pahkinoita purtavaksi

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Su 11.11.2018 08:13

Witko kirjoitti:3. Uutiset Adobe Wallsin hyökkäyksestä ja taistelusta tulivat agentti Milesin tietoon heinäkuun 2. päivänä, 1874. Viisi päivää tapahtuman jälkeen. Samana päivänä cheyennien sotajoukko alkoi metsästää valkoisia mistä tahansa Kansasista aina Texasin väliltä. Ensimmäinen tapettu ja scalpattu oli noin kolmekymmentä mailia pohjoiseen heidän agentuuristaan. Heinäkuun 3. päivänä tapahtui jo toinen hyökkäys ja ruumita tuli lisää.

Minkä niminen mies sai ensimmäisen kuoleman 02.07. ja minkä niminen oli tämä toinen tapahtuma 03.07.1874 ja mikä oli tässä miesten johtajan nimi (valkoisten) ja tämä mies sai melkoisen piinakuoleman ?

4. Cheyenneitä (dogsoldiers) syytettiin tästä 03.07. päivän verilöylystä mutta useat todisteet viitasivat muihin hyökkääjiin.
Ketkä olivat todennäköiset hyökkääjät ja mikä oli heidän motiivinsa ?
3. Ensimmäinen surmattu oli nimeltään William Watkins. Hänestä en tiedä mitään muuta kuin nimen.

Seuraavana päivänä cheyennet ottivat kohteekseen rahtaaja Patrick Hennesseyn tarvikevankkurit, jotka rullasivat hiljalleen eteenpäin Darlington-Wichitan tietä Anadargon agentuurin rajalla nykyisessä Oklahomassa. Patrick Hennessey tuskin oli mitään sukua James Hennesseylle, joka tunnetaan maailmankuulun konjakkiyhtiön perustajana Itse asiassa Hennessey oli lähtenyt vankkureineen Wichitasta 30. kesäkuuta ja vankkurit sisälsivät muun muassa sokeria ja kahvia. Hänen karavaaninsa kolme vankkurikuskia olivat Thomas Calloway, Eric Cook ja George Fand. Heinäkuun alussa tämä vankkurikaravaani leiriytyi Burr Mosierin ranchille Buffalo Springsissä. Täällä ollessaan Hennessey ja kumppanit saivat kuulla että intiaanit olivat tappaneet William Watkinsin ja ajaneet toista miestä takaa Red Forkin ranchille. Varoituksista huolimatta Hennessey lähti johtamaan vankkurikaravaaniaan eteenpäin. Eivät he pääasseet pitkällekään, kun intiaanit, todennäköisesti cheyennet, ympäröivät heidät. Mitä sitten tapahtuikaan, niin lopputuloksena intiaanit surmasivat hyökkäyksen aikana kolme vankkurikuskia. Hennesseytä ei sen sijaan tapettu heti vaan hänelle oli luvassa myöhempää ohjelmaa, jossa hän sai esiintyä pääosassa.

Samoihin aikoihin Darlington-Wichita-reitillä liikkui Darlingtonin agentuurin asiamiehenä toimiva majuri John D. Miles miehineen. He olivat jo hieman aiemmin löytäneet surmatun Watkinsin, mutta tuo ei ollut vielä mitään verrattuna seuraavaan löytöön. Hennesseyn vankkurit kytivät vielä heikosti Milesin seisahtuessa niiden luo. Vankkurien takana makasi kolme vankkurikuljettajaa kuolleina ja skalpeerattuina. Hennesseyn hiiltynyt ruumis nojasi erään poltetun vankkurin takapyörään. Hänet oli sidottu siihen ja poltettu elävältä vankkurien mukana.

4. Kyllä todelliset alkuperäiset hyökkääjät mitä ilmeisimmin olivat cheyennejä, mutta mutta... Kenelle vankkurien sisältämät tarvikkeet lopultakin joutuivat, siitä ollaan hieman eri mieltä. Tapahtumien kulku ei olekaan ihan itsestään selvä. Jotkut tutkijat uskovat vakaasti, että joukko osage-biisoninmetsästäjiä oli saapunut paikalle taistelun aikana ja ajanut cheyennet tiehensä. Näin vankkurien sisältö joutuikin siis osageille. Mutta surmasivatko osaget myös nuo neljä miestä vai polttivatko he vain Hennesseyn? Miksi cheyennet olisivat surmanneet Hennesseyn eri tavalla kuin muut miehet? Uskottavampaa on, että hän oli hengissä, kun osaget tulivat. Ehkä Hennessey oli jopa yrittänyt pakoon, mutta osaget olivat siepanneet hänet ja sitoneet vankkureihin.

Joka tapauksessa osaget olivat näennäisesti valkoisten ystäviä ja he onnistuivat täydellisesti huijaamaan omaa asiamiestään kertomalla miten he olivat olivat koonneet kaikki voimansa vihamielisten naapuriheimojen hillitsemiseksi. Tosiasiassa osaget menivät sieltä, missä aita oli matalin ja ryöstelivät muita kulkijoita. Tietenkin syy sysättiin muiden niskoille. Osaget, jos jotkut nimittäin osasivat olla kavalia, ja sen tiesivät kyllä cheyennet, comanchet, kiowat ja muut eteläisten tasankojen heimot. Tarinan loppulauseena voi siis vain todeta, että osageilla riitti pitkään kahvia, sokeria ja muita tarvikkeita, jotka olivat lähtöisin Hennesseyn tarvikevankkureista.

Patrick Hennessey ja osaget

KuvaKuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Su 11.11.2018 17:14

Haukka kirjoitti:
Witko kirjoitti:3. Uutiset Adobe Wallsin hyökkäyksestä ja taistelusta tulivat agentti Milesin tietoon heinäkuun 2. päivänä, 1874. Viisi päivää tapahtuman jälkeen. Samana päivänä cheyennien sotajoukko alkoi metsästää valkoisia mistä tahansa Kansasista aina Texasin väliltä. Ensimmäinen tapettu ja scalpattu oli noin kolmekymmentä mailia pohjoiseen heidän agentuuristaan. Heinäkuun 3. päivänä tapahtui jo toinen hyökkäys ja ruumita tuli lisää.

Minkä niminen mies sai ensimmäisen kuoleman 02.07. ja minkä niminen oli tämä toinen tapahtuma 03.07.1874 ja mikä oli tässä miesten johtajan nimi (valkoisten) ja tämä mies sai melkoisen piinakuoleman ?

4. Cheyenneitä (dogsoldiers) syytettiin tästä 03.07. päivän verilöylystä mutta useat todisteet viitasivat muihin hyökkääjiin.
Ketkä olivat todennäköiset hyökkääjät ja mikä oli heidän motiivinsa ?
3. Ensimmäinen surmattu oli nimeltään William Watkins. Hänestä en tiedä mitään muuta kuin nimen.

Seuraavana päivänä cheyennet ottivat kohteekseen rahtaaja Patrick Hennesseyn tarvikevankkurit, jotka rullasivat hiljalleen eteenpäin Darlington-Wichitan tietä Anadargon agentuurin rajalla nykyisessä Oklahomassa. Patrick Hennessey tuskin oli mitään sukua James Hennesseylle, joka tunnetaan maailmankuulun konjakkiyhtiön perustajana Itse asiassa Hennessey oli lähtenyt vankkureineen Wichitasta 30. kesäkuuta ja vankkurit sisälsivät muun muassa sokeria ja kahvia. Hänen karavaaninsa kolme vankkurikuskia olivat Thomas Calloway, Eric Cook ja George Fand. Heinäkuun alussa tämä vankkurikaravaani leiriytyi Burr Mosierin ranchille Buffalo Springsissä. Täällä ollessaan Hennessey ja kumppanit saivat kuulla että intiaanit olivat tappaneet William Watkinsin ja ajaneet toista miestä takaa Red Forkin ranchille. Varoituksista huolimatta Hennessey lähti johtamaan vankkurikaravaaniaan eteenpäin. Eivät he pääasseet pitkällekään, kun intiaanit, todennäköisesti cheyennet, ympäröivät heidät. Mitä sitten tapahtuikaan, niin lopputuloksena intiaanit surmasivat hyökkäyksen aikana kolme vankkurikuskia. Hennesseytä ei sen sijaan tapettu heti vaan hänelle oli luvassa myöhempää ohjelmaa, jossa hän sai esiintyä pääosassa.

Samoihin aikoihin Darlington-Wichita-reitillä liikkui Darlingtonin agentuurin asiamiehenä toimiva majuri John D. Miles miehineen. He olivat jo hieman aiemmin löytäneet surmatun Watkinsin, mutta tuo ei ollut vielä mitään verrattuna seuraavaan löytöön. Hennesseyn vankkurit kytivät vielä heikosti Milesin seisahtuessa niiden luo. Vankkurien takana makasi kolme vankkurikuljettajaa kuolleina ja skalpeerattuina. Hennesseyn hiiltynyt ruumis nojasi erään poltetun vankkurin takapyörään. Hänet oli sidottu siihen ja poltettu elävältä vankkurien mukana.

4. Kyllä todelliset alkuperäiset hyökkääjät mitä ilmeisimmin olivat cheyennejä, mutta mutta... Kenelle vankkurien sisältämät tarvikkeet lopultakin joutuivat, siitä ollaan hieman eri mieltä. Tapahtumien kulku ei olekaan ihan itsestään selvä. Jotkut tutkijat uskovat vakaasti, että joukko osage-biisoninmetsästäjiä oli saapunut paikalle taistelun aikana ja ajanut cheyennet tiehensä. Näin vankkurien sisältö joutuikin siis osageille. Mutta surmasivatko osaget myös nuo neljä miestä vai polttivatko he vain Hennesseyn? Miksi cheyennet olisivat surmanneet Hennesseyn eri tavalla kuin muut miehet? Uskottavampaa on, että hän oli hengissä, kun osaget tulivat. Ehkä Hennessey oli jopa yrittänyt pakoon, mutta osaget olivat siepanneet hänet ja sitoneet vankkureihin.

Joka tapauksessa osaget olivat näennäisesti valkoisten ystäviä ja he onnistuivat täydellisesti huijaamaan omaa asiamiestään kertomalla miten he olivat olivat koonneet kaikki voimansa vihamielisten naapuriheimojen hillitsemiseksi. Tosiasiassa osaget menivät sieltä, missä aita oli matalin ja ryöstelivät muita kulkijoita. Tietenkin syy sysättiin muiden niskoille. Osaget, jos jotkut nimittäin osasivat olla kavalia, ja sen tiesivät kyllä cheyennet, comanchet, kiowat ja muut eteläisten tasankojen heimot. Tarinan loppulauseena voi siis vain todeta, että osageilla riitti pitkään kahvia, sokeria ja muita tarvikkeita, jotka olivat lähtöisin Hennesseyn tarvikevankkureista.

Patrick Hennessey ja osaget

KuvaKuva
***************************************************************
3.-4. Aivan oikein vastattiin ja valitettavasti William Watkinsista joka tapettiin sekä scalpattiin cheyennien toimesta heinäkuun, 2.päivänä, 1874 noin kolmekymmentä mailia heidän agencystä pohjoiseen ei löydy muuta tietoa kuin tuo William Chalfantin kirjan lause. 03.07.1874 Patrick Hennessey's vaunuletkasta löytyy jo enemmän tietoa. Tappajat scalppasivat kaksi neljästä mikä tekee vähän oudon käänteen tähän ja tuo Hennesseyn kuolintapa poltettiin hitaasti vankkurinpyörään sidottuna on vähän hämärä, koska miksi cheyennet antoivat yhden hyvin poikkeuksellisen kuolintavan tälle ja siksi tuo osagein puhvelinmetsästäjät on aika hyvä syy tähän toimeen koska osaget halusivat muonat ja tavarat vankkureista.
Totuutta ei tiedetä koskaan, mutta hyvä teoria ja pitävä sellainen nämät osaget olivat.

Taistelut jatkuivat kiivaina kenraalimajuri John Popen ja kuvernööri Thomas A. Osbornin toimesta sekä ei voida unohtaa ammattihävittäjä kenraaliluutnatti Philip Sheridania. Kiowa päällikkö Lone Wolf ja viisikymmentä soturia pitivät huolen hyökkäyksistä mm. Yhdysvaltain armeija valjasti hurjat voimat intiaaneja vastaan.

Kaikki vastattiin oikein joten areena on vapaa uusille pähkinöille !


Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ti 13.11.2018 16:24

Mielenkiintoisia kysymyksiä, mielenkiintoisia henkilöitä. Jatketaan samoissa aihepiireissä hieman pohjoisempana tai luoteisempana, miten vain. Täytyy vielä miettiä yksi kysymys lisää, sitten laitan esille
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ti 13.11.2018 18:12

1. Ensimmäinen merkittävä konflikti cheyennien ja Yhdysvaltain armeijan välillä tapahtui keväällä 1856. Tapahtumapaikka oli Upper Platte Bridge. Cheyennet olivat raivoissaan näistä amerikkalaisten sillanrakentamisista ja tämä määrätty silta oli siirtolaisten yleinen ylityspaikka Wyomingin cheyennien mailla. Fort Laramiesta hälytetty pieni erillisosasto yleensä vartioi näitä sillanylityksiä, ettei mitään odottamatonta pääsisi tapahtumaan. Siitä huolimatta jotakin ikävää tapahtui ja tapahtumaan otti osaa intiaanien puolelta kolme pohjoista cheyenneä. Mitä tapahtui ja mitkä olivat cheyennien nimet?

2. Yksi tästä cheyennien kolmikosta tultiin tuntemaan myöhemmin myös toisella nimellä. Siis mikä oli tuolloin tämän cheyennen nimi ja mistä tapahtumasta hän tuli erityisen kuuluisaksi 1870-luvun lopppupuolella?

3. Kesäkuusssa 1848 käytiin Wyomingin pesukarhupurolla taistelu, jossa intiaanit yllättyivät vastustajiensa uudentyyppisestä aseesta. Ketkä ottivat yhteen ja mikä oli tämä intiaaneja hämmästyttänyt ase.

4. No-Arm oli tunnettu henkilö vuodesta 1855 eteenpäin niin Council Grovessa kuin Bentin uudella kauppa-asemallakin. Mutta kuka No-Arm itse asiassa oli, mistä hän oli tarkkaan ottaen saanut nimensä ja ketkä nimesivät kesäisen aurinkotanssinsa vuonna 1863 No-Armin mukaan?
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 14.11.2018 20:02

Haukka oli laatinut todella hyvät ja monipuoliset pähkinät ja eivätkä mitään helppoja. Uusia henkilöitä ja uusia tapahtumia Eteläisillä Tasankoilla.

4. No-Arm oli tunnettu henkilö vuodesta 1855 eteenpäin niin Council Grovessa kuin Bentin uudella kauppa-asemallakin. Mutta kuka No-Arm itse asiassa oli, mistä hän oli tarkkaan ottaen saanut nimensä ja ketkä nimesivät kesäisen aurinkotanssinsa vuonna 1863 No-Armin mukaan?[/size][/quote]

****************************************************************************

4. Tämä kysytty henkilö kuului samaan kastiin kuin William Bent, rohkea mies ja vaarallisilla alueilla , sillä mies oli suoraan tekemisissä 1850-luvulta alkaen comanchein, kiowain, cheyennien ja arapahojen kanssa. Kesällä 1855 kaksi kovaa miestä joilla oli paljon kokemusta Tasankoilta William Allison aka No-Arm ja kaverinsa Francis Boothe olivat piinkovia kauppiaita ja päättivät perustaa kauppa-aseman Santa Fen trailille Walnut Creek Crossing, Arkansasin upeassa mutkassa, sijaintipaikka oli puhvelimaan sydämessä 132 mailia rajaseudulta Council Grovessa. Paikka oli vaarallinen jos ei ollut tuntemusta, koska tasankojen nomadi Kansat liikkuivat siellä ja se oli heidän aluettaan. Allison ja Boothe eivät olleet mitään keltanokkia, vaan olivat missourialaisia jotka olivat jo Santa Fen reitillä tutustuneet postiaseman hoitajina intiaaneihin ja olivat täysin tietoisia näistä vaaroista joita edusti juuri comanchet ja kiowat. Nämät kaksi karskia missourilaista päättivät aloittaa kaupankäynnin juuri comanchein ja kiowain kanssa.

He luopuivat ajatuksesta lähteä syvemälle Wichitan kaivauksille ja päättivät alkaa rakentaa täällä Walnut Creekissä. Kaksikko alkoi ripeästi rakennustyöt ja pian olivat talot ja corralsit pystyssä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan kansalaisista olisi alkanut rakentaa mitään pysyvää West Council Grovessa ja toivottiin että tämä avaisi myös emigranteille pysyvän ratkaisun maasta. Nämät miehet eivät tunteneet sanaa pelko ja tämä olisi uusi pysähdyspaikka matkalaisille Santa Fen vaarallisella reitillä Uuteen Meksikoon. 25.päivänä elokuuta,1856 Occidental Messengers ilmoitti että Allisonin ja Boothin kauppa-asema oli vihdoin saatu loppuun rakentamisen osalta ja kaikki olisi valmiina kaupankäyntiin intiaanien kanssa sekä tarjoamaan emigranteille palvelujaan myös.

Joulukuussa 1856 perustettiin paikalle ensimäinen virallinen postiasema jossa Allison oli virallinen postimestari historiallisen yhteiskunnan mukaisesti. William Parsons kirjoitti v. 1858 että tämä kauppa-asema oli kuin parempikin linnoitus suojamaan intiaanien hyökkäyksiltä. New York Tribune julkaisi 4. tammikuuta, 1856 tämän kohdan, että LN Ross, Daniel Patterson ja William Allison palasivat Indepedence Moon(postiaseman virallinen nimi) tasankoilta ja mukana heillä oli puhvelimetsältä 10,000 paunaa kuivattua puhvelin lihaa ja kieltä sekä tappoivat viisikymmentä puhvelia ja yli kaksisataa sutta. Susien tappaminen oli tärkein talviaktiviteetti Walnut Creekin ranchilla James J. Webbin mukaan. Harmaa susi oli peto joka seurasi puhveleita, jotka oli talvella syvässä lumessa helppoja saaliita susille. Susien nahat olivat sitä paitsi arvokkaita. Allison otti yli sata nahkaa ja hän kutsui sitä stryksiini menetelmäksi l. myrkkymiehiä oli kelpo käsipuolemme. Tämä tekniikka vaati taitoa sillä tapettuaan puhvelin he leikkasivat sen kappaleiksi ja levittivät se puolen kilometrin alueelle leiristä pitkin tasankoa. Yksi Oliver Hawk-niminen retale halusi mukaan susimetsälle, mutta heikkolahjaisena tämä ehtoonpuolen metsästäjä meni ja söi kaikki puhvelin kappaleet(stryksiiniä about 5.kiloa) ahneuksissaan ja kuolema sekä kivulias sellainen tuli Oliverille aika vikkelästi. No se siitä reppanasta.

Talvi 1855-1856 oli hyvin ankara tasankoilla, yksi vaikeimmista mitä intiaanit muistivat mm. Arkansasin joki jäätyi pohjaan asti. Santa Fen reitti peittyi syviin nietoksiin ja emigranteille oli Walnut Creekin asema kuin ihme taivaalta. Dick Wootton-niminen mies jolla oli kahnausta meksikolaisten kanssa Ash Creekillä leirissään saapui Walnut Creekin kauppa-asemalle ja kertoi että hän tapasi William Allisonin, niin tämä oli uskomattoman rohkea mies ja käsitteli aseita pelottavan hyvin vaikka oli yksikätinen. Allison oli tehnyt moneen aikalaiseen melkoisen vaikutuksen.
Robert Miller joka oli intiaaniagentti kertoi nähneensä 4.päivänä, heinäkuuta,1857 kun bandi kiowia, jotka etsivät pawneita saapuivat Allisonin ja Boothin luo ja sanoivat että he ovat hyvin köyhiä ja nälkäisiä. Kiowat saivat hyvät ruoka-annokset ja poistuivat tyytyväisenä jatkamaan pawnee-jahtiaan. Boothe ja Allinson kertoivat että he yrittivät saada comanchet, kawsit ja sacsit yhteen ja tekemään rauhansopimuksen keskenään.

Walnut Creekillä oli paljon tapahtumia ja kuten yksi emigrantti kertoi että lähellä oli 200 asumuksen leirikunta ja 800 soturia. Cheyennet, arapahot, comanchet ja tasanko apachet tulvivat suurina laumoina kerjäämään sekä myymään mokkasiineja ja puhvelintaljoja. Näitä eri intiaani kohtaamisia oli aika paljon ja aina hevosvarkauksista eri tappoihin keskenään.

Huomenna jatkan loppuun tämän Walnut Creek Crossingin paikan ja myös mistä syyst(tuli varmasti siitä että oli yksikätinen) ja ketkä antoivat tämän No-Arm-nimen William Allisonille.

Tässä kaksi lähdekirjaani näihin tapahtumiin
Kuva
Kuva

Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 14.11.2018 20:03

Witko kirjoitti:Haukka oli laatinut todella hyvät ja monipuoliset pähkinät ja eivätkä mitään helppoja. Uusia henkilöitä ja uusia tapahtumia Eteläisillä Tasankoilla.

4. No-Arm oli tunnettu henkilö vuodesta 1855 eteenpäin niin Council Grovessa kuin Bentin uudella kauppa-asemallakin. Mutta kuka No-Arm itse asiassa oli, mistä hän oli tarkkaan ottaen saanut nimensä ja ketkä nimesivät kesäisen aurinkotanssinsa vuonna 1863 No-Armin mukaan?
****************************************************************************

4. Tämä kysytty henkilö kuului samaan kastiin kuin William Bent, rohkea mies ja vaarallisilla alueilla , sillä mies oli suoraan tekemisissä 1850-luvulta alkaen comanchein, kiowain, cheyennien ja arapahojen kanssa. Kesällä 1855 kaksi kovaa miestä joilla oli paljon kokemusta Tasankoilta William Allison aka No-Arm ja kaverinsa Francis Boothe olivat piinkovia kauppiaita ja päättivät perustaa kauppa-aseman Santa Fen trailille Walnut Creek Crossing, Arkansasin upeassa mutkassa, sijaintipaikka oli puhvelimaan sydämessä 132 mailia rajaseudulta Council Grovessa. Paikka oli vaarallinen jos ei ollut tuntemusta, koska tasankojen nomadi Kansat liikkuivat siellä ja se oli heidän aluettaan. Allison ja Boothe eivät olleet mitään keltanokkia, vaan olivat missourialaisia jotka olivat jo Santa Fen reitillä tutustuneet postiaseman hoitajina intiaaneihin ja olivat täysin tietoisia näistä vaaroista joita edusti juuri comanchet ja kiowat. Nämät kaksi karskia missourilaista päättivät aloittaa kaupankäynnin juuri comanchein ja kiowain kanssa.

He luopuivat ajatuksesta lähteä syvemälle Wichitan kaivauksille ja päättivät alkaa rakentaa täällä Walnut Creekissä. Kaksikko alkoi ripeästi rakennustyöt ja pian olivat talot ja corralsit pystyssä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan kansalaisista olisi alkanut rakentaa mitään pysyvää West Council Grovessa ja toivottiin että tämä avaisi myös emigranteille pysyvän ratkaisun maasta. Nämät miehet eivät tunteneet sanaa pelko ja tämä olisi uusi pysähdyspaikka matkalaisille Santa Fen vaarallisella reitillä Uuteen Meksikoon. 25.päivänä elokuuta,1856 Occidental Messengers ilmoitti että Allisonin ja Boothin kauppa-asema oli vihdoin saatu loppuun rakentamisen osalta ja kaikki olisi valmiina kaupankäyntiin intiaanien kanssa sekä tarjoamaan emigranteille palvelujaan myös.

Joulukuussa 1856 perustettiin paikalle ensimäinen virallinen postiasema jossa Allison oli virallinen postimestari historiallisen yhteiskunnan mukaisesti. William Parsons kirjoitti v. 1858 että tämä kauppa-asema oli kuin parempikin linnoitus suojamaan intiaanien hyökkäyksiltä. New York Tribune julkaisi 4. tammikuuta, 1856 tämän kohdan, että LN Ross, Daniel Patterson ja William Allison palasivat Indepedence Moon(postiaseman virallinen nimi) tasankoilta ja mukana heillä oli puhvelimetsältä 10,000 paunaa kuivattua puhvelin lihaa ja kieltä sekä tappoivat viisikymmentä puhvelia ja yli kaksisataa sutta. Susien tappaminen oli tärkein talviaktiviteetti Walnut Creekin ranchilla James J. Webbin mukaan. Harmaa susi oli peto joka seurasi puhveleita, jotka oli talvella syvässä lumessa helppoja saaliita susille. Susien nahat olivat sitä paitsi arvokkaita. Allison otti yli sata nahkaa ja hän kutsui sitä stryksiini menetelmäksi l. myrkkymiehiä oli kelpo käsipuolemme. Tämä tekniikka vaati taitoa sillä tapettuaan puhvelin he leikkasivat sen kappaleiksi ja levittivät se puolen kilometrin alueelle leiristä pitkin tasankoa. Yksi Oliver Hawk-niminen retale halusi mukaan susimetsälle, mutta heikkolahjaisena tämä ehtoonpuolen metsästäjä meni ja söi kaikki puhvelin kappaleet(stryksiiniä about 5.kiloa) ahneuksissaan ja kuolema sekä kivulias sellainen tuli Oliverille aika vikkelästi. No se siitä reppanasta.

Talvi 1855-1856 oli hyvin ankara tasankoilla, yksi vaikeimmista mitä intiaanit muistivat mm. Arkansasin joki jäätyi pohjaan asti. Santa Fen reitti peittyi syviin nietoksiin ja emigranteille oli Walnut Creekin asema kuin ihme taivaalta. Dick Wootton-niminen mies jolla oli kahnausta meksikolaisten kanssa Ash Creekillä leirissään saapui Walnut Creekin kauppa-asemalle ja kertoi että hän tapasi William Allisonin, niin tämä oli uskomattoman rohkea mies ja käsitteli aseita pelottavan hyvin vaikka oli yksikätinen. Allison oli tehnyt moneen aikalaiseen melkoisen vaikutuksen.
Robert Miller joka oli intiaaniagentti kertoi nähneensä 4.päivänä, heinäkuuta,1857 kun bandi kiowia, jotka etsivät pawneita saapuivat Allisonin ja Boothin luo ja sanoivat että he ovat hyvin köyhiä ja nälkäisiä. Kiowat saivat hyvät ruoka-annokset ja poistuivat tyytyväisenä jatkamaan pawnee-jahtiaan. Boothe ja Allinson kertoivat että he yrittivät saada comanchet, kawsit ja sacsit yhteen ja tekemään rauhansopimuksen keskenään.

Walnut Creekillä oli paljon tapahtumia ja kuten yksi emigrantti kertoi että lähellä oli 200 asumuksen leirikunta ja 800 soturia. Cheyennet, arapahot, comanchet ja tasanko apachet tulvivat suurina laumoina kerjäämään sekä myymään mokkasiineja ja puhvelintaljoja. Näitä eri intiaani kohtaamisia oli aika paljon ja aina hevosvarkauksista eri tappoihin keskenään.

Huomenna jatkan loppuun tämän Walnut Creek Crossingin paikan ja myös mistä syyst(tuli varmasti siitä että oli yksikätinen) ja ketkä antoivat tämän No-Arm-nimen William Allisonille.

Tässä kaksi lähdekirjaani näihin tapahtumiin
Kuva
Kuva

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » To 15.11.2018 13:01

Loistavaa työtä ja ehdottoman hyvin löydetty. Tein kaikki kyssärit yhdestä ja samaisesta kirjasta, mutta eipä minulla ole likimainkaan näin paljon tietoa No-Armista. Hänen nimensä oli vain jäänyt jostakin mieleeni ja ajattelin, että laitetaan kyssäreihin. On näitä kovapintaisia ja pelottomia kauppiaita jokusia ollut. Vahinko, että he jäävät useimmissa kirjoissa vain pelkäksi maininnaksi. Mutta Witko valotti nyt tämän turhan vähälle jääneen yksi-kätisen miehen kiinnostavaa historiaa. Jatka vain samaan malliin, nyt tulee minullekin aivan uutta tietoa. Kummatkin kirjat minulla on, mutta vastauksessa lienee tietoa jostain muualtakin, tai sitten en enää muista tarkalleen yksityiskohtia näistä kirjoista .

Kiowille No-Arm oli hyvin tuttu mies. Kuvassa humma ja hyvin nuori kiowa-tyttönen


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » To 15.11.2018 19:51

Haukka kirjoitti:Loistavaa työtä ja ehdottoman hyvin löydetty. Tein kaikki kyssärit yhdestä ja samaisesta kirjasta, mutta eipä minulla ole likimainkaan näin paljon tietoa No-Armista. Hänen nimensä oli vain jäänyt jostakin mieleeni ja ajattelin, että laitetaan kyssäreihin. On näitä kovapintaisia ja pelottomia kauppiaita jokusia ollut. Vahinko, että he jäävät useimmissa kirjoissa vain pelkäksi maininnaksi. Mutta Witko valotti nyt tämän turhan vähälle jääneen yksi-kätisen miehen kiinnostavaa historiaa. Jatka vain samaan malliin, nyt tulee minullekin aivan uutta tietoa. Kummatkin kirjat minulla on, mutta vastauksessa lienee tietoa jostain muualtakin, tai sitten en enää muista tarkalleen yksityiskohtia näistä kirjoista .

Kiowille No-Arm oli hyvin tuttu mies. Kuvassa humma ja hyvin nuori kiowa-tyttönen


Kuva

Kiitos vain, mutta nyt oli todella hyvin laaditut pähkinät ja tarkoitan kaikkia neljää pähkinää. Ei ennenminkään mitään moitittavaa ole ollut, mutta näistäkin aikajaksoista tuntuu löytyvän loputtomasti uutta tietoa meikäläisellekkin. Olen pitänyt tuota 1800-luvun alkupuoliskoa in-aiheena, mutta kyllä löytyy 1850-1880 aikaväliltäkin mielenkiintoisia aiheita. Ei ollut kaikki tieto noista kirjoista vaan osan löysin kahdesta google-kirjasta joita pääsi lukemaan.

Jatketaan ja nyt tietoa miltä tämä Walnut Creekin asema näytti ulkopuoliselle. Santa Fe-kauppias James J. Webb kutsui sitä" pieneksi mutaiseksi linnakkeeksi". Theorode Weischelbaum muistutti " että ranchi oli adobe ja yksikerroksinen talo, joka oli pitkä ja neliön muotoinen. Webb sanoi että yhtenä aamuna karjankasvattajat keräsivät 64 sutta puolentoista mailin päässä leiristä ja että tämän talven metsästyksen tuotot olivat yli $ 4,000.
Helmikuussa-1857 postinkuljetus kesti noin 25. päivää Santa Fen reitillä, mutta kohtasi vaikeat talviolot ja rankkasateet. Emigrantit saivat silloin hyvän suojapaikan Walnut Creekissä. Helmikuussa 1857 Santa Fe Gazette kirjoitti kovat kehut Walnuk Creek Stationista. Allison & Booth tunnetaan ystävällisistä asemanpitäjistä ja he ovat perustaneet kauppahallin ja ison kuivan varaston. Elintarvikkeita matkaajille ja rehua eläimille, Corrals turvallinen eläinten lepopaikka ja hinnat ovat hyvin kohtuullisia.

Majuri John Sedwick ja neljä ratsuväen komppaniaa jotka olivat retkikunnassa cheyeneitä vastaan, pysähtyivät toukokuun-1857 puolivälissä Walnut Creekille ja kauppiaat kertoivat että cheyennet olivat vieneet perheensä ylös vuorille suojaan ja soturit valmistautuivat siouxien kanssa sotaretkikuntaan. Toukokuun puolivälissä saapui myös Joseph Cracklin ja 14. Douglas Countyn siirtolaista jotka etsivät paikkaa mihin asettautua. Mutta näkymät näyttivät turvattomilta kun verrataan Walnut Creekiin. Cracklin kesäkuussa kirjoitti että he olivat löytäneet vain köyhää ja kurjaa maata ja Mr Booth kauppapaikalta oli vastannut, että he olivat yrittäneet istuttaa maissia mutta siitä ei tullut mitään. Cracklin kirjoitti myös että kauppapaikalla oli 80 rappahoe-intiaania l. arapahoja ja he olivat hyvin ystävällisen tuntuista Kansaa ja halukkaita tekemään kauppaa ja he vierailivat meidän leirissä ja saimme hienoja taljoja ja mokkasiinejä ja hinta oli lähes puolet vähemmän kuin olisimme ostaneet ne kauppiailta.

Hemmetti en tiedä mihin käsi osui mutta iso osa kirjoituksesta hävisi.

Syyskuussa-1857 Allison & Boothe yhteistyö päättyi äkisti. Tämä artikkeli oli lokakuun 31.päivänä, 1857 julkaistussa Santa Fe Gazetessa: Meksikolainen , joka murhasi Mr Boothen raa'asti lyömällä kirveellä tämä pään halki, pidätettiin viime viikolla San Miguelin Countyssä. Allison jatkoi sitkeästi kukoistavaa liiketoimintaansa, vaikka paras ystävä murhattiin julmalla tavalla. Heinäkuun puolivälissä-1858 agentti Robert Miller ja William Bent(jonka vankkurit olivat täynnä intiaaneille jaettavia vuotuisia elinkorkotarvikkeita) saapuivat Walnut Creekiin. 19.päivänä he menivät Pawnee Forkiin, jossa ystävälliset comanchet ja kiowat olivat leiriintyneet. Cheyennet, arapahot ja tasankojen apachet olivat lähteneet useita päiviä aiemmin ja nyt Bentin tehtävä oli hakea heidät takaisin leiriin. Miller kertoi että comanchet ja kiowat tekivät hyökkäyksen hänen leiirinsä jossa hän aikoi jakaa tarvikkeet heille, mutta comanchet ja kiowat halusivat tyhjentää täysin kaksi meksikolaisten vaunua koska se oli heidän mielestään heille kuuluvaa osuutta. Miller syytti myöhemmin tästä comanche päällikkö Buffalo Humpia. Siis ketään ei surmattu.

William Allisonin liikeyritys vain kasvoi ja kukoisti mutta yhtäkkiä huhtikuun 19. päivänä, 1859 William Allison kuoli sydämen vajaatoimintaan.
Western Journal of Commice ilmoitti hänen kuolemastaan ja sanoi samalla että tämä mies oli viettänyt suurimman osan elämästään vuoristossa ja tasangoilla sekä luonut todella lujat ja läheiset suhteet eri intiaani Kansoihin. Sitten tähän mistä William Allison sai tämän nimensä. Hän oli yhteenotossa isäpuolensa kanssa joka ampui häntä oikeaan olkavarteen/käsivarren ylös ja kuolion takia piti käsi leikata irti. William tasasi kyllä tilit, sillä samassa yhteenotossa hän ampui isäpuolensa hengiltä. Kiowat tunsivat hänet nimellä Tsodalhante tai joskus Man-henk'ia Armless man tai No-arm. Hänellä oli myös kaverina velipuoli John Adkins, jota kiowat kutsuivat Kabodalte" Left handed" ja toinen mies nimeltään Booth.

Kesällä 1863 kiowat järjestivät aurinkotanssin nimeltään Tsodalhente-de K'ado" No-arm river sun dance". Tämä oli suuri kunnianosoitus William Atkinsonille, koska he kutsuivat Walnut creekiä" Tsodalhente-de P'a" Armless man's creek" joka oli nimi kauppias William Allinson, joka piti kauppapaikana puron suuta itäisellä puolella. Kova mies sanan varsinaisessa merkityksessä on ollut tämä William Bentin hengenheimolainen.

Charles Rath, Walnut Ranchin kauppias huhtikuussa v. 1867
Kuva

Tämä kiowa johtaja liittyi myös tiivisti Walnut Creekin ranchiin Satank. v. 1860
Kuva


Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Pe 16.11.2018 07:47

Nyt tuli valtavasti tietoa. Vahinko vaan, etten ehdi tällä hetkellä ottaa kantaa, sillä olen lähdössä pikku reissulle. Kun palaan takaisin, palaan myös näihin tapahtumiin.
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Pe 16.11.2018 10:06

Haukka kirjoitti:Nyt tuli valtavasti tietoa. Vahinko vaan, etten ehdi tällä hetkellä ottaa kantaa, sillä olen lähdössä pikku reissulle. Kun palaan takaisin, palaan myös näihin tapahtumiin.
**************************************************************
Ei ole mitään kiirettä, sillä kyllä reissut ovat aina elämän suola niin pienet kuin isot. Hyvät reissut Sir Haukka ja muista olla kiltisti !

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 21.11.2018 21:09

Joo, raskaaksihan nuo pikku reissailut käyvät. Viikonloppureissu venyi muutamalla päivällä yli, mutta sattuuhan sitä. Vilkaistaanpa mitä tänne kuuluu.
Syyskuussa-1857 Allison & Boothe yhteistyö päättyi äkisti. Tämä artikkeli oli lokakuun 31.päivänä, 1857 julkaistussa Santa Fe Gazetessa: Meksikolainen , joka murhasi Mr Boothen raa'asti lyömällä kirveellä tämä pään halki, pidätettiin viime viikolla San Miguelin Countyssä. Allison jatkoi sitkeästi kukoistavaa liiketoimintaansa, vaikka paras ystävä murhattiin julmalla tavalla. Heinäkuun puolivälissä-1858 agentti Robert Miller ja William Bent(jonka vankkurit olivat täynnä intiaaneille jaettavia vuotuisia elinkorkotarvikkeita) saapuivat Walnut Creekiin. 19.päivänä he menivät Pawnee Forkiin, jossa ystävälliset comanchet ja kiowat olivat leiriintyneet. Cheyennet, arapahot ja tasankojen apachet olivat lähteneet useita päiviä aiemmin ja nyt Bentin tehtävä oli hakea heidät takaisin leiriin. Miller kertoi että comanchet ja kiowat tekivät hyökkäyksen hänen leiirinsä jossa hän aikoi jakaa tarvikkeet heille, mutta comanchet ja kiowat halusivat tyhjentää täysin kaksi meksikolaisten vaunua koska se oli heidän mielestään heille kuuluvaa osuutta. Miller syytti myöhemmin tästä comanche päällikkö Buffalo Humpia. Siis ketään ei surmattu.

William Allisonin liikeyritys vain kasvoi ja kukoisti mutta yhtäkkiä huhtikuun 19. päivänä, 1859 William Allison kuoli sydämen vajaatoimintaan.
Western Journal of Commice ilmoitti hänen kuolemastaan ja sanoi samalla että tämä mies oli viettänyt suurimman osan elämästään vuoristossa ja tasangoilla sekä luonut todella lujat ja läheiset suhteet eri intiaani Kansoihin. Sitten tähän mistä William Allison sai tämän nimensä. Hän oli yhteenotossa isäpuolensa kanssa joka ampui häntä oikeaan olkavarteen/käsivarren ylös ja kuolion takia piti käsi leikata irti. William tasasi kyllä tilit, sillä samassa yhteenotossa hän ampui isäpuolensa hengiltä. Kiowat tunsivat hänet nimellä Tsodalhante tai joskus Man-henk'ia Armless man tai No-arm. Hänellä oli myös kaverina velipuoli John Adkins, jota kiowat kutsuivat Kabodalte" Left handed" ja toinen mies nimeltään Booth.

Kesällä 1863 kiowat järjestivät aurinkotanssin nimeltään Tsodalhente-de K'ado" No-arm river sun dance". Tämä oli suuri kunnianosoitus William Atkinsonille, koska he kutsuivat Walnut creekiä" Tsodalhente-de P'a" Armless man's creek" joka oli nimi kauppias William Allinson, joka piti kauppapaikana puron suuta itäisellä puolella. Kova mies sanan varsinaisessa merkityksessä on ollut tämä William Bentin hengenheimolainen.
Vaarallista tuo kauppiaan homma oli, sillä koskaan ei tiennyt mitä intiaanit tai meksikolaiset saivat päähänsä. Tässä kauppias Francis Boothen tapauksessa nimenomaan meksikolaiset. Ties pitkänkö uran Boothe olisi tehnyt tasangoilla, ellei hän olisi riitaantunut erään meksikolaisen työntekijän kanssa. Pienen sanaharkan päätteeksi meksikolainen poistui naama lurpallaan ja häntä koipien välissä, mutta yöllä hän palasi takaisin. Kostotoimenpiteissään heppu ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan aseistautui kirveellä vakaana aikomuksenaan iskeä se Boothen kalloon. Ja murhayritys ei jäänyt pelkäksi yritykseksi, sillä pahaa aavistamaton Boothe oli sikeässä unessa murhaajan saapuessa. Voimakas ja nopea isku terävällä kirveellä halkaisi Boothen kallon.

Eipä elänyt Boothen partneri William Allisonkaan vanhaksi, sillä sydämen vajaatoiminta osoittautui hänelle varsin kohtalokkaaksi. heppu nimeltään George Peacock yritti jatkaa Allisonin & Boothin liiketoimintaa näiden ranchilla, mutta ura jäi jokseenkin vaatimattomaksi...nyt pakko keskeyttää, tulee maratonpuhelu.
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » To 22.11.2018 00:13

No hitto, jäi tuo kesken. Huomenna täytyy palata aiheeseen paremmalla ajalla.
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » To 22.11.2018 16:49

Tämä jäi yöllä vaiheeseen, mutta tuosta jatkuu. Witkon kuvan sotapäällikkö Satankista seuraava juttu: Eräällä kauppareissullaan Satank otti niin kovat kännit, että meinasi sammua kauppa-asemalle. Päihtymisen seurauksena Satank pidätettiin, mutta siinä vaiheessa häneen tuli eloa. Hän sysäsi virkavallan edustajat sivuun ja hyppäsi lähimmän hevosen selkään. Sitten Satankia vietiin ja lujaa. Myöhemmin hän turvautui kauppias George Peacockiin ja pyysi tätä lähettämään kirjeen amerikkalaisille. Satank halusi kirjeessä todistaa olevansa hyvä ja esimerkillinen intiaani. Peacock oli kirjoittavinaan näin, mutta todellisuudessa hän kirjoitti: Varokaa Satankia, sillä hän on kavala ja vaarallinen, koko tasankojen pahin kiertolainen ja ihmisenä alinta pohjasakkaa. Jos hän tulee norkoilemaan jonnekin, potkikaa hänet pois!

Syksyllä 1860 Satank sotureineen kunnostautui ryöstöretkillään niin että niistä tuli samalla murharetkiä. Erään tällaisen retken yhteydessä Satank poikkesi myös Peacockia moikkaamaan. Kauppa-asemalla oli tuolloin vain muutama heppu paikalla:i saksalainen maahanmuuttaja nimeltään Myers, sitten muuan meksikolainen lammaspaimen ja lopuksi punkassaan sairaana viruva heppu, josta tuskin olisi apua jos Satankin vierailu päättyisi tappeluun. Mutta Satank ei käyttäytynyt ollenkaan uhkaavasti. Hän kertoi Pawnee Rockin suunnalta lähestyvistä joukoista ja pyysi, että Peacock kiipeäisi kauppa-aseman torniin katsomaan kaukoputkella millaista porukkaa ratsastajat olivat. Koska pyyntö tuntui täysin järkeenkäyvältä, Peacock suostui siihen ja kiipesi torniin. Hämmästyksekseen hän ei nähnyt ratsujen nostattamaa pölypilveä missään. Oliko Satank valehdellut ja jos niin minkä vuoksi?

Peacock laski kaukoputkensa ja vilkaisi alhaalla tornin juurella seisovaa Satankia. Kylmä hiki puristui kauppiaan otsalle ja hän näki jotakin, joka lähes seisautti hänen verensä. Kiowa-päällikön kivääri osoitti suoraan kohti kauppiasta itseään.

- Satank, sinä kirottu nartun penikka, Peacock kirosi raskaasti. Ne jäivät myös hänen viimeisiksi sanoikseen, sillä Satank painoi liipaisinta ja luoti lävisti kauppiaan ohimon. Peacock lyyhistyi tornin lattialle. Vain hetkeä myöhemmin Satankin soturit pyyhälsivät ratsuineen kauppa-aseman portista sisään. Paikalla olleet saksalainen ja meksikolainen eivät pystyneet vastarintaan ja heidät surmattiin armoa tuntematta. Sairaana punkassaan virunut kaveri kietoutui huopaansa ja vapisi hiljaa paikallaan. Tarina ei kerro tappoivatko kiowat hänet vai jätettiinkö mies henkiin kertomaan Satankin ryöstötarinaa eteenpäin.
Ryöstettyään sotureineen kauppa-aseman Satank kiipesi tähystystorniin ja skalpeerasi Peacockin. Sen jälkeen hän ratsasti tasangoille heiluttaen kädessään Peacockin skalppia, joka liehui näyttävästi tuulessa.

Ennen kuin joku tuomitsee tämän kiowien käytöksen, on syytä laittaa muutama sana heidän puolestaan. Kiowat nimittäin toimivat pitkään amerikkalaisten uskollisina viestinviejinä ja heitä pidettiin ystävällisinä ja lähes miellyttävinä ihmisinä. Mutta Peacockin ilkeämielinen kirje, jossa hän tuomitsi Satankin, muutti kiowien käytöksen. (Peacock ei kylläkään juuri liioitellut, sillä monet muut kuvaukset Satankista olivat lähes vastaavia) Kun Satank sai tietää kirjeen todellisen sisällön hän päätti kostaa. Peacock oli mustamaalannut hänet prerusteellisesti ja saanut hyvät naurut, mutta viimeinen nauru oli Satankin. Sotilas-auktoriteetit eivät edes kovin hanakasti puuttuneet tapahtumaan koska he tiesivät miten Peacock oli loukannut Satankin ylpeyttä ja omanarvon tuntoa.

Näin jäi Allisonin ja Boothen kauppa-asema ja ranchi taas vaille isäntää. Tosin ei pitkäksi aikaa, sillä mies nimeltään Charles Rath jatkoi paikan ylläpitoa ja rakennutti sillan yli Walnut Creekin. Tietenkin sillankäyttö oli maksullista eli matkustajia rokotettiin tuntuvalla tienkäyttömaksulla. Tästäkin aiheesta kuten Satankistakin jatkaisi mielellään, mutta jospa päästetään Porin oma poika Witko ääneen.

Suurin osa kirjasta:


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » To 22.11.2018 21:17

Haukka kysyi Coon Creekin tapahtumaa. Kysymys oli aika kimurantti, sillä vastauksia on ainakin kaksi eri kertomusta.

3. Kesäkuusssa 1848 käytiin Wyomingin pesukarhupurolla taistelu, jossa intiaanit yllättyivät vastustajiensa uudentyyppisestä aseesta. Ketkä ottivat yhteen ja mikä oli tämä intiaaneja hämmästyttänyt ase.

**********************************************************

3. Vastaan tämän version ensin joka on kirjastani Forgotten Fights Gregory ja Susan Michno.
Yksi asia minua hämää näin maantieteellisesti on tuo Wyomingin territorio, koska ollaan Kansasissa ja etäisyyttä Wyomingiin on yli 800 kilometriä ja sama pätee Santa Fehen. Tämän on pakko olla tämä Battle of Coon Creeck, joka käytiin 18.päivänä kesäkuuta, vuonna 1848 Kinsley, Kansas.
Viidentenä päivänä kesäkuuta, 1848, luutnantti William B. Royal lähti William Gilpin Santa Fe pataljoonan kanssa vasemalle Council Grovesta mukanaan seitsemänkymmentäyksi värvättyä alokasta päämääränä Fort Mann. Nämät värvätyt oli tarkoitettu taistelemaan Yhdysvaltain ja Meksikon väliseen sotaan. Komppanialla oli saattueena mukana kuusikymmentä vaunua hallituksen kulkueena ja niitä johtivat kassamestari majuri Thomas S. Bryant joka oli armeijan palkoissa ja siviilinä vaunumestarina Faganilla oli 425 päätä karjaa ja niitä ajoivat Santa Feestä sivillit nimeltään Burnham ja Fulton, jotka johtivat samalla koko saattuetta. Kassamestari Bryant oli maksamassa Gilpinin miehille palkat.

Kolmantena päivänä kesäkuuta, 1848 lähti uusi partio vielä Fort Mannista etsimään idän puoleista reittiä/polkua linnakkeen ulkopuolelta Valnut Creekin alueelle. He laskeutuivat alas Santa Fen reitille ja saapuivat Valnut Creek Crossingiin 13. kesäkuuta, 1848. Nyt liittyi mukaan luutnantti Phillip Stremmellenin komennossa C komppanian Intiaani pataljoonasta kuusikymmentäneljä tykistönmiestä ja upseeria jotka olivat Gilpinin pataljoonasta mukaan Royalsin joukkoihin. Mukana oli myös kaksi housewitzeriä kuusi paunaisia. Tavattuaan Valnut Creekillä, niin saatue lähti takaisin kassamestari Bryantin kanssa Fort Manniin. Luutnantti Stremmel jatkoi joukkueensa kanssa Pawnee Fork Crossingiin ja heillä ei ollut mitään vaikeuksia päästä risteykseen 7. kesäkuuta, 1848.
Jatkuu huomenna ja nyt on vaikeuksia tulossa...........

,
Witko

Tämä kirja on siis kyseessä
Kuva

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Pe 23.11.2018 20:23

Haukka kysyi Coon Creekin tapahtumaa. Kysymys oli aika kimurantti, sillä vastauksia on ainakin kaksi eri kertomusta.

3. Kesäkuusssa 1848 käytiin Wyomingin pesukarhupurolla taistelu, jossa intiaanit yllättyivät vastustajiensa uudentyyppisestä aseesta. Ketkä ottivat yhteen ja mikä oli tämä intiaaneja hämmästyttänyt ase.

**********************************************************

3. Vastaan tämän version ensin joka on kirjastani Forgotten Fights Gregory ja Susan Michno.
Yksi asia minua hämää näin maantieteellisesti on tuo Wyomingin territorio, koska ollaan Kansasissa ja etäisyyttä Wyomingiin on yli 800 kilometriä ja sama pätee Santa Fehen. Tämän on pakko olla tämä Battle of Coon Creeck, joka käytiin 18.päivänä kesäkuuta, vuonna 1848 Kinsley, Kansas.
Viidentenä päivänä kesäkuuta, 1848, luutnantti William B. Royal lähti William Gilpin Santa Fe pataljoonan kanssa vasemalle Council Grovesta mukanaan seitsemänkymmentäyksi värvättyä alokasta päämääränä Fort Mann. Nämät värvätyt oli tarkoitettu taistelemaan Yhdysvaltain ja Meksikon väliseen sotaan. Komppanialla oli saattueena mukana kuusikymmentä vaunua hallituksen kulkueena ja niitä johtivat kassamestari majuri Thomas S. Bryant joka oli armeijan palkoissa ja siviilinä vaunumestarina Faganilla oli 425 päätä karjaa ja niitä ajoivat Santa Feestä sivillit nimeltään Burnham ja Fulton, jotka johtivat samalla koko saattuetta. Kassamestari Bryant oli maksamassa Gilpinin miehille palkat.

Kolmantena päivänä kesäkuuta, 1848 lähti uusi partio vielä Fort Mannista etsimään idän puoleista reittiä/polkua linnakkeen ulkopuolelta Valnut Creekin alueelle. He laskeutuivat alas Santa Fen reitille ja saapuivat Valnut Creek Crossingiin 13. kesäkuuta, 1848. Nyt liittyi mukaan luutnantti Phillip Stremmellenin komennossa C komppanian Intiaani pataljoonasta kuusikymmentäneljä tykistönmiestä ja upseeria jotka olivat Gilpinin pataljoonasta mukaan Royalsin joukkoihin. Mukana oli myös kaksi housewitzeriä kuusi paunaisia. Tavattuaan Valnut Creekillä, niin saatue lähti takaisin kassamestari Bryantin kanssa Fort Manniin. Luutnantti Stremmel jatkoi joukkueensa kanssa Pawnee Fork Crossingiin ja heillä ei ollut mitään vaikeuksia päästä risteykseen 7. kesäkuuta, 1848.
Jatkuu huomenna ja nyt on vaikeuksia tulossa...........
,
Witko

Tämä kirja on siis kyseessä
Kuva
**********************************************************



Jatketaan tätä Coon Creekin taistelua ja ristiriitaa tulee niin kahdessa muistomerkissä kuin muutamassa eri kirjalähteessä. Tuli vähän sekavasti kirjoitettua tuo eri joukkojen eteneminen ja samoin päivämäärät. Syynä oli kun yritin yhdistää kolmea eri kirjalähdettä. Koitetaan saada joku tolkku tästä eteenpäin. Kaikki kuitenkin muuttui kun yksi joukkojen sotilaista meni hakemaan vettä purolta, niin nuoli suhahti aivan pään vierestä. Kun tämä katsoi ylöspäin niin hän näki kaksi comanche-soturia jotka tulivat häntä kohti puron penkalta. Sotilas kääntyi ja lähti penkalta juoksemaan kohti leiriä ja tekemään hälytyksen. Joukot pystyivät pitämään comanchet pois karjan kimpusta. Stremmel toi yhden howitzerin ja ampui muutaman laukauksen, mutta tulos oli heikonlainen sillä ainoastaan armeijan karja vauhkoontui ja pakeni comancheihin päin.

He menettivät kaksikymmnetä muulia-ja hevosta. Stremmelin oli pakko lähetää sana takaisin Fort Manniin ja pyytää apua korvaavia eläimiä hänelle ja miehilleen. Stremmel sai korvaavan karjan tilalle ja hän eteni itään ja tapasi Royallsin ja tämän miehet länteen Valnut Creekin Crossingissa. He päättivät leiriytyä tähän. Royalls ja hänen hallituksen vaunujono ei ollut kohdannut mitään ongelmia vihamielisten intiaanien kanssa ennen Valnut Creekiin tuloa. Little Arkansasin ylitettyään he olivat kyllä tietoisia intiaani scouteista ja olivat nähneet näiden polkuja. Heistä kyllä tuntui että kaiken aikaa intiaanit katsoivat heitä pitkältä ja tekivät suunnitelmiaan. Pitkä rivi hallituksen vaunuja soljui pikkuhiljaa eteenpäin reittiä ja 17.päivänä, kesäkuuta, 1848 he tulivat noin kahden-kolmen mailin päähän koiliseen nykypäivän Kinsleyn kaupunkia, Kansas.

Leirin tekeminen ja pystyttäminen oli aikaa vievää työtä ja vaikeuksia oli varsinkin suuren eläinlauman kanssa. Sitten koitti 18.päivä, kesäkuuta, 1848 ja aika oli anivarhain aamulla 5:20 ja kuului leiristä kova huuto "Injuns" l. inkkarit. Joukot ottivat käsiinsä nopeasti aseensa. Kaksi comanchea katsoi kaakkois-puolelta joenpenkkaa heitä ja ravistelivat keihäitään ja huusivat sotahuutoja. Sitten lännen-suunnasta 200-300 sotamaalattua comanchea alkoivat lähestyä heitä kohti. Pohjoisen-suunnassa oli vielä lisää 200 soturia ja etelän-suunnassa oli 200 soturia päälle vielä.

Nyt astui kuvaan sotilaiden uudet karabiinit jotka heille oli lähetetty Fort Leawenforthista ennen retkikunnan lähtemistä. Näitä uudenmallisia karabiinejä käytettiin nyt ensimmäistä kertaa taistelussa ja ne olivat takaaladattavia ja yhden unssin painoisen kuulan sai ammuttua viisi kertaa minuutissa l. melkoinen tulitusnopeus ja niiden kantama oli noin 400 jaardia l. 370 metriä. Soveltuivat lyhytpiippuisina (karabiinit olivat lyhytpiippuisia kivääreitä) ratsuväen käyttöön.

Kun Comanchet tulivat täyttä kiitolaukkaa alueelle noin 400 jaardin päähän, niin Royallsin miehet ampuivat ensimmäisen yhteislaukauksen, mutta luodit putosivat comanchein kilvistä maahan. 300 jaarin päästä sotilaat ampuivat seuraavan yhteislaukauksen, mutta tulos oli lähes sama. Lopulta kun 200 jaardin päästä ammuttiin kolmas yhteislaukaus, niin silloin intiaanit kärsivät ja parkuivat tuskasta kun luodit alkoivat tehota kunnolla. Sitten sotilaille annettiin määräys ampua intiaanien poneja ja tuli tuskallinen tappio, sillä luodit niittivät poneja maahan ja kun comanchet kääntyivät ja perääntyivät niin uuden yhteislaukauksen luodit niittivät heitä myös maahan. Uusi joukko intiaaneja yritti Coon Creekin uomaa pitkin hyökätä Bryantsin telttoihin, mutta Royallsin miehet karkoittivat heidät yhteistuumin. Bryant siirsi howitzerin linjan taakse uuteen asemaan ja antoi tulikäskyn, jolloin kaksi comanchea kuoli ja heidän hevosensa myös.

Intiaanit yrittivät piiskata poninsa raivoisaan laukkaan Royallsin teltoille, mutta sotilaiden tulitus oli niin intensiivistä ja useita sotureita kuoli. Kun comanchet yrittivät saapua Fagansin vaunuille kaukana leirin toisessa päässä, he törmäsivät vaunukuljettajien sulkutuleen. Kun Burnhamin laukaus tappoi yhden intiaanin, soturin poni veti ruumista pitkin corralsia, missä comanchet saivat soturin ruumiin talteen. Stremmel tulitti howitzerillä telttojen pohjoispuolelta leiriä. Tämä alkoi olla jo comancheillekkin liian kovaa tulitusta joka suunnalta.

Taistelu jatkuu silti vielä ja samalla tullaan tähän väittämään ketä oli comanchein kanssa sillä siitä on ainakin kaksi eri versiota samoin kuin mystinen intiaaninais-ratsastaja hopeisessa puvussaan tai paremmin paljeteissa ja jopa nuorta Geronimoakin on vedetty tähän legendaan, jatketaan huomenna ehdottomasti ja tiivistän vähän tätä taistelun loppukulkua...............


Witko


Vastaa Viestiin