Nimi virallistettiin vasta vuonna 1835. Hyvin vaatimattomasti alkaneesta urasta huolimatta Texas Rangereista kasvoi vähitellen merkittävä lainvalvojajärjestö Yhdysvalloissa.
Vuonna 1829 maannälkäiset amerikkalaiset tarjosivat Meksikolle viittä miljoonaa dollaria Texasista, mutta diktaattori Santa Ana kieltäytyi myymästä aluetta. Uudisraivaajien jatkuvasti kasvava väkiluku aiheutti ongelmia alueella ja pian aseiden oli ratkaistava tuleva kehityksen suunta.
Texas Rangerit näyttelivät tärkeää osaa Texasin itsenäistymistaistelussa, joka nosti esiin useita sankareita. Tärkeimpiä oli Ben McCulloch (1811 – 1862), tennesseeläinen uudisraivaaja, Davy Crockettin ystävä ja San Jacintonin vuoden 1836 taistelun veteraani, jossa Santa Ana lopullisesti lyötiin ja Texas julistautui itsenäiseksi valtioksi. Ben McCulloch kuoli sisällissodassa Pea Ridgen – taistelussa Arkansasissa vuonna 1862. Muita mainitsemisen arvoisia rangereita ovat ainakin William A.A. ”Big Foot” Wallace (1817 – 1899) isokokoinenen virginialainen, biisonin-metsästäjä, Mier-retkikunnan veteraani, postivaunukuski ja texasilainen legenda, John Coffee ”Jack” Hays (1817 – 1883) kovaksi keitetty tennesseeläinen, jota comanchet kutsuivat Devil Yackiksi ja josta myöhemmin tuli sheriffi San Franciscoon. Vuonna 1844 John C. Hays otti ensimmäisenä käyttöön Coltin viidesti laukeavan Patterson – revolverin, jota rangerit käyttivät paljon taistellessaan comancheja vastaan.
John Coffee ”Jack” Hays syntyi Nasvillessä, Tennesseeä. Hänene isänsä oli Presidentti Andrew Jacksonin vaimon sukulainen. Isän kuoleman jälkeen Jack lähti Texasiin etsiäkseen onneaan. ”Yksinäisen tähden valtioon” hän sapui pian San Janctionin – taistelun jälkeen. Texas Rangerseihin Jack Hays liittyi vuonna 1838.
Taistellessaan Plum Creekissä comanche-sotureita vastaan, hän sai puolelleen Sam Houstonin ihailun. Houston nimitti Haysin myöhemmin Texas Rangersien päälliköksi Meksikon sodassa Texasin vapaaehtoisista koottuun 1.rykmenttiin, joka taisteli menestyksekkäästi Monterreyssä sekä Mexico Cityssä.
Kun Kaliforniasta kantautui huhu valtavasta kultalöydöstä vuonna 1849, Jack Hays saapui myös San Franciscon lahdelle. Haysilla ei ollut mukanaan ”hakkua eikä vaskoolia”. Hän hankki tulonsa toimimalla San Franciscon piirikunnan sheriffinä vuosina 1850 – 1853.
Vuonna 1860 hän muuti perheensä kanssa Nevadaan. Jack Haysilla oli kuusi lasta, joista vain kaksi eli aikuisikäänsä asti. Nevadassa Hays osallistui viimeiseen intiaanisotaansa, ns. Pyramid Lake – sotaan, jossa armeija taisteli Paiute – intiaaneja vastaan. Ikääntynyt Jack Hays jätti kaikki lainvalvojan velvollisuutensa ja vetäytyi eläkkeelle Kaliforniaan. John Coffee ”Jack” Hays, monien taisteluiden karaistama legendaarinen Ranger – kapteeni kuoli rauhallisesti vuonna 1883 Alamedan piirikunnassa, Kaliforniassa.
***
John Salomon ”Rip” Ford nimitettiin Texas Rangersien päälliköksi vuonna 1858. Hän joutui kirjoittamaan suruviestejä kaatuneiden sotilaitten perheille Meksikon-sodan aikana. Hän saikin lempinimen Rip sanojen ”Rest of Peace” alkukirjaimista. Ford, joka koulutukseltaan oli lääkäri, taisteli vuodesta 1836 – 1866 Texasin rajoilla meksikolaisten, lainsuojattomien ja jenkkien kanssa, ennen siirtymistään politiikkaan.
”Rip” Fordin vuosikymmenellä Comanchet pitivät Texas Rangerit työllistettyinä. Comanchet olivat ryöstäneet vuonna 1836 yhdeksänvuotiaan Cynthia Ann Parkerin Fort Parkerissa, Texasissa. Vuonna 1860 Pease-joen taistelussa Ranger-kapteeni Sull Ross pelasti sinisilmäisen naisen, jolla oli pikkuvauva sylissään. Nainen oli kauan kaivattu Cynthia Ann Parker. Hänestä oli tullut comanche-päällikkö Pete Noconan vaimo, kahden pojan ja yhden tyttären äiti. Taistelun aikana pojat onnistuivat pakenemaan, mutta äiti ja tytär vietiin takaisin valkoihoisten pariin. Cynthian tytär kuoli pian tämän jälkeen, ja äiti pian tyttärensä kuoltua, oletettavasti ikävän ja surun murtamana. Toisesta hänen pojastaan, Quanah Parkerista, tuli viimeinen suuri comanche-päällikkö.
***
Yhdysvaltoja koetellut sisällissota johti siihen, että Texas Rangerit lakkautettiin tilapäisesti. Sodan päätyttyä järjestö asetettiin uudelleen virkaansa. Vuonna 1874 perustettiin Rajaseudun pataljoona (Frontier Battalion), jonka tehtävänä oli ylläpitää lakia ja järjestystä Texasin rajaseudulla. Tämän pataljoonan komentajana toimi John B. Jones.
John B. Jones (1834 – 1881) syntyi Etelä-Karoliinassa. Perhe muutti Travisin piirikuntaan, Texasiin pojan ollessa neljä vuotias. Sisällissodassa hän taisteli konfederaation armeijassa, maineekkaassa Terryn Rangereissa, kohoten Texasin 15. jalkaväkikomppanian prikatikenraalin adjutantiksi. Jones, joka tunnettiin pelottomana ja taitavana sotilaana ja johon pystyi luottamaan kiperissäkin tilanteissa, ylennettiin sodan lopussa kapteeniksi.
Hän oli 5 jalkaa ja 8 tuumaa pitkä. Viiksekäs, mustahiuksinen ja tummasiläinen, hiljainen ja tahdikas mies, jolla oli komentajan olemus. John B. Jones oli erinomainen ratsastaja ja ratsasti aina hienoilla hevosilla. Hyvin älykäs ja rohkea mies, joka ei polttanut eikä juonut. Jones johti epäilemättä Texas Rangersien parasta valiojoukkoa.
Sodan jälkeen hän oli mukana hetken politiikkassa, toimien Texasin lainsäädäntöelimessä. Lyhyen poliittisen uransa jälkeen Jones liittyi Texas Rangerseihin. Hänet nimitettiin majuriksi ja hän sai komentoonsa vuonna 1874 juuri perustetun Rajaseudun pataljoonan. Vaikka majuri - Jones oli lempeä-ääninen ja hentorakenteinen Ranger-päällikkö, hän sai kuitenkin nopeasti miestensä luottamuksen, kunnioituksen ja ihailun puolelleen. Jones joutui usein lujille miestensä kanssa taistellessaan kiowa- ja comanche – intiaanien kanssa. Hänen rangerinsa saivat lopulta myös välirauhan aikaan, Lampasasin piirikunnassa riehuneessa Horrell – Higgins – sukuriidassa. John B. Jonesin johtama Rajaseudun pataljoona puhdisti rikollisista myös hurjasta maineestaan kuulun Kimblen piirikunnan, Texasissa.
Vuonna 1879 John B. Jones nimitettiin Texasin osavaltion komentopäälliköksi, virka jossa hän toi aina vuoteen 1881, kuolemaansa saakka.
John B. Jones oli vähälle huomiolle jäänyt Ranger-majuri, vaikka kiistatta kuului Texas Rangereiden parhaimmistoon.
***
Normaalin järjestyksenvalvonnan ja yleisemmät tehtävät hoiti Rangersien Erikoisjoukko (Special Force) päällikkönään legendaarinen Leander H. McNelly. Hän käytti kovia otteita rikollisia vastaan ja aikalaiskeromuksien mukaan ne usein olivat raaempia kuin rikollisten keinot konsanaan. McNellyn on kerrottu usein soveltaneen tuomioissaan vanhaa meksikolaista lakia ”ley de fagaa”. Tuomittu sidottiin puuhun. Hän kaulaansa pujotettiin hirttosilmukka ja narun toinen pää sidottiin hevosen nilkkaan. Tämän jälkeen hevosta lyötiin ruoskalla, jolloin pelästynyt eläin yritti paeta riuhtaisten vangin pään mukanaa. Tämä oli brutaali teko, mutta sillä oli pelottavantehokas vaikutus alueen lainsuojattomiin. McNellyn on kerrottu myös tuoneen monesti mukanaan lainsuojattomien ruumiita, jotka hän jätti näytille kaupunkien toreille koko päiväksi.
Mielivaltaiset pikateloitukset olivat yleisesti käytössä ja niillä ratkottiin paikan päällä tilanteet ilman pitkiä oikeudenkäyntejä. Olivatpa Leander H. McNellyn käyttämät keinot kuinka kyseenalaisia hyvänsä, hän kasvatti maineensa Texasin rajaseudulla armottomana ranger-kapteenina ja alue rauhoittui hänen kaudellaan.
Leander H. McNelly (1844 – 1877) syntyi Virginiassa. Perhe muutti vuonna 1860 Washingtonin piirikuntaan, Texasiin. McNellyt olivat lammasfarmareita.
Sisällissodan revittyä maan kahtia, Leander McNelly pestautui Texasin vapaaehtoisista koottuun 5.rykmenttiin ns. ”Sibleyn Prikaatiin”. Hän taisteli mm. Valverdessa, Uudessa Meksikossa, myöhemmin Galvestonessa, Texasissa. McNelly kohosi sodassa kapteeniksi ja johti omaa komppaniaansa useissa taisteluissa, haavoittuaan lopulta vuonna 1864. Sisällissodan päätyttyä McNelly toimi osavaltionpoliisina vuosina 1870 – 1873. Vuonna 1874 hän liittyi Texas Rangersiin. Hän sai heti tehtäväkseen erikoisjoukkonsa kanssa neuvotellakseen rauha Suttoneiden ja Tayloreitten välillä vallitseva sukuriita DeWittn piirikunnassa, Texasissa. Vuonna 1875 McNellyn erikoisjoukoissa palveli 41 rangeria. Yksi hänen kuuluisimmista rangereistaan oli kersantti John Armstrong ”McNelly’s Bulldog”, joka pidätti vuonna 1877 Pensacolassa, Floridassa pahamaineisen revolverisankari John Wesley Hardinin.
Ranger-kapteeni McNelly sairastui tuberkuloosiin ja kuoli 33-vuotiaana syyskuussa 1877. Hänen tehtävänsä Erikoisjoukkojen kapteenina sai McNellyn luutnantti Jesse Lee ”Red” Hall.
Texas Rangerit alkoivat käyttää virkamerkkiään pian sen jälkeen kun kapteeni Leander H. McNelly erikoisjoukot taistelivat meksikolaisen kenraali Juan Cortinasin joukkoja vastaan Nueces Stripissä vuonna 1874. Useiden vuosien ajan rangerit pääsääntöisesti itse suunnittelivat ja kaiversivat virkamerkkinsä meksikolaiseen 10-peson hopeakolikkoon. Tosin mikä tahansa muukin materiaali kävi tähän tarkoitukseen, mutta rangereiden traditio vaati käyttämään meksikolaista kolikkoa.
***
Aikakausi kasvatti Texas Rangersien legendaa. Yksi monista heistä kertovista tarinoista on kertomus kaupungista, jota piti pelonvallassa lainsuojattomien jengi. Kaupungin päättäjät sähköttivät Texas Rangersit avukseen. Kun sitten yksinäinen Ranger ratsasti kaupunkiin, kaupunkilaiset kysyivät häneltä: Missä teidän miehenne ovat? Täällä tarvitaan vähintään komppanian verran miehiä.” ”Miksi?” kysyi yksinäinen Ranger. ”Teillähän on täällä vain yksi rosvojoukko.”
Seuraavina vuosikymmeninä Rangerseja pitivät kiireisinä satulassa lainsuojattomat kuten Brackett Cornett, Sam Bass, Wes Hardin ja King Fisher. Heitä jäljittivät sellaiset kuuluisat Texasit Rangerit kuin John Armstrong, Frank Jones, James B. Gillett, Ira Aten, Bill McDonald ja John R. Hughes.
John Barclay Armstrong (1850 – 1913) syntyi McMinnevillessä, Tennesseessä. John, jätti perheensä jo nuorena ja saapui Austiniin, Texsiin vuonna 1871 vietettyään sitä ennen kiertelevää elämää Missourilla ja Arkansasissa. Hän avioitui pian Austiniin tulonsa jälkeen ja pariskunta sai kaiken kaikkiaan 7 lasta.
1870-luvun alussa Armstrong toimi lainvalvojana ns. Travis Riflerseissä. Vuonna 1875 hän liittyi Texas Rangersien Erikois joukkoihin, joita johti Kapteeni - McNelly. John Armstrong oli rohkea ja taitava lainvalvoja yleten nopeasti kersantiksi. Hän taisteli Las Cuevasin – sodassa, sekä jahtasi väsymättömästi lainsuojattomia Eagle Passin ja Laredon välisellä autiomaaosuudella.
John Armstrong, joka tunnettiin ”McNellyn Buldoggina”, varmisti paikkansa historiassa pidättäessään pahamaineisen pistoleero John Wesley Hardinin. Sen jälkeen kun Wes Hardin oli ampunut Comanchen piirikunnan apulaissheriffi Charles Webbin vuonna 1874, Texas Rangereille annettiin tehtäväkseen tämän vaarallisen texasilainen revolverisankarin pidättäminen. Armstrong, joka oli seurannut Hardinin jälkiä Alabamaan, kuuli että Hardin olisi matkalla Pensacolaan, Floridaan. Amstrong nousi aikailematta ratsunsa satulaan ja lähti kuumien jälkien perään. Saavuttuaan Pensacolaan, John Armstrong pyysi avukseen paikallisia lainvalvojia, ja yhdessä he jäivät pienelle rautatieasemalle odottelemaan saapuvaa junaa, jossa Hardin oletettavasti matkusti. Junan saavuttua asemalle, Armstrong havaitsi epäillyn istumassa eräässä junan vaunuista. Hän nousi apulaissheriffit mukana vaunuosastoon, veti aseensa esiin ja kehoitti Wes Hardinia nostamaan kätensä ylös. Yllättynyt revolverisankari, joka parhaillaan keskusteli tovereidensa kanssa, huudahti: ”Texas, by Good” kiskaisi revolverinsa esiin. Hän oli kuitenkin auttamattomasti myöhässä, sillä housunkaulukseen piiloitettu .44-kaliibelinen nallilukkorevolveri, joka roikkui liipasinkaarestaan henkseleissä, oli hankalasti saatavissa esille. Pidätystilanteen aikana Wes Hardinin ystävä Jim Mann, joka oletti kyseessä olleen ryöstöyrityksen, veti oman aseensa esiin jolloin lainvalvojat ampuivat hänet vaunuun. Jim Mann oli täysin sivustakatsoja, eikä hänellä tuolloin ollut päällään etsintäkuulutusta.
Ranger – kersantti Armstrong oli mukana pidättämässä myös toista vaarallista revolverisankaria, John King Fisheriä. Hän tehtäviinsä kuului myös rauhoittaa Suttoneiden ja Tayloreiden välillä riehunut verinen sukuriita.
Wes Hardinin pidätyksen yhteydessä lähti liikkeelle kiusallinen huhu, jonka mukaan Armstrong olisi pitänyt itsellään Hardinin mukana olleet neljä tuhatta dollaria. Huhun mukaan John Armstrong käytti varastamansa rahat suureen karjatilaan, jonka hankki itselleen Willacyn piirikunnasta, Texasissa vuonna 1882.
Jäätyään pois Texas Rangeseista, Armstrong toimi hetken U.S. Marshalina. Liiketoimet veivät kuitenkin lähes kaiken hänen ajastaan ja hän jättäytyi tehtävästään.
John Armstrong kuoli vuonna 1913 karjatilallaan Willacyn piirikunnassa.
***
William Jesse McDonald syntyi vuonna 1852 Kemperin piirikunnassa, Missisippissä. Sisällissodan päätyttyä äiti lapsineen muutti Ruskin piirikuntaan, Texasiin. Valmistuttuaan Soule's Commercial Collegesta vuonna 1872, Bill McDonald perusti sekatavarakaupan Brown Bluffsiin.
Hän avioitui Rhoda Isabel Carter in kanssa vuonna 1876, ja he muuttivat Kansasiin, lähelle Wichitaa. Vaikka McDonald menestyikin hyvin liikeelämässä, hän hankki lisäelantonsa työskentelemällä lainvalvojana. Apulaissehriffinä Woodin, ja Hardemanin piirikunnissa, sekä erikoisagenttina ja Ranger-kapteenina Texasin pohjisessa piirissä. Aikalaiskertomuksissa hänet kuvattiin miellyttävänä ja leppoisana lainvalvojana.
Tultuaan nimitetyksi vuonna 1891 Ranger-kapteeniksi Bill McDonald sai ensitöikseen tehtäväkseen miehineen hajottaa El Pasossa pidettäväksi ilmoitetun ammattilaisnyrkkeilyottelun. Ottelut olivat laittomia, joten järjestäjät yrittivät järjestää niitä salaa. Rangersit tarkkailivat nyrkkeilijöitä ja heidän promoottoreitaan, jotka kiertelivät rajakaupungeissa etsien paikkoja, jotka sallisivat ottelut. Ennen tulevan ottelun alkua eräässä kapakassa istui myös entinen revolverisankari ja lainvalvoja Bat Masterson. Masterson hermostui jossakin vaiheessa paikan ylityöllistetylle kiinalaistarjoilijalle, sillä tämä oli unohtanut tarjoilla juomia Mastersonille. Masterson oli uhannut antaa kiinalaistarjoilijalle selkäsaunan. Väkijoukossa oli myös Ranger-kapteeni McDonald, joka sanoi Mastersonille: ”Sinuna en tekisi sitä.” "Sinä sitten varmaan estät sen", oli Masterson sanonut uhkaavasti takaisin. McDonald nousi tyynesti tuoliltaan ja sanoi: "Minä olen tehnyt sen jo." Tämän jälkeen Bat Masterson pyysi nolona anteeksi Rangerilta ja poistui paikalta.
Bill McDonald toimi B-komppanian kapteenina aina vuoteen 1907 saakkaa. Hänen maineensa taitavana revolverinkäsittelijänä kiiri pitkin Texasia ja vastustajansa ymmärsivät kunnioittaa tätä erikoispiirrettä hänessä. Sanonta kuuluikin: "Bill McDonald hyökkäisi vaikka helvettiin vesiämpärin kanssa.”
Hänet tunnettiin omalla aikakaudellaan yhtenä ”neljästä suuresta Ranger-kapteenista”. Kolme muuta olivat John H. Rogers, John R. Hughes ja John A. Brooks.
Bill McDonald toimi myös oppaana Presidentti Teddy Rooseveltin kuuluisalla ”Big Wolf – metsästysretkellä, joka tehtiin Oklahoman territorioon vuonna 1907, sekä Presidentti Woodrow Wilsonin henkivatiana.
William Bill McDonaldin maineikas ura lainvalvojana kesti yli 30 vuotta. Hän kuoli keuhkokuumeeseen tammikuussa 1918 Wichita Falls. Hänet on haudattu Quanah, ja hänen hautakiveensä on kaiverrettu hänen mottonsa: "No man in the wrong can stand up against a fellow that's in the right and keeps on a-comin'."
***
John Reynolds ”Border Boss” Hughes (1855 – 1947) syntyi Cambridgessä, Illinoisissa. 14-vuotiaana hän muutti Intiaaniterritorioon viettäen 6 vuotta intiaaien parissa, ystävystyen mm. Quanah Parkerin kanssa. Hughes työskenteli nuoruusvuosinaan karjapaimenena ajaen pitkäsarvisia pitkin Texasin rajaa. Karjavarkaat olivat ainaisena riesana alueella ja Hughes oppi käyttämään koviaotteita heitä vastaan.
John Hughes perusti oman karjatilan, ja kasvatti tilallaan hevosia. Kun hevosvarkaat ryöstivät hänen ja naapuritilan hevoset, Hughes jäljitti heidät yksin, ampui miehet ja toi varastetun lauman takaisin. Kun Texas Ranger – kapteeni Ira Aten kuuli tästä, hän suositteli John Hughesia rangeriksi.
Vonna 1887 Hughes liittyi Texas Rangerseihin. Hän palveli yhtäjaksoisesti aina vuoteen 1915 saakka. Hänen uransa rangerina on pisin järjestön historiassa ja merkittävimmistä. Hughes partioi ranger – vuosinaan kaikkialla Texasin piirikunnissa pitkin Rio Grandea.
Hänet nimettiin Ranger – kapteeniksi vuonna 1893. John Hughesa vangitsi oman D-komppaniansa kanssa Catarina Garzasin, joka oli aloittanut ns. ”Garzas – sodan”. Myöhemmin Hughes vangitsi New Yorkissa etsintäkuulutetun Charles F. Dodgen, sekä lukemattoman määrän lainsuojattomia Rio Granden varrelta.
”Valitettavasti minun täytyy kertoa, että olen ollut lukemattomissa taisteluissa rikollisten kanssa, joissa on kuollut monia lainsuojattomia”. Hughes kertoi. Hän jatkoi: ”En hävinnyt ainoatakaan taistelua, enkä milloinkaan päästänyt vankiani pakenemaan”.
John Hughes ei milloinkaan lstannut virantoimituksessa ampumiaan rikollisia. Mutta hän ei myöskään milloinkaan ampunut lainsuojatonta, jos se vain oli suinkin mahdollista.
Ranger – kapteeni John Hughes oli ristiriitainen persoona. Jotkut jotka tunsivat hänet, pitivät häntä Leander McNellyn kaltaisena raakoja otteita suosivana ranger – komentajana, kun taas toiset sanoivat hänen olleen rauhallinen, älykäs ja harkitsevainen rangeri. Totuus lienee jossakin kerrotun välimaastossa.
Hughes oli alaisilleen veljellinen, mutta samalla hyvin vaativa. Nähdessään kerran valokuvan, joka oli otettu hänen D-komppaniastaan meksikolaisen vangin kanssa, Hughes raivostui silmittömästi kuvassa olleelle nuorelle George Tucker – nimiselle rangerille, joka varomattomasti kantoi kuudestilaukeavaansa aivan vangin läheisyydessä. Hughes erotti rangerinsa välittömästi, mutta palkkasi hänet myöhemmin uudelleen perustellen, että olisi vaadittu meksikolaiselta vangilta valtavaa rohkeutta tarttua nuoren rangerin aseeseen, sillä kuvassa heidän vierellään seisoi vahvasti aseistautuneina yhdeksän muuta rangeria. Vangilla ei olisi ollut Hughesin mielestä mitään mahdollisuutta heitä vastaan.
John Hughes eli naimattomana koko elämänsä. Hän oli syvästi uskovainen, ei tupakoinut, juonut, eikä harrastanut uhkapelejä. Eläkkeelle jäätyään 28-palveluvuoden jälkeen hän muutti veljentyttärensä luo Austiniin asumaan. Vuonna 1940 hänelle myönnettiin ”Certificate of Victory” tunnustuspalkinto pitkäaikaisesta työstään lainvalvojana. Hughes työskenteli myös Austinin Kansallispankin pääjohtajana. Sairastuttuaan vakavasti 94-vuotiaana, hän oletettavasti teki lopulta itsemurhan. John Hughes on haudattu Austiniin, Texasiin.
***
Frederik Lans Olmsted kirjoitti Texas Rangerseista: ”Miehet varustivat itse hevosensa, satulat, revolvelrit ja puukot. Valtio kustansi heille vain kiväärit. Heidän palkkansa oli 24 dollaria kuukaudessa, lisäksi neljän päivän välein heille tarjoiltiin kovaa leipää, kuivattua lihaa, jauhoja, riisiä, sokeria ja kahvia, sekä hevosille vakallinen jyviä ja heinää. miehet ja upseerit olivat täydellisen tasa-arvoisia keskenään ja kutsuivat toisiaan ristimä- tai lempinimillä. He eivät käyttäneet yhdenmukaisia asusteita, heillä ei myöskään ollut omaa lippua eikä lääkintähuoltoa. Vapaa-aikansa he viettivät usein metsästellen, ratsastaen tai korttia pelaten. Satunnaiset vartiovuorot olivat heidän ainoa velvollisuutensa tehtävien välissä. Kolme, neljä päivää mies saattoi olla omilla teillään, poissa palveluksesta, eikä häntä vielä nuhdeltu siitä. Texas Rangersit taistelivat, kun sen aika oli, melko itsenäisesti, ja usein ainoa käsky komentajalta oli: ”Kaikki Valmiina? Eteenpäin!”
***
Yksi viimeisistä vanhan ajan Rangereista oli Frank Hamer (1884 – 1955). Hän oli texasilaisen sepän poika. Perhe asui tuolloin lähellä Fort Clarkin sotilasasemaa, Texasissa. Vuonna 1901, työskennellessään karjapaimenena hän vangitsi Sheffildissä, Texasissa karjavaras Barry Ketchumin, pahamaineisten lainsuojattomien Sam ja Tom Ketchumin nuorimman veljen. Vuonna 1905 Hamer teki ensimmäisen laillisen pidätyksen toimiessaan sheriffi D.L. Barnen apulaisena. Sheriffi Barnenin suosituksesta Hamer pääsi vuotta myöhemmin Texas Rangereiden legendaariseen C-komppaniaan.
Hamer oli kovaksi keitetty ja kylmäverinen lainvalvoja, joka lehdistön silmissä oli käytännöllisesti katsoen vain kelvoton palkkionmetsästäjä. Hän olisi ehdottomasti ollut kapteeni Leander McNellyn mielen. Hamer oli kuusi jalkaa ja kolme tuumaa pitkä, voimakasrakenteinen mies, joka ei hymyillyt milloinkaan ja hänen silmissään oli jäätävä polte. Hän oli erittäin taitava asen käsittelijä. Hamer oli opetellut myös itse karatetaitoja, joita sovelsi cowboy-saappaillaan. Ilman pienintäkään kyseenalaistamista hänet kuvattiin aikalaisdokumenteissä harvinaisenan, täysin pelottomana, kuolemaa halveksivana miehenä. Frank Hamer sai ensimmäisen kerran yleistä huomiota, ammuttuaan Ed Putman – nimisen texasilaisen salakuljettajan vuonna 1906. Legendan mukaan Hamerilla oli yksin partioitavanaan 90 mailia Rio Grandea, jota amerikkalaiset salakuljettajat oletettavasti käyttivät ylityspaikkaanaan käydessään kauppaa meksikolaisen vallankumousarmeijan kanssa. Frank Hamer ymmärsi, ettei pystyisi yksin hoitamaan koko aluetta, joten hän neuvotteli meksikolaisten virkaveljiensä kanssa sopimuksen, että he nappaisivat salakuljettajat yhteisvoimin. Meksikolaiset suostuivat, ja yhteisvoimin Hamerin kanssa ”teloittiva” Ed Putmanin, joka möi Panco Villan valankumousarmeijalle amerikkalaisia aseita ja toi jenkeille yli rajan meksikolaista pimeää viinaa.
Vuonna 1920, kaksi vuotta myöhemmin kun hänen pojastaan Frank Hamer Jr. oli tullut Texas Ranger, Frank Sr. erosi Ranger-kapteenin tehtävistään, saatuaan viran U.S. Prohibition Servicen-kieltolakiagenttina. Hän erosi tehtävästään kuitenkin 17 kuukautta myöhemmin palaten takaisin ranger-kapteeniksi C-komppaniaan palkaten useita luottomiehiään alaisikseen.
Vuonna 1922 hänet nimitettiin johtotehtäviin Texas Rangereiden päämajaan Austiniin, Texasiin. Se merkits myös uutta aikakautta rangereille. Tuolloin he laskeutuivat lopullisesti ratsujensa satulasta ja aloittivat partioinnit automobiileillä.
Frank Hamer tunsi henkilökohtaisesti myös kaksi mykän elokuvan valovoimaista cowboy-tähteä, Tom Mixin sekä Will Rogersin.
Vuosi 1927 oli Hamerille kireistä aikaa, sillä hänen tehtäviinsä kuului puhdistaa pahasti korruptoitunut Borgerin piirikunnan hallitus, Texasissa. Tuolloin Hamer etsi myös vanhaa Sam Bassin – jengiin kuulunutta lainsujatonta 73-vuotiasta Frank Jacksonia, joka tiedettiin edelleen piileskelevän Uudessa Meksikossa, vaikka Bassin jengi hajoitettiin rangereiden toimesta Round Rockissa, Texasissa 49 vuotta sitten. Hamerin pyrkimyksenä oli myöntää armahdus entiselle lainsuojattomalle, mutta Jackson ehti kuolla ennen kuin Hamer tavoitti hänet.
Vuonna 1930 Frank Hamer saapui yhdessä kolme rangerin kanssa Sheridaniin rauhoittamaan tilannetta, jossa 5000-päinen lynkkausjoukko vaati hirtettäväksi mustaa vankia, jota syytettiin valkoisen naisen raiskauksesta. Rangerit lukitsivat syytetyn kaupungin oikeustalon toiseen kerrokseen ja odottivat lynkkausjoukkoa rappusten yläpäässä. Kun hurjistunut joukko saapui hakeakseen vangin hirtettäväksi, oli Hamer sanonut heille: ” Aivan kuten haluatta. Voitte koettaa onneanne ja tulla hakemaan vankinne, mutta saatte olla varmoja, että sen jälkeen Sheridanissa pidetään useita hautajaisia.”
Joukko kuitenkin lähti nousemaan portaita ylös, jolloin Hamer laukaisi toisen piipullisen haulikostaan joukon päitten ylitse, jolloin muutama lynkkaajista haavoittui. He tulivat pian kuitenkin uudelleen sytyttäen rakennuksen tuleen. Rangerit yrittivät vanki mukanaan paeta, mutta lynkkausjoukko sulki heidän tiensä. Joukko vaati vangin itselleen, tai muuten he kaikki palaisivat rakennuksen mukana. Lopulta rangereiden oli pelastettava itsensä. Lynkkausjoukko löysi vankinsa hetkeä myöhemmin kuolleena, kiinnittivät ruumiin narulla auton puskuriin ja ajelivat pitkin katuja. Kansalliskaarti hälyytettiin lopulta apuun ja 27 miestä pidätettiin.
Frank Hamer erosi Texas Rangereista lopullisesti vuonna 1932. Vaikka hän teki kunniakkaan päivätyön Texas Rangerina, hänet tullaan aina muistamaan parhaiten johtaessaan yksityisten henkilöiden toimeksiannosta etsintäpartiota, joka ampui väijytyksestä kuoliaaksi pahamaineisen pankkirosvokaksikon Bonnie Parkerin ja Clyde Barrowin lähellä Arcadia, Lousianassa vuonna 1934. Hamerin lisäksi joukkoon johon kuuluivat ranger B.M. Gault, Dallasin piirikunnansheriffi Ted Hinton, hänen apulaisensa Robert Alcorn ja P.M. Oakley sekä sheriffi Henderson Parishista ampuivat pankkiryöstäjakaksikon heidän autoonsa yksinäisellä tienpätkällä sen jälkeen kun ryöstäjäkaksikko oli kieltäytynyt tulemasta ulos autosta. Lainvalvojat löysivät heidän pahki ammutusta autostaan 15 asetta, joukossa Browning automaattipistooleita ja katkaistuja haulikoita.
Vuonna 1939 syyskuussa Frank Hamer ja 49 eläkkeellä olevaa Rangeria tarjosi palveluksiaan Englannin kuninkaalle natsi-invaasiota vastaan. Yhdysvalloissa ei oltu mielissään tästä. Kuningas kiitti Rangerseja heidän tarjouksestaan. Niin tarunhohtoinen on Texas Rangersien historia, että natsi-Saksassa levisi huhu heidän soluttautumisesta Kolmanteen Valtakuntaan. Gestapon ja propagandaministeriön väitetään uskoneen, että he saavat Texas Rangersit vastaansa.
Frank Hamer kuoli heinäkuussa vuonna 1955.
***
Vuonna 1935 Texas Rangers – lainvalvojajärjestö uudistettiin ja siitä tuli osa Texas Department of Puplic Safetya, jonka yhtenä osana järjestö toimii edelleenkin.
Huolimatta viime vuosien yrityksistä hajoittaa järjestö, Texas Rangereiden perinteitä tänäkin päivänä ylläpitää pieni määrä rangereita, joiden keskushallinto sijaitsee Austinissa, Texasin pääkaupungissa. Tämä vanhin toimiva lainvalvontajärjestö Yhdysvalloissa muistuttaakin useimpia texasilaisia ajasta, jolloin heidänlaisensa miehet taistelivat vapauden puolesta, usein ylivoimaista vihollista vastaan.

***
ROY BEAN – LAKI PECOSISTA LÄNTEEN
”Tämän tuomioistuimen tahto on että sinut viedään ensimmäisen puun juurelle ja hirtetään kunnes kuolemalla kuolet – senkin paskanahkainen pukin äpärä”. - Tuomari Roy Bean

Yksi Villin Lännen värikkäimmistä persoonista ehdottomasti on ”Tuomari Roy Bean”. Hänen tuomionsa olivat usein humoristisa, rasistisia sekä ristiriitaisia. Mutta kiistämättä hän oli oman aikansa legenda yhdessä tanssivan kesyn karhunsa kanssa.
Roy Beanin syntymäakaa ei varmuudella tiedetä. 1823 saatta olla varteenotettava syntymävuosi, mutta muitakin vuosilukuja historioitsijat ovat ehdottaneet. Lähes yksimielisiä he kuitenkin ovat siitä, että Roy Bean syntyi Ohio Riverin rannalla, Mason piirikunnassa, Kentuckyssa. Hänen on kerrottu vierailleen New Orleansissa, ennen täytettyään 20 – vuotta. Legenda kertoo hänen joutuneen kaupungissa vaikeuksiin ja pakenemaan takaisin kotiinsa.
Roy Bean väitti olleensa ammusvankkureiden ajurina Zachary Taylorin armeijassa Meksikon-sodassa. Varma tieto väitteeseen on kuitenkin puutteellinen. Vuonna 1848 hän saapui Santa Fen kautta Chihuahuaan. Kaupungissa Royn kerrotaan tappaneen meksikolaisen ja paenneen taas. Pakomatka jatkui Kaliforniaan ja sieltä San Diagoon, jossa hänen kerrotaan tappaneen taas miehen. Hänet vangittiin, mutta Roy pakeni vankilasta. Liekö pakoon vaikuttanut se seikka, että hänen veljensä Josh Bean toimi tuolloin San Diegon pormestarina?
Omien sanojensa mukaan Roy Bean tappoi kaksintaistelussa meksikolaisen miehen 1850-luvun puolivälissä. Syynä revolveritaisteluun oli ollut riita naisesta. Hänet vangittiin ja tuomittiin hirtettäväksi. APU – lehti vuodelta 1963 kuvasi tarinan elävästi artikkelisarjassaan ”VILLI LÄNSI; oli mainettaan pahempi” tähän tyyliin:
”He ripustivat Roy Beanin heti lähimpään puuhun. He eivät halunneet päästää häntä pelkällä säikähdyksellä ja vetivät hänet ylös hyvin hitaasti, toisin sanoen aikoivat kuristaa hänet. Meksikolaiset jättivät hänet killumaan puuhun ja lähtivät lähimpään saluunaan. He tekivät virheen, sillä tyttö, jonka Roy Bean oli yrittänyt viedä meksikolaiselta, hiipi puun luo, katkaisi köyden ja herätti kuristuvan miehen.”
Oliko tarina tosi vai keksitty, sitä ei tiedetä. Joka tapauksessa aikalaiskertomuksista käy ilmi, ettei Tuomari Roy Bean pystynyt kääntämään päätään sivuilleen ilman, että olisi joutunut kääntämään myös vartaloaan.
Roy Bean saapui seuraavaksi Mesillaan, Uuteen-Meksikoon taistellen sisällissodassa Konfederaation joukoissa, ensin Uudessa-Meksikossa ja sitten lähellä San Antonia, Texasissa. Sodan päätyttyä Roy palasi San Antonioon, asettui aloilleen lähes 20 vuodeksi. Hän avioitui meksikolaisen Maria Anastacia Virginia Chavezin kanssa ja he saivat viisi lasta. Bean elätti perheensä saluunabisneksellä avioliittovuosinaan. Luultavasti suurimmat tulot hän kuitenk hankki myymällä vedellä laimennettua maitoa ja välittämällä varastettua polttopuuta.
Vuonna 1882 Roy Bean jätti vaimonsa ja lapsensa ja katosi. Syytä katoamiseen ei tiedetä. Luultavasti avioelämä ei enää maistunut ja lisääntyneet vaikeudet virkavallan edustajien kanssa saivat Beanin lopulta karistamaan pölyt kannoiltaan. Joitakin päiviä myöhemmin hän laskeutui alas Southern Pacificin junasta lähes autioituneen Vinegaroon - nimisen pikkukaupungin rautatieasemalla. Pian Roy Bean rakennutti saluunan lähelle junarataa, antoi kapakalleen nimeksi ”Jersey Lilly”, kuuluisan varietee-taiteilijan mukaan, jota Roy Bean ylikaiken ihaili. Tämän jälkeen hänen legendansa alkoi kasvaa.
APU – lehti jatkaa: ”Roy Bean asettui Langtryyn*, pieneen kaupunkiin Rio Pecos-joen länsipuolelle.
*Roy Beanilla oli jatkuvasti hankaluuksia Vinegaroonissa paikallisen karjaparooni Jesus P. Torresin kanssa, joka käytännöllisesti katsoen omisti suurimman osan alueen maista. Bean ja Torres kiitstelivät kovin keinoin siitä kumman mahtimiehen mukaan kaupunki nimettäisiin uudellen. Roy Bean sai lopulta tahtonsa läpi ja kaupungin uudeksi nimeksi tuli Langtry, laulajatar Lilly Langtryn mukaan.
Ensin hän avasi baarin, joka menestyi erinomaisesti: hän antoi miltei rajattomasti luottoa. Pian jokainen mies Langtryssa oli Roy Beanille velkaa. Ovela, lihava mies, joka itsekin otti mielelään ryypyn, tiesi mitä tahtoi. Hän ei karhunnut saataviaan. Hän oli aina ystävällinen ja hyväntuulinen. Puoli vuotta Beanin tulon jälkeen Langtryssä oli rauhantuomarin vaalit. Roy Bean asettui ehdokkaaksi ja voitti ylivoimaisesti. Luotto oli maksettu. Hän maalautti ovelleen kyltin, jossa luki: ”Roy Bean, lainvartija Rio Pecosista Länteen.” Sen alla oli toinen kyltti: Jääkylmää olutta.”
Sisustus oli yksinkertainen: pokeripöytä, muutamia tynnyreitä, joilla tilanteen mukaan istui joko todistajia tai janonsa sammuttajia, syytettyjen penkki ja rauhantuomarin tuoli. Bean avasi oikeudenistunnon vanhan kaavan mukaan, mutta osittain uusin sanoin: ”Hiljaisuus! Oikeuden istunto julistetaan tältä päivältä alkaneeksi. Kuka viinaa tahtoo, tulkoon esiin ja sanokoon mitä pirun sotkua saisi olla.”
Kun jano oli saatu sammumaan, ryhdyttiin lain käyttöön. Pikku rikokset – kuten varkaudet, kotirauhan rikkomiset, tappelut, puukotukset – Bean hoiti yksin. Hän oli samalla syyttäjä, tuomari ja asianajaja. Henkirikoksissa noudatettiin yleistä käytäntöä. Kaksitoista valantehnyttä miestä astui baaritiskin taakse. Se oli jury. ja jury oli aina samaa mieltä kuin Bean.
Kumisevalla äänellä TuomariBean ilmoitti juryn tuomion syytettyjen penkillä istuville. Erään meksikolaisen hevosvarkaan tuomio kuului näin: ”Kaksitoista kunniallista ja rohkeaa miestä on kuunnellut sinua; he eivät ole sellaisia kuin sinä, vaan yhtä kaukana sinusta kuin taivas helvetistä, ja he sanovat että sinä olet syyllinen. Mitä tästä seuraa? Eipä sen kummempaa. Vuodenajat vaihtuvat niin kuin aina. Tulee kevät, vihreät niityt ja kedon tuoksuvat kukat; sitten kesä ja kukkuloilla höyryävä helle; sitten syksy, sen putoavat lehdet ja metsät, jotka laskevan auringon alla peittyvät ruskeaan ja kultaan; lopulta talvi ja sen ulvovat lumimyrskyt. Mutta sinä et ole enää täällä, et näe tätä kevättä, kesää, syksyä ja talvea. Luonnon kauneuteen sinä et luo yhtä ainoata kirottua silmäystä – sillä sinut viedään ensimmäisen puun juurelle ja hirtetään kunnes kuolemalla kuolet – senkin paskanaamainen pukin äpärä.”
Usein Tuomari Roy Bean joutui yllättäviin tuloksiin tutkiessaan lakikirjaa. Eräs Langtryn asukas oli tappanut kiinalaisen ja sai astua rauhantuomarin eteen. Oikeudenkäynti jäi lyhyeksi, sillä todistajien lausunnoista kävi selvästi ilmi, että oli kysymyksessä murha. Mutta Bean kaivoi esiin repaleisen lakikirjan. Hän selasi sen kaksi kertaa läpi. Sitten hän vapautti syytetyn. Myöhemmin Bean kertoi tästä tuomiosta jossakin lehtihaastattelussa: ”Minä tutkin lakikirjaa. Siellä puhuttiin murhasta paljonkin; murha on harkittu, petollinen ihmisen tappo. Ja lakikirjassa mainittiin kolme ihmislajia, valkoiset, meksikkolaiset ja neekerit. Kiinalaisista ei sanottu halaistua sanaa. Niinpä minun piti vapauttaa syytetty. – Mutta syytetty sai vastata kiinalaisen hautauskuluista.”
Kerran Tuomari Roy Bean julisti jokseenkin omalaatuisen tuomion keskellä katua. Joku muukalainen oli tullut kaupunkiin ja tahtoi seuraavana päivänä jatkaa matkaansa. Mutta hän joutukin riitaan jonkun kaupunkilaisen kanssa, eikä hänen revolverinsa ollut kyllin nopea. Ruumis kiinnosti enemmän rauhantuomaria kuin ruumiin tekijä. Hän löysi ammutun taskuista revolverin ja neljäkymmentä dollaria. Välittömästi hän takavarikoi aseen ja määräsi ruumiin maksamaan neljänkymmentä dollaria sakkoa luvattomasta aseen kannosta. Tuomio pantiin käytäntöön heti.
Vuoteen 1895 asti Bean jatkoi oikeudenkäyttöään Langtryssä. Mutta hän teki virheen, kun kun Langtryssä taas kerran pidettiin vaalit. Beanin kapakka oli vaalihuoneistona. Uurna oli sinetöity, kuten asetukset määräsivät. Kun Langtryn asukkaat olivat illalla täyttäneet velvollisuutensa, äänet laskettiin. – Bean oli saanut ylivoimaisesti eniten ääniä kuten aina. Mutta ennen kuin Bean ehti juhlia voittoaan, eräs hänen vastaehdokkaistaan laski äänestyslipukkeet. Niitä oli sata enemmän kuin Langtryssä äänestäjiä. Varmuuden vuoksi Tuomari Bean oli edellisenä iltana laittanut 100 omaa äänestyslipukettana uurnaan jo etukäteen. Pian katukuvasta hävisi kaunis kyltti jossa luki: ”Roy Bean, lainvartija Rio Pecosista länteen.”
Näin siis APU – lehti artikkelisarjassaan ”VILLI LÄNSI; oli mainettaan pahempi”, vuonna 1963.
Historioitsijat pitävät hyvin mahdollisena Tuomari Roy Beanin nähneen Lilly Langtryn esityksen San Antonissa vuonna 1888. Legenda kertoo hänen istuneen eturivissä seuraten idolinsa esitystä vaikuttuneena. Legenda jatkaa; Normaalisti hyvin verbaalinen Bean olisi ollut kerrankin aivan hiljaa, eikä rohjennut mennä tapaamaan Lillyä hänen pukuhuoneeseensa esityksen päätyttyä.
Kuusi kuukautta Tuomari Roy Beanin kuoleman jälkeen vuonna 1903, Lilly Langtry sai kuulla, että tämä pohjimmiltaan ujo mies, joka ei kehdannut tulla tapaamaan häntä, vaikka ihaili taiteilijaa suunnattomasti, oli ennen kuolemaansa tehnyt aloitteen, jotta Lilly Langtry saataisiin esiintymään hänen kaupunkiinsa. Niinpä Lilly päättikin vierailla Langtryssä. Legendan mukaan hänelle lahjoitettiin Tuomarin kesy tanssiva karhun, jonka taiteilija vei mukanaan. Kerrotaan myös, että Tuomarin revolveri, jota Lilly sai kunniakseen kantaa esiintyessään, unohtui hänen manttelinsa taskuun ja säilyi siellä koko taiteilijan elinajan.
Legendan ainekset siis olivat olemassa. Hollywood muokkasi surutta lisää, tehden Tuomari Roy Beanista lopulta kuolemattoman.
***
TAPPAVAN TEHOKKAAT TEXASILAISET PISTOLEEROT

”Aavikkotuulten repimä pieni kyläpahanen, jossakin rajaseudulla kylpee keskipäivän polttavassa auringossa. Pääkatu, ja jopa sen rakennusten lankkukäytävät ovat kuitenkin autiot. Missään ei näy ainuttakaan ihmistä. Uhkaava hiljaisuus kielii väistämättömästä väkivallasta, jonka kaikki kaupunkilaiset tietävät alkavan hetkenä minä hyvänsä. Yksinäinen rakkikoira jolkottaa poikki pääkadun, aivan kuin antaen lähtölaukauksen alkavalle ”esitykselle”.
Revolverisankari ilmestyy kadulle. Pitkä hoikka mies, jonka päivettynyt iho tuo mieleen parkitun satulanahan. Hänen sombreronsa lierinalta näkyvät kylmät ja päättäväiset siniset silmät. Revolverikotelo roikkuu hyvin alhaalla miehen kapealla lantiolla. Mies pysähtyy keskelle katua ja hänen kätensä laskeutuu lähelle revolverinperää. Sitten tirkisteleviä päitä ilmestyy ovi- ja ikkuna aukkoihin. Kuuma tuulenvire pyörittää pölyä pääkadulla, ja jossakin korskahtaa hevonen.
Sitten jostakin ilmestyy toinen mies kadulle. Kasvot kertovat päättäväisyydestä, mutta ylpeys ei anna periksi enää perääntyä. Mies pysähtyy, myös hänellä on vyöllään ase.
Miehet mittaavat katseillaan hetken toisiaan, ja kuin yhteisestä merkistä he vetävät aseensa saamanaikaisesti. Kuudestilaukeavien jyrinä täyttää kaupungin pääkadun. Revolverisankari seisoo suorana savuava ase kädessään, samalla kun hänen vastustajansa lyyhistyy hitaasti pölyiseen katuun. Revolverisankari laittaa aseensa tyynesti, lähes surullisesti revolverikoteloonsa, kääntyy ja kävelee pois paikalta kaupunkilaisten kerääntyessä kadulla makaavan kuolleen miehen ympärille”. Asetelma on tuttu monista lännenelokuvasta. Todellisuudessa tällaisia kaksintaisteluja ei juurikaan nähty lännessä.
Revolverisankareita oli kahdenlaisia: Revolverisankareita (Gunfighters) ja pyssymiehiä (Gunmen). Moraalisesti lain puolella, sheriffien rinnalla taistelevia kutsuttiin revolverisankareiksi, kun taas lainsuojattomia pyssymiehiksi. Millaisia he olivat? Määritteleminen onkin jo vaikeampaa, sillä heitä ei ollut kahta samanlaista. ”Kaikilla revolverisankareilla oli kuitenkin yksi yhteinen piirre; he olivat tappajia.” kirjoittivat William C. Davis ja Joseph G. Rosa kirjassaan ”The WEST”.
Police Gazette – lehti muokkasi ensimmäisenä revolverisankarin kuvaa. Hän oli jokaisessa kertomuksessa pitkä komea mies, erinomainen ratsastaja ja salamannopea aseenkäsittelijä. Hän kantoi asettaan usein perä edellä ja veti sen esille vastakkaisen puolen kädellä. Hän oli mies jonka omanedun tarve nousi lopulta aina yhteisön edun edelle. Tälle perustalle Hollywoodin filmiteollisuuden ja romanttisten kaunokirjailijoiden oli helppo kehittää hänen persoonaansa. Sankari käytti aina vaaleaa stetsonia, kun taas konna mustaa. Sankari kuvattiin kerta toisensa jälkeen miehenä, joka ilmestyi tyhjästä, ja jonka menneisyydestä ei tiedetty juurikaan mitään. Hän pysytteli syrjässä, eikä luonut kestävää suhdetta kanssaihmisten kanssa. Sankarilla saattoi olla lyhytaikainen suhde kaupungin opettajattaren kanssa. Suhde päättyi aina sankarin ratsastaessa pois kaupungista. Saapuessaan kaupunkiin, jota häikäilemätön rosvolauma terrorisoi, oli hän kuin kaitselmuksen lahja kaupunkilaisille. Suoritettuaan tehtävänsä kaupungissa hän ratsasti useimmiten pois sanaakaan sanomatta, kohti auringonlaskua.
Omalla ajallaan heitä kutsuttiin yleisesti ”miehentappajiksi” (man-killers). Revolverisankari-nimitys ylestyi vasta 1900-luvun alussa, vaikka jo vuonna 1874 Cemetery Sam – nimisen miehen uskotaan käyttäneen itsestään ensimmäisen kerran nimitystä revolverisankari. Bat Masterson, itsekin entinen revolverisankarin maineessa oleva lehtimies kirjoitti vuonna 1907 Human Life - lehteen artikkelisarjan ”Famous Gun Fighters of the Western Frontier”.
Historiallisessa mielessä nämä miehet olivat hyväksytty osa Villiä Länttä, ja heidän urotyönsä nousivat mittaamattomaan arvoon Lännen mytologiassa. Yrittäessämme muodostaa jonkinlaista kuva heistä, on meidän ymmärrettävä aikakausi joka heidät synnytti.
Sanotaan Meksikon-sodan synnyttäneen revolverisankarin. Nuoruutensa hän varttui Kalifornian kultakentillä, ja Kansas - Missouri – rajasodan vuosina 1850 – luvun puolivälissä. Sisällissodan päivinä revolverisankari kasvoi aikuisikäänsä taistellen sissinä molemmin puolin rajaa. Ja aikuisikänsä hän vietti rautatien-, karjasotien-, kaivos- ja karjakaupunkien atmosfäärissä. Kun automobiili saapui länteen, ajoi se auttamatta ohitse hänen aikakaudestaan.
Mutta heidän kultakautensa voidaan haarukoida sisällissodan jälkeisisten vuosien, länteenmuuton, rautatienrakentamisen ja karjakaupunkien kukoistuskaudesta aina 1890 - luvun lopulle saakka. Vuosituhannen vaihtuessa heitä oli jäljellä vielä muutamia ja sen aikaisessa sivistyneessä maailmassa he olivat kuin dinosauruksia. Heidän tehtävänsä muokata Länttä oli päättynyt viimeistään silloin kun piikkilanka, puhelin ja laki saavuttivat Lännen. Ironista oli se, että he itse olivat vaikuttamassa niiden tuloon rajaseudulle.
Revolverisankareita oli kaikkialla rajaseutua. Silti ei ole liioiteltua sanoa, että heistä ehkäpä pahimmat, raaimat ja nopeimmat tulivat Texasista.
***
Austin, Texas oli revolverisankari Ben Thompsonin kaupunki. Kuten monesti Benin kaltaiset miehet rajaseudulla tasapainoilivat lain ja rikoksen välimaastossa. Kuuluisin hänen revolveritaisteluistaan Austinissa ajoittui vuoden 1876 joulupäivälle, kaupungin suosituimmassa "paheidenpesässä" Senatessa. Taistelusta on olemassa useita versioita. Tässä yksi. Richard Pattersonin versio kirjasta "Historical Atlas of the Outlaws West".
“Meteli sai alkunsa monte – pöydässä. Ben Thompson oli ankarassa humalatilassa. Hän oli hävinnyt illan aikana jo rutosti rahaa ja suuntasi lopulta tappelunhalunsa syyttömälle korttidiilerille. Paikan omistaja Mark Wilson tunsi Thompsonin maineen ja neuvoi Thompsonia poistumaan saluunastaan. Ben, vaikka olikin ympäripäissään, ymmärsi että saattaisi ampua ohi jos tappelu syntyisi. Hän päätti noudattaa omistajan neuvoa, mutta lähtiessään hän ampui yhden saluunan kattovalaisimista pimeäksi. Hoippuessaan ulos Senatesta Thompson uhosi tulevansa pian uudestaan selvittämään välinsä Wilsonin kanssa. Benin ystävät yrittivät puhua järkeä hänen päähänsä seuraavana päivänä, mutta Thompson ei kuunnellut heitä. Marssiessaan saluunaan Wilson odotti jo häntä ampuen piipullisen kohti Thompsonia. Saluunan omistaja pummasi pahasti. Ben Thompson ampui harvoin ohi. Hänen ensimmäinen ampuma kuulansa osui Wilsonia kaulaa ja kolme seuraavaa eripuolille
kuolevan miehen kehoa. Kapakan baarimikko Matthews nappasi tiskin takaa winchesterin ja ampui nopeasti kohti Thompsonia. Ben sai naarmun lanteeseensa. Hän pyörähti nopeasti ympäri ja lähetti kuulan kohti baarimikkoa, joka suojautui tiskinsä taa (tämähän menee kuin elokuvissa). Verta vuotava "revolvero" ampui tappaakseen läpi tiskin juuri messinkisen kannatinputken kohdalta. Kuula osui Matthewsia suuhun ja taistelu oli siltä osin ohi. Sitten Ben ojensi aseensa säikähtäneille paikallaolijoille ja jäi odottamaan virkavallan saapumista. Kuolemansyyntutkija tuli lopulta siihen tulokseen, että Ben Thompson oli ampunut itsepuolustukseksi. Kun tuomari kysyi häneltä miten on mahdollista, että hän on vielä elossa vaikka kaksi miestä ampui ensin, Ben totesi: "He ampuivat liian hätäisesti". Vuonna 1881 Ben Thompson valittiin Austinin "kaupunginpoliisiksi" maineensa ja kylmäverisyytensä ansioista. Hän erosi tehtävästä jo seuraavana vuonna jouduttuaan toiseen kohtalokkaaseen pyssypaukutteluun San Antoniossa Ben ja Jack Harrisin kanssa. Ben Thompson kuoli revolveritaistelussa vuonna 1884 San Antoniossa.

TOYAH Texas

Toyah'n saluunat tunnettiin kurkkunsa kuivaksi karjareiteillä ajaneiden karjamiesten keitaana.
Yhdessä näistä saluunoista "Deacon" Jim Miller laittoi pisteen I:n päälle eräältä arkkiviholliseltaan, Reeves'in piirikunnan entiseltä sheriffiltä Bud Frazer. Syyskuun 13. päivänä vuonna 1896 tämä kaksikko kohtasi kolmannen ja viimeisen kerran. He olivat jo kahdesti ottaneet mittaa toisistaan revolveritaistelussa ja Miller oli pelastunut täpärästi vain käyttämällä suojanaan rautalevyä takkinsa alla. Kolmannella kerralla Miller ei jättänyt mitään enää sattuman varaan. Saadessaan tietää, että Bud Frazer oli pelaamassa pokeria eräässä Toyahn saluunoista "Deacon" Jim Miller ampui haulikolla vihamiehensä. Pian tämän jälkeen Frazerin raivostunut sisar noitui Millerin alimpaan helvettiin, jolloin tappaja uhkasi listiä myös sisaren. Kahden oikeuskäsittelyn jälkeen Miller vapautettiin syytteistä sillä jury oletti, ettei Miller ollut sen
pahempi kuin Frazerkaan. Joka tapauksessa Miller ampui väijytyksestä erään todistajan Joe Earpin, joka oli todistanut häntä vastaan Bud Frazerin – jutussa. Myös tuomari Stanley, joka oli syyttänyt Milleriä samaisessa jutussa, kuoli ruokamyrkytykseen Memphisissä Texasissa vaikka laajalti epäiltiinkin Millerin sujauttaneen tuomarin sapuskaan arsenikkia.

John King Fisher oli yksi niistä monista, jotka varttuivat sekasortoisen sisällissodan ja maan jälleenrakennuksen aikakautena. Hän syntyi Teksasissa, mahdollisesti Upshurin piirikunnassa vuonna
1854. Hän ajautui jo nuorena rikoksen poluille ja tuomittiin 16-vuotiaana kahdeksi vuodeksi kuritushuonevankeuteen murto- ja hevosvarkauksista. Nuorukainen armahdettiin kärsittyään ainoastaan
neljä kuukautta vankeudestaan. Tuo lyhytaikainen tuomio vain kovetti nuorukaisen sydäntä ja niinpä King Fisher oli paatunut rikollinen jo astuessaan vapauteen. Hän vietti aikaansa Rio Granden molemmin puolin, alueella, jota kutsuttiin Nueces Strip'iksi. Paikka kuhisi amerikkalaisia lainsuojattomia ja alueella rehotti laittomuus. Nuoresta Fisheristä tuli pian suosittu sankari alueen konnien keskuudessa ja hän kasvatti nousujohteista mainettaan nopeana revolverimiehenä, vaikka oli tuolloin vasta 17-vuotias. Myöhemmin on kerrottu hänen ”tillillään” olleen 4-7 murhaa, eikä näihin oltu laskettu meksikolaisia.
King Fisher perusti karjatilan Pendencia Creekiin. Paikasta tuli "satama" monille taparikollisille ja hämärämiehille, jotka maksoivat oleskelunsa siellä lojaalisuutena Fisherille. Hän hallitsi laajaa aluetta Pendencia Creekissä, ja hänet tunnettiin pian alueen yksinhaltijana, jota hänen miehensä ihailivat ja kunnioittivat. Kerrotaan, että hän oli kerran piruuttaan ampunut erästä miestä keskelle päätä, vain nähdäkseen kimpoaisiko luoti pois miehen kaljusta päästä. Ei ilmeisesti kimmonnut. Hänen raakuuttaan kuvasti myös karkea kyltti, joka oli naulattuna puuhun, lähellä hänen karjatilaansa. Siinä luki: "Tämä on King Fisherin tie, häivy muualle." Ympäri Texasia kerrottiin tarinaa, jossa King Fisher oli yksin tappanut neljä meksikolaista miestä, jotka olivat tulleet hänen karjatilalleen myydäkseen tälle hevosia. Fisher uskoi, että hevoset olivat häneltä varastettuja ja laittoi siltä istumalta pikatuomion täytäntöön. Hänen arvovaltansa ei kuitenkaan ollut loputon. Texas Rangerit nimittäin olivat jo pitkään olleet kiinnostuneita hänen hämärähommistaan. Ranger-kapteeni Leander H. McNelly varoitti Fisheriä toistuvasti, että tämän olisi muutettava tapojaan. King Fisher jatkoi puuhiaan varoituksista huolimatta. Hän avioitui vuonna 1876 ja vain kuukautta myöhemmin Rangerit heittivät hänet vankilaan. Hänen oikeusavustajansa sai hänet pian vapautettua ja Fisher julisti kuuluvasti ja röyhkeästi olevansa "King of the Strip". Hän oli pitkä, tumma komea mies, jolla oli polkupyörän ohjaustankoa muistuttavat hyvin hoidetut viikset. King Fisher pukeutui myös huomiota herättävästi. Hän käytti majavanturkiksesta valmistettua hattua, jossa oli jykevä, kalkkarokäärmeen muotoinen kultainen nauha, silkkipaitaa ja kaulahuivia. Hänellä oli tiikerin nahasta valmistetut chaps'it, tiikerin, jonka hän luultavasti oli ampunut kerran sirkuksessa ollessaan. King Fisher kantoi vyöllään kahta norsunluukahvaista revolveria.
Vaikka Rangerit eivät saaneet häntä satimeen, he eivät antaneet kuitenkaan periksi. Kun kapteeni McNelly sairastui keuhkotautiin Lee Hall astui remmiin ja lopulta vuonna 1877 vangitutti King Fisherin syytettynä mm. murhasta. Tuomittu päätettiin siirtää pois omalta vaikutusalueeltaan ja kuljetettiin oikeudenkäyntiä varten San Antonioon. Oikeudenkäynnistä tuli pitkä ja uuvuttava. Ja vaikka King Fisher lopulta vapautettiin kaikista syytteistä, oikeudenkäynti oli käynyt hänen voimilleen. Hänellä oli vaimo ja neljä tytärtä. King Fisher oli muuttunut mies. Hän osti karjatilan läheltä Eagle Pass'ia ja kiinnostui uskonnosta ja asettui lopulta aloilleen. Vuonna 1881 hänet nimitettiin apulaissheriffiksi Uvalden piirikuntaan, ja hän suunnitteli lähtevänsä mukaan tuleviin sheriffinvaaleihin. Maaliskuussa 1884 hän lähti Austiniin liikeasioissa. Hän ei palanut koskaan takaisin. Austinissa hän törmäsi vanhaan ystäväänsä, pahamaineiseen revolverimieheen, Ben Thompsoniin. Kun King Fisher oli jo lähdössä junalla kotiinsa, revolverimies Thompson, joka oletettavasti oli voimakkaasti alkoholin vaikutuksen alaisena, päätti lähteä ystävänsä matkaan. San Antonissa ystävykset kiertelivät paikallisissa saluunoissa, ja päätyivät lopulta Vaudeville Variety Teatteriin, luultavasti Fisherin ehdotuksesta. Thompsonilla oli ollut muutama vuosi aiemmin riitaa paikan omistajan Jack Harrisin kanssa, jonka seurauksena Ben Thompson oli ampunut Jack Harrisin kuoliaaksi. Harrisin ystävät olivat vakuuttaneet, että jos Thompson vielä ilmaantuisi San Antoniin, se tietäisi hänelle vaikeuksia.

Paikan nykyisiä omistajia, Joe Fosteria ja Bill Sims'iä (Jack Harrisin ystäviä) varoitettiin, että kaksi revolverimiestä oli nyt kaupungissa. Kerrotaan, että King Fisher olisi parhaansa mukaan yrittänyt sovitella miesten keskenäistä riitaa. Joka tapauksessa riita puhkesi Ben Thompsonin ja Joe Fosterin välillä silmittömäksi ammuskeluksi, jonka seurauksena King Fisher ja Ben Thompson ammuttiin täyteen reikiä. Mahdollisesti King Fisher olisi saattanut elää lopun elämäänsä arvostettuna karjatilallisena ja lainvalvojana jos hän ei olisi tavannut Austinissa vanhaa ystäväänsä Ben Thompsonia.

William (Texas Billy) ja Benjamin (Ben) Thompson

Billy, vanhempi Thompsonin veljeksistä (1841 – 1892) väitetään useissa lähteissä Benin (1843 – 1849) pikkuveljeksi. (kiitos mm. James D. Horan) Pojat, heidän sisarensa sekä lasten vanhemmat saapuivat Englannin Yorkshirestä vuonna 1851 Austiniin, Texasiin, jossa perheeseen syntyi vielä yksi tytär. Ben opiskeli jonkin aikaa yksityiskoulussa. Hän kiinnostui kuitenkin hyvin varhaisessa vaiheessa tuliaseisiin ja kerrotaan haavoittaneen aseella erästä tuttavaansa jo ollessaan vasta 13 -vuotias. 16 – vuotiaana hän oli
surmannut intiaanin ampumalla. Ben harjoitteli jatkuvasti aseen käsittelyä ja kiinnostui samalla ammattimaisesta uhkapelistä, joka seurasi tätä "revolveroa" lopun elämänsä. Isobroidi Billy värväytyi Texasin 2. ratsuväkirykmenttiin ja otti osaa mm, Louisianan sotaretkeen maata kahtia jakavassa sisällissodassa. Billy, kuten Benkin siirrettiin eversti John S. "Rip" Fordin rykmenttiin, joka partio pitkin Rio Grandea. Vuonna 1863 kesällä veljekset tapasivat Laredossa ja osallistuivat yhdessä moniin sisällissodan rankkoihin "seikkailuihin" rajalla. Ben heitettiin tyrmään vuonna 1865 Austinissa syytettynä Unionin sotilaan murhasta. Ben pakeni vankilasta ja livahti Meksikon puolelle, missä hän taisteli mahtavan kenraali Tomas Mejian joukoissa. Ben kuuli vuonna 1866, että siviilihallinto oli palautettu valloissa ja hän puikkelehti takaisin Rio Granden toiselle puolelle. Tieto oli kuitenkin väärä ja Ben pakeni hiuksenhienosti esivaltaa. Vuonna 1868 isoveli Billy eräässä bordellikahakassa haavoitti kuolettavasti William Burke nimistä miestä ja joutui ottamaan hatkat Texasista. Pikkuveli Ben avusti häntä tässä kiperässä paossa. Pakoillessaan alituisesti lakia Ben Thompson tutustui Austinissa Phil Coe ja Tom Bowels nimisiin miehiin. He aloittivat uhkapelaamisen aluksi Austinilaisissa saluunoissa, mutta laajensivat
toimiaan pian muuallekin. Vuonna 1868 Ben Thompson ampui Austinissa lankonsa ja lähti siltä istuimelta laskemaan tiilenpäitä neljäksi vuodeksi (hän istui puolikkaan tuomion). Tuomio oli näinkin lyhyt sillä Thompson sai vakuuteltua (uhkailtua) tuomarin uskomaan, että tarkoituksena oli ollut vain pelotella lankomiestä aseella. Vapauduttuaan vankilasta hän oli poissa vaikeuksista joitakin vuosi kierrellen Kansasin karjakaupunkeja kunnes 1870 – luvun puolivälissä palasi takaisin Austiniin. Sitten Ben heitettiin tiilenpäitä lukemaan Huntsvillen kuritushuoneelle Texasissa neljäksi vuodeksi, mutta hänet vapautettiin vankilasta kärsittyään tuomiostaan vain puoli vuotta. Pian tämän jälkeen hän häippäsi Texasista ja ilmestyi Kansasiin. Hän aloitti "uhkapelaamisen" vanhan ystävänsä Phil Coen kanssa Abilenessä. Ben toi myös vaimonsa ja lapsensa Texasista Kansasiin. Ben Thompson joutui Kansasissa lainvalvojan virkaa toimittaneen Wild Bill Hickokin kanssa huonoihin väleihin, mutta vaikka Wild Bill ampui Thompsonin liikekumppanin ja ystävän Phil Coen, nämä kaksi omaa luokkaansa olevaa revolveroa, eivät milloinkaan mitanneet "kykyjään" aseilla. Sitten vuonna 1873 Ben ilmestyi Ellsworthiin. Kovan karjakaupungin maineessa kylpevään Ellsworthiin saapui myös Bill -veli. Eikä kauaakaan kun Bill armottomassa kännissä ampui luultavasti vahingossa veljesten ystävän sheriffi C. B. Whitneyn. Ampuja pakeni Texasiin, mutta Ben pidätettiin hetkeksi. Ben Thompson palasi takaisin Texasiin. Joulun juhlinnassa vuonna 1876 Ben joutui riitoihin Austinilaissessa saluunassa. Ben tappoi saluunan omistajan ja haavoitti vakavasti baarimikkoa. Thompson kuitenkin vapautettiin syytteistä. Samoihin aikoihin Billy – veli "riehui ympäri valtakuntaa. Hänestä oli luvattu 500 dollarin palkkio". Vaikka Ben Thompson oli pahamaineinen pistolero, hän anteliaasti tuki orpoja lapsia ja vuonna 1881 hänet valittiin city marshaliksi Austiniin. Se että hänellä oli kammottava maine pyssysankarina teki hänestä erinomaisen lainvalvojan. Vuonna 1882 pitkällisten vihamielisyyksien seurauksena Ben pisti ilmat pihalle Jack Harris – nimisestä vihamiehestään, pahamaineisessa San Antoniolaisessa yökerhossa, jonka yksi omistajista oli Harris. Harrisin ystävät vakuuttivat Thompsonille, että jos hän vielä tulisi San Antonioon, hän lähtisi sieltä pois vain kuolleena.
Järjetön Thompson palasi San Antonionn uhkauksista huolimatta muutaman vuoden kuluttua, ystävänsä King Fisherin seurassa. Riita kehittyi vielä samana iltana Jack Harrisin ystävien ja Ben Thompsonin välillä. Pyssyt paukkuivat yössä ja kun savu laskeutui Ben Thompson ja King Fisher makasivat hengettöminä saluunan lattialla. Isoveli Billyn myöhemmistä vaiheista tiedetään vähän. Floyd Benjamin Streeter, joka kirjoitti Ben Thompsonin elämäkerran uskoo, että Billy kohtasi kuolemansa matkalla Meksikosta Laredoon vuonna 1892, jolloin pari meksikolaista surmasi hänet. Kirjailija uskoi, että Billy otti kuitenkin molemmat ampujansa mukaan "pitkälle matkalle".

John Wesley Hardin (1853 – 1895) syntyi Texasin Bonhamissa metodistisaarnaajan perheeseen. "Wes" sai nimensä 1700-luvulla eläneen englantilaisen evankelistan ja medotismin perustajan John Wesleyn mukaan. Isä toivoi, että pojasta tulisi pappi. Näin ei tapahtunut. Lakimies kylläkin!
Wes Hardin oli vielä lapsi, kun Yhdysvaltoja repi kahtia jakava sisällissota. Etelän hävittyä sodan monien aikalaistensa tavoin myös Hardin vihasi mustia. Hän oli rasisti, sanan kaikissa merkityksissä. "Kun unionin armeija nimesi mustia lainvalvojiksi politiikkojen ja inhotun osavaltion poliisin tuella, ongelmat olivat väistämättömiä", kirjoittavat William C. Davis ja Joseph G. Rosa kirjassaan The West.
Wes Hardinin on kerrottu puukottaneen luokkatoveriaan vuonna 1864 jouduttuaan sanaharkkaan tämän kanssa eräästä tytöstä Sumpterissä Texasissa. Hardinin ensimmäinen varmuudella tiedetty uhri oli Mage-
niminen entinen orja. Sen jälkeen kun kolme sotilasta koetti pidättäähänet, Hardin tappoi miehet väijytyksestä. Hänestä tuli jahdattu tappaja, ja hänen 'verinen uransa' Texasissa kasvoi legendaarisiin
mittoihin.

Lainaan yhtä Hardinista kertovaa legendaa: Apu-lehdessä oli 60- luvulla pitkä artikkelisarja (7 osaa)
nimeltä VILLI LÄNSI oli mainettaan pahempi, kirjoittajana Ernst Petry.
"Kesäkuussa 1871 saapui John Wesley Hardin Abileneen. 'Wes' oli 17- vuotiaana ampunut Texasissa kuusi neekerisotilasta, jotka olivat hänen mielestään lähennelleet valkoista naista, ja nyt hän kierteli karjamiehenä Kansasin kaupunkeja. Revolverimies Ben Thompson, joka oli riidoissa Abilenen silloisen lainvartija Wild Bill Hickokin kanssa, sai oivan tuuman. Hän ratsasti Wes Hardinia vastaan ja usutti tämän päästämään Wild Billin päiviltään. Hardin kieltäytyi. Hän saapui Abileneen ja aloitti ryyppäämisen saluunassa. Hickok oli määrännyt kaupungissa aseenkantokiellon. Kun humaltunut Hardin ei noudattanut sitä, Hickok kutsuttiin paikalle. Vaatiessaan aseita Hardinilta Hickok yllättyi, kun 'Wes' kiepsautti ne ympäri ja tähtäsi niillä säikähtänyttä lainvalvojaa. Pelästynyt Hickok laittoi oman revolverinsa koteloon ja kalppi matkoihinsa. Sen enempää ei Abilenessä Hardinin aseista puhuttu."
Legenda jatkaa: "Hickokin tähti oli himmenemässä. Hän alkoi etsiä tilaisuutta raivatakseen Hardinin tieltään. Se löytyikin pian, 8. heinäkuuta 1871, sillä tuolloin Wes Hardin humalaansa nukkuessaan heräsi seinän takaa kuuluvaan kuorsaukseen. Hän ampui aseensa tyhjäksi kohti kuulemaansa ääntä. Hardinin pahaksi onneksi mies seinän takana kuoli. Wild Bill oli tulossa pidättämään Hardinia, joka oli huomannut aseensa olavan tyhjä. Wes Hardin päätti paeta yöpaitasillaan Abilenesta. Sen koommin häntä ei kaupungissa nähty."

John Wesley Hardinilla oli lempinimi "Little Arkansas", jonka uskotaan Wild Bill Hickokin antaneen hänelle.

Abilene-episodin jälkeen Wes avioitui Jane Bowen kanssa vuonna 1872. Pariskunta sai kolme lasta, Mary Elizabethin, John Wesleyn Juniorin ja Jane Martinan. Mutta perhekään ei pystynyt Wes Hardinia rauhoittamaan. Hardini 'veriura', johon yhdistettiin sellaisia nimiä kuin Mannen Clements, Sutton-Taylor ja Charles Webb, jatkui, kunnes lopulta vuonna 1877, Pensacolassa Floridassa Texas Rangerit iskivät Hardinille luun kurkkuun ja passittivat hänet kärsimään elinkautistuomiota Huntsvillen vankilaan. Vankila muutti Wes Hardinin.
Hän opiskeli ensin vankilan pyhäkoulussa kolme vuotta teologiaa, jonka jälkeen hän suoritti lakimiehen tutkinnon. Vuonna 1894 kuvernööri Jim Hoggs armahti Wesin ja hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen. Hän avasi lakitoimistonsa Gonzalesiin ja eli siellä lastensa kanssa. (Hänen vaimonsa oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin.) Hän muutti Junctioniin, jossa avioitui nuoren tytön kanssa. Nuorikko kuit
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Re: Keskeneräiseksi jäänyt käsikirjoitus

ViestiKirjoittaja Jari Teilas » Su 18.12.2011 22:32

Kappas vain. tuo Hardin-jutun häntä leikkautui näköjään pois.
No, tässä tulee loput uudelleen:


John Wesley Hardin (1853 – 1895) syntyi Texasin Bonhamissa metodistisaarnaajan
perheeseen. "Wes" sai nimensä 1700-luvulla eläneen englantilaisen evankelistan
ja medotismin perustajan John Wesleyn mukaan. Isä toivoi, että pojasta tulisi
pappi. Näin ei tapahtunut. Lakimies kylläkin!
Wes Hardin oli vielä lapsi, kun Yhdysvaltoja repi kahtia jakava sisällissota.
Etelän hävittyä sodan monien aikalaistensa tavoin myös Hardin vihasi mustia. Hän
oli rasisti, sanan kaikissa merkityksissä. "Kun unionin armeija nimesi mustia
lainvalvojiksi politiikkojen ja inhotun osavaltion poliisin tuella, ongelmat
olivat väistämättömiä", kirjoittavat William C. Davis ja Joseph G. Rosa
kirjassaan The West.
Wes Hardinin on kerrottu puukottaneen luokkatoveriaan vuonna 1864 jouduttuaan
sanaharkkaan tämän kanssa eräästä tytöstä Sumpterissä Texasissa. Hardinin
ensimmäinen varmuudella tiedetty uhri oli Mage-
niminen entinen orja. Sen jälkeen kun kolme sotilasta koetti pidättäähänet,
Hardin tappoi miehet väijytyksestä. Hänestä tuli jahdattu tappaja, ja hänen
'verinen uransa' Texasissa kasvoi legendaarisiin
mittoihin.

Lainaan yhtä Hardinista kertovaa legendaa: Apu-lehdessä oli 60- luvulla pitkä
artikkelisarja (7 osaa)
nimeltä VILLI LÄNSI oli mainettaan pahempi, kirjoittajana Ernst Petry.
"Kesäkuussa 1871 saapui John Wesley Hardin Abileneen. 'Wes' oli 17- vuotiaana
ampunut Texasissa kuusi neekerisotilasta, jotka olivat hänen mielestään
lähennelleet valkoista naista, ja nyt hän kierteli karjamiehenä Kansasin
kaupunkeja. Revolverimies Ben Thompson, joka oli riidoissa Abilenen silloisen
lainvartija Wild Bill Hickokin kanssa, sai oivan tuuman. Hän ratsasti Wes
Hardinia vastaan ja usutti tämän päästämään Wild Billin päiviltään. Hardin
kieltäytyi. Hän saapui Abileneen ja aloitti ryyppäämisen saluunassa. Hickok oli
määrännyt kaupungissa aseenkantokiellon. Kun humaltunut Hardin ei noudattanut
sitä, Hickok kutsuttiin paikalle. Vaatiessaan aseita Hardinilta Hickok yllättyi,
kun 'Wes' kiepsautti ne ympäri ja tähtäsi niillä säikähtänyttä lainvalvojaa.
Pelästynyt Hickok laittoi oman revolverinsa koteloon ja kalppi matkoihinsa. Sen
enempää ei Abilenessä Hardinin aseista puhuttu."
Legenda jatkaa: "Hickokin tähti oli himmenemässä. Hän alkoi etsiä tilaisuutta
raivatakseen Hardinin tieltään. Se löytyikin pian, 8. heinäkuuta 1871, sillä
tuolloin Wes Hardin humalaansa nukkuessaan heräsi seinän takaa kuuluvaan
kuorsaukseen. Hän ampui aseensa tyhjäksi kohti kuulemaansa ääntä. Hardinin
pahaksi onneksi mies seinän takana kuoli. Wild Bill oli tulossa pidättämään
Hardinia, joka oli huomannut aseensa olavan tyhjä. Wes Hardin päätti paeta
yöpaitasillaan Abilenesta. Sen koommin häntä ei kaupungissa nähty."

John Wesley Hardinilla oli lempinimi "Little Arkansas", jonka uskotaan Wild Bill
Hickokin antaneen hänelle.

Abilene-episodin jälkeen Wes avioitui Jane Bowen kanssa vuonna 1872. Pariskunta
sai kolme lasta, Mary Elizabethin, John Wesleyn Juniorin ja Jane Martinan. Mutta
perhekään ei pystynyt Wes Hardinia rauhoittamaan. Hardini 'veriura', johon
yhdistettiin sellaisia nimiä kuin Mannen Clements, Sutton-Taylor ja Charles
Webb, jatkui, kunnes lopulta vuonna 1877, Pensacolassa Floridassa Texas Rangerit
iskivät Hardinille luun kurkkuun ja passittivat hänet kärsimään
elinkautistuomiota Huntsvillen vankilaan. Vankila muutti Wes Hardinin.
Hän opiskeli ensin vankilan pyhäkoulussa kolme vuotta teologiaa, jonka jälkeen
hän suoritti lakimiehen tutkinnon. Vuonna 1894 kuvernööri Jim Hoggs armahti
Wesin ja hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen. Hän avasi lakitoimistonsa
Gonzalesiin ja eli siellä lastensa kanssa. (Hänen vaimonsa oli kuollut muutama
vuosi aikaisemmin.) Hän muutti Junctioniin, jossa avioitui nuoren tytön kanssa.
Nuorikko kuitenkin jätti Hardinin jo häitä seuranneena päivänä. Sen jälkeen Wes
avasi lakitoimistonsa El Pasossa. Hän lähenteli keski-ikää, oli rauhoittunut,
mutta joi liikaa ja joutui usein vaikeuksiin entisen maineensa vuoksi.
Elokuun 18. päivän iltana vuonna 1895 Acme-saluunassa El Pasossa poliisimies
John Selman riidan päätteeksi ampui John Wesley Hardinin takaapäin.

Kirjailijat William C. Davis ja Joseph G. Rosa kirjoittivat kirjassaan The West:
"Hardinin elämän takaa paljastuu monimutkainen persoona. Näkökannasta riippuen
häntä voi pitää psykopaattina tai väärinymmärrettynä yksilönä, joka ratkaisi
kiistansa mieluiten väkivallalla."

Väärinymmäärretty tai psykopaatti, joka tapauksessa hän kirjoitti
elämäkerrassaan surmanneensa 40 ihmistä...tai kuten Apu-lehti totesi tylysti
Hardinin sanoneen: "Neekereitä ja meksikolaisia ei lueta Villissä Lännessä
ihmisiksi."

Temple Lea Houston (1860 - 1905) syntyi elokuun 12. päivänä 1860 Austinissa,
Texasissa. Hän oli kuuluisan Sam Houstonin ja tämän Margaret Lea Houstonin
nuorin vesa.
Seitsemän vuoden ikäisenä, vanhempiensa kuoltua Temple muutti asumaan
isosiskonsa luo Georgetowniin. Vuonna 1873, vain 13-vuotias Temple liittyi
karjan-ajoporukkaan Great Bendissä, Kansasissa. Houston työskenteli myöhemmin
myös jokilaivoilla. Matkustaessaan Mississippiä alas New Orleansiin hän tapasi
senaattori James Winwright Flanaganin, isänsä entisen ystävän, joka ohjasi hänet
opiskelemaan lakia. Vuonna 1880 Temple Houston valmistui erinomaisin arvosanoin,
pääaineinaan laki ja filosofia. Perustettuaan Brazoriaan oman lakitoimistonsa
hänestä tuli Texasin nuorin lakimies. Vuonna 1881 Houston nimitettiin Brazorian
piirikunnan lakimieheksi. Temple Houston avioitui 14. helmikuuta 1883 Laura
Crossin kanssa. Pariskunta sai yhteensä seitsemän lasta, joista vain neljä eli
yli
varhaislapsuuden. Tullessaan asianajajaksi rajaseudulle, Temple Houstonilla oli
kaksi erittäin hyödyllistä ominaisuutta. Kerrotaan, että hän pystyi puhumaan
karhunkin pois hunajapesältä ja että hän oli Bat Mastersonia etevämpi revolverin
käyttäjä. Houston kasvatti mainettaan rajaseudulla loistavana puhujana, käyttäen
lainauksia raamatusta ja klassisesta kirjallisuudesta sekä pukeutuen räiskyvästi
rajaseuduntyyliin. Hänellä oli olkapäille ulottuvat hiukset, ja hän käytti usein
valkoista sombreroa sekä kalkkarokäärmeennahasta valmistettua solmiota.
Aikalaistensa kertomuksissa hän oli 'tappavan tarkka pyssymies', ja usein hänen
nähtiin kantavan vyöllään kaunista helmiäiskahvaista revolveria. Temple Houston
mainitaan usein kertomuksissa, jossa hän ampumakilpailussa Tascosassa, päihitti
sekä Bat Mastersonin ja Billy the Kidin. Monet historioitsijoista pitää käytyä
kilpaa kuitenkin puhtaana fiktiona. Aikakirjoista nähdään, että kun Temple
Houston tuli Tascosaan ensimmäisen kerran, Bat Masterson oli tuolloin
Coloradossa ja Kid oli maannut kuolleena jo joitakin vuosia. Tiedetään, että
Houston kävi toistuvasti Tascosassa 1880-luvun alkuvuosina, mutta hän toimi jo
tuolloin siellä oikeusasiamiehenä.
Kun suuri ryntäys Oklahomaan alkoi 16. syyskuuta 1893, Houston piti huolen
siitä, että oli siellä ensimmäisten joukossa. Hän toi perheensä mukanaan
Woodward-nimiseen kaupunkiin ja avasi
lakitoimistonsa siellä. Houstonin hämäräperäinen maine revolverisankarina
varjosti jatkuvasti häntä, ja se veti puoleensa joukon vaarallisia vihamiehiä.
Enidin kaupungissa ollessaan tuntemattomaksi jäänyt salamurhaaja yritti ampua
Houstonin, mutta Oklahoman Territorion lakikirja, jota Houston oli raahannut
mukanaan pysäytti luodin pelastaen Houstonin hengen. Kerran Houstonin
asiakkaanaan oli mies, jota syytettiin pahamaineisen revolverimiehen
ampumisesta. Houstonin puolustus oli, että hänen asiakkaansa oli ampunut
itsepuolustukseksi. Houston halusi esittää oikeussalissa valamiehille kuinka
vaarallisia todellisuudessa nämä pistoolisankarit olivat vetäen oikeussalissa
salamannopeasti oman revolverinsa ampuen kohti valamiehiä. Paukkeen ja paksun
savun hälvettyä, pelosta suunniltaan olevat valamiehet saivat huomata, että
Houston oli käyttänyt vain paukkupatruunoita. Hän oli vain halunnut todistaa
kuinka tämän kaltaisissa vaaratilanteissa ihminen saattaa käyttäytyä.
Nöyryytetty valamiehistö äänesti kuitenkin syytetyn muitta mutkitta syylliseksi.
Houston valitti tuomiosta ja voitti lopulta jutun!
Kerran hän joutui muuan toisen lakimiehen kanssa riitaan eräästä oikeusjutusta.
Miehet selvittivät riitansa aseilla, jonka jälkeen Temple Houston joutui
syytteeseen taposta. Hän puolusti itse itseään oikeudessa, ja voitti jutun.
Temple Houstonin valtava kansansuosio teki hänestä ykkössuosikin useisiin
julkisiin virkoihin. Vuonna 1904 hän lupautui Oklahoman ensimmäisen kuvernöörin
vaaleihin, mutta hän oli jo sairas ja hänellä oli enää vain vuosi elinaikaa.
15.elokuuta vuonna 1905 Temple Houston kuoli kotonaan Woodwardissa
aivoverenvuotoon. Hänet on haudattu Laurel Landin hautausmaalle.




***
Lähteet:
Apu – lehti 1963
Davis, William C. & Rosa, Joseph G. – "The WEST"
Keating, Bern – "An Illustrated History of The TEXAS RANGERS"
True West Magazine – "Vol. 50 No:7, 2003"

Jari

PS. Enenmpää ei irronnut.
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Re: Keskeneräiseksi jäänyt käsikirjoitus

ViestiKirjoittaja Jari Teilas » Su 18.12.2011 22:53

Kappas vain. Mastersonin kohdaltakin on mennyt kopiointi vituiksi.
Tässä loput:

William Bartholomew ”Bat” Masterson (1853 – 1921)

Luultavasti useat keski-iän ylittäneet suomalaiset kuullessaan Bat Mastersonin nimen*, he sielunsa silmin näkevät moitteettomasti pukeutuneen derbyhattuisen muikeasti virnistelevän sheriffin kävelemässä pitkin lankkukäytävää kädessään hopeinen kävelykeppi ja toisessa hihassaan derringer-revolveri. Valitettavasti tämä Hollywoodin huolella rakentama mielikuva Mastersonista on väärä.

* TV-sarjaa ”Bat Masterson” valmistettiin Yhdysvalloissa vuosina 1958 – 1961 yhteensä 108 jaksoa. Mastersonia esitti Gene Barry. Suomessa sarjaa esitettiin 1960-luvulla.

Bat Masterson vietti nuoruutensa hurjat vuodet kierrellen rajaseutua. Elämänsä ehtoopuolen hän vietti itärannikolla, työskennellen New York Morning Telegraphin – urheilutoimittajana. Presidentti Teddy Rooseveltin hyvä ystävä oli riisunut asevyönsä lopullisesti ja vaihtanut kuudestilaukeavansa kirjoituskoneeseen. Bat Masterson, joka henkilökohtaisesti oli tuntenut nuoruudessaan monia sheriffejä, lainsuojattomia ja pistoleeroja, oli itärannikolle saavuttuaan pistänyt tuttavapiirinsä kokonaan uusiksi.

Yksi heistä, reportteri Irwin S. Cobb muisteli nähdessään Bat Mastersonin ensimmäisen kerran, että hän odotti kohtaavansa pitkän ja hoikan, auringon ruskettaman ja aavikkotuulten karastaman ledendaarisen revolverisankarin. Mutta hän näkikin edessään lyhyenlännän miekkosen, jolla oli lyhyet kintut, pieni nenä ja päässään parhaimmat päivänsä jo nähnyt matalakupuinen derby-hattu.
Tarkasteltuaan lähemmin Mastersonia, Cobbin huomio oli kiinnittynyt miehen lempeisiin silmiin, joihin syttyi nopeasti toisenlainen, kova välke Mastersonin kiihtyessä. Cobb jatkoi, että jos näitä silmiä ei eroittanut tarpeeksi läheltä, tuota kovaa katsetta ei voinut huomata. Cobb epäilikin, että miehet jotka kauan sitten vanhassa lännessä joutuivat kohtaamaan Mastersonin vihan karjakaupunkien pölyisillä kaduilla, eivät luultavasti koskaan aistineet vastustajansa kovaa katsetta.

Cobb kirjoitti myöhemmin artikkelin Mastersonista New York Suniin, jossa kuvasi ikääntyneen Mastersonin vierailua yhdessä Broadwayn pahamaineisimmassa kapakassa. Kun Masterson oli astunut sisään nuoria rikollisia pullollaan olevaan kapakkaan, puheensorina oli katkennut välittömästi kuin veitsellä leikaten. Koko saluuna oli istunut hiirenhiljaa niin kauan kuin Mastersonin vierailu siellä oli kestänyt. Batin painettua ulkoven kiinni, möykkä saluunassa oli alkanut välittömästi uudelleen.
Hämmästyttävää onkin, ettei tämä entinen puhvelinmetsästäjä, intiaanitaistelija, sheriffi ja pistoleeron legendaarisen maineen saavuttanut mies ei kohdannut kuolemaansa Villissä lännessä, vaan saatuaan sydänkohtauksen kesken työpäiväänsä New York Morning Telegraphin – toimituksessa New Yorkissa vuonna 1921.

Bat syntyi Kanadassa ja sai kasteessa nimekseen Barthlomew. Bat kertoi kuitenkin myöhemmin syntyneensä Illinoisissa tai Missourissa.
Legendan mukaan hänen lempinimensä ”Bat” oli lyhennys Barthlomew-nimestä. Huomattavasti lennokkaampi legenda väittää nimen tulleen siitä, että Bat Masterson käytti kävelykeppiään nuijana joutuessaan tappeluun.

Isoveljensä Edin kanssa vietettyjen seikkailun täyteisten vuosiensa jälkeen Bat liittyi puhvelinmetsästäjien porukkaan, joka suunnitteli työntyvänsä yhä syvemmälle Texasin panhandleen suurten puhvelilaumojen perässä. Alue oli vaarallinen, sillä sen tiedettiin olevan comanche- ja kiowa-intiaanien maata.
Kesällä 1874 puhvelinmetsästäjät joutuivat Quanah Parkerin suuren comanche-soturijoukon yllätämiksi Texasin panhandlessa. Metsästäjät pelastuivat kuin ihmeenkaupalla linnoituttuaan puolustusasemiin vanhalle kauppa-asemalle. Taistelu sai myöhemmin nimekseen ”Adobe Wallsin toinen taistelu” ja siitä tuli yksi Lännen kuuluisimmista intiaanitaisteluista. Pian taistelun jälkeen Bat jätti ryhmän ja liittyi kolmeksi kuukaudeksi kenraali Nelson A. Milesin joukkojen tiedustelijaksi 75 $ kuukausipalkalla.

Kaksi vuotta myöhemmin sydäntalvella Sweetwaterissa (Mobeetie), Texasissa Bat Masterson joutui ensimmäisen kerran revolveritaisteluun. Riita, joka sai alkunsa Lady Gay – saluunassa, johtui tummahiuksisesta kaunottaresta, Molly Brennanista jonka Bat oli vienyt kersantti Melvin A. Kingin nenän edestä. Saluunan omistaja joka piti Mastersonista, oli antanut tälle saluunansa avaimen jotta Bat oli päässyt muutamalle ryypylle Mollynsa kanssa, sen jälkeen kun saluuna oli sukenut jo ovensa.
Katkeroitunut King oli ryypännyt koko päivän vannoen kostoa. Öljylampun hämärässä Batin ja Molly istuessa yhdessä iltaa, joku koputti yllättäen saluunan ovea. Masterson oletti, että mahdollisesti myöhäinen asiakas pyrki saluunaan. Hän avasi tulijalle oven ja astui sivuun. Kiroileva ja vahvassa humalatilassa oleva kersantti King revolveri kädessään täytti oviaukon. Molly heittäytyi miesten väliin huutaen: ”Älä ammu. Olet humalassa!” King ampui välittömästi. Luoti kulki läpi Mollyn vatsan, murskaten mennessään myös Mastersonin lantioluun.* Bat onnistui vetämään oman revolverinsa ja ampui kohti ovensuussa seisovaa Kingiä. Molly sekä King kuolivat hetken kuluttua. Masterson haavoitui vaikeasti ja joutui käyttämään kävelykeppiä lopun elämäänsä.

*Historioitsija Robert K. DeArmentin (Bat Masterson: The Man and the Legend) mukaan Melvin A. Kingin ampuma ensimmäinen luoti osui Bat Mastersonia ja toinen osui kuolettavasti Molly Brennaniin.

Olemassa olevien dokumenttien valossa tapaus oli Mastersonin ainoa revolveritaistelu, jossa hän ampui vastustajansa. Bat Mastersonin legenda yhtenä kaikkien aikojen kuuluisimmista sheriffeistä juontaakin muualta ja yksi keskeisimmistä tekijöistä legendan kasvuun on ollut Mastersonin artikkelisarja Villistä lännestä New York Morning Telegraphin – sanomalehdessä. Mastersonin kirjoitukset ”Vanhasta Lännestä” olivatkin ripaus totuutta ja kauhallinen tarua.

Bat Masterson ei ollut tyypillinen äkkipikainen ja ”liipasin-herkkä” sheriffi. Pikemminkin hänet tunnettiin rauhallisena ja harkitsevaisena lainvalvojana, joka selvitti vaaralliset tilanteet usein puhumalla ja diplomatiallaan, ilman että joutui turvautumaan katkaistuun haulikkoon, joka oli lainvalvojien yleisin ase karjakaupungeissa 1870-luvun hurjina päivinä.

Kansas Cityläinen sanomalehti kuvasi Bat Mastersonia artikkelissaan: ”Keskimittainen mies, ruskeat hiukset, pienet ja ohute viikse, jotka tuovat mieleen pankkivirkailijan, punaiset pyöreät ja sileät posket, lempeät siniset silmät, pukeutuu vaatimattomasti, mutta tyylikkäästi. Lisäksi hän käyttää knallia ja hopeoitua kävelykeppiä, joka rajaseudulla tuo mieleen miehen itärannikolta.”

Bat Masterson saapui Texasista Dodge Cityyn vuonna 1876. Tomittuaan lyhyen jakson apulaissheriffinä hänet valittiin seuraavana vuonna Fordin piirikunnan sheriffiksi Kansasiin.

Masterson persoona lainvalvojana oli mielenkiintoinen. Hän itse käytti runsaasti alkoholia, mutta pidätti miehiä, jotka joivat yleisillä paikoilla. Hän oli uhkapeluri, mutta käytti kovia otteita pelureille jotka bluffasivat korttipöydässä. Hän oli osakas Long Branch-saluunassa, mutta sulki sen kerran lain velvoittamana. Hänen tehtäviinsä kuului pidättää rikollisia, mutta toisinaan hän itse rikkoi lakia. Hänen työhönsä kuului kitkeä prsostituution leviäminen Dodge Cityssä, mutta hän eli synnissä 19-vuotiaan ”langenneen enkelin” Annie Laduen kanssa.

Kun Bat Mastersonin Ed-veli sai surmansa suorittaessaan pidätystä Dodge Cityssä maaliskuussa 1878, legenda kertoo Batin ampuneen veljensä murhaajan. Tarina on puhdasta fiktiota. Bat Masterson ei ehtinyt auttamaan veljeään, mutta pidätti muutama tunti ampumavälikohtauksen jälkeen neljä miestä epäiltynä avunannosta veljensä murhaan. Tuomioistuin joutui kuitenkin vapautettava kaikki neljä miestä kaksi vuorokautta myöhemmin, todisteiden puuttuessa.
Bat oli ainoana sukulaisena paikalla veljensä Edin hautajaisissa, sillä Mastersonin muut lähisukulaiset asuivat tuohon aikaan lähellä Wichitaa.

Bat kylläkin onnistui suojelemaan Jim-veljeään* tämän hankkiutuessa vaikeuksiin Dodge Cityssä vuonna 1881. Jim oli osakkaana Lady Gay – saluunassa, yhdessä A.J. Peacockin kanssa. Peacock oli palkannut baarimestariksi lankonsa Al Updegraphin (Updegraff), mutta Jim Mastersonia miehen naama ei miellettänyt ja he riitaantuivat. Updegraph, Peacock ja Masterson uhkailivat toisiaan aseilla, mutta niiden aika ei ollut vielä.

*James P. ”Jim” Masterson (1855 – 1895) työskenteli Ed ja Bat – veljiensä tavoin myös puhvelinmetsästäjänä ja lainvalvojana. Jim osallistui ns. Oklahoman ryntäykseen ystävänsä Bill Tilghmanin kanssa vuonna 1889 kun osa maasta jaettiin uudisasukkaille esimmäisenä tullut saa pitää – periaatteella. Hän oli Tilghmaneiden ohella yksi ensimmäisistä asukkaista Guthriessa ja toimi lainvalvojana Loganin piirikunnassa, Oklahomassa marshal E.D. Nixin apulaissheriffinä. Jim kuoli vuonna 1895 tuberkuloosiin.

Bat oli tuolloin Tombstonessa saadessaan sähkösanoman, jossa häntä pyydettiin välittömästi Dodgeen veljensä avuksi. Saavuttuaan kaupunkiin jokin selittämätön vaisto sai hänet varuilleen, että vaara saattoi vaania lähistöllä. Välittömästi laskeuduttuaan junanvaunusta valppaana ollut Masterson havaitsi Peacockin ja Updegraphin lähistöllä. Hän kiiruhti miesten perään ja saavutettuaan heidät huusi: ”Olen matkustanut yli tuhat mailia ja saavuttuani tänne huomaan heti teidät olevan varpaisillanne. Nyt taistellaan.” Kaikki kolme vetivät aseensa ja helvetti oli irti. Bat Masterson suojautui ratapenkereen taa. Hetken nämä kolme vihamiestä ampuivat villisti kohti toisiaan. Luultavasti laukausten jyrinä kiinnitti läheisessä saluunassa olleiden Jim Mastersonin ja Charlie Ronanin huomion, sillä he avasivat tulen kohti Peacockia ja Updegraphia. Oletettavasti yksi heidän ampumista luodeista kaatoi Al Updegraffin. Useissa kirjoissa, joissa kerrotaan tästä taistelusta (”Battle of the Plaza”), väitetään Updegraphin kuolleen. Väite ei pidä paikkaansa. Hän sai luodin oikeaan keuhkoonsa, mutta jäi henkiin.
Bat Mastersonin ja A.J. Peacockin kuumeisesti ladatessa revolvereitaan kaupunginsheriffi Fred Singer ja pormestari A.B. Webster saapuivat paikalle katkaistuin haulikoin ja rauhoittivat tilanteen. Kuultuaan sheriffiltä, että hänen veljensä on hengissä, myös Bat rauhoittui ja antautui. Häntä sakotettiin ja sai kehoituksen häipyä seuraavalla junalla Dodgesta. Molemmat Mastersonin pojat noudattivat kehoitusta. Ennen lähtöä kaupungista Jim Masterson purki sopimuksen A.J. Peacock kanssa saluunan omistajuudesta.
Bat ilmestyi Dodge Cityyn katukuvaan uudelleen vuonna 1883 kovaotteisista revolverisankareista kootun joukon mukana, sen jälkeen kun hänen ystävänsä Luke Short oli sähköttänyt ja pyytänyt apua, jouduttuaan vaikeuksiin paikallisten lainvalvojien kanssa. Ainuttakaan laukausta ei kuitenkaan ammuttu ja selkkaus vältettiin. Jälkimaailmalle jäi kuitenkin hieno todiste tapahtumasta valokuvan muodossa. Kuvassa, joka on otettu Dodge Cityssä kesäkuussa 1883, poseeraa joukko tiukkailmeisiä revolverisankareita. Tässä ns. ”Dodge Cityn rauhankomiteassa” poseerasivat Bat Mastersonin lisäksi, Luke Short, Wyatt Earp, Neil Brown, Charlie Bassett, W.H. Harris, W.F. Petillon sekä M.F. McLain.

1880-luvun puolivälin tietämillä Bat kiersi lännen osavaltioita. Hänet nähtiin milloin Arizonassa, Coloradossa, Kansasissa, Nebraskassa ja Uudessa-Meksikossa.

Vuonna 1891 hän avioitui Emma Walters – nimisen tanssiattaren kanssa. Kun vuosituhat vaihtui, Mastesonit jättivät lopullisesti lännen vuonna 1902 ja asettuivat New Yorkiin asumaan. Bat tutustui ”cowboy presidentti” Teddy Rooseveltiin. Vuonna 1905 Roosevelt tarjoutui nimittämään Bat Mastersonin U.S. marshaliksi Oklahoman territorioon. Bat otti viran ensin vastaan, mutta päätti pian kuitenkin vetäytyä tehtävästä. Hänen vastauskirjeensä presidentille oli sekoitus surua ja tervettä järkeä. ”En ole oikea mies ottamaan tehtävää vastaan. Oklahoma on vielä rauhaton. Olisin houkutus”isoille lapsille”, jotka ovat lukeneet liikaa roskaromaaneja minusta. Tappaisin tai tulisin tapetuksi, joten ei ole mitään järkeä ryhtyä tähän. Olen luopunut aseistani, enkä haluaisi enää ottaa niitä esille”, kirjoitti Masterson.

Bat Masterson, yksi lännen suurimmista, ei kuollut saapaat jalassa, kuten ehkä hänen kaltaistensa olisi kuulunut kuolla. Ainakin jos uskomme Hollywoodin luomaan Villin Länteen. Mastersonin kaatoi sydänkohtaus työpöytänsä ääreen vuonna 1921, kaukana lännestä, itärannikolla New Yorkissa, aikaan jolloin oikeasta Villistä Lännestä oli enää vain muistot jäljellä.


***


Luke L. Short (1854 – 1893)

Luke Short syntyi Missisipillä, mutta kahden vuoden ikäisenä saapui vanhempiensa mukana Garysonin piirikuntaan Teksasiin. Vahvistamattomien tietojen mukaan Luke surmasi useita intiaaneja jo teini-iässä matkallaan Abileneen Kansasiin texasilaisten karjapaimenten porukassa. Saavuttuaan Abileneen vuonna 1870 Luke oli tuttu näky kaupungin faro-pöytien äärellä.

Luke Short ilmestyi Dodge Cityyn vuonna 1873, ja uhkapeluun ohella hänen tiedettiin kaupittelevan laitonta viskiä kaupunkilaisille.
Aikalaiskertomuksien mukaan vuonna 1876 Nebraskassa hän työllisti itsensä varastellen intiaaniponeja, ja myyden ne eteenpäin kenraali Crookin joukoille. Tästä ei ole vedenpitävää näyttöä, kuten ei myöskään siitä, että hän olisi Black Hillsillä vuonna 1876 tappanut viisi intiaania. Hänen on myös kerrottu myyneen siouxeille viskiä intiaanireservaatiossa Nebraskassa.
Historioitsijoiden mukaan Luke on saattanut työskennellä armeijan tiedustelijana tai kuriirina lyhyen aikaa vuonna 1878, jolloin armeija taisteli Dull Knifen cheyennejen kanssa.

Kerrotaan, että hän oli Denverissä 1878, sen jäleen Ledvillessä Coloradossa, jossa luultavasti joutui ensimmäisen kerran revolveritaisterluun. Hänet nähtiin myös Cheyennessä, Deadwoodissa, Laramiessa ja lopulta jälleen Dodge Cityssä, jossa ystävystyi Bat Mastersonin kanssa.
Mahdollisesti vuonna 1880 tai 1881 hän saapui Tombstoneen, toimien jakajana pelipöydässä Oriental Saluunassa. Tombstonessa Luke Short ystävystyi myös Wyatt Earpin ja Doc Hollidayn kanssa.
25. helmikuuta 1882 Orientalissa Short ampui hengiltä Charlie Storms – nimisen miehen korttipelin päätteeksi.
Vapauduttuaan vankilasta Short palasi takaisin Dodge Cityyn. Hän osti osuuden Chalk Beesonin Long Branch saluunasta, pormestarinvaalit Larry E. Degerille juuri hävinneen ystävänsä W.H. Harrisin kanssa.
Luultavasti parhaiten Luke Short muistetaan vuoden 1883 ns. Dodge Cityn sodasta. Kaikki alkoi siitä kun kaupungin uusi pormestari Larry E. Deager puuttui prostituution kaupungissa. Hän supisti irtolaisten ja prostituoitujen määrää kaupungissa tämä oli shokki Dodge Cityn kaltaiselle karjakaupungille. Ennen kaikkea se tarkoitti vaikeuksi Long Branch saluunalle ja Luke shortille, jonka osakkaana hän oli. Deager antoi pidättää useita saluunassa työskenteleviä tanssityttöjä. Oletettavasti lainvalvojat eivät viitsineet laisinkaan tarkistaa tyttöjen oikeita taustoja, vaan pidättivät heidät tekaistuin syin. Luke Short raivostui apulaissheriffi Luis Hartmanille, joka teki pidätykset. Kohdatessaan kadulla miehet vetivät aseensa ja ampuivat. Kumpikaan heistä ei osunut. Vetäytyessään suojaan Hartman kompastui ja kaatui. Short oletti, osuneensa lainvalvojaan ja poistui Long Branch saluunaan. Tuokion kuluttua kaupunginsheriffi Jack Bridges pidätti Luken. Short vapautettiin maksettuaan 2000 dollarin sakon. Sen jälkeen hänet ajettiin pois Dodgesta. Luke Short vannoi kostavansa. Pian levisi preeriapalon lailla huhu, että Short tulisi joukon revolverisankareita kanssa tekemään tilit selviksi Dodgen lainvalvojien kanssa. Niinpä 6. päivä kesäkuuta 1883 Short palasi Dodge Cityyn mukanaan mm. Wyatt Earp, Charles Bassett, Bat Masterson ja Frank McLaine. Pormestari Deger sähkötti maan hallitukselle ja pyysi apua. Kenraali Thomas Moonlight neuvotteli aikansa ”Dodge Cityn rauhankomissioksi” itseään kutsuvan joukon kanssa. Yhtään laukausta ei ammuttu. Short möi osuutensa saluunasta Harrisille ja katosi Fort Worthiin yhtiökumppaneidensa kanssa.

Vuonna 1887 Luke Short ampui revolveritaistelussa itseään huomattavasti vaarallisemman pistoleeron Jim Courtrightin, sen jälkeen kun tämä oli vaatinut Lukelta ja hänen kumppaneiltaan suojelurahoja. Luke kieltäytyi maksamasta. Miehet riitaantuivat ja välienselvittely oli vain ajankohdasta kiinni. Luke möi osuutensa White Elephant saluunasta. Kuitenkin päivää myöhemmin Courtright lähetti Lukelle uhkauksen, jossa kertoi että oli aika selvittää välit. Bat Masterson mukanaan Luke Short saapui Jim Courtrightin luo. Miehet keskustelivat hetken, jonka jälkeen alkoi tapahtua.
Silminnäkijöiden mukaan Courtright veti ensin, mutta Luke Short onnistui ampumaan vastustajaansa viidesti.

Vielä kerran Luke Short joutui vetämään aseensa niin nopeasti kuin pystyi, Charles Wright – nimisen miehen kanssa vuonna 1890. Korttipöydässä oli jälleen tullut närää. Rahansa Shortille menettänyt kostonhaluinen Wright väijyi Luke. Wright ampui haulikolla ja osui Lukea vasempaan sääreen. Wrightin paetessa Luke onnistui vielä ampumaan miestä ranteeseen ennen kuin tämä ennätti kadota paikalta.

Uhkapeluri, revolverisankari ja saluunanomistaja Luke Short kuoli vesipöhöön vuonna 1893. Hänet on haudattu Kansasiin.


***
Fredrick "Fred" Singer (1852 – 1890)
Suurten karjanajojen päivinä texasilaiset karjamiesten sanonta kuului: ”Kaikki Kansasin lainvalvojat olivat mukana "huorabisneksessä". Ainakin Bat Masterson, Neil Brown ja pormestari James H. "Dog" Kelley olivat kovasti prostituoitujen perään. Mutta ravihevoset, ja niistä saatu voitto menivät monen kansasilaisen lainvalvojan mielestä ohi ”huorabisneksen”. Fred Singerin oli yksi näistä sheriffeistä.
Singer hääri lähes kaikilla lainvalvontasektoreilla. Hän oli kaupunginosan konstaapelina ennen kuin George T. Hinkle nimitettiin sheriffiksi ja Singeristä tuli hänen pitkäaikainen apulaisensa. Ford County Globe – sanomalehti kirjoitti vuonna 1880 tammikuussa: "Fred Singer on yksi luotettavimmista lainvalvojista kautta aikojen. Voimme luottaa täysin häneen."
Ura lainvalvojana oli vaakalaudalla, sillä kurkkumätään sairastunut Fred Singerin pysyi poissa kaupungin lainvalvojien riveistä jonkin aikaa. Hän oli 27-vuotias kiinnittäessä tähden uudelleen rintapieleensä. Vuotta myöhemmin Fred talutti vihille Lulansa, juuri 18 vuotta täyttäneen missourilaisen kihlattunsa.
Hinkle & Singer -tiimi aloitti virkakautensa operoiden aluksi lähinnä vankienkuljetushommissa. Keväällä 1881 Singer nimitettiin kaupunginsheriffiksi ja hänen apulaisekseen tuli Tom Nixon. Miesten aikaisemmat toimet lankesivat Jim Mastersonille ja Neil Brownille. Singer ja Nixon olivat ensimmäiset viranomaiset Dodgessa, jotka pukivat ylleen laivastonsiniset virkapuvut.
Kesällä 1881 ollessaan pidättämässä kolmea ryöstöstä epäiltyä miestä, Fred Singer ampui pimeässä yhden epäillyistä, joka luultavasti oli nostanut kädet ylös, merkiksi antautuakseen. Singer erosi virastaan omasta tahdostaan marraskuussa 1881 ja hänen toimensa vastaanotti B. C. Vandenberg.
Fred Singer lähti hetkeksi mukaan saluunabisnekseen, mutta puki poliisimiehen puvun yllee jo kesällä 1882. Fred Singer toimi lainvalvojana Dodgessa Luke Shortin ”Rauhankomission” saapuessa kaupunkiin. Koko episodissa Singer tosin näytteli hyvin vähäistä roolia.
Vuonna 1883 Fred Singer ja Pat Sughrue kävivät kovan kilvan Fordin piirikunnan sheriffinvirasta. Sughrue voitti kilvan äänin 488 – 343 ja aloitti kautensa alkuvuodesta 1884. Häviö tiesi Fredille kenttätöitä, jotka hän hoiti hienosti aina vuoteen 1885 asti, jolloin päätti vetäytyä pois lainvalvojan tehtävistä. Joka tapauksessa hänet nimitettiin U.S. deputy marshaliksi reilun kuukauden kuluttua päätöksestään. Ja jällee Globe ylisti Singeriä kirjoittamalla: ”Teko oli todennäköisesti paras mitä kaupungissa oli milloinkaan tehty.” Syystä tai toisesta, muutaman kuukauden kuluttua Singerin nimityksestä, H. B. Bell syrjäytti Fred Singerin.
Syksyllä 1886 Singer valittiin Dodge Cityn sheriffiksi kaudelle 1886 – 1887. Fred Singer kuoli vuonna 1890.
***


Michael ”Mike” ja Patrick ”Pat” Sughrue

Nämä punapäiset Irlannissa syntyneet kaksospojat toimivat lainvalvojina Kansasissa suurten karjanajojen päivinä. Molemmat veljekset olivat luotettavia ja tarkasti lakia noudattavia poliisimiehiä, joita yhteisö jossa he työskentelivät arvosti.
Mike (1844 – 1901) saapui Kansasiin Illinoisin Quincystä vuonna 1861. Hän palveli Kansasin 7. ratsuväkirykmentissä aina vuoteen 1865 saakka. Vuonna 1884 kun Pat-veli otti sheriffin viran vastaan Fordin piirikunnassa Kansasissa, Mikestä tuli hänen apulaisensa. Mike sai tehtäväkseen rauhoittaa Ashland Kansasissa, jossa kaksi rähinöitsijää, Joe Mitchell ja Nels Mathews, pitivät kaupunkilaisia pelonvallassa. Mathews oli tappanut jo kasi miestä ja kaupunkilaiset pelkäsivät häntä. Mike pidätti Mitchellin, muttei tavoittanut Mathewsia. Jäljittäessään toista pahantekijää kaupunkilaiset ottivat täytäntöön omankädenoikeuden ja hirttivät Mitchellin puunoksaan.
Lujahermoisen poliisimiehen maineessa ollut Mike nimitettiin vuonna 1884 joulukuussa Ashlandin kaupunginsheriffiksi ja hänen palkkansa oli tuolloin 175 dollaria kuukaudessa. Vuonna 1885 hänestä tuli ensimmäinen sheriffi Clarkin piirikuntaan ja hän toimi siellä lainvalvojana aina vuoteen 1890 saakka. Mike asettui asumaan Ashlandiin ja vielä vuonna 1899 hän lupautui hoitamaan sheriffin virkaa vielä yhden kauden. Mike Sughrue kuoli vuonna 1901 arvostettuna kansalaisena ja hänet on haudattu Ashlandiin.

Pat (1844 – 1906), aloitti seppänä Fort Leavenworthissa Kansasissa, kunnes vuonna 1877 hänestä tuli poliisi Dodge Cityyn ja noin vuotta myöhemmin kaupunginosan konstaapeli. Pat vangitsi pahamaineisen hevosvaras Charles Traskin vuonna 1879. Hänet valittiin Fordin piirikunnan sheriffiksi vuonna 1884, jossa virassa toimi aina vuoteen 1888. Heinäkuussa 1884 hän pidätti revolverisankari Dave Matherin, tämän ammuttua apulaispoliisi Tom Nixonin. Erään lähteen mukaan syy ampumiseen oli ollut Nixonin vaimo. Vuonna 1885 Pat pidätti Matherin toistamiseen. Tällä kertaa Dave Barnes -nimisen miehen murhasta. Dave Mather ei kuitenkaan joutunut oikeuteen teosta, sillä surmaluodit oli ampunut hänen veljensä Josiah W. Mather.
Pat oli rautainen poliisimies, joka haki vankinsa aina New Yorkista tai Fort Worthista asti jos tarve vaati. Dodge Cityn hurjina päivinä hän pisti pisteen karjapaimenten ammuskelulle kapakoissa ja pian
kaupunki rauhoittui. Sughruen kaksospojat olivat todellisia poliisimiehiä, jotka vaatimattomasti tekivät heille määräytyneet kovat työt.
***
William Sloan Tough (1840 – 1904)
Baltimoressa syntynyt William Tough jätti menestyksekkäät opintonsa kesken 17 – vuotiaana ja suuntasi katseensa kohti Kalliovuoria. Liiketoimet ansastajana/metsämiehenä eivät kuitenkaan lyöneet leiville, jotenTough päätti palata takaisin sivistyksen pariin Fort Leavenworthiin. Täytettyään 20 vuotta, William Tought, synnynnäinen hevosmies otti pestin, myöhemmin legendaarisen maineen saavuttaneisiin
ponipostiratsastajiin. Pony Expressin laukka jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, joten William Toughin oli etsittävä itselleen uusi työnantaja. Se löytyikin pian. Lahjakas nuorukainen sai töitä Nebraskan sekä Kansasin varuskunnilta, joissa hän toimi ensi alkuun vankkurikuskina. Vankan ammattitaidon ansiosta hänet nimitettiin pian kuskien esimieheksi. Sisällissodan riehuessa, etelän ”bushwhackersit” vangitsivat hänet kerran Kansasissa. Yöllä Tough puukotti vartijansa ja pakeni. Pian hän liittyi Kansasin "puna-jalkoihin" (Red Legs), jotka tuolloin taistelivat sissisotaa Quantrillin sissejä vastaan. Red Legsien komentaja James G. Blunt nimitti Willian Toughin hänen tiedustelijoiden päälliköksi. Tough värväsi mukaan monia entisiä ponipostikuskeja, sekä myös nuoremman Littleton veljensä. Legenda kertoo, että myös muuan nuori William Cody olisi ollut mukana William Toughin tiedustelijoissa.
Tough miehineen lähetettiin useille vaarallisille retkille vihollisen selustaan. William Tough saavutti nopeasti päällikkönä upseereiden ja miestensä ihailun ja luottamuksen. Joukko jäi kerran Quantrillin sissien väijytyksee, ja vain muutama mies William Toughin lisäksi onnistui läpäisemään sissien saartorenkaan ja pelastui teurastukselta.
Sisällissodan päätyttyä William Tough avioitui ja muutti Fort Leavenworthiin. Vuonna 1873 hänet valittiin U.S. marshaliksi Kansasiin ja hänestä tuli ensimmäinen liittovaltionsheriffi Dodge Cityyn, virkaa jota hän hoiti aina vuoteen 1876 saakka. Hänen alaisinaan tuolloin toimi melkoinen joukko tulevia rajaseudun
kuuuisuuksi.
William Tough oli myös armoton kilpahevosintoilija. Yhdessä kahden poikansa kanssa hän pyöritti yhtä suurinta hevos - ja muulikauppaa Kansas Cityn karjapihalla. He kauppasivat hevosiaan aina Afrikkaa
myöten. Willian Tough kuoli rauhallisesti kotonaan vuonna 1904.
***
Lähteet:
Davis, William C. & Rosa, Joseph G. – ”The WEST”
Dykstra, Robert R, - ”The Cattle Town”
Erdoes, Richard – ”Saloons of the Old West”
Horan, James D. – ”The Authentic Wild West; The LAWMEN”
Miller, Nyle H. & Snell, Joseph W. – ”WHY the WEST was WILD”
O’Neal, Bill – ”Encyclopedia of Western Gunfighters”
Phillips, Charles & Axelrod, Alan – ”Encyclopedia of The American West, Vol 2”
Young, Frederic R. - ”Dodge City. Up Through A Century In Story And Pictures”


***
Jari Teilas

Brazos
Viestit: 556
Liittynyt: Ke 07.03.2007 22:00
Paikkakunta: Yön pimeät kujat

ViestiKirjoittaja Brazos » Ti 01.05.2012 01:08

Sori, jos en nyt jurripäissäni huomannut, mutta ja ne kaikkea kerinnyt lukea, niin ei voi muuta kuin Ihailla mr. J.Teilaksen paneutumista aiheeseen.

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

ViestiKirjoittaja Jari Teilas » Ti 01.05.2012 12:36

Brazos kirjoitti:Sori, jos en nyt jurripäissäni huomannut, mutta ja ne kaikkea kerinnyt lukea, niin ei voi muuta kuin Ihailla mr. J.Teilaksen paneutumista aiheeseen.


Kiitos mukavasta palautteesta.

Harmittaa että jäi kesken, mutta Villi länsi ei vedä missään muodossa tällä hetkellä.
Ehkä vielä myöhemmin......

Jari
Jari Teilas


Palaa sivulle “Vanha länsi”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa