Jäljittämisestä

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Chrystaltail

Viesti Kirjoittaja Chrystaltail » Ma 17.05.2010 23:20

Ni miks ne oli ni hyvii?

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Jäjittämisestä

Viesti Kirjoittaja Witko » Ti 18.05.2010 01:38

Sacajawea oli ehdottomasti tunnetuin näistä oppaista/jäljittäjistä, mutta hän
ei kuitenkaan ollut ainoa turkismetsästyksen kulta-ajan intiaaninainen,
joka johdatti valkoisen retkikunnan pohjoisten tasankojen ja vuorten yli.
Iowain Marie on vain saanut vähemmän kuuluisuuta kuin shoshonien
"Lintunainen". Marie Dorionin mies oli puoliksi Yankton sioux ja puoliksi ranskalainen.

Hän harjoitti turkispyyntiä Missourilla. Vuonna 1811 Pierre Dorionia pyydettiin tulkiksi ja tiedustelijaksi retkikuntaan, jonka tarkoitus oli kulkea St. Louisista Tyynenenmeren rannalle vasta perustettuun Astoriaan. Pierre kieltäytyi lähtemästä ilman vaimoaan ja kahta pientä poikaansa.

Matkalaiset kohtasivat lukuisia vaikeuksia alusta alkaen ja monet miehistä
uupuivat. Joulukuussa v.1811 Marie synnytti kolmannen lapsensa,
mutta talvisilla vuorilla tämä eli vain viikon. Lähes vuoden kestäneen matkan jälkeen retkikunta vihdoin helmikuussa v.1812 pääsi perille Columbiajoen suulle.

Seuraavana keväänä v.1813 Dorionit lähtivät metsästämään majavia
Snake-ja Boisejoelle nykyiseen Idahoon.
Tammikuussa v.1814 vihamieliset blackfeet surmasivat kaikki miehet,
ja Marie lapsineen joutui pakenemaan. Tarinat kertovat hänen urhoollisesta
kamppailustaan lumimyrskyä(53 päivää jalan lastensa kanssa ja tuli melkein lumisokeaksi), nälkää ja kylmää vastaan, kunnes hän
vihdoin pääsi turvaan ystävällisten Bannockien luo.

Hänen koko nimensä oli Marie Aioe Dorion s.n. v.1786-1850.
Hänestä on sanottu nykyään, että tarvitsisi vähintään yhtä legendaarisen
maineen kuin Sacajawea. Syitä oli monia mm. yksi oli se että John Astor myönsi myöhemmin, että Marie ei koskaan valittanut matkan aikana mistään ja osoitti uskomatonta urheutta ja kestävyyttä koko pitkän matkan aikana vaikka hänellä oli pienet 2. ja 4. vuotiaat lapset mukana.

Siinä jouduttiin kulkemaan mm. Sioux maiden halki aina Podwer Riveriltä
LBH:n maisemien läpi ja Marie osoitti uskomatonta sovittelutaitoa
Siouxien kanssa ja onnistui ostamaan heiltä hevosia retkikunnalle.

Marie meni myöhemmin vielä kaksi kertaa naimisiin ja sai kolme lasta
v.1819 Marguerite, v.1825 Francois ja v.1821 Marianne. Aviomies oli trapperi
Jean Baptiste Toupin.Puoliksi ranskalainen ja puoliksi kanadalainen.
Tämän toisen aviomiehen tappoivat siouxit v.1830. Kolmas aviomies oli Venier Makana, puoliksi Kanadan cree ja puoliksi ranskalainen.
He asuivat Fort Nez Percessä(myöhemmin Fort Walla Walla)

Marie haudattiin St. Lousiin omasta pyynnöstään v.1850, 64-vuotiaana.

Tästä Iowain Mariesta löytyy aika paljon englanninkielisiä teoksia
esim. .Amazonista ja tutusta Bookplussasta.

Melkoinen nainen tämä Iowain Marie näyttää myös olevan.

________
Witko

Simo Hankaniemi
Viestit: 957
Liittynyt: Pe 09.03.2007 05:43

Viesti Kirjoittaja Simo Hankaniemi » Ke 19.05.2010 23:21

Sacajawea-hypetykseen liittyy symbolistinen ajatus, että S. ikään kuin "antoi" läntisen osan Pohjois-Amerikasta USA:lle. Aivan kuten Pocahontas "antoi" itäosan. Nämä akat ovat ikään kuin suojeluspyhimyksiä, jotka "oikeuttavat" valkonaamojen vallan Pohjois-Amerikassa.

Vieras

Jäjittämisestä

Viesti Kirjoittaja Vieras » Pe 21.05.2010 00:48

Simo Hankaniemi kirjoitti:Sacajawea-hypetykseen liittyy symbolistinen ajatus, että S. ikään kuin "antoi" läntisen osan Pohjois-Amerikasta USA:lle. Aivan kuten Pocahontas "antoi" itäosan. Nämä akat ovat ikään kuin suojeluspyhimyksiä, jotka "oikeuttavat" valkonaamojen vallan Pohjois-Amerikassa.
Simo Witko toteaa myös:

Eivät nämä ko. naiset ja muut polunlöytäjät todellakaan mitään Pohjois-Amerikkaa antaneet. Minusta absoluuttinen totuus on, että valkoiset veivät intiaanien maat, elämäntavan ja kaikki identiteetin. Suurin osa tehtiin vilpillisesti, väkivallalla ja tietysti vielä uskonnon nimeen"Manifest Destiny".

Sama asia kuin Neuvostolitto koitti Suomea vastaan v.1939.
Jokainen kansakunta pistää taatusti hanttiin, niin kuin intiaanit tekivät myös.
(Paitsi neekerit Afrikassa eivät kyllä paljon voi kerskailla hanttiin pistämisellä,toivottavasti en ole nyt liian rasistinen). Leopoldin Belgia oli Kongossa hyvä esimerkki sitä 1900-luvun alkumittelöissä Afrikan herruudesta.

__________
Witko

Wequashim
Viestit: 463
Liittynyt: Ke 07.03.2007 20:49

Viesti Kirjoittaja Wequashim » Ke 28.07.2010 05:48

Kyllä Kongossakin yritettiin laittaa hanttiin Leopoldin hallinnolle. Joidenkin kongolaisjohtajien sodankäyntitaito sai belgialaisten upseerienkin ihailua.

Vastaa Viestiin