Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Haukka » Pe 25.08.2017 13:21

Ja samaa aihetta hipoen pikku tarina.

Vuonna 2015 intiaaninainen nimeltä Edith Chavez siepattiin Minnesotassa. Tekijä Lähestyi uhriaan takaapäin ja kolkkasi tämän tajuttomakjsi. Edith tajusi hämärästi, että mies nosti hänet maasta, mutta sen jälkeen tuli pitkä pimeys.

Kaksi päivää myöhemmin Edith tuli tajuihinsa. Hänen suussaan oli voimakas lääkkeen maku, joka kertoi että hän oli ollut huumattuna. Katseltuaan ympärilleen Edith totesi olevansa makuuasennossa auton takaistuimella. Auton kuljettaja oli juuri poistunut ja nainen oli herännyt oven läimähdykseen. Myöhemmin Edith kertoi, että auto oli Honda Accord. Sen toinen takaikkuna joko puuttui kokonaan tai oli auki. Edith tajusi mahdollisuutensa ja hivuttautui ulos autosta.

Seuraavat muistikuvat ovat hämäriä, mutta Edith muistaa juosseensa niin lujaa kuin jaksoi. Hänen pelastuksekseen koitui syvä oja, jonne hän painautui mahdollisimman litteäksi. Ihmisryöstäjä saattoi etsiä häntä pitkään, mutta kääntyi lopulta pois ja ajoi matkoihinsa.

Edithin kärsimykset eivät silti päättyneet tähän. Hän oli jossakin päin Etelä-Dakotaa, joka oli likimain täyttä korpea. Pari päivää harhailtuaan vailla ruokaa ja vettä hän saapui sivilisaation pariin Pohjois-Dakotaan ja käveli Willistonin poliisi-asemalle. Hän kertoi poliiseille kokemuksistaan ja toivoi näiden auttavan. Mutta ehei, se oli turha toive. Apu oli viimeinen asia, jota hän olisi poliiseilta saanut. Sen sijaan virkavalta takertui Edithin neljä vuotta vanhaan maksamattomaan liikennesakkoon. Ensin hänet paiskattiin paikalliseen putkaan, josta hänet myöhemmin kuljetettiin Minotin vankilaan. Edithin onneksi muuan naispuolinen virkailija kiinnitti huomionsa poliisien mielivaltaiseen käyttäytymiseen ja auttoi Edithiä.
Poliisi ei koskaan myöntänyt virkavirhettään, vaan mustamaalasi lehdistötilaisuudessaan Edithin humalaiseksi rällästäjäksi, joka oli häirinnyt käyttäytymisellään paikallisen kasinon asukkaita. Onneksi apu löytyi ja Edith sai vapautuksen. Ilman tätä naisvirkailijaa Edith olisi saanut virua vankilassa pitkään, kenties kuolemaansa saakka.

Tällaistako on Yhdysvaltain poliisilaitoksen kohtelu silloin, kun alkuperäiskansoista on kysymys? Ilmeisesti vastaus on kyllä, sillä tapaus on vain yksi sadoista tai tuhansista lähes vastaavista. Vaikka intiaanit valittavat kenties joskus hieman turhasta, on heillä toki oikeus hieman reilumpaan kohteluun.


Kuva
Haukka

Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Voyageur » Ti 29.08.2017 11:13

Tässä toinen surullinen tarina Savanna Greywind nimisen nuoren naisen kohdalta.
https://indiancountrymedianetwork.com/n ... -greywind/

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ti 29.08.2017 17:03

Kieltämättä hyvin surullista. Onneksi Pohjois-Dakotan ja Minnesotan virkavalta veti sen verran yhtä köyttä, että sai aikaan nopean pidätyksen viidentenä päivänä Savanna Greywindin katoamisesta.

Pidätetyt Brooke Lynn Crews jaWilliam Henry Hoehn asuivat Pohjois-Sakotassa samassa talossa kuin Savanna Greywind, .Joku oli nähnyt Savannan menevän edellämainitunun pariskunnan asuntoon. Erään lähteen mukaan Crews halusi apua ompelutöissä ja kutsui sillä nojalla Savannan asuntoonsa. Sen jälkeen viimeisillään olevaa naisen liikkeistä ei ole havaintoa. Hänen ruumiinsa löytyi viisi päivää myöhemmin muoviin käärittynä pakettina Minnesotan puolelta, tarkalleen Red Riveristä,. Alta viikon vanha vauva löytyi samana päivänä Crewsin ja Hoehnin huostasta. Hoehnin väkivaltaisista taipumuksista (naisen ja lapsen pahoinpitelyjä) oli muutama merkintä poliisin kirjoissa, mutta hänen mielitiettynsä Brooke Crews sen sijaan oli viettänyt sikäli nuhteetonta elämää, ettei hänen tekemisistään löytynyt tietoja poliisin kirjoista. Minnesotan virkavalta uskoo surman tapahtuneen Red Riverin lähistöllä, todennäköisesti hylätyllä farmilla hyvin lähellä rantaviivaa.

Tämä rikos on siksi tuore, että sitä tutkitaan edelleen. Epäillyt kieltävät syyllisyytensä. Poliisi vaikenee visusti tutkimusten edistymisestä, mutta antaa ymmärtää, että yhtä ja toista on selvitetty.

Vastaavat kuvat eivät aina näy. Edellinen kuvani häipyi ensin yhdeltä, sitten toiselta koneelta. Jos tämä näkyy, niin se esittää surmattua Savannaa ja hänen todennäköisiä murhaajiaan.


Kuva[/size]
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ti 29.08.2017 17:51

Taisi unohtua mainita, että Savana oli Turtle Mountainin chippewa. Ja koska tämä chippewien ryhmä vaatii jäseniltään vähintään neljäsosaa intiaaniverta, Savanalla virtasi veressään siis ainakin tuon verran chippewa-verta.

Kai tämä Savannan kuva pikapuoliin katoaa, mutta se on hänen eniten levinnyt photonsa:


Kuva
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 30.08.2017 08:34

http://nypost.com/2017/08/28/womb-raide ... ound-dead/

Ristiriitaisiltahan nuo syytettyjen muistikuvat vaikuttavat. Naispuolinen syytetty eli Brooke Crews väittää, että hän kutsui Savannan kotiinsa 19. päivänä elokuuta ja kertoi tälle vesisynnytykseen liittyvistä asioista. Tämän mukaan kyseinen synnytysmuoto siis kiinnosti Savannaa. Edelleen Crews väittää, että kaksi päivää myöhemmin hyvin varhain aamulla Savanna palasi hänen luokseen vastasyntynyt sylissään. Tämän tapaamisen aikana Savanna antoi lapsen Crewsille.

Brooke Crewsin avomiehellä William Hoehlilla puolestaan on erilainen muistikuva tapahtumista. Hän väittää, että palatessaan kotiin 19. elokuuta, hän löysi naisystävänsä pesemässä pois kylpyhuoneesta olleita veriläikkiä. Miehensä nähdessään nainen lopettti työnsä ja esitteli ylpeänä vastasyntynyttä tyttölasta. “Katso, meidän vauvamme, meidän perheemme!”

(Jos tämä pitää paikkansa, missä oli lapsen äiti? Kuljetettiinko hänet tai hänen ruuminsa yli rajan Minnesotaan? Jos näin oli, niin miten Red Riverin lähellä ollut vanha maatila liittyy tutkimuksiin? Jospa siis Savanna olikin vielä elossa ja hänet vietiin maatilalle toipumaan. Kun hän menehtyi, pariskunta kääri hänet muoviin ja yritti upottaa paketin Red Riveriin.)

Poliisikuulusteluissa Brooke Crews on myöntänyt yrittäneensä taivuttaa Savannaa antamaan lapsen hänelle. Pariskunta on syytettynä kidnappauksesta ja valheellisten tietojen levittämisestä, mutta itse murhan pääpiirteet ovat edelleen auki. Naapurit syyttävät pariskuntaa “Womb Raidereiksi “(kohdunryöstäjiksi) ja siltähän tuo vähän vaikuttaa. Mutta kumpi tappoi Savannan vai kuoliko tämä siihen, että hänen vatsansa revittiin julmasti auki. Poliisi vaikenee surmatavasta, vaikka ruumiinavaus on jo tehty.

Nämä tiedot noin vuorokauden vanhoja- Ja yhdessä asiasssa olin väärässä. Savannan äiti on Turtle Mountainin chippewa, kun taas Savanna itse kuului Spirit Laken chippewiin.
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Haukka » Su 08.10.2017 14:05


Äkillinen rikastuminen ei aina tuo onnea. Tässä esimerkkitapauksessa osaget olivat rikastuneet öljyllä ja muilla mineraaleilla, joita heidän reservaatistaan löytyi vuodesta 1897 eteenpäin. Öljynsä ansiosta osageja pidettiin 1920 – 1950-lukujen aikana jopa maailman rikkaimpana kansana henkilömäärään verrattuna.

Kuolemantapaukset alkoivat varsinaisesti vuonna 1921 ja niiden kohteeksi joutui aluksi Molly Burkhartin perhe. Hänen sisarensa Anna löydettiin eräästä rotkosta luodinreikä takaraivossaan. Seuraavana ammuttiin Mollyn serkku ja sen jälkeen saivat surmansa hänen siskonsa Rita ja tämän aviomies heidän asuntonsa räjähdyksessä. Pommimiehet olivat käyttäneet nitroglyseriiniä. Nyt Mollie alkoi epäillä, että myös hänen äitinsä ja toisen sisarensa Minnien sairaskuolemat olivat todellisuudessa myrkyn avulla tehtyjä murhia. Eikä tuossa kaikki. Samoihin aikoihin parikymmentä muuta täysveristä osagea päästettiin päiviltä ja murhaajat operoivat yhtä lailla ampuma-asein kuin puukoin ja pommeinkin. Murhista kiinnostunut osageverinen asianajaja löydettiin pää murskana radanvarresta. Hänet oli heitetty sinne ohikiitävästä junasta. Vuoteen 1925 mennessä 60 rikasta osagea oli surmattu ja arvatkaapa kenelle maat ja rikkaudet menivät. No, ne menivät “osagien suojelijoille” eli rikkaille ja kieroille valkoisille bisnesmiehille ja vielä kierommille lakimiehille. Nämä heput olivat luvanneet suojella osageja, mutta se mitä tähän "suojeluun" sisältyi onkin sitten eri asia.

Ja mikä olikaan kaiken takana? Se, että osaget olivat rikkaita. Ei valkoinen väestö voinut hyväksyä sellaista, että punahahkalla oli varaa asua hienossa kartanossa, vaan määrätyt henkilöt solmivat salaliiton osageja vastaan. Joissakin tapauksissa uudisasukkaat jopa solmivat avioliittoja osagien kanssa päästäkseen laillisesti lähisukulaisiksi ennen puolisojensa murhaamista.

Osaget itse uskovat vakaasti, että varsinainen “Mastermind” koko salajuonen takana oli miljonääriksi päätynyt karjankasvattaja William Hale.

Miljonääri W. Hale ja alemmassa osageja vuodelta 1924


KuvaKuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Witko » Su 08.10.2017 18:09

Tämä voi tuntua Witkon hulluudelta mutta täyttä faktaa on.Minulla on ollut jo useita vuosia käytettynä tilattu kirja Amazonista ja se kertoo myös näistä Haukan kertomista tapahtumista.En tiedä mikä on ollut meikäläisen tilaus motiivi vuosia sitten, sillä epäilen että olen ollut vain kiinnostunut Osageista ja tämä on mennyt siihen piikkiin.En ole edes avannut kirjaa koskaan, mutta täytyisi varmaan avata se ja lukea kenties jotain pientä sieltä sun täältä.Jaahas nyt selvisi miksi olen tilannut tuon kirjan käytettynä silloin, sillä hinta uutena ollut aivan uskomaton Amazonissa $ 133,21.
Lawrence J.Hogan on tämän kirjoittanut ja sivuja on ollut pehemeäkantisessa kirjassani 282. The Osage Indian Murders.Kirjailija on itse Osage Kansan jäsen l. Osage.

Kuva

D.Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ma 09.10.2017 13:39

Vai tuollaisen on Witko tilannut. No ei varmaan huono ostos. Tiedä sitten mitä tuo pitää sisällään. Tuossa laajassa salaliitto ja -murhajutussa osagien piti maksaa oikeudestaan, sillä liittovaltion poliisi FBI:lle yli 20,000 dollarin lasku agenttien palveluksista. Osageille ei ollut mikään ilmaista eikä halpaa. Heiltä kiskottiin moninkertaiset hinnat kaikista kaupattavista tuotteista. Kaiken lisäksi arviolta noin satakunta rikollista (murhaajia, kiristäjiä, keinottelijoita ja muita kriminaaleja) livahti jutusta vailla minkäänlaista tuomiota.

ja voi vain arvata kuinka paljon alakuvan vauhtihirmu maksoi. Epäilemättä kiero autokauppias kiskoi osageilta moninkertaisen hinnan, mutta olihan noille sulkapäillä millä mällätä.


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 09.10.2017 15:30

Tässä kävi selväksi että eräät Osaget jotka myivät maitaan joissa oli öljyä nin saivat niin paljon rahaa että heidän lapsensa pääsivät opiskelemaan Eurooppaan,rakensivat upeita kartanoita ja ostivat automobiileja.Tämä siis tapahtui 1920'-luvulla.Siten alkoivat murhat ensin yksi ja sitten lisää kunnes 60. ihmistä oli kuollut v.1925 mennessä.

Kuva

Ei ole tapana myydä maata jolla ihmiset kävelevät totesi eräs Oglala 50.vuotta aiemmin.

D.Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 11.10.2017 10:17

Vielä osage-murhiin. Jos silloinen BI (Bureau of Investigation eli FBI:n edeltäjä) pystyikin jotenkuten selvittämään Mollie Burkhartin perheen murhat, kymmeniä murhia jäi selvittämättä. J. Edgar Hoover nimittäin antoi tutkimusten johdon entiselle Texasin rangerille Tom Whitelle. Tämä kokosi salaisen ryhmän paininaan tapauksen kimpussa, mutta miten sitten kävikään? Uhrit olivat vain intiaaneja, joten mitäpä asioita turhaan kaivelemaan, varsinkin kun syylliset olivat niin sanottua parempaa väkeä eli valkoisia. White sulki tapausta koskevat kansiot ennenaikaisesti ja näin pirullisen salaliiton monet läpimädät kerrostumat jäivät kokonaan paljastamatta.

Kuule Tom, eiköhän anneta osage-murhien olla, kuiskuttelee Whitelle J. Edgar Hoover

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 11.10.2017 10:53

Haukka kirjoitti:Vielä osage-murhiin. Jos silloinen BI (Bureau of Investigation eli FBI:n edeltäjä) pystyikin jotenkuten selvittämään Mollie Burkhartin perheen murhat, kymmeniä murhia jäi selvittämättä. J. Edgar Hoover nimittäin antoi tutkimusten johdon entiselle Texasin rangerille Tom Whitelle. Tämä kokosi salaisen ryhmän paininaan tapauksen kimpussa, mutta miten sitten kävikään? Uhrit olivat vain intiaaneja, joten mitäpä asioita turhaan kaivelemaan, varsinkin kun syylliset olivat niin sanottua parempaa väkeä eli valkoisia. White sulki tapausta koskevat kansiot ennenaikaisesti ja näin pirullisen salaliiton monet läpimädät kerrostumat jäivät kokonaan paljastamatta.

Kuule Tom, eiköhän anneta osage-murhien olla, kuiskuttelee Whitelle J. Edgar Hoover

Kuva
****************************************************
Homoseksuaalinen J. Edgar Hoover oli pahinta mitä Yhdysvaltain poliisivoimille sattui. Rasistinen ja kommunisti harhainen napoleon kompleksia omaava kääpä. Takuulla puolueellinen vaikka saikin joitain aikansa kuuluisimpia roistoja kiipeliin niin metodit oli tällä homppelilla kyseenalaiset.Tätä miestä eivät Intiaanien murhat hetkauttaneet mitenkään.Osaget tai Lakotat sama kaartia sekä Eskimot.
Kuva

D.Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 11.10.2017 15:33

Olihan noissa Hooverilta jääneissä henkilöaekistoissa valtavat tiedot Yhdysvaltain pressojen, poliitikkojen ja julkkisten edesottamuksista. Ei kai noita tietoja julkisuuteen juuri levitetty, vaikka jokainen amerikkalainen saikin pikku hiljaa tietää, että esimerkiksi Frank Sinatra oli lähes täysverinen konna.

Oli näyttelijöiden joukossa muutama sellainenkin, joka puolusti intiaaneja. Heistä tulee mieleen Marlon Brando. Joskus 1970-luvun puolivälissä hän ilmestyi puolustamaan Wisconsinin menomiinejä, jotka olivat vallanneet Greshamissa Alexian veljeskunnan luostarin. Ketään ei ajettu ulos pakkaseen, sillä munkkiveljet olivat hylänneet luostarinsa jo vuosia sitten. Menomineet halusivat rakennuksen sairaalaksi heimolleen. Alkutapahtumista sen verrab, että he olivat vain halunneet ostaa valkoisten haltuun joutuneet maansa takaisin, mutta tähän vaatimukseen ei suostuttu. Lähes tuhat Kansalliskaartin äijää vartioi luostaria estääkseen väkivaltaisuuksien puhkeanista. Tietenkin paikalle porhalsivat myös Amerikan intiaaniliikkeen johtohahmot, joiden vanavedessä ilmaantui talvisiin maisemiin itse Marlon Brando. Vaikka ilmassa leijui suuren kansannousun tuoksahdus, varsinaista kapinaa ei koskaan puhjennut. Tosin luostarin läheisyyteen työntyneet kunnon amerikkalaiset perheenisät avasivat tulen ja jokuset yksittäiset menomiiinit vastasivat siihen. Kuolonuhreja ei muistaakseni tullut.

Lopulta asiat hoidettiin neuvottelemalla ja menomineet tallustelivat yksitellen ulos luostarista. Brando hoiteli haavoittuneita ja antoi ymmärtää olevansa täysin menominien puolella. Aluksi luostarin valtaajille luettiin pitkät tuomiot, mutta myöhemmin niitä lievennettiin melkoisesti.

Yläkuvassa tapahtuman pyörteistä, alakuvassa Brando.:

KuvaKuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 11.10.2017 17:18

Marlon Brando oli aidosti Intiaanien puolella ja tämä Kummisetä I Oscarin saaminen v.1973 boikotti oli yksi näkyvimmistä protesteista.Apache mix Sacheen Littlefeather piti kovan palopuheen(60 sekuntia on aikaraja) Oscar tilaisuudessa Brandon edustajana.Kirjeen oli laatinut Brando itse ja se sisälsi yli 300.vuoden vääryydet mitä valkoiset olivat Intiaaneille tehnyt historiassa aina nykypäivään.V.1973 oli Brando aktiivisesti mukana Wounded Kneessä.
Suuri Lännen Sankari ja Juoppo John Wayne oli taas virtuaalimaailmassa jossa hän jalona ja kapisena sheriffinä poistaa kurjan Apache vosun lavalta.

John Waynea joutui kuusi vartijaa pitämään kiinni ettei tämä olisi rynnännyt Sacheen kimppuun.Koko puheen ajan Paska Wäinö huuteli sotahuutoja ja heilutti muovista Tomahawkia.Minä lasken sen John Waynen ansioksi että tämä tajusi kuolla aika pian ja poistua maanpäältä lapsellisena cowboy-pukuisena hamppina ja elää toisessa elämässä ikuista cowboy ja paha inkkari leikkiä ja muistaa olleensa myös Vihreä baretti aka Lauri Törni joka kirosi tuonpuoleisessa että kaikkia hamppeja ja sakilaisia näyttelee häntä ja on puliukko ja jopa saa palkkaa siitä.Itse en ole koskaan kestänyt lapsenakaan katsoa John Waynen länkkäreitä koska realismista ei ollut juhlaa ja tarinat olivat surkeita ja känninen perunanenä heiluu täydessä laitamyöteisessä laajakankaalla.Errol Flynn oli todellinen seikkailija ja teki suurimman osan omista stunteistaan itse ja siinä oli karismaattinen mies isolla M:llä.Niissä elokuvissa ei realismin puute haitannut.

Marlon Brando ja Russel Means Wounded Kneen aikana v.1973.
Kuva

Dennis Banks ja Marlon Brando sekä Sacheem Littlefeather joka sai jopa tappouhkauksia Oscar puheen jälkeen.
Kuva

Tässä hamppi ja elostelija Jouko Wäinö
Kuva

Tässä taas todellinen Gentleman Jim Errol Flynn
Kuva

Ai kun teki gutaa John Shit Waynen haukkuminen Witkolle.

D.Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 11.10.2017 19:04

Niinpä, Marlon Brando kieltäytyi noutamasta vuonna 1973 voittamaansa pystiä Kummisetä-leffastaan. Hän lähetti sijaansa nuoren intiaaninaisen Sacheen Littlefeatherin noutamaan palkinnon. Brando ei voinut hyväksyä filmiteollisuuden tylyä kohtelua intiaaninäyttelijöille ja sen vuoksi hän järjesti tämän apache-naisen tilaisuuteen. Mutta eipä saanut Littlefeather osakseen juurikaan ymmärtämystä saati kunnioitusta tuon puheensa aikana ja häntä jopa uhkailtiin. Tunnetuin intiaani-vastainen mielipide tuli paikan päällä olleelta John Waynelta. Hän ponnahti poystyyn naama punaisena ja öykkäröi poistavansa Littlefeatherin tilaisuudesta. Kuten Witko kertoikin, kuusi vartijaa tarvittiin hillitsemään vimmastunutta (ja todennäköisesti vahvasti päihtynyttä) Waynea. Lopulta suuri lännenelokuvien sankari saatiin sen verran rauhoittumaan., että tilaisuus pääsi jatkumaan.

Littlefeather sai jälkeenpäin osakseen kritiikkiä muun muassa Clint Eastwoodilta, joka ei ymmärtänyt Brandon temppua. Ei ymmärtänyt moni muukaan kun paljastui, että Littlefeather ei edes ollut aito intiaani, vaan korkeintaan puoliverinen.

Itse olen Brandon puolella ja Wayne olisi saanut pyytää anteeksi.


Kuva
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Intiaanit 1900- ja 2000-luvuilla

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 11.10.2017 20:12

Ja jatkoa edelliseen sepustukseeni.

JOHN WAYNE: Vihaan hummia ja intiaaneja!

Kuva
Haukka

Vastaa Viestiin