pahkinoita purtavaksi

[Haukka]

No joo, ei itse taistelusta sen ihmeempiä löydy, mutta tuo Buffalo Hump minua mietitytti. Kirjoitin epähuomiossa "Buffalo Jump", mutta Humpia tarkoitin ja nimi jäi kaivelemaan alitajuntaan. Saman niminen comanche eli pitkän elämän ja kuoli vasta vuonna 1870. Tämän kyseisen päällikön hieman vulgääri nimi sensuroitiin, sillä alun perin nimi "Po-cha-na-quar-hip" käännettiin suoraan nimeksi "“erection that won’t go down" Kielenkääntäjien oli pakko keksiä joku hieman pehmeämpi nimi tälle penateka-comanchien mahtimiehelle ja "Buffalo Hump" kuulosti jo hieman paremmalta. Olivatkohan comanchet kunnelleet liikaa jäyhien saksalaisten alapää-huumoria, sillä eräs toinen comanche-päällikkö kantoi nimeä Coyote Vagina. Mitenhän suomalaiset kääntäjät , jotka ainoinaan vaativat kaikien intiaaninimien kääntämistä, olisivat tuon kääntäneet.

http://knowledgenuts.com/2013/11/04/the ... -censored/

[Witko]

Buffalo Hump oli kuuluisa Peneteka Comanchein Sotapäällikkö ja syntynyt about v.1790.Hän oli mukana jo mm. Council House Fight San Antoniossa Maaliskuussa v.1840.Elokuussa 1840 hän johti suurta kosto Raidia Kaakkois-Texasissa 400. soturin joukolla.Plum Creekin taistelussa Elokuussa-1840 hän oli myös matkassa jossa Comanchet saivat maistaa häviötä jota vain Texasilaiset väittivät voitoksi ja Comanchein suuret nauta-ja hevoslaumat tekivät tässä tenää eivät niinkään Rangerit.Voitto oli väärä termi tästä Plum Creekin Taistelusta mutta pakkohan se oli Texasilaisten jotenkin itsetuntoa kohotettava.

Nyt minua hämäävät nämät kaksi valokuvaa koska Buffalo Hump kuoli v.1870 n.80.vuotiaana.

Nämät kuvat eivät synkkää miehen iän kanssa minusta.

Tämä voisi olla autenttinen kuva hänestä mutta mitä ikä heittää tähän Kiowan oloiseen heppuun niin kuvan otto vuosi pitäisi olla max v.1840 ja niin vanhoja kuvia ei taas löydy yhdestäkään Intiaanista.


Tämä pikku kuva Buffalo Humpista ja täysin eri jätkä.


D.Witko

[Witko]

Japanin kielen tulkki Chief Witko löysi seuraavaa kirjastaan Stephen L. Mooren Savage Frontier Volume II 1838-1839,Rangers,Riflemen,and Indian Wars in Texas.Bird's Creek Fight on kyllä perusteellisesti kerrottu s. 211-227. Nyt selvisi mystisen tupla Buffalo Humpin tarina.Comanchein joukossa oli tosiaan sotapäällikkönä Buffalo Hump niminen mies mutta tämä kuollut sotapäällikkö oli saanut ehkä nimensä puhvelinnahka päähineestä jossa oli sarvet.Comancheilla oli jo tunnettu Päällikkö Buffalo Hump ja tämä kuuluisuus ei ollut mukana taistelussa.Tämä sijais Buffalo Hump oli vain päähineensä ansiosta saanut tälläisen kaimansa kuuluisan nimen mutta se oli todennäköisesti vain kutsumanimi.

Tässä tämän Stephen Mooren raamattu jossa on käyty niin perusteellisesti läpi joka ikinen kahakka,taistelu Texasissa mitä vain on käyty.


D.Witko

[Haukka]

Mielenkiintoisen oloinen kirja. Pääsi lukemaan tuon Birdin taistelun netistä. Nyt löytyy Adlibrikseltakin ja halvalla jopa. Henkiinjäänyt Brookshire tekee nopean yhteenvedpm taistelun lopusta:

Me pidimme kodikkaasti oman paikkamme, mutta intiaanit sen sijaan jakaantuivat kahdeksi eri ryhmäksi ja lähtivät lätkimään. Sitä ennen he heittivät ilmaan jonkinlaista seosta, joka sai aikaan salaman kaltaisen leimahduksen. Tämä oli mitä ilmeisemmin signaali vetäytymiselle. Kun intiaanit olivat menneet, piilotimme omat vainajamme ja keräsimme tukkeja haavoittuneiden kuljetusta varten. Vihollisemme olivat olleet kickapoita caddoja ja comancheja, joista ensinmainituilla kahdella ryhmällä oli paljon aseita. Taistelun aikana useat kickapoot ja caddot puhuivat kanssamme englanninkieltä

Mielenkiintoista sotimista siis. Välillä keskusteltiin ja sitten taas paukuteltiin. Tästäkin huomaa comanchien yhden peruspiirteen. He eivät halunneet opetella muita kieliä, vaan höpöttivät vain omaa murrettaan. Tästä on ollut monissa kirjoissa. He pitivät comanchenkieltä eteläisten tasankojen pääkielenä ja sitähän se oli ollutkin lähes pari vuosisataa,

Ja Buffalo Humpeja on useita, joskin alkuperäinen omakielinen nimi on eriilainen

[Witko]

Mielenkiintoisen oloinen kirja. Pääsi lukemaan tuon Birdin taistelun netistä. Nyt löytyy Adlibrikseltakin ja halvalla jopa. Henkiinjäänyt Brookshire tekee nopean yhteenvedpm taistelun lopusta:

Me pidimme kodikkaasti oman paikkamme, mutta intiaanit sen sijaan jakaantuivat kahdeksi eri ryhmäksi ja lähtivät lätkimään. Sitä ennen he heittivät ilmaan jonkinlaista seosta, joka sai aikaan salaman kaltaisen leimahduksen. Tämä oli mitä ilmeisemmin signaali vetäytymiselle. Kun intiaanit olivat menneet, piilotimme omat vainajamme ja keräsimme tukkeja haavoittuneiden kuljetusta varten. Vihollisemme olivat olleet kickapoita caddoja ja comancheja, joista ensinmainituilla kahdella ryhmällä oli paljon aseita. Taistelun aikana useat kickapoot ja caddot puhuivat kanssamme englanninkieltä

Mielenkiintoista sotimista siis. Välillä keskusteltiin ja sitten taas paukuteltiin. Tästäkin huomaa comanchien yhden peruspiirteen. He eivät halunneet opetella muita kieliä, vaan höpöttivät vain omaa murrettaan. Tästä on ollut monissa kirjoissa. He pitivät comanchenkieltä eteläisten tasankojen pääkielenä ja sitähän se oli ollutkin lähes pari vuosisataa,

Ja Buffalo Humpeja on useita, joskin alkuperäinen omakielinen nimi on eriilainen

*********************************************************************

Hyvä yllätys nuot Stephen Mooren kirjat. Adlibris ja hintakin on halpa.Muistelisin kun ostin tuon sarjan kaikki kirjat Amazonista takavuosina niin liikuttiin 30-40 euron kappalehinnoissa. Ovat kyllä olleet hintansa väärtti. Taas kerran Adlibriksen agentti Witko sanoo että kannattaa Haukka todella ostaa sillä tietoa noissa on kuin pienessä kylässä. Moore on kääntänyt joka ikisen kiven ja kannon näissä Texasin Intiaanisodissa. Comanchet eivät todellakaan olleet englanninkielen tulkkeja.Espanjaa he osasivat paremmin koska jo kaupankäynti Comancheroin kanssa opetti tätä kieltä kauppakielenä.Siinä Haukka on oikeassa että heillä ei ollut mitään haluja opetella muitakaan kieliä koska he olivat olleet Eteläisten Tasankojen valtiaita kaksi vuosisataa.Kickapoot taas liikkuvina ja pirun ovelina ja älykkäinä halusivat oppia englantia koska se auttoi heitä niin sodankäynnissä kuin kauppa-asioissa.

D.Witko

[Haukka]

Kaivetaampa pähkinät esiin. Eilen luin tästä taistelusta yhdestä kirjasta, mutta tarkistin vielä tänään netistä, Siinä nuo ovat:

Siis nämä.

1.Milloin ja missä käytiin Lost Valleyn taistelu, ketkä siihen osallistuivat ja miten taistelu päättyi?

2. Minkä niminen päällikkö oli intiaanien johdossa ja miten eräs taistelussa kaatuneista vastapuolen hepuista yhdisti ikuisiksi ajoiksi toisiinsa päällikön ja erään nuoren soturin?

3. Minkä nimiseen soturien eliittiryhmään päällikkö kuului tai oli kuulunut ja mistä tuo eliittiporukka erityisesti tunnettiin?

_________________________
Haukka

[Witko]

Pirullisen kierot pähkinät oli Haukan syvistä sielun syövereistä lähtenyt ja ei mikään pikku vastaus tähän riitä.Tämän pähkinän laatija osoitti että on miehellä kylmä sydän ja kova luonto.

Tämä ei ole mikään vastaus mutta epäilen vahvasti että tämä kuvan nuori soturi liittyi kuuluisan isänsä kera tähän pähkinäsarjaan osittain.Tämä ei ole siis mikään vastaus vaan heitto että haettiinko tätä heppua myös ?



D.Witko ex santarmi ja ruuna

[Haukka]

Ei mielestäni liity, sillä kuvassa on itsensä Maestro S. Soulen kuvaamaksi joutunut heppu nimeltään Gui-tain. Mutta jos vilkaistaan hieman tämän valokuvamallin iäkkäämpiä sukulaismiehiiä, sieltä saattaa löytyä eräs kovemman luokan karju, joka oli vastuussa koko tästä taistelusta. Tai jos nyt oikein mutkien kautta mennään, niin kyllä tämä kuvan soturi liittyi osittain tapahtumaan, joka johti kysymyksen taisteluun.

Monimutkaisesti selitetty, mutta pähkinät ovat pähkinöitä.

[Witko]

Saamarin kierot ja pakko myöntää taitavasti laaditut pähkinät ovat Haukalla.Loma on tehnyt nähtävästi gutaa äijän päänupille.

Yritän koota itseni ja vastata edes yhteen pähkinään viikonloppuna.

D.Witko ja nykyään palvelukseen astunut santarmi

[Witko]

Haukka kysyI Red River Warsin ajoilta olevia Eteläisten Tasankojen viimeisiä taisteluita

1.Milloin ja missä käytiin Lost Valleyn taistelu, ketkä siihen osallistuivat ja miten taistelu päättyi?

***************************************************************

1. Tämä pirullinen Taistelu jäi Adobe Wallsin Taistelun varjoon vaikka tämä käytiin jo Kesäkuussa 27.-01.07,1874.Adobe Wallsin taistelu oli siitä ainakin kuulu että puhvelinmetsästäjä Billy Dixon olisi ampunut Sharp 50 Caliberisellä kiväärillään Comanche-soturin n. 1 500 metrin päästä hevosen selästä.Uskoa saa kuka uskoo tämän laukauksen, mutta lähes puliukon tasolla oleva Dixon ei edes nähnyt kuin 100 metrin päähän.
Last Valleyn Taistelu käytiin 12.päivänä Heinäkuuta,1874 ja paikkana oli Jacksboron kuivunut matalikko Texasissa.Vain kahta päivää aiemmin oli Comanchein sotapartio hyökkännyt Oliver Loving ranchille ja tappaneet hänet sekä silpponeet lähes tunnisttamattomaksi.Texasin Rangerien Rajaseutupataljoonan rangerit joita oli 33 miestä Majuri Jonesin komenossa joka muuten sai ensimmäinen kertaa maistaa mitä oli taistelu Tasanko Intiaaneja vastaan.

Saattueen kera muutamista komppaneista,hän ratsasti luoteiseen rajalle.Heinäkuun 12.päivänä oli mukana Kapteeni C.W Stewensin miehiä lähellä olevasta Fort Belknapista tiedustelemassa kaakkoiseen Salt Creekiltä.Kaikkiaan heitä oli siis tuo 33.rangeria.Suuri Kiowain sotajoukko ratsasti samaan aikaan etelään ja meneillään oli kosto raid jossa Kiowain johtava Päällikkö Lone Wolf halusi kostaa suosikki poikansa Taun-ankian murhan vihamielisten valkoisten tekemänä edellisen v.1873 raidilla.Mukani oli myös Kiowain Lääkemies Mamanti joka oli omaksunut sotapäällikkön roolin.Myrkky vei miehen hautaan v.1875 todenäköisesti.Kiowain lukumäärästä on vähän sekalaista lukumäärää, mutta 50. soturia olisi ollut Lone Wolfin komennossa.Kiowat saivat piiritettyä rangerit ja nyt joutuivat Majuri Jones ja hänen miehensä uuden tien alkuun taistelussa Tasanko Intiaaneja vastaan.Kiowat piirittivät Jonesin miehet ja ilmassa oli paniikkia. Kaksi rangeria tapettiin ja kaksi muuta haavoitettiin vakavasti ja rangerit menettivät suurimma osan hevosistaan.Kiowat eivät arvostaneet rangerien hevosia vaan pitivät näitä surkeina ja ampuivat jokaisen hevosen ja tämä oli rangereille katkera pala. Mamadayte niminennuori soturi tappoi taistelun aikana ranger David Baileyn hevosen selästä ja osoitti hänen ruumistaan Lone Wolfille.William Glass-niminen ranegri oli toinen kuollut.

Lone Wolf katkaisi Baileyn pään irti ja tunsi saaneensa koston täytettyä poikansa kuolemasta.Mamadayten tekojen takia Lone Wolf palkitsi nuoren soturinsa ja otti hänet pojakseen ja antoi hänelle nimen Guopahko, Lone Wolf the Younger.Loppu ranger ryhmästä pelastui kun Kymmenennen Ratsuväki Rykmentti tuli apuun Kapteeni TA Balvidin komennossa. Majuri Jones keltanokkana julisti Lost Valleyn Taistelun suureksi voitoksi Kiowaista ja sanoi että ainakin viisi Intiaani tapetiin ja kymmeniä haavoittui.Jonesi julistus jatkui että vaikka paikalla oli ainakin 150 Intiaania ja paljon myös Comancheita niin he ajoivat kaikki pakosalle.Alueella ei ollut edes yhtään Comanchea tuolloin ja rangerit itse olivat kyllä aika hiljaa tästä nk. voitosta.Kiowat itse kertoivat että yhtään soturia ei kuollut heiltä.

Mamay-day Kiowa


Lone Wolf,kovimman luoka Kiowa päälliköitä


Tässä yksi lähdekirjani


D.Witko

[Haukka]

Oikeinhan tuo, kuten arvasinkin. Alussa mulla oli tuohon vain yksi kirjalähde eli hyllystä löytyvä tiiliskivi Texasin vanhoista asukkaista ja intiaanitaisteluista. Se kuvaili tapahtumaa viitisen sivua 798 – 803. . Sitten löysin netistä kuusi kirjaa, jotka myös kuvailivat samaa taistelkua monen sivun voimalla. Joka kerta kuvaus muuttui hiukan. Tein yhteenvedon, jonka pohjana on tuo A. J. Sowellin pikkujättiläinen. Tulee vähän pitkä, mutta tällainen tuo taistelu pääosin oli.

Niin, tuo koko hyökkäys oli kiowa-päällikkö Lone Wolfin kostoisku rangereita vastaan, sillä päällikkö oli menettänyt ainoan poikansa Tau-ankian (Sitting-in-the-Saddle) ja suosikkiserkkunsa 15-vuotiaan Gui-tainin (Heart of a Young-Wolf) . Surmatöitten takana olivat amerikkalaiset sotilaat, jotka ampuivat molemmat pojat louhikkoiseen vaikeakulkuiseen maastoon Texasin rajaseudulla.
Tapaus sattui eräällä kiowien vetäytymismatkalla. Tau-ankia oli jäänyt muista jälkeen saamansa vamman vuoksi. Hänen nuori ystävänsä Gui-tain palasi auttamaan Tau-ankia , ettei tämä joutuisi amerikkalaisten vangiksi. Neljännen ratsuväen luutnantti Charles Hudson näki nuoret kiowat ja antoi merkin lähemmälle miehelleen. Kaksi coltia pamahti lähes samanaikaisesti.ja lopputuloksena kumpikin nuorista kiowista menetti henkensä. (Kirjasta Winchester Warriors: Texas Rangers of Company D, 1874-1901)

Verityö oli vanhalle Lone Wolfille kova paikka, sillä molemmat surmatut olivat olleet hänelle hyvin rakkaita. Hän vannoi kostoa surmattujen puolesta. Koston päivänä 12. heinäkuuta 1874 Lone Wolf katseli alas korkean kukkulan laelta ja näki kuinka joukko ratsastajia lähestyi valkoiset hatut päässään. Kiowat olivat jättäneet maastoon lukuisia jälkiä ja tehneet harhautusmielessa useita intiaanipolkuja, jotka eivät todellisuudessa johtaneet minnekään. Rangerit oli jaettu sen vuoksi useaan eri ryhmään, jotka turhaan koettivat jäljittää intiaaneja. Siellä ne tulevat kuin suoraan suden suuhun, kukkulalla seisonut kiowa-päällikkö hymyili mielessään ja antoi merkin kahdelle houkutuslinnulleen, jotka saisivat johdattaa sotilaat ansaan. Huokutuslintuina toimivat vanha kunnon henkimies Ma-manti ja Loud Talker. Tätä taktiikkaa oli käytetty menestyksellisesti monia kertoja.

Mutta kiowien juoni ei onnistunut, sillä rangerien nuori tiedustelija Ed Carnal sattui juuri sopivalla hetkellä tsiikaamaan yläviistoon sen sijaan, että olisi seurannut houkutuslintujen tekemiä jälkiä. Ja siellä ne olivat, ylhäällä oikealla hänen edessään. puiden suojassa. He olivat ensimmäiset hänen näkemänsä intiaanit ja heitä oli paljon. Tietenkin kokematon Carnal joutui lähes shokkiin ja laukoi colttiaan ympäriinsä. Sitten hän antoi hevoselleen sellaisen kyydin, jonka humma muisti lopun ikänsä. Mies ja hevonen suorastaan lensivät takaa-ajoon lähteneiden kiowien edellä. Kiowat eivät hyvistä yrityksistään huolimatta saaneet osumaa pakenevaan kaksikkoon.

Erään rangeriryhmän johdossa ratsastanut majuri John B. Jones oli pudottaa alaleukansa, kun hänen eteensä äkkiä ratsasti täysin vauhkoontunut ratsu selässään tutiseva mies, jonka paidanhelmat lepattivat tuulessa ja silmät seisoivat päässä. Ratsastaja oli tiedustelija Ed Carner. Hänen suustaan kuului epäselvää mölinää, mutta nopeasti rangerit tajusivat, että nyt oli tosi kysymyksessä. Kiowat olivat aivan lähellä. Puolustusasemien rakentaminen sujui ennätysvauhtia , mutta rangerien suureksi mieliharmiksi Lost Mountainin maasto oli avointa tasaista kalliomuodostelmaa, joka ei tarjonnut juurikaan suojaa. Rangerit olivat hajallaan kolmena eri ryhmänä ja yhteenlaskettunakin heitä oli vain 35 äijää kiowien ja comanchien noin 200 (yläkanttiin) soturia vastaan. Lisäksi intiaaneilla oli puolellaan suuri etu päästä käyttämään maaston epätasaisuuksia hyödykseen. Rangereilla oli valittavanaan joko jääminen suojattomaan puolustuspaikkaansa intiaanien armoille tai sitten uhkarohkea yritys siirtyä suojaan läheiseen rotkoon.

Majuri Jones valitsi jälkimäisen vaihtoehdon. Hän tiesi että idea oli mielipuolinen, mutta hän tiesi myös, että se oli ainoa keino, jolla saattoi pelastaa nahkansa. Yritys onnistui armottoman tulituksen turvin ja ilma oli sakeana tuli-aseiden savusta kun rangerit syöksyivät kohti läheistä rotkoa. Aseiden paukkeeseen toivat oman lisänsä hevosten tauoton hirnunta ja intiaanien verenhimoiset sotahuudot. Eräs kiowien tarkka-ampujista osui rangeri Lee Cornia olkapäähän ja George Moore sai luodin sääreensä, Lähes kaikki pääsivät kuitenkin kutakuinkin yhtenä kappaleena rotkossa kulkevaan yli metrin syvään ojaan, jonka pituus oli päästä päähän lähes sata metriä.

Taistelu kesti arviolta neljä tuntia tulituksen tauotessa vain lyhyeksi tuokioksi. Missään vaiheessa intiaanit eivät päässeet kovin lähelle rangerien suojapaikkaa. Lopulta sietämätön jano alkoi kiusata puronuomassa makaavia rangereita. Armoton Texasin iltapäivän aurinko porotti heidän päällään kuin tappava tulipallo ja yhä useampi miehisti tunsi voimiensa hiipuvan. He kaivoivat puronpohjaa bowie-puukoillaan ja koettivat imeä vettä maaperästä. Laukaukset olivat vaienneet, mutta kesti hetken ennen kuin majuri Jones uskaltautui tiedusteluretkelle. Hän kiipesi läheiseen puuhun ja näki, että kiowat vartioivat edelleen rotkoa.

Auringon lähetessä läntistä horisonttia kaksi rangeria nimeltään Dave Bailey ja Mel Porter saivat tarpeekseen tilanteesta. Muiden vastusteluista huolimatta he jättivät piilopaikan ja ottivat alleen kaksi ratsua mennäkseen täyttämään miesten tyhjät kenttäpullot lähellä virtaavassa Cameron Creekissä. Kiowat olivat kuitenkin arvanneet, että jano ajaisi rangerit liikkeelle. Siksi intiaanit olivat muodostaneet kaksi eri ryhmää, jotka odottivat puroa ympäröivien pensaiden takana. Suunnitelmana oli, että kun henkimies Ma-mantin kiowat iskisivät, päällikkö Lone Wolfin soturit sulkisivat pakotien.

Korkealle suureen tammeen kiivennyt majuri Jones seurasi tähystyspaikaltaan miten rangerien reissu sujui. Täytyy todeta, että Jonesin näkemä näytelmä ei ollut kovin mieltäylentävä. Päästyään parin sadan metrin päähän tasangon laitaan Bailey ja Porter huomasivat miten kiowat ilmestyivät äkkiä esiin pensaiden takaa. Bailey surmattiin toverinsa silmien alla, mutta äkillisen suunnanvaihdon tehnyt Porter pääsi pakoon. Hän ratsasti henkensä edestä, mutta intiaanit saavuttivat hänet. Viimeisenä keinonaan Porter jätti hevosensa ja hyppäsi tiheään pensaikkoon, joka kasvoi puron reunustalla. Kovan vauhtinsa voimasta Porter tuli saman tien läpi koko ryteikön. Kädet räpiköivät ilmassa kuin preeriakanan siivet, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta Porter ei pyrähtänyt lentoon. Hänen räpiköintinsä päättyi hurjaan syöksyyn korkealta rantatöyräältä alempana virtaavaan Cameron Creekiin.
Onnekseen Porter ei juuttunut puron pohjamutiin, vaan pulpahti nopeasti pinnalle haukatakseen happea. Vedenpintä hänen ympärillään heräsi hetkessä eloon luotien mäiskähdellessä vaarallisen lähelle. Porter suoritti pitkän sukelluksen myötävirtaan ja noustuaan uudelleen pintaan intiaanien tulitus ei enää uusiutunut. Kiowat olettivat hänen hukkuneen. Uidessaan erään puron ylle taittuneen pensasrykelmän ohi, Porter näki äkkiä pistoolin ojentuvan häntä kohti jostakin pusikon reunalta. Nopeasti selvisi, että pensaassa oli kaksi rangeria, jotka olivat piiloutuneet sinne heti intiaanien aloitushyökkäyksessä. Rangerit olivat Lee Corn ja Richard Wheeler ja kumpikin oli haavoittunut. He olivat erehtyneet luullemaan uivaa Porteria kiowaksi.

Tulevan aamuyön pimeinä tunteina Lost Mountainin rotkoon piiloutuneet majuri Jonesin rangerit jättivät piilopaikkansa. Intiaanit olivat kadonneet ja rangerit löysivät puron, jossa virtasi raikasta vettä. He löysivät myös Baileyn pahoin silvotun ruumiin. /Erään kirjalähteen mukaan Lone Wolf suolisti Baileyn ruumiin ja sen jälkeen kaikki halukkaat soturit saivat ampua ruumiiseen nuolen tai iskeä siihen keihäällä. Käytäntö noudatteli kiowien protokollaa, joten siinä ei siis sinänsä ollut mitään ihmeellistä) Myös Glass niminen rangeri löytyi kuolleena, silvottuna hänkin. Kiowat olivat saaneet kostonsa, sillä Lone Wolfille riitti se, että hänen poikansa ja serkunpoikansa kuolemat oli kostettu. Ottiko Lone Wolf Baileyn pään vaiko käden muistoksi, siitä lähteet ovat eri mieltä. Joka tapauksessa Lone Wolf saattoi palata hyvin mielin reservaattiinsa, sillä hän oli pelastanut kasvonsa kansansa keskuudessa.

[Witko]

Hyvät ja perusteelliset vastaukset Haukka oli hakenut meikäläisen vähän torsoon vastaukseen verratuna.Tuo oli ainoastaan tuttu lähdekirja Winchester Warriors. Sowellin kirjaa en hakenut esiin vaikka sen omistan myös. Robert Utleyn kirjasa puhuttiin vain Kiowista Lone Star Justice. Nämät Sowellit omistan






Aika niukasti itse löysin tästä Lost Valleyn Taistelusta tietoa ja luvut vaihelivat 27.-33.Rangeria.Kiowat olivat haarukassa 50-150.Netissä oli muuten yksi hyvä ja todella laaja lähdekirja ja tietysti minä mänttipää unohdin sen linkin.Hoitoon koko Witko ruuna joutaa.

D.Witko

P.s. Hyvä oli kyllä pähkinä ja haastava ainakin minusta. Bojot siitä Haukka Wainaalle

[Witko]

Nyt onnistuin löytämään tuo linkin jonka eilen hukkasin selvinpäin jopa, josta kävi kaikki ilmi kuten Haukka Wainaa kertoi Lost Valleyn Taistelusta.Siinä on lainauksena Charles Robinsonin kirjaa,A.J.Sowellia myös.Löytyi muutama muukin linkki lisää.Adobe Wallsista on kirjoitettu joka ikisessä pirun kirjassa vaikka ei mikään suuri taistelu ollut ainakaan uhriluvuisssa.Quonah Parker ja Billy "Alcoholist Dixon"olivat päähenkilöt.

http://www.forttours.com/pages/444.htm

D.Witko

[Haukka]

Ei tuo Porterin räpiköivä sukellus Cameron Creekin veteen ollut meikäläisen keksimä juttu. Otin sen tuolta. Sama tarina on ainakin Sowellin kirjassa Early Setters and Indian Fighters of Sourhwest Texas, Volume 1. Tällä sivulla kerrotaan myös haavoittuneiden rangerien Lee Cornerin ja Richard Wheelerin piilopaikasta. Äkkipäätä vaikea muistaa mitkä kohdat otin mistäkin kirjasta, mutta kaikki löytyy. Sowell on kuitenkin ollut lähes kaikkien myöhempien Lost Mountainin taistelusta kirjoittaneiden alkeperäislähteenä.

https://books.google.fi/books?id=uagDAA ... er&f=false

Ja tuolta otin nuoren Ed Carnalin, joka näki elämänsä ensimmäiset intiaanit ja lähti tekemään hälytystä:

https://books.google.fi/books?id=zDAtDw ... al&f=false

[Witko]

Takuulla vastataan viikonloppuna loput pähkinät ja samalla saa eräs Soturi kilta tunnustuksen myös.

D.Witko ala' Humpuukimaakari

P.s. Tämä leppoinen vanhus kun oli erästä soturi kiltaa grand old man
Ei ollut kuulemma koskaan harrastanut väkivaltaa kertoo Kiowa Kalenteri joka on Witkon oma versio Mooneyn alkuperäisteoksesta.Papalla on olkapäällä ja alaspäin eräs status.