pahkinoita purtavaksi

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » La 14.07.2018 07:00

Jatkan vielä muutaman sanan Drummondista ja hänen iloluontoisesta vaimostaan. Mormonit järjestivät kaksikolle potkut Salt Lake Citystä. Ei Drummond tipunsa kanssa toki kauan paennut vaan jäi Nevadaan. Noista prostituoiduista myös sen verran, että se oli heille suuri etu, kun amerikkalaiset sotilaat veivät matkassaan 100 mormoninaista. Näin tuli mormoneille paha naisvajaus ja mitenkä tämä vajaus täytettiin. No se täytettiin maksullisilla naisella. Pumpattavat barbarat eivät olleet levinneet vielä kotikäyttöön, joten miesten oli haettava naisseuraa maksullisten tyttöjen luota. Ja mikäli kirjaan Prostitution, Polygamy, and Power Salt Lake City, 1847-1918 on uskominen, kauppa kävi kuumana ja jotkut sikäläiset ilotiput keräsivät jopa huomattavan omaisuuden. Tietenkin politiikot ja liikemiehet kehittivät näiden myyntihommien taloudellista osuutta ja bisnes paisui kuin pullataikina. Herrat kuorivat kerman päältä ja yhä useammat tytöt saivat yhä pienempiä osuuksia uutterasta työstään kansakunnan hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » La 14.07.2018 11:11

Sen verran tuosta Mrs. Drummondista aka Ada Carrollista, että hän oli kuuluisa prostitoitu Washingtonissa asuessaan siellä ja hänen sanottiin olevan lumoavan kaunis. Häne lempinimensä oli kyllä" Skinny Ada " ja hänellä oli kaksi fyysistä vikaa, ensin hänen puheensa oli sammaltavaa tai sitten hänellä oli paha ässävika ja vasemman käden sormista yksi oli poissa l. nelisorminen, mutta nämät fyysiset vajavaisuudet katosivat hänen lumoavaan kauneuteensa. Tuomari William Wormer Drummond ei tästä piitannut vaan oli sekaisin Adasta. Tuomari Drummond ja uskomaton Ada-neito saapuivat Salt Lake Cityyn Heinäkuussa 1856. Brigham Young kutsui kelpo tuomariamme " sydämeltään mädäntyneeksi ja inhottavaksi matelijaksi " l. täysin mätä liero. Young oli muuten räppärien esitaistelija Utahissa, sillä niin rimmaava oli hänen verbaali sanavarastonsa ja hän oli kaikkien räppäreiden Esi-isä.

Sitten Drummondin maljaan lisättiin lisää katkeraa kalkkia, kun saatin kuulla julkisesti että hän oli jättänyt/hylännyt vaimonsa ja lapsensa Illinoisin Oquakaan. Oikean ja todellisen Mrs. Drummondin kirje julkaistiin The Desert Newsissä jossa kuvattiin kelpo tuomarimme petollista käyttäytymistä joka oli skandaalimaista Carrol-nimisen naisen kanssa, joka aiheutti yleistä pahennusta. Drummond raukalla oli täysi työ toimiessa Pyhien kanssa kokouksissa pitääkseen Adan mielenkiintoa hereillä, sillä tämä ei ammatti vosuna ollut lainkaan kiinnostunut mormoonien keskusteluista, eikä Siionissa ollut mitään mielenkiintoista toimintaa naistelle, joka oli tottunut repäisevään meininkiin. No Ada kyllä suunnitteli miten saisi puritaanisen jäyhät mormooni äijät heräämään horroksesta. Carol neitonen ei ole voinut olla v. 1855-keväällä tämän joukkopaon aikana mukana, koska Ada iloinen saapui vasta heinäkuussa-1856 Salt Lake Cityyn. Varmasti olisi jo eettisesti tärkeissä ammattiasioissa värvännyt pakoon lähteviä mormooni naisia mukaan järjestäytyneeseen toimintaan ns. bisnesmielessä. Niinpä päivinä jolloin rehti kumppani Drummond oli oikeuden istunnoissa, niin Ada istui penkkiin ja antoi lausuntoja neuvonantajille sen aikaisten päiväkirja merkintöjen mukaan. Toimen nainen oli tämä Utahin Boudica.

Ei löydy kuvaa Ada Carrollista sillä aika 1856 ei ollut vielä kameran riemukulkua valokuvissa. Tässä kuitenkin aikalainen 1856 joka voisi olla Ada Carroll
Kuva

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » La 14.07.2018 17:11

https://www.deseretnews.com/article/680 ... judge.html

Tuo ylläoleva oli Witkon lähde Adan pikku sammaltamiseen, mutta hänen ja Drummondin saapumisessa Salt Lake Cityyn on vuoden virhe. Kolmen kirjan mukaan Drummond mielitiettyineen saapui SLC:n katukuvaan heinäkuussa 1855, ei 1856. Kirjan mukaan hän häipyi Great Salk Lake Citystä jo vuonna 1856 koettuaan olonsa uhatuksi. Alkuperäinen lähteeni antoi ymmärtää Drummondin ja Adan saapuneen jo 1854, mutta ilmeisesti siinäkin oli virhe. Vahinko, etten löydä nyt kuin tämän yhden lähteen:

https://books.google.fi/books?id=x9ZxDQ ... nd&f=false

Kirjasta käy toteen, ettö mormonit kuten muutkin vääräuskoiset inhosivat Drummondin moraalittomuutta. Ilmeisesti homma ei lähtenyt käyntiin Nevasab Carson Cityssäkään, sillä Lady Ada ja hänen rakastajansa palasivat hyvin pian Washingtoniin, josta Ada oli lähtöisin. Tuosta washingtonistakin kirjat ovat eri mieltä, sillä osa niistä väittää Adan kotipaikaksi pääkaupunki Washingtonia ja osa taas sijoittaa hänet Washingtonin osavaltioon. Kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Drummond oli jättänyt vaimonsa ja korvannut tämän jalkavaimo Adalla, jolla oli näyttävä ulkonäkö. mutta aivan hirveät käytöstavat. Mutta mikäpä siinä. Drummond piti sellaisesta. Välillä tällaiset sivuhenkilöt ovat piristäviä, tä'mäkin kaksikko sai alkunsa Witkon mainitsemasta Deborahista, joka edelleen loistaa poissaolollaan. Luulen yhä sen olleen viittaus muinaiseen sotasankariin ja naisprofeetta Deborahiin.
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » La 14.07.2018 18:04

Sama lähde oli minullakin jossa todettiin nämät Ada neitosen fyysiset viat. Tuo vuosiluku heitto oli tosiaan vuosi ja sinun kirjalähteesi kun luin niin paremmin sopii tuo v. 1855. Saman vuoden keväänä oli tämä naisten karkumatka " Wives Runaways".Pariskunta/leipäsusi otti ne legendaariset ritolat ja San Franciscon ja Panaman kautta takasin Washingtoniin ? Tuo Deborah joka oli todellakin väitetty olevan B.C. 1125 israelilaisten soturipäällikkö, niin kuin Britannian Boudica roomalaisille A.D. 61 joka oli todistettavasti historiallinen henkilö, mutta ilmaa on yli 1 000 vuotta Deborahiin, joka olisi kyllä sopinut mormoonien uskoon Raamatusta. Kanaanilaiset joilla oli kova ylivoima, niin saivat silti Deborahin johtamilta israelilaisilta silti takkiinsa.

Mielenkiintoista tai surullista oikeastaan, että en onnistu millään löytämään uudestaan sitä linkkiä millään hakusanoilla, jossa oli tämä Deborah -niminen nainen mormoonien parissa.

Deborah Soturipäällikkö, Profeetta ja Tuomari, Israel B.C. 1125
Romantisoitu maalaus hänestä.
Kuva

Deborah oli ylivoimaisesti Raamatun tunnetuin Naispuolinen Soturipäällikkö.
Kuva

Keskiaikainen puuveistos Deborahista.
Kuva

Tässä on väitetty taistelupaikka nykypäivänä. Tietysti näistä raamatullisista aiheista täytyy olla varovainen koska totuus on eri kuin exe Alesanteri Suuri tai Attila exe.
Kuva

Mutta mielenkiintoisia ovat nämäkin tarinat ja varsinkin tuo Deborah, koska mormoonit uskoivat juuri tuohon Vanhaan Testamenttiin ja tietysti myös Uuteen Testamenttiin. Mormoonien oma Raamattu taas ei ole saanut miltään tutkijoilta tunnustusta, koska tieto on heistä väärää eikä mitenkään todistettavasti oikeaa. Witkoa eivät nämät uskonasiat kiinnosta, vaan Deborah ja yhteys v. 1855 Utahissa.

Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 16.07.2018 14:39

Haukka kysyi eräästä retkikunnasta ja sen johtajasta.

Vuonna 1853 tämä newhampshirelainen kapteeni nimitettiin erään tärkeän retkikunnan johtajaksi. Retkikunnan tehtävänä oli raivata reitti rautatielle, joka kulkisi Tyynenmeren rannikolle asti. Ihan kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan ja alkutalvesta 1853 ensimmäisten lumituiskujen aikaan kapteeni alkoi kiirehtiä retkikunnan suorittamia kartoitttamishommia ja jakoi miehensä kahteen osaan. Lähes välittömästi tämän jälkeen kapteenin oman ryhmän miehet näkivät erään järven lähimaastossa (nykyinen Millardin piirikunta Utah) jotakin, joka sai heidät valppaiksi. Tihenevä pimeys ja runsas aluskasvillisuus sai heidät jäämään leiriinsä, mutta varhain aamulla lokakuun lopulla leirin ympäristössä vaaniva vihollinen otti lähikontaktin retkikuntaan.
1. Miten lokakuinen tapahtuma eteni ja millä nimellä se tunnetaan?
*******************************************************

1. John William Gunnison syntyi 11.11. 1812 Goshenissa New Hampshiressä. Gunnison kävi kouluja ja pääsi West Pointin sotilasakatemiaan ja kesäkuussa v. 1837 hän valmistui toisena kadettina viidestäkymmenestä. Paljon paremman sijoituksen kelpo John poika sai kuin exe. muuan Custer, joka oli taas viimeinen kadetti koko luokaltaan. Tositoimiin hän pääsi kun Zachary Taylor ajautui umpisolmuun Seminolein kanssa ja menossa oli Toinen Seminole-sota ja vuotta 1838 elettiin. Gunnison määrättiin tykistöön Floridassa.
Huonon terveytensä vuoksi hänet siirrettiin Topographisten armeijakuntaan insinööriksi. John tutkimusmatkailu intohimo syttyi jo silloin ja hän tutki eri tuntemattomia Floridan alueiden muonitusreittejä. Hänen huono terveytensä pakotti miehen lähtemään pois kokonaan Floridan kuumista ja malaria alttiista ilmastosta.

Löytöretkeilijän intohimo oli silti syttynyt. Vuosina 1841-1849 hän tutki Great Lakesin alueita. Keväällä-1849 hänelle annettiin (*turpaan huom! kirjoittajan lisäys) uusi tehtävä ja tämä toi hänet kohtalokkaan lähelle Utahia. Toisena varakomentajana hänet määrättiin Howard Stansburyn retkikuntaan ja tarkoitus oli tutkia Great Salt Laken laaksoa. Tämä talvi oli kuitenkin erittäin raskas ja retkikunta ei voinut lähteä tutkimusmatkalle. Gunnison käytti tilaisuutta hyväkseen ja halusi ystävystyä mormoonien kanssa ja tutkia Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa. Kun hän vihdoin palasi Washingtoniin niin hänellä oli kirjoittanut kirjan mormooneista. Gunnison palasi kuitenkin v. 1851-1853 Great Lakesin alueelle ja kartoittamaan Green Bayn alueet ja mies ylennettiin kapteeniksi 03.03. 1853. Aika kokematon hän oli silti vielä taisteluista sillä Seminole-sodassa hän ei päässyt kosketuksiin Seminolein kanssa, koska oli tykistössä josta ei paljon ollut apua Floridan rämeiköillä gerilla-sotaan tottuneiden Seminolein kanssa.

Toukokuun 3.päivänä 1853 hänelle annettiin käsky lähteä tutkimaan tieliikenneyhteyksiä aina Tyynenmeren radan reittiä Kansas-Nebraskan rajoille. Maanmittauslaitos lähetti St. Lousista Missourista hänen retkikuntansa kesäkuussa 1853 ja he saapuivat lokakuun-puolivälissä Mantiin Utahiin. Gunnisonilla oli jotain tietoa että mormooneilla oli jotain kahnausta paikallisten Intiaanien kanssa, mutta hänelle vannottiin että turvallista oli matkustaa. Sää alkoi muuttua kylmäksi ja raa'aksi jatkuvilla lumimyrskyillä jotka koettelivat huonosti pukeutuneiden retkikuntaa joilla oli samat kesävaatteet päällä sillä hei eivät uskoneet että Utahissa olisi näin aikaisin vuodesta kylmät lumimyrskyt. Sitteen tultiin Sevier-järvelle ja kaikki muuttui pahempaan suuntaan.................

Jatkan kertomusta kun helle vähän hellittää....................

Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 16.07.2018 20:18

Witko kirjoitti:
Haukka kysyi eräästä retkikunnasta ja sen johtajasta.

Vuonna 1853 tämä newhampshirelainen kapteeni nimitettiin erään tärkeän retkikunnan johtajaksi. Retkikunnan tehtävänä oli raivata reitti rautatielle, joka kulkisi Tyynenmeren rannikolle asti. Ihan kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan ja alkutalvesta 1853 ensimmäisten lumituiskujen aikaan kapteeni alkoi kiirehtiä retkikunnan suorittamia kartoitttamishommia ja jakoi miehensä kahteen osaan. Lähes välittömästi tämän jälkeen kapteenin oman ryhmän miehet näkivät erään järven lähimaastossa (nykyinen Millardin piirikunta Utah) jotakin, joka sai heidät valppaiksi. Tihenevä pimeys ja runsas aluskasvillisuus sai heidät jäämään leiriinsä, mutta varhain aamulla lokakuun lopulla leirin ympäristössä vaaniva vihollinen otti lähikontaktin retkikuntaan.
1. Miten lokakuinen tapahtuma eteni ja millä nimellä se tunnetaan?
*******************************************************

1. John William Gunnison syntyi 11.11. 1812 Goshenissa New Hampshiressä. Gunnison kävi kouluja ja pääsi West Pointin sotilasakatemiaan ja kesäkuussa v. 1837 hän valmistui toisena kadettina viidestäkymmenestä. Paljon paremman sijoituksen kelpo John poika sai kuin exe. muuan Custer, joka oli taas viimeinen kadetti koko luokaltaan. Tositoimiin hän pääsi kun Zachary Taylor ajautui umpisolmuun Seminolein kanssa ja menossa oli Toinen Seminole-sota ja vuotta 1838 elettiin. Gunnison määrättiin tykistöön Floridassa.
Huonon terveytensä vuoksi hänet siirrettiin Topographisten armeijakuntaan insinööriksi. John tutkimusmatkailu intohimo syttyi jo silloin ja hän tutki eri tuntemattomia Floridan alueiden muonitusreittejä. Hänen huono terveytensä pakotti miehen lähtemään pois kokonaan Floridan kuumista ja malaria alttiista ilmastosta.

Löytöretkeilijän intohimo oli silti syttynyt. Vuosina 1841-1849 hän tutki Great Lakesin alueita. Keväällä-1849 hänelle annettiin (*turpaan huom! kirjoittajan lisäys) uusi tehtävä ja tämä toi hänet kohtalokkaan lähelle Utahia. Toisena varakomentajana hänet määrättiin Howard Stansburyn retkikuntaan ja tarkoitus oli tutkia Great Salt Laken laaksoa. Tämä talvi oli kuitenkin erittäin raskas ja retkikunta ei voinut lähteä tutkimusmatkalle. Gunnison käytti tilaisuutta hyväkseen ja halusi ystävystyä mormoonien kanssa ja tutkia Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa. Kun hän vihdoin palasi Washingtoniin niin hänellä oli kirjoittanut kirjan mormooneista. Gunnison palasi kuitenkin v. 1851-1853 Great Lakesin alueelle ja kartoittamaan Green Bayn alueet ja mies ylennettiin kapteeniksi 03.03. 1853. Aika kokematon hän oli silti vielä taisteluista sillä Seminole-sodassa hän ei päässyt kosketuksiin Seminolein kanssa, koska oli tykistössä josta ei paljon ollut apua Floridan rämeiköillä gerilla-sotaan tottuneiden Seminolein kanssa.

Toukokuun 3.päivänä 1853 hänelle annettiin käsky lähteä tutkimaan tieliikenneyhteyksiä aina Tyynenmeren radan reittiä Kansas-Nebraskan rajoille. Maanmittauslaitos lähetti St. Lousista Missourista hänen retkikuntansa kesäkuussa 1853 ja he saapuivat lokakuun-puolivälissä Mantiin Utahiin. Gunnisonilla oli jotain tietoa että mormooneilla oli jotain kahnausta paikallisten Intiaanien kanssa, mutta hänelle vannottiin että turvallista oli matkustaa. Sää alkoi muuttua kylmäksi ja raa'aksi jatkuvilla lumimyrskyillä jotka koettelivat huonosti pukeutuneiden retkikuntaa joilla oli samat kesävaatteet päällä sillä hei eivät uskoneet että Utahissa olisi näin aikaisin vuodesta kylmät lumimyrskyt. Sitteen tultiin Sevier-järvelle ja kaikki muuttui pahempaan suuntaan.................

Jatkan kertomusta kun helle vähän hellittää....................

Witko

1. Gunnison oli tietoinen Intiaanien väkivaltaisuuksista mormoonien kanssa, kun hän saapui retkikuntineen Manti-kylään 19.10. 1853. Sama vaara kohdistui myös hänen retkikuntaansa. Kuvernööri Brigham Youngin huonosta kommunikoinnista välittämättä Gunnison palkkasi mormooni scoutteja mm. William Porterin ja näiden neuvojen avulla hän muutti reittiään ja kulki Pahvant Valleyn yli kohti Siever-järveä. Fillmoressa Gunnison kertoi kylän presidentille Anson Callille että paikalliset Intiaanit olivat hyvin vaarallisella ja uhkaavalla päällä koska Pahvant (Ute bandi) kylän päällikkö Kanoshinilla oli ollut traaginen kohtaaminen Kaliforniassa emigranttien parissa ja erään bandin päällikkö oli tapettu emigranttien toimesta. Surmatun päällikön pojat janosivat verikostoa. Ei ole varmaa kertoivatko mormoonit ollenkaan Gunnisonille että Intiaanit pyysivät heiltä apua verikoston tekemiseen. Young lähetti Intiaanien erikois-agentin Dimick Huntingtonin Fillmooreen rauhoittamaan Intiaaneja.

Gunnison oli liian naivi ja uskoi että tämä teko saisi Kanoshinin bandin rauhoittumaan ja kenelläkään valkoisella retkikunnassa ei ollut mitään pelkoa Intiaaneista. Sevier-joen vartta pitkin Gunnison eteni kohti Sevier-järveä. Gunnisonin miehet havaitsivat 30. Pahvant soturia jotka olivat uhanneet tapaa kaikki Fillmorelaiset. Dimick Huntington ei ollut heihin missään yhteydessä ja Pahvantit janosivat kostoa surmatun päällikönsä puolesta. Sää muuttui hetki hetkeltä jäätäväksi räntäsateeksi ja kapteeni Gunnison yritti kiirehtiä heitä saamaan kartoitus työnsä valmiiksi. Joukot jakautuivat lähellä Sevier-järveä ja luutnantti Edward G. Beckwith ja kapteeni Robert M. Morris joukkoineen kääntyi itään päin kohti joen ylitystä vuoristoon päin. 26.päivänä lokakuuta, 1853 pieni amerikkalaisten ryhmä oli kohteena Pahvantien kostolle, sekä aseet, ammukset, hevoset ja kulta valmiina ryöstösaaliksi. Pahvantit tunkeutuivat yön pimeydessä tiheään kasvillisuuteen ja ympäröivät amerikkalaisten ryhmän.

Aamunkoitossa he hyökkäsivät kapteeni Gunnisonin ja yhdentoista miehen kimppuun ja he janosivat verta kivääri tulessa sekä nuolisateessa ja muutamassa minuutissa Gunnison ja seitsemän miestä oli teurastettu ja ryöstetty ja alastomat silvotut ruumit makasivat räntäsateessa. Neljä miestä pääsi pakoon kuin ihmeen kaupalla. Yksi miehistä pääsi luutnantti Beckwithin leiriin kertomaan verilöylystä ja Kapteeni Morrison miehineen ja mukana oli retkikunnan kirurgi, niin valmistautuivat pelastamaan mahdollisia henkiinjääneitä ja kolmea muuta pakoon päässyttä sotilasta. He saapuivat keskiyöllä pimeydessä verilöylypaikalle 28. mailia leiristään oli etäisyys. He näkivät kolme retkikunnan jäsentä pahasti silvottuina ja samoin kuolleet sotilaat. Kahdeksan miestä oli teurastettu. He olivat koko yön ratsujen selässä peläten mahdollista väijytystä ja kuulivat kun sudet söivät heidän kuolleita tovereitaan.

Heillä ei ollut kun aamu vihdoin koitti, mitään työkaluja jotta he olisivat saaneet toverinsa haudattua. Aamulla kun he etenivät varovaisesti maastossa, niin he löysivät lisää silvottuja tovereitaan. He rikkoivat sapelinsa jäätyneeseen maahan, kun he yrittivät haudata tovereitaan, mutta huomasivat että se oli toivotonta ja päättivät lähettää myöhemmin uuden pelastusretkikunnan joka saisi haudata heidän toverinsa.

Tämä Gunnisson Expedetion Black Canyon-1853 jäi historiaan nimelläThe Gunnisson Massacre 1853

Mutta tämä verilöyly ja sen aiheuttajat olivatkin uusi käänne koko tapauksessa ja sitten alkaa kunnon salaliittoteoriat ja niitä riittää ja mormoonit Youngin johdolla olivat myrskyn silmässä ja siitä jatketaan myöhemmin pähkinä kakkosessa.

Kapteeni ja löytöretkeilijä kapteeni John Gunnisson joka kuoli ennen kuin ehti tavata uudestaan vaimoaan ja lastaan koskaan enään.Hän oli todellinen tutkija, ehkä vähän naivi, mutta hyvin innokas kartoittamaan uusia alueita ja järjestämään retkikuntia. Hänen vaimonsa sai myöhemmin reliikin Uteilta. Siitä myös lisää.................
Kuva

Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Pe 20.07.2018 16:13

Witko kirjoitti:
Witko kirjoitti:
Haukka kysyi eräästä retkikunnasta ja sen johtajasta.

Vuonna 1853 tämä newhampshirelainen kapteeni nimitettiin erään tärkeän retkikunnan johtajaksi. Retkikunnan tehtävänä oli raivata reitti rautatielle, joka kulkisi Tyynenmeren rannikolle asti. Ihan kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan ja alkutalvesta 1853 ensimmäisten lumituiskujen aikaan kapteeni alkoi kiirehtiä retkikunnan suorittamia kartoitttamishommia ja jakoi miehensä kahteen osaan. Lähes välittömästi tämän jälkeen kapteenin oman ryhmän miehet näkivät erään järven lähimaastossa (nykyinen Millardin piirikunta Utah) jotakin, joka sai heidät valppaiksi. Tihenevä pimeys ja runsas aluskasvillisuus sai heidät jäämään leiriinsä, mutta varhain aamulla lokakuun lopulla leirin ympäristössä vaaniva vihollinen otti lähikontaktin retkikuntaan.
1. Miten lokakuinen tapahtuma eteni ja millä nimellä se tunnetaan?
*******************************************************

1. John William Gunnison syntyi 11.11. 1812 Goshenissa New Hampshiressä. Gunnison kävi kouluja ja pääsi West Pointin sotilasakatemiaan ja kesäkuussa v. 1837 hän valmistui toisena kadettina viidestäkymmenestä. Paljon paremman sijoituksen kelpo John poika sai kuin exe. muuan Custer, joka oli taas viimeinen kadetti koko luokaltaan. Tositoimiin hän pääsi kun Zachary Taylor ajautui umpisolmuun Seminolein kanssa ja menossa oli Toinen Seminole-sota ja vuotta 1838 elettiin. Gunnison määrättiin tykistöön Floridassa.
Huonon terveytensä vuoksi hänet siirrettiin Topographisten armeijakuntaan insinööriksi. John tutkimusmatkailu intohimo syttyi jo silloin ja hän tutki eri tuntemattomia Floridan alueiden muonitusreittejä. Hänen huono terveytensä pakotti miehen lähtemään pois kokonaan Floridan kuumista ja malaria alttiista ilmastosta.

Löytöretkeilijän intohimo oli silti syttynyt. Vuosina 1841-1849 hän tutki Great Lakesin alueita. Keväällä-1849 hänelle annettiin (*turpaan huom! kirjoittajan lisäys) uusi tehtävä ja tämä toi hänet kohtalokkaan lähelle Utahia. Toisena varakomentajana hänet määrättiin Howard Stansburyn retkikuntaan ja tarkoitus oli tutkia Great Salt Laken laaksoa. Tämä talvi oli kuitenkin erittäin raskas ja retkikunta ei voinut lähteä tutkimusmatkalle. Gunnison käytti tilaisuutta hyväkseen ja halusi ystävystyä mormoonien kanssa ja tutkia Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa. Kun hän vihdoin palasi Washingtoniin niin hänellä oli kirjoittanut kirjan mormooneista. Gunnison palasi kuitenkin v. 1851-1853 Great Lakesin alueelle ja kartoittamaan Green Bayn alueet ja mies ylennettiin kapteeniksi 03.03. 1853. Aika kokematon hän oli silti vielä taisteluista sillä Seminole-sodassa hän ei päässyt kosketuksiin Seminolein kanssa, koska oli tykistössä josta ei paljon ollut apua Floridan rämeiköillä gerilla-sotaan tottuneiden Seminolein kanssa.

Toukokuun 3.päivänä 1853 hänelle annettiin käsky lähteä tutkimaan tieliikenneyhteyksiä aina Tyynenmeren radan reittiä Kansas-Nebraskan rajoille. Maanmittauslaitos lähetti St. Lousista Missourista hänen retkikuntansa kesäkuussa 1853 ja he saapuivat lokakuun-puolivälissä Mantiin Utahiin. Gunnisonilla oli jotain tietoa että mormooneilla oli jotain kahnausta paikallisten Intiaanien kanssa, mutta hänelle vannottiin että turvallista oli matkustaa. Sää alkoi muuttua kylmäksi ja raa'aksi jatkuvilla lumimyrskyillä jotka koettelivat huonosti pukeutuneiden retkikuntaa joilla oli samat kesävaatteet päällä sillä hei eivät uskoneet että Utahissa olisi näin aikaisin vuodesta kylmät lumimyrskyt. Sitteen tultiin Sevier-järvelle ja kaikki muuttui pahempaan suuntaan.................

Jatkan kertomusta kun helle vähän hellittää....................

Witko

1. Gunnison oli tietoinen Intiaanien väkivaltaisuuksista mormoonien kanssa, kun hän saapui retkikuntineen Manti-kylään 19.10. 1853. Sama vaara kohdistui myös hänen retkikuntaansa. Kuvernööri Brigham Youngin huonosta kommunikoinnista välittämättä Gunnison palkkasi mormooni scoutteja mm. William Porterin ja näiden neuvojen avulla hän muutti reittiään ja kulki Pahvant Valleyn yli kohti Siever-järveä. Fillmoressa Gunnison kertoi kylän presidentille Anson Callille että paikalliset Intiaanit olivat hyvin vaarallisella ja uhkaavalla päällä koska Pahvant (Ute bandi) kylän päällikkö Kanoshinilla oli ollut traaginen kohtaaminen Kaliforniassa emigranttien parissa ja erään bandin päällikkö oli tapettu emigranttien toimesta. Surmatun päällikön pojat janosivat verikostoa. Ei ole varmaa kertoivatko mormoonit ollenkaan Gunnisonille että Intiaanit pyysivät heiltä apua verikoston tekemiseen. Young lähetti Intiaanien erikois-agentin Dimick Huntingtonin Fillmooreen rauhoittamaan Intiaaneja.

Gunnison oli liian naivi ja uskoi että tämä teko saisi Kanoshinin bandin rauhoittumaan ja kenelläkään valkoisella retkikunnassa ei ollut mitään pelkoa Intiaaneista. Sevier-joen vartta pitkin Gunnison eteni kohti Sevier-järveä. Gunnisonin miehet havaitsivat 30. Pahvant soturia jotka olivat uhanneet tapaa kaikki Fillmorelaiset. Dimick Huntington ei ollut heihin missään yhteydessä ja Pahvantit janosivat kostoa surmatun päällikönsä puolesta. Sää muuttui hetki hetkeltä jäätäväksi räntäsateeksi ja kapteeni Gunnison yritti kiirehtiä heitä saamaan kartoitus työnsä valmiiksi. Joukot jakautuivat lähellä Sevier-järveä ja luutnantti Edward G. Beckwith ja kapteeni Robert M. Morris joukkoineen kääntyi itään päin kohti joen ylitystä vuoristoon päin. 26.päivänä lokakuuta, 1853 pieni amerikkalaisten ryhmä oli kohteena Pahvantien kostolle, sekä aseet, ammukset, hevoset ja kulta valmiina ryöstösaaliksi. Pahvantit tunkeutuivat yön pimeydessä tiheään kasvillisuuteen ja ympäröivät amerikkalaisten ryhmän.

Aamunkoitossa he hyökkäsivät kapteeni Gunnisonin ja yhdentoista miehen kimppuun ja he janosivat verta kivääri tulessa sekä nuolisateessa ja muutamassa minuutissa Gunnison ja seitsemän miestä oli teurastettu ja ryöstetty ja alastomat silvotut ruumit makasivat räntäsateessa. Neljä miestä pääsi pakoon kuin ihmeen kaupalla. Yksi miehistä pääsi luutnantti Beckwithin leiriin kertomaan verilöylystä ja Kapteeni Morrison miehineen ja mukana oli retkikunnan kirurgi, niin valmistautuivat pelastamaan mahdollisia henkiinjääneitä ja kolmea muuta pakoon päässyttä sotilasta. He saapuivat keskiyöllä pimeydessä verilöylypaikalle 28. mailia leiristään oli etäisyys. He näkivät kolme retkikunnan jäsentä pahasti silvottuina ja samoin kuolleet sotilaat. Kahdeksan miestä oli teurastettu. He olivat koko yön ratsujen selässä peläten mahdollista väijytystä ja kuulivat kun sudet söivät heidän kuolleita tovereitaan.

Heillä ei ollut kun aamu vihdoin koitti, mitään työkaluja jotta he olisivat saaneet toverinsa haudattua. Aamulla kun he etenivät varovaisesti maastossa, niin he löysivät lisää silvottuja tovereitaan. He rikkoivat sapelinsa jäätyneeseen maahan, kun he yrittivät haudata tovereitaan, mutta huomasivat että se oli toivotonta ja päättivät lähettää myöhemmin uuden pelastusretkikunnan joka saisi haudata heidän toverinsa.

Tämä Gunnisson Expedetion Black Canyon-1853 jäi historiaan nimelläThe Gunnisson Massacre 1853

Mutta tämä verilöyly ja sen aiheuttajat olivatkin uusi käänne koko tapauksessa ja sitten alkaa kunnon salaliittoteoriat ja niitä riittää ja mormoonit Youngin johdolla olivat myrskyn silmässä ja siitä jatketaan myöhemmin pähkinä kakkosessa.

Kapteeni ja löytöretkeilijä kapteeni John Gunnisson joka kuoli ennen kuin ehti tavata uudestaan vaimoaan ja lastaan koskaan enään.Hän oli todellinen tutkija, ehkä vähän naivi, mutta hyvin innokas kartoittamaan uusia alueita ja järjestämään retkikuntia. Hänen vaimonsa sai myöhemmin reliikin Uteilta. Siitä myös lisää.................
Kuva

Witko

******************************************************
2. Gunnisonin Massacre oli ohi ja sitten alkoi melkein uusi sota kun hurjat huhut lähtivät liikkeelle. Asia oli näin että Yhdysvaltain puoli sai tietoa että mormoonit olisivat olleet tämän hyökkäyksen järjestäjiä. Tässä yksi versio. Luutnantti Beckwight ja kapteeni Morrison lähettivät esimiehilleen raportteja Gunnisonin verilölystä. Nämät toimitettiin kuvernööri Youngille ja siitä eteenpäin mormoonien kuriireille Salt Lake Cityyn. Kuvernööri Young lähetti välittömästi Dimick Himingtonin (luottomies) toimittamaan kaikki hallituksen omaisuuden takaisin ja hautaamaan kuolleet tai paremmin jäännökset. Beckwith ja Morrison eivät pyytäneet näitä palveluita. He ilmoittivat kaikki verilöylyn uhrien nimet ja osallistuneet, mutta näitä tietoja ei koskaan julkaistu. Kuvenööri Young sanoi virallisessa raportissaa että Gunnisonia oli varoitettu Intiaaneista ja tämä oli valinnut väärän leirintäpaikan ja mennyt jakamaan joukkonsa (Gunninson ei jostain kumman syystä päässyt enään vastaamaan näihin syytöksiin) ja upseerit olivat riidelleet keskenään.

Gunnisonin ruumis oli jätetty tahallisesti hautaamatta ym. potaskaa, johtuen tästä riitelystä. Young heitti ison pykälän päälle ja sanoi että Intiaaneja ei saa tahallisesti syyttää tästä verilöylystä ja ketään Intiaania ei saa rangaista ilman perinpohjaista tutkimusta. Youngilla oli iso pykälä silmässä ja seuraava argumentti lähti Fillmooren perään, joka oli kuulemma antanut huonoja neuvoja Gunnisonille. Keväällä-1855 päällikkö Kanosh lupasi toimittaa syylliset eversti Steptoelle ja kahdeksan syyllistä tuli ja heistä oli kolme sotureita. Tuomiot olivat uskomattomat kolme vuotta vankeutta murhista. Ei ole Yhdysvaltain laki ollut koskaan näin leppoisa Intiaaneille ja tämä osoittaa millaista valtaa pyhäveli kuvernööri Birgham Youngilla oli Utahissa ja Salt Lake City oli vain hänen. Gunnison oli tullut kesken Walker-sodan Utahiin ja mormoonit varoittivat häntä tästä sodasta. Itseasiassa Gunnison ei saanut mitään virallista varoitusta, vain joitain huhuja paikkalliset mormooni viljelijät kertoivat.

Mutta Youngilla ei ollut puhtaita papereita pussissa, mutta ei ollut suoria aikalaistodistajia jotka olisivat uskaltaneet syyttää kelpo kuvernööriämme mistään. Verilöylyyn osallistuneet Pahvant bandin soturit olisivat olleet Youngin johdolla/käskystä hyökkäyksessä ja samalla oli mukana ollut mormoonien salainen militia, joita kutsuttiin nimellä Danit. Hyvin väkivaltainen mormoonien oma militia joka osallistui murhiin, tappoihin ja suojelemaan mormooneitä vääräuskoisilta. Aloittivat rikollisen uransa jo v. 1838. Young joka suurena huijarina kielsi kaiken, niin sanoi että Danit eivät olleet missään tekemisessä hänen kanssaan myöhemmin mm. Mountain Meadows Massacressa. Gunnisonin leski joka oli ollut kirjeenvaihdossa miehensä kanssa, niin uskoi kirjeiden perusteella että mormoonien salainen militia oli verilöylyn takana. Tämän kaiken jälkeen kun koitti v. 1857 ja muuan Mountain Meadows Massacre herätti koko Kansakunnan. Ei ollut hyvä olla mormooni siihen aikaan. Kaikki huipentui Utah-sotaan v. 1857-1858. Yhdysvaltain hallitus lähetti presidentti Buchanin käskystä armeijan joukko-osastoja tukahduttamaan mormooni-kapina.

Mountain Meadowsin Massacren jälkeen oli vain kuukautta myöhemmin Aiken Massacre jossa kuusi kalifornialaista pidättettin heidän matkustaessaan Utahin läpi. Heidät vangittiin ja vähän myöhemmin vapautettiin, mutta se ei jäänyt siihen, sillä mormoonit syyttivät heitä vakoojiksi Yhdysvaltain toimesta ja heidät murhattiin ja heidän varastonsa varastettiin ja päälle huikea summa $ 25 000. Young piti yhtä Intiaanien kanssa, jotta saisi heistä littolaisia sodassa Yhdysvaltoja vastaan. Hanke onnistui pienemmässä mittakaavassa ja syyskuun 1.päivänä 1857 Ute päällikkö Kanosh ja muut Intiaanijohtajat tapasivat Youngin.

Ute chief Kanosh
Kuva

Danit joukot Missourin mormooni-sodassa tositoimesssa.
Kuva

Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » La 21.07.2018 19:07

Vuonna 1853 tämä newhampshirelainen kapteeni nimitettiin erään tärkeän retkikunnan johtajaksi. Retkikunnan tehtävänä oli raivata reitti rautatielle, joka kulkisi Tyynenmeren rannikolle asti. Ihan kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan ja alkutalvesta 1853 ensimmäisten lumituiskujen aikaan kapteeni alkoi kiirehtiä retkikunnan suorittamia kartoitttamishommia ja jakoi miehensä kahteen osaan. Lähes välittömästi tämän jälkeen kapteenin oman ryhmän miehet näkivät erään järven lähimaastossa (nykyinen Millardin piirikunta Utah) jotakin, joka sai heidät valppaiksi. Tihenevä pimeys ja runsas aluskasvillisuus sai heidät jäämään leiriinsä, mutta varhain aamulla lokakuun lopulla leirin ympäristössä vaaniva vihollinen otti lähikontaktin retkikuntaan.

[quote]
3 Minkä niminen sota riehui samaan aikaan tämän edellämainitun verilöylyn ympäristössä ja miten kyseinen sota päättyi ?[/quote]

Tämä pähkinä nro 3 on vielä vastaamatta. Huomenna vastataan jos ei sada. Miten sade liittyy pähkinöihin ? Ei sitten mitenkään.


Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Su 22.07.2018 12:50

Niin, Witkon vastaukseen. Oikein. Gunnisonin verilöylyn takana olivat todennäköisesti pahvant-utet mikäli lähteisiin on uskominen. Oli viittä vaille ettei kinkerien vanha tuttu John Fremont ollut johtamassa tätä retkikuntaa. Viimehetken muutos pelasti ehkä Fremontin hengen, hänen reittinsä kun suuntautui hieman eri kautta Kaliforniaan.

Mutta jätetään Fremont ja mennään Gunnisonin verilöylyyn, josta Witko kertoi jo kaiken olennaisen. Nämä pahvant-leirikunnan utet olivat jo aiemmin uhonneet tappavansa kaikki Fillmoren pikkukaupungin asukkaat. Witko toi senkin esiin. Itse asiassa Gunnisonia varoiteltiin intiaanien levottamasta liikehdinnästä Utahissa ja Coloradossa. Samoihin aikoihin mormonit olivat perustamassa Utahiin ”Jumalan kuningaskuntaa” ja rakensivat yhä tiiviimpää puolustusta intiaanien, lainsuojattomien ja jopa Yhdysvaltain mahdollista hyökkäystä vastaan. Gunnisonin retkikuntaa liikkui siis sangen levottomaan aikaan alueella, jossa ihmishenki ei välttämättä maksanut paljonkaan. Varsinkin päällikkö Walkaran johtamat utet olivat aiheuttaneet paljon harmia mormoneille. Gunnisonin retkikunnan saapuessa Walkaran utet olivat tehneet rumaa jälkeä Mantin pikkukaupungissa. Lähinnä Walkara rosvoineen varasti karjaa ja tuhosi mormonien omaisuutta, mutta joskus heidän jäljiltään jäi myös vainajia. Gunnison sai varoituksen myös päällikkö Moshoquopin, johtamista paiuteista, jotka olivat käyttäytynyt agressiivisesti. Sen sijaan päällikkö Kanoshin pahvant-uteja Gunnison ei sanonut pelkäävänsä, vaan uskoi näiden olevan valkoisten ystäviä. No jaa, mistähän tuo uskomus lienee ollut lähtöisin, vaikea sanoa. Joka tapauksessa juuri nämä pahvant-utet kävivät Gunnisonin karavaanin kimppuun ja surmasivat suurimman osan retkikunnasta Gunnison mukaanlukien. Tosin kaikki ei ollut aivan sitä miltä näytti. Jotkut liittovaltion upseerit uskalsivat epäillä, että mormonien sormet olivat vahvasti mukana edellämainitussa Gunnisonin verilöylyssä.

Kun asiaa myöhemmin käsiteltiin Utahin oikeudessa, Utahiin vast'ikään valittu tuomari William W. Drummond kertoi, että todisteet utein tekemästä verilöylystä olivat ehdottomasti riittävät. Mormonien oma valamiehistö sen sijaan antoi vapauttavan tuomion viidellä utelle ja heidän päällikölleen Kanoshille. Vain kolme utea tuomittiin joksikin aikaa istumaan taposta. Tuomari Drummon (se sama, jolla oli upea jalkavaimo Ada C) uskoi, että verilöyly oli mormonien tarkoin harkitsema suunnitelma, jonka varjolla piti tappaa jokainen retkikunnan jäsen. Jostakin syystä hommaan usutetut utet eivät onnistuneet hyökkäyksessään kuten oli alun perin suunniteltu. Tuomari Drummond lähetti Gunnison-vainajan leskelle kirjeen, jossa hän toivoi tämän näkevän joskus päivän, jolloin mormonien likainen peli ja tyrannia paljastuisi kaikessa raasollisuudessaan ja Gunnisonin ennenaikainen kuolema puhdistaisi Utahin oikeuden ja lait.

No tällaiset mielipiteet olivat tietenkin liikaa mormoneille eikä mennyt kauankaan, kun tuomari Drummond käsitti erään tärkeän asian. Hän oli mormoni-tappajien tähtäimessä. Nopeasti Drummond pakkasi laukkunsa ja sieppasi Ada-mielitiettynsä kainaloonsa: Me häivymme Carson Cityyn!

Salt Lake Cityn uteja 1860-luvulta.


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 23.07.2018 20:09

Vuonna 1853 tämä newhampshirelainen kapteeni nimitettiin erään tärkeän retkikunnan johtajaksi. Retkikunnan tehtävänä oli raivata reitti rautatielle, joka kulkisi Tyynenmeren rannikolle asti. Ihan kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan ja alkutalvesta 1853 ensimmäisten lumituiskujen aikaan kapteeni alkoi kiirehtiä retkikunnan suorittamia kartoitttamishommia ja jakoi miehensä kahteen osaan. Lähes välittömästi tämän jälkeen kapteenin oman ryhmän miehet näkivät erään järven lähimaastossa (nykyinen Millardin piirikunta Utah) jotakin, joka sai heidät valppaiksi. Tihenevä pimeys ja runsas aluskasvillisuus sai heidät jäämään leiriinsä, mutta varhain aamulla lokakuun lopulla leirin ympäristössä vaaniva vihollinen otti lähikontaktin retkikuntaan.


3 Minkä niminen sota riehui samaan aikaan tämän edellämainitun verilöylyn ympäristössä ja miten kyseinen sota päättyi ?

Tämä pähkinä nro 3 on vielä vastaamatta. Huomenna vastataan jos ei sada. Miten sade liittyy pähkinöihin ? Ei sitten mitenkään.

Witko

Vuonna 1853 tämä newhampshirelainen kapteeni nimitettiin erään tärkeän retkikunnan johtajaksi. Retkikunnan tehtävänä oli raivata reitti rautatielle, joka kulkisi Tyynenmeren rannikolle asti. Ihan kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan ja alkutalvesta 1853 ensimmäisten lumituiskujen aikaan kapteeni alkoi kiirehtiä retkikunnan suorittamia kartoitttamishommia ja jakoi miehensä kahteen osaan. Lähes välittömästi tämän jälkeen kapteenin oman ryhmän miehet näkivät erään järven lähimaastossa (nykyinen Millardin piirikunta Utah) jotakin, joka sai heidät valppaiksi. Tihenevä pimeys ja runsas aluskasvillisuus sai heidät jäämään leiriinsä, mutta varhain aamulla lokakuun lopulla leirin ympäristössä vaaniva vihollinen otti lähikontaktin retkikuntaan.
3. Minkä niminen sota riehui samaan aikaan tämän edellämainitun verilöylyn ympäristössä ja miten kyseinen sota päättyi ?

Kapteeni Gunnison oli saanut retkikunnalleen hyvin huonon ajan Utahissa, sillä siellä oli 1840-luvun lopulla ollut jo yhteenottoja mormoonien, Utein, Paiutein ja Shoshonien kanssa. Kaikki nämät tapahtumat ajoivat v. 1853 nk. Walker-sotaan Utahissa. Vuonna 1806 syntyi Spanis Fork -joen varrella Walkara niminen Timpanogoksen Kansan poika. Timpanogokset kuuluivat Uteihin tai erääseen Shoshone bandiin. Poika oli lahjakas ja osasi hyvin espanjaa, englantia ja äidinkieltään. Hänestä tuli myöhemmin Chief Walkara tai Walker ja yksi suurimmista ja parhaimmista hevosvarkaista. Tätä osaa pidettiin Utein ja Shoshonien keskuudessa arvostettuna taitona. Kerran hän varasti 1840-luvun lopulla 3 000 hevosta Kaliforniasta. Hän keräsi suuren joukon eri Tyynemeren Kansoista, Paiuteista ja Shoshoneista ja teki raideja veljensä kanssa.
Walkaran erotti hyvin veljestään hänen keltaiseksi maalatuista kasvoistaan.

Hänen bandinsa teki useita hyökkäyksiä ranchien kimppuun, samoin kuin matkustajien kimppuun Tyynemeren alueilla ja Old Trail Spanish reitillä Uuden-Meksikon ja Kalifornian välisellä alueella. Alueen pienet ja alkuperäiset bandit ja heimot maksoivat hänelle kunnioituksesta, suojelusta sekä apua vastaan. Orjakauppa sujui todella hyvin ja varsinkin ensin espanjalaisten kanssa kuin myöhemmin meksikolaisten kanssa aseita ja ammuksua vastaan. Joskus hän taisteli bandinsa kanssa Cahuila Kansan johtajaa Juan Antoniota vastaan. Taikavasikka ja kaikkien kierojen Vuortenmiesten esi-isä James Beckworth ja toinen veijari Thomas"Pegleg" Smith osallistuivat tähän kampanjaan ja antoivat Walkaran bandille viskiä lahjaksi hevosia vastaan, josta ei ollut Walkaralla pulaa. Sitten saapuivat valkoiset miehet, jotka olivat hyvin eriskummallista Kansaa ja tultuaan nykyiseen Utahiin, niin he halusivat maata sekä Shoshoneilta kuin Uteilta, mutta heillä ei ollut tarkoitus maksaa maasta paljon mitään ja eikä missään nimessä molemille Kansoille.

Mormoonit kieltätyivät maksamasta Salt Lake Valleysta, koska he tiesivät että heidän on maksettava Shoshonien lisäksi maasta Uteille.Birgham Young suositteli että mormooni settlerit välttelisivät kaupantekoa Intiaanien kanssa. Tällä hetkellä Utet olivat jakaantuneet, mutta Walkaran bandi oli vahvempi osa ja vaikutusvaltaisin bandi. Walkara mietti että kaupankäynnin avaaminen vahvistaisi bandia, mutta Utet vihastuivat kun he huomasivat että mormoonit alkoivat rakentaa pysyviä tiloja ja asumuksia heidän maalleen. Walkara myönsi veljelleen Sowietelle että mormoonit täytyisi ajaa pois armeijansa avulla. Ensimmäinen Ute ja mormoni asukkaiden väkivaltainen teko tapahtui 05.03.1849. Jotkut Utet jättivät piitaamatta johtajiensa käskyn että mormoonien karjaa ei saa varastaa. He tappoivat osan karjasta ja varastivat loput. Kostona mormooni settlerit alkoivat hakea syyllisiä ja ja järjestivät väijytyksen jossa kuoli ainakin kuusi Utea.

Tapaus jäi historiaan nimellä Battle Creek Massacre 05.03.1849. jossa ylivoimaiset mormoonien militia joukot hyökkäsivät aamulla anivarhain nukkuvaan Ute-kylään. Mormooni militia oli piirittänyt yön aikana Utein leirin ja tappavan tarkka tulitus alkoi heti aamunkoitteessa. Deseret Militia oli tämän mormoonen taistelujoukon nimitys. Verilöyly oli brutaali, sillä mormoonien joukot heittelivät kalliolta isoja kiviä Ute naisten ja lasten päälle. Brigham Young näytti Uteille minkä sortin Jumalan Lapsi hän oli. Tähän väliin haluan sanoa että mitä enemmän kirjoitan ja luen näistä mormoonien tappamisista, niin sen varmempi ole Youngin perkeleellisista toimista ja miehen luonne on tosi psykopaattinen. Jumalan nimeen tämä mies tapatti niin Nativeita kuin eriuskoisia valkoisia Mountain Meadows Massacre oli se kovin temppu. Mormoonit halusivat muuttaa Battle Creekin nimeksi Pleasant Grove ja tietysti silloin sai vanhat verilöylyt unohduksen, noin mormoonien puolelta. Nauvoon legioona tuli näyttelemään suurta osaa mormoonien tappotouhuissa vähän myöhemmin. Desert Militia, Danit ja Nauvon Legioona on siinä hienot nimet murhaaja porukoille.

Useimmat mormoonit Young etunenässä sanoi että vain neljä Utea kuoli, mutta luottomies Oliver Huntington sanoi että oli niitä kuolleita paljon enemmän. Eräs nuori Intiaanipoika silloin muisti tämän verilöylyn ja hänen nimensä oli Antonga Black Hawk ja kosti myöhemmin oman nimensä kantaneessa sodassa tämän verilöylyn. V. 1849 eteenpäin mentiin jossain sovinnossa ja mormoonit rakensivat ja valtasivat lisää Intiaanien maita. Walkara oikein kastettiin v. 1850. Mormoonit alkoivat valittaa Utein orjakaupasta, sillä Utet kauppasivat naisia ja lapsia saadakseen hevosia, aseita ja ammuksia orjia vastaan. Paradoksaalista oli se että Veli Young ei ollut tosiasiassa itse edes orjuudenvastustaja l. aboliotinisti.
. Uudet jännitteet, tuhkarokko epidemia, lisää vietyjä maita sai aikaan se mitä kutsumme Walker-sodaksi joka syttyi 17.07.1853 vastakkain mormooni James Alexandra Ivien luona Springvillessa, Utahin Valleyssä. Se aiheutti Walkaran sukulaisen Shower-O-Catsin kuoleman. Intiaanit halusivat myydä ja tehdä kaupaa Ivyn vaimon kanssa, mutta Ivyltä paloi pinna ja hän meni väliin sähläämään siten että yksi Ute kuoli ja muutama haavoittui. Kun Utet pyysivät Ivyltä vahingonkorvausta tapahtuneesta, niin Ivy saatana huusi että hän toimi vain itsepuolustukseksi ja ei maksa mitään. Erikoinen asetelmä, kun yksi mies tappaa yhden Uten ja haavoittaa samalla useita, niin pakko on todeta että Ivyllä on ollut kunnon ase-arsenaali ja Utet ovat olleet aseettomia.

Tästä alkoi Walkara-sota tai Walker-sota miten vain ja mormoonien ja Intiaanien välit olivat todella tulehtuneet. Vedän huomenna loppuvedot tästä mielenkiintoisesta sodasta ja sen syyllisistä..............................

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ti 24.07.2018 09:34

Oikein. Walkara eli Walker oli tunnettu ute-päällikkö 1840- ja 50-luvuilla. Hänen nimeään kantoi myös tuo kysymyksessä ollut vuoden 1853 sota.

Oikeastaan voisi sanoa, että Walker oli rosvopäällikkö, sillä hänen soturinsa oli koottu enemmän tai vähemmän epämääräisestä aineksesta. Kai heistä suurin osa oli uteja, mutta silminnäkijliden mukaan varsin sekalaisessa porukassa oli myös joitakin ranskalaisia ja amerikkalaisia. Kaikille oli yhteistä se, että mikään rötöstely ollut heille vierasta.

Jo 1830-luvun lopun Kalliovuorten markkinapaikoilla tai kokoontumistilaisuuksissa Walker oli odotettu vieras, sillä hänellä oli tarjolla aina hyviä hevosia. Pääasiassa varastettuja, mutta sehän oli kunniallista ja arvostettua työtä. Sen ajan liikemiehet kun eivät voineet vielä rehvastella autokaupalla. Rocky Mountainin markkinaväki odotti Walkeria hartaana kuin lapset joulupukkia. Walker-sedällä oli aina paljon tuliaisia. Hummien lisäksi hän harrasti ihmiskauppaa ja suuri osa hänen kauppatavarastaan käsittikin eri heimoilta siepattuja nuoria tyttöjä. Walker iitse piti näitä teinejä vaimon kaltaisessa asemassa, samoin monet hänen miehensä. Näin ollen oli turha odottaa että Walkerin tytöt olisivat olleet koskemattomia. Kauppa kuitenkin kävi hyvin . Niin aikamiespojat kuin muutkin naisen tai orjan tarpeessa olevat saivat sitä mitä olivat lähteneet etsimään.
Mutta en puutu asiaan enempää, Witko jatkaa
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ti 24.07.2018 19:33

Haukka kirjoitti:Oikein. Walkara eli Walker oli tunnettu ute-päällikkö 1840- ja 50-luvuilla. Hänen nimeään kantoi myös tuo kysymyksessä ollut vuoden 1853 sota.

Oikeastaan voisi sanoa, että Walker oli rosvopäällikkö, sillä hänen soturinsa oli koottu enemmän tai vähemmän epämääräisestä aineksesta. Kai heistä suurin osa oli uteja, mutta silminnäkijliden mukaan varsin sekalaisessa porukassa oli myös joitakin ranskalaisia ja amerikkalaisia. Kaikille oli yhteistä se, että mikään rötöstely ollut heille vierasta.

Jo 1830-luvun lopun Kalliovuorten markkinapaikoilla tai kokoontumistilaisuuksissa Walker oli odotettu vieras, sillä hänellä oli tarjolla aina hyviä hevosia. Pääasiassa varastettuja, mutta sehän oli kunniallista ja arvostettua työtä. Sen ajan liikemiehet kun eivät voineet vielä rehvastella autokaupalla. Rocky Mountainin markkinaväki odotti Walkeria hartaana kuin lapset joulupukkia. Walker-sedällä oli aina paljon tuliaisia. Hummien lisäksi hän harrasti ihmiskauppaa ja suuri osa hänen kauppatavarastaan käsittikin eri heimoilta siepattuja nuoria tyttöjä. Walker iitse piti näitä teinejä vaimon kaltaisessa asemassa, samoin monet hänen miehensä. Näin ollen oli turha odottaa että Walkerin tytöt olisivat olleet koskemattomia. Kauppa kuitenkin kävi hyvin . Niin aikamiespojat kuin muutkin naisen tai orjan tarpeessa olevat saivat sitä mitä olivat lähteneet etsimään.
Mutta en puutu asiaan enempää, Witko jatkaa

3. Hyvä se on että Haukka heittää välikommenttia, niin saan uutta voimaa olla vihaamatta Brigham Youngia yli kaiken, sillä mormoonit ovat minun listalla ykkösiä, mitä tulee kapisiin sakilaisiin ja tekohurskaisiin Helvetin Aikojen Myöhäisempi ja Vihoviimeisen Kappelin Apostolit.
Nykypäivän Utahissa minua kiinnostaa kuolemanrangaistuksen lisäksi Mormoonien Tabernaakkelikuoro. Upeaa kuoro horinaa ja ei selvänä kuuntele itse edes Reino Devil.

Takaisin Utahiin ja v. 1853 Walker-sotaan. Eversti George A. Smith antoi käskyn Springvellin Militialle ja kapteeni Stephen C. Perrylle jonka komenossa militia oli. Seuraavana päivän Perryn olisi mentävä Walkaran leiriin noin viiden mailin päähän Paysonista. Perryn tarkoitus oli ensin rauhoittaa raivoisaa Ute bandia, mutta keskustelu kääntyi niin vakavaksi että Perry katsoi parhaimmaksi perääntyä koko leiristä. Perry pelkäsi että heidät tapetaan kaikki tyynni. Walkara kääntyi takaisin mormooni settlerein puoleen ja vaati tavallista Numic-hyvitystä. Joka tarkoitti että henki hengestä ja yhden Euro-amerikkalaisen oli kuoltava. Näin toimivat Utet jos he olivat tappaneet jonkun. Mormoonit vain haistattelivat pitkät Walkaralle ja tähän päätyi surkea diplomatia. Kaksi Walkaran alipäällikköä Arapeen ja Wanship vastustivat mitään muita kompromissejä. Ottaen mukaansa muutaman seuraajansa Arapeen meni Paysoniin ja tappoi vartijan nimeltä Alexander Keel.

Walkara tietäen mormoonien vihan tästä taposta, johti joukkonsa Payson Canyonista pois ja matkalla he ampuivat settlereiden hirsimökkeihin ja varastivat kaksikymmentä nautaa ja kuusi hevosta. Iskut seurasivat toisiaan ja Utet sekä settlerit tappoivat surutta toisiaan ja Mormoonien Militia oli julmin iskijä. Amerikkalaiset joukot eivät olleet kovinkaan halukkaita tähän Walkara-sodan sekaantumiseen, koska he pitivät tätä mormoonien ja varastelevien Utein välisenä sotkuna. Kun joukko Uteja joista moni oli naisia ja lapsia kääntyivät hakemaan turvaa mormoonien militialta Nefin linnakkeeseen, niin mormooni kaupunkilaiset tappoivat heidät kuin koirat . Yksi silminnäkijä kertoi että yhdeksän Intiaania tulivat hakemaan suojaa ja leipää mormooneilta, niin heidät ammuttiin alle minuutissa. Toinen silminnäkijä kertoi: Että heidät ammuttiin kuin koirat penkereeltä ja heidät ruumiinsa viskattiin yli penkereen ja kiskottiin sieltä ojan pohjalle. Kyllä Pyhä Mies Young oli täysin tietoinen näistä raakuuksista, mutta ei hän tehnyt elettekään saada Walker-sotaa päättymään.

Vuonna 1854 Walker-sota päättyi, kun Utein päämiehet Ammon ja Migo ilmoittivat olevansa valmiita rauhaan. Mutta tärkein päällikkö puuttui ja hän oli tietysti Walkara joka oli Navajo-maassa ja palasi sieltä, niin hän sanoi että olisi rauhaan valmis jos saisi aseita, ammuksia ja ruokaa.
Young tapasi Walkaran henkilökohtaisesti, jonka tytär oli sairaana ja Young profeetan muodossa siunasi Walkaran tyttären ja sehän herätti heti tytön täyteen iskuun. On tuo pyhyyden voima kova sana ollut jo v. 1854 Utahissa. Pitkän taivuttelun ja monien rukousten jälkeen Walkara katsoi että hän voi antautua ilman tappion nöyryytystä. Walker kuoli todennäköisesti 29.01. 1855 keuhkosyöpään tai joissain lähteessä keuhkokuumeeseen.
Itse asiassa tässä Walker-sodassa ei kuolonuhreja tullut kovinkaan monta kummaltakaan osapuolelta, mutta nykypäivän arkeologit kun tutkivat Nefin kaupungin seutua löysivät seitsemän Intiaanien luurankoa ja jäljet viittasivat, että heidät oli teloitettu ja yksi oli sidottu nahkahihnoilla kuolemansa hetkellä.

Walkaran sanottiin olleen mukana ihmisten uhrauksessa. Uteilla oli tapana joskus kun joku bandin jäsen kuoli, niin haudata lapsia elävänä kuolleen vainajan palvelijaksi ja seuraksi toisessa elämässä. Sanotaan kun Walkara sairastui niin kaksi vangittua lasta tapettiin lievittääkseen hänen kipujaan. Kun Walkaran tytär sairastui ,niin sanottiin että jos tämä kuolisi niin yksi Intiaaninainen tapettaiisin tämän tyttären seuraksi ,jotta hänen tyttärensä ei tarvitse kulkea yksin henkimaailmassa.

Chief Walkara sai perinteisen Ute-päällikön hautauksen. Kaksi Intiaaninaista, kolme kuollutta lasta, kaksikymmentä hevosta ja yksi elävä poika haudattiin virallisin seremonian mukaan hänen kanssaan. Hänen lempihevosensa oli hänen allaan ja hänet laitettiin kepein seisonta asentoon hevosensa selässä, hänen aseensa laitettin viereen,Brigham Youngin kirje kädessä, lempihevosensa ja elävä poika ja tyttö asettiin hänen hautakumpunsa päälle vartioimaan hänen hautaansa, kunnes he liittyisivät Walkaran seuraan seuraavassa elämässä. Poika rimpuili itseään irti mutta Utet ampuivat varoituslaukauksia ja settlerit jotka kuulivat nämät, eivät uskaltaneet puuttua asiaan koska Utein laukaukset ilmoittivat että asia kuuluu vain heille. Pakkohan se on myöntää että aika kova kohtalo oli ihmisillä jotka joutuivat tähän uhri tilanteeseen. No Mayat ja Inkat sekä Atzteekit tekivät paljon vaikuttavampia uhreja omissa seremonioissaan.

Tosiasiassa suurin ristiriita ja vihanpito alkoi siitä, kun mormoonit eivät voineet sietää myöhemmin orjakauppaa jota Utet harjoittivat ja he ajoivat mm. meksikolaiset kauppamiehet pois alueelta. Paradokssaalista oli myös se, että aluksi mormoonit kannustivat Uteita myymään orjia ja varsinkin tyttöjä palvelijoiksi ??? mormooneille. Walkara oli täysin mukana suurten altaiden orjakaupassa. Meksikolaiset antoivat aseita, ammuksia, hevosia ja mitä tärkeintä rahaa tytöistä ja pojista. Poikaa myytiin yleensä $ 100 mutta tytöt ja naiset olivat jo $ 200. Isoista rahoista siis puhuttiin tuon ajan mittapuussa. Brigham Young jopa kannusti mormooneita ostamaan Uteilta "laamannin lapsia" niin usein kuin vain voisivat. Samoin apostoli George Smith oli kovin tämän orjabisneksen kannustaja.

Mielenkiintoinen tapaus oli tämä Walker-sota ja vielä enempi itse Walkara.

Witko

Walkara

Kuva

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 25.07.2018 07:35

Ennen Walkerin sodan alkua mormoniväestö oli ehtinyt kasvaa melkoisesti, kun taas utet menettivät väkilukuaan koko ajan lähinnä tautien seurauksena. Saadakseen tukevamman otteen Salt Lake Cityn ympäristössä mormonit yrittivät parhaansa mukaan tukahduttaa uyien kauppasuhteita New Mexicoon. Tällä keinoin uskonveljet pyrkivät horjuttamaan utien taloutta ja yhteiskuntaa, Vaesinaisen Walkerin sodan alkutahteja lyötiin heinäkuussa 1853 Spring Creekissä lähellä Springvilleä, jonne Walker uteineen oli leiriytynyt. Mainitun kuukauden alkupäivinä joukko uteja oli saapunut kauppias James Ivien luo, jossa oli tarkoitus solmia suhteet jatkuvalle kaupankäynnille. Kauppiaan vaimo oli tiukka täti ja hänelle tuli pientä kiistaa kauppasopimuksen ehdoista. James Ivie halusi hoidella pikku kiistat sisätiloissa ulkopuolisten näkemättä ja näin ollen hän johdatteli vaimonsa ja ute-kauppiaan kauppansa sisätiloihin. Seuranneessa nujakassa ute-kauppias kuoli Ivien ampumaan luotiin ja kaksi muuta utea haavoittui.

Vainaja ja hänen kaverinsa sattuivat kuulumaan Walkerin timpanoga-leirikuntaan. . Kauppias oli jälkeenpäin väittänyt, että hän oli luullut ampumaansa utea jänikseksi. En tiedä oliko ”jänis” kyläkauppiaan käyttämää slangia vai elikö alueella mahdollisesti hyvin suurikokoisia pupuja. Niin tai näin, joka tapauksessa Walker halusi että tämä murhaaja tuodaan hänen käsiteltäväkseen, sillä kuten Witko kertoi niin Walker vaati tapauksen johdosta yleistä ute-rangaistusta eli tässä tapauksessa yhden euro-amerikkalaisen kuolemaa. Kuten arvata saattaa niin mormonien yli-esimies Bringham Young kieltäytyi. Tämä nopeutti Walkerin kostoa, jota ylläpitivät myös aiempien vuosien tapahtumat Creekin taistelussa, joka johti hänen monen sukulaisensa teloitukseen Fort Utahissa.

Noin yleisesti ottaen Walker yritti kaikkensa elääkseen sovussa Bringham Youngin ja mormonien kanssa, mutta se oli käytännössä täysin utopistinen ajatus. Tästähän olisi paljon kirjoitettavaa, sillä tapahtumaan mahtuu yhtä sun toista. Sota tunnetaan Walkerin sotana, vaikka suurimman osan koko sota-ajasta hän oli navajojen maassa. Kaikki utien hyökkäykset menivät Walkerin piikkiin ja hänet nähtiin monessa eri paikassa samaan aikaan. Jos muut ute-heimot ja paiutet olisivat liittyneet Walkerin intiaaneihin olisi sodasta tullut paljon pidempi ja laajempi. Mutta paiutet ja useimmat ute-ryhmät luikkivat pois sotakentältä ja Walkerin oli pakko tunnustaa jo vuonna 1854, että sota oli sodittu. Täytyy kyllä vähän tsiikata millaisia pyhimyksiä löytyy mormonien Nauvoo legioonasta ja Danite-kodinturvajoukoista, jotka kummatkin olivat lähimenneisyydessä saaneet paljon (pahaa) aikaiseksi.

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 25.07.2018 09:48

Olipas tuttu pitkätukka jätkä valokuvassa oikealla. Orrin Porter Rockwell mormooni scoutti mm. ja täysi tappaja. Oli mukana Bear River Massacressa v. 1863 ja josta kerskaili tehneensä selvää jälkeä monesta Shoshonesta. Tämä Menneiden Aikojen Kristuksen Kuuliainen Kukkaislapsi sai lempinimen " Mormondonin Tuhon Enkeli" , niin kai se jo kertoo minkälaisesta kukkaislapsesta ja hipistä oli kyse. Mottona Porter Ponteva käytti" No Peace, War Yes". Häntä syytettiin murhayrityksestä Lillburn Bloggsin, joka oli entinen Missourin Kuvernööri, mutta Grand Jury oli ihmeissään tämän parta Jeesuksen puolustuksesta, jos minä ammun jonkun, niin silloin minä todella ammun ja ammun tappakseni, en hukkaa luotia ohi. Ja sitä rataa Porter Ponteva jatkoi ja syytettä ei tullut, koska Valamiehistöllä ei ollut tarpeeksi näyttöä. Todellisuudessa Porterin takana olivat mahtavat voimat, Brigham Young ja eritoten Joseph Smith jonka henkivartija ja henkilökohtainen ystävä hän oli. Hän pukeutui mielellään Vuorten miesten asuhin, jona hän itseään piti.

Löytyi tästä takkutukasta herkkäkin puoli. Kun Smith kirjoitti ja julkaisi Book of Mormoon, niin tämä takkuinen teinihippi poimi öisin marjoja ja kaatoi puita viedäkseen ne kaupunkiin, jotta kirjan kustannusmaksut saataisiin maksettua. Tälläinen oli Porterin todellinen laupeuden mieli ja mm. Bear Riverin voi unohtaa täysin, koska työ oli tarkkaa että sai mahdollisimman monta diggeriä nistittyä. Kuka muuten antoi Shoshoneille luvan pistää leirintäalueen Boa Ogoihin, joka oli mormoonien pyhää maata, eikä sinne mitkään Shoshonen rievut saaneet lupaa majoittua. Jumalan mies joka teki jumalista työtä. Porterista on aika paljon jopa kirjoitettavaa lisääkin.

Orrin Porter Rockwell ja pitkätukka (yritti permanenttia, mutta ei se tuohon kalloon pysynyt joten kultakutri-ajat olivat menneen talven lumia) on lähtenyt suurina pehkoina irti ja jätkä on muutenkin riipinraapin. V. 1866 Salt Lake City
Kuva

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 25.07.2018 11:44

Kieltämättä permanentattu parta lisäsi Porterin ennestäänkin vahvaa viehätysvoimaa ja tuo intensiivinen katse kaatoi vuoristojen tyttöjä kuin heinää. Joskus 1960-luvulla Porterin näköiset hepit hyppäsivät uuteen suosioon ja varsinkin San Franciscon kukkaiskansalla oli kivaa. Pää sekaisin milloin mistäkin, mutta lujaa meni illasta aamuun.

Walkerin sodan aikaan danitet toimivat ilmeisesti samoin kuin Yhdysvaltain vapaussodan aikaiset minutemanit. Toisinsanoen minuuttimiehet olivat valmiit sotaan tai mihinkä tahansa konfliktiin hyvin pienellä varoitusajalla. Tämä danite-väkivaltaryhmittymä tunnettiin myös nimellä ”Tuhon enkelit” ja tuskin kukaan tietää tarkalleen keitä tähän valittuun joukkoon kuului. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko puhui verisovituksesta ja tuhon enkelit olivat niitä, jotka näitä verisovituksia suorittivat. Yleiseen käytäntöön verisovitusta ei koskaan otettu, sillä Utahin territorion korkea-arvoiset virkamiehet eivät hyväksyneet sitä. Mutta Bringham Young toteutti verisovitusta mielellään danite-iskuryhmänsä kautta ja utet olivat mitä otollisin kohde.

Kun orjuuden vastustajana tunnetuksi tullut Frederick Douglas vuonna 1853 sattui matkustamaan läpi Utahin, hän raportoi paikallisten huhuista, joiden mukaan Youngin tuhon enkelit olivat johtamassa vaunukaravaanien kimppuun hyökänneitä intiaaneja. Moni muu tiesi saman asian, mutta oli vaikea osoittaa sitä toteen.

Jo Frederick Douglas oli sitä mieltä, että Utahin territoriossa olisi ollut kirveellä töitä - ja paljon.


Kuva
Haukka

Vastaa Viestiin