pahkinoita purtavaksi

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Witko
Posts: 7880
Joined: Tue 09.02.2010 14:59
Location: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Witko » Thu 02.05.2019 20:53

Haukka wrote:
Sun 28.04.2019 18:19
Välittömästi Wapun jälkeen teen paluun Kinkereille. Kysymysten aihe ei ole vallan tuttu, mutta kyllä noita yrittää voi. Joistakin siouxeista ja cheyenneistä olen joskus kuullutkin, mutta nuo arapahot?? Jotakin koirankuonolaisia, muistaakseni söivät naapurien kaikki koirat. Samanlaisia herkuttelijoita kuin assiniboinetkin. Arapahojen sotaisin haara roikkui sinnikkäästi cheyennien mukana mutta tiukan paikan tullen arapahoja ei näkynyt mailla eikä halmeilla. tämä kysymysten tapahtumasarja ei tule esiin kuin tutkimalla alan kirjallisuutta. Voi olla tuttukin juttu, mutta jätetään torstaille. Silloin olen paremmassa iskussa ja tiputtelen vastauksia tiuhaan tahtiin kuin Buffalo Bill biisoneita.
**********************************************************
Ensin tuli mimmit väärään osioon ja huomasin että evp. vikavirta-asentaja-masentaja Haukka Halogeen pitää nähtävästi kiinni tuosta Kiirastorstaista ja eihän siihen ole kuin vajaa vuosi enään. Nyt vielä lopullinen vinkki että tapahtumapaikkana on Pohjois-Amerikan Yhdysvallat ja erinäiset sedät ja tädit siellä päin. Halogeeni Haukka ei ole siis vielä toipunut Vappu simasta ja ilmapalloista ja evp. makoilee kotona lattialla allaan rouhittu bampumatto.

Witko Wilpitön

Haukka
Posts: 6326
Joined: Fri 12.03.2010 21:08
Location: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Haukka » Fri 03.05.2019 18:23

Witko wrote:
Sat 13.04.2019 20:08
Vaihdetaan Bear Pawin jälkeen suuntaa ja aikaa ja uudet pähkinät.

1. Tämä hyvin verinen ja samalla lyhyt aikaväli tapahtui Nebraskan territoryssä vuonna 1864. Saman vuoden kesällä oli jo tapahtunut ensimmäinen verilöyly jossa olivat mukana cheyennien dog soldiersit ja siouxit sekä arapahoja. Republican-ja Platte riverillä oli jo tapahtunut kahdeksan julmaa hyökkäystä vähän aiemmin joissa oli tapettu julmasti runsas määrä emigrantteja. Hyökkäykset kohdistuivat Oregon Trailille joka jäi tuona verisenä kesänä toisella nimellä historiaan. Koko tuona kesänä tapettiin sata emigranttia.

Millä nimellä kutsuttiin Verilöylysarjaa kutsuttiin myöhemmin historiassa ?

2. Loppukesästä 1864 alkoi kahden päivän aikana hyvin verinen massamurhien sarja. Emigrantit saivat kokea Nebraskan ja Kansasin pikkujokien kautta siouxien, cheyennien hyökkäykset tiloilleen ja kuinka paljon tapettiin tämän terrorin aikana emigrantteja tuolla alueella joka oli saman niminen raid kuin saman vuoden syksyllä oleva Yhdysvaltain Sisällissodan taistelu Unionin ja Konfederaation välillä.

Kuinka paljon siis tapettiin emigrantteja tällä raidilla joka oli saman niminen kuin em. Sisällissodan taistelu ja raidin nimi ?

3. Myöhäiskesän lopulla aamulla anivarhain intiaanit hyökkäsivät tilalle joka oli 1,5 kilometrin Oakista luoteeseen Nebraskassa. Tämä julma verilöyly oli hyvin raju ja mikä oli tämän ison emigrantti perheen nimi ja mitä tässä hyökkäyksessä tapahtui oikein ja kuinka paljon tapettiin emigrantteja ja otettin myös vankeja ?

4. Cheyennet ja siouxit saapuivat tämän jälkeen Smoky Hill-joelle arapahojen leiriin ja siellä oli päällikkönä arapaho joka tunnettiin "rauhan päällikkönä". Mitä osaa tämä päällikkö esitti ja mukana myös oli yksi kapinallinen siouxien sotapäällikkö.

Mitä tuolla arapaholeirillä tapahtui ja minkä niminen oli tämä arapaho päällikkö ja tämä sioux sotapäällikkö ja miten hän liittyi tähän tapahtumaan ?

4. A. Mihin tämä verilöyly päättyi ja ketkä osapuolet tekivät sopimuksen. Minkä nimiset päällikköt intiaaneilta ja kuka oli Yhdysvaltain edustajana ?

Witko


1. En tiedä miksi tuota varilöylyjen sarjaa kutsutaan historiassa, mutta ilmeisesti tässä haetaan cheyenne sotaa. Mitään muuta en keksi. Kysymyksessä oli cheyennien ja arapahojen aloittamat kostotoimenpiteet, jotka kohdistuivat emigrantteihin. Oikeastaan ihan ymmärrettävä jurttu. Maahanmuuttajat valtasivat nopeassa tahdissa niitä alueita tasangoilla, joita cheyennet ja arapahot pitivät ominaan. Oregonin tien postivaunut ja muut karavaanit olivat hyvä hyökkäyskohde kuten myös pienet siirtolaisasutukset jokien varsilla. Pahimmat verilöylyt sattuivat Nebraskassa Blue riverin latvoilla ja toisinaan näissä hyökkäyksissä auttoivat siouxit, eniten ehkäpä lakotoihin lukeutuvat oglalat. Ratsastavista intiaaneista tehtiin jonkin verran havaintoja. He tulivat kuin tyhjästä ja katosivat Blue riverin laaksossa leijuvaan usvaan kuin aaveet.

Tuo verilöylyjen täyttämä ajanjakso oli kiduttavan kuuma ja lähes sateeton. Aurinko paahtoi päivisin kuumempana kuin aikoihin ja tuulenvire oli lähes koko loppukesän niin vähäinen, ettei se juurikaan vilvoittanut uudisasukkaita. Alueen intiaanit sen sijaan olivat tottuneet kuumiin kausiin, eikä heille tuottanut vaikeuksia liikkua Nebraskan kuuman taivaan alla. Biisonipreeria levisi vihertävänä joka suuntaan, mutta jokien reunamilta löytyi myös pensasmaista kasvillisuutta. Niiden suojassa emigranttien vankkurit vierivät hitaasti pitkin Oregonin vanhaa tietä...

Tämä vastaus riittääkin kysymys ykköseen, sillä tapahtumat alkavat vasta kysymys kakkosesta.
Haukka

Haukka
Posts: 6326
Joined: Fri 12.03.2010 21:08
Location: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Haukka » Fri 03.05.2019 20:44

Kakkoseen tarjotaan Little Blue riverin hyökkäykset, joita oli kyseisen joen varsille useita yhtä lailla Nebraskassa kuin Kansasissakin. Pääosaa näissä hyökkäyksissä esittivät cheyennien pahamaineiset mutta uljaat koirasotilaat. Tukijoukot muodostuivat nuorista siouxeista ja arapahoista. Kutsumattomista intiaani-vieraista kärsittiin monilla maatiloilla noin 100 kilometrin alueella nykyisten Hastingin ja Fairburyn välillä. Eräs näistä maatiloista oli Libertyn farmi, jonne oli leiriytynyt kaksi vankkurikaravaania. Cheyennet aseveljineen tulivat paikalle keskipäivän aikaan ja tuskin tarvitsee kertoa, että heitä ei ollut kutsuttu vierailulle. Toinen karavaani kuului Simontonille & Smithille ja kuljetustarvikkeisiin kuului erilaisia rautatyökaluja ja muuta tarviketta 22,000 dollarin edestä. Läheisellä niityllä käyskenteli 150 S&S:än karavaaniin kuuluvaa härkää, joita paimensi kymmenkunta paimenta. Osa koirasotilaista ratsasti kiljuen laitumelle ja sai härät vauhkoontumaan täysin. Yllätetyt paimenet tapettiin kylmästi niitylle. Myös useat häristä jäivät elottomina tai kuolintuskissaan ruohikolle loppujen rynnätessä mylvien pakoon. Intiaanien villit huudot täyttivät autereisen ilman, kun he kääntyivät siepatakseen toisella laitumella olevat 80 muulia. Homma ei syystä tai toisesta kuitenkaan onnistunut.

Uudisasukkaat olivat intiaanien vierailun ajaksi majoittuneet vankkureiden sisälle suojaan. Cheyennien ja heidän tukijoukkojensa kadottua paikalta vankkureista alkoi purkautua ulos kaikkein rohkeimpia siirtolaisia kiväärit käsissään. Kun intiaaneja ei näkynyt mailla eikä halmeilla niin siirtolaiset purkivat vankkurien alkoholilastin. Yön turvin he ottivat muulit mukaansa ja kuljettivat viinan ja eläimet turvaan parinkymmenen kilometrin päässä olevalle Kiowa Stationille. Vain hieman myöhemmin cheyennet kumppaneineen palasivat Libertyn maatilalle, polttivat sinne jätetyt vankkurit ja ottivat mukaansa vankkureihin jätetyt tavarat. Alkoholia ei ilmeisestikään ollut jätetty vaunuihin ollenkaan ja se ai cheyennet entistä suuremman raivon valtaan. Viina ja varsinkin viski oli heidän lempijuomiaan kuten Fort Bentin vaiheista lukeneet lukijat tietävätkin. Alkoholi oli 1840 ja -50-luvuilla rappioittanut pahasti ennen niin ylvästä kansaa. Silminnäkijöiden kertomuksissa kuvattiin varsinaisia ryhmäkännäämisiä, joihin naiset ja jopa lapset olivat ottaneet osaa. Vaikkakin varhain 1860-luvulla pahimmasta juomakierteestä oli jo päästy, cheyennet olisivat mielellään tuoneet leiriin tuliaisiksi muutaman tynnyrin hyvää tulilientä. Nyt täytyi tyytyä muunlaiseen ryöstosaaliiseen.

Little Blue riverin ja Kiowa Stationin väliin jäänyt maakaistale oli entistä joenpohjaa ja hyvin hedelmällistä maaperää. Sen vuoksi monet siirtolaiset olivat perusaneet alueelle maatilojaan. Nyt nämä farmit joutuivat järjestään cheyennien, arapahojen ja siouxien huomion kohteiksi. Nuoret soturit halusivat ryöstösaalista eivätkä kaihtaneet verenvuodatusta. Vanhat rauhansopimukset jaa maasopimukset eivät olleet taanneet onnellista tulevaisuutta tasangoilla ja nyt moni siirtolainen sai maksaa siitä kalliin hinnan.

Eräs intiaanien tuhovimman kohteeksi joutunut karjatila (hyvin lähellä Kiowa Stationia) kuului Joseph Eubankille. Oikeastaan tilalla asui kaksi perhettä, sillä myös Josephin isä vaimoineen ja lapsineen kuului tilan asukkaisiin. Mutta hm, tämä taitaakin kuulua jo kollmoskysymykseen.
Haukka

Witko
Posts: 7880
Joined: Tue 09.02.2010 14:59
Location: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Witko » Sat 04.05.2019 15:59

Haukka wrote:
Fri 03.05.2019 18:23
Witko wrote:
Sat 13.04.2019 20:08
Vaihdetaan Bear Pawin jälkeen suuntaa ja aikaa ja uudet pähkinät.

1. Tämä hyvin verinen ja samalla lyhyt aikaväli tapahtui Nebraskan territoryssä vuonna 1864. Saman vuoden kesällä oli jo tapahtunut ensimmäinen verilöyly jossa olivat mukana cheyennien dog soldiersit ja siouxit sekä arapahoja. Republican-ja Platte riverillä oli jo tapahtunut kahdeksan julmaa hyökkäystä vähän aiemmin joissa oli tapettu julmasti runsas määrä emigrantteja. Hyökkäykset kohdistuivat Oregon Trailille joka jäi tuona verisenä kesänä toisella nimellä historiaan. Koko tuona kesänä tapettiin sata emigranttia.

Millä nimellä kutsuttiin Verilöylysarjaa kutsuttiin myöhemmin historiassa ?

2. Loppukesästä 1864 alkoi kahden päivän aikana hyvin verinen massamurhien sarja. Emigrantit saivat kokea Nebraskan ja Kansasin pikkujokien kautta siouxien, cheyennien hyökkäykset tiloilleen ja kuinka paljon tapettiin tämän terrorin aikana emigrantteja tuolla alueella joka oli saman niminen raid kuin saman vuoden syksyllä oleva Yhdysvaltain Sisällissodan taistelu Unionin ja Konfederaation välillä.

Kuinka paljon siis tapettiin emigrantteja tällä raidilla joka oli saman niminen kuin em. Sisällissodan taistelu ja raidin nimi ?

3. Myöhäiskesän lopulla aamulla anivarhain intiaanit hyökkäsivät tilalle joka oli 1,5 kilometrin Oakista luoteeseen Nebraskassa. Tämä julma verilöyly oli hyvin raju ja mikä oli tämän ison emigrantti perheen nimi ja mitä tässä hyökkäyksessä tapahtui oikein ja kuinka paljon tapettiin emigrantteja ja otettin myös vankeja ?

4. Cheyennet ja siouxit saapuivat tämän jälkeen Smoky Hill-joelle arapahojen leiriin ja siellä oli päällikkönä arapaho joka tunnettiin "rauhan päällikkönä". Mitä osaa tämä päällikkö esitti ja mukana myös oli yksi kapinallinen siouxien sotapäällikkö.

Mitä tuolla arapaholeirillä tapahtui ja minkä niminen oli tämä arapaho päällikkö ja tämä sioux sotapäällikkö ja miten hän liittyi tähän tapahtumaan ?

4. A. Mihin tämä verilöyly päättyi ja ketkä osapuolet tekivät sopimuksen. Minkä nimiset päällikköt intiaaneilta ja kuka oli Yhdysvaltain edustajana ?

Witko


1. En tiedä miksi tuota varilöylyjen sarjaa kutsutaan historiassa, mutta ilmeisesti tässä haetaan cheyenne sotaa. Mitään muuta en keksi. Kysymyksessä oli cheyennien ja arapahojen aloittamat kostotoimenpiteet, jotka kohdistuivat emigrantteihin. Oikeastaan ihan ymmärrettävä jurttu. Maahanmuuttajat valtasivat nopeassa tahdissa niitä alueita tasangoilla, joita cheyennet ja arapahot pitivät ominaan. Oregonin tien postivaunut ja muut karavaanit olivat hyvä hyökkäyskohde kuten myös pienet siirtolaisasutukset jokien varsilla. Pahimmat verilöylyt sattuivat Nebraskassa Blue riverin latvoilla ja toisinaan näissä hyökkäyksissä auttoivat siouxit, eniten ehkäpä lakotoihin lukeutuvat oglalat. Ratsastavista intiaaneista tehtiin jonkin verran havaintoja. He tulivat kuin tyhjästä ja katosivat Blue riverin laaksossa leijuvaan usvaan kuin aaveet.

Tuo verilöylyjen täyttämä ajanjakso oli kiduttavan kuuma ja lähes sateeton. Aurinko paahtoi päivisin kuumempana kuin aikoihin ja tuulenvire oli lähes koko loppukesän niin vähäinen, ettei se juurikaan vilvoittanut uudisasukkaita. Alueen intiaanit sen sijaan olivat tottuneet kuumiin kausiin, eikä heille tuottanut vaikeuksia liikkua Nebraskan kuuman taivaan alla. Biisonipreeria levisi vihertävänä joka suuntaan, mutta jokien reunamilta löytyi myös pensasmaista kasvillisuutta. Niiden suojassa emigranttien vankkurit vierivät hitaasti pitkin Oregonin vanhaa tietä...

Tämä vastaus riittääkin kysymys ykköseen, sillä tapahtumat alkavat vasta kysymys kakkosesta.
*********************************************************************
Haukka sähköasentaja-sekä masentaja on herännyt koomasta ja heti on mies nokkela kuin riihipiru ja siltä myös näyttää tämä vastaus.
Tätä hain missä tapahtumat keskittyivät kolmeen elokuun päivään 7, 8 ja 9.päivä, 1864. Tämä sai nimen Massacre along the Medicine Road. Massacre of the Little Blue River ja/tai Massacre of Oak Grove olivat muita nimiä tälle elokuun kuumuuteen ja verisyyteen.
Cheyennien dog soldiers, oglalat ja arapahot oli päävastuussa veritöistä noina kolmena päivänä. Hyökkäykset alkoivat kesäkuun alussa, mutta tämä aikajakso 7.08.- 09.08.,1864 oli tämä kyseinen verilöylyjen sarja.

Kyllähän tuota koko v. 1864 alusta alkaen käytyä sotaa voi hyvin cheyenne-sodaksi kutsua myös. Kirjailija George Hyde kutsui tätä" Pahin Intiaanien Raidi Nebraskan historiassa" tarkoittaen kolmea lohdutonta päivää, Elokuun 7-9,1864.

Witko

Witko
Posts: 7880
Joined: Tue 09.02.2010 14:59
Location: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Witko » Sat 04.05.2019 16:24

Haukka wrote:
Fri 03.05.2019 20:44
Kakkoseen tarjotaan Little Blue riverin hyökkäykset, joita oli kyseisen joen varsille useita yhtä lailla Nebraskassa kuin Kansasissakin. Pääosaa näissä hyökkäyksissä esittivät cheyennien pahamaineiset mutta uljaat koirasotilaat. Tukijoukot muodostuivat nuorista siouxeista ja arapahoista. Kutsumattomista intiaani-vieraista kärsittiin monilla maatiloilla noin 100 kilometrin alueella nykyisten Hastingin ja Fairburyn välillä. Eräs näistä maatiloista oli Libertyn farmi, jonne oli leiriytynyt kaksi vankkurikaravaania. Cheyennet aseveljineen tulivat paikalle keskipäivän aikaan ja tuskin tarvitsee kertoa, että heitä ei ollut kutsuttu vierailulle. Toinen karavaani kuului Simontonille & Smithille ja kuljetustarvikkeisiin kuului erilaisia rautatyökaluja ja muuta tarviketta 22,000 dollarin edestä. Läheisellä niityllä käyskenteli 150 S&S:än karavaaniin kuuluvaa härkää, joita paimensi kymmenkunta paimenta. Osa koirasotilaista ratsasti kiljuen laitumelle ja sai härät vauhkoontumaan täysin. Yllätetyt paimenet tapettiin kylmästi niitylle. Myös useat häristä jäivät elottomina tai kuolintuskissaan ruohikolle loppujen rynnätessä mylvien pakoon. Intiaanien villit huudot täyttivät autereisen ilman, kun he kääntyivät siepatakseen toisella laitumella olevat 80 muulia. Homma ei syystä tai toisesta kuitenkaan onnistunut.

Uudisasukkaat olivat intiaanien vierailun ajaksi majoittuneet vankkureiden sisälle suojaan. Cheyennien ja heidän tukijoukkojensa kadottua paikalta vankkureista alkoi purkautua ulos kaikkein rohkeimpia siirtolaisia kiväärit käsissään. Kun intiaaneja ei näkynyt mailla eikä halmeilla niin siirtolaiset purkivat vankkurien alkoholilastin. Yön turvin he ottivat muulit mukaansa ja kuljettivat viinan ja eläimet turvaan parinkymmenen kilometrin päässä olevalle Kiowa Stationille. Vain hieman myöhemmin cheyennet kumppaneineen palasivat Libertyn maatilalle, polttivat sinne jätetyt vankkurit ja ottivat mukaansa vankkureihin jätetyt tavarat. Alkoholia ei ilmeisestikään ollut jätetty vaunuihin ollenkaan ja se ai cheyennet entistä suuremman raivon valtaan. Viina ja varsinkin viski oli heidän lempijuomiaan kuten Fort Bentin vaiheista lukeneet lukijat tietävätkin. Alkoholi oli 1840 ja -50-luvuilla rappioittanut pahasti ennen niin ylvästä kansaa. Silminnäkijöiden kertomuksissa kuvattiin varsinaisia ryhmäkännäämisiä, joihin naiset ja jopa lapset olivat ottaneet osaa. Vaikkakin varhain 1860-luvulla pahimmasta juomakierteestä oli jo päästy, cheyennet olisivat mielellään tuoneet leiriin tuliaisiksi muutaman tynnyrin hyvää tulilientä. Nyt täytyi tyytyä muunlaiseen ryöstosaaliiseen.

Little Blue riverin ja Kiowa Stationin väliin jäänyt maakaistale oli entistä joenpohjaa ja hyvin hedelmällistä maaperää. Sen vuoksi monet siirtolaiset olivat perusaneet alueelle maatilojaan. Nyt nämä farmit joutuivat järjestään cheyennien, arapahojen ja siouxien huomion kohteiksi. Nuoret soturit halusivat ryöstösaalista eivätkä kaihtaneet verenvuodatusta. Vanhat rauhansopimukset jaa maasopimukset eivät olleet taanneet onnellista tulevaisuutta tasangoilla ja nyt moni siirtolainen sai maksaa siitä kalliin hinnan.

Eräs intiaanien tuhovimman kohteeksi joutunut karjatila (hyvin lähellä Kiowa Stationia) kuului Joseph Eubankille. Oikeastaan tilalla asui kaksi perhettä, sillä myös Josephin isä vaimoineen ja lapsineen kuului tilan asukkaisiin. Mutta hm, tämä taitaakin kuulua jo kollmoskysymykseen.
*******************************************************
2. Hyvin oli tietoa Haukalla siis sähköasentajalla-masentajalla, vaikka olikin pieni taidepaussi sedällä menossa naisten kera. Annan vähän lisää myös jotain uutta, vanhaa ja lainattua sinistä mausteeksi hyvään vastaukseen. Tämä Unionin ja Konfederaation taistelu Sisällissodassa 21.10.1864, käytiin Jacksonin Piirikunnassa, Missourissa ja tämä verinen koitos jäi historiaan nimellä Battle of the Little Blue River. No kyllä Yhdysvalloissa riitti takuulla erinäisiä littlebluerivereitä sillä oli se sen verran tavanomainen paikan nimi tai joen siis. Sunnuntaina 7.päivänä elokuuta, 1864 alkoivat tämän tapahtumasarjan verityöt Little Blue riverillä...........................

Witko

Haukka
Posts: 6326
Joined: Fri 12.03.2010 21:08
Location: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Haukka » Sat 04.05.2019 19:36

Kolmoseen hiukan vastausta.

Joseph Eubankin ankea tarina alkaa oikeastaan Missourista Kirkvillestä, jossa hänen talonsa myytiin julkisessa huutokaupassa. Syitä tähän julkiseen huutokauppaan en tiedä, mutta arvattavasti Eubankeilla meni jokseenkin huonosti. Ehkä syynä huutokauppaan oli josephin liiallinen alkoholinkäyttö tai kyvyttömyys hoitaa maatilaa. Vai olisiko ollut vain huono maaperä. Joka tapauksessa kaikki meni ja Joseph päätti aloittaa uuden paremman elämän Nebraskan territoriossa, josta kantautui siirtolaisten uutisia hyvästä maaperästä. Nahkahousujen lahkeet Missourin kesätuulessa lepattaen Joseph keräsi katraansa kokoon ja valjasti vankkurit pitkää matkaa varten. Tähän katraaseen kuului vaimo Ruthin lisäksi aikamoinen liuta tenavia, joita Joseph oli tehtaillut sillä päällä ollessaan.

No niin. Eubankit siis matkasivat Nebraskaan. Aurinko porotti vallattomasti taivaalta ja hiki virtasi vankkurien sisällä, jossa itseasiassa oli kuuma kuin helvetissä. Kaikesta huolimatta perille päästiin kutakuinkin ehjänä ja perhe päätti asettua Josephin vanhimman pojan Joe juniorin hirsimajan välittömään läheisyyteen Blue riverin varrella. Joe jr oli töissä rancherina läheisellä Kiowa Stationilla. Varhain aamulla elokuun 7. päivänä 1864 Joseph oli matkalla Kiowa ranchille auttamaan heinätöissä poikiaan Joea ja Freddyä. Josephilla oli mukanaan hänen 13-vuotias varhaisteininsä James ja 7-vuotias pojanpoika Ambrose Asher. Matka keskeytyi kun muuan yksinäinen cheyenne ilmaantui reitin varteen ja viittoili vankkureita pysähtymään. Ystävällinen Joseph antoi cheyennelle vähän tupakkaa ja aikoi jatkaa matkaa, kun tilanne sai oudon lisäpiirteen. Tässä tapauksessa tieto vaihtelee, mutta erään silminnäkijähavannon mukaan cheyenne tempaisi esiin jousensa ja kohdisti nuolen osoittamaan vetohärkiä (tieto George Michnon kirjasta).

Intiaanin aikeet tajutessaan Joseph huudahti terävästi ja yritti työntää jousta ja nuolta sivuun. Teolla oli vakavat seuraukset, sillä ärsyyntynyt cheyenne suuntasi nyt nuolensa suoraan Josephin rintaan. Hetkeä myöhemmin useampi nuoli oli lävistänyt Josephin. Samalla hetkellä paikalle ilmestyi lisää cheyennejä. Tilanne oli hetkessä muuttunut aamuiseksi painajaiseksi, jolle ei näkynyt loppua. Finninaamainen teinipoika James hyppäsi vankkureista ja otti hurjan spurtin päästääkseen karkuun cheyenneiltä. Mutta yritys oli toivoton. Lähes 50 cheyenneä ympäröi hänet, eikä nuorella Jamesilla ollut pienintäkään mahdollisuutta päästä pakoon. Hän kuoli tien varteen. Vankkureihin jäänyt 7-vuotias Ambrose yritti hänkin paeta, mutta eräs cheyenneistä tarttui poikaan ja sitoi hänet lujasti poninsa selkään. Vetohärät rynnistivät pakoon, mutta intiaanit seurasivat niitä nuori vanki mukanaan.

Samaan aikaan Roperin perheen (myös Blue riverin uusia siirtolaisia) 16-vuotias Laura-tytär teki aamuisen vierailun hyvän ystävänsä Lucinda Eubankin luona. Tyttö teki matkan liftaamalla Jonathan Butlerin vankkureihin. Jonathan ei ollut namusetä, joten nuori tyttö saattoi huoletta kulkea hänen matkassaan. Myöhemmin iltapäivällä Laura lähti kotimatkalle Lucindan ja tämän miehen William Eubankin sekä pienten lasten saattelemana. Päästyään sadan metrin päähän Eubankien hirsimökistä nuoret kuulivat naisäänen kiljuvan suoraa kurkkua. Huuto tuli mökin suunnalta ja William tunnisti sen henkisesti häiriintyneen sisarensa Doran ääneksi. Hätääntynyt William riensi äänen suuntaan, mutta tuli liian myöhään. Hän näki cheyennien heittävän julmasti hänen sisarensa maahan ja aloittavan rituaalisen raiskaamisen, jota kutsutaan "Preerialle seivästetyn naisen häpäisyksi". Paikalla oli myös velipoika Henry, joka koetti tuloksettomasti puolustaa siskoaan. Williamin silmien edessä Henry haavoittui kuolettavasti. Hänen ruumiinsa löydettiin myöhemmin läheisestä pensaikosta, jonne hän oli raahautunut kuolemaan. Dora surmattiin paikan päällä rituaalimenojen päätteeksi. William säntäsi pakoon kohti Blue riveriä, mutta cheyenne-soturit sieppasivat hänet. Lyhyen tapaamisen päätteeksi William seurasi Henryä ja Doraa paikkaan, josta kukaan ei ole palannut.

Laura Roper, Lucinda Eubank ja kaksi pientä lasta katselivat mykistyneinä verilöylyä läheisestä tiheiköstä uskaltamatta liikkua minnekään. Kun toinen lapsista alkoi itkeä, cheyenne-soturit työntyivät äänen hälyttämänä tiheikköön. Kauhusta laajennein silmin nelikko tuijotti tummaihoisia pitkähiuksisia miehiä, joiden silmämunat muljahtelivat peloittavasti ja joiden iho kiilteli hiestä ja verestä. Tällä kertaa intiaanit kuitenkin olivat saaneet tarpeekseen tappamisesta ja nelikko otettiin vangiksi.

Witko kysyi surmattujen määriä, mutta en ole löytänyt oikein luotettavaa tietoa. Tappaminen joka tapauksessa jatkui, sillä cheyennet kävivät läpi lähes jokaisen maatilan Blue riverin varrella Nebraskassa ja Kansasissa. Joku lähde puhui noin 40 surmatusta, jossain oli maininta sadasta tapetusta siirtolaisesta. Aihe jatkuu vielä...
Haukka

Witko
Posts: 7880
Joined: Tue 09.02.2010 14:59
Location: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Witko » Sat 04.05.2019 21:45

Haukka wrote:
Sat 04.05.2019 19:36
Kolmoseen hiukan vastausta.

Joseph Eubankin ankea tarina alkaa oikeastaan Missourista Kirkvillestä, jossa hänen talonsa myytiin julkisessa huutokaupassa. Syitä tähän julkiseen huutokauppaan en tiedä, mutta arvattavasti Eubankeilla meni jokseenkin huonosti. Ehkä syynä huutokauppaan oli josephin liiallinen alkoholinkäyttö tai kyvyttömyys hoitaa maatilaa. Vai olisiko ollut vain huono maaperä. Joka tapauksessa kaikki meni ja Joseph päätti aloittaa uuden paremman elämän Nebraskan territoriossa, josta kantautui siirtolaisten uutisia hyvästä maaperästä. Nahkahousujen lahkeet Missourin kesätuulessa lepattaen Joseph keräsi katraansa kokoon ja valjasti vankkurit pitkää matkaa varten. Tähän katraaseen kuului vaimo Ruthin lisäksi aikamoinen liuta tenavia, joita Joseph oli tehtaillut sillä päällä ollessaan.

No niin. Eubankit siis matkasivat Nebraskaan. Aurinko porotti vallattomasti taivaalta ja hiki virtasi vankkurien sisällä, jossa itseasiassa oli kuuma kuin helvetissä. Kaikesta huolimatta perille päästiin kutakuinkin ehjänä ja perhe päätti asettua Josephin vanhimman pojan Joe juniorin hirsimajan välittömään läheisyyteen Blue riverin varrella. Joe jr oli töissä rancherina läheisellä Kiowa Stationilla. Varhain aamulla elokuun 7. päivänä 1864 Joseph oli matkalla Kiowa ranchille auttamaan heinätöissä poikiaan Joea ja Freddyä. Josephilla oli mukanaan hänen 13-vuotias varhaisteininsä James ja 7-vuotias pojanpoika Ambrose Asher. Matka keskeytyi kun muuan yksinäinen cheyenne ilmaantui reitin varteen ja viittoili vankkureita pysähtymään. Ystävällinen Joseph antoi cheyennelle vähän tupakkaa ja aikoi jatkaa matkaa, kun tilanne sai oudon lisäpiirteen. Tässä tapauksessa tieto vaihtelee, mutta erään silminnäkijähavannon mukaan cheyenne tempaisi esiin jousensa ja kohdisti nuolen osoittamaan vetohärkiä (tieto George Michnon kirjasta).

Intiaanin aikeet tajutessaan Joseph huudahti terävästi ja yritti työntää jousta ja nuolta sivuun. Teolla oli vakavat seuraukset, sillä ärsyyntynyt cheyenne suuntasi nyt nuolensa suoraan Josephin rintaan. Hetkeä myöhemmin useampi nuoli oli lävistänyt Josephin. Samalla hetkellä paikalle ilmestyi lisää cheyennejä. Tilanne oli hetkessä muuttunut aamuiseksi painajaiseksi, jolle ei näkynyt loppua. Finninaamainen teinipoika James hyppäsi vankkureista ja otti hurjan spurtin päästääkseen karkuun cheyenneiltä. Mutta yritys oli toivoton. Lähes 50 cheyenneä ympäröi hänet, eikä nuorella Jamesilla ollut pienintäkään mahdollisuutta päästä pakoon. Hän kuoli tien varteen. Vankkureihin jäänyt 7-vuotias Ambrose yritti hänkin paeta, mutta eräs cheyenneistä tarttui poikaan ja sitoi hänet lujasti poninsa selkään. Vetohärät rynnistivät pakoon, mutta intiaanit seurasivat niitä nuori vanki mukanaan.

Samaan aikaan Roperin perheen (myös Blue riverin uusia siirtolaisia) 16-vuotias Laura-tytär teki aamuisen vierailun hyvän ystävänsä Lucinda Eubankin luona. Tyttö teki matkan liftaamalla Jonathan Butlerin vankkureihin. Jonathan ei ollut namusetä, joten nuori tyttö saattoi huoletta kulkea hänen matkassaan. Myöhemmin iltapäivällä Laura lähti kotimatkalle Lucindan ja tämän miehen William Eubankin sekä pienten lasten saattelemana. Päästyään sadan metrin päähän Eubankien hirsimökistä nuoret kuulivat naisäänen kiljuvan suoraa kurkkua. Huuto tuli mökin suunnalta ja William tunnisti sen henkisesti häiriintyneen sisarensa Doran ääneksi. Hätääntynyt William riensi äänen suuntaan, mutta tuli liian myöhään. Hän näki cheyennien heittävän julmasti hänen sisarensa maahan ja aloittavan rituaalisen raiskaamisen, jota kutsutaan "Preerialle seivästetyn naisen häpäisyksi". Paikalla oli myös velipoika Henry, joka koetti tuloksettomasti puolustaa siskoaan. Williamin silmien edessä Henry haavoittui kuolettavasti. Hänen ruumiinsa löydettiin myöhemmin läheisestä pensaikosta, jonne hän oli raahautunut kuolemaan. Dora surmattiin paikan päällä rituaalimenojen päätteeksi. William säntäsi pakoon kohti Blue riveriä, mutta cheyenne-soturit sieppasivat hänet. Lyhyen tapaamisen päätteeksi William seurasi Henryä ja Doraa paikkaan, josta kukaan ei ole palannut.

Laura Roper, Lucinda Eubank ja kaksi pientä lasta katselivat mykistyneinä verilöylyä läheisestä tiheiköstä uskaltamatta liikkua minnekään. Kun toinen lapsista alkoi itkeä, cheyenne-soturit työntyivät äänen hälyttämänä tiheikköön. Kauhusta laajennein silmin nelikko tuijotti tummaihoisia pitkähiuksisia miehiä, joiden silmämunat muljahtelivat peloittavasti ja joiden iho kiilteli hiestä ja verestä. Tällä kertaa intiaanit kuitenkin olivat saaneet tarpeekseen tappamisesta ja nelikko otettiin vangiksi.

Witko kysyi surmattujen määriä, mutta en ole löytänyt oikein luotettavaa tietoa. Tappaminen joka tapauksessa jatkui, sillä cheyennet kävivät läpi lähes jokaisen maatilan Blue riverin varrella Nebraskassa ja Kansasissa. Joku lähde puhui noin 40 surmatusta, jossain oli maininta sadasta tapetusta siirtolaisesta. Aihe jatkuu vielä...
*********************************************************
3. Pikalaturiasentaja Haukka Weber jatkaa kovalla % oikeita vastauksia ja aika täydellisiä sellaisia. Olen lukenut jostain kirjasta että koko tuon kesän-1864 aikana olisi tapettu 100 valkoista Nebraskassa, mutta se tieto on vähän epävarma. Eubanksin perhe kärsi eniten, sillä seitsemän tapettiin ja silvottiin sekä scalpattiin. Kolme Eubanksin perheen jäsentä otettiin vangiksi ja vankeusaika vaihtelee 9-14 kuukauteen. 7.08.-09.08 tapettiin 48. valkoista.
Ajalta 7.08.-16.08.1864 kokonais uhrimäärä oli 51 tapettua, 9 haavoittunutta ja 7. vankia. Elokuun 7.päivänä oli yksi mielenkiintoinen tapettu, sillä nimi oli Red Cloud Tom. Siis ainakin nimestä päätellen ainakin puoliverinen. 23. valkoista tapettiin tuona 7. päivänä elokuuta, 1864.

Akkujen-ylläpito masentaja Haukka Webasto on timmissä iskussa. Yksi syy miksi monet emigrantit juoksivat lähes cheyennien, lakotain syliin melkein, oli se syy että he luulivat heitä otoeiksi, jotka olivat hyvissä väleissä emigranttien kanssa ja nämät luulivat että otoet toivat heille hevosia, että he pääsisivät pakoon vihamielisiltä intiaaneilta.

Witko

Haukka
Posts: 6326
Joined: Fri 12.03.2010 21:08
Location: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Haukka » Mon 06.05.2019 07:50

Witko wrote:3. Myöhäiskesän lopulla aamulla anivarhain intiaanit hyökkäsivät tilalle joka oli 1,5 kilometrin Oakista luoteeseen Nebraskassa. Tämä julma verilöyly oli hyvin raju ja mikä oli tämän ison emigrantti perheen nimi ja mitä tässä hyökkäyksessä tapahtui oikein ja kuinka paljon tapettiin emigrantteja ja otettin myös vankeja ?

4. Cheyennet ja siouxit saapuivat tämän jälkeen Smoky Hill-joelle arapahojen leiriin ja siellä oli päällikkönä arapaho joka tunnettiin "rauhan päällikkönä". Mitä osaa tämä päällikkö esitti ja mukana myös oli yksi kapinallinen siouxien sotapäällikkö.

Mitä tuolla arapaholeirillä tapahtui ja minkä niminen oli tämä arapaho päällikkö ja tämä sioux sotapäällikkö ja miten hän liittyi tähän tapahtumaan ?4. A. 4. A. Mihin tämä verilöyly päättyi ja ketkä osapuolet tekivät sopimuksen. Minkä nimiset päällikköt intiaaneilta ja kuka oli Yhdysvaltain edustajana ?
Kolmonen ja tulikin, mutta, mutta neloseen muutama sana. Vangeiksi otetut 16-vuotias Laura Roper, hieman vanhempi Lucinda Eubank, hänen lapsensa 3-vuotias Isabelle ja alta vuoden ikäinen Will päätyivät arapahojen mukana Smoky Hill Riverin varteen, jossa arapahoilla oli leirinsä. Leiriin saapuminen tapahtui 12. elokuuta, kun sieppauksesta oli kulunut jo muutama päivä. Leiriin oli tuotu jo aiemmin samassa verilöylyssä siepattu nuori poika Ambrose Asher, joka oli turhaan yrittänyt juosta intiaaneja karkuun. Leirin ”rauhanpäällikkö” ja leppoisa mediapersoona Left Hand osti sotureilta Lauran, Isabellen ja Ambrose Asherin. Arapahot olivat luulleet Isabellea Lauran lapseksi ja siksi tyttö erotettiin ikään kuin vahingossa oikeasta äidintään Lucinda Eubankista. Itse Lucinda Eubank ja hänen vauvansa Will eivät herättäneet yhtä suurta mielenkiintoa, mutta sitten eräs lievästi ontuva sioux-soturi kiinnitti huomionsa äitiin ja lapseen. Miehen nimi oli Two Face ja kaksinaamaisuutensa vuoksi hänestä oli tullut luopio, jota siouxit eivät halunneet nähdä. Two Face piti valkoisista naisista, eikä haitannut vaikka naisella oli lapsi. Näin tehtiin kaupat ja tyytyväinen Two Face ratsasti tiehensä Lucinda ja pikku-Will matkassaan.

Pysäytän tarinan tähän, sillä sioux-päälliköstä en tiedä tämän tarinan yhteydessä yhtään mitään. Nyt siis lähteitä esiin ja totuus siouxien sotapäälliköstä?
Haukka

Haukka
Posts: 6326
Joined: Fri 12.03.2010 21:08
Location: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Haukka » Mon 06.05.2019 09:34

Koska saivartelu ei epäoleellisiin asioihin puuttuminen ei kuulu kinkerien tapoihin niin jatkan vielä juttua.

Kansakuntansa hylkimä Two Face (ehkä ex-sotapäällikkö) siis vei mukanaan Lucinda-rouvan ja hänen alta vuoden ikäisen poikansa. Mutta miten kävikään tulevan talven aikana? Two Face joutui myymään Lucindan. Tarina ei kerro kauppahinnan suuruudesta, mutta naisen uusi omistaja oli pikkupäällikkö nimeltään Blackfoot. Ehkä Witko tarkoittikin häntä. Blackfoot vei Lucindan matkassaan ja tästä alkoi se aikakausi, jota Lucinda inhoaa eniten elämässään. Blackfoot raiskasi hänet, teki sitä luultavasti yhä uudelleen ja uudelleen. Sen sijaan monet historioitsijat ovat sitä mieltä, että Two Face ei lähestynyt Lucindaa seksuaalisesti ollenkaan, ei missään nimessä raiskannut tätä. Toista oli öykkäröivä ja epämiellyttävä blackfoot. Lisäksi blackfootin tiipiin muut naispuoliset asukit kohtelivat Lucindaa erittäin epäkunnioittavasti. Mitätön valkoinen jalkavaimo, jolla oli hyvä teettaa kaikki raskaimmat ja epämieluisimmat työt-

Mutta entinen Lucindan ”omistaja” Two Face oli toista mieltä. Yhtenä aamuna hän ratsasti Blackfootin luo ja ilmoitti aikomuksensa:
-Myy valkoinen nainen takaisin. Kerro hintasi niin saat sen.

Blackfootin leveille kasvoille nousi ivallinen hymy. -Häivy ennenkuin suutun. Valkoinen squaw ei ole myytävänä, Pidän hänet itselläni.
Sanojensa tueksi Blackfoot veti naamalleen niljakkaan hymyn ja lipoi nautinnollisesti huuliaan. - Valkoinen nainen hyvä nainen, hyvin hyvä!

Kykynemättä ostamaan Lucindaa mistään hinnasta Two Face teki erikoisen ratkaisun. Hän turvautui oveluuteensa ja vaani hetkeä, jolloin Lucinda oli yksin. Sellaisen hetken koittaessa Two Face sieppasi naista kädestä ja kuiskasi. Ota pikki Willie ja Pakene majasta keskiyöllä kun muut nukkuvat. Odotan sinua humman kanssa kylän ulkopuolella.

Pakosuunnitelma pantiin täytäntöön. Yön tullen Lucinda otti pojan kainaloonsa ja hiipi ulos tiipiistä...

Image
Haukka

Haukka
Posts: 6326
Joined: Fri 12.03.2010 21:08
Location: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Haukka » Mon 06.05.2019 12:38

Ja vielä pikku jatko, jossa paha saa palkkansa.

Kaikki meni kuten Two Face oli mielessään suunnitellut. Lucinda hiipi läpi nukkuvan intiaanikylän poika matkassaan. Paikalla ei ollut vartijaa, joka olisi estänyt naisen paon. Two Face odotti leirin ulkopuolella ja yhdessä kolmikko ratsasti öiselle preerialle. Kukaan ei lähtenyt heidän peräänsä.

Two Face oli kaksinaamaisuudestaan huolimatta päässyt uudelleen väleihin kansansa joidenkin jäsenten kanssa ja toimi tuolloin oglala-siouxien pikkupäällikkönä. Suuri sekaleiri sijaitsi jokivarressa lähellä James Bordeauxin kauppa-asemaa noin 15 kilometrin päässä Fort Laramiesta. Two Face seuralaisineen ratsasti leiriin, joka koostui etupäässä ”Laramien tyhjäntoimittajista”. Tällä nimellä kutsuttiin lähinnä niitä intiaaneja, jotka vuodesta toiseen norkoilivat Laramien ympäristössä elämällä vuosimaksujen turvin sekä kerjäämällä. Keväällä 1865 tähän leiriin oli liittynyt 150 tiipiillistä ”villejä” siouxieja sekä 90 tiipiillistä arapahoja. Siis suuri määrä nälkiintyneitä intiaaneja. Juuri ennen Two Facen saapumista oli paikalle saapunut vielä suuri leirikunta päällikkö Little Thunderin brule-siouxeja, nälkäisiä hekin. Kenraali Dodge yritti järjestää intiaaneille ruoka-annoksia, mutta ne olivat vain pisara valtameressä.

Tiedustelija Charley Elstenin johtamat intiaanipolisit yrittivät pitää leirissä yllä järjestystä ja kuria. Samaan aikaan Two Face kuljetti Lucindan ja lapsen ponin selässä kylmän ja pyörteilevän North Platte-joen yli. Virta meinasi viedä monta kertaa äidin ja lapsen mukanaan. Viimein kolmikko saapui vastarannalle, jossa leiri oli. Tieto Two Facen ja Lucinda Eubankin saapumisesta kantautui nopeasti Elstenin korviin. Vain hetkeä myöhemmin kovailmeiset intiaanipoliisit ympäröivät Two Facen ja retuuttivat hänet putkaan. Lähes alaston, pahoin nälkiintynyt ja likomärkä Lucinda sekä hänen poikansa kuljetettiin turvaan Fort Laramieen. Vartiotuvassa Two Face kysyi mitä pahaa hän oli tehnyt.
-Mitäkö pahaa? Eräs intiaanipoliiseista urahti. Sinä olet pitänyt vankinasi valkoista naista. Tiedätkö mitä se meinaa? Sinua tullaan rankaisemaan kovimman mukaan.

Ei mennyt kauankaan kun myös toinen päällikkö nimeltään Blackfoot oli pidätetty. Hänen yhteytensä Lucinda Eubankin vankinaoloon selvitettiin nopeasti. Samalla rankaisutoimenpiteitä päätettiin koventaa ja Two Face sekä Blackfoot kävivät mainiosti esimerkkitapaukseksi erikoismääräykselle numero 11, jossa sanottiin mm. seuraavaa: ...tämän määräyksen alle joutuvat henkilöt tuomitaan hirtettäviksi. Toimeenpano suoritetaan asiallisen sotilaallisella tavalla, ja ruumiit jäävät roikkumaan varoituksena muille.

Näin karmealla tavalla herrojen Two Facen ja Blackfootin polut kohtasivat vielä kerran. En tiedä hirtettiinkö päälliköt yhdessä ja keskustelivatko he yhteisestä mielitietystään Lucinda Eubankista ennen kuin pyöveli ryhtyi tappotöihin. Joka tapauksessa erikoinen loppu tarinalle.
Haukka

Witko
Posts: 7880
Joined: Tue 09.02.2010 14:59
Location: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Witko » Mon 06.05.2019 21:54

Haukka wrote:
Mon 06.05.2019 07:50
Witko wrote:3. Myöhäiskesän lopulla aamulla anivarhain intiaanit hyökkäsivät tilalle joka oli 1,5 kilometrin Oakista luoteeseen Nebraskassa. Tämä julma verilöyly oli hyvin raju ja mikä oli tämän ison emigrantti perheen nimi ja mitä tässä hyökkäyksessä tapahtui oikein ja kuinka paljon tapettiin emigrantteja ja otettin myös vankeja ?

4. Cheyennet ja siouxit saapuivat tämän jälkeen Smoky Hill-joelle arapahojen leiriin ja siellä oli päällikkönä arapaho joka tunnettiin "rauhan päällikkönä". Mitä osaa tämä päällikkö esitti ja mukana myös oli yksi kapinallinen siouxien sotapäällikkö.

Mitä tuolla arapaholeirillä tapahtui ja minkä niminen oli tämä arapaho päällikkö ja tämä sioux sotapäällikkö ja miten hän liittyi tähän tapahtumaan ?4. A. 4. A. Mihin tämä verilöyly päättyi ja ketkä osapuolet tekivät sopimuksen. Minkä nimiset päällikköt intiaaneilta ja kuka oli Yhdysvaltain edustajana ?
Kolmonen ja tulikin, mutta, mutta neloseen muutama sana. Vangeiksi otetut 16-vuotias Laura Roper, hieman vanhempi Lucinda Eubank, hänen lapsensa 3-vuotias Isabelle ja alta vuoden ikäinen Will päätyivät arapahojen mukana Smoky Hill Riverin varteen, jossa arapahoilla oli leirinsä. Leiriin saapuminen tapahtui 12. elokuuta, kun sieppauksesta oli kulunut jo muutama päivä. Leiriin oli tuotu jo aiemmin samassa verilöylyssä siepattu nuori poika Ambrose Asher, joka oli turhaan yrittänyt juosta intiaaneja karkuun. Leirin ”rauhanpäällikkö” ja leppoisa mediapersoona Left Hand osti sotureilta Lauran, Isabellen ja Ambrose Asherin. Arapahot olivat luulleet Isabellea Lauran lapseksi ja siksi tyttö erotettiin ikään kuin vahingossa oikeasta äidintään Lucinda Eubankista. Itse Lucinda Eubank ja hänen vauvansa Will eivät herättäneet yhtä suurta mielenkiintoa, mutta sitten eräs lievästi ontuva sioux-soturi kiinnitti huomionsa äitiin ja lapseen. Miehen nimi oli Two Face ja kaksinaamaisuutensa vuoksi hänestä oli tullut luopio, jota siouxit eivät halunneet nähdä. Two Face piti valkoisista naisista, eikä haitannut vaikka naisella oli lapsi. Näin tehtiin kaupat ja tyytyväinen Two Face ratsasti tiehensä Lucinda ja pikku-Will matkassaan.

Pysäytän tarinan tähän, sillä sioux-päälliköstä en tiedä tämän tarinan yhteydessä yhtään mitään. Nyt siis lähteitä esiin ja totuus siouxien sotapäälliköstä?
****************************************************************
Nyt tuli virhe minulta ja tarkastin tuon oikean tiedon kirjastani ja sioux Two Face oli soturi eikä päällikkö, ei edes sota-sellainen.
Tässä koko pähkinöiden lähdekirjani ja todella loistava sellainen. Niin täynnä tarkkaa tietoa ja alkaa jo 1864 alkuvuodesta ja tätä kun lukee, niin alkaa vähän ymmärtämään miksi Sand Creek tapahtui saman vuoden marraskuussa. Tietysti kohderyhmä oli rauhallisempi leiri ja siellä ei ollut yhtään siouxia, mutta kyllä nämät murhat vaikuttivat tähän 100 päivän vapaaehtoisiin kuvernööri Evansin sotakampanjaan.

Tässä todella pikkutarkkaa tietoa Nebraskan-1864 verisestä kesästä. Amazonin peruja takavuosilta ja nyt vasta luin sen kunnolla 475 sivua. Huippukirja!
Image

Witko

Witko
Posts: 7880
Joined: Tue 09.02.2010 14:59
Location: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Witko » Tue 07.05.2019 20:24

Hei Haukka Defa III !

Olimme nähtävästi kirjoittanut samaan aikaan ja en puhunut Blackfootista vaan rehellisesti tein virheen Two Facen nimityksestä sotapäällikkönä tai ei edes hän mikään päällikkö ollut, vaan soturi ja luopio sellainen. Huomasin kirjastani että äijä oli tavallinen soturi ja surkea sellainen. Tuli muuten mieleen että nuot "Laramien maleksijat" näyttelivät myöhemmin tärkeää osaa, kun muuan oglala päällikkö nimeltään Red Cloud pisti Bozemanin reitin kiinni ja Powder Riverin-alueella oli hengenvaarallista valkoisen liikkua 1865 alkaen. V. 1866 Laramien maleksijat johdolla Big Mouth niminen cheyenne näyttelivät tärkeää osaa Red Cloudin-sodassa, sillä he häärivät toimeliaana kauppiaina ja onnistuivat kokoamaan pienen varaston kivääreitä ja ampumatarpeita Red Cloudin oglaloille. Kesällä 1866 eversti Henry B. Carringtonin joukot joutuivat säälimättömän sissisodan uhreiksi. Oglala päällikkö Man-Afraid-Of-His-Horses sanoi eversti Carringtonille" Kahden kuunkierron päästä ei sotilasjohdolla ole kaviotakaan jäljellä". Kapteeni Fettermanille tämä uhkaus kävi toteen rankasti myöhemmin. Koskaan aikaisemmin eivät Big Mouth ja Laramien maleksijat olleet sillä lailla ahkeroineet järjestellen vaihtokauppoja. Kauppa-asemista ja välittäjien puodeista tuli kiihkeän toiminnan keskipisteitä.

Sori kun vähän meni ohi aiheesta, mutta hirsipuu kutsui todellakin Two Facea ja Blackfootia. Vähän myöhemmin v. 1865 hirtettiin kolme cheyenneä samoista syistä l. valkoisten naisten kidnappauksista.

Tässä kovanluokan mies ja taistelija sekä taktikko. Red Cloudin oikea käsi Powder Riverin sodassa. Oglala sioux päällikkö Man-Afraid-Of-His-Horses.
Image

Witko

Haukka
Posts: 6326
Joined: Fri 12.03.2010 21:08
Location: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Haukka » Wed 08.05.2019 06:43

"Laramien maleksijoita" halveksittiin yleisesti ja heitä pidettiin tyhjäntoimittajina, joista ei ollut juuri mihinkään. Mutta kuten Witko kertoi, nämä maleksijat olivat ovelia kauppamiehiä, jotka mm. järjestivät aseita päällikkö Punaisen Pilven sotaa varten. Kyllähän myös moni valkoinen käytti Laramien maleksijoiden palveluita. Näiltä intiaanikauppiailta sai ostaa kaikenlaista tarviketta hienoista nahkaviitoista lähtien. Välillä he kävivät metsästämässä ja toimivat sekä kimpassa että yksityisyrittäjinä. Kirjoissa heidät sivuutetaan hieman ylimielisellä mainilllalla punaisesta roskaporukasta, kerjäläisistä, luopioista ym sen sijaan, että joku innostuisi kertomaan heistä hieman enemmän. Monia vuosia eri lakotaryhmät olivat majoittuneet Fort Laramien ympärille. Ensimmäisenä tämän teki päällikkö Old Smoke, joka oli lihava ja hyvin joviaali mies. Old Smokesta tuli Laramien asukkaiden hyvä ystävä ja hänen leirikuntansa majaili vuosia Laramien edustalla. Todennäköisesti nämä siouxit olivat ensimmäisiä Laramien maleksijoita.

Kun Old Smoke kuoli vuonna 1864, hänen paikkansa otti oglala-sioux nimeltään Big Mouth. Laramien sotilaat hyödynsivät näitä ystävällisiä siouxeja monin tavoin. Osaa (noin 40 soturia) käytettiin tiedustelupalvelussa ja jotkut taas toimivat ympärivuotisina metsästäjinä. Siouxit tunsivat paikat ja heitä oli hyvä hyödyntää monin eri tavoin.

Tuossa upea maalaus päällikkö Old Smoken leirikunnasta Fort Laramien edustalla:

Image
Haukka

Witko
Posts: 7880
Joined: Tue 09.02.2010 14:59
Location: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Witko » Wed 08.05.2019 20:27

Jäi Laramien maleksijat nyt päälle ja luin lisää tästä oglalasta Big Mouthista josta tuli johtaja brule lakota bandiin. Hänellä oli kaksoisveli nimeltään Blue Horse joka oli hurjemman luokan mies. En rupea tässä nyt vielä käsittelemään yksityiskohtia hänestä, mutta mielenkiintoinen mies ja vaikka oli toinen Fort Laramien sopimuksen v. 1868 allekirjoittanut päällikkö, niin hän vihasi amerikkalaisten invaasiota intiaanien maille ja uudisasutusta.
Hän nauroi ja piti typerenä valkoisten nuoleksijana brule lakota päällikkö Spotted Tailia ja muitakin päällikköjä jotka olivat Washington D.C. matkan jälkeen täynnä valkoisten ihailua ja ylistystä. Big Mouth arvosteli Spotted Tailin lakota johtajuutta ja oli kritisoinut tämän Idän kiertuetta jossa tämä oli valkoisten poliitikkojen ihailua täynnä.

Lokakuun 29. päivänä, 1869 Spotted Tail meni kahden soturin kera Big Mouthin teltalle ja kutsui häntä ulos keskustelemaan kanssaan. Kaksi soturia seisoi Spotted Tailin vieressä ja salamannopeasti he tarttuivat Big Mouthiin kiinni ja Spotted Taililla oli pistooli viritettynä ja työnsi pistoolin piipun tämän vatsaan ja ampui saman tien Big Mouthia vatsaan. Big Mouth makasi teltassaan veren virratessa hänen vatsastaan ja yritti nousta, mutta kaatui maahan vatsalleen maaten verilätäkössä tajuttomana . Saatuaan tiedon veljensä murhasta Blue Horse aloitti väkivaltaisen palopuheen sioux-kielellä. Hänellä oli kivääri toisessa kädessa ja toisessa jousi ja nuolia ja kun hän pudotti huopansa, niin näkyi kaksi Navy Coltia ja iso scalppiveitsi vyössään. Hän oli hirveässä raivossa ja hyppi pitkin asumusta ja huusi vendettaa Spotted Tailille. Big Mouth korisi teltassaan , mutta kuoli muutaman tunnin kuluttua aamulla. Spotted Tail antoi määrätyn lauman poneja Blue Horselle ja näin tämä suostui lopettamaan vendettansa. Red Cloud oli myös vihainen ja raivoissaan Blue Mouthin murhasta.

No Spotted Tail sai karman maistaa ja hänet taas salamurhattiin v. 1881 Crow Dogin toimesta mutta se onkin jo pitempi juttu............

Päällikkö Blue Horse ja murhattu veljensä päällikkö Big Mouth.
Image

Tässä murhaaja ja myöhemmin murhattu oglala- brule lakota päällikkö Spotted Tail.
Image

Witko

Haukka
Posts: 6326
Joined: Fri 12.03.2010 21:08
Location: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Postby Haukka » Thu 09.05.2019 16:44

Joo, Big Mouthille kävi kehnosti. Alunperin tuo Laramien maleksijat nimitys taisi tulla tuosta Big Smoken johtamien oglala-siouxien heimonimestä, joka oli Wagluhe. Tuo sana merkitsi lakotankielestä englanniksi käännettynä Loaferia elikä vetelehtijää tai maleksijaa. Minua fiksummat kuitenkin antavat palautetta ja sanovat, että yhtä lailla Loafer tarkoittaa mokkasiinia. Näin ollen tämä alkuperäinen oglala-siouxien leirikunta (oglaloilla oli 7 leirikuntaa, bandia tai miksi niitä nyt sanotaankin) tunnettiin siis muiden siouxien keskuudessa “Mokkasiineinä”. Mutta amerikkalaiset vääräleuat muuttivat painotusta ja Laramien mokkasiineistä tulikin ivallisesti sanottuna, maleksijoita, lorvailijoita, vetelyksiä ja tyhjäntoimittajia. Maineikas Crazy Horse ei kuulunut tähän leirikuntaan, vaan edusti oglaloiden ylvästä hunkpapa-ryhmää.
”Witko” wrote:4. A. 4. A. Mihin tämä verilöyly päättyi ja ketkä osapuolet tekivät sopimuksen. Minkä nimiset päällikköt intiaaneilta ja kuka oli Yhdysvaltain edustajana ?
Eiköhän tuo neuvottelija amerikkalaisten puolelta ollut majuri Edward W. Wyncoop. Cheyennet ja arapahot olivat valmiit luovuttamaan takaisin 16-vuotiaan Laura Roperin, 3-vuotiaan Isabel Eubankin ja noin 6-vuotiaan Ambrose Asherin kunhan saisivat vastineeksi rauhansopimuksen valkoisten puolelta. Intiaanien neuvottelijoina toimivat sivistynyt arapaho-johtaja Left Hand ja cheyennien rauhanpäällikkö Black Kettle.

Sopimus allekirjoitettiin 11. syyskuuta 1864 ja siepatut pääsivät takaisin omiensa pariin. Laura Roper jäi asumaan sukunsa luo, mutta 3-vuotias Isabelle Eubank ei enää koskaan nähnyt äitiään. Isabelle sijoitettiin sijaiskotiin erään coloradolaisen tohtorin luo, mutta tyttö ei toipunut koettelemuksistaan ja kuoli nuorena. Ambrose Asher lähetettiin Illinoisiin isoäitinsä huomaan. Two Facen ja Blackfootin yhteinen sydänkäpy Lucilla Eubank selvisi kokemuksistaan suhteellisen vähäisin vammoin, mutta löytöhetkellä hän oli kyllä jokseenkin sippi. Punertavat hiukset roikkuivat märkinä, likaisina ja toisiinsa takertuneina ja ihossa oli monessa kohtaa jälkiä pahoinpitelyistä. Eniten jälkiä olivat aiheuttaneet päällikkö Blackfootin kädet ja muut jäsenet, mutta pahoinpitelyyn oli osallistunut myös herra Blackfootin jalkavaimot. Joissakin lähteissä oli väite, jonka mukaan myös Two Facen muut vaimot olivat kohdelleet Lucindaa varsin kovin ottein. Kuten vanha kansa tietääkin, nainen on peto toista naista kohtaan.

Luopioksi ja vätykseksi haukuttu Two Face selvisi lähes puhtain paperein. Hän nimittäin oli kohdellut Lucindaa kuin kukkaa kämmenellä, mutta mitä se lopultakaan auttoi. Tuomion julistava lautakunta oli sangen yksimielinen siitä, että Two Facen kaltainen ihmisryöstäjä, raiskaaja, naisenhakkaaja, psykopaatti, haiseva hamppari ja jonninjoutava intiaani jouti hirteen.

Mikäpä siinä sitten auttoi. Oikeus oli puhunut.
Image
Haukka


Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 12 guests