pahkinoita purtavaksi

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 20.12.2017 16:04

Haukka kirjoitti:Enpä ole milloinkaan kuullut tehuacana-heimosta, mutta varmaan sellainen on Witkon lähteen mukaan ollut. Todennäköisesti kyseessä ovat Texasin tawakonit, jotka yleensä mainitaan yhdessä juuri noiden wacojen kanssa. Suurin osa lähteistä laittaa tämän hyökkäyksen kuitenkin lipan-apachien piikkiin. Tietenkin joukossa oli caddoja sekä tawakoneja
.

Tietenkin Texasin intiaanien monet hajanaiset ryhmät liittyivät yhteen jo siksi, että comanchet olivat kaikkien yhteinen vihollinen. Caddot olivat myös vielä 1830-luvulla voimissaan, mutta heidänkin suuruuden päivänsä olivat käytännöllisesti katsoen jo ohi. Tästä taistelusta löytyy netistä useampia versioita ja myös joissakin kirjoissa kuvaillaan lyhyesti samaa tapahtumaa. Ilmeisestikin Bowien veljekset löysivät hiukan hopeaa ennen kuin intiaanit tulivat. Hopea kätkettiin maahan ja Bowiet varoittivat mukana olleita miehiään, etteivät omin lupineen tulisi hopeakätkölle. Miesten väitetään vannoneen jopa valan, etteivät he kajoa tähän hopeaan ilman Bowieiden myöntämää lupaa. Tämän asian todenperäisyydestä ei ole tietoa, mutta epäilen hieman, ettei hopeaa löytynyt. Ainakaan siellä ei ollut tuota vanhaa legendaarista meksikolaista hopeakaivosta, sillä Stephen Austinin kartan kaivos osoitti aivan väärää sijaintia. Tuskin Austin itsekään hopeaa löysi, vaikka varmaan lähetti omia miehiään kaivuuhommiin sinne, missä oletti todellisen kaivoksen olevan. San Antoniossa kerrottiin, että Bowien Ursula-vaimo ehti jo aloittaa surutyön kuvitellessaan miehensä menehtyneen aarteenetsintä-matkallaan..

Vastaus joka tapauksessa oli oikea, heimoista ei tarkkaa tietoa. Bowien porukka menetti vain yhden miehen joskin Doyann haava oli vakava ja Buchananilta meni kävelykyky. McCaslin-vainaa taas kaivettiin maan poveen hyvin lähelle sitä paikkaa, johon "hopea" kätkettiin. Bowie ei missään tapauksessa palannut koskaan takaisin noutamaan pikku aarrettaan, sillä vaimon kuiolemasta alkanut juomakierre esti häntä matkustelemasta kovin pitkiä etäisyyksiä muuta kuin viinan perässä. [/size]

Kuva
****************************************************
Sitä vähän ajattelin että Tawakoneista oli kyse sillä ei ole mitään hajua Tehuacana Kansasta vaikka tässä artikkelissa puhuttiin Tehuacanasista.Yllättävän vähän eri kirjat mainitsevat ollenkaan Intiaani kansojen nimiä,ainoastaan vain "vihamieliset intiaanit" ja ne vähät ovat olleet kyllä Tawakonit,Wacot ja Caddot.Lipaneista en ole löytänyt paljon mainintaa.Nämät nimet ovat pakko olla Tawakoneja,Tahuacanos,Twowokana luulen että meksikolaisten kääntöjä espanjaksi.Tässä lähteessä ovat vallattomat Tehuacanat antaneet kenkää Tawakoneille ja Caddot sekä Wacot ovat päässeet mukaan.
http://www.sonofthesouth.net/texas/indian-battle.htm

D.Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 20.12.2017 17:04

Kyllä löytyy monestakin lähteestä tuo tieto lipan-apachien mukanaolosta tuossa taistelussa. Mutta kenelläkään ei ole varmaa tietoa. Eräs näistä google-kirjoista heittää aika uskottavan väitteen, jonka mukaan lipanit toimivat tuon hyökkäyksen järjestäjinä. Tawakonit ja wacot toimivat likaisen työn tekijöinä eli palkkarenkeinä. Caddot tulivat mukaan todennäköisesti kaupanpäällisiksi, kun sattuivat olemaan sopivassa fiiliksessä. Mutta en voi kertoa enempää koska yksi vastaus puuttuu. Kun sen saa kohdalleen naksahtaa kaikki paremmin yhteen.
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 20.12.2017 19:36

Haukka kirjoitti:Kyllä löytyy monestakin lähteestä tuo tieto lipan-apachien mukanaolosta tuossa taistelussa. Mutta kenelläkään ei ole varmaa tietoa. Eräs näistä google-kirjoista heittää aika uskottavan väitteen, jonka mukaan lipanit toimivat tuon hyökkäyksen järjestäjinä. Tawakonit ja wacot toimivat likaisen työn tekijöinä eli palkkarenkeinä. Caddot tulivat mukaan todennäköisesti kaupanpäällisiksi, kun sattuivat olemaan sopivassa fiiliksessä. Mutta en voi kertoa enempää koska yksi vastaus puuttuu. Kun sen saa kohdalleen naksahtaa kaikki paremmin yhteen.
*******************************************************
Löytyy Liapan Apacheista mainintaa eri kirjoissa kun nyt kotona lueskelin mutta Tawakonit,Wacot ja Caddot vähän vaihtelevat eri kirjailijoiden kertomuksissa ja ehkä syynä oli että ei ole sitä varmaa tietoa näistä liittolaisista mutta kyllä nyt itse vakuutuin että Lipanit olivat kyseesssä sillä pähkinä 3.johtaa siihen.Ehkä sekalainen joukko Tawakoneja,Wacoja sekä Caddoja olivat mukana myös jossain roolissa.Wacojen ja Takawonien määrä oli isompi kuin Caddojen.Espanjalaiset olivat muuten rakentaneet vuonna 1751 San Saban Missionin Lipan Apachein turvaksi sillä varsinkin Comanchet tekivät Lipanien elon täydeksi helvetiksi ja Karankawat vielä päälle.Oli siinä lähetyssaarnajilla tietysti mielessä kristityksi käännyttäminen mutta Lipanit eivät olleet oikein Nasaretilaisen faneja.Nyt täytyy vastata tuohon pähkinään nro 3.

Daavid Goljat Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 20.12.2017 20:13

Hieman pääsinkin lukemaan netista I Fought a Good Fight: A History of the Lipan Apaches opusta. Mielenkiintoista tietoa muun muassa Stephen F. Austinin aikomuksesta muodostaa lipanien kanssa muodollinen liitto kaikkia muita heimoja vastaan.

Hyvin alkanut liitto kaatui kuitenkin kulttuurillisiin erimielisyyksiin, sillä liian monet Texasin amerikkalaiset tulkitsivat väärin lipaneja. Nämä halusivat vain hieman lahjoja ja ystävällisyyttä osakseen, mutta saivat jotakin aivan muuta. Kuilu kahden rodun välillä kasvoi ja varsinkin irlantilaiset siirtolaiset kieltäytyivät antamasta lipaneille ainuttakaan lahjaa. Kurjia kerjäläisiä! Lipanien päällikön heittäessä ilmoille uhkauksen, siirtolaiset keräsivät militian ja ajoivat lipanit pakoon ampumalla.

Totta kai tällainen käytös jätti jälkensä. Texasin vallankumouksen aikoihin pohjoisimmat lipanit suosivat amerikkalaisia kun taas eteläisimmät kallistuivat Meksikon puolelle. Kirjassa mainitaan myös "Kolmikätisen" päällikön nimi ja tämä monijäseninen intiaani liittyykin tuohon Witkon kuvaamaan taisteluun.
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 20.12.2017 21:07

Haukka kysyi adoptoinnista ja miten tehdään oikeassa elämässä

3. Hieman ennen taistelun alkua Bowie oli adoptoitu erääseen heimoon. Kun vanha päällikkö kuoli hänen tilalleen astui kolmikätinen soturi, josta tuli päällikkö. Mitkä olivat näiden päälliköiden nimet ja miten kävi kolmikätiselle ?

***********************************************************

3. Jim Bowie joka oli melkein kaikkien huijareiden isä paitsi tässä San Saban hopeakaivos tarinassa.Kun Bowie oli asettunut taloksi Texasiin niin hän kuuli San Saban tarunomaisesta hopeakaivoksesta ja tämän miehen aivot eivät käyneet yhtään tyhjäkäyntiä,sillä niin alkoi tarkka suunnitelman laatiminen ja sen totetuttaminen jo ennen retkikunnan lähtöä. Hopeakaivos ja sen hopeat olivat kuulemma hyvin Lipan Apachein tiedossa ja miten sinne oikein parhaiten löytäisi.Jim tuumi että olisi kiva saada uusi isukki kun vaimokin oli hehkeä nuorikko ja appiukon naama alkoi kyllästyttää Jimiä.Mikä olisi hienompaa ja jaloa kuin osoittaa kuinka tasavertainen mies hän oli vaikka oikin orjien omistaja ja ottaisi uuden isukin todella alkuperäisestä Texasilaisesta ja Amerikkalaisesta l. Intiaani pappa olisi reilu ja tasa-arvoinen valinta.

Bowie lähestyi Lipan Apacheja varovaisesti ja suunnitelma eteni samoin varovaisessa mielessä.Ensin Jim alkoi hieroa ystävyyttä ja oli hyvin hienotunteinen Lipaneita kohtaan ja erikoisesti heidän vanhaa päällikköään Xolicia kohtaan.Hän asusteli lähes vuoden päivät Lipanien kanssa mitä nyt reissasi omia bisneksiään eri maakaupojen ja muiden huijausten hoidossa.Bowie joka ei todellakaan tuntenut sanaa pelko niin Lipanien kanssa veljeily syveni kun hän taisteli heidän kanssaan rintarinnan Comancheita vastaan jotka olivat myös Lipanien pahin vihollinen nro 1.Paratiiissa oli yksi käärme kuitenkin,kateellinen ja paha vihamies Bowielle,Lipan soturi jota kutsuttiin nimellä Tres Manos(Three Hands).Tämä oli sappeaan myöten Bowien katkera vastustaja joka käänteessä.Tämä protestoi Lipanien parissa Bowiesta ja epäili Jimin motiiveita.No Jimillä oli oiva vastaveto tähän piruiluun sillä ei yksi Kolmikätinen soturin renttu saa tulla hänen suunnitelmiaan rikkomaan ja päätti tehdä päällikkö Xoliciaan vaikutuksen joka kantaisi hedelmää.
Hän lähetti Itään tilauksen ja se oli upea hopealla koristeltu Kentuckyn Long Riffle l. Tenneeseeläinen pitkä kivääri samanlainen kuin David Croketilla oli.

Xolic oli onnesta kankea kun Jim antoi tämän upean rihlakon lahjaksi. Powwown l.neuvottelun pidettyään ja sitten San Pedron Springsillä päällikkö adoptoi Bowien heimoon.Uhmaten heimon lakia,Xolic paljasti kätketyn aarteen sijainnin Bowielle.Jim oli päässyt firabeli Lipaniksi ja nyt tuli kiire lähteä kokoamaan retkikuntaa etsimään hopeakaivosta.Jos tuo Xolicin tarina pitää paikkansa, niin hopeakaivos oli tosiaan Lipanien hallussa ja sen sijainnista oli Lipanien keskuudessa verivala että sitä ei kerrota koskaan kenellekään ulkopuoliselle paitsi oliko firabeli Lipan Bowie enään ulkopuolinen.
Bexariin palattuaan Bowie alkoi Rezan kanssa kokoamaan retkikuntaa.Tässä on taas vähän legendaa mukana sillä yksi lähdekirja väittää että Calf Creekin taistelussa ei ollut näitä Lipan Apacheita ollenkaan johtuen että Jim,Reza ja Ham's kertoivat että nämät eivät hyökkännet silloin Texasilaisten l. heidän kimppuun. Myös Xolicin olemassaoloa ei voitu täysin todistaa. Tres Manos oli ainakin Brittenin mukaan Lipan Apachein päällikkö mutta Britten sanoi että hän ei kuollut San Sabassa.Tiedä häntä mutta toinen tarina kertoo että Tres Manos oli vannonut verikostoa mielessään Bowieta vastaan ja koska Xolic oli kuollut ja hän oli nyt päälikkö sekä todella janosi kostoa San Sabassa mutta sanottiin että Jim Bowie ampui hänet.Jos hän oli San Sabassa ja Bowien ampumataidot tietäen ei olisi yhtään ihme jos Tres Manosille olisi tullut noutaja.Haukan tarina että Lipan Apachet käyttivät tätä hopeakaivosta on totta näiden em. seikkojen takia.Odotan kovalla mielenkinnolla Sherry Robinsonin kirjaa sillä olisko siellä enemmän tietoa mm. tästä tapahtumasta sillä Britten on aika vaitonainen kirjassaan.

Tässä yksi hyvä lähdekirja josta otin tuon koko tarinan.
Kuva
https://books.google.fi/books?id=io_d6R ... ie&f=false

D.Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » To 21.12.2017 16:16

Jotenkin Tres Manosin vihamielisyyden saattaa ymmärtää. Vaikka vanha päällikkö Xolic oli adoptoinut Bowien, se ei taannut sitä, että kaikki lipanit olisivat hyväksyneet tämän. Kenties Tres Manos näki Bowien läpi ja vaistosi tämän tavoittelevan jotakin. Tämä nokkela soturi laski mielessään, että ainoa asia mitä Bowie saattoi tavoitella oli hopea. San antoniolaiset olivat jo ehtineet osoittaa melkoista kiinnostusta hopeaa kohtaan ja halunneet tietää mistä tämä arvokas metalli oli lähtöisin. Näin ollen Tres Manosin oli helppo laskea yhteen yksi + yksi, vaikka ei laskutaidoillaan päässytkään kehuskelemaan. Bowie halusi hopeat ja Tres Manos taas halusi estää tämän rtöhkeän varkauden. Hopea kuului lipaneille, ei Bowien kaltaisille kaksinaamaisille seikkailijoille, jotka vain tekeytyivät ystäviksi.

Useimpien lähteiden mukaan Tres Manos ei välttämättä osallistunut hyökkäyksen, mutta hän organisoi sen. Kumpikin lipan-kirja tukee tätä tietoa. Joku kirja väitti, että Bowie olisi iskenyt puukollaan Tres Manosin helgiltä ja joku lähde kertoi hänen kuolleen taistelussa. Kolmas kirja selitti, ryyä Tres Manos ratsasti San Antinioon hyvin pian sen jälkeen, kun Bowie oli lähtenyt lätkimään lipanien kylästä. San Antoniossa Kolmikäsi oli jäljittänyt Bowien ja tulevassa välienselvittelyssä Bowie oli ollut päästä hengestään. Paljon jää arvailun varaan, mutta joka tapauksessa vastaus oli oikea ja myös hyvin löydetty lähde.

Tres Manosista itsestään ei löydy kovin paljon tietoa, mutta jotakin sentään. Nimittäin ne hänen kätensä. Ei niitä ollut kolme, vaan niitä oli enemmän. Tosin ne eivät olleet hänen omia käsiään, vaan muilta otettu. Ainakin jos tähän allaolevaan lähteeseen haluaa uskoa, Tres Manos kantoi vihollisilta leikattuja irtokäsiä kaulallaan olevassa punoksessa. Eipä paljosta puuttunut etteivätkö Bowien kädet päässeet myös tuohon karmeaan kokoelmaan.

http://texas-hill-country.com/issue/tex ... of-history

Siis tuollainen punos ilman jalkoja. Tres Manosin käsiriipus tietenkin saattoi olla hieman lyhyempi kuin kuvassa.

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » To 21.12.2017 19:26

Kyllä nyt löytyy lähdekirjoja kummaltakin äijältä koko ajan uutta. Luin linkkisi ja toden totta Tres Manos ei ollut mikään humanoidi Lipan vaan leikattujen vihollisten kädet oli nasevana kaulakorun jätkällä.Tämä muistuttaa pahanenteisesti Lipanien kannibalismi imagea.Tämän mukaan monikätinen nuori chief johti Lipanien hyökkäystä Bowien retkikunnan kimppuun. On sitten Haukka valinnanvaraa tässä San Saban aarreseikkailussa.Joka lähtöön eri Kansoja ja päälliköitä.Tässähän mene Witkolla kuningaspultti jumiin tätä menoa jos ei ole jo mennyt.

D.Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » La 23.12.2017 10:28

Kun täällä viime aikoina on kirjoitettu paljon Alamosta, laitetaanpa tällainen juttu:

Texasin San Antoniaan kiiri 2 kuukautta sitten ilmoitus, että kauppaketju HEB:in vuosittain lahjoittamaa valtavaa jättiläiskuusta ei tulla enää näkemään entisessä paikassaan Alamo Plazassa. Tiedotteen mukaan joulukuusen uusi paikka tulisi olemaan läheinen Travis Park, josta oli sopivasti poistettu vanha Konfederaatin muistomerkki.

Kun san antonialaiset kuulivat tämän he aloittivat välittömän protestoinnin ja haukkuivat pystyyn kaupunginvaltuuston, joka taipuu aivan liian helposti myöntymään Alamon uudelleensuunnittelu-kehitysprojektin vaatimuksiin. Asia levisi Jopa Facebookiin. Ne vievät meiltä meidän perinteemme. Mitä seuraavaksi, ALAMO?

Isokenkäiset myöntyivät eräänlaiseen kompromissiin ja lupasivat, että Alamon torille pystytetään pienempi kuusi, sellainen viisimetrinen aiemman 20 metrisen tilalle. Pääpaino kuitenkin tulee olemaan Travis Parkin puulla. Kuvassa Alamo Plaza ja perinteinen iso joulupuu.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » La 23.12.2017 12:54

Oli mielenkiintoinen tarina nykyhetkeltä Haukalta Alamosta joka on Yhdysvaltalaisille ja eri toten Texasilaisille pyhä reliikki.Ei siinä kyllä minusta mitään pahaa ole ,sillä oli se tapahtuma niin järisyttävä edelleen ja muutti vielä täysin Texasin historian ja Itsenäistymisen lopultakin.

Kuva

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

D.Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 25.12.2017 17:45

Nyt kinkun sulattamisen avuks kevyet jai pienet pähkinät muhimaan.

1. Vuonna 1775 David Crockettin isovanhemmat David ja Elizabeth Crockett lapsineen lähtivät isoisä Davidin johdolla Piedmontin maakunnasta Pohjois- Carolinasta länteen yli Appalakkien ja asettuivat uudisasukkaiksi Itäisen Tenneseehen.

Mitä rankkaa tapahtui Davyn isovanhemmille ja koko perheelle ?

2. Yksi perheenjäsenistä oli erilainen koko muusta perheestä ja mitä hän joutui kokemaan ja miten hänen lopulta kävi ja mikä erilaisuus hänellä oli perheen muista jäsenistä poiketen ?

3. Sam Houston joka oli asunut Cherokeiden parissa ja oli naimisissa Cherokee naisen kanssa ymmärsi Intiaaneja paremmin kuin monet muut hänen armeijastaan ja poliitikot samoin. Goliadin ja San Jacintin tapahtuman välinen aika olisi pitänyt tiivistää tämän kahden Intiaani Kansan ja Texasilaisten väliseksi tapahtumaksi.Texasilaisia perheitä vankureineen,kärryineen ym. pyrki epätoivoisesti pakoon Santa Annan armeijaa yli kukkuloiden,mutaisten teiden aina Trinityyn asti ja silloin he saivat apua Kahdelta Intiaani Kansalta jotka historia on unohtanut täysin Alamon aikana 1836.

Minkälaista apua he antoivat ja mitä kahta Kansaa he olivat ?

4. Mitä Sam Houston oli pyytänyt tältä kahdelta Kansalta Santa Annaa vastaa sotiessaan ja nämät Kansat tekivät vielä enemmän kuin Sam Houston oli pyytänyt heiltä ?

D.Witko

P.s. Lähdekirjaa en viitsi mainita kun taitaa olla tuttu kirja

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ti 26.12.2017 20:04

Onneksi alkaa olla ohi, meinaan joulu. Tällä syömisellä ja juomisella saavutan 90 kilon rajan tammikuussa ja siinä on jo mukana turhaa läskiäkin.

Mutta asiaan. Ykkönen ja kakkonen on käsitelty noin päällisin puolin ja tässä vastausta niihin.

Tuo verilöyly tapahtui 9 vuotta ennen Davy Crockettin syntymää, siis vuonna 1777. Aikakausi oli levoton, sillä suuri ja mahtava Amerikan vallankumous oli alkanut. Se vaikutti voimakkaasti moniin eri asioihin ja sai aikaan levotonta liikehdintää myös idän intiaaneissa. He joutuivat valitsemaan vapaussodassa joko britit tai amerikkalaiset. Tietenkin osa intiaaneista jäi neutraaleiksi, mutta kysymykseen liittyvät creekit ja chickamauga-cherokeet menivät brittien puolelle. Heidän johtajanaan toimi tunnettu päällikkö nimeltään Dragging Canoe. Nämä lojalisti-intiaanit saivat tuliaseita skottilaissyntyisiltä kauppiailta ja houkutus päästä kokeilemaan aseistuksen tehoa oli mitä ilmeisin. Toinen painava syy creekien ja cherokeiden hyökkäysvoittoiseen toimintaan oli tietenkin brittien yllytys. Intiaaniliittolaisista nimittäin oli otettava irti kaikki mahdollinen hyöty ja jos cherokeet ja creekit halusivat järjestää tappavia iskuja uudisasutuksille, se sopi briteille. Tietenkin brittejä tukevat intiaanit uskoivat saavansa vastineeksi jotakin, joka helpottaisi heidän elämäänsä tulevaisuudessa.

Monet cherokee- ja creek-lojalistit tunkeutuivat Tennesseehen, jonne oli hieman aiemmin asettunut yli Appalakkien tulleita uudisasukkaita. Näiden joukossa oli myös John David ”The Elder” Crockettin perhe, johon kuului vaimo Elizabethin lisäksi ainakin kaksi poikaa. Kyseinen Crockett oli samalla yksi Tennesseen perustajista.

Elokuussa 1777 Creekit j(ehkä joukossa jokunen chickamauga-cherokee) päättivät vierailla 50-vuotiaan David Crockettin tilalla lähellä tulevaa Rogersviillen kaupunkia Tennesseessä. Brittiläismielisten intiaanien vierailun tarkoituksena ei ollut vaihtaa kuulumisia eikä nauttia perheen vähäisiä ruoka-antimia, vaan kyseessä oli vakavampi juttu. Tarkemmin ottaen vierailu oli yllätysvierailu ja sen ytimenä oli raaka teurastus, jonka loputuloksena perheen vanhemmat makasivat hengettöminä intiaanien jaloissa. Isukki surmattiin ulkosalle ja hänen vaimonsa kohtasi loppunsa todennäköisesti sisällä kyökissä. Molemmat pojat Joseph ja James sen sijaan selvisivät hengissä. Joseph haavoittui käsivarteen ja pelasti nahkansa joko tekeytymällä kuolleeksi tai piiloutumalla jonnekin. Kuuromykkä James-poju puolestaan otettiin vangiksi. Ehkä tämä vankeus aiheutui juuri pojan kuuromykkyydestä, sillä intiaanit pitivät tällaisen ”kyvyn” omaavia henkilöitä yliluonnollisina olentoina. En tiedä miten Jamesin vankeus eteni, mutta ainakin hän säilyi hengissä. Vajaa 18 vuotta myöhemmin kauppiaat ostivat hänet intiaani-kauppiaalta, joskin kauppahinta on tuntematon..

Cherokeiden kova johtohahmo

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 27.12.2017 19:04

Haukka kirjoitti:Onneksi alkaa olla ohi, meinaan joulu. Tällä syömisellä ja juomisella saavutan 90 kilon rajan tammikuussa ja siinä on jo mukana turhaa läskiäkin.

****************************************************************************
1.-2. Haukan vastaus on täydellisen oikein ja ei löydy ainakaan kirjoistani mitään lisättävää. Skotti-Irlantilainen David"Older"Crockett oli oikea sisupussi.Itäinen Tennesee oli kaikkea muuta kuin rauhallinen territorio asua tai edes liikkua sillä Creekit ja myös Cherokeet olivat raivoissaan kun valkoisia tunkeutui heidän maahansa.Tämän joutui kokemaan Davyn isovanhemmat jotka teurastettiin ja jotkut lapset haavoittuivat mutta yksi heistä otettiin vangiksi kuuromykkä James ja tämä vankeus kestikin seuraavat 18.vuotta ennen kuin hänen veljensä löysivät hänet ja ostivat hänet vangitsijoiltaan vapauteen.Davyn isä John Crockett oli taas taistellut Amerikan Vallankumouksessa Kansalaisena Amerikan joukoissa.Hän ja 1,100 muuta Tenneseen vapaaehtoista tuottivat verisen tappion Briteille Battle of King Mountain joka oli yksi verisimpiä taisteluja Amerikan Vallankumouksessa.

D.Witko

P.s. Kinkut ja laatikot saivat tänään kyytiä sillä paino heiluu 85 kilossa melkein.Ainakin viisi kiloa täytyy treenata pois.Helpommin sanottu kuin tehty.Uudenvuoden lupauksen piikkiin täytyy laittaa painonpudotus.

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ma 01.01.2018 09:48

Ylös laiskurit ja lenkille. Nyt on vuosi 2018, eikä sitä ole tarkoitus käyttää turhanpäiseen lorvailuun.

[quote]3. Sam Houston joka oli asunut Cherokeiden parissa ja oli naimisissa Cherokee naisen kanssa ymmärsi Intiaaneja paremmin kuin monet muut hänen armeijastaan ja poliitikot samoin. Goliadin ja San Jacintin tapahtuman välinen aika olisi pitänyt tiivistää tämän kahden Intiaani Kansan ja Texasilaisten väliseksi tapahtumaksi.Texasilaisia perheitä vankureineen,kärryineen ym. pyrki epätoivoisesti pakoon Santa Annan armeijaa yli kukkuloiden,mutaisten teiden aina Trinityyn asti ja silloin he saivat apua Kahdelta Intiaani Kansalta jotka historia on unohtanut täysin Alamon aikana 1836.
Minkälaista apua he antoivat ja mitä kahta Kansaa he olivat ?

4. Mitä Sam Houston oli pyytänyt tältä kahdelta Kansalta Santa Annaa vastaa sotiessaan ja nämät Kansat tekivät vielä enemmän kuin Sam Houston oli pyytänyt heiltä ?[/quote]
3. Kyseessä ovat tietenkin Texasin ”Suuren tiheikön lautturit” alabamat ja coachattat, jotka olivat niiden heimojen joukossa, joiden kanssa Sam Houston oli tehnyt rauhansopimuksen alkuvuodesta 1836. Kumpikaan heimo ei tainnut olla alkuperäisiä texasilaisia. Alabamojen synnyinseutua ei tarvitse edes sanoa ja couchattat puolestaan taisivat tulla Louisianasta. Tai oikeastaan molemmat heimot tulivat Louisianasta, jossa he 1700-luvulla olivat tukeneet Ranskaa. Saman vuosisadan loppupuolella osa näistä kahdesta heimosta siirtyi Texasin Trinityjoelle, mutta eivät omasta aloitteestaan. Heidän laittoi liikkeelle espanjalaisten lähettämä kutsu. Kutsun motiivina taas oli yksinkertaisesti se, että espanjalaiset tarvitsivat rajavalvojia sekä ranskalaisia ja amerikkalaisia Texasiin tunkeutujia vastaan.

Alabamat ja couchattat ottivat kutsun vastaan ja näin heistä tuli texasilaisia. He liikkuivat kuin kotonaan kaakkois-Texasin rannikon suuressa tiheikössä, jossa jättiläispuut kurkottelivat taivasta ja pirulliset lihansyöjäkasvit odottivat kieli pitkällään saalista. Vain harvat uskaltautuivat tähän merkilliseen ja peloittavaan maailmaan, joka sinällään tarjosi varsin hyvän turvasataman tulokkaille. Osittain varsin vesiperäisessä maastossa pääsi parhaiten etenemään erilaisilla lauttoilla, joiden teossa alabamat kumppaneineen olivat mestareita. Ratsastavilla öykkäri-comancheilla ei ollut mitään asiaa kosteaan ja upottavaan Suureen tiheikköönt. Jos joku utelias comanche kaikesta huolimatta uskaltautui kurkistamaan tiheikön kätköihin, alabamat sieppasivat hänet ja syöttivät lihansyöjäkasveille. Tällaiset herkkupalat lisäsivät suuresti mainittujen kasvien kasvuvauhtia ja kokoa ja huhut comancheja syövistä kasveista levisivät kulovalkean tavoin.

Kun siirryttiin 1800-luvulle, Texas alkoi olla täyttyä itäisistä maahanmuuttajista. Alabamat kumppaneineen olivat jo omaksuneet uuden ympäristön ja uuden kulttuurin ja olivat hyvin tyytyväisiä saadessaan olla teksasilaisia. He pysyttelivät neutraaleina itse sodassa, mutta tarjosivat anglo-texasilaisille muunlaista tukeaan. Nimittäin samaan aikaan kun Houston miehineen neuvotteli Santa Annan kanssa San Jacintossa, alabamat ja couchattat auttoivat texasilaisia sotapakolaisia selviytymään yli Trinityjoen. Tämä oli erittäin hieno ele, sillä ilman intiaaneen lauttaliikennettä pakolaiset eivät olisi päässeet vastarannalle. Palkkioksi tästä hyvästä teostaan heimot saivat noin 20 km pitkän pläntin maata Trinityjoen varrelta. Niin alabamoja kuin couchattojakin oli näihin aikoihin Texasissa jäljellä enää joitakin satoja, joten pienen määränsä vuoksi he olivat käytännössä sulautuneet yhteen.

Pieni kaistale Suuresta tiheiköstä, joka oli Texasin alabamojen ja couchattojen koti. (Ja Witko voi kertoa tarkemmin näiden intiaanien lautturinhommista).

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 01.01.2018 21:00

Haukka kirjoitti:Ylös laiskurit ja lenkille. Nyt on vuosi 2018, eikä sitä ole tarkoitus käyttää turhanpäiseen lorvailuun.

[quote]3. Sam Houston joka oli asunut Cherokeiden parissa ja oli naimisissa Cherokee naisen kanssa ymmärsi Intiaaneja paremmin kuin monet muut hänen armeijastaan ja poliitikot samoin. Goliadin ja San Jacintin tapahtuman välinen aika olisi pitänyt tiivistää tämän kahden Intiaani Kansan ja Texasilaisten väliseksi tapahtumaksi.Texasilaisia perheitä vankureineen,kärryineen ym. pyrki epätoivoisesti pakoon Santa Annan armeijaa yli kukkuloiden,mutaisten teiden aina Trinityyn asti ja silloin he saivat apua Kahdelta Intiaani Kansalta jotka historia on unohtanut täysin Alamon aikana 1836.
Minkälaista apua he antoivat ja mitä kahta Kansaa he olivat ?

4. Mitä Sam Houston oli pyytänyt tältä kahdelta Kansalta Santa Annaa vastaa sotiessaan ja nämät Kansat tekivät vielä enemmän kuin Sam Houston oli pyytänyt heiltä ?
3. Kyseessä ovat tietenkin Texasin ”Suuren tiheikön lautturit” alabamat ja coachattat, jotka olivat niiden heimojen joukossa, joiden kanssa Sam Houston oli tehnyt rauhansopimuksen alkuvuodesta 1836. Kumpikaan heimo ei tainnut olla alkuperäisiä texasilaisia. Alabamojen synnyinseutua ei tarvitse edes sanoa ja couchattat puolestaan taisivat tulla Louisianasta. Tai oikeastaan molemmat heimot tulivat Louisianasta, jossa he 1700-luvulla olivat tukeneet Ranskaa. Saman vuosisadan loppupuolella osa näistä kahdesta heimosta siirtyi Texasin Trinityjoelle, mutta eivät omasta aloitteestaan. Heidän laittoi liikkeelle espanjalaisten lähettämä kutsu. Kutsun motiivina taas oli yksinkertaisesti se, että espanjalaiset tarvitsivat rajavalvojia sekä ranskalaisia ja amerikkalaisia Texasiin tunkeutujia vastaan.

Alabamat ja couchattat ottivat kutsun vastaan ja näin heistä tuli texasilaisia. He liikkuivat kuin kotonaan kaakkois-Texasin rannikon suuressa tiheikössä, jossa jättiläispuut kurkottelivat taivasta ja pirulliset lihansyöjäkasvit odottivat kieli pitkällään saalista. Vain harvat uskaltautuivat tähän merkilliseen ja peloittavaan maailmaan, joka sinällään tarjosi varsin hyvän turvasataman tulokkaille. Osittain varsin vesiperäisessä maastossa pääsi parhaiten etenemään erilaisilla lauttoilla, joiden teossa alabamat kumppaneineen olivat mestareita. Ratsastavilla öykkäri-comancheilla ei ollut mitään asiaa kosteaan ja upottavaan Suureen tiheikköönt. Jos joku utelias comanche kaikesta huolimatta uskaltautui kurkistamaan tiheikön kätköihin, alabamat sieppasivat hänet ja syöttivät lihansyöjäkasveille. Tällaiset herkkupalat lisäsivät suuresti mainittujen kasvien kasvuvauhtia ja kokoa ja huhut comancheja syövistä kasveista levisivät kulovalkean tavoin.

Kun siirryttiin 1800-luvulle, Texas alkoi olla täyttyä itäisistä maahanmuuttajista. Alabamat kumppaneineen olivat jo omaksuneet uuden ympäristön ja uuden kulttuurin ja olivat hyvin tyytyväisiä saadessaan olla teksasilaisia. He pysyttelivät neutraaleina itse sodassa, mutta tarjosivat anglo-texasilaisille muunlaista tukeaan. Nimittäin samaan aikaan kun Houston miehineen neuvotteli Santa Annan kanssa San Jacintossa, alabamat ja couchattat auttoivat texasilaisia sotapakolaisia selviytymään yli Trinityjoen. Tämä oli erittäin hieno ele, sillä ilman intiaaneen lauttaliikennettä pakolaiset eivät olisi päässeet vastarannalle. Palkkioksi tästä hyvästä teostaan heimot saivat noin 20 km pitkän pläntin maata Trinityjoen varrelta. Niin alabamoja kuin couchattojakin oli näihin aikoihin Texasissa jäljellä enää joitakin satoja, joten pienen määränsä vuoksi he olivat käytännössä sulautuneet yhteen.

Pieni kaistale Suuresta tiheiköstä, joka oli Texasin alabamojen ja couchattojen koti. (Ja Witko voi kertoa tarkemmin näiden intiaanien lautturinhommista).[/size]

Kuva[/quote]

**************************************************'
Saamari kirjoitin pitkä selvityksen näistä Tuonelan lauttureista mutta ei tallentunut.No uusinta sitten.
Haukka vastasi aivan oikein ja täyttä tietoa oli näistäkin vähemmän tunnetuista pienistä Kansoista.

Siirryn suoraan Haukan ultimaatumiin mikä koskee Herra Witkoa.Sam Houston pyysi Alabamoilta ja Coushattoilta että olisivat neutraaleita tässä Texasin ja Meksikolaisten välisessä sodassa l. eivät menisi Meksikon puolelle.Alabamat ja Coushattat tekivät vielä enemmän kuin neutraalina olemisen.
Sam Houston lupasi heille että jos he eivät taistele Meksikon joukoissa niin hän antaa heille maa-avustuksen Nechez ja Sabine-joen väliltä.
Sam Houstonin armeija risteäisi Texasissa vetäytymisessä ja Santa Anna oli hyvin lähellä takana joukkoineen. Jokaiseen tieosuuteen itäiseen suuntaan Texasissa täyttyivät mutaiset,pölyiset polut,tiet täynnä naisia,lapsia ja myös miehiä jotka olivat alttiina pohjoistuulille ja kevätsateille.Näyttämö oli todella ahdistava ja se oli todellinen"pieni mutta uskollinen Texasin armeija", jonka perheet,vaimot ja lapset seurasivat miehiään.

Kuten tapahtui historiassa niin Alabamat ja Coushattosit tekivät enemmän kuin "neutraalina"olemisen.Kun Texasian naiset ja lapset saapuivat yli törmien tulvivan Trinity-joen rannalle niin tuntui kuin Santa Anna saisi veritilinsä sittenkin täyteen.Coushattot lähtivät lautallaan l. lossi hengenvaaralliseen Trinity-joen ylitykseen täyden pakolaisjoukon kanssa.Joki virtasi vaarallisen voimakaasti ja oli täynnä tukkeja,irtopuita ynnä muuta tavaraa joka saattaisi lautan matkustajineen hengenvaaraan.Kaksi kertaa lautta jysähti hiekkasärkälle, mutta nämät lautturit olivat omaa luokkaansa ja saivat koko joukon turvallisesti kolmionristin yli suojatulle puolelle Trinityä.

Kun Meksikolaiset saapuivat rannalle niin he huutelivat Intiaaneille että lautta pikaisesti heidän puolelle että he voisivat jatkaa pakolaisten takaa-ajoa.Coushattasit huutelivat että virta ja tulvija joki on nyt liian vaarallinen tulla takasin meksikolaisten puolelle sillä virtauset olivat muuttuneet ja koko lautta kaatuisi hiekkäsärkälle ja kaikki he hukkuisivat.Mustan huumorin miehenä nämät Tuonelan lautturit heittivät härskiä huulta mehicolaisille.Jotkut texasilaiset pikkupojat näyttivät pitkää nenää ja niskaa sekä luikuria Santa Annan porukalle Trinity-joen yli ja huusivat espanjalaisia rivouksiä vielä päälle..
Tämä joen ylitys auttaminen ei riittänyt sillä nyt Intiaanit teurastivat omaa karjaansa ruokkimaan pakolaiset.Sitten Intiaani scoutit ratsastivat Sam Houstonin kanssa yli Itä-Texasin.

Enempää en kerro näistä lauttureista sillä vala sitoo Witkoa ja toinen tärkeä syy on se että en tiedä tästä mitään enempää tietoa.Häppeee!!!

D.Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 03.01.2018 16:22

Witko kirjoitti:3. Sam Houston joka oli asunut Cherokeiden parissa ja oli naimisissa Cherokee naisen kanssa ymmärsi Intiaaneja paremmin kuin monet muut hänen armeijastaan ja poliitikot samoin. Goliadin ja San Jacintin tapahtuman välinen aika olisi pitänyt tiivistää tämän kahden Intiaani Kansan ja Texasilaisten väliseksi tapahtumaksi.Texasilaisia perheitä vankureineen,kärryineen ym. pyrki epätoivoisesti pakoon Santa Annan armeijaa yli kukkuloiden,mutaisten teiden aina Trinityyn asti ja silloin he saivat apua Kahdelta Intiaani Kansalta jotka historia on unohtanut täysin Alamon aikana 1836.

Minkälaista apua he antoivat ja mitä kahta Kansaa he olivat ?

4. Mitä Sam Houston oli pyytänyt tältä kahdelta Kansalta Santa Annaa vastaa sotiessaan ja nämät Kansat tekivät vielä enemmän kuin Sam Houston oli pyytänyt heiltä ?

P.s. Lähdekirjaa en viitsi mainita kun taitaa olla tuttu kirja
Niin mikä se tuttu lähdekirja oli?

[quote]Kuten tapahtui historiassa niin Alabamat ja Coushattosit tekivät enemmän kuin "neutraalina"olemisen.Kun Texasian naiset ja lapset saapuivat yli törmien tulvivan Trinity-joen rannalle niin tuntui kuin Santa Anna saisi veritilinsä sittenkin täyteen.Coushattot lähtivät lautallaan l. lossi hengenvaaralliseen Trinity-joen ylitykseen täyden pakolaisjoukon kanssa.Joki virtasi vaarallisen voimakaasti ja oli täynnä tukkeja,irtopuita ynnä muuta tavaraa joka saattaisi lautan matkustajineen hengenvaaraan.Kaksi kertaa lautta jysähti hiekkasärkälle, mutta nämät lautturit olivat omaa luokkaansa ja saivat koko joukon turvallisesti kolmionristin yli suojatulle puolelle Trinityä.[/quote]
Mikä tuon pätkän lähde on?
Haukka

Vastaa Viestiin