Intiaanit ja luonnonympäristö
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Vaikka Massacre on the Gila keskittyy lähinnä sotaan ja sodan kulttuuriin, kirjassa on muutakin mielenkiintoista tietoa esim. intiaanien elinkeinoista. 1860-luvun alusta oleva armeijan upseerin kuvaus mohaveista kertoo, että nämä olivat atleettisesta olemuksestaan ja pituudestaan huolimatta lähes kasvissyöjiä. Riistaa mohavien maassa ei juuri ollut (tosin varmasti ottivat kanit ja liskot mitä saivat) ja kalaa saatiin vähäisessä määrin Colorado-joesta, joten ravinto oli suureksi osaksi kerättyä tai tuotettua kasvisruokavaliota.
Erityisen mielenkiintoista on, että espanjalaisten tuoma vehnä saattoi todellakin lisätä intiaanien väestöä paikoittain. Diegueno/kumeyaay-intiaanien tiedetään kylväneen vehnää viimeistään 1750-luvulla ravinnokseen, vaikka kontaktia euroamerikkalaisiin ei ollut. Vehnä vaikuttaa levinneen alueelle Bajan lähetysasemilta. Pueblot aloittivat vehnänviljelyn jo 1600-luvulla, joten kasvi on saattanut levitä Colorado-joelle jo tuolloin. Joka tapauksessa mohaveille tämä oli tervetullut innovaatio, sillä aiemmin he olivat voineet kylvää maissin, kurpitsan, pavut ym. vasta kevättulvien jälkeen kesäkuussa, ja satoa korjattiin loppusyksystä marraskuun tienoilla. Sadon piti riittää käytännössä koko vuoden, tietysti mesquitea ja muita villikasveja kerättiin myös.
Vehnä kuivuutta kestävänä taas voitiin kylvää jo joulu-tammikuussa sadekauden ulkopuolella kypsyväksi. Tulvaniittyjen maaperään jäänyt kosteus riittä vehnälle, sato korjattiin huhtikuussa, ja näin mohavet sekä muut alueen maataloutta harjoittavat kansat saivat kasvatettua ravinnon tuotantoaan.
Mohavien kohdalla syrjäinen asuinalue puskuroi sairauksien leviämistä ja mahdollisia vihollisten sotaretkiä, joten väkiluku näyttää todellakin kasvaneen vehnän myötä.
Erityisen mielenkiintoista on, että espanjalaisten tuoma vehnä saattoi todellakin lisätä intiaanien väestöä paikoittain. Diegueno/kumeyaay-intiaanien tiedetään kylväneen vehnää viimeistään 1750-luvulla ravinnokseen, vaikka kontaktia euroamerikkalaisiin ei ollut. Vehnä vaikuttaa levinneen alueelle Bajan lähetysasemilta. Pueblot aloittivat vehnänviljelyn jo 1600-luvulla, joten kasvi on saattanut levitä Colorado-joelle jo tuolloin. Joka tapauksessa mohaveille tämä oli tervetullut innovaatio, sillä aiemmin he olivat voineet kylvää maissin, kurpitsan, pavut ym. vasta kevättulvien jälkeen kesäkuussa, ja satoa korjattiin loppusyksystä marraskuun tienoilla. Sadon piti riittää käytännössä koko vuoden, tietysti mesquitea ja muita villikasveja kerättiin myös.
Vehnä kuivuutta kestävänä taas voitiin kylvää jo joulu-tammikuussa sadekauden ulkopuolella kypsyväksi. Tulvaniittyjen maaperään jäänyt kosteus riittä vehnälle, sato korjattiin huhtikuussa, ja näin mohavet sekä muut alueen maataloutta harjoittavat kansat saivat kasvatettua ravinnon tuotantoaan.
Mohavien kohdalla syrjäinen asuinalue puskuroi sairauksien leviämistä ja mahdollisia vihollisten sotaretkiä, joten väkiluku näyttää todellakin kasvaneen vehnän myötä.
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Jostakin myös viimeisen vuoden aikana olen lukenut, että vehnä oli mohaveille hyvin tärkeä ravintoaine. He käyttivät tulva-alueita viljelyyn, eikä vehnä ollut ainoa, jota siellä viljeltiin. Myös ympäristön kaupankäynnissä vehnän merkitys oli suuri. Tulipa jopa mieleen, että kenties se oli vehnä joka teki mohaveista niin pitkiä. Ehkä se teki heistä myös muita vaaleampia iholtaan kuten jotkut väittävät. mohavet itse uskoivat olleensa muinaisuudessa vaikuttaneen patayan kulttuurin edustajia. Ehkä olivat, ehkä eivät.
Patayan kulttuurin jäämistöä.
Patayan kulttuurin jäämistöä.
Haukka
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Minulla tulee mieleen tuosta vehnästä Väinö Linnan kirja Täällä Pohjantähden alla, sillä siinä oli lapsilla suu täynnä vehnäistä ja jopa lakritsia. Aikamoinen loukkaus Witkolta kun puhutaan vakavasta AFOSTA l. luonnonvara-ja ympäristö ontologiasta. Nämät Assosiatiiviset käsitteet l. ruoanvalmistus pitivät Mohavet hyvässä paineessa ja koko Kansa oli eutanasian esitaistelijoita. Olivat myös aktiivisia paranormaalien asioiden tutkijoita ja heidän ekologista tasapainoa piti juuri yllä tämä aktiviteetti, jossa kuolemankäsite oli abstraktia ja jopa absurdia temmeltämistä pitkin territoriota. En nyt kyllä käsitä mitä oikein puhun, mutta ei se ole tärkeää vaan Witkon täytyy olla innovatiivinen yksilö tässä yhteiskunnassa. Tässä Witko esiintymässä audiovisuaalisessa konferensissä .
Witko
Witko
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Uusi neliosainen sarja Kalifornian perinteistä, Tending Nature:
https://www.youtube.com/watch?v=su2k9hB ... Rnfy9aAjnW
Traders and Raiders-kirjan kirjoittaja, Natale Zappiakin esiintyy toisessa jaksossa.
https://www.youtube.com/watch?v=su2k9hB ... Rnfy9aAjnW
Traders and Raiders-kirjan kirjoittaja, Natale Zappiakin esiintyy toisessa jaksossa.
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Täytyy muistaa tuo sarja. Tämä nyt ei varsinaisesti minua kiinnosta, mutta trailerin perusteella Bill The Kid antaisi realistisen näköisen hörökorvan kerrankin näytellä tämä legenda totuudenmukaisesti. Loppuunkaluttu aihe, mutta jos pääsisi hienon elokuvan Jesse Jamesin Salamurha.......
tasolle, niin voisi joskus netistä katsoa tämän lurppakorvan oikeat edesottamukset , kun tulee esitykseen. Trailerin musa on kiinnostavan erilainen.
https://www.youtube.com/watch?v=6x-flHyP9I0
tasolle, niin voisi joskus netistä katsoa tämän lurppakorvan oikeat edesottamukset , kun tulee esitykseen. Trailerin musa on kiinnostavan erilainen.
https://www.youtube.com/watch?v=6x-flHyP9I0
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Arkeologien upea löytö Kansasista eli karkeasti arvioiden 20,000 wichita intiaanin muinaiskoti noin vuodelta 500 jälkeen ajanlaskun..
Ja tuossa 1800-luvun wichitoja oman asumuksensa edustalla.
Ja tuossa 1800-luvun wichitoja oman asumuksensa edustalla.
Haukka
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Ei varmaan suuri yllätys, jos kerron että nuo tarinat 20 000 wichitasta yhdessä kylässä kyllä ovat mielipuolen hourailua. Tämä paikallinen huru-ukko Blakeslee, joka on suhannut ympäri aluetta etsimässä kylää, väitti jo ennen sen löytymistä siellä olleen tuo 20 000 ja suurin ikinä P-Amerikassa. Toisin sanoen, luku oli päätetty jo ennen tutkimista.
Onate arvio, että kylässä olisi voinut olla jopa 1200 asumusta, mutta ei asumus tarkoita että siinä välttämättä ihmisiä vakituisesti oleilee. Näillä paikallaan pysyttelevillä kansoilla oli myös tapana rakentaa vähintään yksi varastorakennus asumiseen käytetyn rinnalle, eli Onaten 1200 muuttuukin 600, ja jos noissa asui se 10 per asumus = 6000.
6000 on paljon parempi arvio siltäkin pohjalta, että 1700-luvulta tiedetään suurimpien kylien olleen arviolta noin 4000 - 6000 asukkaan. Noin suuret olivat kuitenkin hetkellisiä poikkeuksia, koska jengi kulutti äkkiä luonnovarat, kuten polttopuut loppuun, lisäksi paikka muuttui nopeasti epähygieniseksi. Pienemmätkin muutaman sadan asukkaan kylät joutuivat muuttamaan keskimäärin reilun 10 vuoden välein sonnan vuoksi.
Blakeslee voisi järjestää 20 000 ihmisen ruohomaja tai telttaleirin muutamaksi vuodeksi, katsotaan sitten kuinka moni siellä on hengissä paskan keskellä.
Onate arvio, että kylässä olisi voinut olla jopa 1200 asumusta, mutta ei asumus tarkoita että siinä välttämättä ihmisiä vakituisesti oleilee. Näillä paikallaan pysyttelevillä kansoilla oli myös tapana rakentaa vähintään yksi varastorakennus asumiseen käytetyn rinnalle, eli Onaten 1200 muuttuukin 600, ja jos noissa asui se 10 per asumus = 6000.
6000 on paljon parempi arvio siltäkin pohjalta, että 1700-luvulta tiedetään suurimpien kylien olleen arviolta noin 4000 - 6000 asukkaan. Noin suuret olivat kuitenkin hetkellisiä poikkeuksia, koska jengi kulutti äkkiä luonnovarat, kuten polttopuut loppuun, lisäksi paikka muuttui nopeasti epähygieniseksi. Pienemmätkin muutaman sadan asukkaan kylät joutuivat muuttamaan keskimäärin reilun 10 vuoden välein sonnan vuoksi.
Blakeslee voisi järjestää 20 000 ihmisen ruohomaja tai telttaleirin muutamaksi vuodeksi, katsotaan sitten kuinka moni siellä on hengissä paskan keskellä.
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Juan de Onate Uuden-Meksikon perustaja ja kuvernööri vuonna 1601 teki tutkimusretkikunnan matkan joka seurasi Leyban ja Umanan jälkiä.
Löysin toisen lähteen jossa wichitain määräksi oli laskettu 6 000 ihmistä. Tuntuu melkoisen realistiselta vaikka siinäkin on iso joukko intiaaneja ja ainakin pysyvässä kylässä.
Walnut River, Arkansas City, Kansas.
Luonnos 1800-luvulta Wichita-kylästä mehiläispesän muotoisesta ruoho/kaisamajoista.
Witko
Löysin toisen lähteen jossa wichitain määräksi oli laskettu 6 000 ihmistä. Tuntuu melkoisen realistiselta vaikka siinäkin on iso joukko intiaaneja ja ainakin pysyvässä kylässä.
Walnut River, Arkansas City, Kansas.
Luonnos 1800-luvulta Wichita-kylästä mehiläispesän muotoisesta ruoho/kaisamajoista.
Witko
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Perinpohjaisena ihmisenä oikaisen harhakäsityksiä siitä, että apachet eivät syöneet kalaa. Jos joku tätä ketjua lukee, niin tuossa lipanien kalansyönnistä:
https://books.google.fi/books?id=rAtQHo ... sh&f=false
Siis kala kelpasi mikäli aallot huuhtelivat sen rantaan. ...muut apachien heimot eivät syöneet kalaa. Lipanit, vaikkakaan he eivät kalastaneet, eivät kieltäytyneet syömästä kaloja joita huuhtoutui Meksikonlahden rantaan myrskyjen jäljiltä.
Kala siis kävi lipanien gurmee-pöytään kunhan se ikään kuin ikäänkuin tuotiin tarjottimella rantaan. Ja muista apacheista poiketen lipanit söivät myös karhunlihaa. Texasin rannikolla sijaitsi paikka nimeltään "Suuri ryteikkö". Suurin osa intiaaneista ei koskaan uskaltautunut suureen ryteikköön. Mutta lipaneita tämä muiden tuntema pelko ei koskenut. He ratsastivat vaaroja kaihtamatta suoraan ryteikköön, joka oli itse asiassa metsästäjän paratiisi. Siellä lipanit saivat häiritsemättä pyydystää karhuja ja muita petoja.
Lipan-metsästäjien paratiisi "Big Thicket" on nykyään kansallispuisto.
https://books.google.fi/books?id=rAtQHo ... sh&f=false
Siis kala kelpasi mikäli aallot huuhtelivat sen rantaan. ...muut apachien heimot eivät syöneet kalaa. Lipanit, vaikkakaan he eivät kalastaneet, eivät kieltäytyneet syömästä kaloja joita huuhtoutui Meksikonlahden rantaan myrskyjen jäljiltä.
Kala siis kävi lipanien gurmee-pöytään kunhan se ikään kuin ikäänkuin tuotiin tarjottimella rantaan. Ja muista apacheista poiketen lipanit söivät myös karhunlihaa. Texasin rannikolla sijaitsi paikka nimeltään "Suuri ryteikkö". Suurin osa intiaaneista ei koskaan uskaltautunut suureen ryteikköön. Mutta lipaneita tämä muiden tuntema pelko ei koskenut. He ratsastivat vaaroja kaihtamatta suoraan ryteikköön, joka oli itse asiassa metsästäjän paratiisi. Siellä lipanit saivat häiritsemättä pyydystää karhuja ja muita petoja.
Lipan-metsästäjien paratiisi "Big Thicket" on nykyään kansallispuisto.
Haukka
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
************************************************************Haukka kirjoitti: ↑La 25.05.2019 13:41Perinpohjaisena ihmisenä oikaisen harhakäsityksiä siitä, että apachet eivät syöneet kalaa. Jos joku tätä ketjua lukee, niin tuossa lipanien kalansyönnistä:
https://books.google.fi/books?id=rAtQHo ... sh&f=false
Siis kala kelpasi mikäli aallot huuhtelivat sen rantaan. ...muut apachien heimot eivät syöneet kalaa. Lipanit, vaikkakaan he eivät kalastaneet, eivät kieltäytyneet syömästä kaloja joita huuhtoutui Meksikonlahden rantaan myrskyjen jäljiltä.
Kala siis kävi lipanien gurmee-pöytään kunhan se ikään kuin ikäänkuin tuotiin tarjottimella rantaan. Ja muista apacheista poiketen lipanit söivät myös karhunlihaa. Texasin rannikolla sijaitsi paikka nimeltään "Suuri ryteikkö". Suurin osa intiaaneista ei koskaan uskaltautunut suureen ryteikköön. Mutta lipaneita tämä muiden tuntema pelko ei koskenut. He ratsastivat vaaroja kaihtamatta suoraan ryteikköön, joka oli itse asiassa metsästäjän paratiisi. Siellä lipanit saivat häiritsemättä pyydystää karhuja ja muita petoja.
Lipan-metsästäjien paratiisi "Big Thicket" on nykyään kansallispuisto.
Totta Haukka kertoi lipaneista, ja luin tuon linkin ja huomasin että lähes kaikki mikä liikkui kelpasi vallattomille lipaneille kauriista rottiin ja kai se ihmislihakin joskus teki nannaa. Jännä juttu tuo että Meksikonlahden myrskyn jälkeen rantaan tulleet kalat kelpasi, mutta sen verran oli jotain tabun tynkää että itse eivät pyydystäneet niitä.
Eipä tämä lipan pariskunta kovin kannibaaleilta näytä.
Witko
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Karankawat ja tonkawat eivät Texasin heimoista olleet ainoita, jotka pitivät kannibaalisia orgioita. Ainakin mikäli tuon sivun tarinoihin on uskpominen,
Lipanit pitivät näitä ihmislihan syömiseen keskitettyjä rituaalejaan jopa silminnäkijöidenkin nähden. Espanjalaisten pappien mukaan lipanit pistelivät Pecosjoen pohjoispuolella poskeensa vangitun comanche-naisen. Tuo tapahtui vuonna 1763, ja en epäile ollenkaan etteikö näin olisi ollut. Myös Espanjasta tullut siirtolainen Juan de Ugalde teki vastaavia havaintoja vuonna 1779. Tuolloin lipanit keihästivät vangitsemiansa comanchin lähinnä vain siksi, ettei ollut parempaakaan tekemistä. Kun äijä oli keihästetty hänet oli paloiteltu useaan eri osaan. Sen jälkeen juhlapöytä katettiin comanchenlihalla ja kannibaaliset orgiat pyörähtivät käyntiin.
Ja seuraavalla vuosisadalla sama meno jatkui ainakin 1820-luvun loppuun, jolloin lipanit tekivät rauhan comanchien kanssa. seuraavalla vuosikymmenellä tapahtuneista lipanien kannibaalisista pidoista ei löydy tietoa.
Siis tuolta:
https://books.google.fi/books?id=rAtQHo ... sh&f=false
Ja tuossa piirros 1700-luvun itäisestä texasista:
Lipanit pitivät näitä ihmislihan syömiseen keskitettyjä rituaalejaan jopa silminnäkijöidenkin nähden. Espanjalaisten pappien mukaan lipanit pistelivät Pecosjoen pohjoispuolella poskeensa vangitun comanche-naisen. Tuo tapahtui vuonna 1763, ja en epäile ollenkaan etteikö näin olisi ollut. Myös Espanjasta tullut siirtolainen Juan de Ugalde teki vastaavia havaintoja vuonna 1779. Tuolloin lipanit keihästivät vangitsemiansa comanchin lähinnä vain siksi, ettei ollut parempaakaan tekemistä. Kun äijä oli keihästetty hänet oli paloiteltu useaan eri osaan. Sen jälkeen juhlapöytä katettiin comanchenlihalla ja kannibaaliset orgiat pyörähtivät käyntiin.
Ja seuraavalla vuosisadalla sama meno jatkui ainakin 1820-luvun loppuun, jolloin lipanit tekivät rauhan comanchien kanssa. seuraavalla vuosikymmenellä tapahtuneista lipanien kannibaalisista pidoista ei löydy tietoa.
Siis tuolta:
https://books.google.fi/books?id=rAtQHo ... sh&f=false
Ja tuossa piirros 1700-luvun itäisestä texasista:
Haukka
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Witko mainitsi kirja-ketjussa tällaisen kirjan:
Kyllä noissa rauhanneuvotteluissa sattuu välillä kaikenlaista, josta ei kerrota. Tai kerrotaan ehkä hieman peitellysti, että eivät ne ihan suunnitelmien mukaan menneet, pieniä välikohtauksia ja väärinkäsityksiä intiaanien taholta esiintyi. Nämä intiaanidelegaatiot kiertelivät katsomassa myös eri kaupunkien nähtävyyksiä ja samalla sitä tuli otettua myöskin huikkaa. Miten kävikään vuonna 1824 iowa-päällikkö Mataskalle tai brittiläisittäin White Cloudille?
Niin, huonosti meinasi käydä. White Cloud nimittäin vetäisi majoituspaikassaan kännit ja sen verran voimallista tuo tuliliemi oli, että tämä kookas ja komea päällikkö alkoi ärhennellä. Tosin kohteena ei ollut herra presidentti, vaan White Cloudin vaimo nimeltään Rantchewaime. Tämä vaimoihminen oli nuori ja kaunis ja hän oli päässyt ylvään miehensä mukaan katselemaan Washingtonin ihmeitä. Hotellihuoneessa alkaneen riidan syy on tuntematon, mutta voisipa olla vaikka mustasukkaisuus. Kenties Rantcewaime oli katsellut jotakin Washingtonin salskeaa herraa ”sillä määrätyllä silmällä”.
Oli niin tai näin, ulkona yöllisillä retkillään liikkunut intiaaniasiamies kuuli White Cloudin huoneen avoimesta ikkunasta kantautuvaa meteliä. Asiamies harppoi hotellin toiseen kerrokseen, jossa päällikön huone oli. En tiedä oliko ovi auki vai oliko intiaaniagentilla avain huoneistoon. Joka tapauksessa hän tunkeutui sisään ja seisahtui hämmentyneenä nähdessään eteensä avautuvan näytelmän. White Cloud pahoinpiteli lattialle lyyhistynyttä vaimoaan. Nähdessään agentin White Cloud lopetti vaimonsa hakkaamisen ja ojentui koko pituuteensa. Hänen kasvoillaan kuvastui sanoinkuvaamaton häpeä. Myös Rantchewana kömpi ylös ja suoristi rypistyneitä vaatteitaan. Hetken aikaa tilanne oli liikkumaton, sitten White Cloud asteli ikkunan luo ja työnsi sen kokonaan auki. Agntti ei ehtinyt sanoa mitään, sillä nopealiikkeinen White Cloud ehti astua suuresta ikkunasta ulos.
Alkoholin nautiskelu oli vienyt päällikön muistin eikä hän muistanut majoittuneensa toiseen kerrokseen. Vaikka pudotus ei ollut korkea niin tömähtäessään kylki edellä maahan White Cloud loukkasi kätensä. Hän pystyi osallistumaan seuraavan päivän ratsastusparaatiin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta käsi oli kuin tulessa. Lisäksi juttu kulki suusta suuhun:. White Cloud oli kännipäissään hakannut vaimonsa...
Presidenttinä toimi tuolloin vuonna 1824 James Monroe. Iowa-pariskunnan avioliittokin jatkui tiettävästi onnellisena. Tarina ei kerro ottiko White Cloud tämän jälkeen enää koskaan alkoholia.
Kyllä noissa rauhanneuvotteluissa sattuu välillä kaikenlaista, josta ei kerrota. Tai kerrotaan ehkä hieman peitellysti, että eivät ne ihan suunnitelmien mukaan menneet, pieniä välikohtauksia ja väärinkäsityksiä intiaanien taholta esiintyi. Nämä intiaanidelegaatiot kiertelivät katsomassa myös eri kaupunkien nähtävyyksiä ja samalla sitä tuli otettua myöskin huikkaa. Miten kävikään vuonna 1824 iowa-päällikkö Mataskalle tai brittiläisittäin White Cloudille?
Niin, huonosti meinasi käydä. White Cloud nimittäin vetäisi majoituspaikassaan kännit ja sen verran voimallista tuo tuliliemi oli, että tämä kookas ja komea päällikkö alkoi ärhennellä. Tosin kohteena ei ollut herra presidentti, vaan White Cloudin vaimo nimeltään Rantchewaime. Tämä vaimoihminen oli nuori ja kaunis ja hän oli päässyt ylvään miehensä mukaan katselemaan Washingtonin ihmeitä. Hotellihuoneessa alkaneen riidan syy on tuntematon, mutta voisipa olla vaikka mustasukkaisuus. Kenties Rantcewaime oli katsellut jotakin Washingtonin salskeaa herraa ”sillä määrätyllä silmällä”.
Oli niin tai näin, ulkona yöllisillä retkillään liikkunut intiaaniasiamies kuuli White Cloudin huoneen avoimesta ikkunasta kantautuvaa meteliä. Asiamies harppoi hotellin toiseen kerrokseen, jossa päällikön huone oli. En tiedä oliko ovi auki vai oliko intiaaniagentilla avain huoneistoon. Joka tapauksessa hän tunkeutui sisään ja seisahtui hämmentyneenä nähdessään eteensä avautuvan näytelmän. White Cloud pahoinpiteli lattialle lyyhistynyttä vaimoaan. Nähdessään agentin White Cloud lopetti vaimonsa hakkaamisen ja ojentui koko pituuteensa. Hänen kasvoillaan kuvastui sanoinkuvaamaton häpeä. Myös Rantchewana kömpi ylös ja suoristi rypistyneitä vaatteitaan. Hetken aikaa tilanne oli liikkumaton, sitten White Cloud asteli ikkunan luo ja työnsi sen kokonaan auki. Agntti ei ehtinyt sanoa mitään, sillä nopealiikkeinen White Cloud ehti astua suuresta ikkunasta ulos.
Alkoholin nautiskelu oli vienyt päällikön muistin eikä hän muistanut majoittuneensa toiseen kerrokseen. Vaikka pudotus ei ollut korkea niin tömähtäessään kylki edellä maahan White Cloud loukkasi kätensä. Hän pystyi osallistumaan seuraavan päivän ratsastusparaatiin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta käsi oli kuin tulessa. Lisäksi juttu kulki suusta suuhun:. White Cloud oli kännipäissään hakannut vaimonsa...
Presidenttinä toimi tuolloin vuonna 1824 James Monroe. Iowa-pariskunnan avioliittokin jatkui tiettävästi onnellisena. Tarina ei kerro ottiko White Cloud tämän jälkeen enää koskaan alkoholia.
Haukka
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Tuli väärään ketjuun, ei tää tänne kuulunut. Täällä keskustellaan intiaanien luonnonympäristöstö, kannibalismista ja muista sen sellaisista tavoista. Paras korjata niin löytyy helpommin tämä tarina tuolta intiaanipolitiikasta,
_________________________
HAUKKA
_________________________
HAUKKA
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
*****************************************************************'
JÄRKYTTÄVÄ VIRHE HAUKALTA. TÄSTÄ EI WITKO TOIVU ENÄÄN KOSKAAN JA PALAAN TAAS TAKAISIN LAPSENOMAISEEN-JA MIELISEEN NORMAALIIN OLOTILAANI. IHMINEN JOKA HAUKKA JOTENKIN ON NIIN PILAA KOKO KANTIKINKERIT TOTAALISESTI JA TÄSTÄ EI SELVIÄ ÄIJÄ KUIN KUJANJUOKSULLA JA WITKO SEKÄ CO SAAVAT OTTAA ROOMALAISTEN FLAGRUMIT KÄYTTÖÖN JA NIILLÄ KUN HAUKAN YLÄSELKÄÄ ROIMII OIKEIN OLAN TAKAA NIIN, USKON ETTÄ 39. SIVALLUKSEN JÄLKEEN HAUKKA OTTAA VIRHEESTÄ VAARIN(MIKÄLI ON ELOSSA VIELÄ). KYLLÄ JOKU ROTI PITÄÄ OLLA KINKERIEN ULJAILLA SIVUILLA. HÄPPEE HAUKKA HÄPPEE, JOS OSAAT EDES HÄVETÄ. AI NIIN SUOMI ON MAAILMANMESTARI ETTÄ SEKIN TIEDOKSI SINULLE RUONA!
WITKO S/M
Re: Intiaanit ja luonnonympäristö
Kyllä allekirjoittanut häpeää!
Mutta mennään nuolimyrkkyihin, sillä nehän olivat intiaaneille tuttuja ympäri Pohjois-Amerikkaa. Ensimmäinen maininta nuolimyrkyistä taisi tulla espanjalaiselta Pedro de Castañeda de Nájeralta, joka vuonna 1540 oli yksi Coronadon retkikunnan jäsenistä. Hänen mukaansa useat retkikunnan miehistä kuolivat melko mitättömän näköisiin haavoihin. Syynä näihin kuolemantapauksiin oli intiaanien käyttämä nuolimyrkky. Iho alkoi ensin tulehtua, sitten se mädäntyi pois niin, että luut ja jänteet rtulivat näkyiviin.
Seuraavan vuosisadan puolivälissä nuolimyrkky putkahti esiin Suurten järvien lounaisalueilla, jossa irokeesit olivat hyökänneet erie-heimon kyliin. Irokeesieilla oli joitakin satoja musketteja, kun taas kauppasuhteissaan eurooppalaisiin epäonnistuneet eriet joutuivat taistelemaan jousin ja nuolin. Mutta eriet eivät ampuneet mitä tahansa nuolia, vaan turvautuivat nuolenpäissään erittäin tappavaan seoksee, johon oli käytetty ainakin kalkkarokäärmeen myrkkyä. Parikymmentä vuotta myöhemmin myrekkytarinoita saatiin lisää. Tuolloin kertojana oli vanha kunnon lähetyssaarnaaja ja tutkimusmatkailija Jacques Marquette, joka illinois-intiaanien kylissä vieraillessaan näki yhtä jos toistakin. Eräs kalliomaalaus herätti erityisesti Marquetten huomiota ja hän kysyi illinoiseilta, mitä kuva esitti.
-Se on Piasau, suuri lentävä hirviö, eräs keskustelutaitoinen illinois-päällikkö kertoi.
-Kam-mottava peto, Marquette kauhisteli. Mssä päin näitä hirmuliskoja lentelee?
Kysymystä seurasi pitkä esitelmä, jonka aikana poltettiin muutamat piipulliset illinoisien omaa humalluttavan vahvaa yrttisekoitusta. Piipullisten höysteeksi Marquette sai kuulla kertomuksen lentävästä jättiliskosta Piasausta, joka ahdisteli illinoisien kyliä. Piasau ei tyytynyt vain pyyhkäisemään kylien yli, vaan se myös tappoi ja söi ihmisiä. Suuri henki neuvoi maineikasta illinoisien päällikköä Ouatogaa keräämään noin sata soturia kokoon ja kastelemaan nuolenkärkensä kuparipääkäärmeen myrkyssä. Soturit tekivät näin ja lähtivät metsästämään Piasau-hirviötä. Lentolisko ajettiin erään jyrkänteen reunalle ja sata myrkytettyä nuolta ammuttiin sen kylkiin ja selkään. Piasaun valtakausi päättyi siihen ja jättilintu jäi makaamaan kuolleena kallionkielekkeelle.
Myöhemmin eräs illinoisien kalliotaiteilijoista ikuisti Piasaun maalaamalla tämän kuvan kallioon.
Näin siis nuolimyrkyillä tehtiin historiaa. Eniten nuolimyrkkyjä taidettiin käyttää Yhdysvaltain lounaisosissa, jossa apachet, pimat, paiutet ja muut hyödynsivät myrkyllisiä kasveja tekemällä niistä erilaisia nuolimyrkyksi käytettyjä seotuksia.
Kuvassa Piasaun kalliot ja hirviömaalaus
Mutta mennään nuolimyrkkyihin, sillä nehän olivat intiaaneille tuttuja ympäri Pohjois-Amerikkaa. Ensimmäinen maininta nuolimyrkyistä taisi tulla espanjalaiselta Pedro de Castañeda de Nájeralta, joka vuonna 1540 oli yksi Coronadon retkikunnan jäsenistä. Hänen mukaansa useat retkikunnan miehistä kuolivat melko mitättömän näköisiin haavoihin. Syynä näihin kuolemantapauksiin oli intiaanien käyttämä nuolimyrkky. Iho alkoi ensin tulehtua, sitten se mädäntyi pois niin, että luut ja jänteet rtulivat näkyiviin.
Seuraavan vuosisadan puolivälissä nuolimyrkky putkahti esiin Suurten järvien lounaisalueilla, jossa irokeesit olivat hyökänneet erie-heimon kyliin. Irokeesieilla oli joitakin satoja musketteja, kun taas kauppasuhteissaan eurooppalaisiin epäonnistuneet eriet joutuivat taistelemaan jousin ja nuolin. Mutta eriet eivät ampuneet mitä tahansa nuolia, vaan turvautuivat nuolenpäissään erittäin tappavaan seoksee, johon oli käytetty ainakin kalkkarokäärmeen myrkkyä. Parikymmentä vuotta myöhemmin myrekkytarinoita saatiin lisää. Tuolloin kertojana oli vanha kunnon lähetyssaarnaaja ja tutkimusmatkailija Jacques Marquette, joka illinois-intiaanien kylissä vieraillessaan näki yhtä jos toistakin. Eräs kalliomaalaus herätti erityisesti Marquetten huomiota ja hän kysyi illinoiseilta, mitä kuva esitti.
-Se on Piasau, suuri lentävä hirviö, eräs keskustelutaitoinen illinois-päällikkö kertoi.
-Kam-mottava peto, Marquette kauhisteli. Mssä päin näitä hirmuliskoja lentelee?
Kysymystä seurasi pitkä esitelmä, jonka aikana poltettiin muutamat piipulliset illinoisien omaa humalluttavan vahvaa yrttisekoitusta. Piipullisten höysteeksi Marquette sai kuulla kertomuksen lentävästä jättiliskosta Piasausta, joka ahdisteli illinoisien kyliä. Piasau ei tyytynyt vain pyyhkäisemään kylien yli, vaan se myös tappoi ja söi ihmisiä. Suuri henki neuvoi maineikasta illinoisien päällikköä Ouatogaa keräämään noin sata soturia kokoon ja kastelemaan nuolenkärkensä kuparipääkäärmeen myrkyssä. Soturit tekivät näin ja lähtivät metsästämään Piasau-hirviötä. Lentolisko ajettiin erään jyrkänteen reunalle ja sata myrkytettyä nuolta ammuttiin sen kylkiin ja selkään. Piasaun valtakausi päättyi siihen ja jättilintu jäi makaamaan kuolleena kallionkielekkeelle.
Myöhemmin eräs illinoisien kalliotaiteilijoista ikuisti Piasaun maalaamalla tämän kuvan kallioon.
Näin siis nuolimyrkyillä tehtiin historiaa. Eniten nuolimyrkkyjä taidettiin käyttää Yhdysvaltain lounaisosissa, jossa apachet, pimat, paiutet ja muut hyödynsivät myrkyllisiä kasveja tekemällä niistä erilaisia nuolimyrkyksi käytettyjä seotuksia.
Kuvassa Piasaun kalliot ja hirviömaalaus
Haukka