Mikä kirja menossa juuri nyt?

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
T Tienpää
Viestit: 571
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja T Tienpää » To 16.08.2018 15:04

Euroamerikkalaiset eivät juuri biisoneita ennen Pike's Peakin ryntäystä ja rautateiden rakennusta kaadelleet. Varmasti tilaisuuden tullen tasankojen itäreunoilta otettiin mitä saatiin, ja intiaanien siirtyminen pysyvästi lyhytruohotasangoille sekä kuivuudet ajoivat elukoita itään. Edes tasankojen läpi kulkeva liikenne, lähinnä siis Santa Fen tie ja Plattea kulkeva Oregonin tie, eivät voineet kovinkaan paljoa kantaan vaikuttaa. Uudisasukkaat kyllä koittivat kaataa biisoneita milloin niitä näkivät, mutta valkoisten hevoset eivät olleet tottuneet elämään heinällä, olivat heikkoja jo alkumatkasta, eikä niitä oltu koulutettu biisoninmetsästykseen. Yleensä nuo innostuneet biisoninmetsästykset loppuivat edes ilman tilaisuutta ampua kun laumat painelivat väsyneiltä maataloushummilta karkuun.

Intiaanit eivät tietysti itse tajunneet että juuri ratsastava biisoninmetsästyskulttuuri oli se, mikä aiheutti laumojen alamäen, yhdessä kuivuuksien ja mahdollisten tautien ohella tietysti, vaan syyttivät näitä paria tietä ja valkonaamoja. Myös idän intiaanit olivat "syyllisiä", kun biisonit pakenivat itään tasankointiaanien vallattua suojapaikat, emigrantti-intiaanit luonnollisesti verottivat oman osuutensa laumoista.

Isenberg, Sweeney ja Ray ovat ehkä parhaita biisonikirjoja luettavuudeltaan, raskaampia mutta erikoistietoa sisältäviä tuohon lisäksi Bison and People, tuo West jonka juuri luin ja Pemmican Empire. Binnemassa taisi olla myös ihan asiaa, siitä on enemmän aikaa joten en oikein muista. Luullakseni Binnema noudattaa aika lailla Rayn muovaamaa kuvaa.


KuvaKuvaKuvaKuva

Pemmican Empirenkin saa näköjään nykyään pehmeäkantisena, kovakantinen oli aika hintava, tosin omani hankin jollain alella, mutta kuudenkympin hujakoilla siltikin.

Haukka
Viestit: 6110
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja Haukka » To 16.08.2018 16:51

Tuota mainittua The Destruction of bison-kirjaa minulla ei ole, mutta sain tehtyä kuvakaappauksen sen sivuilta google-kirjana. Lähteenä James mooneyn muuan vanha kirja. Siouxit, cheyennet ja arapahot porskuttelevat aika muuttumattomissa lukemissa. Mielenkiintoinen lista, eri juttu ovatko lukemat todellisia.

Kuva
Haukka

Paikalla
Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja Witko » To 16.08.2018 18:39

Haukka kirjoitti:Tuota mainittua The Destruction of bison-kirjaa minulla ei ole, mutta sain tehtyä kuvakaappauksen sen sivuilta google-kirjana. Lähteenä James mooneyn muuan vanha kirja. Siouxit, cheyennet ja arapahot porskuttelevat aika muuttumattomissa lukemissa. Mielenkiintoinen lista, eri juttu ovatko lukemat todellisia.

Kuva


******************************************************************

Kuva

Tämän Isenbergin lisäksi löytyi tälläinenkirja hyllystäni Myth and History The Ecological Indian, Shepard Krech III oli kirjoittanut 318.sivua ekologiasta ja sen vaikutuksesta Pohjois-Amerikan ympäristöön.
Kuva
Olen tuon ostanut about viisi vuotta sitten ja selasin sitä ja sinä kaadetaan tätä stereotyyppiä " Noble" Indian. Kirja rikkoo myyttejä mitä on Pohjois-Amerikan Intiaaneihin lyöty. Siinä on alussa esihistoriaa alkaen Hohokam-kulttuurista aina A.D. 1350 asti. Minulle tämä Hohokam-kulttuuri on aika vieras ja sen katsoin että Arizonan alueella ja Gila-joellla pyörittiin mm.
Sitten Krech Kolkka käsittelee väkilukua ja heittää rennosti 1500-luvun Pohjois-Amerikan Intiaaneja olisi ollut 1,894,000 mukaan lukien arktiset ja subarktiset alueet. Tautiepidemiota käsitellään myös jonkin verran. Majavat, peurat ja biisonit ovat saaneet oman lukunsa. Isenbergin luvuissa liikutaan ainakin biisonien mukaan, mutta Isenbergin kirja on enemmän ykstyikohtaisempi näissä eri luvuissa. Tämä on tietysti vähän eri aiheisempi kirja kuin Isenbergin kirja.

Tämä Arthur Rayn kirja löytyy myös minulta ja siinähän pyöritään turkiskaupan alkuajoista Luoteisosissa ja HBC on mukana lujasti. Olen tilannut joskus viisi vuotta sitten ja lueskellut sieltä täältä. Ihan mielenkiintoisia tapahtumia koska vuosiluvut ovat mielenkiintoiset 1660-alkaen aina 1870 asti.284.sivua.
Kuva


Witko

Paikalla
Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja Witko » To 16.08.2018 18:53

Tuossa Haukan hakemassa taulukossa on aika mielenkiintoisia väkilukuja tai paremmin kuolleisuus.

Mandanit nyt tiedettiin mitä isorokko teki jo 1830-luvulla. Caddot ja Pawneet tosi rajut putoamiset. Poncat ovat iloinen yllätys. Assiniboinet tosikova kuolleisuus. Comanchet tuo kerran iso Kansa, niin kolera mm. teki kovaa jälkeä 1850-luvulla ja ennen jo. Siouxit, Cheyennet ja Arapahot hyvässä hapessa. Atsinat jotka kerran olivat tosi sotaisaa porukkaa Luoteisalueilla 1700-luvulla ja 1800-alussa niin raju oli pudotus. Blackfeet samoin kova pudotus. Tuo on minusta vähän outo väkiluku Crowt 1780- vain 4, 000 kun muistan että heitä oli ennen isorokkoa 1790 10,000 yhdessä kirjassa. Voi olla että muistan väärin tuon isorokko vuosiluvun. Minulla on kyllä kirja Obergilta missä on tuo tapahtuma ja vuosiluku. Täytyy tarkastaa vielä etten horise omiani.


Witko

Paikalla
Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja Witko » Pe 17.08.2018 09:31

Huomasin että minulla on tuo Theodore Binnemanin kirja Common and Contested Ground ja en muista koska olen tuon ostanut. 263.sivua kovakantisena. Tuntuu siltä että taas on jäänyt joskus lukematta tämä kirja ja mitä selailin niin alkaa aina a.d. 200-1806 Luoteisten Tasankojen Kansat ja turkiskauppiaat, emigrantit mukaan lukien. Karttoja kirjassa on kiitettävästi, mutta vähän tuntuu kuivalta teksti vaikka mukana on monta mielenkiintoista Kansaa. Creet, Assiniboinet, Gros Ventret, Crowt ja Blackfeet. Tuo luku oli kiinnnostava missä puhuttiin aseiden ja hevosten vallankumouksesta 1700-1770 luvulla, sillä tämä tietysti nosti esiin tuon biisonien tappamisen uusiin lukuihin Intiaanien puolelta. Nyt on monta hyvää kirjaa odottamassa myös niiden lukemista ja aika menee kortille. Pakko on selailla mielenkiintoisimmat kohdat kirjoista niin pääsee edes vähän jyvälle mitä kirjat pitävät sisällään.


Kuva

Witko

T Tienpää
Viestit: 571
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja T Tienpää » Pe 17.08.2018 12:40

Witko kirjoitti:Sitten Krech Kolkka käsittelee väkilukua ja heittää rennosti 1500-luvun Pohjois-Amerikan Intiaaneja olisi ollut 1,894,000 mukaan lukien arktiset ja subarktiset alueet.


En suoralta kädeltä muista, mutta ilmeisesti Krech käytti Übelakerin lukuja missä marginaalit USAn ja Kanadan intiaanien "alkuperäiselle" väkiluvulle olivat noin 1,4 - 2,8 miljoonaa, ja tuo 1894000 painotettu muuttujien sekä datan luotettavuuden perusteella.
Mooneyn arvioita monet sieltä kultaiselta 60-luvulta alkaen väittivät liian pieniksi. Nuo ovat kuitenkin nimenomaa 1700-luvun aikalaisarvioista tehty, ja sitä ennen on osalla väkiluku pudonnut, toisilla taas kasvanut (esim. ratsastaviksi biisoninmetsästäjiksi siirtyvillä väkiluku aluksi nousi, kunnes jatkuva sotiminen alkoi pienetää sitä). Väkiluku-intoilijoilla lähtee yleisesti mopo käsistä kun ei ymmärretä että kaikki väestöt eivät olleet suurimmillaan vuonna 1492, osa oli aiemmin ja joillain kasvoi vielä 1700-luvulla. Käytännössä nykyisin ko. alueen intiaanien väkiluku on joka tapauksessa suurempi kuin koskaan ennen, noin viisi miljoonaa, ja jos pelkästään intiaaneiksi itsensä mieltävät lasketaan, sekin noin 3 miljoonaa.


Kuva

T Tienpää
Viestit: 571
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja T Tienpää » La 18.08.2018 13:31

Massacre on the Gilan loppuosa meni vähän teoreettiseksi pohdinnaksi sodakäynnin synnystä ja syistä, muuten tuo oli oikein mielenkiintoinen teos. Ja kun nuo Colorado-joen sekä etelä-Arizonan kansat muutoinkin kiinnostavat, otetaan Lekson lukuun.
Monasti tuokin pitänyt lukea, mutta hieman väsyttävän oloista tekstiä, fontti pirun pientä ja kirjakin normaalia isompi. Onneksi ei ole kuin 250 sivua lukemista, loput 190 sivua ovat referaatteja (100 sivua) ja lähdelueteloa (80 sivua) sekä hakemisto.


Kuva

T Tienpää
Viestit: 571
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja T Tienpää » Ke 22.08.2018 09:54

T Tienpää kirjoitti:Kuva



https://www.amazon.com/product-reviews/ ... ewpoints=0

Linkissä kommenttini koskien Leksonin kirjaa. Harkitsin ensin oman arvosteluni kirjoittamista, mutta totesin tämän Phoenix Guyn kirjoittaneen lähes kaiken oleellisen, joten tyydyin komppaamaan tyyppiä.

Ymmärrän että moni pitää Leksonin letkeästä tyylistä, mutta kyllä hauskoilla heitoilla ja vihjailuilla pitäisi jotain perustettakin, mikäli tarkoitus on esittää tiedemiestä. Yhdessä arvostelussa Leksonia verrattiin Jared Diamondiin, mikä arvostelijan mukaan on hyvä asia. Diamondkin kirjoittaa letkeää tekstiä, mutta heittelee myös omia faktojaan asioista joita ei kovin hyvin tai lainkaan tunne. En arvosta mielipiteitä mikäli niitä ei pysty tutkimusdatalla loogisesti perustelemaan, ja tässä on pari sellaista ukkoa.
Turun yliopistossa oli muuten samantyylisiä opettajia väestö- ja ympäristötieteessä, puutteet omassa osaamisessa koitettiin kuitata hauskuuttamalla opiskelijoita, T. Vuoripalo pahimpana. HYI!!

T Tienpää
Viestit: 571
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja T Tienpää » Ke 22.08.2018 18:33

Vuorisalo korjauksena edelliseen... ja sitten asiaan, jahka saan Leksonin kiirastulen käytyä läpi, tällä kertaa poikkeuksellisesti nk. akateemisella silmäilyllä, taidan siirtyä tähän:

Kuva

Depository toimitti tuttuun tapaan viidessä työpäivässä, ja ihan mielenkiintoisen oloinen. Mv-kuvia on runsaasti, lisäksi jokunen kartta ja piirros. Aihe kun on sota ja siihen liittyvä kulttuurihistoria, niin ainakin osa kirjasta pitäisi olla ihan luettavissa. Aseet, sotimisen syyt, nuolimyrkky muun muuassa ovat eri kappaleiden aiheepiiriä. Teksti kahdella palstalla sopii kirjaan, jotenkin helpompi lukea kuin yhden palstan kirjoitusta näissä pari senttiä keskimääräistä kookkaammissa teoksissa.

Paikalla
Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja Witko » To 23.08.2018 11:01

Saitko sinä Haukka jobin postia Adlibriksestä tämän kirjan tilaamisesta. Anne Hyde on nyt kortilla. Tuli sähköpostiini vallaton ilmoitus että kirja on valitettavasti kustantajalta loppu ja toimitamme kun saamme uuden kirjan niin mahdollisimman pian l. tuo voi tarkoittaa viikkoja. Olisi tarvinnut tilata Bookystä vain. Adlibriksen asiakaspalvelu oli viime viikon tukossa ja tuntuu olevan henkilökuntakin unessa ja tokkurassa kaikesta polttelusta.

Tilasin tämän Anne Hyden kirjan Empires, Nations and Families 15.08.2018. l. nyt on mennyt jo yli viikon ja saatavuutta ei tiedä ollenkaan.
Kuva


Witko

Haukka
Viestit: 6110
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja Haukka » To 23.08.2018 13:23

Tilasin muistaakseni tuon joitakin tunteja sen jälkeen, kun sanoit tehneesi oman tilauksesi. Tai jospa vain sanoit tilanneesi. Siinä tapauksessa minä ehdin ensin. Tässä se taas nähdään: Hyviä asiakkaita muistetaan kirjapaketilla, huonoja ei.

Tuossa karkea kopio sähköpostista:

Hei!
Olemme tänään lähettäneet alla mainitut tuotteet tilauksestasi 50062269:
Määrä Tuotenumero Tuote
1 9780062225153 Empires, Nations, and Families: A New...
1 9789149129971 Frakt
Haukka

Paikalla
Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja Witko » To 23.08.2018 16:58

Haukka kirjoitti:Tilasin muistaakseni tuon joitakin tunteja sen jälkeen, kun sanoit tehneesi oman tilauksesi. Tai jospa vain sanoit tilanneesi. Siinä tapauksessa minä ehdin ensin. Tässä se taas nähdään: Hyviä asiakkaita muistetaan kirjapaketilla, huonoja ei.

Tuossa karkea kopio sähköpostista:

Hei!
Olemme tänään lähettäneet alla mainitut tuotteet tilauksestasi 50062269:
Määrä Tuotenumero Tuote
1 9780062225153 Empires, Nations, and Families: A New...
1 9789149129971 Frakt


****************************************************************
Aloitan ensin kuin kitaransoittaja ottaa alkusoinnut voi saatanan, perkele ja sitä rataa............................Siis tämä on kymmenen vuoden palkinto melkoisen ahkeralle tilaajalle että kirjaa mainostetaan ensinnäkin Adlibriksen sivuilla lukee Hydestä lähetetään 2-5 arkipäivässä ja tilasin vielä tuon kovakantisen painoksen. Vaimo otus tilasi jotain puutarha ja kokkikirjoja maanantaina ja nyt tulivat eilen Ärrälle. Siis suomalaista Intiaaniharrastajaa lyödään ohi aasialaisen. Saatana täytyykö ruveta tilamaan sukodu-kirjoja. Viimeiset kolme kirjaa tulivat viikossa ja siitä on aikaa vain kolmisen viikkoa. Crazy Horse, Rosebud ja Civil War Woman. Olenko loukannut jotenkin Hyden rouvaa vai mitä pelinpitoa tämä on. Kyllä minä tilasin silloin kuin sanoin l. 15.08. ja nyt sinä kapinen seksiorja teet oharin viattomalle The Kaakille. Otiko sinä runkkari pehmeäkantisen ja sen sai noin nopeasti. Tilaan piruuttani seuraavaksi AbeBooksista, niin saan tuntea mitä on tilaus kun kestää vain kolme kuukautta. Saa siis vaikka Hyden Jouluksi jopa kotiin.
Kuva


Witko lyöty ja rovettu

T Tienpää
Viestit: 571
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja T Tienpää » Pe 24.08.2018 20:24

Olisit Witko tsekannut tuon Bookdepositorylta, siellä taisi tuo kovakantinen olla muutaman euron halvemmalla ja tulee tilauksen lähdöstä noin viikossa ainakin Turkuun. Pari kolme päivää tuohon päälle tilauksesta lähtee paketti.

Palaan tuohon Leksoniin, pari päivää menee vielä selailussa koska lueskelen tiettyjä juttuja hieman tarkemmin. Nyt kun tuosta historialehdestä todettiin että viihdemössöä, niin ehkä Leksonista tulee hieman samanlainen olo, koittaa olla uudenlainen arkeologi, mutta homma menee jotenkin laukalle. Ei riitä vitsit, vaan samoja pitää vielä toistella välillä useamman sivua putkeen tehostukseksi. Ei vain uppoa, vaikea poimia sitä oikeaa asiaa kun välistä mennään viihteellä ja välistä kirjoitetaan ihan tieteellä.
Lekson kirjoittelee paljon sinne tänne myös Cahokiasta, ja tuosta päästään toiseen ääripäähän, Pauketatiin. Siinä on kuivaa tekstiä, edellinen arkeologiaa käsittelevä teos mikä melkein piti jättää kesken. Vedin urheasti loppuun kymmenkunta vuotta sitten, mutta voi hemmetti että oli raskasta!

Omaan makuun sopiva on välimuoto, sujuvaa kansanmiehelle suunnattua tekstiä mutta tieteellisyydessä pysytellen. Aina tästä ajatuksesta nousee yksi ja sama ukko mieleen:


Kuva

Haukka
Viestit: 6110
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja Haukka » La 25.08.2018 07:05

Hyvä kirja tuo Simmsin Ancient people.... se valoitti hyvin tuota Great Basinin varhaishistoriaa ilmastoineen, rakennuskulttuureineen ja muine ilmiöineen. Paukutten Cahokiaa luin samoihin aikoihin. Cahokia kiinnosti aiheena enemmän, mutta kirja ei vastannut odotusta kun taas Simmsin tuote ylitti odotukset.

Tuonkin kahlasin läpi, hieman harppomalla. Tuntuu ehkä nyt hieman vanhentuneelta, mutta silloin vuosia sitten tässä oli hohtoa. Nykytutkimukset kumoavat osan tämän kirjan tiedoista, mutta kyllä tämä edelleen on kovakantisena ja kookkaana yksi kirjahyllyn helmiä.


Kuva
Haukka

Paikalla
Witko
Viestit: 7499
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

ViestiKirjoittaja Witko » La 25.08.2018 09:23

T.Tienpää:Olisit Witko tsekannut tuon Bookdepositorylta, siellä taisi tuo kovakantinen olla muutaman euron halvemmalla ja tulee tilauksen lähdöstä noin viikossa ainakin Turkuun. Pari kolme päivää tuohon päälle tilauksesta lähtee paketti.



Ei voi olla totta. Taas tuli sähköpostiini viesti että kirjaa/kirjoja ei ole saatu kustantajalta ja viipyy, mutta yritämme toimittaa mahdollisimman pian.
Nämät kaksi kirjaa on tilattu viime sunnuntaina ja tilausvahvistus tuli vielä perään. Ei näissä ole mitään samaa kustantajaa kuin Hyden-kirjassa.

Nämät kaksi ovat nyt hukassa Hyden lisäksi
Kuva

Kuva

Nyt on pakko todeta että jotain häikkää on Adlibriksen päässä, sillä kolme eri kirjaa ja vähän myöhemmin sama ilmoitus. Adlibriksen Asiakaspalvelu oli kiinni koko viime viikon, joten en päässyt heittämään mitään tulista palautetta puhelimitse ja sähköpostilla vain sama lakoninen vastaus. Saatana menin maksamaan kirjat jo tilausvaiheessa Visalla. Nyt vaihtuu hyvin pian tilauspaikka. Nämätkin kaksi hukassa olevaa kirjaa ovat Adlibriksen sivuilla status saatavana 3-5 arkipäivää.


Witko


Palaa sivulle “Intiaanit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Witko ja 3 vierailijaa