Daughter of the Dawn

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Daughter of the Dawn

Viesti Kirjoittaja Voyageur » Pe 22.11.2013 12:40

The Daughter of the Dawn on hiljattain löydetty mykkäfilmi vuodelta 1920
Ohjaus Norbert Miles; Pääosissa mm White Parker ja Wanada Parker Heidän isänsä oli
Quonah Parker joka ei varmaankaan sen kummemmin esittelyjä kaipaa.
Tämä on noin 10 min pätkä, tosin alussa kuluu noin 40 sek aikaa ennenkuin kuva näkyy.

Elokuva tehtiin kesällä 1920 Wichita Wildlife Refugeen alueella Oklahomassa. Näyttelijät joita oli noin 300 Kiowa ja Comanche kansoista, toivat kukin omat vaatteensa ja varusteensa elokuvaan, joten ne eivät ole Hollywood kamaa.
Elokuvalla tässä mielessä myös dokumentaarista merkitystä.Tosin on muistettava että
pre reservaatio ajoista oli jo monta vuosikymmentä joten tasonkokulttuurien piirteet olivat jo levinneet ja tasoittuneet.



http://www.youtube.com/watch?v=pVU3L39c ... e=youtu.be[/img]

Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Viesti Kirjoittaja Voyageur » Pe 22.11.2013 13:00

Se nyt unohtui mainita että koko elokuvan pituus on 80 min enkä osaa sanoa miten tämä on siitä leikattu, onko nämä kohtaukset tässä järjestyksessä vai sieltä täältä otettuja.

Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Viesti Kirjoittaja Voyageur » Pe 22.11.2013 13:54

Tässä Indian Country Todayn artikkeli asiasta. Tuo asuste puoli edustaa tämän jutun mukaan paljon aidompaa pre reservation aikaa kuin oma ensiarvioni yllä antaisi ymmärtää.
Arvostelkaa itse.


http://indiancountrytodaymedianetwork.c ... ing-131494

Tässä tietoa Wanada Parkerista

http://www.findagrave.com/cgi-bin/fg.cg ... d=65027496

Tässä lyhyesti White Parkerista

http://en.wikipedia.org/wiki/White_Parker

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Re: Daughter of the Dawn

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Pe 22.11.2013 15:09

Voyageur kirjoitti:The Daughter of the Dawn on hiljattain löydetty mykkäfilmi vuodelta 1920
Ohjaus Norbert Miles; Pääosissa mm White Parker ja Wanada Parker Heidän isänsä oli
Quonah Parker joka ei varmaankaan sen kummemmin esittelyjä kaipaa.
Tämä on noin 10 min pätkä, tosin alussa kuluu noin 40 sek aikaa ennenkuin kuva näkyy.

Elokuva tehtiin kesällä 1920 Wichita Wildlife Refugeen alueella Oklahomassa. Näyttelijät joita oli noin 300 Kiowa ja Comanche kansoista, toivat kukin omat vaatteensa ja varusteensa elokuvaan, joten ne eivät ole Hollywood kamaa.
Elokuvalla tässä mielessä myös dokumentaarista merkitystä.Tosin on muistettava että
pre reservaatio ajoista oli jo monta vuosikymmentä joten tasonkokulttuurien piirteet olivat jo levinneet ja tasoittuneet.



http://www.youtube.com/watch?v=pVU3L39c ... e=youtu.be[/img]
Voisiko leikkaus perustua puhtaasti taustalla olevaan musiikkiesitykseen, joka kieltämättä teki minuun vaikutuksen.

Filikasta tuli tyylikkään mystinen, eikä tarvinnut kuunnella ainaista puu-, tai poikkihuilun lutkutusta, jota inkkari-leffat ovat pullollaan.

Jari
Jari Teilas

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » La 23.11.2013 15:08

Sinne painautui tyttönen yksin nukkumaan hienoon tiipiihinsä. Kaikenkaikkiaan upeita näkymiä comanchien ja kiowien tiipii-leiristä, eikä voi haukkua hummienkaan näyttävyyttä. Kun vielä intiaanitkin näyttivät intiaaneilta, niin kyllä tuota kelpasi katsella. Jos ei varsinainen klassikko, niin ainakin vakuuttava välähdys tuolta aikakaudelta.

Musiikki soi upean stereofonisena. Tuli mieleen Lontoon sinfoniaorkesteri. Taustalle kaipasin The Moody Bluesin surumielistä laulantaa, mutta hyvä näinkin.

Ja comanchien ja Parkerien suvun kunniaksi Needle Parker.

Kuva
Haukka

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » La 23.11.2013 16:15

Haukka kirjoitti:Sinne painautui tyttönen yksin nukkumaan hienoon tiipiihinsä. Kaikenkaikkiaan upeita näkymiä comanchien ja kiowien tiipii-leiristä, eikä voi haukkua hummienkaan näyttävyyttä. Kun vielä intiaanitkin näyttivät intiaaneilta, niin kyllä tuota kelpasi katsella. Jos ei varsinainen klassikko, niin ainakin vakuuttava välähdys tuolta aikakaudelta.

Musiikki soi upean stereofonisena. Tuli mieleen Lontoon sinfoniaorkesteri. Taustalle kaipasin The Moody Bluesin surumielistä laulantaa, mutta hyvä näinkin.

Ja comanchien ja Parkerien suvun kunniaksi Needle Parker.

Kuva
Jumalavita Haukka, Moody Bluesin ja Procol Harumin sävyjä minäkin jäin mielessäni kaipaamaan.

Jari
Jari Teilas

Vastaa Viestiin