pahkinoita purtavaksi

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Ma 27.08.2018 18:59

Heitetään Eteläisiltä Tasankoilta eri Kansoista ja scouteista pähkinöitä !

1. Tämän kuuluisan scoutin isä oli jo kuuluisa ja tunsi nimen Chieska ja äitikin oli puoliverisenä kuuluisan kenraali Richard Butlerin tytär. Äitillä oli englanninkielinen nimi. Chieska oli v. 1812-sodassa Blackfootien mukana sillä hän tuli hyvin toimeen heidän kanssa. Kenen amerikkalaisen kenraalin alaisena hän oli 1812-sodassa ja missä tehtävässä ?

2. Missä kuuluisassa tapahtumassa hän oli mukana 1812-sodan aikana ja tämä liittyi amerikkalaiseen kapteeniin ja erään Kansan soturiin ?

3. Kun hänen poikansa joka oli jo nuorena hyvin ketterä jäljittäjä ja loistava ampuja, niin tämä poika liittyi Simon Kentonin komppaniaan tämän viimeisten vuosien aikana. Sitten tämän nuoren soturin tie vei länteen. Hänen kumppaneitaan oli mm. kaksi kuuluisaa scouttia joita hän profiloi.
Kenestä kahdesta kuuluisasta scoutista oli kyse ?

4. Tämä jo silloin legendan maineessa oleva mies oli James Kirkerin scalpinmetsästäjä ja toimi kentällä Kirkerin segudantona. Hän ja Kirkerin jengi oli tehnyt kuvernööri Triaksen pyynnöstä onnistuneen ryöstö-ja tappamisretken erääseen Cochisen bandiin ja oli aika saada palkkiot kun he menivät Chihuahuan kuvernööri Triaksen luo pyytämään palkkiota scalpeista ja osasta ryöstäsaalista. Mutta sitten tapahtui jotain käänteentekevää ja tämä tapahtuma vain kasvatti tämän soturin ? ja scalpin metsästäjän mainetta. Kenestä on siis kyse ja mitä oikein tapahtui tuolloin Chihuahuassa ?

5. Kun eversti Dogde ja hänen sotilaansa saapuivat Bent's Fortiin elokuun.6.päivänä, 1835 niin hän löysi kaksi Cheyenne-leiriä Arkansas Riverin törmällä.

Minkälaisen hurjan näyn hän näki ja mistä tässä oli kyse ?


Witko

Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Ma 27.08.2018 19:45

Laitetaan tuohon pähkinöihin liittyvät lähdekirjat kun on tapana

Donald J. Berthrong on saanut 442 sivua taottua Eteläisistä Cheyenneistä ja alkaa aina 1673 vuodesta-1875 vuoteen. Huippukirja ala' George Bird Grinnellin tyyliin. Ostettu joskus Amazonista kauan sitten. Valokuvia myös jonkin verran ja vahvistuu myös Roman Nosen kuvan aitous.
Kuva

Ja tämä oli päälähdekirjana. Raadollinen kuvaus James "Don Santiago" Kirkerin bisneksistä ja julmista apureista.
Kuva


Witko

Haukka
Viestit: 6107
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Ti 28.08.2018 18:04

Tuo nelonen.
Spybuckia tässä haetaan. Hä'n oli 50 - 200-jäsenisen skalppi-armeijan taktinen johtaja. Eräänlainen Kirkerin adjutantti ja oikea käsi, joka suunnitteli taktiset yksityiskohdat kymmenissä, ehkä sadoissa eri työkommennuksissa. Työkomennuksiahan ne olivat, työnkuva vain oli hieman erilainen kuin meillä, jotka tänne kirjoittelemme. Kirker itse hoiteli lähinnä liikeasioita ja antoi Skybuckille melko vapaan kädet. Kaikenkaikkiaan Kirker oli tyytyväinen tuohon kookkaaseen shawneeseen, jonka hän oli tavannut ensimmäisen kerran BENTIN LINNAKKEESSA. Ensitapaaminen oli vaikuttanut suuresti Kirkeriin ja Spybuckista oli nopeasti tullut tärkeä mies Kirkerin skalppi-bisneksissä. Armeija tarvitsi pelottoman ja taitavan johtajan ja Spybucista nämä ominaisuudet löytyivät.

Tuossa Witkon kysymyks3essä haetaan tapausta, jossa Spybuck päätti vierailla yksinään kuvernööri Triasin huvilassa. Kirker, Spybuck ja skalpinmetsästäjät olivat tuoneet Chihuahuaan 182 skalppia, 18 vangittua naista ja suuren joukon hevosia, lampaita ja muuleja. Kuvernööri Angel Trias hykerteli tyytyväisenä pulleita kätösiään, mutta itse asiassa hänellä oli pieni ongelma. Valtion kirstusta ei löytynyt tarpeeksi pesoja, joilla olisi voinut maksaa Kirkerille sovitun hinnan saaliista. Tilanne oli sangen nolo, sillä kuvernööri oli itse ottanut uusiokäyttöön tämän skalppiraha-systeemin, jota jo aiemmin oli kokeiltu hyvällä menestyksellä.

Eipä siis ihme jos kiivasluonteinen Spybuck kävi hieman kuumana. Hän päätti henkilökohtaisesti poiketa kuvernöörin juttusilla.- Ennen vierailuaan Spubuckin kerrotaan tempaissaan kitutiinsa pullollisen rommia. Tämän jälkeen hän vetäisi vaatteet yltään ja teki itselleen näyttävän sotamaalauksen. Saatuaan maalauksensa mieleisekseen Skybuck otti mukaansa puukon ja kirveen ja lähti kuvernöörin taloa kohti raivoisa ilme kasvoillaan. Tästä eteenpäin lähteet poikkeavat toisistaan siinä määrin, että on vaikea sanoa mitä seuraavaksi tapahtui. Joidenkin väitteiden mukaan Spybuck pääsi sisälle taloon ja yritti kuristaa Triasin. Jotkut lähteet pitävät tätä tietoa liiotteluna ja kertovat, että palatsin vartiomiehet pysäyttivät Spybuckin jo palatsin ovella.

Tarina alastomasta, vihaisesta ja kauttaaltaan maalatusta villimiehestä ehti kuitenkin levitä ympäristöön, joten juttu lienee tosi. Kyllä'hän Spybuck tiesi vallan hyvin, ettei hän voinut haastaa riita kuvernöörin kanssa ellei halunnut itseään ja shawneitaan todellisiin vaikeuksiin. Kun myös Kirker halusi pysutellä aloillaan ja selvittää tilanteen neuvottelemalla niin asia jäi siihen. En tiedä mitä kuvernööri Trias lopulta maksoi skalpinmetsästäjille, mutta joka tapauksessa Skybuck ja hänen shawneensa häipyivät vähin äänin Chihuahuasta. Tosin he taisivat anastaa mukaansa joukon hevosia noin niinkuin palkkioksi. Spybuck ja hänen kovanaamansa kuljettivat hevoset ensiksi Bentin linnakkeeseen. Myöhemmin hummat rahdattiin Missouriin, jossa oli valtavat markkinat hevosenlihalle. Joidenkin tietojen mukaan Spybuck jäi liikealalle.

Näin Kirkerin ja Skybuckin polut siis erkanivat, ellei Witkolla sitten ole kirjahyllyssään parempaa tietoa.

Spybuck: Ei mitään henkilökohtaista, pojat. Tämä on vain bisnestä!


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Ti 28.08.2018 19:57

Mitä tässä voi oikein lisätä tähän kuuluisaan Shawneehen, joka oli tosiaan James Kirkerin ykkömies segudanto kentällä. Uskon että Sky Buckin tempaus kuvernööri Triakselle on totta, sillä hyvin se myös kuvataan kirjassa Borderlander,The Life of James Kirker.
Niin kuin Haukka Wainaa osuvasti totesi niin Spy Buck otti tosiaan tämän pelkkänä bisneksenä, sillä scalpeista tuli hyvin rahaa. Hän ei tehnyt mitään eroa majavan nahoista tai ihmisen scalpeista. Bisnes on bisnestä. Hän ei ollut mikään raakalainen tai sadisti vaan teki työtä käskettyä rahan eteen.

Kuva
Tässä Spybuckin myyntiartikkelit.

Todellisuudessa tuo segundon nimitys on väärä, sillä hän oli niin kuin Haukka Wainaa kuvasi, Kirkerin mies kentällä ja taktiset käskyt tulivat häneltä ja 200 scalpinmetsästäjän komentajana oleminen ei ollut pehmeiden miesten työtä. Don Santiago toimi liiketoimien järjestäjänä.
Kuuluisaksi tämä Sky Buck joukkoineen tuli. Meksikolaiset kutsuivat tätä ryhmää monella eri lempinimellä " Shawnee Company ", Josiah Gregg puhui " little army " tai " volunteer corps ". Tämä Shawneiden sotapäällikkö Spy-Buckin alkuperäinen nimi oli Spry Buck. Hän oli komea mies ja oikea kuvaus oli " noble figure ". Yli kuusi jalkaa pitkänä, hän oli kuin Cheyennien Roman Nose. Hän oli ankara johtaja jolle ei kannattanut suutaan soittaa turhaan.
Huikean tarkka ampuja pitkällä matkalla ja hän oli Kirkerin todellinen "verikoira". Hän jäljitti Apacheita uskomattoman hyvin vaikka nämätkin olivat jäljityksen mestareita.

Mukaan liittyi myös puoliverinen Cherokee Charley Tirrell ja tämä kaksikko Spy Buckin kanssa oli lyömätön pari. Mutta Tirrel oli myös kova poika heittämään omiaan kun hän kertoi kerran että viholliset olivat tappaneet Skybuckin ja hän syytti siitä pelkurimaisia meksikolaisia. Kolme vuotta myöhemmin Rufus B. Sage näki Spy Buckin Jamesin sotaluutnanttina ja kertoi että olet herännyt henkiin. Huhtikuussa 1844 Rufus Sage kertoi että tapasi tämän kun Spy Buck oli ylittämässä Pawnee Riveriä ja Santa Fe reittiä Kansasiin ja tämä kertoi että hänen seikkailunsa on ohi lännessä ja hän palaa kotiinsa takaisin. Tästä Spy Buckin kuolemasta on montakin eri versiota että Apachet olivat tappaneet nuoren Cochisen johtamina San Fernando de Carrizalissa Meksikossa tämän legendaarisen scoutin, mutta ei ole mitään virallista todistetta tästäkään kuolemasta.

Cochise oli nuorena sanonut Kirkerille että miksi hän tappaa liikekumppaneitaan l. hänen bandiaan ja jos tämä jatkuu, niin minun on kostettava bandini puolesta tappamalla Kirkerin ja tämä scalppimetsästäjiä. Kirker peruutteli ja sai sovittua kivääreitä ja ruutia vastaan rauhasta Cochisen bandia kohtaan. Kirker tiesi että Cochisen Apachet olivat hyvin vaarallista joukkoa ja siksi markkinat oli muutettava Navajoen ja muiden rauhallisempien bandien joukkoon. Tämä Chief Cachise l. Cochise oli tämän tapahtuessa v. 1842 vain 19-20.vuotias mutta silti jo sotapäällikkö.


Witko

Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Ke 29.08.2018 20:00

Lueskelin tuossa Apacheista ja James Kirkerin, John James Johnsonin scalppi-ja tappotöistä. Johnson tappoi v. 1837 kaksikymmentä Apachea jotka olivat umpihumalassa leirissään ja nämät Apachet oliva tosiaan Chricahuaita. Tätä tekoa seurasin niin kovat raidit Apacheilta mitä syvimälle Meksikoon. Meksikon hallitus yritti solmia rauhan mutta Apachet hyökkäsivät keskelle Chihuahuan kaupunkia ja monet kylät ja asumukset hylättiin.
James Kirker oli v. 1846 Galeanassa jossa tapettiin 130 Apachea joukossa oli Cochisen isä Pisago Cabezon. Tämän jälkeen ei kukaan valkoinen tai meksikolainen voinut liikkua Sonorassa ja Chihuahuassa rauhassa. Cochise ja appiukko Mangas Colorado tekivät niin suuria tappolukuja, että väestön häviäminen oli kuin epidemia. Meksikolaiset hylkäsivät kaupunkeja, kyliä, kaivostoiminta jouduttiin lopettamaan, liikenne pysähtyi talouskasvua lamaannuttaen, karjaa ei voitu kuljettaa ja tämä kaikki vain yhden Chricahua Kansan toimesta.

Jos Kirker ja kumppanit olisivat tienneet historiaa jo 1700-luvulta espanjalaisten kertomana, niin he olisivat kuulleet miten Chricahuat jo silloin hallitsivat Sonoraa ja Chihuahuaa mielin määrin ja espanjalaiset toivoivat vain rauhaa hinnalla millä tahansa. Olen aina pitänyt tuota hyvin epätodennäköisenä että Kirkerin scalppi-porukka olisi ajaneet exe. Cochisen, Mangas Coloradon maanpakoon. Miehet jotka pienillä gerilla ryhmillä tekivät hirveää terroria ja teurastusta autioittaen välillä koko Sonoran ja Meksikon territorioita. Kirkeristä on nyt paljastunut monta myyttiä ja yksi oli nämät legendaariset Delaware scoutit ja scalp-huntersit, sillä he eivät ole olleet enään Kirkerin kuollessa koko Uuden Meksikon alueella/hautajaisissa, vaan olivat lähteneet paljon aikaisemmin Kansasiin ja Oklahomaan takaisin. Kirkerin ja muiden scalpin metsästäjän suurin kohderyhmä olivat monet pienet Kansat, peonit, Navajot, Pimat, Yavapait ym. koska Chricahuaita ei paljon päässyt metsästämään joutumatta itse saaliksi. Kahden maan isot armeijajoukot olivat kaksisataaviisikymmentä vuotta yrittäneet heitä tappaa ja alistaa mutta ei tulosta. Yhdysvallat saivat maistaa tuota 1860-1886 oikein kunnolla.

Tässä yksi lähdekirjoistani ja hyvä onkin Brian Delayn War of a Thousand Deserts, muistan että Haukalla on tämä sama kirja kuin minulla. Erittäin hyvä kirja 473.sivua tietoa.
Kuva


Witko


P.s. Tässä hyvä linkki James Kirkerin faktoista ja myyteistä ja legendoista

https://www.cocohistory.org/essays-kirker.html

Haukka
Viestit: 6107
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » To 30.08.2018 06:08

Joo minulla on tuo kirja. Siinä on muun muassa Kirkeristä paljon. Laitetaan samalla nuo kysymykset esiin.
. Tämän kuuluisan scoutin isä oli jo kuuluisa ja tunsi nimen Chieska ja äitikin oli puoliverisenä kuuluisan kenraali Richard Butlerin tytär. Äitillä oli englanninkielinen nimi. Chieska oli v. 1812-sodassa Blackfootien mukana sillä hän tuli hyvin toimeen heidän kanssa. Kenen amerikkalaisen kenraalin alaisena hän oli 1812-sodassa ja missä tehtävässä ?

2. Missä kuuluisassa tapahtumassa hän oli mukana 1812-sodan aikana ja tämä liittyi amerikkalaiseen kapteeniin ja erään Kansan soturiin ?

3. Kun hänen poikansa joka oli jo nuorena hyvin ketterä jäljittäjä ja loistava ampuja, niin tämä poika liittyi Simon Kentonin komppaniaan tämän viimeisten vuosien aikana. Sitten tämän nuoren soturin tie vei länteen. Hänen kumppaneitaan oli mm. kaksi kuuluisaa scouttia joita hän profiloi. Kenestä kahdesta kuuluisasta scoutista oli kyse ?
1
Tiedän kyllä kenestä tässä puhutaan, mutta tuossa kolmoskysymyksessä on jotakin outoa. Hänen kumppaneitaan oli mm. kaksi kuuluisaa scouttia joita hän profiloi. Kenestä kahdesta kuuluisasta scoutista oli kyse ?

Vähintäinkin tuossa on käännöskukkanen, sillä tuo profiloi-sana panee epäilemään, että olet voinut käsittää jotakin väärin. Oletko nyt varma, että tämä kysymyksen kaveri oli noiden kahden miehen kumppani? On vaikea vastata sellaiseen mitä ei kenties ole tapahtunutkaan. Lukaisepa lähteesi uudelleen ja varmista, että tuo kolmonen on oikein. Silloin on helpompaa vastata muihinkin.
Haukka

Haukka
Viestit: 6107
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » To 30.08.2018 19:02

Vuoden 1812 sodassa Chieska palveli tiedustelijana Anthony Shanen alaisuudessa. Shanella oli läheinen suhde Ohion ja Suurten järvien heimoihin ja sodassa hän sai johtaa Yhdysvaltain armeijan alaisuudessa palvelevia intiaanitiedustelijoita. Varmaan Shane oli mielissään jos joku kutsui häntä kenraaliksi, mutta todellisuudessa hän oli puoliverinen metsien mies. Isukki oli ranskalainen ja äippä ottawa. Chieskasta en tiedä paljonkaan, sillä tiedot hänestä ovat kiven takana. Mutta kaiketi hän oli oman aikakautensa sankareita, niin olen ymmärtävinäni. Vuoden 1812 sodassa hän oli Yhdysvaltain puolella päällikkö Blackhoofin shawneiden tavoin. Mutta kuten intiaaneilla oli tapana, shawneetkin sotivat kahden puolen rintamaa. Tecumseh, Tenkswatawa ja heitä tukevat shawneet olivat brittien puolella. Ikävä kyllä he valitsivat väärän puolen.

Tuosta onkin helppo hypätä kysymykseen numero kaksi, jossa haetaan William Wellsiä ja hänen traagista kuolemaans Dearbornin taistelussa. Vai piirityksenäkö se tunnettiin? Joka tapauksessa Wells taisteli Yhdysvaltain puolella. No ehkä sotilaan kuolemaa kentällä ei voi kutsua traagiseksi, mutta ei Wellsin loppu ihan tavanomainenkaan ollut. Ennen kuin jatkan niin esittelen Wellsistä tehdyn muotokuvan. Eikös olekin vekkuli? Taiteilijaa en tunne, enkä välitäkään tuntea, sillä hän on tehnyt Wellsistä melkoisen kaljapullon. Mutta ehkä hänellä oli vain pitkä kaula. Meinaan Wellsillä. Joka tapauksessa hän oli melkoinen velikulta ja samalla erittäin kyvykäs ja monipuolinen mies. Witko voi heittää Wellsistä kommentteja jos haluaa. Jatkan tästä ja Wellsin viimeisistä vaiheista huomenna.

Kuva
Haukka

Haukka
Viestit: 6107
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Pe 31.08.2018 16:42

Tiedä sitten oliko shawnee-scoutti Chiaska mukana tuossa Fort Dearbornin taistelussa (nykyisessä Chicagossa). Joka tapauksessa taisteluun otti osaa William Wells, joka oli siitä mielenkiintoinen kapteeni, että hän oli sotinut myös intiaanien puolella amerikkalaisia vastaan. Tämä tapahtui vuonna 1791 Ohiossa, jossa käytiin verinen Wabashin taistelu. Mikäki lähteisiin voi tippaakaan luottaa niin nuori William Wells taisteli tuolloin miamien ja shawneiden riveissä Yhdysvaltain joukkoja vastaan. Eikä Wells tyytynyt pelkän rivimiehen rooliin, vaan hän taisteli etulinjassa ja surmasi omin käsin 9 amerikkalaista. (Illinois in the War of 1812 sivu 62) Siis melkoinen raakalainen, mutta sota on sotaa. Joko tapat tai tulet itse tapetuksi. Wells oli tuolloin pukeutunut intiaaniksi, eikä siinä sinänsä mitään outoa ollut. Hän oli pienenä siepattu miamien kasvattama poika, joka solmi hyvät suhteet satoihin intiaaneihin Ohiossa ja Suurilla järvillä.

Kesäkuussa 1812 alkoi suuri rytinä, jossa William Wellsinkin taitoja tarvittiin. Tuolloin Yhdysvallat julisti sodan brittiläiselle Imperiumille. Syitä sotaan oli useita, yhtenä niistä se, että presidentti James Madison oli saanut vihiä englantilaisten ja intiaanien välisestä suuresta liitosta, joka tähtäsi Yhdysvaltain lyömiseen. Tämän tarinan päähenkilö William Wells oli kulkeutunut intiaanien luota takaisin valkoisten pariin, mutta jotkut upseerit suhtautuivat häneen melkoisella varauksella. Juuri hänen imtiaanitaustejensa vuoksi. Kun vuoden 1812 sota alkoi, Wells palveli Yhdysvaltain joukoissa. Dearbornin taistelussa 1813 hän oli taas pukeutunut intiaaniksi tai paremminkin voisi sanoa, että hän oli riisuuntunut. Wellas johti miami-intiaaneista kokoamaansa ryhmää, jossa oli noin 30 soturia.

Tämän sodan yksi varhaisista taisteluista oli Fort Dearbonin piiritys. Piirityksestä vastasivat intiaanit, jotka olivat suurelta osalta potawatomeita. Linnakkeessa oli monen muun amerikkalaisen sotilaan ohella Wells ja joukko amerikkalaismielisiä intiaaneja. Linnakkeen komentajan tarkoitus oli evakuoida Fort Dearborn, jota ei aseiden vähyyden vuoksi voitaisi puolustaa. Vähät aseet oli tarkoitus antaa amerikkalaismielisille intiaaneille, jotka sitten puolestaan turvaisivat linnakelaisille turvallisen kulun Fort Wayneen. Waynestä lähetettiin kapteeni William Wells ja noin 30 miami-soturia, joiden oli tarkoitus toimia saattueena evakuoiduille.

Evakuointi alkoi vaiteliaissa merkeissä ja pelon ilmapiiri ympäröi vaiteliasta kulkuetta. Karavaaniin kuului noin sata amerikkalaista. Keulalla ratsasti joukko aseistautuneita miameita, samoin saattueen hännillä. Aivan ensimmäisten ratsastajien joukossa oli miamiksi itsensä maskeerannut Wells, joka oli varmuudeksi mustannut vielä kasvonsa. Aivan tarkkaa syytä Wellsin valepukuun ei tiedetä, mutta syystä tai toisesta hän ilmeisesti halusi pysytellä tuntemattomana. Monet vihollis-sotureista olivat tietoisia Wellsin takinkääntämisestä eivätkä hyväksyneet tällaista kaksinaamaisuutta. Itse Wells oli ennen karavaanin lähtöä sanonut olevansa varma, että kaikki menee hyvin.

Potawatomit olivat sijoittuneet hiekkasärkkien taa noin kolmen kilometrin päähän linnakkeesta. Vaikka heitä ei näkynyt Wells aavisti vaaraa ja ratsasti loppupäähän jättäytyneen linnakkeen komentaja Nathan Healdin luo. Lähes samanaikaisesti potawatomit tulivat näkösälle piilopaikoistaan. Tästä eteenpäin eri lähteet kertovat tarinan hieman toisistaan eroten ja tuskinpa tarkkaa kokonaiskuvaa koskaan saadaankaan. Joka tapauksessa Heald antoi sotilailleen hyökkäyskäskyn dyyneille, joiden takana potawatomit odottivat. Healdia on parjattu paljon tästä määräyksestään, sillä järkevämmältä olisi kuulostanut nopea vetäytyminen vankkureiden taa ja puolustuksen rakentaminen. Vankkureiden takana nimittäin oli järvi eikä selustaan olisi päässyt kukaan.

Mutta hädän hetkellä päätökset on tehtävä nopeasti ja tämä oli komentaja Healdin valinta. Aluksi näytti, että intiaanit hajaantuvat, mutta vaikutelma oli väärä. Potawatomit liittyivät kavereihinsa uudelleen osan tunkeutuessa vaunuihin, joissa oli naisia, lapsia ja tarvikkeita. Vankkureiden sisällä ja ulkopuolella taistelut menivät käsikähmäksi, joissa ei annettu armoa puolin eikä toisin. Naiset tappelivat kuin miehet ja vain kaksi heistä sai surmansa. Kaikkein raaimman työn tässä taistelussa teki nuori soturi nimeltään Benac. Hän kapusi vankkureihin, jossa oli yksinomaan pieniä lapsia. Kun Benac myöhemmin ylvästeli tappaneensa 12 lasta, hän joutui muiden potawatomien ikuisen halveksunnan kohteeksi.

Entä miten käni William Wellsille? Kun ensimmäinen laukaus pamahti, Wellsin miami-soturit ottivat ritolat. Wells sen sijaan jäi taistelemaan. Hän taisteli ensin muiden amerikkalaisten rinnalla, mutta siirtyi sitten taaemmas tarkoituksenaan puolustaa ilmeisesti naisia ja lapsia. Wellsin kuolemasta on useita versioita, mutta luotettavin niistä lienee hänen sisaren- tai veljentyttärensä Rebecca Healdin versio. Rebecca kertoi miten Wells ratsasti hänen luokseen pahasti haavoittuneena ja verisenä. Myös hevonen oli haavoittunut ja Wells nousi ratsailta. Hän ei kyennyt enää seisomaan mutta ampui makuulta kahta lähestyvää intiaania. Lopulta potawatomit saartoivat hänet. Wells heitti nopeat hyvästit Rebeccalle ja valmistautui lopulliseen laukaukseen. Näin hän sovitti myrskyisen ja moniselitteisen elämänsä sankarillisella kuolemalla. Potawatomit eivät jättäneet Wellsiä maahan makaamaan vaan leikkasivat irti hänen sydämensä ja söivät sen. Tällä teollaan potawatomit uskoivat saavansa Wellsin rohkeuden. Monet heimot tekivät samaa ja rohkeuden väitettiin siirtyvän myös syöjän lapsiin.

Linnakkeen komentaja Heald selvisi taistelusta hengissä, joskin pahoin haavoittuneena. Useat karavaanin jäsenistä jäivät kuitenkin kuolleina taistelukentälle. Mutta tuota Witkon kysymyksen Chieskaa en osaa liittää tähän taisteluun. Jos hän oli mukana, hän taisteli Wellsin rinnalla, kuten jossakin hieman epäluotettavassa nettilähteessä mainittiin.
Haukka

Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » La 01.09.2018 19:33

Laitoin juuri tuonne kirjaosioon että neljästä kirjastani jotka käsittelivät William Wellsin elämää ja kuolemaa, niin ei löytynyt myöskään mystisestä Chieskasta sanaakaan. Kyllä kirjoissani on tuo William Welssin kuolema käsitelty niin kuin Haukka sen kertoi. Vankkurijonon lähtiessä Fort Dearbornista, niin siitä tuli verinen teurastus Potawatomien toimesta. Miehet joutuivat käymään käsikamppailua Potawatomien kanssa joista monet olivat vielä humalassa. Yksi nuori soturi joka oli humalassa, niin sai uuden raivokohtauksen ja huusi toisille sotureille että tappakaa kaikki lapset tomahawkeillaan. Kaksi upseeria/virkamiehiä jotka olivat vaunukaravaanin saattajia insinööri George Roneon ja kirurgi Mate Isaac Van Vorhis tapetiin ihan heti taistelun alussa. Kolme naista ja kaksitoista lasta olivat shokissa ja heidät teurastettiin julmasti. Potawatomit käyttivät tomahawkeja, nuijia, veitsiä ja leikkasivat heti vaunuissa olleita antautujia, kun nämät astuiva maahan. Taistelu tai paremmin verilöyly oli nopesti ohi. Tästä teurastuksesta on aika pitkä selvitys kirjassani ,mutta laiteaan vain tämä yksi. Kersantti Otho Hayes kävi kovaa käsikamppailua Potawatomi soturi Naunongeen kanssa.

Naunongee haavoitti Hayesia kuolettavasti, mutta ennen kuolemaansa hän tappoi hyökkääjänsä tämän omalla tomahawkilla. Veri oli kuumaa tuona päivänä ja henkiinjäänet naiset mm. saivat myöhemmin pahoja traumoja nähdessään kuinka heidän puolisoitaan ja lapsiaan teurastettiin verisesti. William Wellsiin siis mennään ja Potawatomi sotureiden pääkohde oli jo taistelun alussa Miamien vaunusaattue, sillä heillä oli hyvin muistissa Miamien ja Potawatomien sopimus Fort Waynessä 1809. William sai tosiaan luodin rintaansa ja hän kaatui hevosensa kanssa maahan. Haavoittunut Rebekah Wells Heald kertoi kuinka William oli pyytänyt että tämä kertoisi hyvästit hänen vaimolleen ja kertoisi että hän kuoli niin hyvin kuin vain pystyi ja oli loppuun asti paikallaan. Samoin Rebekah kertoi myöhemmin kun hänen setänsä ympärille tuli ryhmä Potawatomeja ja yksi ampui kuoliaaksi Williamin ja yksi soturi otti veitsen ja avasi setänsä rinnan ja otti sydämen ja he söivät myöhemmin tämän , jotta Wellsin rohkeus tulisi heihin. He myös scalppasivat hänet saadakseen voitonmerkin. Ainakin voi sanoa että William Wells oli rohkea mies loppuun asti, koska Intiaanit eivät syöneet pelkurin sydäntä. Ai niin surullisen kuuluisa Chieska loisti edelleen poissaolollaan.

Tässä lähdekirjani josta otin kaikki tiedot tähän. Kuva


Witko

Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » La 01.09.2018 19:46

Haukka tämä oli sinulla lädekirjana Illinois in the War of 1812. Ostin tuo kolmisen vuotta sitten Adlibriksestä ja hemmetin hyvä kirja, sillä siinä on Saukeja, Kickapoita, Potawatomeita ym. Kansoja. Olen lukenut sitä aika ison osan, mutta nyt selasin lisää kun otin se äsken hyllystä. Tapahtumia kyllä riittää. Oli jopa kovakantisena ostettu ja Gillum Ferguson oli pistänyt 349. sivua likoon ja aika kookas kirjakin.


Kuva


Witko

Haukka
Viestit: 6107
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Su 02.09.2018 07:10

Kyllä, juuri tuo kirja oli lähteeni. Pikkutarkkaa tietoa kaikin puolin. Vaikka kirjan tarina on vain noin 200 sivua pitkä, lähteitä löytyy sen perään noin 150 sivua. Ja noissa lähteissä on vielä koko joukko tietoa aiemmin kuvattujen tapahtumien taustalta. Dearbornin piiritys on ehkä kirjan varsinainen päätapahtuma, mutta kyllä koko Illinois herää eloon tässä kirjassa. Raakoja kohtauksia sodan eri puolten välillä riittää ja kirja vilisee mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita tuskin löytää muualta. Hyvä haukkua tietenkin lyötyä, mutta kirja osoittaa, että Fort Dearbornin komentajana toiminut kapteeni Nathan Heald viivytteli linnakkeen evakuointia 7 päivän ajan.

Linnakkeen intiaanikuriirit toivat päivittäisiä viestejä ympäristöstä ja neuvoivat Healdia aloittamaan evakuoinnin niin nopeasti kuin mahdollista. Potawatomeita saapui joka päivä lisää kolmesta eri leirikunnasta, eivätkä heidän päällikkönsä pystyneet hillitsemään nuoria sotureita. Heald kieltäytyi evakuoinnin aloittamista ja vetosi siihen, että Fort Waynestä oli tulossa maineikkaan William Wellsin njohtamat apuvoimat. Lisäksi Heald uskoi lahjojen voimaan ja jakoi niitä ystävällismielisimmille intiaaneille linnakkeen ympärillä. Ehkäpä tuossa oli ideaa, mutta lahjojen jakaminen kääntyi enemmänkin healdia ja Fort Dearbornia vastaan. Nimittäin myös muut intiaanit alkoivat vaatia lahjoja, varsinkin aseita, ammuksia ja wiskiä. Vastineeksi potawatomit tarjosivat turvallisuuspalveluitaan, joka tässä tapauksessa merkitsi saattuetta evakuoiduille.

Potawatomit selittivät myöhemmin, että Heald aluksi myöntyi vaatimukseen, mutta perui sen myöhemmin. Oli niin tai näin, Heald määräsi ammukset ja wiskin hävitettäväksi. Ammukset kipattiin linnakkeen pihassa olevaan kaivoon ja wiski kaadettiin joko samaan paikkaa tai kuljetettiin läheiseen jokeen. Tämä hävitysoperaatio tehtiin yöllä mutta potawatomit saivat nopeasti tiedon siitä. Tämä Healdin tempaus sai heidän nuoret soturinsa raivon valtaan. Vanhemmat päälliköt yrittivät hillitä sotureita, mutta heillä ei olut riittävästi valtaa. Lisäksi soturien keulahahmoksi noussut puoliverinen chippewa-intiaani nimeltään Nuscotnumeg osasi kaikki kansankiihottajan tehokeinot. Hänenkaltaisensa tyypit ovat ennenkin saaneet kansan liikkeelle ja tässä tapauksessa potowatomit eivät paljonkaan tarvinneet yllyttäjää. Takinkääntäjä William Wellsin ilmestyminen linnakkeeseen miami-sotureineen luultavasti vain lisäsi potawatomien vihaa.


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Su 02.09.2018 15:01

Huomasin että olin käyttänyt kiitettävästi yhdessä lauseessa ja-sanaa niin että koulunpenkki kutsuu Hummaa.

Witko mäskiläinen

Haukka
Viestit: 6107
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Ti 04.09.2018 19:24

Witko kirjoitti:3. Kun hänen poikansa joka oli jo nuorena hyvin ketterä jäljittäjä ja loistava ampuja, niin tämä poika liittyi Simon Kentonin komppaniaan tämän viimeisten vuosien aikana. Sitten tämän nuoren soturin tie vei länteen. Hänen kumppaneitaan oli mm. kaksi kuuluisaa scouttia joita hän profiloi.
Kenestä kahdesta kuuluisasta scoutista oli kyse ?

Witko tarkoittaa delawareja nimeltään James Swannock ja Black Beaver, mutta en löydä mistään lähteestä heidän kumppanuuttaan shawnee skalpinmetsästäjä Spybuckiin. Paitsi että kaikki kolme menivät länteen ja elättivät itsensä itsenäisinä metsästäjänä kuten monet muutkin heidän aikalaisensa. Sen verran tiedän, että James Swannockin johtama ryhmä sisälsi alun perin 15 metsästäjää, niin delawareja kuin shawneitakin. Swannock oli ollut mukana vuoden 1812 sodassa ja osallistunut siellä ainakin Thamesin taisteluun. Myöhemmin lähestä tuli delawarien sotapäällikkö. Swannockin alaisina olleet delawaret suosivat kaikki vanhaa perinteistä tyyliä ja elivät kuten laajoilla alueilla liikkuvat metsästäjät. Kun veri alkoi vetää kohti länttä niin sinne myös mentiin.

Samoissa bisneksissä pyörivät valkoiset metsästäjät pitivät näitä delawareja ja shawneita vertaisinaan, eikä keskinäisiä kahnauksia juuri ollut. Sen sijaan tasangoille aiemmin muuttaneet asukit kuten cheyennet ja pawneet joutuivat erimielisyyksiin Swannockin delaware-shawnee-jengin kanssa. Metsästysporukan ydinjoukkoon mahtui lopulta Swannockin lisäksi vain Big Nigger, Little Beaver ja Jim Dickie, mutta vierailevia kuuluisuuksia kyllä liittyi hetkellisesti heidän hupenevaan joukkoonsa. Ehkäpä skalpinmetsästäjä Spybuck (hänestähän kysymys lähti) oli yksi näista metsästäjistä, sillä ei hän sentään yksinomaan ihmisten päänahkoja jahdannut.

Black Beaverista taas saisi vaikka kuinka pitkän stoorin, mutta sanotaan lyhyesti että hän aloitti turkismetsästäjän uransa jo finninaamaisena teininä John Jacob Astorin leivissä. Tyyppinä hänestä kehittyi hyvin erikoislaatuinen persoona. Eikä missään pahassa mielessä. Jutunkertojana Black Beaver oli kerrassaan mainio ja jopa hän itse purskahti joskus nauramaan omille jutuilleen, niin lennokkaita ne olivat. Lisäksi hän oli pelimies, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että hän pelasi silloisissa hevoskilpailuissa isoin panoksin. Eräs tällainen tarina on säilynyt historiassa ja se liittyy kickapoiden ja comanchien väliseen hevoskilpaan. Kickapoot olivat hankkineet Missourista nopeita lämminverihevosia, joilla aikoivat ottaa osaa comancheja vastaan järjestettävään kilpaan. Black Beaver hykerteli tyytyväisenä ja laittoi koko omaisuutensa (lähinnä hevosia) likoon kickapoo-hummien puolesta. Kun kilpa alkoi Black Beaver näki sielunsa silmin itsensä rikkaana miehenä. Mutta kun kisa oli ohi Black Beaver oli yhtä lyöty kuin kickapoiden hevoset, joilla ei ollut mitään mahdollisuuksia comanche-ratsastajia vastaan.

Comanchien päällikkö oli kuitenkin hyväntahtoinen mies ja hänen kävi sääliksi Black Beaveria.
- Voit pitää hevosesi, mutta älä koskaan enää aseta niitä panokseksi comanchien ratsuja vastaan.
Haukka

Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Ke 05.09.2018 16:19

Totta tuo on että nämät legendaariset Delaware-ja Shawnee scalppimetsästäjät on nostettu joissain kirjoissa korkealle jalustalle. Claytonin scalppiporukan tappamikseksi ei tarvittu edes Apacheja. Spybuck Shawnee joka oli yli kuusi jalkaa pitkä ja voimakas kuin härkä ja nopea kuin kalkkaro, niin ylöspäin joutui katsomaan kun Cochise ja Mangas Colorado seisoivat yli 190 cm pitkinä jässiköinä. Näiden Viiden Sivistyneenen Kansan soturit olivat varmasti aika oudolla maaperällä kun mentiin New-Mexicoon ja Sonoraan. Kenraali Crook totesi legendaarisen lauseen" Vain Apache löytää Apachen". Jo kerran saarnasin että nämät uhrit olivat pääsääntöisesti pienten ja rauhallisten bandien ja Kansojen kimpussa ja siihen eivät Chiricahuat ja Mimbrenot kuuluneet. Nana joka oli näihin Kirkerin aikoihin 40-50.vuotias pappa, niin ei scalppi lähtenyt päästä.

Se on jo ajatuksena naurettava että Spybuck ja Co olisivat saaneet ikeeseen oikeat Apachet l. hyvin vihamieliset. Idän Intiaanien maasto oli täysin erilaista kuin Apacherian ja sama päti Comancheihin ja Comancheriaan. Tämä oli roskalehtie tekemä myyti Idässä-jo 1830-1850 luvuilla sillä jotain oli saatava vastapainoksi Apachein terrorille ja veriselle raideille jolla lamaanutettiin koko territorio ja kuinka monta vuosisataa oli näin jatkunut. Delawaret eivät kyllä Kansasissa ja Oklahomassa ainakaan Kickapoita hypyttäneet sillä lopputulos olisi ollut masenta surkea Delawareille.

Tuo oli mielenkiintoinen tarina tämä hevoskilpa ja mikäli Comanche päällikön kuitti oli totta, niin totta se oli" Maailman parhaita ratsumiehiä" ja jo kolmevuotias Comanche lapsi pysyi ponin selässä ja Comanche hevoset olivat ainutlaatuisia koko maailmassa.
Ratsastajien ehdotonta eliittiä ja tätäkä porukkaa muutama Delaware ja Shawneen reppana olis piessyt mennen tullen.


Kuva
Witko

Haukka
Viestit: 6107
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » To 06.09.2018 12:36

Tuo puuttuu. Luulen haistavinani mistä tässä on kyse, mutta vastaapa silti tähän. Luuletko että löytyy netistä, vaan onko lähteenä pelkkä oma kirjasi?

5. Kun eversti Dogde ja hänen sotilaansa saapuivat Bent's Fortiin elokuun.6.päivänä, 1835 niin hän löysi kaksi Cheyenne-leiriä Arkansas Riverin törmällä.

Minkälaisen hurjan näyn hän näki ja mistä tässä oli kyse ?
Haukka


Palaa sivulle “Intiaanit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa