Valokuvia menneisyydestä

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Viesti Kirjoittaja Voyageur » Ti 03.05.2016 21:09

Tässä on Witkollekin oiva tilaisuus selvittää mikä on osatotuus
http://www.satakunnankansa.fi/juttuarki ... 4898677615
Porin seutu on kuulemma geneettisesti rikasta aluetta.
Muutaman kirjatilauksen hinnalla häipyy salaisuuden verho.

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 04.05.2016 06:54

Voyageur kirjoitti:Geni tietokannasta löytyy tällaista Williamin vanhemmista. Isän nimi on kyllä Isaac
Ja tuo Kanada kytköskin Ontarioon löytyy, mutta siihen nuo yhteneväisyydet sitten jäävätkin. Hänen äitinsä isälinja näyttäisi vievän Yorkshireen Englantiin, Laycock nimisenä.
Tuon Kotilais oletuksen olen lukenut muutama vuosi sitten ja jo silloin tämän genijutun kävin läpi.
Ihmettelen hieman että Anne- Margit Stranius on sen faceen laittanut.
Hänhän toimii monessa suomalaisten geeniperimää kartoittavien projektien johdossa.
Muun muassa Viitasaari DNA projektissa.
Eipä sinänsä, en minä henkilökohtaisesti Geni-tietojenkaan takuumiehenä seiso.
Olen tosin ajatellut että ne nyt olisi huolella tehty ja kriittisen tarkastelun kestäviä.

Voyageur N-M232
Älä sinä Voyageur N-M232 vie meiltä Buffalo Billiä. Meillä on täällä Limingalla aika niukanlaisesti omia kulttuuri- ja muita persoonallisuuksia, joten haluamme pitää William Codyn. Onhan meillä toki Hannu Krankka, joka johti kunniakkaasti Limingan, Kemin ja IIjoen sotajoukkoja Abraham Melkiorinpojan johtamia Pohjanmaan joukkoja vastaan. Ja onhan meillä ollut valioluokan laulumies Aappo Ojanperä, joka lauloi muut laulajat suohon, ja suuri Maestro Vilho Henrik Lampi, jonka voimakkaat kansankuvaukset nostattavat yhä kyyneleet silmiimme.

Mutta naapurikunnilla on paljon järeämpää historiallista tarjontaa. Se nakertaa meidän omakuvaamme ja vie ustottavuutta nuorelta kunnaltamme. Siksi me haluamme pitää Buffalo-Billin, jotta nuorillamme riittäisi puhdasmielisiä ja ylväitä esikuvia, jotka voimme liittää ylpeyttä tuntien oman kuntamme historiaan.


Kunnioittaen Limingan kunnanjohtaja P. Rajala

Kuva

Ja laitan tähän vielä suuren poikamme Vilho Lammen maalaaman omakuvan


Kuva

Terveisin kunnanjohtaja

Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Viesti Kirjoittaja Voyageur » Ke 04.05.2016 20:46

Enhän minä toki teidän iloanne Liminkalaiset tahdo viedä, tahdon vain että teidän ilonne perusta on luja ja järkkymätön, kuin sanan kallio

Tuon lakeuden ekspressionistin Vilho Lammen mainitseminen ja esille tuonti on kyllä Haukalta Pro Kantrikinkerit mitalin arvoinen kulttuuriteko.
Hänen töihinsä tutustumista suosittelen kaikille, suomalaisen taideperinteen moninaisesta ja rikkaasta historiasta kiinnostuneille.

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Pe 06.05.2016 11:52

Voyageur kirjoitti:Tässä on Witkollekin oiva tilaisuus selvittää mikä on osatotuus
http://www.satakunnankansa.fi/juttuarki ... 4898677615
Porin seutu on kuulemma geneettisesti rikasta aluetta.
Muutaman kirjatilauksen hinnalla häipyy salaisuuden verho.
****************************************************
Vogy luin linkkisi ja aitona syntyperäisenä Porilaisena en usko että tämä Pori on mitenkään hedemällinen maaperä arvon tutkijalle koska täällä ei ole ollut mitään kuuluisaa viikinkiä kuunaan päivänä koska myönnän että me olemme täysin sakilaisia ja trokareita koko Satakunta ja DNA-tutkimukset alkavat vasta 1900-luvun alusta Porissa.Kirkonkirjoja ei löydy koska Porilaiset papit ovat olleet täysiä hunsvotteja myös ja kirjoitustaidottomia myös päälle vielä.
Porilaisten maine on ollut aina vain meidän Trokarien varassa ja Algot Niska Dannyn Isoisä on elävä esimerkki koska Danny on Porilainen.

Tässä autenttinen valokuva jossa pollarit ovat takavarikoineet pirttuauton ja Trokarin tytär Elina pääsi pakenemaan viinakanisteri kainalossa poliiseja l. jeppejä karkuun. Elinasta löytyy kyllä juttua vaikka onkin Loviisasta mukamas kotoisin

Tässä valoitusta kunnian hetkiin
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/stub-1464
Kuva ei suostu näkymään mutta tuossa linkissä se on myöskin.


_________
Witko III

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Pe 06.05.2016 11:59

Haukan Vilho-setä viittaa maalauksessa kovasti meidän ammattikunnan edustajaan mutta ei tuo ole minusta oikein William Codyn näköinen,ehkä tuo helvetin iso lippalakki vääristää tätä Vincin tyylistä epookki teosta.

Tässä aika autenttinen piirros William Frederick Codystä
Kuva



__________
Witko Wosu

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ti 10.05.2016 09:35

Hiljaista on. Laitetaan sen kunniaksi jatkoa näihin lännen legendoihin Buffalo Billin jatkoksi.

Tuolla toisaalla oli puhetta Dakota sodasta ja sen nuoresta sankarista Merton-pojasta. Samaan sotaan liittyy myös allakuvattu mies nimeltään Natham Lamson. Hän oli entinen farminpitäjä Wilmingtonista ja hänen sormensa painallus lähetti erään nimekkään intiaanijohtajan autuaammille maille.

Intiaaninmurhaaja Lamson
Kuva

Kyseinen intiaani oli dakota-päällikkö Little Crow. Hän oli tapahtumahetkellä poimimassa vadelmia poikansa Wowinapen kanssa luoteis-Hutchinsonin alueella Minnesotassa. Tämä tapahtui heinäkuussa 1863. Marjoja löytyi runsaasti ja ne veivät kokonaan poimijoiden huomion.

Jonkin matkan päässä liikkui toinen kaksikko; niin ikään isä ja poika. He olivat ex-maajussi Lamson ja hänen poikansa Chauncey. Näihin aikoihin (Dakotasodan jälkimaininkien seurauksena) intiaaneja pidettiin tarkoin silmällä, eikä siis ihme jos marjanpoimijat herättivät Lamsonin ja hänen poikansa mielenkiinnon. Lamson ei tunnistanut aikuista intiaania, mutta hänen sieraimensa värähtelivät saalistuksen tuomasta jännityksestä ja hän nosti kiväärinsä ampuma-asentoon.

Täysin tietämättöminä uhkaavasta vaarasta Little Crow mutusteli vadelmia, kun laukaus pamahti jossakin tiheikön takana. Little Crow tarttui lonkkaansa ja kyyristyi maahan. Hänen poikansa maastoutui viereen ja totesi isänsä haavoittuneen. Molemmilla oli mukanaan kiväärit ja he vastasivat tuleen.

Näin kaksi isää ja poikaa alkoivat jahdata toisiaan ryteikön laidalla kasvavassa pitkässä heinikossa. Kumpikin pari tiesi, että joku tai jotkut heistä saattaisivat jäädä vainajana paikalle.

Vainajan osaan valikoitui Little Crow, joka sai kuolettavan osuman Lamsonin tai tämän pojan kivääristä. Sen jälkeen ampujat katosivat ja erkanivat toisistaan. Samanaikaisesti Wowinape raahasi isänsä suojaisaan paikkaan ja toi tälle vettä juotavaksi. Mitään ei kuitenkaan ollut enää tehtävissä. Henki pakeni Little Crowsta ja hän jäi makaamaan hengettömänä vadelmien keskelle. Wowinape joutui raskain mielin jatkamaan elämäänsä ilman isällistä huolenpitoa..

Monet pitivät Natham Lamsonia suurena sankarina ja hänelle ja hänen pojalleen maksettiin tuntuva palkkio Little Crown tappamisesta. Minä en pidä häntä sankarina vaan murhaajana.

Ja tarinan päähenkilö Little Crow, dakota.

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Ti 10.05.2016 10:56

Tähän Haukan mielipiteeseen Little Crowin ampujista olen samaa mieltä,ei siinä ole kyllä ollut mitään sankarillista ja ruumis heitettiin ensin tunkiolle ja kun saatiin tietää kuka kuollut mies oli niin heti scalppi otettiin ja pääkallo myös talteen ja näytille St. Pauliin. Murhaajat saivat tuntuvan palkkion tästä murhasta $ 545 koska Minnesota oli alkanut maksaa tapporahaa Intiaaneista. Lamsonista olisi pitänyt antaa tapporaha koska äijä on minusta irstaan näköinen kirjanoppinut.
Little Crownin ruumiseen laitettin Hutchintonissa korviin ja nenään sähikäiset ja sen jälkeen pää otettiin irti ja ruumis heitettiin teurastamon pihaan.Siinä sitä kunniaa kun saa leikkiä sähikäisillä kuolleen miehen kanssa.

03.07.1863 ei ollut mikään kunnian aamupäivä sillä Little Crow ei ollut koko Minnesota-kapinan aikana mikään siviilien tappaja vaan taisteli ja johti omaa bandiaan taisteluissa valkoisia mies- siirtolaisia ja sotilaita vastaan.

Tässä tämä makaaberi kuva Little Crownin scalppi.

Kuva

Tässä aika harvinainen kuva jossa Sotilas vartijat seisovat" Vapauden leirissä "Minnesotan-kapinan jälkeen ennen Joulua 1862. Kaksi Intiaania joista toinen on lapsi ovat nähtävästi niin vaarallasia että tarvitsee ainakin muutaman reippaan vartijan/lynkkaajan.
Kuva

__________
Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ti 10.05.2016 20:36

Ja mitenkä kävi Wowinapelle eli Little Crown pojalle, joka yritti paeta isänsä kuolinpaikalta?

Hän pakeni omiensa luo Devil's Lakeen, mutta joutui myöhemmin amerikkalaisen sotilasosaston pidättämäksi. Prikaatinkenraali Shibley oli mies vangitsemisen takana.

Wowinape tuomittiin hirtettäväksi, mutta tuomiota ei pantu toimeen heti vaan hänet lähetettiin Davenportin vankilaan Iowaan. Siellä Wowinape koki uskonnollisen herätyksen ja hänestä tuli harras kristitty. Samalla hänet armahdettiin ja laskettiin vapaalle jalalle vuonna 1865. Mdewekanton-dakotojen henki oli ikävä kyllä jäänyt kristinuskon taa, eikä hepusta tullut enää kunnon siouxia. Sen sijaan hänestä tuli Thomas Wakeman, joka yritti etsiä töitä ja iskeä naisia. No joo, lopulta Thomas otti ja nai Judith Minnetonkan, jonka kanssa elää kituutteli avioliitossa koko loppuelämänsä ajan.

Meni pilalle hyvä dakota

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 11.05.2016 14:17

Tässä joukkokuva naisista ja lapsista joille kävi hyvä onni Minnesota-1862 Kapinan aikana. Pahanenteisessä paikassa Lake Shetekissä lounais-Minnesotassa 20.päivänä,Elokuuta,1862.Lake Shetek oli aika eristyksissä oleva paikka Minnesotan Kapina-alueella.Joukko Santeita hyökkäsi sinne ja otti kaikki kuvan naiset ja lapset vangiksi. Sitten mentiin lähelle nykypäivän Mobridgeen.Etelä-Dakotaan ja siellä tavattiin joukko nuori Lakotoja jotka keskustelivat Santeiden kanssa ja pyysivät että he vapauttavat kaikki vangit ja Dakotat saisivat heidät lunnaiksi turvatakseen ettei heitä sotilaat tapa ja vangit olisivat heidän oma takuunsa. Näin kävi ja kaikki naiset ja lapset vietiin ensin turvaan Laframboiseen joka sijaitsi yläpuolelle Fort Pierreä ja sitten lopuksi Fort Randalliin.

Kuva

Vasemalta oikealle Roseanne Ireland,Mrs. Julia Wright sylissään tytär Eldora,Emma Duley(takana tytär Laura),Lillian Everett,Mrs.Laura Duley joka pitelee poikaansa Jeffersonia ja Ellen Ireland.

Löysin näitä eri kuvakoelmia netistä ja nämät kuvan henkilöt ovat kyllä nimistä päätellen Irlantilaisia/englantilaisia,mutta todella paljon oli uhrien joukossa skandinaaveja nimistä päätellen ja olihan Minnesota suomalaisille jo ilmaston puolesta sopiva paikka Amerikoissa. Arviot pelkkien emigranttien uhreista ovat aika kovat 900-950 kuollutta ja sotilaat päälle l. n. 1 000 hengessä liikutaan.No eipä ollut enään Minnesota v.1863 eteenpäin Dakotojen maata.

_________
Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 11.05.2016 15:52

Ja kun dakotasodassa tai Minnesotan kansannousussa liikutaan, ei kannata unohtaa tohtori William Worrall Mayoa. Hän suoritti dakota-soturien teloituksen jälkeen tyylipuhtaan haudanryöstön ja raahasi hienon goottilaisasuntonsa pääkonttoriin dakota-soturi Cut Nosen maalliset jäännökset. Luuranko pudistettiin, kuivattiin ja lakattiin, jonka jälkeen se asetettiin suureen rautakattilaan ja pantiin näytteille. Mayo oli hyvin ylpeä löydöksestään ja hänen viiksikarvansa väpättivät mielihyvästä. Hän keskusteli usein Cut Nosen kanssa ja monesti nämä juttutuokiot venähtivät aamuyön tunneille saakka.

Mayon luona vierailevat lääketieteen oppilaat ja muut ihmiset olivat haltioissaan näkemästään, ja sadat uteliaat kädet hipelöivät Cut Nosen luita. Tämä dakota ei ollutkaan mikä tahansa kurja intiaani, vaan moninkertainen murhamies ja pelottava villi-ihminen, joka vielä vainajanakin sai ihmisten polvet tutisemaan jännityksestä ja pelosta. Cut Nosen pääkallosta tuijotti kaksi mustaa silmäkuoppaa, joiden pohjalla tuntui välkehtivän selittämätön pahuus.

Joskus 1900-luvulla Mayon klinikka palautti dakotoille Cut Nosen luut uudelleenhautausta varten.

Ikuisesti erottamattomat: Dakota-soturi Cut Nose ja hänen frendinsä tohtori Mayo

KuvaKuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » To 12.05.2016 12:52

Muistelisin että Cut Nose kirjassani oli maininta että yhden Santeen köysi katkesi ja mies putosi alas joenpenkalle ja ryömi mudassa ennen kuin otettiin kiinni ja uusiksi hirttäminen.Täytyy tarkistaa illalla kirjasta tuo juttu ja olisiko siinä mainintaa kenen Santeen kävi näin.

Sitten vielä takaisin Shetek-Järven tapahtumiin missä Dakotain puolelta 20.elokuuta,1862 tapettiin ja raiskattiin sekä vangittin paljon emigrantteja niin miehiä kuin naisia ja lapsia. Tämä tapahtuma oli sidottu Mankatoon Joulukuussa Tapaninpäivänä,1862 massa-hirttäjäisiin. Nyt astui kuvaan Kapteeni William J. Duley(edeltävässä kuvassani oli vaimon kuva Laura Duley). Kapteeni sai kunnian leikata hirttotelineen pääköyden sapelilla jolloin kaikki 38. luukua avautui samalla hetkellä ja 38.Dakotaa sätki ilmassa.Hänelle annettiin tämä kunnia siksi että hän oli menettänyt ja kärsinyt Kapinassa paljon. Hänen lapsensa 10. vuotias,4.vuotias ja 6.kuukautinen vauva. Hänen vaimonsa haavoittui ja raiskattiin,vankina 3.kuukautta mutta em. kertomuksen mukaan Lakotat järjestivät hänet vapaaksi ja hän oli vihdoin Joulukuussa,1862 vapaa.

1,400 sotilasta oli valvomassa järjestystä Tapaninpäivänä Mankatossa ja katsojia oli n. 4 000 seuraamassa ja hurraamassa kun nämät Dakotat lähtivä pilven reunalle.Alkoholin myynnin Mankaton pormestari kielsi 20.kilometrin säteellä.

Tässä tämä hyvin tuiman näköinen Kapteeni Willian J. Duley(erikoista että kuva löydettiin vasta v.2015).

Kuva

________
Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » To 12.05.2016 16:17

Dakotasota oli kiinnostava tapahtuma, johon voi aina palata.

Innostuin tutkimaan Amerikan kiinalaisten elämää 1800-luvun jäkipuoliskolla. Ja löytyyhän sieltä kaikenlaista mielenkiintoista. Muun muassa sellainen tieto, että 30 – 40 % kiinalaisista käytti oopiumia. Tämän nyt piti arvatakin, mutta mistä he sitä sitten hankkivat?

Törmäsin mielenkiintoiseen nimeen, joka on Hip sing tong tai Hip yee tong. Eikä kysymyksessä ole pelkkä henkilö, vaan laaja rikollisliiga. Lähes kaikki tongit olivat kiinalaisia, mutta joskus heidän joukostaan löytyi myös filippiinejä ja jopa eurooppalaisia. Ties vaikka joku suomalainenkin olisi ollut tongien palkkalistoilla. Tongit tulivat kaikista yhteiskuntaluokista ja he antoivat päällepäin hyväntahtoisen ja harmittoman kuvan itsestään ja järjestöstään. Todennäköisesti heidän alkuperäiset tarkoituksensa olivatkin hyvät, mutta nopeasti he havaitsivat sen, että rikollinen toiminta oli kannattavampaa. Erityisesti prostituutio, oopiumi ja uhkapelitoiminta kiinnostivat tongeja. Kun tähän lisättiin liikeyritysten maksamat “suojeluverot”, alkoi tongien toiminsa saavuttaa vuosi vuodelta yhä suurempaa voittoa. Näihin organisaatioihin mahtui aina joitakin englanninkielisiä, jotka takasivat toiminnan kansainvälisyyden.

Tongit ottivat käyttöön monia kiertoilmaisuja, jotka eivät kuulostaneet niin pahoilta mitä teot olivat. Tappamista kuvattiin ruumiinpesuna (uhrin omalla verellä), kivääri oli Dog ja pistooli Puppy. Lause “ottakaa sitten koirat ja niiden pennut mukaanne” kuvasi siis jotakin ihan muuta kuin miltä se kuulosti.
Suuret purjelaivat rahtasivat Kaliforniaan oopiumia, tyttöjä ja muuta mukavaa. Ensimmäinen askel Kalifornian kiinattarille oli huutokauppa, jossa heitä huudettiin kuin tavaraa. Siis raakaa ihmiskauppaa Hip yee tongin tyyliin. Jos olit poliisimies, sait tytön itsellesi halvemmalla kuin muun ammatin edustajat. Täytyihän poliiseja voidella. Kiinalaisia ilotaloja syntyi kuin sieniä sateella ja sama käytäntö jatkui sielläkin. Virkavallan edustajalle tarjottiin parasta mitä talosta löytyi. Tietenkin nämä iloluolat oli suunnattu kiinalaisille, mutta kyllä niissä joskus valkoihoinenkin matkamies pistäytyi tutustumassa aasialaisen ilolinnun taitoihin. Huorat pidettiin kurissa uhkailuilla ja väkivallalla. Tongien erikoismiehet hallitsivat kiinalaiset kidutusmenetelmät ja tämä takasi sen, että tytöt eivät uskaltaneet karata.

Myös oopiumin käyttö laajeni ja joka kymmenes amerikkalais-kiinalainen jäi aineeseen koukkuun. Ja jos et käyttänyt oopiumia etkä kaivannut huorien seuraa, olit todennäköisesti koukussa uhkapeliin. Yhtä kaikki, tongit käärivät voitot taskuihinsa ja virnistelivät tyytyväisinä toisilleen. Monissa bordelleissa pääsit kokeilemaan näitä kaikkia samalla käynnillä. Ensin pistäydyit pelipöydässä, sitten pujahdit kiinalaiskaunottaren yksityisvastaanotolla ja lopuksi tupruttelit oopiumia. Rahaa paloi mutta elämä oli mukavaa edes yhden illan...

Vuosina 1852 – 1872 Hip yee tong järjesti Kaliforniaan noin 6000 aasialaista naista, joka oli 87 % kaikista Yhdysvaltoihin kuljetetuista aasialaisnaisista. Siis melkoinen määrä tyttöjä, joita myytiin suoraan asiakkaalle seksiorjaksi tai ilotaloihin. Kaikkein surkein oli vähemmän kauniiden tyttöjen kohtalo, sillä he joutuivat toinen toistaan vastenmielisimpiin paikkoihin,

Järjestö kääri tyttökaupallaan arvilta 200 000 dollaria puhdasta voittoa kyseisten vuosien aikana. Homma vaikeutui kun maahanmuuttokomissio työnsi nenänsä näihin tyttökuljetuksiin ja pyrki estämään tietyntyyppisten tyttölasten maahanmuuton Kaliforniaan. Tietyntyyppiset oli luokiteltu “irstas tai säädytön”-nimikkeen (Lewd or Debauched) alle. Hongkongissa toimiva Amerikan konsulaatti otti tehtäväkseen selvittää ketkä tytöistä kuuluivat näihin irstailijoihin ja ketkä puolestaan olivat siveitä neitosia. Kun tarkat tutkimukset oli tehty, kunnolliseksi havaitut neitokaiset saivat hyväksytty-merkinnän käsivarteensa ja heidät lähetettiin satamamestarille, joka puolestaan suoritti omat tutkimuksensa tyttöjen Amerikka-kelpoisuuden selvittämiseksi. Vasta sen jälkeen kiinatar sai luvan ostaa matkalipun Kaliforniaan.

Olisi mukava tietää millaisia nämä konsulien ja satamamestarin tutkimukset mahtoivat olla. Ilmeisesti melko perusteellisia, sillä eiväthän he olisi muutoin voineet tietää kuka oli liian säädytön lähetettäväksi Amerikkaan.

Tongien valtakausi päättyi San Franciscon maanjäristykseen 1906., jolloin myös suurin osa ilotaloista tuhoutui.

Asiasta luin kirjasta Labor Immigration Under Capitalism: Asian Workers in the United States ...
/Lucie Cheng, Edna Bonacich

Ah Toy oli San Fransiscon barbaarirannikon ensimmäinen aasialainen prostituoitu . Hänen kerrotaan olleen nuorena hätkähdyttävän kaunis ja miehet maksoivat pikku omaisuuksia kullassa lemmenhetkestä hänen kanssaan. En tiedä pääsikö tongien järjestö kultaan käsiksi vai pitikö Ah Toy itse omaisuutensa. Hän toimi myöhemmin Friscon kiinalaiskorttelien ilotaloissa Madamena, jota ilotytöt kunnioittivat syvästi.

Kuva

Ja kiinalaisia prostituoituja Friscosta

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Pe 13.05.2016 11:50

Hyvin mielenkiintoista Haukka olit löytänyt ja olen myös jossain törmännyt tuohon Tong nimeen l. Kiinan Mafiaan. Nykyisin ovat tai olivat jo menneisyydessäkin Triadeja. Bisnes miehinä nämät Kiinalaiset olivat huippuluokkaa Yhdysvalloissa ja olivat myös hyvin julmaa porukkaa joita kannatti pelätä.Ilotalo ja oopiumi bisnes tuotti paljon rahaa mutta parhaat rahat tuli ihmiskaupasta kun tuotiin Yhdysvaltoihin näitä Kiinalaisia eri töihin ja sama kun Kiinalainen kuoli Yhdysvalloissa niin Tongit ottivat hyvän rahan omaisilta sillä he lupasivat että kuolleen tuhka viedään takaisin Kiinaan haudattaviksi.

Tarkoitan tällä juuri tuota 1850-1900 välistä aikaa.

Tässä Triad jäsen San Francisco,v.1879.Ilme on lukematon kuten Aasialaisilla on aina.
Kuva

___________
Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Pe 13.05.2016 12:37

Laitetaan myös kaunis ja luxus Kiinalainen prostitoitu esiin 1800-luvulta.

Kuva

Vastapainona kaunis Ponca tyttö v.1880-1890 väliseltä ajalta.

Kuva


_________
Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Pe 27.05.2016 09:33

Harvinainen dagerrotypiakuva vuodelta 1851. Onhan tämä kinkereillä tuttu, mutta sen asetelma on erikoislaatuinen. Valkoinen nainen ja intiaanipäällikkö. Tietävimmät tunnistavat tanssijatar Lola Montezin. Hänen miesseuralaisensa puolestaan on cheyenne-päällikkö nimeltään Alights-On-A-Cloud, josta monikaan ei tiedä mitään.

Kuva

Kuvan takaa löytyy tarina, jota en kuitenkaan voi kertoa koska en tiedä millainen tarina se on.

Miksi nämä kaksi päätyivät samaan potrettiin, se on arvoitus. Lola teki kiertueen Yhdysvaltain itärannikolle vuonna 1851 ja kuva on juuri samalta vuodelta. Todennäköisesti Alights-On-A-Cloud oli ollut ihmettelemässä suurkaupunkien nähtävyyksiä ja matkallaan hän oli tutustunut myös Lolan tanssitaiteeseen. Lola ei ollut aivan kuka tahansa, vaan Suomessa asti tunnettu irlantilaissyntyinen tanssijatar. Eikä Lolan kuuluisuus rajoittunut pelkkään tanssiin. Ei pojat ei. Lola osasi irstailla ja teki sen siksi taitavasti että toinen toistaan kunnia-arvoisemmat eurooppalaiset olivat valmiit tarjoamaan vaikka mitä päästäkseen tämän seksikkään tanssijattaren hameen alle. Ja kyllä he pääsivätkin. Lolasta tuli oman aikakautensa miestennielijä vailla vertaa.

Ehkä Alights-On-A-Cloud oli yksi Lola Montezin rakastajista. Asialla tuskin on merkitystä sen enempää. Tämän cheyenne-päällikön viimeinen matka odotti jo nurkan takana sillä hän kuoli saman vuoden aikana kun kuva oli otettu. Alights-On-A-Cloud ei kuollut suinkaan mihinkään tautiin, vaan hänet ammuttiin hengiltä. Ampumaväline oli jousipyssy, jonka takaa puolestaan löytyi nuori pawnee-soturi. Tapahtumahetkellä Alights-On-A-Cloud oli pukeutuneena tyylikkääseen rautahaarniskaan, joka oli espanjalaista alkuperää. Näin päällikön oli tarkoitus olla täysin haavoittumaton. Haarniska suojasi koko hänen kehoaan, mutta ei silmiä. Oli siis kohtalon ivaa, että pawnee-soturin nuoli iskeytyi cheyennepäällikön toiseen silmään. Sokaistuneena hän putosi maahan ratsunsa selästä, eikä kyennyt enää torjumaan voitonvarman pawneen lopullista hyökkäystä.

Lola Montez jatkoi toisaalla tanssejaan ja miersten hurmaamista. Sivutöinään hän järjesti muutaman liian innokkaan hepun pois päiviltä. Lolaa ei koskaan tuomittu murhista, sillä näyttö häntä vastaan oli riittämätön. Hän ei kuitenkaan elänyt erityisen vanhaksi, vaan kuoli sukupuolitautiin.
Haukka

Vastaa Viestiin