pahkinoita purtavaksi

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Haukka
Viestit: 6032
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Pe 08.06.2018 10:47

Kuva

"Bill Marshall ei ole täällä, vaan seinän toisella puolella".

No, jo on mustaa hautausmaa-huumoria El Campo Santon hautausmaalla San Diegossa. Kuvakaappaus eräästä kirjasta. Löytyy ehkä netistäkin.

1. Kysymys tietenkin kuuluu. Miksi ja milloin herra Bill Marshall päätyi hautuumaan multiin ja miksi häntä pidettiin Kalifornian häijyinpänä miehenä?

2. Minkä nimiseen kapinaan hänen nimensä yhdistettiin 1850-luvun alussa?

3. Mikä kolmivuotinen sota tuolloin raivosi Arizonan ja Kalifornian alueella ja ketkä toimivat Yhdysvaltain liittolaisheimoina?

4. Ennen kuin sota oli ohi, myös Marian leiriin hyökättiin. Kuka oli Maria, miten hyökkäyksessä kävi ja ketkä hänen leiriinsä tunkeutuivat?
Haukka

Witko
Viestit: 7375
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Pe 08.06.2018 20:12

Haukka kysyi sodasta 1850-1850 välisenä aikana

3. Mikä kolmivuotinen sota tuolloin raivosi Arizonan ja Kalifornian alueella ja ketkä toimivat Yhdysvaltain liittolaisheimoina?

*********************************************************
3. Jumankauta koko pitkä vastaus bitti avaruuteen vaikka tein maalauksen sinisellä ja kopioi ja ulos kirjautuminen ja sitten sisään kirjautuminen ja liitä. Ja edessä täysin blanco sivu. Tästä ei toivu tänään, vaan pakko jatkaa huomenna, kun kaiken päälle vielä yksi aasialainen nainen huhuilee joitain kummaa asiaa saamari!!!


Witko rovettu

Witko
Viestit: 7375
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » La 09.06.2018 11:44


Jätän tässä vaiheessa Kalifornian pirullisemman ja pahannilkisemmän miehen edesottamukset rauhaan ja on niin paljon Bill Marshallista kertomista että se viimeiseksi pähkinäksi.

Haukka kysyi sodasta v.1850-1853

3. Mikä kolmivuotinen sota tuolloin raivosi Arizonan ja Kalifornian alueella ja ketkä toimivat Yhdysvaltain liittolaisheimoina?


********************************************************************
[size=85]
3. Tässä haetaan todennäköisesti Yuma-sotaa, joka oli pitkäaikainen sissisodan tyyppinen eri konfliktien sarja v.1850-1853 Etelä-Kaliforniassa ja Lounais-Arizonassa. Tässä Amerikkalaiset halusivat ensin suojella emigranttien matkaa jälkeen Kultarynnäkön heidän ylittäessä Colorado-joen ja samalla yrittivät estää vihamielisten eri Kansojen välistä keskenäistä sotaa. Yumanit olivat Yhdysvaltain ensisijainen vastustaja, mutta leikkiin lähti mukaan monta eri Kansaa ja bandia. Yumanit oli jo 1770-luvulla saaneet Espanjalaisilta maininnan erittäin taitavia sotureita ja aktiviisia kauppiaita, joilla ylläpidettiin vaihtoverkkoja Etelä-Arizonan Pima-Intiaanien kanssa ja Tyynemeren eri Kansojen kanssa samoin. Yumanien väkiluku ei ollut kovinkaan suuri, sillä keskiarvo oli 80-250 miestä ja naista kylässä. He levittäytyivät Lounais-Gilan ja Etelä-Colorado-joen varrella.

Yumanit olivat taitavia bisnesmiehiä sillä kun amerikkalaiset emigrantit jälkeen Kalifornian Kultarynnäkön halusivat matkustaa länteen, niin he joutuivat ylittämään Colorado-joen eteläosaa, joka oli Yumanien aluetta. Yumanit alkoivat tuottoisan lauttabisneksen, jolla he kuljettivat emigrantteja maansa läpi yli Colorado-joen aina Gilan ja- Coloradojoen liittymäkohdassa. Emigrantit matkustivat Arizonasta Kaliforniaan. Sitten astui mukaan täysi raakalaisjoukko, jota kutsuttiin John Joel Glantonin gangiksi ja he olivat scalppienmetsästäjiä Texasista, joita oli 12. scalppimetsästäjää Glantonin johdolla. Sen verran Glantonista, että mies oli alunperin Meksikon Texasin setteleri, sitten mukana Texasin Itsenäisyyssodassa ja sen jäkeen jopa Texasin ranger. Glanton oli näyttänyt luonteensa Meksikon ja Amerikan sodassa, kun hän tappoi huomattavan määrä siviileitä Magdalenan kaupungissa 1847 ja joutui pakenemaan Yhdysvaltain armeija poliiseita aina Texasiin asti. Sitten Meksikon viranomaiset huomasivat että tälle raakalaiselle olisi käyttöä ja palkkasivat hänen ja gangin "palkkasoturioperaatioon", jonka tarkoituksena oli tappaa vihamielisiä ja vaarallisia Apacheita Pohjois-Meksikossa ja lounaisosassa myös.

Glanton huomasi pian että vaarallisten Apache bandien jahtaaminen oli hengenvaarallista bisnestä, vaikka Meksikon viranomaiset maksoivat hyvin scalpista. Glanton alkoi metsästämään rauhanomaisia maanviljely ja keräystaloudessa olevia eri Native bandeja ja samalla mustahiuksiset Meksikon kansalaiset kävivät Intaaneista hyvin. Chihuahuan valtio maksoi scalpeista, mutta kun tuli ilmi että Meksikon kansalaiset olivat samassa vaarassa kuin Intiaanit, niin hallitus julmistui Glantonin gangille ja ajoi heidät joulukuussa-1847 Sonoraan ja kun siellä he jatkoivat samaa bisnestä, niin sitten tuli lähtö Arizonaan .Itseasiassa miksi tästä Glantonista kerroin, niin hänen tekonsa itseasiassa aiheuttivat tämän Yuma-sodan. Alkuvuodesta 1850 Glanton ja hänen 12. scalpinmetsästäjää ganginsa hyökkäsivät Yumanien lautalle ja ottivat alueen haltuunsa. He ryöstivät ja murhasivat niin amerikkalaiset matkustajat kuin Intiaanit "Quechanit(samaa Yuma Kansaa) kun he olivat ylittämmässä lautalla joen yli. Quechanit toimivat kilpailevalla lautalla Pilot Knobialla.

Aamunkoiton aikaan 23.04. 1850 Capolla en Pelon johtama Quechan bandi hyökkäsi ja tappoi ja hakkasi palasiksi sekä scalppasivat Glantonin ja yhdeksän tämän gangin miestä ja neljä pääsi vain pakoon. Kuolleet ja scalpatut miehet poltettiin suurella roviolla, ettei heistä jäisi mitään maanpinnalle. Kalifornia vastasi lähetämällä huonosti koulutetun ja johdetun 142. miehen Militian joukot nk. Gilan Retkikunnan Quechan Kansan kimppuun. Näin alkoi tämä Yuma-sota. Militian taistelutahto oli surkea, sillä he suostuivat vaikeasti liikkumaan $ 6 päiväpalkkaa vastaan Yumaneita. Miehet olisivat olleet mielummin kultaa kaivamassa, kuin taistelleet Yumaneita vastaan surkealla $ 6 päiväpalkalla. Huhtikuun 16 .päivänä,1850 he saapuivat Arizonaan. Heillä oli edessä vain katkeria tappioita Syyskuuhun asti eri kahakoista Yumaneja vastaan. Gilan Retkikunta epäonnistui totaalisesti niin taistelujen kannalta kuin rahallisestikin. Inflaatio Kalifornia Kultarynnäkön jälkeen vain kiihtyi ja Kalifornian valtiolle tuli hirvittävät tappiot $ 113 000 ja valtio meinasi mennä konkurssiin. Erikoista vaikka Glantonin gangi ryösti ja tappoi myös amerikkalaisia emigrantteja lautalla sekä tappoivat rauhassa olevia Quechaneja, niin Kalifornia silti vastasi aloittamalla tämän Gilan Retkikunnan ja saivat palkaksi kolmen vuoden Yuma-sodan.

Marraskuussa-1850 Yhdysvaltain armeijan kapteeni Samuel P. Heintzelman tapasi Yuma johtajia Salton Sealla keskustelemaan rauhasta. Rauhanneuvottelut tuottivat tulosta, mutta ei kauan. Yhdysvaltan armeijalla oli Yuma sodassa Intiaaniliittolaisia, Cupenot(1852-1853), Cocopahit(1853), Paipait, Halyikwamait, Vuoristo Cahuilat (1851). Yumainien puolella olivat Mohavet, Cocopahit(1850-1853), Cahuillat, Cupenot.
Kuten huomaa niin kolmen vuoden aikana oli molemilla puolilla myös samoja Kansoja tai paremmin niiden eri bandeja. Cocopahit olivat tosiaan v. 1853, mutta siihen liittyy pähkinä nro 4. Tässä luettelo Yuma-sodan eri kampanjoita 1850-1853 ja joka alkoi tosiaan tuosta Glantonin Massacresta 1850, Gilan Retkikunta 1850, Fort Yuman perustaminen 1850, Oatmanin Verilöyly 1851 josta on yhden naisvangin Olive Oatmanin valokuva niitä kuuluisimpia Captive-valokuvia, Fort Yuman Piiritys 1851, Garran Kapina 1851-1852, Colorado-joen Kampanjat 1852, Gila-joen Taistelu 1852, Coloradon Retkikunta 1852, Fort Yuman tulipalo ja Yuman sopimus 1853. Sitten oli vielä tuo Cocopahien kanssa käyty konflikti 1853, mutta se ei ollut enään varsinaista Yuma-sotaa. Siitä lisää tuossa pähkinä nro 4.

Laitan tänään jokaisesta eri sotatoimesta em. lyhyen selostuksen joten jatketaan vielä tätä nro 3. pähkinää tänään vähän myöhemmin.

Witko

Oliive Oatman v. 1863 vapaudessa.
Kuva

Witko
Viestit: 7375
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » La 09.06.2018 16:40

Witko kirjoitti:
Jätän tässä vaiheessa Kalifornian pirullisemman ja pahannilkisemmän miehen edesottamukset rauhaan ja on niin paljon Bill Marshallista kertomista että se viimeiseksi pähkinäksi.

Haukka kysyi sodasta v.1850-1853

3. Mikä kolmivuotinen sota tuolloin raivosi Arizonan ja Kalifornian alueella ja ketkä toimivat Yhdysvaltain liittolaisheimoina?


********************************************************************

3. Tässä haetaan todennäköisesti Yuma-sotaa, joka oli pitkäaikainen sissisodan tyyppinen eri konfliktien sarja v.1850-1853 Etelä-Kaliforniassa ja Lounais-Arizonassa. Tässä Amerikkalaiset halusivat ensin suojella emigranttien matkaa jälkeen Kultarynnäkön heidän ylittäessä Colorado-joen ja samalla yrittivät estää vihamielisten eri Kansojen välistä keskenäistä sotaa. Yumanit olivat Yhdysvaltain ensisijainen vastustaja, mutta leikkiin lähti mukaan monta eri Kansaa ja bandia. Yumanit oli jo 1770-luvulla saaneet Espanjalaisilta maininnan erittäin taitavia sotureita ja aktiviisia kauppiaita, joilla ylläpidettiin vaihtoverkkoja Etelä-Arizonan Pima-Intiaanien kanssa ja Tyynemeren eri Kansojen kanssa samoin. Yumanien väkiluku ei ollut kovinkaan suuri, sillä keskiarvo oli 80-250 miestä ja naista kylässä. He levittäytyivät Lounais-Gilan ja Etelä-Colorado-joen varrella.

Yumanit olivat taitavia bisnesmiehiä sillä kun amerikkalaiset emigrantit jälkeen Kalifornian Kultarynnäkön halusivat matkustaa länteen, niin he joutuivat ylittämään Colorado-joen eteläosaa, joka oli Yumanien aluetta. Yumanit alkoivat tuottoisan lauttabisneksen, jolla he kuljettivat emigrantteja maansa läpi yli Colorado-joen aina Gilan ja- Coloradojoen liittymäkohdassa. Emigrantit matkustivat Arizonasta Kaliforniaan. Sitten astui mukaan täysi raakalaisjoukko, jota kutsuttiin John Joel Glantonin gangiksi ja he olivat scalppienmetsästäjiä Texasista, joita oli 12. scalppimetsästäjää Glantonin johdolla. Sen verran Glantonista, että mies oli alunperin Meksikon Texasin setteleri, sitten mukana Texasin Itsenäisyyssodassa ja sen jäkeen jopa Texasin ranger. Glanton oli näyttänyt luonteensa Meksikon ja Amerikan sodassa, kun hän tappoi huomattavan määrä siviileitä Magdalenan kaupungissa 1847 ja joutui pakenemaan Yhdysvaltain armeija poliiseita aina Texasiin asti. Sitten Meksikon viranomaiset huomasivat että tälle raakalaiselle olisi käyttöä ja palkkasivat hänen ja gangin "palkkasoturioperaatioon", jonka tarkoituksena oli tappaa vihamielisiä ja vaarallisia Apacheita Pohjois-Meksikossa ja lounaisosassa myös.

Glanton huomasi pian että vaarallisten Apache bandien jahtaaminen oli hengenvaarallista bisnestä, vaikka Meksikon viranomaiset maksoivat hyvin scalpista. Glanton alkoi metsästämään rauhanomaisia maanviljely ja keräystaloudessa olevia eri Native bandeja ja samalla mustahiuksiset Meksikon kansalaiset kävivät Intaaneista hyvin. Chihuahuan valtio maksoi scalpeista, mutta kun tuli ilmi että Meksikon kansalaiset olivat samassa vaarassa kuin Intiaanit, niin hallitus julmistui Glantonin gangille ja ajoi heidät joulukuussa-1847 Sonoraan ja kun siellä he jatkoivat samaa bisnestä, niin sitten tuli lähtö Arizonaan .Itseasiassa miksi tästä Glantonista kerroin, niin hänen tekonsa itseasiassa aiheuttivat tämän Yuma-sodan. Alkuvuodesta 1850 Glanton ja hänen 12. scalpinmetsästäjää ganginsa hyökkäsivät Yumanien lautalle ja ottivat alueen haltuunsa. He ryöstivät ja murhasivat niin amerikkalaiset matkustajat kuin Intiaanit "Quechanit(samaa Yuma Kansaa) kun he olivat ylittämmässä lautalla joen yli. Quechanit toimivat kilpailevalla lautalla Pilot Knobialla.

Aamunkoiton aikaan 23.04. 1850 Capolla en Pelon johtama Quechan bandi hyökkäsi ja tappoi ja hakkasi palasiksi sekä scalppasivat Glantonin ja yhdeksän tämän gangin miestä ja neljä pääsi vain pakoon. Kuolleet ja scalpatut miehet poltettiin suurella roviolla, ettei heistä jäisi mitään maanpinnalle. Kalifornia vastasi lähetämällä huonosti koulutetun ja johdetun 142. miehen Militian joukot nk. Gilan Retkikunnan Quechan Kansan kimppuun. Näin alkoi tämä Yuma-sota. Militian taistelutahto oli surkea, sillä he suostuivat vaikeasti liikkumaan $ 6 päiväpalkkaa vastaan Yumaneita. Miehet olisivat olleet mielummin kultaa kaivamassa, kuin taistelleet Yumaneita vastaan surkealla $ 6 päiväpalkalla. Huhtikuun 16 .päivänä,1850 he saapuivat Arizonaan. Heillä oli edessä vain katkeria tappioita Syyskuuhun asti eri kahakoista Yumaneja vastaan. Gilan Retkikunta epäonnistui totaalisesti niin taistelujen kannalta kuin rahallisestikin. Inflaatio Kalifornia Kultarynnäkön jälkeen vain kiihtyi ja Kalifornian valtiolle tuli hirvittävät tappiot $ 113 000 ja valtio meinasi mennä konkurssiin. Erikoista vaikka Glantonin gangi ryösti ja tappoi myös amerikkalaisia emigrantteja lautalla sekä tappoivat rauhassa olevia Quechaneja, niin Kalifornia silti vastasi aloittamalla tämän Gilan Retkikunnan ja saivat palkaksi kolmen vuoden Yuma-sodan.

Marraskuussa-1850 Yhdysvaltain armeijan kapteeni Samuel P. Heintzelman tapasi Yuma johtajia Salton Sealla keskustelemaan rauhasta. Rauhanneuvottelut tuottivat tulosta, mutta ei kauan. Yhdysvaltan armeijalla oli Yuma sodassa Intiaaniliittolaisia, Cupenot(1852-1853), Cocopahit(1853), Paipait, Halyikwamait, Vuoristo Cahuilat (1851). Yumainien puolella olivat Mohavet, Cocopahit(1850-1853), Cahuillat, Cupenot.
Kuten huomaa niin kolmen vuoden aikana oli molemilla puolilla myös samoja Kansoja tai paremmin niiden eri bandeja. Cocopahit olivat tosiaan v. 1853, mutta siihen liittyy pähkinä nro 4. Tässä luettelo Yuma-sodan eri kampanjoita 1850-1853 ja joka alkoi tosiaan tuosta Glantonin Massacresta 1850, Gilan Retkikunta 1850, Fort Yuman perustaminen 1850, Oatmanin Verilöyly 1851 josta on yhden naisvangin Olive Oatmanin valokuva niitä kuuluisimpia Captive-valokuvia, Fort Yuman Piiritys 1851, Garran Kapina 1851-1852, Colorado-joen Kampanjat 1852, Gila-joen Taistelu 1852, Coloradon Retkikunta 1852, Fort Yuman tulipalo ja Yuman sopimus 1853. Sitten oli vielä tuo Cocopahien kanssa käyty konflikti 1853, mutta se ei ollut enään varsinaista Yuma-sotaa. Siitä lisää tuossa pähkinä nro 4.

Laitan tänään jokaisesta eri sotatoimesta em. lyhyen selostuksen joten jatketaan vielä tätä nro 3. pähkinää tänään vähän myöhemmin.

Witko

Oliive Oatman v. 1863 vapaudessa.
Kuva


3. Pakko on tuota Yuma-Sodan tapahtumia tiivistää, sillä muuten tulisi melkoinen essee tänne foorumille.

Yumanit kuvattuna Colorado-joella v. 1857 ja maalarina on touhunnut William Emory
Kuva

Kapteeni Samuel P. Heintzelman alkoi suunnitella topgrafien kanssa Fort Yumaa ja 27. Marraskuuta,1850 alkoi linnakkeen perustaminen. Colorado-joen voima tuli vastaan, kun alettiin kuskaamaan niin miehiä kuin varusteita Fort Yumaan, koska Colorado-joen suulla oli todella voimakas vuorovesivaikutus ja jouduttiin kuljettamaan maitse, mikä kyllä onnistui, mutta vaikeaa se oli. Kuunari Invicibleäkin yritettiin käyttää marraskuussa-1850, mutta ei tullut mitään. Helmikuussa 1851 Heintzelman(tämä mies keksi kuuluisan Heinzin ketsupin, minkä Haukan perikunta hyvin tietää, koska ovat ketsupin suurkäyttäjiä. Tämä oli tärkeä artikkeli Yuma-sodassa) tapasi taas useita Yuma johtajia ja rauhantahtoa oli ilmassa kun amerikkalaiset antoivat tupakkaa, elintarvikkeita ja muuta tarpeellista, mutta ei aseita ja ruutia. Yumat olivat hyvin tyytyväisiä mutta kertoivat samalla että he pelkäävät Maricopa Kansaa joka asui ylempänä Gila-joella ja tekivät useita raideja Yuman-kyliin.

Heintzelman yritti saada rauhaa Yumanien ja Maricopain kanssa, mutta ei onnistunut ja näiden välit olivat kireät aina 1857-luvun loppuun asti. Silloin Pimat ja Maricopat tuhosivat Quechanit ja näiden liittolaiset, näiden hyökätessä Pima Buttesin Taistelussa 01.09.1857. Takaisin Huhtikuuhun ja v. 1851. Yumat epäilivät että Mohavet pitivät karjaa Fort Yumassa, koska karjaa otettiin ilman vastarintaa. Tälläkin kertaa amerikkaliset yrittivät toimia ja pitää yhteyksiä Pimojen ja Mohavien kanssa.

Oatmanin Verilöyly oli yksi julma episodi Yuma-sodassa. Tohtori John De Conte saapui 21.02.1852 Idästä. Hänellä oli emigranttien johtajan Royce Oatmanin kirje, jossa kerrottiin kuinka paljon olivat vihamieliset Intiaanit varastaneet hänen karjaansa ja elintarvikkeita myös ja he olivat loukussa Pima-kylän länsipuolella. Kapteeni Heintzelman lähetti oikein kaksi sotilasta kahdella muulilla viemään tarvikkeita Oatmanin perheelle. Matkustettuaan 120 kilometriä, niin sotilaat löysivät vain kaksi hautaa ja hylätyn vaunun. Heintzelman huomasi että kuusi Oatmanin joukosta oli joutunut Verilöylyn uhreiksi ja kaksi naista oli siepattu, Olive Oatman ja Mary Ann Oatman. Heidän 14.vuotias veljensä Lorenzo Oatman oli heitetty kalliolta alas, mutta kuin ihmeenkaupalla tämä oli jäänyt henkiin ja pääsi vuosia myöhemmin etsimään siepattuja siskojaan. Tuolloin amerikkaliset pitivät syyllisinä Maricopia, mutta myöhemmin selvisi että syylliset olivat joko Mohave tai Yavapai Kansaa. Kaksi nuorta tyttöä otettiin orjiksi ja myytiin myöhemmin Mohaveille. Mary Ann kuoli vankeudessa, mutta tatuoitu Olive saatiin lunastettua viisi vuotta myöhemmin vapaaksi.

Fort Yuman rakentamisen aikana ei ollut sotaa, mutta pian oli. San Diegossa muutamat Yuman ja Quechani johtajat pyysivät Heintzelmanilta, että tämä auttaisi heitä pääsemään pois Chief Cavallo Y Peloan ja Santiagon vallasta, koska he eivät olleet amerikkalaisten ystäviä ja halusivat rauhan päättyvän. Kuukausien ajan Heintzelman oli kuullut huhuja että Santiago yhdistää voimia hyökätäkseen Yuma-sodan aikana Yhdysvaltoja vastaan. Heintzelman ei uskonut tuota. Kelpo kapteenimme vain haistatteli Yuma johtajille ja käski heidän valita rauhantahtoiset johtajat eri kylistä johtamaan Yumain rauhaa. Heintzelmanille tuntematon Yuma suunnitteli Fort Yuman piiritystä. Lokakuussa 1851 saapui Fort Yumasta kirje jossa luutnantti Sweeney pyysi Heintzelmanilta sotilasapua välittömästi. Muonavarat olivat vähissä ja keripukki oli iskenyt linnakkeeseen ja useita kymmeniä Yuma sotureita piiritti kauppapaikkaa. Taas kerran rento kapumme vastasi että ei hätää, sillä Yumat ovat rauhallista väkeä.

Mutta kun tuli uutiset uudelleen Sweeneyltä että neljä hänen komennossaan olevaa oli tapettu ja 800 Yumasta oli tapettu, niin Kapteeni lähetti 16. sotilasta. Joukkue saapui 06.12.1851 mutta hylkäsivät saman tien linnakeen ja perustivat uuden leirin kuusi mailia etelään Pilot Knobin lähelle.
Joulukuussa-1851 Heintzelman sai tietää Cahuila ja Cupeno raideista Warnerin Rancille ja Aqua Calienteista San Felipo vuorilla. Nyt alkoi Garra-Kapina.
Cupeno-soturi Antonio Garra aloitti Kansannousun ja Kalifornian kansalaiset olivat täysin paniikissa sodankäynnistä niin lähellä heidän omia alueitaan l. uudistiloja rannikolla. San Diegon kansalaiset alkoivat järjestellä puolustusta Cahuila ja Cupeno hyökkäyksiltä.

Vastauksena tähän Kapteeni Heinzelman aloitti Aqua Caliente Retkikunnan l. marssin San Felipe vuorille.

Täytyy jatkaa tästä taas huomenissa ja tiivistäen edelleen lisää tätä Yuma-sotaa, sillä tapahtumia kyllä riittää kiitettävästi.

Witko

Haukka
Viestit: 6032
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Su 10.06.2018 09:28

En halua keskeyttää Witkon kirjoitus-tulvaa. Mainitsen vain, että nuo yumat (quechanit) ehtivät olla kyllä monessa mukana jo 1700-luvun aikana. Voisi jopa sanoa, että he olivat hyvinkin hallitseva ja sotaisa kansa, joka mielellään karkotti muiita heimoja kotinurkiltaan ja hieman kauempaakin. Yumat vaikuttivat niin Kaliforniassa, Arizinassa kuin Meksikossakin, eikä espanjalaisten lähetystyö onnistunut oikeastaan ollenkaan heidän kylissään. Gilajoen maricopat olivat välillä yumojen kanssa liitossa, mutta pääosin taisivät nämäkin kaksi liittolaiskansaa sotia keskenään. Maricopat liittoutuivatkin usein pimojen kanssa yhteisenä tarkoituksena laittaa yumat kuriin ja järjestykseen. Menestys oli hyvin vaihtelevaa näissä yhteenotoissa, joita käytiin myös 1800-luvulla. Ennen vuonna 1850 alkanutta yuma sotaa, yumat alkoivat jo olla hieman heikossa hapessa, mutta eivät kuitenkaan lyötyjä. Ja tuohon sotaanhan itsessään mahtuu hyvin paljon, kuten Witko on ansiokkaasti kertonut.

Ja tuo Witkon mainitsema Fort Yuma oli hyvin mielenkiintoinen paikka, joka pn päätynyt jopa Hollywood-filmin aiheeksi.


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7375
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Su 10.06.2018 10:12

Witko kirjoitti:
Witko kirjoitti:
Jätän tässä vaiheessa Kalifornian pirullisemman ja pahannilkisemmän miehen edesottamukset rauhaan ja on niin paljon Bill Marshallista kertomista että se viimeiseksi pähkinäksi.

Haukka kysyi sodasta v.1850-1853

3. Mikä kolmivuotinen sota tuolloin raivosi Arizonan ja Kalifornian alueella ja ketkä toimivat Yhdysvaltain liittolaisheimoina?


********************************************************************

3. Tässä haetaan todennäköisesti Yuma-sotaa, joka oli pitkäaikainen sissisodan tyyppinen eri konfliktien sarja v.1850-1853 Etelä-Kaliforniassa ja Lounais-Arizonassa. Tässä Amerikkalaiset halusivat ensin suojella emigranttien matkaa jälkeen Kultarynnäkön heidän ylittäessä Colorado-joen ja samalla yrittivät estää vihamielisten eri Kansojen välistä keskenäistä sotaa. Yumanit olivat Yhdysvaltain ensisijainen vastustaja, mutta leikkiin lähti mukaan monta eri Kansaa ja bandia. Yumanit oli jo 1770-luvulla saaneet Espanjalaisilta maininnan erittäin taitavia sotureita ja aktiviisia kauppiaita, joilla ylläpidettiin vaihtoverkkoja Etelä-Arizonan Pima-Intiaanien kanssa ja Tyynemeren eri Kansojen kanssa samoin. Yumanien väkiluku ei ollut kovinkaan suuri, sillä keskiarvo oli 80-250 miestä ja naista kylässä. He levittäytyivät Lounais-Gilan ja Etelä-Colorado-joen varrella.

Yumanit olivat taitavia bisnesmiehiä sillä kun amerikkalaiset emigrantit jälkeen Kalifornian Kultarynnäkön halusivat matkustaa länteen, niin he joutuivat ylittämään Colorado-joen eteläosaa, joka oli Yumanien aluetta. Yumanit alkoivat tuottoisan lauttabisneksen, jolla he kuljettivat emigrantteja maansa läpi yli Colorado-joen aina Gilan ja- Coloradojoen liittymäkohdassa. Emigrantit matkustivat Arizonasta Kaliforniaan. Sitten astui mukaan täysi raakalaisjoukko, jota kutsuttiin John Joel Glantonin gangiksi ja he olivat scalppienmetsästäjiä Texasista, joita oli 12. scalppimetsästäjää Glantonin johdolla. Sen verran Glantonista, että mies oli alunperin Meksikon Texasin setteleri, sitten mukana Texasin Itsenäisyyssodassa ja sen jäkeen jopa Texasin ranger. Glanton oli näyttänyt luonteensa Meksikon ja Amerikan sodassa, kun hän tappoi huomattavan määrä siviileitä Magdalenan kaupungissa 1847 ja joutui pakenemaan Yhdysvaltain armeija poliiseita aina Texasiin asti. Sitten Meksikon viranomaiset huomasivat että tälle raakalaiselle olisi käyttöä ja palkkasivat hänen ja gangin "palkkasoturioperaatioon", jonka tarkoituksena oli tappaa vihamielisiä ja vaarallisia Apacheita Pohjois-Meksikossa ja lounaisosassa myös.

Glanton huomasi pian että vaarallisten Apache bandien jahtaaminen oli hengenvaarallista bisnestä, vaikka Meksikon viranomaiset maksoivat hyvin scalpista. Glanton alkoi metsästämään rauhanomaisia maanviljely ja keräystaloudessa olevia eri Native bandeja ja samalla mustahiuksiset Meksikon kansalaiset kävivät Intaaneista hyvin. Chihuahuan valtio maksoi scalpeista, mutta kun tuli ilmi että Meksikon kansalaiset olivat samassa vaarassa kuin Intiaanit, niin hallitus julmistui Glantonin gangille ja ajoi heidät joulukuussa-1847 Sonoraan ja kun siellä he jatkoivat samaa bisnestä, niin sitten tuli lähtö Arizonaan .Itseasiassa miksi tästä Glantonista kerroin, niin hänen tekonsa itseasiassa aiheuttivat tämän Yuma-sodan. Alkuvuodesta 1850 Glanton ja hänen 12. scalpinmetsästäjää ganginsa hyökkäsivät Yumanien lautalle ja ottivat alueen haltuunsa. He ryöstivät ja murhasivat niin amerikkalaiset matkustajat kuin Intiaanit "Quechanit(samaa Yuma Kansaa) kun he olivat ylittämmässä lautalla joen yli. Quechanit toimivat kilpailevalla lautalla Pilot Knobialla.

Aamunkoiton aikaan 23.04. 1850 Capolla en Pelon johtama Quechan bandi hyökkäsi ja tappoi ja hakkasi palasiksi sekä scalppasivat Glantonin ja yhdeksän tämän gangin miestä ja neljä pääsi vain pakoon. Kuolleet ja scalpatut miehet poltettiin suurella roviolla, ettei heistä jäisi mitään maanpinnalle. Kalifornia vastasi lähetämällä huonosti koulutetun ja johdetun 142. miehen Militian joukot nk. Gilan Retkikunnan Quechan Kansan kimppuun. Näin alkoi tämä Yuma-sota. Militian taistelutahto oli surkea, sillä he suostuivat vaikeasti liikkumaan $ 6 päiväpalkkaa vastaan Yumaneita. Miehet olisivat olleet mielummin kultaa kaivamassa, kuin taistelleet Yumaneita vastaan surkealla $ 6 päiväpalkalla. Huhtikuun 16 .päivänä,1850 he saapuivat Arizonaan. Heillä oli edessä vain katkeria tappioita Syyskuuhun asti eri kahakoista Yumaneja vastaan. Gilan Retkikunta epäonnistui totaalisesti niin taistelujen kannalta kuin rahallisestikin. Inflaatio Kalifornia Kultarynnäkön jälkeen vain kiihtyi ja Kalifornian valtiolle tuli hirvittävät tappiot $ 113 000 ja valtio meinasi mennä konkurssiin. Erikoista vaikka Glantonin gangi ryösti ja tappoi myös amerikkalaisia emigrantteja lautalla sekä tappoivat rauhassa olevia Quechaneja, niin Kalifornia silti vastasi aloittamalla tämän Gilan Retkikunnan ja saivat palkaksi kolmen vuoden Yuma-sodan.

Marraskuussa-1850 Yhdysvaltain armeijan kapteeni Samuel P. Heintzelman tapasi Yuma johtajia Salton Sealla keskustelemaan rauhasta. Rauhanneuvottelut tuottivat tulosta, mutta ei kauan. Yhdysvaltan armeijalla oli Yuma sodassa Intiaaniliittolaisia, Cupenot(1852-1853), Cocopahit(1853), Paipait, Halyikwamait, Vuoristo Cahuilat (1851). Yumainien puolella olivat Mohavet, Cocopahit(1850-1853), Cahuillat, Cupenot.
Kuten huomaa niin kolmen vuoden aikana oli molemilla puolilla myös samoja Kansoja tai paremmin niiden eri bandeja. Cocopahit olivat tosiaan v. 1853, mutta siihen liittyy pähkinä nro 4. Tässä luettelo Yuma-sodan eri kampanjoita 1850-1853 ja joka alkoi tosiaan tuosta Glantonin Massacresta 1850, Gilan Retkikunta 1850, Fort Yuman perustaminen 1850, Oatmanin Verilöyly 1851 josta on yhden naisvangin Olive Oatmanin valokuva niitä kuuluisimpia Captive-valokuvia, Fort Yuman Piiritys 1851, Garran Kapina 1851-1852, Colorado-joen Kampanjat 1852, Gila-joen Taistelu 1852, Coloradon Retkikunta 1852, Fort Yuman tulipalo ja Yuman sopimus 1853. Sitten oli vielä tuo Cocopahien kanssa käyty konflikti 1853, mutta se ei ollut enään varsinaista Yuma-sotaa. Siitä lisää tuossa pähkinä nro 4.

Laitan tänään jokaisesta eri sotatoimesta em. lyhyen selostuksen joten jatketaan vielä tätä nro 3. pähkinää tänään vähän myöhemmin.

Witko

Oliive Oatman v. 1863 vapaudessa.
Kuva


3. Pakko on tuota Yuma-Sodan tapahtumia tiivistää, sillä muuten tulisi melkoinen essee tänne foorumille.

Yumanit kuvattuna Colorado-joella v. 1857 ja maalarina on touhunnut William Emory
Kuva

Kapteeni Samuel P. Heintzelman alkoi suunnitella topgrafien kanssa Fort Yumaa ja 27. Marraskuuta,1850 alkoi linnakkeen perustaminen. Colorado-joen voima tuli vastaan, kun alettiin kuskaamaan niin miehiä kuin varusteita Fort Yumaan, koska Colorado-joen suulla oli todella voimakas vuorovesivaikutus ja jouduttiin kuljettamaan maitse, mikä kyllä onnistui, mutta vaikeaa se oli. Kuunari Invicibleäkin yritettiin käyttää marraskuussa-1850, mutta ei tullut mitään. Helmikuussa 1851 Heintzelman(tämä mies keksi kuuluisan Heinzin ketsupin, minkä Haukan perikunta hyvin tietää, koska ovat ketsupin suurkäyttäjiä. Tämä oli tärkeä artikkeli Yuma-sodassa) tapasi taas useita Yuma johtajia ja rauhantahtoa oli ilmassa kun amerikkalaiset antoivat tupakkaa, elintarvikkeita ja muuta tarpeellista, mutta ei aseita ja ruutia. Yumat olivat hyvin tyytyväisiä mutta kertoivat samalla että he pelkäävät Maricopa Kansaa joka asui ylempänä Gila-joella ja tekivät useita raideja Yuman-kyliin.

Heintzelman yritti saada rauhaa Yumanien ja Maricopain kanssa, mutta ei onnistunut ja näiden välit olivat kireät aina 1857-luvun loppuun asti. Silloin Pimat ja Maricopat tuhosivat Quechanit ja näiden liittolaiset, näiden hyökätessä Pima Buttesin Taistelussa 01.09.1857. Takaisin Huhtikuuhun ja v. 1851. Yumat epäilivät että Mohavet pitivät karjaa Fort Yumassa, koska karjaa otettiin ilman vastarintaa. Tälläkin kertaa amerikkaliset yrittivät toimia ja pitää yhteyksiä Pimojen ja Mohavien kanssa.

Oatmanin Verilöyly oli yksi julma episodi Yuma-sodassa. Tohtori John De Conte saapui 21.02.1852 Idästä. Hänellä oli emigranttien johtajan Royce Oatmanin kirje, jossa kerrottiin kuinka paljon olivat vihamieliset Intiaanit varastaneet hänen karjaansa ja elintarvikkeita myös ja he olivat loukussa Pima-kylän länsipuolella. Kapteeni Heintzelman lähetti oikein kaksi sotilasta kahdella muulilla viemään tarvikkeita Oatmanin perheelle. Matkustettuaan 120 kilometriä, niin sotilaat löysivät vain kaksi hautaa ja hylätyn vaunun. Heintzelman huomasi että kuusi Oatmanin joukosta oli joutunut Verilöylyn uhreiksi ja kaksi naista oli siepattu, Olive Oatman ja Mary Ann Oatman. Heidän 14.vuotias veljensä Lorenzo Oatman oli heitetty kalliolta alas, mutta kuin ihmeenkaupalla tämä oli jäänyt henkiin ja pääsi vuosia myöhemmin etsimään siepattuja siskojaan. Tuolloin amerikkaliset pitivät syyllisinä Maricopia, mutta myöhemmin selvisi että syylliset olivat joko Mohave tai Yavapai Kansaa. Kaksi nuorta tyttöä otettiin orjiksi ja myytiin myöhemmin Mohaveille. Mary Ann kuoli vankeudessa, mutta tatuoitu Olive saatiin lunastettua viisi vuotta myöhemmin vapaaksi.

Fort Yuman rakentamisen aikana ei ollut sotaa, mutta pian oli. San Diegossa muutamat Yuman ja Quechani johtajat pyysivät Heintzelmanilta, että tämä auttaisi heitä pääsemään pois Chief Cavallo Y Peloan ja Santiagon vallasta, koska he eivät olleet amerikkalaisten ystäviä ja halusivat rauhan päättyvän. Kuukausien ajan Heintzelman oli kuullut huhuja että Santiago yhdistää voimia hyökätäkseen Yuma-sodan aikana Yhdysvaltoja vastaan. Heintzelman ei uskonut tuota. Kelpo kapteenimme vain haistatteli Yuma johtajille ja käski heidän valita rauhantahtoiset johtajat eri kylistä johtamaan Yumain rauhaa. Heintzelmanille tuntematon Yuma suunnitteli Fort Yuman piiritystä. Lokakuussa 1851 saapui Fort Yumasta kirje jossa luutnantti Sweeney pyysi Heintzelmanilta sotilasapua välittömästi. Muonavarat olivat vähissä ja keripukki oli iskenyt linnakkeeseen ja useita kymmeniä Yuma sotureita piiritti kauppapaikkaa. Taas kerran rento kapumme vastasi että ei hätää, sillä Yumat ovat rauhallista väkeä.

Mutta kun tuli uutiset uudelleen Sweeneyltä että neljä hänen komennossaan olevaa oli tapettu ja 800 Yumasta oli tapettu, niin Kapteeni lähetti 16. sotilasta. Joukkue saapui 06.12.1851 mutta hylkäsivät saman tien linnakeen ja perustivat uuden leirin kuusi mailia etelään Pilot Knobin lähelle.
Joulukuussa-1851 Heintzelman sai tietää Cahuila ja Cupeno raideista Warnerin Rancille ja Aqua Calienteista San Felipo vuorilla. Nyt alkoi Garra-Kapina.
Cupeno-soturi Antonio Garra aloitti Kansannousun ja Kalifornian kansalaiset olivat täysin paniikissa sodankäynnistä niin lähellä heidän omia alueitaan l. uudistiloja rannikolla. San Diegon kansalaiset alkoivat järjestellä puolustusta Cahuila ja Cupeno hyökkäyksiltä.

Vastauksena tähän Kapteeni Heinzelman aloitti Aqua Caliente Retkikunnan l. marssin San Felipe vuorille.

Täytyy jatkaa tästä taas huomenissa ja tiivistäen edelleen lisää tätä Yuma-sotaa, sillä tapahtumia kyllä riittää kiitettävästi.

Witko


*******************************************************************

3. Garra Kapina siis alkoi. Koilisesta Agua Calientista, Heizelmanin viisi jalkaväkirykmenttiä ja yksi tykistökomppania mukana 100 Cahuilaa Chief Chipulen johtamina etenivät Coyote Canyoniin joka sijaitsi Borregon laaksossa. Taistelu käytiin aamulla 21.12.1851 ja tappiot olivat kuusi soturia mukaanlukien Chief Chipule ja Chief Cecili. Kampanja eteni ja hävittyään taistelut, niin Cahuilat päättivät antautua amerikkalaisille ja tulkiksi pyydettiin
Jonathan Warneria Warnerin Ranciltä ja perustettiin pikatuomioistuin, jossa päätettiin neljän Cahuila päällikön kohtalosta, sillä he olivat syyllisiä raidiin Warrenin ranchiin, siviilien tappamisesta ja poltamalla ranchia ja ryöstäen. Neljä päällikköä Juan Bautista, Francisco Mecate, Quosil ja Luis teloitettin joukkoteloituksessa ja haudattiin joulupäivänä 25.12.1851. Garra vangittiin Razzore ranchilla Coachella Valleyn lähellä ja Vuoristo Cahuilain päällikkö Juan Antonio auttoi Garran vangitsemisessa amerikkalaisia ja luovutti hänet Los Angelsin Vapaaehtoisille. Garra teloitettiin ja hakattiin hengiltä kuin koira San Diegossa 10.01. 1852.

Sitten seurasi Colorado-joen kampanjat ja niissä Yumanien ja liittolais Kansojen asema kääntyi lopussa tappion puolelle. Yumat olivat voitokkaita ensin ja mm. Kapteeni Fitzegeraldin tappiot olivat kovat, vain yksi sotilas kuudestakymmenestä selvisi hengissä ja kun kapteen Heintzelman saapui San Luisin taistelukentälle, niin hän järkyttyi näkemästään, sillä kaikki sotilaat olivat riisuttu alastomiksi, pahasti silvottu ja haukat olivat nokkineet ne tunnisttatomiksi. Yumat olivat itsevarmoja tämän voiton johdosta ja amerikkalaiset päättivät laittaa eri hyökkäys-kampanjoita käyntiin Colorado-joen alueella. Taistelut seurasivat toisaan, mutta mitään ratkaisevaa ei tapahtunut. Sitten seurasi Gila-joen taistelu jossa amerikkalaiset ottivat yhteen ja yli 800 Apachea, Mojavea ja Maricopasia oli mukana. Amerikkalaiset perääntyivät taistelupaikalta saaden myöhemmin hyvin aseistautuneita Yuma-ja Cocopah sotureita 100-150 soturiin kimppuunsa. Amerikkalaiset joutuivat vetäytymään.

Colorado Retkikunta oli seuraava sotatoimenpide ja siinä oltiin jo lähempänä sodan loppua. Yumanit liittolaisineen olivat edelleen vahvoilla ja lokakuussa-1852 paloi Fort Yuma ja syynä oli huolettoman kokin reppana, joka jätti uunin luukut auki ja sieltähän lensivät iloiset kipinät seiniin ja niin Fort Yuma paloi poroksi. Sitten seurasi alueella voimakas maanjäristys ja taas tuli tuhoa. Seuraavien kuukausien aikana-1853 alettiin tehdä rauhan tunnusteluja ja Heinzelman tapasi Yumain sotapäälliköitä ja päästiin keväällä-1853 neuvottelemaan rauhasta, mutta lopullinen antautuminen vaati vielä lopullisen ja viimeisen taistelun käyntiä. Näistä lisää pähkinä 4:ssä.

Witko

Witko
Viestit: 7375
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Su 10.06.2018 10:24

Haukka kirjoitti:En halua keskeyttää Witkon kirjoitus-tulvaa. Mainitsen vain, että nuo yumat (quechanit) ehtivät olla kyllä monessa mukana jo 1700-luvun aikana. Voisi jopa sanoa, että he olivat hyvinkin hallitseva ja sotaisa kansa, joka mielellään karkotti muiita heimoja kotinurkiltaan ja hieman kauempaakin. Yumat vaikuttivat niin Kaliforniassa, Arizinassa kuin Meksikossakin, eikä espanjalaisten lähetystyö onnistunut oikeastaan ollenkaan heidän kylissään. Gilajoen maricopat olivat välillä yumojen kanssa liitossa, mutta pääosin taisivät nämäkin kaksi liittolaiskansaa sotia keskenään. Maricopat liittoutuivatkin usein pimojen kanssa yhteisenä tarkoituksena laittaa yumat kuriin ja järjestykseen. Menestys oli hyvin vaihtelevaa näissä yhteenotoissa, joita käytiin myös 1800-luvulla. Ennen vuonna 1850 alkanutta yuma sotaa, yumat alkoivat jo olla hieman heikossa hapessa, mutta eivät kuitenkaan lyötyjä. Ja tuohon sotaanhan itsessään mahtuu hyvin paljon, kuten Witko on ansiokkaasti kertonut.

Ja tuo Witkon mainitsema Fort Yuma oli hyvin mielenkiintoinen paikka, joka pn päätynyt jopa Hollywood-filmin aiheeksi.


Kuva


********************************************************************
Witkon kirjoitustulva katkesi, vaikka tuo Yuma-sota oli hyvin mielenkiintoinen tapahtumasarja ja pitää sisällään niin monia eri kertomuksia l. tapahtumia. Yumat olivat niin kuin Quechanit( samaa Kansaa) hyvin sotaista ja taitavaa sissisodan käyntiä harjoittava Kansa. Yuma-sota ei ollut mitään valkoisten verilöylyjen juhlaa, sillä Yumat olivat melkein kokoajan niskanpäällä. Cocopahit samoin kuin Maricopat olivat myös taitavia sotureita ja nuot liiittoumat vaihtelivat koko ajan. Tuntuu että Arizonan suunnalta olevat Kansat olivat paljon sotaisempia ja kovempia vastustajia kuin monet muut Kalifornian-alueen Kansat, vaikka olivathan hekin Kaliforniassa, mutta myös Arizonan puolella. Pimat ja Yavapait olivat myös sitkeitä sotureita. Olivathan nämät Kansat jo löylyttäneet espanjalaisia 1700-luvulta asti. Eivät ole mitään kukkaiskansaa.

Witko

Witko
Viestit: 7375
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Su 10.06.2018 16:58

Haukka kysyi Chief Jose Mariasta

4. Ennen kuin sota oli ohi, myös Marian leiriin hyökättiin. Kuka oli Maria, miten hyökkäyksessä kävi ja ketkä hänen leiriinsä tunkeutuivat?

*********************************************************

4. Ei tullut vielä täydellistä rauhaa Yuma-sodassa.
Keväällä-1853 tehdyn rauhan Yhdysvaltain ja Yumanien välillä ei lopettanut koko konfliktia. Cocopahit tämän rauhan jälkeen rikkoivat liittolaisuutensa Yumanien kanssa ja yhteenotot puhkesivat toukokuussa-1853. Ensin Cocopahtit piirittivät kolme Yuma-kylää, tappaen päällikkö Macedon, neljä muuta soturia ja kymmenen naista ja lasta. Kaksitoista vangia otettiin ja hevoslaumat vietiin. Sitten Cocopahit järjestivät verilöylyn Päällikkö Marian(Jose Maria) leiriin, tappaen kolme miestä ja kaksikymmentäkolme naista ja lasta. Ystävämme kapteeni Heintzelman totesi verilöylystä että tämä oli törkeä provokaatio ja agressiivinen teko Cocopahoilta. Hautauksen yksityiskohdat tehtiin ja itse hautauspaikaksi valittiin hyökkäyspaikka Meksikon territorion alueella, nykypäivän Arizonassa. Ruumit poltettiin ja amerikkalaisten perinteen mukaan ja tarkemmat yksityiskohdat l. henkilötiedot vietiin takaisin linnakkeeseen.

Päivää myöhemmin Maria saapui Fort Yumaan ja ilmoitti Heintzelmanille että korkea-arvoinen Cocopah päällikkö oli vapauttanut joitain naisia ja lapsia, mutta suurin osa heistä oli edelleen vangeina. Maria kertoi kelpo kapullemme että Cocopahit olivat vetäyneet vuoristoon ja Yumat valmistelivat omaa raidiaan l. kostohyökkäystä. Cocopahit muodostivat liittouman Paipaiin ja Halyikwamaiin kanssa ja he muodostivat lukumääräisen ylivoiman Yumaneihin nähden. Yumait olivat kokoontuneet Fort Yumaan, joka oli nyt kauppakeskuksena amerikkalaisten kanssa. Monet soturit hädissään kauppapaikalla halusivat vartioilta suojelua, mutta Yumat eivät olleet edelleenkään vihamielisiä. Kun koottiin 250 miehen joukko ja he lähtivät etelään Cocopahien alueelle, niin he tappoivat seitsemän soturia ja neljä naista. Samanaikaisesti Mohavet päällikkö Iratabanin johdossa littyivät Yumaneihin ja halusivat lähteä mukaan raidille Cocopahien alueelle , koska Yumanit pyysivät heitä mukaansa liittymään sotaan.

Mohavet eivät kuitenkaan halunneet taistella kokonaisuudessa ja he lähtivät mukaan suojelemaan ja antamaan apua Yumaneille, koska nämät pelkäsivät turvallisuutensa puolesta. Raidissa tapettiin kolme Cocopah-soturia ja kaksi naista otettiin vangiksi. Mohavein mukaan Cocopahien naisvangit vuotta myöhemmin naitettiin Mohave miehille ja näin tuli perintönä tulevaisuudessa 1/2 Mohave ja 1/2 Cocopah lapsia ja tämä auttoi tulevaisuudessa pitämään rauhan kahden Kansan välillä. Kun konflikti loppui Cocopahien kanssa, amerikkalaiset Fort Yumassa halusivat lopettaa vihamielisyydet ja verenvuodatuksen Intiaanien ja amerikkalaisten välillä, niin kuin Kansat keskenään lopettaisivat. No se siitä ja sen kestävyydestä. Chief Irataba meni Fort Yumaan ja pyysi toimittamaan eräänlaisen sopimuksen neljälle Mohavein sotapäällikölle. Neljän näiden urhojen nimet olivat, Kapetame, Asikahota(japanilainen nimi minusta), Taipaikuneche ja Hatsumara ja Chief Irataba kehui heitä " neljäksi rohkeaksi mieheksi". Ja kaikkia muutakin kivaa luvattiin puolin ja toisin että enään ei kukaan taistele ja kaupankäynti hoidetaan tasapuolisesti Fort Yumassa ym. haihattelua.

Yuma-sota loppui nyt virallisesti. Nyt kun Yhdysvaltojen ei tarvinnut miettiä enään Meksikolaisia, niin he voisivat yksin toteuttaa eri sotilaskampanjoita yksin ja se lupaus pidettiin kuin miehet. Yhdysvaltain ja Mohavein välillä syttyi sota jo v. 1858. Tämä jäi nimellä Mohave-sota historiaan ja se loppui v. 1859. Vajaa viisi vuotta rauhaa on maksimi aika, joten hyvä oli päästää Mohavein höyryä pois ja hyökätä amerikkalaisten kimppuun ja lopputulos oli että kaksi kertaa Mohavet saivat kunnolla turpaansa amerikkalaisilta ennen kuin rauha saatiin. Myöhemmin myös Maricopat ja Pimat aloittivat sodan Yumaneita vastaan ja lopullinen taistelu käytiin v. 1857 Sierra Estrella-vuorella ja taistelu jäi historiaan nimellä Pima Buttes. Maricopat ja Pimat tappoivat yli sata Yumania ja heidän liittolaistaan. Tämän jälkeen ei Yumaneista ollut enään mihinkään sotilasvoimaan, koska pienelle Kansalle tämä oli kohtalokas turma.Se onkin jo eri tarina.

Netistä löytyi paljon ja tässä kirjassa oli vielä enemmän yksityiskohtia tästä Chief Marian jutusta. Heintzelman kunnon ketsuppi-setänä yleni Amerikan Sisällisodassa aina Kenraalimajuriksi nähtävästi ja kirjoitti myös Yuma-sodan kokemuksiaan. Jerry Thompson oli muusana.
Kuva

https://books.google.fi/books?id=VZun_fnJYVIC&pg=PA54&lpg=PA54&dq=yuma+chief+jose+maria&source=bl&ots=tqQcKGjazg&sig=5gnnR-2DS9mmg6O1A5DNuA5W4F8&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwjCyYi-mMnbAhXDkSwKHUa0AqYQ6AEIRjAI#v=onepage&q=yuma%20chief%20jose%20maria&f=false

Witko

Haukka
Viestit: 6032
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Ma 11.06.2018 06:56

Kuva

Mielenkiintoinen tapahtuma, se on pakko todeta. Tuo samainen kirja on käytännössä en-wikin "Yuma War"-artikkelin ainoa lähde. Mutta hyvin kirjasta löytyy aiheeseen liittyvää tietoutta. Mohave-päälliköt Hatsurama ja Asikahota ovat luultavasti molemmat olleet japanilaisverisiä, sillä kyllä kai japsejakin Kaliforniaan saapui. Nousevan auringon pojat katsoivat, että mohaveilla on puutetta kunnon sotapäälliköistä ja näin ollen nämä kaksi samuraita ujuttivat itsensä heimoon. Ei ole faktoja, mutta päälliköiden nimet puhuvat puolestaan.

En ole aivan varma, mutta todennäköisesti tuossa on yuma-soturi. Muistuttaa suuresti chiricahua-apachien tyyliä.


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7375
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Ma 11.06.2018 19:24

Haukka kysyi mihin kapinaan Bill Marshall yhdistettiin ja oliko hän "ilkiä mies".

2. Minkä nimiseen kapinaan hänen nimensä yhdistettiin 1850-luvun alussa?


******************************************************

2. Bill "Sailor" Marshall on kiistelty hahmo historiassa ja tähän Garra-kapinaan osallistuminen oli sittenkin aika lievä tapaus, mutta tuomionpäivä kyllä koitti tälle Kalifornian" Häijyimmälle" miehelle. Garra-kapinan siemenet kylvettiin jo kesällä -1851. San Diegon Piirikunnan Cupano-Intiaanien päällikkö Antonio Garra oli vihainen. Kesäpäivänä kauniina v. 1851 Garran poika ratsasti Vanhaan Kaupunkiin maksamaan piirikunnan vaatimista veroista ja näitä pyysi Sheriffi Agoston Haraszthy päällikkö Garran maksamaan. Jos Garra ei maksa piirikkunnalle veroja, niin hänen karjansa, hevosensa ja lampaansa takavarikoitaisiin.
Silti verojen maksaminen ei taannut mitään oikeuksia ja lain suojaa Garralle, koska Intiaanin sai valkoinen exe. tappaa ilman lain rangaistusta.

Garra teki päätöksen jolla oli kovat seuraukset, sillä hän halusi yhdistää lukuisat Etelä-Kalifornian Kansat ja karkoittamaan amerikkalaiset alueelta. Nyt tuli myös angloex. merimies Bill Marshall mukaan kuvioon ja koska uskottiin että hän oli kannustanut Pauma Valleyn- Intiaaneja tappamaan 11. californiansia Pauman Verilöylyssä. Marshall vakuutteli Garralle että Kaliforniot ja Meksikolaiset tulisivat mukaan kapinaan ja auttaisivat heitä ajamaan amerikkalaiset pois alueelta. Garra lähetti juoksijat kaikkiin eri Kansoihin/bandeihin rannikon-ja Colorado-joen välissä ja San Joaquin-laaksosta etelään Baja Kalifornian ylempään osaan. Sen verran Billie-pojasta että tämä Pauman verilöyly oli raskas taakka ja se painoi paljon kun luettiin tuomioita.

Antonio Garra oli Billin mukaan luvannut tappaa tämän vaimon ja lapset jos Bill ei osallistu kapinaan. Näin Bill ainakin väitti. 13.12.1851 kuitenkin Antonio Garra antoi lausunnon että: Amerikkalainen Bill Marshall ja Juan Bera(Verdugo), Kaliforniasta olleet mitenkään mukana koko kapinassa ja eivät olleet syyllistyneet amerikkalaisten murhiin. Silti se oli pahin asia, että Marshall oli liittynyt kuitenkin Intiaaneihin ja oli asunut heidän kylissään. Marshall pelkäsi henkensä edestä, sillä hän ei ollut varma olisiko Garra tappanut hänet ja hänen perheensä tai mikä olisi ollut muiden Intiaanien mielipide. Marshall oli pahasti sekoittunut kahteen eri kulttuuriin ja nyt se valkoinen kulttuuri halusi rangaista kaikkia luopioita.

Garran suunnitelma oli kolmiulotteinen, Tularenosit hyökkäisivät Santa Barbaraan, Chuillasit ja Cupeniost hyökkäisvät Los Angelsiin ja Quechelaiset hyökkäisivät San Diegoon. Sitten tuli tulokset eri Kansoilta: Luisenos ja Chuilasit eivät taistelisi, Keski-Kalifornian Tularenosit olivat tehneet keskinäisen sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa ja kieltäytyivät katkaisemasta sitä. Quechans, Cocopas ja Kamiasit liittyisivät sotaan. 11.11.1851 Quechans ja Cocopas oli matkalla Camp Indepedenceen, kun heitä vastaan sattui valkoisa lampaanvartijoita, viisi lampaanvartijaa tapettiin ja seitsemän Intiaania tapettiin. Tästä huomaa sen että Intiaaneilla oli aika heikko aseistus.

Sitten he koittivat Camp Indepedencen piiritystä, mutta nuolten kantama oli heikko ja Intiaanit kyllästyivät ja lähtivät pois. Kun kapina alkoi murtua ja natista liitoksissaan, niin Garra matkusti takaisin kotiinsa ja sai kuulla että Chuillas aikoivat hyökätä Warnerin ranchille. Garra ei pystynyt estämään tätä raidia, koska hän sairastui. Ranchin hyökkäyksessä John Warren pystyi lyömään itsensä ja perheensä läpi Intiaanien piirityksen ja onnistui ampumaan kaksi Intiaania ja vapauteen. Garran poika oli sotapäällikkönä ja hyökkäsi kuumille lähteille ja tappoi siellä olevat invalidit. Asiat olivat nyt menneet jo liian pitkälle kapinassa ja Garran oli tehtävä päätös...................................

Huomenna vedetään loppuluku tähän Garran-kapinaan ja pakko on todeta että Bill Marshall oli aika pienessä roolissa tässä kapinassa, mutta se ei häntä pelastanut.

Witko

Haukka
Viestit: 6032
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Ti 12.06.2018 14:12

Niin, tuohon väliin täytyy kysyä, että tehtiinköhän William "Bill" Marshallista Kalifornian pahin lurjus ilman sen tarkempaa tutkimista. Hänen täydellistä roistomaisuuttaan ei ole oikeastaan ikinä epäilty ennen kuin vasta nykyään, jolloin pahoista miehistä pyritään tekemään hyviä miehiä ja päinvastoin. Marshall oli noita kahden eri kulttuurin miehiä, joita löytyy Pohjois-Amerikan historiasta pilvin pimein ja jotka ovat tavallaan ikävässä puristuksessa näiden kulttuurien välissä. Et ole intiaani, mutta et ole myöskään valkoinen, vaan jotain siltä väliltä. San Diegossa katsottiin noihin aikoihin hyvin karsaasti miestä, jolla oli intiaanivaimo. Tällainen heppu laskettiin helposti yhteiskunnan ulkopuoliseksi eli hylkiöksi., joka otti osaa intiaanien kapinoihin ja muihin pahantekoihin. Eihän tyhmä intiaani osannut toisen tyhmän intiaanin kanssa suunnitella kapinaa, vaan suunnittelusta vastasi valkoinen mies. Ja sellainen mies oli sandiegolaisten mielestä Bill Marshall. Olisikin kiinnostavaa kuulla Marshallia itseään
Haukka

Witko
Viestit: 7375
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Ti 12.06.2018 19:18

2. Garra-kapina alkoi vetää viimeisiään. Garra kirjoitti kirjeen Chuillas päällikkö Juan Antoniolle ja pyysi tätä liitymään sotaan. Antonio vastasi että haluaa tavata Garran kasvotusten, jotta hän näkisi tämän silmät ja oliko niissä petoksen merkkejä. Se oli ansa. Kateellisena Garran vaikutusvallasta Chuillasien keskuudessa, niin hän oli tehnyt sopimuksen amerikkalaisten kanssa, jossa hän lupasi vangita kilpailijansa ja toimittamaan Garran amerikkalaisten kenraali Joshua Beanille. Garra ja hänen poikansa vietiin Vanhaan Kaupunkiin, jossa heitä syytettiin petoksesta, murhista ja ryöstöistä. Garran puolustusasianajaja sanoi tuomioistuimelle, että hänen asiakkaansa ei voinut tehdä petosta, koska hän ei ollut koskaan vannonut uskollisuuttaan Yhdysvalloille. Se ei painanut mitään vaakakupissa, vaan kuolemantuomiot tulivat kuin tupesta.

Palataan takaisin Bill Marshalliin ja mitä enemmän hänestä lukee, niin hänen syynsä oli Cupeno vaimo ja lapset ja hän asui Intiaanien parissa. Warrenin Ranchin tapaus tuntui olevan edelleen Marshallin harteilla, vaikka monet todistukset myöhemmin kumosivat nämät syytökset. Tuohon aikaan Kalifornissa riitti kun asui Intiaani vaimon kanssa, niin valkoisen miehen täytyi olla läpimätä. Ja tuo mitä Haukka jo totesi, niin eivät Intiaanien aivot pystyisivät mitään kapinaa aloittamaan ja siksi Marshall "Häijyistä häijyimpänä" miehenä oli pakko olla tämä suunnittelija. Intiaanit todistivat oikeudenkäynnissä, mutta kun ei Intiaaneilla ollut mitään todistusarvoa valkoisen lain edessä, niin se oli vain ajan haaskausta.

Ennen kuin edes Marshallin ja Verdugon oikeudenkäynti edes aloitettiin, niin hirsipuuta rakennettin jo valmiiksi. Tuomio oli jo etukäteen varma.
Marshall ja Verdugo todettiin syyttömiksi murhiin, mutta syyllisenä korkeimpaan maanpetokseen tai törkeä petos. Tuomio oli niin kauan kaulasta roikuttaminen, kunnes olivat kuolleet. Aamulla aikaisin 13.12.1851 annettiin tiedote, että hirttäminen pantiin täytäntöön klo 14.00.
Pappi oli paikalla ja miehet saivat ripityksen ja luvan sanoa viimeiset sanat. Marshall sanoi että hän oli syytön tuohon mistä häntä syytettiin mutta toivoi silti anteeksiantoa ihmisiltä. Heidän kuolemansa ei ollut nopea. Heidät ripusteettiin vain 1,5 metrin korkeudelle ja Marshall joka oli pienikokoinen mies, niin heilui villisti silmukan ja maan välillä. Rotevampi Verdugo oli enemmän paikallaan ja heidät oli sidottu käsivarsistaan flannelli-paitansa hihoilla kädet seläntaakse. Vasta 45. minuutin jälkeen lääkäri totesi heidän kuolleen. Siis 45 minuuttia hiljalleen kuristumista.

Garran poika ja neljä muuta Intiaania vietiin kiiresti Chinoon, San Bernardioin Piirikuntaan jossa heidät teloitettiin nopeasti. Garra itse vietiin tuomiolle San Diegoon ja syytteet olivat tutut. Garra tuomittiin teloitettavaksi ampumalla ja siitäkin täytyi tehdä makabeeri show. 17.01.1852 teloitus suoritettiin ja Garraa oli pahoinpidelty aika rajusti sellissään. Silloin luutnantti Sweeney päätti että tämä on valtion asia ja ei Yhdysvaltain armeijan sotilaat voineet teloittaa Garraa ja Sweeney jakoi aseet ja ammukset Militialle, joita oli kymmen miestä ampumassa. Garra seisoi avoimen haudan äärellä ja sanoi. Hyvät herrat pyydän anteeksi kaikkia rikoksiani ja ottakaa minun hengeni niitä vastaan ja sitten polvistui ja yhteislaukaus heitti Garran selälleen hautaan, joten ei tarvittu kuin multaa päälle. Siihen päättyi Garra-kapina. Eikä Kaliforniassa ollut tämän jälkeen mitään uutta Kansannousua Intiaaneilta. Eri verisiä taisteluja käytiin kyllä koko 1800-luvun aikana monta.

Tuomari ja ensimmäinen käräoikeuden palvelija joka palveli San Diegossa, Los Angelisissa ja San Bernardioin maakunnissa 1850-1857. Kuva on vuodelta 1849.
Kuva

Witko

Haukka
Viestit: 6032
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Ke 13.06.2018 10:57

Ja jos mennään vielä hetkeksi Bill Marshalliin tai oikeastaan hänen perheeseensä. Tietenkin Marshallin intiaanivaimoa ja pariskunnan yhteistä asta jäljitettiin, Marshall kertoi itse lyhyesti ennen kuolemaansa, että hän oli asunut useita vuosia Antonio Garran heimoon kuuluneen Jose Nocarsin tyttären kanssa. Tätä tietoa ei kuitenkaan pystytty vahvistamaan, sillä itse asiassa ei kukaan tuntunut tietävän Marshallin vaimon nimeä.

Monessa liemessä uitettu majuri Heintzelman kuvasi Los Coyotesin taistelun jälkitunnelmia näin:

Kun avasimme tulen, intiaanit pyyhälsivät pakoon vuorenrinnettä ylöspäin.
Meidän poikamme ajoivat niitä takaa kuin verikoirat pikkuriistaa. Takaa-ajo seisahtui
kun vuorilta laskeutui alas nuori nainen lapsi sylissään. Nainen oli Bill Marshallin vaimo
ja vaati päästä neuvottelemaan tilanteesta. Hän pyysi meitä lopettamaan tulituksen
ja kertoi, että heikäkäiset antautuisivat mikäli me lopettaisimme takaa-ajon.


Tällä käytöksellään nainen osoitti hämmästyttävää rohkeutta kävellessään luotisateessa ampujia vastaan. Samoin hän epäilemättä pelasti monen heimoveljensä hengen, sillä takaa-ajo loppui siihen. Mitään muuta lähdettä rouva Marshallista ei ole mutta pariskunnan oletetusta Manuel-pojasta sen sijaan löytyi jotakin. Mutta se on jo toinen juttu.

Ei ehkä liity tähän tapaukseen, mutta asetelma on sama.



Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7375
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Pe 15.06.2018 18:34

Haukka kyseli seuraavaa:

Kuva

"Bill Marshall ei ole täällä, vaan seinän toisella puolella".

No, jo on mustaa hautausmaa-huumoria El Campo Santon hautausmaalla San Diegossa. Kuvakaappaus eräästä kirjasta. Löytyy ehkä netistäkin.

1. Kysymys tietenkin kuuluu. Miksi ja milloin herra Bill Marshall päätyi hautuumaan multiin ja miksi häntä pidettiin Kalifornian häijyinpänä miehenä?


********************************************************
1. Todella mustaa huumoria ja nyt varsinkin kun alkaa paljastua erinäisiä tietoja Billie-pojasta. Bill" Wickedest Man California" Marshall. Tunnettiin myös Sailor Billinä. Se mitä ollaan edellisissä pähkinöissä hänestä kerrottu, niin tuo "häijyin tai pirullisin" mies Kaliforniassa on melkoisen liioiteltu lisänimi Billille. Bill Marshallin nuoruudesta ei paljon ole tietoa, mutta syntynyt hän oli ihmisestä eikä perkeleestä.
William Marshall oli Joel ja Hannah Marshallin poika ja oli nähnyt päivänvalon v. 1827 Providencessä, Rhode Island. Sitä mennään jo eri huhuin miten William saapui Länteen/Etelärannikolle ja San Diegoon. Hope-niminen laiva oli todennäköisin jahti millä juppi William saapui 17.vuotiaana perkeleellisenä teininä San Diegoon v. 1844. Nämät ovat kaikki hänen omaa kertomaansa. Hän oli pahannilkinen ja kuriton teini ja naiset eivät hänestä tapelleet.

Hope jahti olisi tullut Hawaijin kautta San Diegoon, mikä oli normaalein merimatka siihen aikaan Kaliforniaan. No oli miten oli, niin v. 1846 Bill-saatana (paholaisen kätyri ja vasen käsi) olisi notkunut Aqua Calientessa l. Kuumilla lähteillä terveydellisistä syistä, koska jo tuohon aikaan oli todettu "Warm Springsien" terveyshoito. Oliko Bill saanut merimatkallaan jonkun taudin ja siihen tämä paholaisen kasvatti haki hoitoa. Todennäköisesti Bill-perkele meni työskentelemään Aqua Calienteen Juan Jose Warnerin luo, jonka legendaarin Ranchin oli Warner saanut v. 1844. Valle de San Jose oli tämä virallinen paikan nimi. Sitten toukokuussa v. 1846 alkoi Yhdysvaltain ja Meksikon välinen sota.

Saman vuoden syksyllä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu meni 100. miehen voimin käymään Warnerin Ranchilla ja syynä oli että Warneria epäiltiin ettei mies ollut uskollinen Yhdysvalloille ja pidättivät hänet. Sitten he tapasivat Bill Demonin ja saivat häneltä paljon tietoa meksikolaisista ja huomasivat että demoni Billin oli halukas auttamaan amerikkalaisia ja oli heidän puolellaan. Sitten tapahtui tämä joulukuun puolivälissä traaginen Pauman Verilöyly, joka sai demoni Billin huonoon asemaan vaikka monet todisteet puhuivat myöhemmin, että hänellä ei ollut osallisuutta tähän 11. tai itseasiassa 9. californiansin tappamiseen ja kiduttamiseen. Luiseno Intiaanit olivat syyllisiä ja heidän päällikönsä Manuel. Sitten siihen vedettiin mukaan päällikkö Juan Garra ja William demoni Marshall. Aika huterin todistein Demoni Bill sai tappajan maineen Pauman Verilöylystä.

Sitten tuli se loppuniitti Marshallille kun alkoi tämä Garra-kapina, jota jo käsiteltiin ennen tätä pähkinöissä. Sen perusteella paha virhe oli se että William oli naimissa Jose Nocari tai Noca bandin nimisen päällikön tyttären kanssa ja Bill asui heidän kanssaan Intiaanikylässä. Garra-kapinan alkaessa Marshallin kotiin tuotiin vankina kolme amerikkalaista ja heidät Intiaanit tappoivat. Liittyminen Intiaaneihin oli hyvin paha asia ja William kertoi että hän pelkäsi että Intiaanit tappavat hänet ja perheensä, jos hän kieltäytyy lähtemästä mukaan. Antonio Garra kertoi että hän oli sanonut Marshalille, että hän tappaa hänet jos hän ei liity heihin. Sitten loppu oli amerikkalaisten historiaa sillä Marshall ja Verdigo olivat syyllisiä Garra-kapinaan ja heidät tapettiin vain ja ainoastaan siitä syystä että he olivat olleet Intiaanien mukana Garra-kapinassa, vaikka heidän osallisuudestaan ei ollut mitään kunnon näyttöä, sillä jopa Garra itse kertoi että Marshall ei ollut liittynyt kapinaan. Silti Joulukuun alkupuolella jo tehtiin ennen oikeudenkäyntiä hirsipuu valmiiksi ja sitä todella käytettiin.

Jos vertaa Marshallia Benjamin Wrightiin, niin oli William höyhensarjaa demonimaisuudessa Wrightiin verrattuna, mutta asiassa oli se ero että Benjamin tappoi Intiaaneja ja se oli ylevä teko, kun taas Bill-raukka oli ikään kuin Intiaanien joukossa teuraslampaan roolissa, kun taas sarjamurhaaja Benjamin tappoi kaikki mikä liikkui , jos vain oli vähänkin Intiaanilta näyttävä. Synninpäästö ehdottomasti William Marshallille on se pienin anteeksipyyntö mistä mies sai lisänimen, jossa ei ollut mitään totuudenpohjaa.

Tässä aikalainen mainari v. 1851 San Diego
Kuva

Witko
[/size]

Witko
Viestit: 7375
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Pe 15.06.2018 18:34

Witko kirjoitti:Haukka kyseli seuraavaa:

Kuva

"Bill Marshall ei ole täällä, vaan seinän toisella puolella".

No, jo on mustaa hautausmaa-huumoria El Campo Santon hautausmaalla San Diegossa. Kuvakaappaus eräästä kirjasta. Löytyy ehkä netistäkin.

1. Kysymys tietenkin kuuluu. Miksi ja milloin herra Bill Marshall päätyi hautuumaan multiin ja miksi häntä pidettiin Kalifornian häijyinpänä miehenä?


********************************************************
1. Todella mustaa huumoria ja nyt varsinkin kun alkaa paljastua erinäisiä tietoja Billie-pojasta. Bill" Wickedest Man California" Marshall. Tunnettiin myös Sailor Billinä. Se mitä ollaan edellisissä pähkinöissä hänestä kerrottu, niin tuo "häijyin tai pirullisin" mies Kaliforniassa on melkoisen liioiteltu lisänimi Billille. Bill Marshallin nuoruudesta ei paljon ole tietoa, mutta syntynyt hän oli ihmisestä eikä perkeleestä.
William Marshall oli Joel ja Hannah Marshallin poika ja oli nähnyt päivänvalon v. 1827 Providencessä, Rhode Island. Sitä mennään jo eri huhuin miten William saapui Länteen/Etelärannikolle ja San Diegoon. Hope-niminen laiva oli todennäköisin jahti millä juppi William saapui 17.vuotiaana perkeleellisenä teininä San Diegoon v. 1844. Nämät ovat kaikki hänen omaa kertomaansa. Hän oli pahannilkinen ja kuriton teini ja naiset eivät hänestä tapelleet.

Hope jahti olisi tullut Hawaijin kautta San Diegoon, mikä oli normaalein merimatka siihen aikaan Kaliforniaan. No oli miten oli, niin v. 1846 Bill-saatana (paholaisen kätyri ja vasen käsi) olisi notkunut Aqua Calientessa l. Kuumilla lähteillä terveydellisistä syistä, koska jo tuohon aikaan oli todettu "Warm Springsien" terveyshoito. Oliko Bill saanut merimatkallaan jonkun taudin ja siihen tämä paholaisen kasvatti haki hoitoa. Todennäköisesti Bill-perkele meni työskentelemään Aqua Calienteen Juan Jose Warnerin luo, jonka legendaarin Ranchin oli Warner saanut v. 1844. Valle de San Jose oli tämä virallinen paikan nimi. Sitten toukokuussa v. 1846 alkoi Yhdysvaltain ja Meksikon välinen sota.

Saman vuoden syksyllä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu meni 100. miehen voimin käymään Warnerin Ranchilla ja syynä oli että Warneria epäiltiin ettei mies ollut uskollinen Yhdysvalloille ja pidättivät hänet. Sitten he tapasivat Bill Demonin ja saivat häneltä paljon tietoa meksikolaisista ja huomasivat että demoni Billin oli halukas auttamaan amerikkalaisia ja oli heidän puolellaan. Sitten tapahtui tämä joulukuun puolivälissä traaginen Pauman Verilöyly, joka sai demoni Billin huonoon asemaan vaikka monet todisteet puhuivat myöhemmin, että hänellä ei ollut osallisuutta tähän 11. tai itseasiassa 9. californiansin tappamiseen ja kiduttamiseen. Luiseno Intiaanit olivat syyllisiä ja heidän päällikönsä Manuel. Sitten siihen vedettiin mukaan päällikkö Juan Garra ja William demoni Marshall. Aika huterin todistein Demoni Bill sai tappajan maineen Pauman Verilöylystä.

Sitten tuli se loppuniitti Marshallille kun alkoi tämä Garra-kapina, jota jo käsiteltiin ennen tätä pähkinöissä. Sen perusteella paha virhe oli se että William oli naimissa Jose Nocari tai Noca bandin nimisen päällikön tyttären kanssa ja Bill asui heidän kanssaan Intiaanikylässä. Garra-kapinan alkaessa Marshallin kotiin tuotiin vankina kolme amerikkalaista ja heidät Intiaanit tappoivat. Liittyminen Intiaaneihin oli hyvin paha asia ja William kertoi että hän pelkäsi että Intiaanit tappavat hänet ja perheensä, jos hän kieltäytyy lähtemästä mukaan. Antonio Garra kertoi että hän oli sanonut Marshalille, että hän tappaa hänet jos hän ei liity heihin. Sitten loppu oli amerikkalaisten historiaa sillä Marshall ja Verdigo olivat syyllisiä Garra-kapinaan ja heidät tapettiin vain ja ainoastaan siitä syystä että he olivat olleet Intiaanien mukana Garra-kapinassa, vaikka heidän osallisuudestaan ei ollut mitään kunnon näyttöä, sillä jopa Garra itse kertoi että Marshall ei ollut liittynyt kapinaan. Silti Joulukuun alkupuolella jo tehtiin ennen oikeudenkäyntiä hirsipuu valmiiksi ja sitä todella käytettiin.

Jos vertaa Marshallia Benjamin Wrightiin, niin oli William höyhensarjaa demonimaisuudessa Wrightiin verrattuna, mutta asiassa oli se ero että Benjamin tappoi Intiaaneja ja se oli ylevä teko, kun taas Bill-raukka oli ikään kuin Intiaanien joukossa teuraslampaan roolissa, kun taas sarjamurhaaja Benjamin tappoi kaikki mikä liikkui , jos vain oli vähänkin Intiaanilta näyttävä. Synninpäästö ehdottomasti William Marshallille on se pienin anteeksipyyntö mistä mies sai lisänimen, jossa ei ollut mitään totuudenpohjaa.

Tässä aikalainen mainari v. 1851 San Diego
Kuva

Witko


Palaa sivulle “Intiaanit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa