pahkinoita purtavaksi

[Witko]

Tuttu on hyllystä tuo Haukan loistava kirja Satanta ja en ole lukenut tästä kohdasta jossa puhuttiin tästä trakoomasta. Trakooma on yksi maailman vanhimmista tunnetuista tartuntataudeista. Kiowat olivat sukupuoli hurjastelleet, koska klamydia oli sukupuolitauti, jonka sai helposti myös suuseksistä. Tuo on ollut melkoinen etu Ute-ja Jicarilla scouteille, sillä sokeana on huono taistella. Vai antoivat Ute-naiset maistaa silppomista. No kyllä ainakin Comanchet tasasivat näitä tilejä. Dohasan oli nuorempana ollut yksi kovimpia ja taitavimpia Kiowain sotapäälliköitä. Vuonna 1857 hän antoi meksikolaisten tuntea kostoa. Kiowat olivat olleet raidilla Meksikossa ja meksikolaiset päättivät seurata heitä pohjoiseen Meksikosta ja eliminoida koko sotajoukon. Dohasan oli eri mieltä ja järjesti taitavan väijytyksen Hueco Tanksissa lähellä El Paso Nortea Teksasissa ja suurin osa meksikon armeijasta tapettiin väijytyksessä ja vankien kohtaloa ei voinut kadehtia, sillä heille oli Kiowilla tarjolla jotain muuta ohjelmaa.

Tässä Vuonna 1835 George Catlinin maalaus Dohasanista ja Catlin kertoi että tämä oli hyvin vaikuttavan näköinen mies ja herrasmies käytökseltään upseereille mm. ja jolla oli upeat mustat hiukset ja ne olivat koristelu hopeahelyillä, palmikoitu osin ja hiukset ulottuivat polviin asti. Kiowat pitivät mielellään hyvin pitkiä hiuksia joka oli heistä soturin merkki.


Witko

[Witko]

Nyt käsitellään tätä Toista Taistelua Adobe Walls ja tämän taistelun johdosta alkoi Red Riverin Sota joka kesti v. 1874-1875 ja Yhdysvaltain Armeijan voittoon. Tähän myös päättyi Eteläisten Tasankojen Kansojen vapaus ja edessä oli muutto reservaatioihin (missä heitä oli jo asunut neljä vuotta) . Tietysti tätä ennen monet Intiaanit joutuivat vangiksi Fort Marioniin, mutta se on jo toinen asia. Näitä Kansoja olivat comanchet, kiowat, cheyennet ja arapahot. Tämä taistelu oli sota puhvelien pelastamiseksi, koska valkoiset metsästäjät tuhosivat laumoja Llano Estacadon tasangoilla. Vuonna 1874 metsästäjät olivat jo melkein tuhonneet sukupuuttoon puhvelit Kansasissa ja he liikkuivat etelään ja asettuivat lähelle Adobe Wallsia mistä he levisivät pohjoiseen Texasiin ja Intiaani Territorioon. Niistä 3,7 miljoonasta puhvelista, jotka tuhottiin vuosien 1872 ja 1874 välillä, vain 150 000 oli intiaanien surmaamia.

Kun joukko huolestuneita texasilaisia kysyi kenraali Sheridanilta, eikö jotain pitäisi tehdä valkoisten metsästäjien tukkuteurastuksen hillitsemiseksi, tämä vastasi: Antaa heidän tappaa, nylkeä, ja myydä, kunnes puhvelit ovat kuolleet sukupuuttoon, koska se on ainoa tapa saada aikaan pysyvä rauha ja antaa sivistyksen mennä eteenpäin. Sheridan sanoi myös: Puhelinmetsästäjät ovat tehneet intiaanien alistamisen hyväksi enemmän kahdessa vuodessa kuin armeija kymmenessä. Rauhan säilyttämisen tähden antakaa metsästäjien tappaa, kunnes puhvelt ovat täysin hävinneet. Kovaa tekstiä tuli tältä tuhoamissodan expertiltä.

Kenraali Sheridan sanoi usein tätä samaa, että nämät puhvelinmetsästäjät ovat tehneet suuren työn jolla saadaan tämä helvetin intiaaniongelma nopeasti ratkaistua ja loppumaan. Silloin kun valkoiset joutuivat intiaanien raidien kohteeksi Texasissa, niin valkoiset Kansasista saapuivat Territorioon ja varastivat suuria määriä intiaanien poneja. Toukokuussa 1874 hevosvarkaat varastivat neljäkymmnetäkolme ponia jotka kuuluivat Cheyenneille ja päällikkö Little Roben leirikuntaan. Little Roben poika organisoi sotajoukon seuraamaan valkoisia takaisin Kansasiin, mutta he epäonnistuivat saamaan eläimiä takaisin. Kostoksi intiaanit päättivät varastaa karjaa valkoisilta Kansasissa, mutta he saivat vastaansa sotilaita ja Little Roben poika haavoittui pahasti. Niinpä kun comanche-päällikkö Quanah Parker lähetti keväällä 1874 tiedustelijoita etsimään puhvelilaumoja, saattoivat intiaanit vain todeta valkoisten metsästäjien jo olleen asialla. Tulevaisuuden näkymät heidän omalle elintavalleen ei näyttänyt mitään toivoa ja monet intiaanit alkoivat etsiä lohtua juomisesta. Valkoiset viskikauppiaat myivät surutta viskiä intiaaneille joista tuli hillittömiä alkoholisteja monen Kansan parissa.

Sitten comanchet saivat uutta ja ennenäkemätöntä esiintyjää keskuuteensa, profeetta oli noussut heidän pariinsa. Hänen nimensä oli Isa-tai ja sanottiin että hän osasi parantaa sairaita ja herättää kuolleita. Isa-tai oli suuren taian mies. Hän pystyi myös oksentamaan vatsastaan vaunulasteteittain ampumatarpeita ja että hänellä oli kyky pysäyttää valkoisten miesten miesten luodit kesken lentoa. Monien vuosien ajan kiowilla oli ollut tapana kutsua ystävänsä comanchet mukaan aurinkotanssiinsa, mutta comanchet olivat aina tulleet katselijoina eivätkä olleet koskaan järjestäneet omia sellaisia menoja. Isa-tain rohkaisemana comanchet keväällä 1874 he kuitenkin kutsuivat kiowat vieraiksi ensimmäiseen aurinkotanssiinsa ja samalla auttamaan heitä päättämään, mitä tulisi tehdä valkoisille puhvelinmetsästäjille, jotka tuhosivat laumat Llana Estacadon tasangoilla. Mukaan liittyi myös Cheyenneitä ja Arapahoja. Kiowilla oli monta kuuluisaa päällikköä mukana Satanta, Lone Wolf aka Guipago, White Horse aka Tsen-tainte, Big Bow aka Zepko-ette, Cheyenneillä Little Robe, White Shield. Comancheilla oli monta eri bandien päällikköä, mutta Isa-tai johti ja sotapäällikönä oli nuori Quonah Parker.

Jatkuu ........................

Witko

[Haukka]

Sitten comanchet saivat uutta ja ennenäkemätöntä esiintyjää keskuuteensa, profeetta oli noussut heidän pariinsa. Hänen nimensä oli Isa-tai ja sanottiin että hän osasi parantaa sairaita ja herättää kuolleita. Isa-tai oli suuren taian mies. Hän pystyi myös oksentamaan vatsastaan vaunulasteteittain ampumatarpeita ja että hänellä oli kyky pysäyttää valkoisten miesten miesten luodit kesken lentoa

Laitan väliin pikku lisäyksen. Isa-tai (monta nimeä: Coyote Vagina, White Eagle ym) oli vähän yli 30-vuotias kwahada-comanchien shamaani ja profeetta, jolla oli todellakin juuri nämä Witkon mainitsemat taidot. Hänen järjestämänsä tanssi oli hyvin samankaltainen kuin myöhempien aikojen henkitanssa, jonka toi yli 10 vuotta myöhemmin julkisuuteen paiutien profeetta Wovoka Varsinaisesti henkitanssi tuli kuuluisaksi vasta lakotojen tehdessä siitä oman versionsa kesällä 1890. Ja olihan näitä kovemman luokan profeettoja ollut jo paljon aiemmin muun muassa shawneiden ja delawarien keskuudessa.

Isatai lähetti hengellisiä kutsujaan läpi eteläisten tasankojen ja viestinviejät saivat laittaa liikettä ratsuihinsa ehtiäkseen joka paikkaan. Kannustuspuheissaan Isatai veti esille hyvänä esimerkkinä wichita-heimon kohtalon. Nämä raukat olivat suostuneet reservaattielämään ja mikä olikaan lopputulos. Tauteja, kurjuutta, oman kulttuurin katoamista...

Vaikka comanchet, kiowat, cheyennet ja arapahot muodostivat yhteuisleirejä, heidän toisistaan eriävät näkökantansa olivat viimeisten vuosien aikana jopa voimistuneet. Myös comanchien omien heimojen (kwahadat, yamparikat, nokonit, penatekat) kesken oli erimielisyyksiä siitä minne pitäisi hyökätä ensiksi. Quanah Parker kannatti ajatusta hyökätä niiden tonkawien leiriin, jotka toimivat Yhdysvaltain tiedustelijoina. Cheyennet, arapahot ja yamparika-comanchet taas pitivät tätä ajatusta lähinnä naurettavana. He halusivat iskeä Texasin Pandhandlessa metsästävien anglo-amerikkalaisten kimppuun. Jokuset comanchien päälliköt olivat puolestaan rauhan kannalla ja ratsastivat varoittamaan intiaaniasiaintoimiston agentteja.

Shamaani Isatai ja nuori sotapäällikkö Quanah Parker pitivät nopean kokouksen ja tekivät yhteisen päätöksen. Sen tuloksena 27. kesäkuuta 1874 ...

Niin, Witko saakin sitten myöhemmin jatkaa vastaustaan, mutta laitetaan vielä kuva Isataista:

[Witko]

Ennen kuin auringotanssi päättyi comanche-leirissä, joukko cheyenneitä ja arapahoja saapui suojelualueeltaan pohjoisesta. He olivat vimmoissaan, koska jotkut valkoiset hevosvarkaat olivat vieneet viisikymmentä heidän parhaista mustangeistaan. He epäilivät varkaiden olleen puhvelinmetsästäjiä. Kun he kuulivat Quonahin suunnitelmasta hyökätä Adobe Wallsissa olevien valkoisten metsästäjien kimppuun, he päättivät liittyä kwahadeihin. Lone Wolf ja Satanta maalasivat kasvonsa kokonaan mustaksi ja ilmoittautuivat kiowa-soturiensa kanssa myös halukkaiksi taistelemaan. Kaikkiaan seitsemänsataa comanche, kiowa, cheyenne ja arapaho soturia ratsasti länteen Elk Creekistä. Matkan varrella Isa-tai teki taikoja ja rauhoitti sotureiden mieltä: Nämät valkoiset miehet eivät voi ampua teitä, taikani avulla minä torjun kaikki heidän pyssynsä, kun hyökäätte, niin te tuhoatte heidät.

Ennen auringonnousua kello kaksi yöllä 27. kesäkuuta, 1874 soturit ratsastivat lähelle Adobe Wallsia ja valmistautuivat mahtavaan rynnäkköön, jolla he tuhoaisivat yhdellä kertaa kaikki huoltotukikohdan puhvelimetsästäjät. Adobe Wallsissa oli 28. metsästäjää ja kauppiasta mukaan lukien tulevan kuuluisuuden Bat Mastersonin ja William"Billy" Dixonin ja saluunan omistaja James Hanharan. Yksi nainen oli myös mukana ja hän oli kokki William Oldsin vaimo. Intiaanit tapasivat kaksi metsästäjää, jotka olivat Shadlerin veljekset jotka uinuivat vaunuissaan lähellä Adobe Wallsia ja he saivat välittömästi surmansa ja scalpit otettiin. Adobe Wallsissa olivat miehet heränneet jo yöllä kun he kuulivat rapinaa ja vaimeaa helinää rakennusten ulkopuolella. Miehet olivat hereillä aamulla anivarhain kun seitsemänsataa comanche, kiowa, cheyenne ja arapaho soturia pyyhkäisivät yli tasangon. Billy Dixon kuvaili tätä näkyä upean barbaariseksi kun satoja eteläisten-tasankojen soturia tulivat upeilla sotaponeillaan täydellisessä taisteluasuissa ja maalattuna punaisella, vermillion ja okran väreillä upeilla taisteluasuillaan, sulat hiuksissaan orastavan aamu auringon välkkeessä. Kovin lyyrilliseksi oli Billy boy heittäytynyt.

Quonah Parkr kertoi myöhemmin että me hyökkäsimme melkoista vauhtia heosillamme ja tomu kohosi korkealle. Maassa oli siellä täällä preeriakoiran koloja, ja joittenkin ponien kaviot jäivät kiinni niin että ratsut kaatuivat ja kierivät maassa sotamaalattuine ratsastajineen. Ammunta ja jyrisevä kavionkopse hälyttivät tiilimajoissaan olevat valkoiset miehet, jotka avasivat tulen pitkän matkan puhvelikivääreillään "Sharpin Big Fifty 50 caliberinen tai jopa 90 caliberinen ja monet kivääreistä olivat kiikareilla varustettuina. Intiaanit vetäytyivät kauemmas ja ryhtyivät sitten perinteiseen kiertohyökkäykseen yksittäisten sotureitten syöksähtäessä tämän tästä lähemmäksi sinkoamaan keihäänsä tai ampumaan sisään ikkunoista. Pääsin tiilihökkeleitten luo toisen comanchen kanssa, Quonah kertoi ja me hakkasimme katton reikiä joista ampua. Tässä lähitaistelussa olivat metsästäjien pitkän matkan Sharpit hyödyttömiä ja erilaiset coltit ja muut kiväärit Winchesterit sekä Henry-kiväärit toimivat paremmin. Sitten kun intiaanit vetäytyivät uuteen hyökkäykseen, niin silloin pääsivät valkoiset käyttämään pitkän matkan Sarpheja ja useissa olivat nämät kiikarit varusteina.


Yhdeksän miestä oli Hanharan saluunassa asemissa mukaan lukien Bat Masterson ja William Dixon, yksitoista miestä Meyerin & Leonards'in kaupassa ja seitsemän Rathin & Wrightin kaupassa. Metsästäjät kärsivät neljä kuolemantapausta ensimäisenä päivänä kun intiaanit teurastivat surkeat Shadlerin veljekset vaunuihinsa ja ampuivat Billy Tylerin keuhkot hajalle, kun tämä oli yrittämässä sulkea oviaukon. Viidentänä päivänä piiritystä ampui yksi tolvana kokki William Tolds(vaimosta tuli leski) vahingossa itseään päähän kun laskeutui tikapuita pitkin alas Rathin kaupassa. Ensimmäisen taistelun aikana laskettiin viisitoista intiaania kuolleksi, jotka olivat niin lähellä rakennusta että omat eivät saaneet heidän ruumiita mukaan. Taistelun melskeessä puolustajat kuulivat armeijan torvensoiton ja uskoivat että se oli Satanta, jolla oli tälläinen torvi hallussa ollut jo kauan. Tosiasiassa muusikko oli yksi rintamakarkuri mustien rykmentistä, joka oli sijoitettu Intiaani Territorioon ja joka tapettiin myöhemmin taistelussa.

Noin puolenpäivän aikoihin intiaanit vetäytyivät kauemassa asemiin ja aloittivat hajanaisen ammunnan ja pistivät tulipaloja rakennusten lähelle. Noin klo 14.00 iltapäivällä intiaanit laskeutuivat alas kukkuloilta ja noin kello 16.00 pääsivät metsästäjät hakemaan surkeiden Shadlerien ruumit ulkoa haudattaviksi. Intaanit pysyttelivät vähän kauempana, mutta piiritys jatkui edelleen. Toisena päivänä piiritetyt saivat haudattua kuolleet hevosen raadot jotka alkoivat levittää kuvottavaa hajua kuumassa säässä koko rakennuksiin. George Bellfieldin vaatekappale levitettiin vallille ja kaksi muuta miestä Jim ja John Cator tekivät samoin ja samaan aikaan pääsi Henry Lease-niminen vapaaehtoinen ratsastamaan Dogde Cityyn, Kansasiin ja samaan aikaan kaksi metsästäjää pääsi käymään lähiympäristön leireissä varoittamassa että intiaanit ovat sotapolulla.

Sitten astui esiin tämä William "Billy" Dixon Sharpinsa kanssa ja ampui uskomattoman onnenlaukasen lähes 1,5 kilometristä ja lopetti käytännössä koko taistelun. Toki suurin syy oli Quonah Parkerin haavoittuminen kun erässä ryntäyksessä Quonahin hevonen ammuttiin hänen altaan, ja kun hän itse yritti suojautua, luoti lävisti hänen olkapäänsä. Hän ryömi luumupensaitten suojaan, mistä hänet myöhemmin pelastettiin.

Jatkuu vielä vähän huomenna............................

Tässä miehet jotka olivat ratkaisijoita Toisessa Adobe Wallisin Taistelussa.

William Billy Dixon


Kwahade comanchein sotapäällikkö tuolloin Quonah Parker


Witko

[Witko]

Jatkuu Adobe Wallsin piiritys ja kolmas päivä oli jo menossa. Kolmantena päivänä ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen, intiaanit tekivät hämäyksen ja ratsastivat noin mailin päähän puolustajien asemasta saadakseen selville mikä oli todellinen tilanne puhvelimetsästäjien kesken. Nyt sai yksi metsästäjä käskyn jonka nimi jäi historiaan William" Billy"Dicksonina ja tämä oli jo tunnettu maineestaan hyvänä pitkän matkan ampujana ja tarkkakätinen mies. Hän sai Hanharanilta lainaksi "Big Fifty Sharpin" luultavasti 90-caliberisen ja ampui comanche soturin 1,5 kilometristä alas hevosen selästä jä tämä oli melkoinen onnenlaukaus sillä soturi kuoli. Joissain kirjoissa on ollut maininta että soturi olisi vain huumantunut tästä laukauksesta ja pudonnut kuin kivi hevosen selästä mutta ei olisi kuollut. Oli miten oli, niin tämä laukaus oli intiaaneille niin masentava tapaus että heidän taistelutahtonsa alkoi hiipua ja myös Quonah Parkerin haavoittuminen vaikutti comanchein masentavasti, sillä hän oli heidän sotapäällikkönsä.

Enemmän puolustajia saapui kolmannen päivän lopulla ja lukumäärä nousi sataan mieheen jo kuudenteen päivään mennessä. Intiaanit olivat edelleen asemissa piirittämässä, mutta eivät tehneet mitään massiivista hyökkäystä. Tämä oli comanchein tapa taistella, sillä sankarikuolema ei intiaaneja kiinnostanut. Jotkut ilkikuriset miehet olivat laittaneet corralin portille intiaanien pääkalloja esiin. Todellisuudessa tämä oli enemmän hengellinen tappio intiaaneille kuin sotilaallinen ja heitä kuoli alle kolmekymmentä soturia ja seitsemän haavoittui. Jälkeen taistelun muutamat comanchet sanoivat että puhvelinmetsästäjät olivat liikaa heille, sillä nämät seisoivat tiiliseinien takana ja heillä oli kiikareita kivääreissään. Sharpsit olivat kuolema. Intiaanit suuntasivat raivonsa Isa-taihin, joka oli luvannut heille suojelusta valkoisen miehen luodeilta, samoin kuin suuren voiton.
Muuan vihainen cheyenne läimäytti Isa-taita hevosruoskallaan ja monia muita sotureita tuli liittyäkseen mukaan, mutta Quonah lopetti pieksemisen. Is-tain häpeässä oli jo kylliksi rangaistusta, hän sanoi.

Siitä päivästä alkaen Quonah Parker ei enää koskaan luottanut poppamiehiin. Mitä tulee Billy Dixoniin, niin tämä myönsi itse rehellisesti että hänen laukauksensa oli hemmetinmoinen onnenkantamoinen ja ei ottanut mitään kunniaa tästä laukauksesta muistelmissaan, vaikka oli sen vanki koko loppuiän. Hänestä tuli "Buffalo Wallow Fight" 12.09.1874 tapahtumien johdosta yksi kahdeksasta siviilistä joka sai korkeimman kunniamerkin Yhdysvalloilta US Medal of Honor. Tämän Adobe Walls Toisen Taistelun jälkeen puhkesi toden teolla verinen Red River War jossa tapahtui molemmin puolin kovia verilöylyjä kunnes päättyi v. 1875 ja Eteläiset Tasankot sulkeutuivat intiaanien perinteisen elämäntavan mentyä ja reservaatio elämä alkoi toden teolla.

Tässä Kiowain piirros Buffalo Wallow Fightin taistelusta ja tämä oli näitä verisiä yhteenottoja Red River Warsin aikana. Haukka saa täydentää loppuja jos jotain jäi pois.


Witko

[Haukka]

. Intiaanit suuntasivat raivonsa Isa-taihin, joka oli luvannut heille suojelusta valkoisen miehen luodeilta, samoin kuin suuren voiton.
Muuan vihainen cheyenne läimäytti Isa-taita hevosruoskallaan ja monia muita sotureita tuli liittyäkseen mukaan, mutta Quonah lopetti pieksemisen. Is-tain häpeässä oli jo kylliksi rangaistusta, hän sanoi.

Witko tuolla jo mainitsikin Isa-Tain, mutta palataan vielä häneen. Näin katoaa joskus mainen kunnia. 

No niin, Messiasten Messias Isatai katseli taistelua hummansa selässä kaukaiselta harjulta. Mutta ei tarpeeksi kaukaiselta. Vihollisen tarkka-ampujan biisonikiväärin luoti osui Isatain hevoseen sillä seurauksella, että ratsu lyyhistyi, Messias sen mukana. Hevonen oli maalattu speciaali-maaleilla, joiden piti suojella sitä luodeilta. Tilanne Adobe Wallsissa oli samaan aikaan kääntynyt jo hyökkääjien tappioksi ja Isatai sai kuulla ensimmäiset ivalliset huomautukset vierellään olleilta cheyenneiltä : Miksi ratsusi ei kestänytkään luotia? Ja miksi et mene ja hae kuolleen poikasi ruumista pois tuolta taistelupaikalta ! Sinähän pystyt pysäyttämään luodit puolimatkaan.

Happaman näköisenä Isatai kömpi pystyyn maasta, jonne oli suistunut hevosensa mukana. Te cheyennet menitte tuhoamaan minun taikani, hän sanoi syyttävästi ja mulkoili cheyennejä moittivasti. Yksi teistä meni tappamaan haisunäädän ennen taistelua. Se oli huono merkki ja tuhosi minun taikani voiman.

Cheyennet purskahtivat ivalliseen hohotukseen ja joku heistä sivalsi Profeettaa ratsupiiskalla kasvoihin. Isku oli kova ja Isatai kyyristyi tuskissaan. Hänen mahtinsa oli ikuisiksi ajoiksi mennyt. Jälkeenpäin häntä nöyryytettiin julkisesti ja häntä alettiin pitää pellenä, jota kukaan ei ottanut vakavasti. Pikkupojat heittelivät häntä kivillä, comanche-naiset antoivat hänelle unohtumattoman sakinhivutuksen ja jopa kiowa-naiset näyttivät hänelle kieltään. Ei mennyt Isa-tailla hyvin. Tosin comanchet armahtivat hänet myöhemmin, mutta lähinnä Isatai muistetaan historiassa koomisena hahmona. Hän eli kuitenkin suht koht pitkän elämän ja löysi paikkansa jostakin, Ehkä hän ansaitsi palkkansa Buffalo Billin sirkuksen klovnina.

Shawneiden profeetta Tenskwatawa on hieman ikimuistoisempi ja paiutien profeetta Wovoka jopa arvostettu. Yhtä utopistisia heidänkin juttunsa olivat, mutta Isatain kyvyt lyötiin lyttyyn aivan totaalisesti. Jotenkin tulee sääli tätä comanchien Messiasta, joka ihan tosissaan uskoi omaan taikaansa. Ei hän ihan huijarina ollut matkaan lähtenyt. Sitä hän ei olisi uskaltanut tehdä. .

Lähikuvassa sympaattinen comanche Isa-tai eli Kojootin Persläpi.

[Witko]

Isatai oli monen nimen mies ja hän oli saanut kahdella ihmeteolla/tuurilla comancheille uskon hänen taikaansa. Ensin hän oikeasti ennusti komeetan katoamisen v.1873 ja sen jälkeen suuren kuivuuskauden, joka vahvisti hänen vaikutusvaltaansa suurena lääkemiehenä ja profeettana.
Aluksi comanchet halusivat tuhota koko tonkawa Kansan jotka oli Texasin Rangerien liittolaisia, mutta Isatailla oli henkilökohtainen verikosto mielessä koska hänen perheenjäseniään mm. setä oli kuollut raidilla Meksikoon valkoisten käsissä paria vuotta aiemmin. Isatai sai tämän hyökkäyksen kääntämisen Adobe Wallsiin ja seuraukset jo tiedämme. Cheyennet tosiaan olivat niin kuumana tästä naurettavasta skunkin tapon seurauksesta l. haisunäätä oli tabu-eläin ja he olivat syypäät että taika ei toiminut. Eritoten koirasotilaat halusivat piestä Isatain oikein kunnolla mutta Quonah pelasti tämän pilipali profeetan joukkolynkkaukselta. Isatai tosiaan itse oli kukkulan päällä noin mailin päässä Adobe Wallsista. Olisiko mies sittenkin epäillyt että taika ei taida olla ihan niin kova kuin hän oli luvannut.

Isatain loppuelämä oli koomikon osa ja ihmeen kauan äijä eli aina 1890-luvulle. Coyote Anus oli lupsakka hanumanni, jota sai estotta kylän lapset kiusata oikein saatanallisesti ja kiviä ja hevosenlantapaukkuja sateli kuin Sommen rumputulessa Isatain niskaan missä päin tämä vain liikkui. Kylissä päiväaika oli huonoin hetki liikkua, sillä pienet comanche perkeleet antoivat estotta kunnon niittiä ex-profeetan kehoon pikku keihäillään ja munille potkuja tuli tasaisen tappavasti. Tämä ikiliikkuja oli tyytynyt osaansa. Melkein kolme viikkoa Adobe Wallsin taistelun jälkeen alkoivat cheyennien sotajoukot/koirasotilaat todelliset verilöylyt valkoisten parissa mutta se on jo eri aihetta l. Red River War.

Tässä otin tietoja osin hyvästä kirjastani William Y. Chalfantin Cheyenne at Dark Water Creek, The Last Fight of the Red River War


Ex-profeetta myöhemmin ja ainakin oli saanut naista maistaa kun oli noita lapsiakin. Ei siis täysi humpuukimaakari. Isatai ja perhe 1880-luvulla.


Varmistuskuva jos ei ekaa näy.


Witko

[Haukka]

No niin, nyt nuo Savitiiliseinämän taistelut on käsitelty. Mielenkiintoinen juttu, kyllä näitä lukee mielikseen. Eipä tullut aikoinaan mieleen, että kysymyksessä oli William Bentin ja kumppanien vanha kauppa-asema, joka ei koskaan ehtinyt täyteen kukoistukseensa. Yhdysvaltain ja Meksikon välinen sota esti kaupanteon ainakin sikäli, että hyvin epäluuloiset comanchet kuvittelivat, että molemmilla Bentin kauppa-asemilla on Yhdysvaltain sotilaita väijymässä. Miten ja ketkä Adobe Wallsin sitten tuhosivatkin, ainakin paikka jatkoi omaa elämäänsä rauniolinnakkeena. Lähinnä pelkkänä seinänä, joka törrötti hievahtamattomana Texasin kuuman auringon alla vuodesta toiseen. Jos seinät osaisivat kertoa...

[Witko]

Ollaan vielä mukana Red River Warsin tapahtumissa ja siinä oli monta kuuluisaa intiaania mukana myös samoin eri armeijan edustajia. Tässä kevyet pähkinät.

1. Tämä porukan päämajat olivat Dogde Cityssä ja tai Great Benderissä Arkansasissa . He ratsastivat Intiaaniterritorion ja cheyenne ja arapaho agentuurien väliä Kansasin rajamaastossa. Aika oli kevättä 1874-lukua.

Mitä olivat miehiään William A. Martin, Jack Gallagher ja Robert Hollis ?

2. Mikä oli William A. Martinin lempinimi ja mitä tämä kolmikko teki maaliskuussa-1874 ?

3. Uutiset Adobe Wallsin hyökkäyksestä ja taistelusta tulivat agentti Milesin tietoon heinäkuun 2. päivänä, 1874. Viisi päivää tapahtuman jälkeen. Samana päivänä cheyennien sotajoukko alkoi metsästää valkoisia mistä tahansa Kansasista aina Texasin väliltä. Ensimmäinen tapettu ja scalpattu oli noin kolmekymmentä mailia pohjoiseen heidän agentuuristaan. Heinäkuun 3. päivänä tapahtui jo toinen hyökkäys ja ruumita tuli lisää.

Minkä niminen mies sai ensimmäisen kuoleman 02.07. ja minkä niminen oli tämä toinen tapahtuma 03.07.1874 ja mikä oli tässä miesten johtajan nimi (valkoisten) ja tämä mies sai melkoisen piinakuoleman ?

4. Cheyenneitä (dogsoldiers) syytettiin tästä 03.07. päivän verilöylystä mutta useat todisteet viitasivat muihin hyökkääjiin.
Ketkä olivat todennäköiset hyökkääjät ja mikä oli heidän motiivinsa ?

Witko

[Haukka]

Ollaan vielä mukana Red River Warsin tapahtumissa ja siinä oli monta kuuluisaa intiaania mukana myös samoin eri armeijan edustajia. Tässä kevyet pähkinät.

1. Tämä porukan päämajat olivat Dogde Cityssä ja tai Great Benderissä Arkansasissa . He ratsastivat Intiaaniterritorion ja cheyenne ja arapaho agentuurien väliä Kansasin rajamaastossa. Aika oli kevättä 1874-lukua.

Mitä olivat miehiään William A. Martin, Jack Gallagher ja Robert Hollis ?

2. Mikä oli William A. Martinin lempinimi ja mitä tämä kolmikko teki maaliskuussa-1874 ?

He olivat kovemman luokan ammattimiehiä ja ammatti oli kaikilla sama: hevosvaras. Varastamansa hummat he myivät yleensä Kansasissa, jossa noihin aikoihin oli valtaisat hevosmarkkinat. Hevoset taas yleensä varastettiin intiaaneilta eli tässä tapauksessa Kansasin rajan ja Cheyenne + arapaho agencyjen välimaastosta. Kyllähän tämä kolmikko verotti comanchien ja kiowienkin hevosia, mutta cheyennet kärsivät eniten. Liittovaltion valtuuttamat ”apulais-sheriffit” yrittivät partioida intiaanialueilla estämässä valkoisten roistojen tekemiä tihutöitä ja varkauksia, mutta homma oli yhtä tyhjän kanssa. Näiden turvajoukkojen miesvoiman puute oli huutava, eivätkä he kyenneet harvalukuisena valvomaan mitä missäkin tapahtui. Eikä heillä ollut sen suurempaa haluakaan puuttua valkoisten tekemiin rötöksiin. Jos joku saatiin rysän päältä kiinni, tuomio oli lähinnä suullinen huomautus, että voisivatko herrat siirtyä rötestelemään jonnekin toisaalle. Ei millään pahalla, mutta...

Sen arvaa mitä nämä hevosvarkaat suhtautuivat apulais-sheriffien kainoihin pyyntöihin. Lisäksi jotkut apulais-sheriffeistä olivat lahjottavissa. Hevosvarkailla oli yhteyksiä "piireihin", josta sai tilata kauniita tyttöjä ja muuta mukavaa. Kyllä tällainen pikku lahjus tehosi huonopalkkaisiin apulais-sheriffeihin,

2. William A Martin oli hevosvarkaista kuuluisin ja hänet tunnettiin parhaiten lempinimellä ”Hurricane Bill”. (Vähän myöhemmin kerron tuosta mitä Witko kysyi)

Mutta ensin tämä:Hurricane-Bill ei muuten ollut ollenkaan paha mies. Useimmat ihmiset pitivät hänestä tyyppinä. Texasin rangerit tosin olivat kerran pidättäneet Billin tapon yrityksestä. Mutta kun siitäkään ei ollut riittävää näyttöä, hänet vapautettiin. Bill vietti paljon aikaansa Black Hillsissä ja Dodge cityssä, samoin Fort Griffinissä Texasissa. Viimemainitussa paikasssa Bill jopa avioitui. Hänen vaimonsa oli hyvin tunnettu prostituoitu, joka tunnettiin lempinimellä Hurricane-Minnie. Kuten arvata saattaa, Billin ja Minnien avioelämä oli lähes täyttä myllerrystä aamusta iltaan. Kummallakin riitti temperamenttia ja tunteet kävivät kuumina.

Elämänsä ehtoopuolella Bill aloitti apulais-sheriffin uransa pienessä Oteron kommuunissa. En tiedä missä tämä paikka oli, enkä tiedä oliko Minnie enää matkassa. Apulaissheriffinä Bill toteutti itseään kovana kurinpitäjänä. Hän nimittäin sitoi kaikki pidättämänsä miehet puhelinpylvääseen ja ilmeisestikin antoi hevospiiskan laulaa. Vahinko vain, että Billin ura lain ja oikeuden miehenä jäi jokseenkin lyhytaikaiseksi, sillä hänet potkittiin virasta pois jo kolmen kuukauden kuluttua. Syynä tiuhaan tahtiin toistuva alkoholinkäyttö työaikana ja jokseenkin täydellinen epäpätevyys apulais-sheriffin ammatin harjoittamiseen. Käsittääkseni Bill sai samalla menolipun pois Oterosta ilman paluulippua.

Vuonna 1881 Bill katosi jäljettömiin.

Toinen lähde:

[Witko]

1.-2. Haukka saamari vastasi täysin oikein ja vielä päälle nippelitietoa. Kolmikko oli tosiaan paatuneista hevosvarkaita ja cheyennien ponit kiinnostivat näitä liikkuvia sakilaisia. Miehet ravasivat minkä ehtivät cheyenne ja arapaho agencyin väiliä Kansasin välimaastossa.
Hurricane Billistä löytyy aika hyvin tietoa niin parista kirjastani kuin yhdestä google-kirjasta. Tuo Haukan encyclopedia ilkeistä roistoista, lainvartijoista ja revolverimiehistä on minulle outo tapaus, mutta löytyy varmasti tietoa juuri näistä raakalaisista ja takuulla on juttua myös huorista l. prostitoiduista, sillä ilman heitä olisi Vanha Länsi ollut kuivaakin kuivempi paikka.

Witko

[Haukka]

1. Koska Witkon mainitsemasta maaliskuisesta tapahtumasta löytyy aika vähän tietoa, jatkan vielä Hurricane-Billistä. Aavistuksen verran eri kirjojen tiedot ovat ristiriidassa keskenään hänen edesottamuksistaan, mutta melkoisena lurjuksena häntä kyllä pidettiin. Hevosvarkaudet olivat todellakin vain yksi hänen elinkeinoistaan, sillä yhtä lailla hän tienasi rahaa biisoninmetsästäjänä, pelurina, scouttina ja parittajana.

Fort Griffiniin Hurricane-Bill ilmestyi vuonna 1875. Hän palveli tuolloin armeijan scouttina. Aika oli levoton ja Bill vielä levottomanpi. Hän ilmestyi Fort Griffinin pohjoispuolella sijaitsevaan "The Flatiin" (hyvin huonomaineinen pikku kaupunki) miten sattui, pelasi, elämöi ja kittasi viinaa. Hänen käsipuolessaan jatkuvasti pysyttelevä nätti tyttö oli nimeltään Jessie Tye. Monet kaupunkilaiset tiesivät mikä Jessie oli naisiaan, mutta mistäpä Billin kaltainen köriläs olisi kilttiä perhetyttöä löytänytkään. Ei mennyt kauankaan, kun ihmiset alkoivat kutsua Jessietä Hurricane-Minnieksi. Ilmeisesti Bill myi muiden sutturoiden ohella omaa Minnie-mielitiettyään. Joidenkin kuvausten mukaan Minnie oli hyvin näyttävä ja erittäin kiinnostava rotunainen. Moni hieno herra (jos sellaisia "The Flattin" alueella liikkui) ja myös moni äkkirikastunut ketale oli kiinnostunut hänestä.
.
Jos Minniessä eli Jessiessä oli näyttävyyttä yli kotitarpeen, oli sitä myös Billissä. Hän oli kookas, pituutta reilusti yli 180 senttiä ja painoa arviolta sata kiloa. Tänäpäivänä nämä lukemat eivät hätkähdytä ketään, mutta 1870-luvun Amerikassa näin iso heppu ei ollut ihan tavallinen näky. Ulkonäöltään Bill oli ihan mukiinmenevä, tosin hänen teräväkulmaisilla kasvoillaan ja alati hieman raaka ilme. Silti omalla karulla tavallaan komea mies. Hänen väitettiin tappavan vuosittain 25 – 30 intiaania. Seuraavassa tarinassa ei tapeta ketään, mutta tätä Witko kysyi, joten vastaus tulee tässä.

Nyt vastaus kakkoseen : Eräänä maaliskuisena päivänä 1874 Hurricane Bill kavereineen onnistui varastamaan 43 hevosta, jotka kuuluivat erittäin merkittävälle cheyenne-päällikkö Little Robelle. Bill oli näihin aikoihin saanut jo laajaa mainetta hevosvarkaana, sillä hän oli kokoisekseen hyvin nopealiikkeinen ja tarkan vainun omaava roisto. Silti tämä hummien sieppaaminen ei mennyt aivan nappiin, sillä hevosvarkaat tulivat nähdyiksi ja näin ollen he saivat hännilleen Little Roben ja hänen soturinsa. Mutta takaa-ajo sujui huonosti, sillä Hurricane-Bill oli siepannut kaikki parhaat ja nopeimmat hevoset. Cheyennet jäivät yhä enemmän jälkeen ja joutuivat luopumaan toivottomasta takaa-ajosta. Eivät kuitenkaan kaikki. Sillä Little Roben poika Sitting Medicine nuorine sotureineen jatkoi hevosvarkaiden metsästystä.

Hyvästä yrityksestä huolimatta Sitting Medicinen cheyennet eivät onnistuneet tavoittamaan hevosvarkaita, jotka pakenivat Kansasin territorioon. Hetken aikaa tilannetta harmiteltuaan Sitting Medicine päätti tehdä vastaavan ryöstöretken rajan yli. Hän ratsasti sotureineen Kansasiin ja sieppasi sieltä hevosia ja karjaa. Paluumatka kohti etelää sujui leppoisasti kunnes Sitting Medicinen karjavarkaat törmäsivät buffalo-sotilaisiin, joita johti kapteeni Tullis Tupper. Syntyneessä tulitaistelussa kaksi cheyenneä haavoittui vakavasti ja varastettu karja ja hevoset joutuivat buffalo-sotilaiden käsiin. Sitting Medicine pääsi pakoon, mutta oli niin heikossa hapessa että töin tuskin pysyi hevosensa selässä. Seuraavan kuukauden aikana hän toipui likimain ennalleen, mutta tapahtuma ei jäänyt vaille seurauksia. Hänen cvheyennensä jakaantuivat kahdeksi leirikunnaksi. Toista leiriä johtavat Whirlwind, White Shield ja Stone Calf jäivät heidän reservaattiinsa toivoen rauhaa amerikkalaisten kanssa, mutta toinen ryhmä, jota johti Grey Beard, ratsasti tasangoille valmiina jatkamaan sotaa.

Koska en saanut kuvasieppausta Hurricane Billistä, laitan kaksi muuta tarinassa esiintynyttä nimeä. Ensimmäisessä kuvassa on päällikkö Little Robe ja toisessa White Shield

[Witko]

Hyvin oli Haukka silti löytänyt oikeat vastaukset tähän Little Roben neljänkymmenenkolmen ponin hienoimman hevoslauman varastamiseen ja tosiaan päällikön poika Sitting Medicine ja sotajoukko cheyenneitä lähti Hurricane-Billin ja kumppaneiden perään seuraten heitä eteläisessä Kansasisssa. Lähellä Sun Cityä, Kansasissa he saivat vastaan Kuudennen Ratsuväkirykmentin sotilaat ja Sitting Medicine haavoittui pahasti.

Tämä oli minulla lähdekirjana


Tästä kirjasta sain googlessa myös tietoa


Luin varmasti samasta linkistä tästä Hurricane-Billistä kuin sinäkin ja tälläinen velikulta löytyi joka otti Hirmumyrsky Minnien rakastajattareksi kun Hurricane-Bill oli poistunut Dogde Citystä, Kansasista. John Henry Selman pokasi Minnien ja tahtia ei haitannut yhtään että Selmanilla oli vaimo ja lapsi Fort Griffinissä ja Minnien kanssa alkoi kuuma romanssi v. 1877-1878. Minnien väitettiin alkaneen myöhemmin kunnialliseksi naiseksi kun hän katosi Vanhan Lännen historiasta huhupuheihin. Selmanin kohtalo oli taas se normaali karu. Väkivaltaisena miehenä ja väkivaltaisessa aikakaudessa sekä porukassa, hänen loppunsa tuli, kun hän ensin pakeni maaseudulle Chihuahuaan, Meksikoon ja hänellä oli tuohon aikaan kuusitoistavuotias vaimo ja Selman kuoli 06.04.1896 humalassa kiistassa marshall George Scarboroughin kanssa, joka ampui Selmanin kuoliaaksi tuolloin El Pasossa. Sanottiin että hänen nuori vaimonsa olisi yrittänyt saada Johnny boyta rauhoittumaan, mutta mitä väkivaltainen mies humalassa uskoi.

Selmania jäi kaipaamaan vaimo ihan vähän ja kaksi tonto apachea sekä yksi eksynyt huron leski.
Hurricane Bill ei studiossa viihtynyt joten pakko tyytyä John Henry Selmanin rumaan pärstään. Tulee jotenkin minulle Haukka nuorena mieleen Henkan naamarista.


Witko

[Haukka]

Pysytään vielä karvaturri-Selmanissa, Hurricane-Billissä ja Minniessä.

Nimittäin tuo John Henry Selman oli aika merkillinen heppu. Hän ei oikein itsekään ollut varma pitäisikö hänen olla paha mies, vaiko hyvä mies. Hän tuli lopulta siihen tulokseen, että parasta olla sekä että. Hurrikaani Minnien nähtyään Selman ei palautunut koskaan täysin ennalleen. Vaimo ja lapset unohtuivat ja hän pyöri Minnien ympärillä kuin hyrrä.

John Henkka Selman yritti luoda uraa armeijassakin, mutta ensimmäisellä kerralla hän jäi palaamatta iltalomalta ja toisella kerralla hänestä tuli rintamakarkuri. Jossakin vaiheessa hän vakiintui niin paljon että otti muijan ja tekaisi muutaman pennun. Vuonna 1875 Selman ilmestyi Fort Griffiniin ja alkoi vaikuttaa ”The Flatin” rikollisessa pikkukaupungissa. Siellä Selman teki takinkäännön ja hänestä tuli lain ja oikeuden tiukka valvoja. Tarkalleen ottaen hänestä tuli Shackelfordin piirikunnan sheriffi John M. Larniln apulais-sheriffi ja sijainen. Tämän kaksikon puuhastelut saivat nopeasti huvittavia piirteitä, sillä välillä he valvoivat lakia ja välillä he varastelivat karjaa. Eihän tuollainen peli kuitenkaan loputtomiin vedellyt, sillä paikalliset kodinturvajoukot eli tässä tapauksessa karjapaimenet ja vigilantit puuttuivat herrojen sheriffien edesottamuksiin.

Selman pääsi pakoon koska häntä varoitettiin lähestyvistä vigilanttien joukosta. Varoittaja oli Hurricane-Minnie, joka oli ottanut ja satuloinut Hurricane-Billin parhaan ratsun ja toi sen uudelle sydänkäpyselleen. Selman tiesi, että nyt oli kysymys elämästä ja kuolemasta. Hän hyppäsi ratsun selkään ja kiidätti hevosen vinhaan laukkaan. Kun vigilantit ennättivät Selmanin asunnolle, ei miehestä näkynyt enää jälkeäkään. Larn sen sijaan onnistuttiin nappaamaan. Hurricane-Minnie yritti varoittaa häntäkin, mutta vigilantit olivat ehtineet retuuttaa Larnin jo vankilaan.

Hurricane-Bill oli tuolloin teljettynä samaan vankilaan sheriffi Larnin kanssa. Larn oli saanut vieraakseen vaimonsa ja pienen poikansa. Pitäen poikaa sylissään Larn osoitti vankisellinsä ikkunasta miehiä, jotka lähestyivät. -Katso poikani, hän sanoi. - Katso tarkkaan, sillä nuo miehet ovat tulevia murhaajiani. Paina mieleen minkä näköisiä he ovat ja tapa heidät kaikki, kun kasvat isoksi!

Hyvästeltyään pikaisesti vaimonsa ja poikansa, Larn jäi tyynesti odottamaan kohtaloaan. Sellin ovi avattiin ja useita vigilantteja astui sisään. Jokainen ampui yhden laukauksen ja lopuksi eräs vigilanteista kumartui ampumaan vielä lähilaukauksen Larnin päähän. Hurricane-Bill näki tapauksen ja oli varma , että saa saman kohtalon. Suureksi yllätykseksi Vigilantit vapauttivat Billin sillä ehdolla, että hän ei koskaan palaisi .

Tarina kirjasta:

[Witko]

Sen verran haluan vielä jatkaa ystävästämme John "Henkka" Selmanista että kohtalo oli hänen kohdallaan melkoinen syöksykierre. John Henry Selman teki todella historiaa 19. elokuuta, 1895 toimiessaan järjestyksenvalvojana/lainsuojattomana, sillä hän astui sisään vähän ennen puoltayötä Acme Saloon Baarissa ja käveli hitaasti noppapöytää/ baaritiskin ääressä kohti jossa selin istui/seisoi John Wesley Hardin. Hardinin kohdalla olevat tappotilastot eivät olleet liioiteltuja, sillä tämä Texasin "todella paha poika" oli täysin psykopaatti tappaja, viisas kyllä koska luki itsensä lakimieheksi vankilassa ollessaan. Ampui kerran miehen hotellihuoneessa kun tämän kuorsaus häiritsi häntä. Wild Bill Hickokin tavatessaan Hardin oli nöyrä poika. 27. tappoa oli todistettu, mutta Hardin itse väitti 42. tappoa tehneensä.

Sen verran Selmania jännitti tämän murhamiehen kohtaaminen, että ampui Hardinin takaapäin päähän ja sen jälkeen vielä Hardinin maatessa lattialla kolme laukausta lisää mieheen. Selman oli muuten tappanut jo 5.päivänä huhtikuuta, 1894 ex-rangerin Sam Bassin, joka taas oli marshall George Scarboroughin hyvä ystävä. Toisena vuosipäivänä ystävänsä kuolemasta Scarborough haastoi humalassa ollen Selmanin Wigwam Saloon takana olevalle kujalle ja ampui kuolettavasti sekä kylmästi Selmanin, joka oli muuten aseeton tuona hetkenä. 1.päivänä huhtikuuta, 1900 tapasi vuorostaan Scarborough kohtalonsa, kun otti yhteen George Stevensonin ja James Brooksin kanssa. Hän tappoi toisen miehistä, mutta haavoittui kuolettavasti jalkaansa, joka amputoitiin, mutta mies kuoli neljä päivää myöhemmin ja historian ironia jatkui, sillä kuolinpäivänään tuli kuusi vuotta täsmälleen kun hänen ystävänsä Sam Bass aka Outlaw kuoli ja neljä vuotta siitä kun hän ampui Selmanin. Kohtalolla oli sormet pelissä.

Kaikkia näitä tappoja yhdisti rankka alkoholinkäyttö ja Hardin oli mm. täysi alkoholisti kuollessaan.

Tämän miehen Sam Bassin tappoi John Selman.


Tämä mies George Scarborough tappoi taas John Selmanin.


Ja kaikki tapot alkoivat tämän miehen taposta John Wesley Hardin.

Aika julman näköinen jeppe on ollut tämä Hardin joka vihasi neekereitä yli kaiken muiden lisäksi.


Tässä mentiin vähän aiheen ohi l. Red River Warsin mutta syrjähypyt ovat sallittuja.

Witko