pahkinoita purtavaksi

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Witko
Viestit: 7553
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » La 02.06.2018 16:30

Nyt kevyet kenttäpähkinät ja Kaliforniassa pysytään.

1. Loppuvuodesta 1847 pohjoiseen Escondidosta Kaliforniassa käytiin julma joukkomurha. Taustaa tälle joukkomurhalle oli kun San Pasqualin taistelun Meksiko-Amerikan sodassa Californion peitsimiesten Meksikon armeijanosasto hajaantui eri ryhmiin ja yhdentoista miehen ryhmä matkusti Rancho Paumaan, jonka omisti Jose Antonio Serrano. Matkan varrella he ryhtyivät hevosvarkaiksi ja varastivat useita hevosia eräältä Intiaani Kansalta tai sen bandilta. Hevoset he toivat mukanaan Rancho Paumaan.

Minkä nimisestä Intiaani Kansasta oli kyse ?

2. Jose Serranon luona kun tämä teki lähtöä perheensä kanssa Palaan jossa oli jo hänen vaimonsa, niin hän kuuli erään kahden Intiaani naisen (palveljoita todennäköisesti) keskustelevan keskenään jostain hyvin vakavasta asiasta ?

Mistä nämät naiset keskustelivat ja minkä Kansan naisia he olivat ?

3. Saman päivän iltana tämän saman Kansan päälikkö "kuuluisin päällikkö" otti mukaansa toisen Kansan bandin ja he lähtivät vierailulle Rancho Paumaan.
Miten tämän jälkeen tapahtumat etenivät Rancho Paumassa ja mikä oli tämän päällikkön nimi ja hänestä käytettiin kahta eri nimeä ?

4. Kolmetoistavuotias poika Santos Alipos Californiosin osastosta teki hyvin rohkean eleen ja miten hänet palkittiin teostaan.
Mitä hän teki ja mikä oli palkinto ?

5. Mitä tämän Rancho Pauman tapahtuman jälkeen seurasi ja sekin sai Verilöylyn nimen ?

Witko

Haukka
Viestit: 6139
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Ma 04.06.2018 17:26

1. Loppuvuodesta 1847 pohjoiseen Escondidosta Kaliforniassa käytiin julma joukkomurha. Taustaa tälle joukkomurhalle oli kun San Pasqualin taistelun Meksiko-Amerikan sodassa Californion peitsimiesten Meksikon armeijanosasto hajaantui eri ryhmiin ja yhdentoista miehen ryhmä matkusti Rancho Paumaan, jonka omisti Jose Antonio Serrano. Matkan varrella he ryhtyivät hevosvarkaiksi ja varastivat useita hevosia eräältä Intiaani Kansalta tai sen bandilta. Hevoset he toivat mukanaan Rancho Paumaan.

Minkä nimisestä Intiaani Kansasta oli kyse ?

Witko hakee tuossa ykkösessä Luiseño-intiaaneihin kuulunutta paumojen leirikuntaa. Nämä tarinan 11 californiosta eli kalifornialaista miestä ja poikaa nimittäin varastivat paumojen hevosia. Jos joku ihmettelee mitä californiot olivat, kerrotaan sekin. He olivat joko meksikolaisia tai espanjalaisia jotka olivat syntyneet Kalifornialassa. Siis vähän niinkuin Texasin tejanot. Californiot olivat omaksuneet Espanjan kielen ja jopa uskonnon. Tästä huolimatta he eivät kuitenkaan olleet erityisen lojaaleja Meksikon hallitukselle. He asuivat pienehkällä säteellä nykyisen San Diegon ympäristössä ja tekivät hyvin sekalaisia töitä.

Meksikon ja Yhdysvaltain välinen sota sai aikaan runsaasti kuohuntaa myös San Diegon ympäristössä ja tätä kaaosmaista tilannetta käyttivät hyödykseen muutamat Kalifornian heimot. Varsinkin Luiseñot, dieguenot ja cupenot hyökkäilivät californioiden asutuksille huomatessaan näiden puolustuksen varsin vaatimattomaksi. Californiot olivat varmoja, että hyökkäilevät intiaanit olivat amerikkalaisten puolella, mutta olettamus oli väärä. Luiseñot ja kumppanit ajoivat lähinnä omaa etuaan ilman valkoisten isäntien määräyksiä.
Nuo alussa mainitut 11 Californiota siis varastivat pauma-intiaanien hummia ja ottivat turvapaikan Jose Antonio Serranon maatilalta, joka tunnettiin nimelllä Rancho Pauma.
Haukka

Haukka
Viestit: 6139
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Ti 05.06.2018 06:27

2. Jose Serranon luona kun tämä teki lähtöä perheensä kanssa Palaan jossa oli jo hänen vaimonsa, niin hän kuuli erään kahden Intiaani naisen (palveljoita todennäköisesti) keskustelevan keskenään jostain hyvin vakavasta asiasta ?

Mistä nämät naiset keskustelivat ja minkä Kansan naisia he olivat ?

3. Saman päivän iltana tämän saman Kansan päälikkö "kuuluisin päällikkö" otti mukaansa toisen Kansan bandin ja he lähtivät vierailulle Rancho Paumaan.
Miten tämän jälkeen tapahtumat etenivät Rancho Paumassa ja mikä oli tämän päällikkön nimi ja hänestä käytettiin kahta eri nimeä ?

Muutamat historioitsijat väittävät, että luisenot olivat amerikkalaisten liittolaisia. Oliko näin, tämän asian tietänee Suomessa parhaiten Kalifornian intiaaneista laajaa tutkimusta tehnyt Tommi Tienpää.

Jatketaan kakkoseen ja kolmoseen. Tässä tarinassa 11 californiota siis oli saapunut varastettuine hummineen Rancho paumaan. Itse Ranchon omistaja Jose Serrano oli mennyt poikansa Jeesuksen ja lankonsa kanssa käymään läheiselle Palan tilalle. Tilalla majailivat jo ennestään Serranon muut lapset sekä hänen rakas vaimonsa. Ennen kähtöään Palaan Serranon väitetään kuulleen keskustelun, jossa kaksi Luiseño-naista oli vihjaillut salajuonesta, jonka avulla californiot vangittaisiin. No, californiot olivat levinneet moniin eri ryhmiin ympäri San Diegoa ja laajemmillekin alueille, mutta Serrano ilmeisesti haistoi, että naisten keskustelussa tarkoitettiin juuri Serranon maatilalle saapuneita kalifornialaisia.

Eipä mennyt kauankaan, kun Rancho Paumaan saapui uusia vieraita. He tulivat illalla. Näiden kutsumattomien vieraiden johtaja koputti hillitysti ovelle antaen oivan näytteen siitä, että hän osasi käyttäytyä sivistyneen miehen tavoin. Kun ovi avattiin niin kolkuttaja esitteli itsensä päällikkö Manuelita Cotaksi, jota kutsuttiin tuttavallisesti myös Manueliksi. Osa californioista tunsikin jo ennestään tämän mukavan rauhantahtoisen päällikön. Tällä kertaa Manuelito Cota ei vaikuttanut erityisen rauhantahtoiselta. Hän teki nopean käsimerkin ja muutamassa sekunnissa hänen mukanaan tulleet pauma-soturit vangitsivat californiot. Vangit kuljetettiin ensin läheiselle intiaaniranchille El potreroon. Myöhemmin matka jatkui ja 11 vangittua alkoivat käsittää, että päällikkö Manuelito Cota ei ollut enää ystävä vaan vihollinen, jonka taholta ei olisi odotettavissa mitään hyvää.
Haukka

Witko
Viestit: 7553
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Ti 05.06.2018 18:59

Haukka kirjoitti:
1. Loppuvuodesta 1847 pohjoiseen Escondidosta Kaliforniassa käytiin julma joukkomurha. Taustaa tälle joukkomurhalle oli kun San Pasqualin taistelun Meksiko-Amerikan sodassa Californion peitsimiesten Meksikon armeijanosasto hajaantui eri ryhmiin ja yhdentoista miehen ryhmä matkusti Rancho Paumaan, jonka omisti Jose Antonio Serrano. Matkan varrella he ryhtyivät hevosvarkaiksi ja varastivat useita hevosia eräältä Intiaani Kansalta tai sen bandilta. Hevoset he toivat mukanaan Rancho Paumaan.

Minkä nimisestä Intiaani Kansasta oli kyse ?

Witko hakee tuossa ykkösessä Luiseño-intiaaneihin kuulunutta paumojen leirikuntaa. Nämä tarinan 11 californiosta eli kalifornialaista miestä ja poikaa nimittäin varastivat paumojen hevosia. Jos joku ihmettelee mitä californiot olivat, kerrotaan sekin. He olivat joko meksikolaisia tai espanjalaisia jotka olivat syntyneet Kalifornialassa. Siis vähän niinkuin Texasin tejanot. Californiot olivat omaksuneet Espanjan kielen ja jopa uskonnon. Tästä huolimatta he eivät kuitenkaan olleet erityisen lojaaleja Meksikon hallitukselle. He asuivat pienehkällä säteellä nykyisen San Diegon ympäristössä ja tekivät hyvin sekalaisia töitä.

Meksikon ja Yhdysvaltain välinen sota sai aikaan runsaasti kuohuntaa myös San Diegon ympäristössä ja tätä kaaosmaista tilannetta käyttivät hyödykseen muutamat Kalifornian heimot. Varsinkin Luiseñot, dieguenot ja cupenot hyökkäilivät californioiden asutuksille huomatessaan näiden puolustuksen varsin vaatimattomaksi. Californiot olivat varmoja, että hyökkäilevät intiaanit olivat amerikkalaisten puolella, mutta olettamus oli väärä. Luiseñot ja kumppanit ajoivat lähinnä omaa etuaan ilman valkoisten isäntien määräyksiä.
Nuo alussa mainitut 11 Californiota siis varastivat pauma-intiaanien hummia ja ottivat turvapaikan Jose Antonio Serranon maatilalta, joka tunnettiin nimelllä Rancho Pauma.


***********************************************************
Peitsimies Haukka vastasi jotenkin odotetusti oikein. Californiot olivat tämä meksikon ja espanjan mixejä tavallaan ja saamarin ylpeää ja korskeaa väkeä. Alueen Intiaaneihin heillä oli ylenkatseva asenne, mikä nyt ei ollut mitään uutta tuo ajan Uuden-Meksikon ja Kalifornian territorioissa. Luisenot eivät ole sukupuuttoon kuollut Kansa, sillä nykyäänkin heitä on noin 2 500. 1770-luvulla heitä oli parhaimillaan 4000-5000. Pauma bandi oli mukana tässä joukkomurhassa.

Witko

Witko
Viestit: 7553
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Ti 05.06.2018 20:00

Haukka kirjoitti:
2. Jose Serranon luona kun tämä teki lähtöä perheensä kanssa Palaan jossa oli jo hänen vaimonsa, niin hän kuuli erään kahden Intiaani naisen (palveljoita todennäköisesti) keskustelevan keskenään jostain hyvin vakavasta asiasta ?

Mistä nämät naiset keskustelivat ja minkä Kansan naisia he olivat ?

3. Saman päivän iltana tämän saman Kansan päälikkö "kuuluisin päällikkö" otti mukaansa toisen Kansan bandin ja he lähtivät vierailulle Rancho Paumaan.
Miten tämän jälkeen tapahtumat etenivät Rancho Paumassa ja mikä oli tämän päällikkön nimi ja hänestä käytettiin kahta eri nimeä ?

Muutamat historioitsijat väittävät, että luisenot olivat amerikkalaisten liittolaisia. Oliko näin, tämän asian tietänee Suomessa parhaiten Kalifornian intiaaneista laajaa tutkimusta tehnyt Tommi Tienpää.

Jatketaan kakkoseen ja kolmoseen. Tässä tarinassa 11 californiota siis oli saapunut varastettuine hummineen Rancho paumaan. Itse Ranchon omistaja Jose Serrano oli mennyt poikansa Jeesuksen ja lankonsa kanssa käymään läheiselle Palan tilalle. Tilalla majailivat jo ennestään Serranon muut lapset sekä hänen rakas vaimonsa. Ennen kähtöään Palaan Serranon väitetään kuulleen keskustelun, jossa kaksi Luiseño-naista oli vihjaillut salajuonesta, jonka avulla californiot vangittaisiin. No, californiot olivat levinneet moniin eri ryhmiin ympäri San Diegoa ja laajemmillekin alueille, mutta Serrano ilmeisesti haistoi, että naisten keskustelussa tarkoitettiin juuri Serranon maatilalle saapuneita kalifornialaisia.

Eipä mennyt kauankaan, kun Rancho Paumaan saapui uusia vieraita. He tulivat illalla. Näiden kutsumattomien vieraiden johtaja koputti hillitysti ovelle antaen oivan näytteen siitä, että hän osasi käyttäytyä sivistyneen miehen tavoin. Kun ovi avattiin niin kolkuttaja esitteli itsensä päällikkö Manuelita Cotaksi, jota kutsuttiin tuttavallisesti myös Manueliksi. Osa californioista tunsikin jo ennestään tämän mukavan rauhantahtoisen päällikön. Tällä kertaa Manuelito Cota ei vaikuttanut erityisen rauhantahtoiselta. Hän teki nopean käsimerkin ja muutamassa sekunnissa hänen mukanaan tulleet pauma-soturit vangitsivat californiot. Vangit kuljetettiin ensin läheiselle intiaaniranchille El potreroon. Myöhemmin matka jatkui ja 11 vangittua alkoivat käsittää, että päällikkö Manuelito Cota ei ollut enää ystävä vaan vihollinen, jonka taholta ei olisi odotettavissa mitään hyvää.


*******************************************************
The Hamppi vastaa edelleen oikeita tietoja mikä tietysti minua korpeaa. Jose Antonio Serrano, joka itse oli peitsimies ja hampuusi oli myös kuuluisan ja rikkaan hidalgon Leandro Serranon poika ja meni naimisiin Rafaelan kanssa, joka taas oli Rosario Aguilarin tytär ja heidän lapsensa olivat Jesus, Luis, Rosa, ja Adelaide. Jose Antonio Serrano oli hevos-ja karjatilallinen sekä palvellut Pio Picon komennossa Meksiko-Amerikan sodassa ja osallistunut juuri tuohon San Pasqualin taisteluun Kaliforniassa 06.12.1846. Tämä oli sitten hemmetin tärkeää tietoa tämän Jose Antonio Serranon sukupuu.
Valokuvakin löytyy tästä hampparista joka muistuttaa melkoisesti Haukkaa.
Kuva

Kaksi Luseno naista tosiaan jutteli keskenään että vieraita oli tulossa californioiden luo, mutta The Hamppi Serrano haistoi tuhansien taistelujen veteraanina mistä on kyse. Serrano oli sen verran sadistinen mies että ajatteli , että hyvä vain jos maamiehet saavat kunnon hivutuksen ja päälle reippaan kidutuksen. Suurten visioiden mies Serrano näki jo edessään kunnon kiduttajaiset ja ei viitsinyt mennä pilaamaan jättiyllätystä californiolaisille ja kertomaan että vieraita olisi tulossa ja pahoja sellaisia. Manuelito Cota joka oli johtamassa tätä Pauman Verilöylyä oli Lusenoin ehdoton ylipäällikkö ja tässä vanhana valokuvassa.
Kuva

Tässä George Harwood Phillipsin kirjassa on lisää Manuelito Cotasista mm. Chiefs and Challengers: Indians.....448 sivua.
Kuva

Haukka jatkaa tästä kohtalokkaasta oven koputuksesta myöhemmin.......Ainakin Kumeyaay Kansa oli amerikkalaismielinen enemmän, koska juuri he asuivat San Pasqualin alueella, jossa käytiin myös tämä taistelu ja he tunsivat Pico Picaa vastaan epäluottamusta. Luseno Kansa kuului samaan ryhmään, mutta Tienpää tietää varmasti paremmin heidän lojaalisuuden amerikkalaisia kohtaan, sillä heidän sympatiansa oli amerikkalaisia kohtaan ja he tunsivat tietysti koko maaston alueelta missä he asuivat ja tämä oli ratkaiseva asia amerikkalaisille San Pasqualin taistelussa.

Witko

T Tienpää
Viestit: 583
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja T Tienpää » Ti 05.06.2018 21:01

Mission indians-nimityksestä huolimatta eteläisen Kalifornian intiaanit olivat itsenäistä ja itsepäistä porukkaa. Espanjalaisten lähetysasemien myötä paikalliset omaksuivat hyödyllisinä pitämiään elementtejä espanjalais-meksikolais-kulttuurista, monet californiot olivat osaksi tai kokonaan Meksikon ja Bajan intiaaneja, mutta toisin kuin pohjoisempana, intiaanit eivät yleensä pysytelleet koko vuotta asemilla, vaan liittivät asemat vuosittaiskiertoonsa. Padret ja sotilaat antoivat tämän tapahtua kahdesta syystä, sotilaallinen voima ei ollut kummoinen, ja asemilla ei yksinkertaisesti ollut resursseja suurten massojen elättämiseen. Kaikille sopi se, että intiaanit kulkivat suuren osan vuodesta perinteisillä keräilypoluillaan ja jättivät lapset, vanhukset ja sairaat asemille.

Meksikon itsenäistymisen jälkeen asemia alettiin ajaa alas, ja intiaanit "vapautettiin" vuoteen 1834 mennessä. Vanhat asemien maat piti jakaa intiaaneille, mutta californioiden eliitti rohmusi suhteillaan maita paikallisilta valtaapitäviltä, ja intiaanit jäivät maattomiksi tai peonien asemaan. Tämän vuoksi amerikkalaisten tulo otettiin positiivisesti vastaan, ei mitään varsinaista liittoa ollut, mutta monet intiaanit päättivät osoittaa tulokkaille olevansa mieluummin näiden kuin kalifornioiden puolella.

Eipä tuo tilanne tietysti vallanvaihdon myötä parantunut, mutta kovapintaista jengiä eteläisen Kalifornian heimot olivat, toisin kuin historiankirjoitukset ehkä antavat olettaa. Campo-reservaatissa käytiin tulitaistelu vielä 1927 paikallisen seriffin sekaantuessa intiaanien touhuihin.

Pari kirjaa Harwoodin lisäksi aiheesta, minulla on Phillipsin 1975 ilmestynyt versio tuosta Chiefs and Challengers-kirjasta, sivuja on uudessa enemmän. Tuo Carrico on hyvä, selkeä ja nopea kirja.


KuvaKuva

T Tienpää
Viestit: 583
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja T Tienpää » Ke 06.06.2018 05:44

T Tienpää kirjoitti: monet californiot olivat osaksi tai kokonaan Meksikon ja Bajan intiaaneja,


Tietysti juuriltaan, Kalifornian Espanjan aikakauden siirtolaisista pieni vähemmistö oli "puhdasverisiä" valkonaamoja. Sotilaita tuli erityisesti Bajasta ja monilla intiaaniverta.

Haukka
Viestit: 6139
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Ke 06.06.2018 09:48

Tommin viesti valaisi sopivasti aihetta ja tästä on hyvä jatkaa tapahtuman etenemistä. Mennään tuohon:

4. Kolmetoistavuotias poika Santos Alipos Californiosin osastosta teki hyvin rohkean eleen ja miten hänet palkittiin teostaan.
Mitä hän teki ja mikä oli palkinto ?

Kuva

Ylläoleva kirja kertoo seuraavaa tietoa poisluettuna nuoren Santos Alpasin rohkeudenosoitus. When the Great Spirit Died: The Destruction of the California Indians, 1850-1860 . Opuksen mukaan californiot eivät avanneet ovea ollenkaan, vaan Manuelito Cotan soturit mursivat lukon. Lukon murruttua huone oli täynnä intiaaneja. Californiot olivat aseistettuja, mutta eivät osanneet päättää mitä tehdä. Sitten se olikin jo myöhäistä, kun heidät oli sidottu ja vangittu ja kuljetettu Aque Calienteen, joka tunnetaan paremmin Warm Springin nimellä. Siellä Manuelito kutsui koolle heimoneuvoston, joka päättäisi vankien kohtalosta. Neuvostossa paumat, cupenot ja luisenot pohtivat tilannetta ja suurin osa heistä kallistui californioiden kuolemaan. Manuelito itse olisi antanut vankien elää. Hän jopa pyrki järjestämään vankien paon, mutta nämä kieltäytyivät koska eivät uskoneet olevansa todellisessa vaarassa.

Kun lopullista päätöstä vankien kohtalosta ei syntynyt intiaanit kääntyivät kahden keskuudessaan asuvan valkoisen miehen puoleen. Toisen nimi oli Bill Marshall, toinen puolestaan tunnettiin nimellä Yguera. Jälkimäisen hepun mielipidettä en tiedä, mutta Marshall oli vankien surmaamisen kannalla. Hän osallistui neuvoston keskusteluihin ja kertoi miten Meksikon ja Yhdysvaltain välinen sota olisi pian ohi. Marshallin mukaan nyt oli mitä parhain ajankohta vankien surmaamiseen. Lisäksi paumat ja luiseñot saavuttaisivat californioiden tappamisella suosiota amerikkalaisten silmissä. Marshallin puhe sai intiaanit kiihkon valtaan eivätkä he tarvinneet sen enempää vakuutteluja vankiensa kohtalosta. Kidutus ja tappaminen saattoi alkaa...

Kidutukseen oli valittu joukko keihäitä, joiden kärki kuumennettiin ja sillä poltettiin uhrin ihoa eri puolilta. Nähtyään miten rankka ensimmäisen uhrin kohtalo oli kalifornialaiset alkoivat itkeä ja rukoilla, että paumat säästäisivät heidän henkensä. Erään tapahtumassa mukana olleen intiaanin mukaan californioiden joukosta astui esiin nuori vain 13-vuotias Santos Alipas, joka sanoi Mitä hyödyttää itkettää meitä? Me voimme kuolla vain kerran, joten antakaa meille mahdollisuus kuolla urheina miehinä.

Intiaanien joukossa syntyi syvä hiljaisuus. Lopulta eräs soturi antoi pojan valita itse sopivamman tavan kuolemalleen. Alipas pyysi saada tulla ammutuksi. Pyyntö toteutettiin välittömästi ja laukaus lävisti pojan otsan. Se oli hänen saamansa palkinto, nopea kuolema ilman kidutusta. Muita kalifornialaisia paumat pitivät pelkureina, eivätkä ampuneet heitä, vaan jatkoivat kidutustaan.

Kun sana verilöylystä tavoitti meksikolaiset joukot Los Angelesissa, sikäläinen kenraali José Mariá Flores otti välittömästi yhteyden alaiseensa José del Carmen Lugoon, jolle annettiin vastuu kerätä meksikolaisia sotilaita kostamaan californioiden kuolemat. Mutta tämä onkin osa viimeistä kysymystä, joten annetaan olla vielä.
Haukka

Witko
Viestit: 7553
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » Ke 06.06.2018 15:41

Haukka kirjoitti:Tommin viesti valaisi sopivasti aihetta ja tästä on hyvä jatkaa tapahtuman etenemistä. Mennään tuohon:

4. Kolmetoistavuotias poika Santos Alipos Californiosin osastosta teki hyvin rohkean eleen ja miten hänet palkittiin teostaan.
Mitä hän teki ja mikä oli palkinto ?

Kuva

Ylläoleva kirja kertoo seuraavaa tietoa poisluettuna nuoren Santos Alpasin rohkeudenosoitus. When the Great Spirit Died: The Destruction of the California Indians, 1850-1860 . Opuksen mukaan californiot eivät avanneet ovea ollenkaan, vaan Manuelito Cotan soturit mursivat lukon. Lukon murruttua huone oli täynnä intiaaneja. Californiot olivat aseistettuja, mutta eivät osanneet päättää mitä tehdä. Sitten se olikin jo myöhäistä, kun heidät oli sidottu ja vangittu ja kuljetettu Aque Calienteen, joka tunnetaan paremmin Warm Springin nimellä. Siellä Manuelito kutsui koolle heimoneuvoston, joka päättäisi vankien kohtalosta. Neuvostossa paumat, cupenot ja luisenot pohtivat tilannetta ja suurin osa heistä kallistui californioiden kuolemaan. Manuelito itse olisi antanut vankien elää. Hän jopa pyrki järjestämään vankien paon, mutta nämä kieltäytyivät koska eivät uskoneet olevansa todellisessa vaarassa.

Kun lopullista päätöstä vankien kohtalosta ei syntynyt intiaanit kääntyivät kahden keskuudessaan asuvan valkoisen miehen puoleen. Toisen nimi oli Bill Marshall, toinen puolestaan tunnettiin nimellä Yguera. Jälkimäisen hepun mielipidettä en tiedä, mutta Marshall oli vankien surmaamisen kannalla. Hän osallistui neuvoston keskusteluihin ja kertoi miten Meksikon ja Yhdysvaltain välinen sota olisi pian ohi. Marshallin mukaan nyt oli mitä parhain ajankohta vankien surmaamiseen. Lisäksi paumat ja luiseñot saavuttaisivat californioiden tappamisella suosiota amerikkalaisten silmissä. Marshallin puhe sai intiaanit kiihkon valtaan eivätkä he tarvinneet sen enempää vakuutteluja vankiensa kohtalosta. Kidutus ja tappaminen saattoi alkaa...

Kidutukseen oli valittu joukko keihäitä, joiden kärki kuumennettiin ja sillä poltettiin uhrin ihoa eri puolilta. Nähtyään miten rankka ensimmäisen uhrin kohtalo oli kalifornialaiset alkoivat itkeä ja rukoilla, että paumat säästäisivät heidän henkensä. Erään tapahtumassa mukana olleen intiaanin mukaan californioiden joukosta astui esiin nuori vain 13-vuotias Santos Alipas, joka sanoi Mitä hyödyttää itkettää meitä? Me voimme kuolla vain kerran, joten antakaa meille mahdollisuus kuolla urheina miehinä.

Intiaanien joukossa syntyi syvä hiljaisuus. Lopulta eräs soturi antoi pojan valita itse sopivamman tavan kuolemalleen. Alipas pyysi saada tulla ammutuksi. Pyyntö toteutettiin välittömästi ja laukaus lävisti pojan otsan. Se oli hänen saamansa palkinto, nopea kuolema ilman kidutusta. Muita kalifornialaisia paumat pitivät pelkureina, eivätkä ampuneet heitä, vaan jatkoivat kidutustaan.

Kun sana verilöylystä tavoitti meksikolaiset joukot Los Angelesissa, sikäläinen kenraali José Mariá Flores otti välittömästi yhteyden alaiseensa José del Carmen Lugoon, jolle annettiin vastuu kerätä meksikolaisia sotilaita kostamaan californioiden kuolemat. Mutta tämä onkin osa viimeistä kysymystä, joten annetaan olla vielä.


*****************************************************
Menit Haukka sitten ilman lupaa ottamaan toisen lähdekirjani When the Great Spirit Died...............................................käyttöösi.
Piratismi on vakava rikos ja Venäjällä saisit niskalaukauksen välittömästi. Suomessa selviät kuristushuoneella. Vapaa valinta. Vastaus on kyllä oikein, mutta jokin vaivaa siinä ja se on ainakin tuon Manuelito Copan kauhea kehuminen sekä mässäily verenhimolla ja vastaus on Vallan, Julmuuden ja Intohimon Verinen Ylistys* Caligula. Annetaan miespolon jatkaa viimeisessä vastauksessa samoilla Julmilla kuvauksilla kuitenkin.

Witko Hurskas

Haukka
Viestit: 6139
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Haukka » Ke 06.06.2018 19:31

5. Mitä tämän Rancho Pauman tapahtuman jälkeen seurasi ja sekin sai Verilöylyn nimen ?

Niin, kun sana verilöylystä tavoitti meksikolaiset joukot Los Angelesissa, sikäläinen kenraali José Mariá Flores otti välittömästi yhteyden alaiseensa José del Carmen Lugoon, jolle annettiin vastuu kerätä meksikolaisia sotilaita (californioita hekin) kostamaan californioiden kuolemat. Sotilaat saivat apua Etelä-Kalifornian cahuilla-intiaaneilta, joita johti päällikkö juan Antonio . Myös Don José Ramón Carrillo ryhmineen liittyi mukaan rangaistusretkikuntaan.

Tämä tuleva kostoisku tunnetaan Temeculan verilöylynä ja siinä paumat ja luisenot joutuivat vastaamaan teoistaan. Verilöylyn nimi tulee yksinkertaisesti Temeculan kanjonista, jonne paumat ja luisenot olivat vetäytyneet piiloon. Kanjoniin oli turha yrittää tunkea, sillä siellä intiaanit olisivat pystyneet vastaiskuun. Näin ollen oli kehitettävä sotastrategia, jossa intiaanit houkuteltaisiin pois kanjonista. Sopivan paikan tulevaksi sotanäyttämöksi tarjosi kanjonin länsipuolella leviävä pieni niitty jonka reunoilla kohosi kaksi pientä mäenkumpua. Lugon miesten asettuessa asemiin toiselle mäelle, cahuilla-intiaanien tukijoukot ottivat haltuunsa toisen mäen. Houkutuslinnuksi asettui Carrillo ja ryhmä hänen miehiään. Näiden tipujen piti houkutella paumat ja Luiseñot esiin piilopaikastaan.

Kun Carillo miehineen tunkeutui kanjoniin, kävi juuri niin kuin hän oletti. Nuoret innokkaat soturit lähtivät oitis kalifornialaisten perään päälliköiden varoituksista huolimatta. Carillon ryhmä veti takaa-ajajansa niitylle, jonka molemmilla laidoilla olevilla mäkikummuilla odotettiin hartaasti tilanteen kehittymistä. Paumat ja luisenot tajusivat joutuneensa ansaan vasta sillä hetkellä kun cahuillat tulivat esiin piilopaikastaan. Toiselta mäeltä ilmestyneet Lugon sotilaat sulkivat paumojen pakotien ja Carillon miehet puolestaan kääntyivät takaisin ja aloittivat taistelun luisenoja ja paumoja vastaan. Nämä olivat kolmen tulen välissä ilman mahdollisuuksia. Jotkut heistä onnistuivat kaikesta huolimatta pääsemään pakoon ja kaikkein rauhantahtoisimmat katsoivat parhaakseen antautua. Antautuneita paumoja ja luisenoja yritettiin käännyttää cahuilla-heimoon, mutta kun Lugo ja Carrillo olivat takaa-ajamassa pakoon päässeitä intiaaneja,, cahuilla-päällikkö Juan Antonio teurastutti osan vangeiksi joutuneista.

Verilöylyn jälkeen luisenot kerääntyivät hautaamaan vainajiaan. Paikalle pyyhältänyt Yhdysvaltain armeijan mormonipataljoona vartioi hautatoimitusta luisenojen pyynnöstä. Kuolleiden paumojen ja luisenojen määristä ollaan kovasti eri mieltä ja lukemat vaihtelevat 33 ja 125 välillä.

Intiaaneja Pauman verilöylyyn yllyttänyt kauppias Marshall ehti luikahtaa omaan turvapaikkaansa ja eleli kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Tällaista siis Kalifornian joulukuisen taivaan alla 1846.

Me ollaan tämän päivän iloisia Luiseño-intiaaneja


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7553
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » To 07.06.2018 18:44

Haukka vastasi

Kun lopullista päätöstä vankien kohtalosta ei syntynyt intiaanit kääntyivät kahden keskuudessaan asuvan valkoisen miehen puoleen. Toisen nimi oli Bill Marshall, toinen puolestaan tunnettiin nimellä Yguera. Jälkimäisen hepun mielipidettä en tiedä, mutta Marshall oli vankien surmaamisen kannalla. Hän osallistui neuvoston keskusteluihin ja kertoi miten Meksikon ja Yhdysvaltain välinen sota olisi pian ohi. Marshallin mukaan nyt oli mitä parhain ajankohta vankien surmaamiseen. Lisäksi paumat ja luiseñot saavuttaisivat californioiden tappamisella suosiota amerikkalaisten silmissä. Marshallin puhe sai intiaanit kiihkon valtaan eivätkä he tarvinneet sen enempää vakuutteluja vankiensa kohtalosta. Kidutus ja tappaminen saattoi alkaa...



*****************************************************
Yksi syy saattoi olla Bill Marshallin mielipide tappaa vangit, oli sellainen seikka kuin mustasukkaisuus ja kosto. Kirjailija Herbert Lockwood totesi että Bill Marshall oli kerran syvästi rakastunut Senorita Osunaan. Osunan vastaus ei ollut sieltä romanttisemmasta päästä, sillä hän kertoi Bilille että hän jättää tämän yksin ja menee naimisiin Jose Maria Alvaradon kanssa . Tästä syvästi katkerana ja vihastuneena Bill muutti Warnerin ranchiin(Yksi suurimmista maanomistajista Juan Jose Warner 1840-luvulla,amerikkalais-meksikolainen), jossa hänet palkattiin työnjohtajaksi l. "kymppimieheksi". Hän meni naimisiin Cupeno-naisen kanssa ja hänet valittiin"epäviralliseksi" Cupeno bandin jäseneksi. Kun hän näki vankien joukossa Jose Maria Alvaradon, niin siinä oli koston paikka, sillä tämä sai keihäistä kidutuskuoleman. Toiset historioitsijat sanovat että Bill Marshallilla ei ollut mitään osaa Paunan Verilöylyn kanssa, tiedä häntä !

Witko

Witko
Viestit: 7553
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » To 07.06.2018 19:25

Haukka kirjoitti:
5. Mitä tämän Rancho Pauman tapahtuman jälkeen seurasi ja sekin sai Verilöylyn nimen ?

Niin, kun sana verilöylystä tavoitti meksikolaiset joukot Los Angelesissa, sikäläinen kenraali José Mariá Flores otti välittömästi yhteyden alaiseensa José del Carmen Lugoon, jolle annettiin vastuu kerätä meksikolaisia sotilaita (californioita hekin) kostamaan californioiden kuolemat. Sotilaat saivat apua Etelä-Kalifornian cahuilla-intiaaneilta, joita johti päällikkö juan Antonio . Myös Don José Ramón Carrillo ryhmineen liittyi mukaan rangaistusretkikuntaan.

Tämä tuleva kostoisku tunnetaan Temeculan verilöylynä ja siinä paumat ja luisenot joutuivat vastaamaan teoistaan. Verilöylyn nimi tulee yksinkertaisesti Temeculan kanjonista, jonne paumat ja luisenot olivat vetäytyneet piiloon. Kanjoniin oli turha yrittää tunkea, sillä siellä intiaanit olisivat pystyneet vastaiskuun. Näin ollen oli kehitettävä sotastrategia, jossa intiaanit houkuteltaisiin pois kanjonista. Sopivan paikan tulevaksi sotanäyttämöksi tarjosi kanjonin länsipuolella leviävä pieni niitty jonka reunoilla kohosi kaksi pientä mäenkumpua. Lugon miesten asettuessa asemiin toiselle mäelle, cahuilla-intiaanien tukijoukot ottivat haltuunsa toisen mäen. Houkutuslinnuksi asettui Carrillo ja ryhmä hänen miehiään. Näiden tipujen piti houkutella paumat ja Luiseñot esiin piilopaikastaan.

Kun Carillo miehineen tunkeutui kanjoniin, kävi juuri niin kuin hän oletti. Nuoret innokkaat soturit lähtivät oitis kalifornialaisten perään päälliköiden varoituksista huolimatta. Carillon ryhmä veti takaa-ajajansa niitylle, jonka molemmilla laidoilla olevilla mäkikummuilla odotettiin hartaasti tilanteen kehittymistä. Paumat ja luisenot tajusivat joutuneensa ansaan vasta sillä hetkellä kun cahuillat tulivat esiin piilopaikastaan. Toiselta mäeltä ilmestyneet Lugon sotilaat sulkivat paumojen pakotien ja Carillon miehet puolestaan kääntyivät takaisin ja aloittivat taistelun luisenoja ja paumoja vastaan. Nämä olivat kolmen tulen välissä ilman mahdollisuuksia. Jotkut heistä onnistuivat kaikesta huolimatta pääsemään pakoon ja kaikkein rauhantahtoisimmat katsoivat parhaakseen antautua. Antautuneita paumoja ja luisenoja yritettiin käännyttää cahuilla-heimoon, mutta kun Lugo ja Carrillo olivat takaa-ajamassa pakoon päässeitä intiaaneja,, cahuilla-päällikkö Juan Antonio teurastutti osan vangeiksi joutuneista.

Verilöylyn jälkeen luisenot kerääntyivät hautaamaan vainajiaan. Paikalle pyyhältänyt Yhdysvaltain armeijan mormonipataljoona vartioi hautatoimitusta luisenojen pyynnöstä. Kuolleiden paumojen ja luisenojen määristä ollaan kovasti eri mieltä ja lukemat vaihtelevat 33 ja 125 välillä.

Intiaaneja Pauman verilöylyyn yllyttänyt kauppias Marshall ehti luikahtaa omaan turvapaikkaansa ja eleli kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Tällaista siis Kalifornian joulukuisen taivaan alla 1846.

Me ollaan tämän päivän iloisia Luiseño-intiaaneja


Kuva


****************************************************************
Siinä tuli Haukalta melkoisen tyhjentävä ja oikea vastaus tähän kostoon Pauman Verilöylystä. Tästä kuolleiden määrästä Temeculan Verilöylystä on todella iso hajonta, sillä Jose Lugo ilmoitti myöhemmin että lähellä sata Luisenoa kuoli, mutta ei ole mitään todisteita hänen väitteelleen. Yksi syy oli että verilöylyn jälkeen oli pitkä jakso kovia rankkasateita ja tämä vaikeutti toteamaan montako Luisenoa oli kuollut, kun hautapaikka levisi sateiden johdosta. Tähän paikkaan sisältyy toinen verilöyly ja se oli Kanjonissa Vailin padon länsipuolella, jossa 1874-tammikuussa teurastettiin kymmeniä Luisenoja ehkä mahdollisesti lähes sata ja tämän Joukkomurhan uhrit haudattiin kylän lähelle. Nykyään haudan päällä on ostoskeskus Temecula Parkway. Kuulemma taikauskoiset meksikolaiset eivät suostu tekemään ostarissa yövuoroja.

Horace Parker on kirjoittanut tästä kirja v. 1971 Temecula Massacre. Pitäisi olla melko autenttinen kuvaus tästä Temeculan Verilöylystä.
Kuva

Tässä taistelualuetta ja punaisella piirretyssä ympyrässä on itse verilöylyn paikka.
Kuva

Tämän Kalifornian verilöylyn johtajat kuolivat traagisesti. Ramon Carillo murhattiin ja hänen murhaajansa ei löydetty koskaan. Juan Antonio kuoli isorokko-epidemiaan. Jose del Carmen Lugo, hyvin rikas maanomistaja kuoli rutiköyhänä. Sanotaan että Luisenojen kirous ja henget kostivat heille. Vaikka tässä kyllä Cahuila Kansalla oli merkittävä osa tappamisessa.

Java, Cahuila Kansan kaunis edustaja.
Kuva


Witko

T Tienpää
Viestit: 583
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja T Tienpää » To 07.06.2018 19:26

Sekaannun vielä sen verran Kaliforniaan, että vaikka koko osavaltio on käsittämättömän hieno luonnonympäristöltään, niin suomalaiseen silmään Coloradon ja Mohaven aavikot ovat aika käsittämättömiä. Vähillä resursseilla operoineet alueen intiaanit tuntuvat kiinnostavilta jo ympäristönsäkin osalta. Toivottavasti tuonne ehtii vielä uudelleen ennen kuin aika jättää:

Kuva

Kuva

Kuva

Witko
Viestit: 7553
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » To 07.06.2018 19:31

Jaahas, Herra Haukka vastasi kaikkiin Witkon pähkinöihin oikein ja nyt saa heittää uudet pähkinät tantereelle.

Tämä Pima tyttö vaatii uusia pähkinöitä !
Kuva

Witko

Witko
Viestit: 7553
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

ViestiKirjoittaja Witko » To 07.06.2018 19:52

T Tienpää kirjoitti:Sekaannun vielä sen verran Kaliforniaan, että vaikka koko osavaltio on käsittämättömän hieno luonnonympäristöltään, niin suomalaiseen silmään Coloradon ja Mohaven aavikot ovat aika käsittämättömiä. Vähillä resursseilla operoineet alueen intiaanit tuntuvat kiinnostavilta jo ympäristönsäkin osalta. Toivottavasti tuonne ehtii vielä uudelleen ennen kuin aika jättää:

Kuva

Kuva

Kuva


*******************************************************
Kyllä tänne saa kirjoittaa ja olisi hyvä jos Tommikin heittäisi jotain kevyttä joskus myös tähän osioon. On nuot karun kauniita maisemia ja älä nyt noin pessimistinen ole"ennen kuin aika jättää", Me 48 vee miehet ollaan parhaassa terässä. Meikäläinen on liikaa matkustellut tuonne Itään ja olisi kyllä kiva käydä myös Lännessä l. Jenkeissä ja ison ajan kanssa, koska ei mikään Floridan ala' New Yorkin pelkässä kahden viikon lomassa, ei näe sitä Amerikaa mikä minuakin kiinnostaa. Exe tämä alue Whitebird Battlefield ja onhan myös tätä Montanaakin ja Etelä-Dakotaa kiva katsastella. Periaateessa koko Yhdysvallat ovat täynnä kiinnostavia paikkoja.
Kuva

Kuva

Witko


Palaa sivulle “Intiaanit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa