Mountain Man Romantiikkaa

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
T Tienpää
Viestit: 583
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja T Tienpää » Ma 05.09.2016 16:18

Pidin myös tuosta Revenantista ja Leon suorituksesta.

Historiallisten totuuksien nipottajana aavistuksen häiritsevää toki se, että Glass ryömi lähinnä tasangon, ei vuoriston poikki. Samoin puoliverisen pojan ja lopun kaksintaistelun olisi ihan yhtä hyvin voinut jättää pois koska oikeakin tarina on riittävän jännittävä, mutta näillä mennään, hyvä filmi silti.

Katsotaan koska tuo kutosen Kalifornian kultaryntäys mahtaa tulla, odotuksia tietysti on.

Haukka
Viestit: 6138
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja Haukka » La 10.09.2016 08:22

Ostin sen DVD:n' "Haudasta palannut" ja katsoin saman tien. Parasta siinä on kuvaus, joka on kerrassaan upeaa. Toiseksi parasta DiCaprion roolisuoritus Hugh Glassin osassa (Tällä kertaa hänestä on kasvanut mies). Myös jotkut yksityiset kohtaukset ovat kerrassaan loistavia. Karhupaini on nerokkaasti toteutettu ja esimerkiksi kuvaus susien erilleen ajaman biisonin ankeasta lopusta on vaikuttava. Arikaroja eikä trappereita romantisoida millaan lailla, vaan katsojalle välittyy aika todentuntuinen kuva elämästä dakotan territoriossa vuonna 1823. Ehdotonta plussaa ovat vielä haastavat kuvausolosuhteet lähes todellisilla tapahtumapaikoilla..

Mutta mutta...kun nähdään näin valtavasti vaivaa, miksi tarinan kehykseksi rakennetaan noin simppeli kostotarina? Onhan eloonjäämisjuttu sinänsä vaikuttava, ja vain ajatus kostosta poikansa murhaajalle pitää Hugh Glassin hengissä. No varmaan hallusinaatiot vaimosta auttoivat myös Glassia jaksamaan eteenpäin. Mutta selvää tyhjäkäyntiä on paikoin havaittavissa ja kaikenkaikkiaan leffasta on tehty hieman turhan pitkä. Nyt kameramies unohtuu kuvaamaan liian pitkään joitakin luonnon ihmeellisyyksiä, eikä niitä ole leikattu pois. Paikka paikoin tulee siis hieman tekotaiteellinen maku, jolla on luultavasti pyritty iskemään kriittikkojen makuhermoihin. Tai ehkä se on tehokeino, väliin äärimmäistä luonnon kauneutta ja sitten päälle brutaalia veren lentämistä.

Kyllä tämä vaikuttava elokuva on. Ennenkaikkea kuvauksen ja DiCaprion vuoksi Kuva

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7549
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja Witko » La 10.09.2016 16:34

Kyllähän tuon Revenant leffan ostaminen oli pakko tehdä jo kulttuuri syistä sillä ei olen ennen valkokankaalla näin upeaa elokuvaa nähty mistään Lännen aiheista.Kuvaus oli minusta myös yksi upeimpia mikä antoi tälle vähän ylipitkälle leffalle anteeksi tuon minusta myös turhan kostoteeman koska Hugh Glassin elämä oli ilman tälläistäkin tarinaa jo itsessään täynnä seikkailuita.Kuvaus joka oli tehty luonnonvalossa antoi minusta elokuvalle sinisen vihahtavan sävyn joka lisäsi elokuvan kiehtovuutta ja loi jotenkin salaperäisen tunnelman ja autenttisuuden elokuvalle.

Kaikki roolisuoritukset olivat huikeita ja kyllä Leo riutui ja kärsi vähintään Oscarin arvoisesti. Upeat kuvausmaisemat olivat piste iin päälle.
Tom Hardy tuo todella laadukas britti näyttelijä olisi myös ansainnut parhaan sivuosan Oscarin sillä niin loistava oli tämän John Fitzgeraldin roolisuoritus.Intiaanit olivat kerrankin realistisia niin vaatteilta kuin taistelukohtauksetkin.Arikarathan olivat aikalaisten mukaan melkoisia räsypekkoja.Väkivalta oli koruttoman raakaa ja samalla hyvin realistista. Ikinähän ei tule täydellistä elokuvaa mutta Black Robe on lähellä Revenanttia.Siitä pidin myös että Reet kuvattiin samoin kuin koko tuo aika niin väkivaltaisiksi ja julmiksi kuten olivat trapperitkin.Joskus mennään liian siirappi puolelle kun kuvataan Intiaanit jaloiksi Ugh-miehiksi.

Tässä Leonardo DiCaprio aka Hugh Glass vielä kerran

Kuva

Tom Hardy aka John Fitzegerald
Kuva

Siinä veljekset sivarit päällä
Kuva

Laitetaan leffan Arikaroista myös kuva Duane Howard Shine,First Nation Native

Kuva

Kuva

____________
Witko

Voyageur
Viestit: 492
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja Voyageur » Ma 16.01.2017 23:10

Aika ja tehtävät ovat muuttuneet mutta Mountain Man henki elää. Bill Barr on yli neljä vuosikymmentä ollut näköalapaikalla
seuraamassa ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

https://www.theatlantic.com/science/arc ... ge/512198/
man-has-spent-the-last-40-years-living-alone-in-colorado-ghost-town-recording-all-kinds-of-useful-data.html

Haukka
Viestit: 6138
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja Haukka » Ti 17.01.2017 12:19

Mahdollisten väärinkäsitysten vättämiseksi pitää mainita, että kysymyksessä ei suinkaan ole Gotham City, josta ponkaisi maailman parrasvaloihin voimakaksikko Batman & Robin. Ei, kyseessä on Gothic City, joka ei oikeastaan ollut koskaan varsinainen city. Se oli enemmänkin yksi niistä monista pikkukylistä, joissa kaivostoimintaa harjoitettiin 1800-luvun lopulla. Kun kaivostoiminta tyrehtyi, Gothicista tuli aavekaupunki, joka ei kiinnostanut kuin korkeintaan joitakin lainsuojattomia karkureita ja vuoristojen eläimiä.

Ympäristötieteitä opiskellut itärannikon poika Billy Barr poikkesi ikäisistään kavereista monessakin suhteessa. Hän vieroksui yhteiskuntaa eikä pitänyt myöskään siitä ihmispaljoudesta, jonka näki ympärillään. Valitessaan asuinpaikakseen Gothic Mouintainin, hän oli vähän yli 20-vuotias, eikä hänellä ollut aavistustakaan millainen elämäntyo häntä odotti.

Kun ensimmäisen vuoden telttamajoitus osoittautui hieman liian vilpoiseksi ja hän siirtyi kaivosmiesten hylkäämään majapahaseen. Majan jakoivat Billyn kanssa yksi haisunäätä ja yksi tavallinen näätä. Vuoriston rauha oli Billyn mieleen, mutta eläinystävien sanaton seura ei estänyt häntä tuntemaan oloaan hieman ikävystyneeksi. Niinpä hän alkoi kirjoitella muistikirjaansa tietoja sääolosuhteista ja ympäristön muista ilmiöistä. Billillä täytyi olla riittävästi muistiinpanovihkoja ja kyniä, muutoin hän ei olisi saanut kaikkia havaintojaan ylös. Koska elettiin 1970-luvulla, ilmastonmuutoksista ei juurikaan puhuttu, ja niinpä hän merkitsi niitä ylös lähinnä tekemisen ilosta.

Billyn raapustukset osoittautuivat myöhemmin tärkeiksi Rocky Mountainin Bioloogiselle laboratoriolle, jonka tutkijat käsittivät törmänneensä varsinaiseen aarteeseen. Barrin tiedot osoittivat vääjäämättömästi miten paljon kasvien kukkimisajat, muuttolintujen liikkeet ja jopa nisäkkäiden nukkuma-ajat ovat muuttuneet viimeisen neljän vuosikymmenen aikana.
Barr asuu edelleen yksinään Gothicissa, vaikka ikää on jo yli 60 vuotta. Nyt hänellä tosin on jo hieman nykyaikaisempi asumus. Ja tietenkin hänen mukaansa on nimetty muuan tutkimuskeskus: Billy Barr Community Center

Tämä mies ansaitsee elämäntyöstään syvän kumarrukseni. (Minulla oli täsmälleen samanlainen valkoinen paita 1970-luvun lopulla)


Kuva

Kuva
Haukka

T Tienpää
Viestit: 583
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja T Tienpää » Ti 17.01.2017 15:39

Barr tuntuu kylllä hengenheimolaiselta vaikka en erakkona koskaan ole asunutkaan, oppinnotkin samaa alaa.
Ja tuosta pääsen kritisoimaa nykyajan ympäristötieteilijöitä, hyvin harva tuntuu olevan kiinnostunut historiallisista dokumenteista ja menneistä ilmastojaksoista, useimmat tyytyvät ylimielisesti tähän "tilastoituun" historiaan, vaikka paleontologeilta, arkeologeilta, paleoekologeilta ym. saisi mittaamattomaton arvokasta tietoa. Yhteistyötä tarvittaisiin lisää ja kyllä näitä vanhoja muistiinpanoja löytyy, esim. Hudson bay ohjeisti tai kannusti yleensä ainakin korkeammassa asemassa olevia työntekijöitään keräämään juuri samankaltaista dataa mitä Burr. Nykyään nuo arkistot voi vieläpä hommata digitaalisessa muodossa eikä tarvitse lennellä itse tai lennätellä valokopioita ympäri maailmaa tehdäkseen tutkimusta. Ilmasto-ja ympäristötieteen pitäisi ehdottomasti skarpata.

https://books.google.fi/books?id=xqA9Aw ... navlinks_s


Kuva

Haukka
Viestit: 6138
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja Haukka » Ti 17.01.2017 17:01

Lyhytfilmi Billy Barrista: Snow Guardian

https://www.youtube.com/watch?v=u9rTyw6zylM
Haukka

T Tienpää
Viestit: 583
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja T Tienpää » Pe 20.01.2017 17:29

James Bayn seudulla ilmeisesti liikutaan tässä uudessa Frontier-sarjassa. En omista mitään netflixeja, joten katsotaan saisiko tämän joskus muuta kautta näkyviin, kiinnostavan oloinen nimittäin on:

https://www.youtube.com/watch?v=CJybWWOJY0U

Witko
Viestit: 7549
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja Witko » Ma 23.01.2017 10:54

Tuli katsottua eilen Frontier-traileri Netflixistä ja melkoisen rajulta ja realistiselta sarja näyttää ja jylhä luonto jossa 1700-luvun toisella puoliskolla liikutaan.Amerikkalais-Kanadalainen yhteistyö sarja tarkemmin Discovery Canadalta. Pääosassa on 1,93 cm mixi ja sarjan tuottaja on Game of Thronesista tuttu mies.Hudson Bay ja Cree-intiaanit ovat esillä hyvin.Tämä on ensimmäinen tuotantojakso. Uskon että Revenant leffa antoi uuden sykäyksen tähän Intiaani-aiheisiin sarjoihin ja leffoihin ja se olisi pirun hyvä jos nuorisoa alkaisi kiinnostaa nämät populääri sarjat ja haluaisivat lisää realistista tietoa aiheesta. Itse aloitan ensi viikonloppuna sarjan katsomisen ja kun loistava Turn-sarja on jo katsottu niin tästä uutta verta.Täytyy sitä Witko-sedänkin saada viihdettä ja väkivaltaista tietysti koska olen ilkiä setä.

Kuva

Witko

Witko
Viestit: 7549
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja Witko » Ma 23.01.2017 10:59

Tienpää saa sarjan katsottua muualtakin kuin Netflixistä.Netti on nro 1.You Tube ei pärjää netille josta saat HD-kuvan koko television ruudulta.Tekstit saa myös jos niitä kaipaa mutta englanilla pärjäät tietysti sinä tietysti.
Witko

T Tienpää
Viestit: 583
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja T Tienpää » Ma 23.01.2017 16:52

Joo olen hieman ajasta jäljessä näiden netflixien ym. kanssa, yleensä vapaa-aika sujuu kirja kädessä jos sisällä ollaan. Itse asiassa kuljetan lähes aina ja kaikkialla kirjaa mukana, toisinaan myös töissä, pitää optimoida odottelu...

Netflixin ilmeisesti saa kuukauden kokeeksi, pitää katsella tarkemmin miten homma toimii. Tämä Frontier tuntuu erityisen kiinnostavalta koska ei sijoitu ihan stereotyyppisimmille intiaanimaille.

Witko
Viestit: 7549
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mountain Man Romantiikkaa

ViestiKirjoittaja Witko » Ti 24.01.2017 14:36

T Tienpää kirjoitti:Joo olen hieman ajasta jäljessä näiden netflixien ym. kanssa, yleensä vapaa-aika sujuu kirja kädessä jos sisällä ollaan. Itse asiassa kuljetan lähes aina ja kaikkialla kirjaa mukana, toisinaan myös töissä, pitää optimoida odottelu...

Netflixin ilmeisesti saa kuukauden kokeeksi, pitää katsella tarkemmin miten homma toimii. Tämä Frontier tuntuu erityisen kiinnostavalta koska ei sijoitu ihan stereotyyppisimmille intiaanimaille.


*************************************************

Joo ei se meikäläinenkään mikään innokas TV:n katsoja ole mutta juniorin varjolla otin sen se takavuosina ja hinta on halpa 9 ekua/kk ja saa 6.eri telkkariin jaettua yhden hinnalla.Palvelee tietysti isompia perheitä.Meitä on vain kolme.Ei mulla sentään ole kuin kolme telkkua mutta kun meidän oma Suomi ohjelma on luvattoman kehnoa niin pakko se oli ottaa tuo Netflix sillä siellä on myös hyviä dokkareita melkoisen paljon.Ota ihmeessä tuo kuukauden ilmaiskatselu ja vedät Frontier sarjan siinä ohessa.6 jaksoa I tuotantokausi. Tietsikan kautta helppo ladata telkulle.Meikäläinen on tullut vähän laiskaksi tuon sali käynnin suhteen ja yritän pitää edes tuosta 2x kertaa uintireissu viikossa Porin Uimahallissa kiinni.Kesällä pääsee taas vesille. En ole ollut oikein koskaan talvilajien harrastaja.

Witko


Palaa sivulle “Intiaanit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa