Mikä kirja menossa juuri nyt?

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
T Tienpää
Viestit: 676
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja T Tienpää » La 23.09.2017 07:00

Lueskelen parhaillaan kirjaa A Population History of the Huron-Petun, A.D. 500-1650. Kirja on toinen kahdesta arkeologisiin tutkimuksiin perustuvasta Pohjois-Amerikan intiaanien esi/protohistoriallista väestötiedettä käsittelevästä kirjasta. Toinen jonka nimeä en saa nyt päähän, on tehty Rio Granden Pueblo-alueesta.

Tämä on luonnollisesti pikkutarkkaa tekstiä, mutta milloin mahdollisuus silloin Warrick pystyy kohtuullisen proosallisesti tekstiä tuottamaan. Aihe on henkilökohtaisesti niin mielenkiintoinen että olen odottanut innolla sopivaa väliä tämän kunnolliseen tutkimukseen, ja nyt on se aika.
Warrick toteaakin heti aluksi että näistä väkilukukeskusteluissa esiintyvistä numeroista erityisesti suuret luvut ovat teoriaa jota ei toistaiseksi mikään tutkimus ole tukenut, ja tämä puute oli lähtökohta hänen omalle tutkimukselleen Wendaken demografiasta, ja tarkaltahan todellakin vaikuttaa.


Kuva

On muuten hintava uutena, tilasin omani joskus viime vuonna abesta ihan murusilla uuden nykyhintaan verrattuna:

https://www.amazon.com/Population-Histo ... uron+petun

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja Haukka » La 23.09.2017 09:39

Ompa huikea hinta uutena.

Huroneista on kyllä tietoa, muun muassa itselläni oleva Bruce Triggerin The Childen of Aataentsic tarjoaa aika mittavan tietopaketin huroneista. Tietenkin kirjassa puhutaan myös paljon petuneista, joskin heistä käytetään nimeä tionnantatit. He olivat yksi niistä, jotka irokeesiliitto pyyhkäisi hajalle. Ranskalaiset tunsivat tämän kansan nimellä gens du Petun ja tuohan merkitsee tupakka-intiaaneja. Heistä eivät kirjat juurikaan kerro mutta kuitenkin heitä väitetään olleen paljon. No eipä tainnut olla. Trigger tutki vuosikausia huronien menneisyyttä ja oppi samalla paljon petuneista, olivathan nämä kaksi sukulaiskansoja. Triggerin mukaan heitä ei enimmillänkään ollut kuin muutamia tuhansia, mutta heillä kuitenkin reportoitiin olleen jopa yhdeksän kylää. Läntisimmissä kylissä saattoi asua myös joitakin algonkinia puhuvia intiaaneja, todennäköisesti ottawia. Eurooppalaisten kanssa petunit eivät juurikaan käyneet kauppaa.

Väitteen mukaan noin vuonna 1656 syntyneiden wyandotien pääryhmä muodostui juuri petun-karkulaisista, joihin oli yhdistynyt huroneita ja muita pakolaisia. Wyandotien nimi napattiin huroneilta, mutta ydinjoukko oli petuneita. Onkohan Tienpään kirjassa paljonkin tietoa 1600-luvun petuneista vai liikkuuko teos aiemmilla vuosisadoilla?


Kuva
Haukka

T Tienpää
Viestit: 676
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja T Tienpää » La 23.09.2017 15:36

Heh..kirjoitin pitkähkön vastauksen mutta onnistuin tunaroimaan sen lähettämisessä...
Noh, joka tapauksessa Warrickin (Bruce Trigger oli muuten kaverin opettaja sekä gollega) kirjassa siis enemmän tieteellisen oloista tutkimusta esihistoriallisista väkiluvuista. Erityisenä mielenkiintona pelkän "middle range"-teorian (kylien maa-alue, asumusten koko, perheiden koko ym. arviot) lisäksi ilmasto-olosuhteiden ja maaperän vaikutus satoihin. Peruskamaa tuon pitäisi esihistoriallisia intiaanipopulaatioita arvioitaessa, mutta eipä kukaan ikinä mitään dataa tämän suhteen esitä, omia mielipiteitään vain mitä "olisi voinut olla".

Kehuin myös Erik Seemanin kirjaa, mikä kannattaa ehdottomasti lukea. Siinä on mukavasti tietoa wendojen 1600-luvusta:


Kuva

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja Haukka » La 23.09.2017 18:02

Nytpä tiedän millaisia olivat nämä Kuolleiden pidot. Olen sitä joskus ihmetellyt. Huroneilla se meni noin, mikäli silminnäkijään voi luottaa, eikä hän ollut päihteiden vaikutuksen alla:

Kaksi tuhatta huronia seisoi valtavan hautakuopan äärellä.
Hei pitivät käsissään noin 700 edesmenneen ystävän tai sukulaisen luita.
He olivat hellävaraisesti puhdistaneet nämä luut, jotka oli irrotettu ruumislavoilla mädäntyvistä vainajista.
Nyt he odottivat vain hautaus-signaalia rituaalin suurelta Mestarilta.
Tämä oli kuolleiden suuri juhla...


Kirja lienee kirjoitettu 1800-luvulla ellen väärässä ole. Saattaisi olla mielenkiintoista lukea noita kuvauksia ja kirjakin löytyi, ihme ja kumma.
Haukka

T Tienpää
Viestit: 676
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja T Tienpää » La 23.09.2017 18:23

Haukka kirjoitti:Kirja lienee kirjoitettu 1800-luvulla ellen väärässä ole. Saattaisi olla mielenkiintoista lukea noita kuvauksia ja kirjakin löytyi, ihme ja kumma.[/size]
2011 kirjoitettu, hämäännyin joskus itsekkin tuosta kuvauksesta.
Katsokaa tuolta, mahtava vihkonen:
https://books.google.fi/books?id=pY-4vf ... an&f=false

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja Witko » La 23.09.2017 19:32

Etsivä löytyy joskus jotain mielenkiintoista hyllyistä ja Texasin Border Wars kun löytyi niin tuli samalla toinen löytö jonka oli viime vuoden-2016 Joulukuussa tilannut Adlibriksestä, koska kirja ilmestyi silloin.Selailtu status säilyy mutta äsken nopealla vilkaisulla huomasin että kirjahan on pirun mielenkiintoinen ja Great Lakesin alueet ovat aina kiinnostavia ja varsinkin ne Kansat jotka siellä asuivat.Odawat l. Ottawat "kauppiaat" ovat ensmmäinen ryhmä joita käsitellään kirjassa.

Michael A. McDonnell on ollut pahanteossa Masters of Empire Great Lakes Indians and the Making of America ja 416 sivua.Itselläni on kovakantisena saatu mutta nyt näyttää olevan Adlibriksessä pokkarina vain. Hyvä kirja taatusti kun ollaan joskus luettu ja Anishinaabe Kansat ovat käsittelyssä.
Kuva

D.Witko

T Tienpää
Viestit: 676
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja T Tienpää » La 23.09.2017 19:54

Jompi kumpi herroista Haukka & D.Witko taitaa tuon Seemanin omistaa adlibriksin tämän kirjan ostaneet ostivat myös...perusteella.

Laitoin viimein myös tuon Knackin paiute-kirja tilaukseen kovakantisena abelta:


Kuva

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja Haukka » Su 24.09.2017 08:57

T Tienpää kirjoitti:Jompi kumpi herroista Haukka & D.Witko taitaa tuon Seemanin omistaa adlibriksin tämän kirjan ostaneet ostivat myös...perusteella.


Koska kirjaa ei löydy omasta hyllystäni, epäilen vahvasti kulttuuripersoona David Witkoa. Ei, ei Witko sitä omana itsenään tilannut, vaan sen on tehnyt arvattavasti hänen sivupersoonansa, jonka olemassaoloa ei Witko tunnusta. Joillakin voi olla useita sivupersoonia kuten kuvan mies osoittaa. Onko hän Witko?


Kuva

Ja nyt pehmeämpiin asioihin. Minulle tuli (jo) tämä allaoleva kirja, joka nopealla selailulla antaa hyvän kuvan sen tekijästä:

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja Witko » Su 24.09.2017 10:53

Haukka huhtoi seuraavaa
Minulle tuli (jo) tämä allaoleva kirja, joka nopealla selailulla antaa hyvän kuvan sen tekijästä:


Kuva

[****************************************************************
Ei mikään Witko persoonoista omista tuota Seemanin kirjaa.Taitaa olla Adlibriksen mustaa huumoria.Mielenkiinnolla Herra Yli Haukka mitähän tuo monimuotoinen ja syvällinen lause mahtaa tarkoittaa l. onko Silverman onnetton tenukeppi ja kirja on Warrenin Ojibway raamatun tasoa l. helvetin huono.
Ja nyt pehmeämpiin asioihin. Minulle tuli (jo) tämä allaoleva kirja, joka nopealla selailulla antaa hyvän kuvan sen tekijästä:

Kuva
D.Witko

T Tienpää
Viestit: 676
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja T Tienpää » Su 24.09.2017 12:33

Haukka kirjoitti:Koska kirjaa ei löydy omasta hyllystäni, epäilen vahvasti kulttuuripersoona David Witkoa. Ei, ei Witko sitä omana itsenään tilannut, vaan sen on tehnyt arvattavasti hänen sivupersoonansa, jonka olemassaoloa ei Witko tunnusta. Joillakin voi olla useita sivupersoonia kuten kuvan mies osoittaa. Onko hän Witko?
Vaikuttaa siltä että kinkereillä on myyrä/vakooja joka ostaa samoja kirjoja kuin me...

Tuosta Seemanista tosiaan sen verran että sivuutin itsekkin kirjan aikoinaan kun oletin sen käsittelevän uskonto- tai seremonia-aihetta. Taitavasti Seeman todellakin nitoo yhteen wendojen ja ranskalaisten kohtaamisen sekä yhteisen historian. Metaforana toimiva kuolleiden juhla ei häiritse vaan tukee kerrontaa.

Ehdottomasti yksi parhaita itäisiä alueita käsittelevä kirja viime vuosilta, Keltonin Cherokee Medicine ja Stockwellin sekä Bowesin pohjoisten intiaanien karkoituksia koskevat pääsevät ehkä samalle tasolle.

Postit ilman kuvia ovat usein hieman tylsiä, joten laitetaan lähiaikoina ilmestyvä itseäni kiinnosta opus esille:


Kuva

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja Haukka » Su 24.09.2017 12:59

Mietin pitkään mitä vielä tilaisin kun tuossa on nyt esitelty mielenkiinrtoisia kirjoja enemmänkin. Tuo Thundersticks vaikuttaa hyvältä muutaman kymmenen sivun lukemisen jälkeen ja eiköhän kirjan ote jatku yhtä koukuttavana. Vaikka en olekaan itse kiinnostunut ampumisesta enkä metsästämisestä, vaan annan kaksi- ja nelijalkaisten kulkea erauhassa, niin intiaanien musketit kiinnostavat minua. Ovat kiinnostaneet pitkään, jo pikku nassikkana. Silloin kiinnostivat huronit ja irokeesit, sillä joku aikapäivää ilmestymisensä lopettanut kuvalehti julkaisi sarjakuvaa näistä musketeilla ja ruutisarvilla varustautuneista mohawkeista ja kumppaneista. Se laitti pienen haukanpojan tutisemaan pelosta ja innostuksesta. Ilmeisesti myös piirtäjä oli todellinen ammattimies. Näitä vanhoja lehtiä oli Sepe-setäni vintillä, ja ne tosiaan olivat vanhoja.

Utet ja jicarillat meinasi jo mennä tilaukseen, mutta tämä halvempi tuote vei tällä kertaa voiton:


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja Witko » Ti 26.09.2017 18:16

Ilokseni huomasin että olin taannoin ostanut kaksi hyvin saman aiheista kirjaa. Ensin oli vanha kunnon Bob-setä alias Robert Utleyn kirjat A Life Wild and Perilous Mountain Men And The Paths To The Pacific.Vuoristojen miesten tarinaa ja tuttua sellaista mutta hyvä luettavuus on minusta Utleyn vahvuus 392 sivua.

Kuva

Ja tämä samainen aihepiiri After Lewis and Clark,Mountain Men and the Paths to the Pacific.Saman sisältöinen kirja on tainnut tulla Witkolle tuplat humalapäissään tilatessa.Onneksi olivat halpoja.

Kuva

Tämän rankan raamatun olen tilannut takavuosina Amazonista tai sitten ostanut Bangkokista.Dementiaa koni dementiaa.
Colonial Wars Of The North America 1512-1763 .Sivuja tässä kookkaassa kirjassa on 896 kovakantisena ja todellinen hakuteos koko Siirtomaiden sodista Intiaaneja vastaan.Alan Gallay on editoinut tämän Encyclopedian.Takuukamaa.
Kuva

D.Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja Witko » Ti 26.09.2017 19:37

Tässä kaksi mielenkiintoista kirjaa ja en ole varma omistanko tuon Newcomb Jr:n kirjan mutta toinen raamattu jota en omista on todella mielenkiintoinen jo aiheiltaan ja ajoista.En tiedä saako sitä Adlibriksestä.Onko pakko taipua Amazonin edessä hyvät herrat.

Kuva

Tämän täytyisi saada ehdottomasti minusta kätösiin.836.sivua.
Kuva

D.Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 27.09.2017 11:13

Tuo Elizabeth Johnin Storms Brewed In Other Men's Worlds ei ole saatavilla Adlibriksestä sillä on sen verran vanha painos.Amazonissa sai kolmea tähteä. En nyt taida vielä tilata sitä Amazonista ja täytyy katsoa onko tuo Newcombin kirja todellakin itsellä The Indians of Texas..
Sitä saa kyllä Adlibriksestä hintaan 24 ekua.

D.Witko

T Tienpää
Viestit: 676
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: Mikä kirja menossa juuri nyt?

Viesti Kirjoittaja T Tienpää » Ke 27.09.2017 16:07

Hyviä kirjoja nuo molemmat ovat, Newcomp kertoo sekä Texasin kansojen kulttuurista että historiasta, John on puhdasta historiaa. Johnin kappaleet ovat aika pitkiä, muistaakseni jokin yli 70 sivuinenkin löytyy ilman väliotsikoita. Käsittämätön paketti se kyllä on, vaikea ymmärtää mikä työn määrä tuon eteen onkaan tehty, kuitenkin 1960-luvulta. John kannattaa kyllä hommata kovakantisena ettei rutsahda selästä sivut irti. Abelta ainakin löytyy noin neljänkympin hintaan uudehkoakin:
https://www.abebooks.co.uk/servlet/Book ... ortby%3D17

Vastaa Viestiin