pahkinoita purtavaksi

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ma 02.07.2018 12:01

Pysytään samoissa territorioissa Arizona, Kalifornia ja Nebraska lisäksi.
Tämä välillä hyvinkin sotainen Kansa oli sodassa niin amerikkalaisia vastaan kuin muita eri Kansoja vastaan. Heidän väkilukunsa oli siinä 4 000 ihmisen paikeilla 1850-luvulla.

Varhais-keväällä 1850-luvun loppupuolella amerikkalaiset järjestivät retkikunnan erään everstiluuntantin johdolla tämän Kansan maahan ja tarkoitus oli rakentaa linnake ja syy suojella Itä-ja Länsi-Eurooppalaisia emigrantteja joiden kimppuun tämä Kansa hyökkäsi aika ajoin.

1. Minkä nimiseen sotaan tämä retkikunnan ja linnakeen perustaminen ajoi ja sitä käytiin 1850-luvunloppu puoliskolla lähes kaksi vuotta ?

2. Tämän sodan sytytti viimeinen teko jonka amerikkalaiset tekivät ja se liittyi puuvillapuihin. Mitä oikein tapahtui tässä ensimäisessä isossa konfliktissa ja kuinka paljon tässä oli mukana sotureita kahdesta Kansasta l. mistä Kansoista ?

3. Amerikkalaisilla oli myös Intiaaniliittolais-Kansa ja mikä Kansa heillä oli liittolaisena mukana tässä omaa nimeään kantavassa sodassa ?

4. Tämän Kansan yksi päälliköistä oli ensimmäinen Lounaisalueiden Intiaani Kansan päällikkö joka kävi Washingtonissa ja tapasi Abraham Lincolnin. Palatessaan Washington D.C. matkalta, hänellä oli useita eri lahjoja, mutta yksi oli kaikkein erikoisin lahja ja tästä erikoisuudesta hän ei luopunut eläessään.
Mikä tämä lahja oli ?

5. Eräällä matkallaan New Yorkissa hän tapasi vanhan tuttunsa joka oli valkoinen ja asunut tämän päällikön Kansan parissa ja hän osasi puhua myös tämän Kansan kieltä. Päällikkö kertoi kuulumisiaan ja tämä oli lämminhenkinen tapaaminen jossa hän kertoi erään tyttäristään kaipaavan vanhaa tuttuaan.
Minkä niminen oli tämä valkoinen ja missä olosuhteissa he olivat tutustuneet ?

5. A. Vuosi ennen tämän sodan syttymistä amerikkalaisten kanssa, tämä Kansa kävi Liittolaisineen kovan taistelun toista Kansaa vastaan.
Siinä oli mukana satoja sotureita hyökkääjien puolelta ja uhriluvut olivat kovat. Sanottiin että tämä oli viimeinen taistelu Nativein kesken Arizonassa ja ylipäätänsä koko Pohjois-Amerikassa. Millä nimellä tämä taistelu jäi historiaan ja miten siinä kävi ?
Otetaan noista vaikka tuo.
[quote]5. Eräällä matkallaan New Yorkissa hän tapasi vanhan tuttunsa joka oli valkoinen ja asunut tämän päällikön Kansan parissa ja hän osasi puhua myös tämän Kansan kieltä. Päällikkö kertoi kuulumisiaan ja tämä oli lämminhenkinen tapaaminen jossa hän kertoi erään tyttäristään kaipaavan vanhaa tuttuaan.
Minkä niminen oli tämä valkoinen ja missä olosuhteissa he olivat tutustuneet ?[/quote]
Tapaamisen toinen osapuoli oli valkoinen nainen, josta on olemassa muutama kuvakin. Siis hän eli Olive Oatman tapasi kyseisen päällikön.

Kuva

Moni sanomalehti uutisoi mohave-päällikkö Irataban saapumisesta New Yorkiin. Jopa losangelesilainen The Weekly News hehkutti, kenties hieman ivallisesti: Suuri inkkari on saapunut New Yorkiin ja häntä juhlitaan suurena sankarina

No pitihän uutinen paikkansa molemmissa merkityksissään. Irataba oli 190-senttinen jässikkä ja hänen varhaiset tekonsa ylsivät sankaruuteen. Olive Oatman näki uutisen ja matkusti junalla tapaamaan Iratabaa, jonka heimo oli joskus pitänyt häntä vankinaan. Olive tunsi päällikön henkilökohtaisesti ja tapaaminen sujuikin ystävällisissä merkeissä. Tapaamispaikkana oli palatsimainen Metropolital hotelli Broadwaylla, jossa oli tarjolla sen ajan kaikki mahdolliset mukavuudet. Eniten Iratabaa kiinnosti kahden hengen kylpypalju, mutta pahaksi onnekseen hän oli liian iso mahtuakseen Oliven kanssa yhteiskylpyyn. Pari nähtiin myös teattereissa ja muissa huvikeskuksissa ja vieras olisi saattanut pitää heitä rikkaana farmarina ja tämän nuorena vaimona. Harva osasi ajatella, että tuo nainen oli joskus ollut tämän suuren miehen orja.

C'est la vie, sanoivat New Yorkin taiteilijakorttelien ranskalaiset nähdessään Irataban ja Oliven kävelevän käsikoukkua kuin rakastavaiset. Sellaista on elämä!
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 02.07.2018 20:30

Haukka kirjoitti:
Pysytään samoissa territorioissa Arizona, Kalifornia ja Nebraska lisäksi.
Tämä välillä hyvinkin sotainen Kansa oli sodassa niin amerikkalaisia vastaan kuin muita eri Kansoja vastaan. Heidän väkilukunsa oli siinä 4 000 ihmisen paikeilla 1850-luvulla.

Varhais-keväällä 1850-luvun loppupuolella amerikkalaiset järjestivät retkikunnan erään everstiluuntantin johdolla tämän Kansan maahan ja tarkoitus oli rakentaa linnake ja syy suojella Itä-ja Länsi-Eurooppalaisia emigrantteja joiden kimppuun tämä Kansa hyökkäsi aika ajoin.

1. Minkä nimiseen sotaan tämä retkikunnan ja linnakeen perustaminen ajoi ja sitä käytiin 1850-luvunloppu puoliskolla lähes kaksi vuotta ?

2. Tämän sodan sytytti viimeinen teko jonka amerikkalaiset tekivät ja se liittyi puuvillapuihin. Mitä oikein tapahtui tässä ensimäisessä isossa konfliktissa ja kuinka paljon tässä oli mukana sotureita kahdesta Kansasta l. mistä Kansoista ?

3. Amerikkalaisilla oli myös Intiaaniliittolais-Kansa ja mikä Kansa heillä oli liittolaisena mukana tässä omaa nimeään kantavassa sodassa ?

4. Tämän Kansan yksi päälliköistä oli ensimmäinen Lounaisalueiden Intiaani Kansan päällikkö joka kävi Washingtonissa ja tapasi Abraham Lincolnin. Palatessaan Washington D.C. matkalta, hänellä oli useita eri lahjoja, mutta yksi oli kaikkein erikoisin lahja ja tästä erikoisuudesta hän ei luopunut eläessään.
Mikä tämä lahja oli ?

5. Eräällä matkallaan New Yorkissa hän tapasi vanhan tuttunsa joka oli valkoinen ja asunut tämän päällikön Kansan parissa ja hän osasi puhua myös tämän Kansan kieltä. Päällikkö kertoi kuulumisiaan ja tämä oli lämminhenkinen tapaaminen jossa hän kertoi erään tyttäristään kaipaavan vanhaa tuttuaan.
Minkä niminen oli tämä valkoinen ja missä olosuhteissa he olivat tutustuneet ?

5. A. Vuosi ennen tämän sodan syttymistä amerikkalaisten kanssa, tämä Kansa kävi Liittolaisineen kovan taistelun toista Kansaa vastaan.
Siinä oli mukana satoja sotureita hyökkääjien puolelta ja uhriluvut olivat kovat. Sanottiin että tämä oli viimeinen taistelu Nativein kesken Arizonassa ja ylipäätänsä koko Pohjois-Amerikassa. Millä nimellä tämä taistelu jäi historiaan ja miten siinä kävi ?
Otetaan noista vaikka tuo.
[quote]5. Eräällä matkallaan New Yorkissa hän tapasi vanhan tuttunsa joka oli valkoinen ja asunut tämän päällikön Kansan parissa ja hän osasi puhua myös tämän Kansan kieltä. Päällikkö kertoi kuulumisiaan ja tämä oli lämminhenkinen tapaaminen jossa hän kertoi erään tyttäristään kaipaavan vanhaa tuttuaan.
Minkä niminen oli tämä valkoinen ja missä olosuhteissa he olivat tutustuneet ?
Tapaamisen toinen osapuoli oli valkoinen nainen, josta on olemassa muutama kuvakin. Siis hän eli Olive Oatman tapasi kyseisen päällikön.

Kuva

Moni sanomalehti uutisoi mohave-päällikkö Irataban saapumisesta New Yorkiin. Jopa losangelesilainen The Weekly News hehkutti, kenties hieman ivallisesti: Suuri inkkari on saapunut New Yorkiin ja häntä juhlitaan suurena sankarina

No pitihän uutinen paikkansa molemmissa merkityksissään. Irataba oli 190-senttinen jässikkä ja hänen varhaiset tekonsa ylsivät sankaruuteen. Olive Oatman näki uutisen ja matkusti junalla tapaamaan Iratabaa, jonka heimo oli joskus pitänyt häntä vankinaan. Olive tunsi päällikön henkilökohtaisesti ja tapaaminen sujuikin ystävällisissä merkeissä. Tapaamispaikkana oli palatsimainen Metropolital hotelli Broadwaylla, jossa oli tarjolla sen ajan kaikki mahdolliset mukavuudet. Eniten Iratabaa kiinnosti kahden hengen kylpypalju, mutta pahaksi onnekseen hän oli liian iso mahtuakseen Oliven kanssa yhteiskylpyyn. Pari nähtiin myös teattereissa ja muissa huvikeskuksissa ja vieras olisi saattanut pitää heitä rikkaana farmarina ja tämän nuorena vaimona. Harva osasi ajatella, että tuo nainen oli joskus ollut tämän suuren miehen orja.

C'est la vie, sanoivat New Yorkin taiteilijakorttelien ranskalaiset nähdessään Irataban ja Oliven kävelevän käsikoukkua kuin rakastavaiset. Sellaista on elämä![/size][/quote]

**********************************************************
Hyvin tiedetty tämä aika kimurantti pähkinä. Olive Oatman ei todellakaan kantanut kaunaa Irataballe. Kylpyhommat eivät oikein sopineet ja siihen oli syynä vain ja ainoastaan, " Helvetin Puritaanisen Kasvatuksen " saanut presidentti "Abraham Whore Lincoln". Kaksi miestä sopi Aben mielestä kyllä paljuun ja iso korsto ehdottikin Irataballe, että mennään me isot miehet keskenään ja haistatellaan pitkät Olivelle. Irataba kunnon pelimiehenä kertoi Abelle että muuten kävisi, mutta hänen taikansa tälle matkalle ei suojelisi emalialta ja kahta isoa miestä samassa pesupunkassa. Irataba kertoi Olivelle mohavein kielellä että hänen adoptio sisarensa Topeka kaipasi Olivea paljon ja hän oli rukoillut hengiltä, että Olive palaisi takaisin kylään. Topekan taika oli paska ja Olive ei palannut enään Mohavein luo ja hän yritti sydän murtuneena unohtaa näpsäkän Topekan . Olive vietti 40 päivää ja yötä Mohaven autiomaassa ja tappeli itse perkeleen kanssa, mutta tämän mormoni vosun usko oli vahva ja piru hävisi tämän kamppailun. Oliven sisko Mary vosu, joka oli myös vankina, niin kuoli nälkään. Olive oli yleisenä jakajana ja panopuuna hyvissä muonissa, niin hän vain tuli uhkeaksi päivä päivältä ja Iratabakin alkoi kihnata Oliven asumuksen lähellä. Ei ole todisteellista tietoa olivatko nämät kaksi luontokappaletta sukupuoliaktissa , mutta toivon niin hartaasti että elostelua olisi ollut.

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ti 03.07.2018 07:02

4. Tämän Kansan yksi päälliköistä oli ensimmäinen Lounaisalueiden Intiaani Kansan päällikkö joka kävi Washingtonissa ja tapasi Abraham Lincolnin. Palatessaan Washington D.C. matkalta, hänellä oli useita eri lahjoja, mutta yksi oli kaikkein erikoisin lahja ja tästä erikoisuudesta hän ei luopunut eläessään.
Mikä tämä lahja oli ?
Jäänyt pois. Laitetaan. Rähjäinen malminetsijä John Moss ja hänen isopovinen tyttöystävänsä Stina Anderson olivat ne henkilöt, jotka ehdottivat päällikkö Itataballe matkaa itärannikon ihmeitä katsomaan. Oli nimittäin niin, että Ross oli löytänyt mojaven autiomaasta kultaa Irataban opastamana ja tullut löytönsä johdosta rikkaaksi mieheksi . Moss hankki viimeisen muodin mukaiset kuteet Los Angelesin kalleimmasta mittatilauskaupasta ja tyttöystävä Stina sai hänkin rintojensa peitteeksi hienoja syväänuurrettuja mekkoja, jotka peittivät entistä vähemmän. (Stinalla ei ollut silikoneja, sillä japanilaiset keksivät silikonirinnat vasta 1900-luvulla. Wirko voi kysyä vaimoltaan.) Los Angelesissa Moss houkutteli Irataban nousemaan höyrylaiva Senatoriin, jonka oli tarkoitus purjehtiä San Franciscoon. En tiedä tuliko Stina mukaan, vaan jäikö hän esittelemään rintavarustustaan losangelelaisille herroille. Se kuitenkin on sivuseikka, sillä tarkoituksemme on seurata vain ja ainoastaan Irataban vaiheita matkan aikana.

Friscossa eurooppalaisittain pukeutunut Irataba herätti laajaa huomiota ja asuessaan Occidental hotellissa osa hotellivieraista vaihtoi hotellia. Pistäytyessään kävelyllä vilkkaastiliikennöidyllä Jackson streetillä Irataba aiheutti kaaoksen, kun häntä luultiin eläintarhasta karanneeksi ja eurooppalaisiin vaatteisiin pukeutuneeksi gorillan ja ihmisen risteytykseksi. Virkavalta hälytettiin paikalle rauhoittamaan tilannetta. Irataba repi valkoisen miehen kuteet niskastaan ja ilmoitti, että tästä eteenpäin hän pukeutuu mohavein perinteiseen juhka-asuun.

Lehdistö seurasi silmä tarkkana jokaista Irataban liikettä ja värikkäät kuvaukset täyttivät lehtien sivut. Irataban suurta kokoa ja graniittiin veistettyä ulkonäköä siunailtiin ja hänen alaleukaansa kuvattiin valtavana puristimena, joka pystyisi murskaamaan lähes mitä tahansa. Kun Iratabalta itseltään tiedusteltiin hänen pituuskasvustaan hän hymyili leveästi ja sanoi: Kansani keskuudessa minua pidetään miltei kääpiönä. Yleensä mohave-pojat saavuttavat jo teineinä reippaasti yli kahden metrin pituuden. Naisemme ovat hieman lyhyempiä, vain hieman minua pidempiä.

Lehtimiesten kynät savusivat ja muistiinpanoja tehtiin. Kaikkein fiksuimmat älysivät, että Irataba hieman liioitteli, mutta ei sillä ollut väliä.
Tammikuusssa 1864 alkoi purjehdus Panaman kannaksen kautta New York Cityyn...


Irataba

Kuva
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 04.07.2018 07:06

Loppuosa edelliseen.

New Yorkiin saavuttuaan Irataba vaihtoi pukunsa ja sombreronsa uniformuun, jossa koreilivat kenraalimajurin näyttävät tunnusmerkit kuten kirkkaankeltainen vyönauha ja kultainen jalokivin koristeltu arvomerkki, jossa kaiverrus Irataba mohavein päällikkö, Arizonan territorio. Irataba ei enää ollut tuntea itseään nähdessään peilistä sen miehen, joksi hän oli muuttunut. New Yorkin seuraapiirien vanhemmat rouvat loivat nälkäisiä katseita kookkaaseen kenraalimajuriin, jonka hiukset orottuivat edukseen muista paljon lyhythiuksisimmista upseereista.

Philadelphiassa ja Washington D. C:ssä Irataba sai osakseen entistä laajempaa huomiota ja valtion virkamiehet ja upseerit toivat hänelle mitä erilaisia lahjoja kuten mitaleita, miekkoja ja valokuvia. Myös Iratabaa itseään kuvattiin, ja moni halusi samaan kuvaan urhean mohave-päällikön kanssa. Myös pressa Abraham Lincoln kävi tervehtimässä Arizonan suurta poikaa ja antoi samalla tälle lahjaksi hopeanuppisen kävelykepin. Tämä osoittautuikin myöhemmin varsin monipuoliseksi lahjaksi. Kultamiljönääri John Moss pyöri koko ajan kuvioissa mukana. Tietenkin hän vietti paljon aikaa saluunoissa, mutta pystyi kuitenkin samalla huolehtimaan Iratabasta. Jos tästä nyt ylipäätään tarvitsi huolta pitää. Kaksikko palasi sitten aikanaan takaisin länsirannikolle ja Irataba tapasi pitkän tauon jälkeen heimonsa edustajia. Kenraalimajurin uniformu oli edelleen hänen yllään ja mitalien rivi kiilteli rinnuksissa. Päässään päällikkö kantoi eurooppalaistyylistä hattua ja kuljetti vyössään pitkää japanilaista miekkaa, jolla joku samurai oli aikoinaan saattanut tehdä pahaa jälkeä omassa ympäristössään.

Mutta suosituin lahja? Nytpä kyllä joudun kysymään mistä Witko sen voi tietää. Veikkaan hopeanuppista kävelykeppiä, mutta Witko vetää kuitenkin kotiinpäin ja väittää, että japanilainen miekka. Miekalla itse asiassa oli vain vähän käyttöä. Paluumatkalla laivalla sattui pieni välikohtaus, jossa Aki Palsanmäen näköinen ex-eversti erehtyi pistelemään poskeensa Irataballe tarkoitetun illallisen ( valaanrasvassa marinoituja biisoninlihapalleroita, jotka olivat Arizonan suuren pojan ehdotonta herkkua) . Ensimmäisenä reaktionaan Irataba aikoi heittää everstin yli laidan, mutta kun puolalainen kapteeni ja 10 merimiestä kiirehtivät apuun, Irataba tarttui japanilaiseen miekkaansa. Lopulta tilanne saatiin rauhoittumaan ja Irataballe tuotiin uusi palleroannos. Ex-eversti vietti koko loppumatkan laivan sellissä, sillä toisen lautaselta syöminen oli laivan säännöissä ehdottomasti kielletty.

Jos miekankäyttö jäi vähäiseksi, niin kävelykeppiään Irataba käytti jatkuvasti. Ellei se tömisyttänyt lattiaa ja katua, se toimi kuritusvälineenä jolla mohave-päälllikkö antoi palautetta kymmenille ellei peräti sadoille eri henkilöille laivapojista lähtien. Keppi jopa haudattiin isäntänsä kanssa.

Biisonipalleroita, tosin tämä annos on paljon pienempi kuin tarinassa esiintynyt.


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 04.07.2018 14:38

Haukka kirjoitti:Loppuosa edelliseen.

New Yorkiin saavuttuaan Irataba vaihtoi pukunsa ja sombreronsa uniformuun, jossa koreilivat kenraalimajurin näyttävät tunnusmerkit kuten kirkkaankeltainen vyönauha ja kultainen jalokivin koristeltu arvomerkki, jossa kaiverrus Irataba mohavein päällikkö, Arizonan territorio. Irataba ei enää ollut tuntea itseään nähdessään peilistä sen miehen, joksi hän oli muuttunut. New Yorkin seuraapiirien vanhemmat rouvat loivat nälkäisiä katseita kookkaaseen kenraalimajuriin, jonka hiukset orottuivat edukseen muista paljon lyhythiuksisimmista upseereista.

Philadelphiassa ja Washington D. C:ssä Irataba sai osakseen entistä laajempaa huomiota ja valtion virkamiehet ja upseerit toivat hänelle mitä erilaisia lahjoja kuten mitaleita, miekkoja ja valokuvia. Myös Iratabaa itseään kuvattiin, ja moni halusi samaan kuvaan urhean mohave-päällikön kanssa. Myös pressa Abraham Lincoln kävi tervehtimässä Arizonan suurta poikaa ja antoi samalla tälle lahjaksi hopeanuppisen kävelykepin. Tämä osoittautuikin myöhemmin varsin monipuoliseksi lahjaksi. Kultamiljönääri John Moss pyöri koko ajan kuvioissa mukana. Tietenkin hän vietti paljon aikaa saluunoissa, mutta pystyi kuitenkin samalla huolehtimaan Iratabasta. Jos tästä nyt ylipäätään tarvitsi huolta pitää. Kaksikko palasi sitten aikanaan takaisin länsirannikolle ja Irataba tapasi pitkän tauon jälkeen heimonsa edustajia. Kenraalimajurin uniformu oli edelleen hänen yllään ja mitalien rivi kiilteli rinnuksissa. Päässään päällikkö kantoi eurooppalaistyylistä hattua ja kuljetti vyössään pitkää japanilaista miekkaa, jolla joku samurai oli aikoinaan saattanut tehdä pahaa jälkeä omassa ympäristössään.

Mutta suosituin lahja? Nytpä kyllä joudun kysymään mistä Witko sen voi tietää. Veikkaan hopeanuppista kävelykeppiä, mutta Witko vetää kuitenkin kotiinpäin ja väittää, että japanilainen miekka. Miekalla itse asiassa oli vain vähän käyttöä. Paluumatkalla laivalla sattui pieni välikohtaus, jossa Aki Palsanmäen näköinen ex-eversti erehtyi pistelemään poskeensa Irataballe tarkoitetun illallisen ( valaanrasvassa marinoituja biisoninlihapalleroita, jotka olivat Arizonan suuren pojan ehdotonta herkkua) . Ensimmäisenä reaktionaan Irataba aikoi heittää everstin yli laidan, mutta kun puolalainen kapteeni ja 10 merimiestä kiirehtivät apuun, Irataba tarttui japanilaiseen miekkaansa. Lopulta tilanne saatiin rauhoittumaan ja Irataballe tuotiin uusi palleroannos. Ex-eversti vietti koko loppumatkan laivan sellissä, sillä toisen lautaselta syöminen oli laivan säännöissä ehdottomasti kielletty.

Jos miekankäyttö jäi vähäiseksi, niin kävelykeppiään Irataba käytti jatkuvasti. Ellei se tömisyttänyt lattiaa ja katua, se toimi kuritusvälineenä jolla mohave-päälllikkö antoi palautetta kymmenille ellei peräti sadoille eri henkilöille laivapojista lähtien. Keppi jopa haudattiin isäntänsä kanssa.

Biisonipalleroita, tosin tämä annos on paljon pienempi kuin tarinassa esiintynyt.


Kuva
***************************************************************
Haukka lukee minua nyt kuin avointa kirjaa. Tietysti tuo muinainen ja aito japanilainen samurai miekka oli myös Irataballe mieleen kun siihen lisättiin kertomus että miekan kantaja oli ollut suuri soturi. Nettiartikkelista tuon nappasin. Pakko antaa myös periksi tuolle hopeapäiselle kävelykepille jolla Irataba pieksi kiima-aikana ollessaan irstaita Mohave ja Pima tyttöjä. Jokin liikahti Witko karussa sydämessä kun Aki Palsanmäen esi-isästä puhutaan. Mikseivät voineet antaa asian olla, koska joki kuhisi härkähaita ja ne olisvat pistäneet jopa Palsanmäen näköisen otuksen suihinsa. Ei ihme että Härkähaita ja Tiikerihaita kutsutaan merien jätekuljettajiksi ja roskaämpäreiksi, sillä jos Palsanmäen näköinen tyyppi ollaan valmiit syömään, niin eivät nirsoja aterian suhteen ole. Fifty/Fihty samuraimiekka ja s/m leikkien nuijakeppi aka hopeapäinen.

Hyvin oli tämäkin tiedetty. Haukalle täytyy keksiä joku uusi ja saamarin pirullinen aihealue jatkossa...........................................Witkon

Witko


P.s. Ei ole Ranskan Vallankumous

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » To 05.07.2018 18:16

Katsos vaan ei olekkaan Haukka Reipas III vastannut vielä kaikkiin pähkinöihin. Huomenna perjantaina tulee todella mielenkiintoiset ensimmäiset puolivälieräottelut. Klo 17.00 alkaa Ranska-Uruguay. Toivon hartaasti ja kannustan Uruguayta voittoon. Patonki Kansalle riittää jo pelaaminen.
Tuo Cavasin loukkaantuminen olisi paha isku Uruguaylle. Suarezin tutkapari.

Klo 21.00 Witko huhtoo tietysti Brasilian nimeen ja Belgia on muutenkin tylsä maa. Ei nyppylän nyppylää koko maassa. Ainoastaan pirusti pedofiilejä ja terroristejä riittää. Punaisten Vihtahousujen peli on tylsää. Brasilian on pelattava hyvin kurinalaista puolustuspeliä, minkä se jo nykyaikana kyllä osaa aika suvereenisesti. Neymarin olisi pakko pysyä kyllä pystyssä vähän enemmän, sillä tämän taiturin kaatumis-teatteri on mennyt jo myyttisiin mittoihin. Onhan se totta että Neymaria on rikottu koko MM-kisojen aikana eniten kaikista pelaajista, mutta kun mies on jo harkoissakin kaatunut, niin homma on mennyt ööveriksi. Minusta Brasilialla on niin monta hyvää ratkaisijaa, että ei sen tarvitse Neymarin kautta puskea jatkuvasti hyökkäyksiään. No siinä olisi unelma meikäläiselle kun kaksi Etelä-Amerikan maata menisivät jatkoon.

Ruotsi tekee jymy-yllätystä ja Englanti piru vie näyttää kerrankin pärjäävän, mikä tälle hevosnaamaisten kansakunnalle ei ole oikeudenmukaista minusta.

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » To 05.07.2018 19:53

5. A. Vuosi ennen tämän sodan syttymistä amerikkalaisten kanssa, tämä Kansa kävi Liittolaisineen kovan taistelun toista Kansaa vastaan.
Siinä oli mukana satoja sotureita hyökkääjien puolelta ja uhriluvut olivat kovat. Sanottiin että tämä oli viimeinen taistelu Nativein kesken Arizonassa ja ylipäätänsä koko Pohjois-Amerikassa. Millä nimellä tämä taistelu jäi historiaan ja miten siinä kävi ?
Pima Butten taistelua tässä haetaan. Ehkä Arizonan viimeinen suuri intiaanitaistelu, mutta ei toki koko Pohjois-Amerikan. Jos tuollaisia joku sanoo, se ei ole lukenut intiaanihistoriaa. Lähes yhtä suuria taisteluita käytiin vielä 1870-luvullakin, tosin jonkin verran pohjoisemmilla alueilla. Näitä taisteluita on kylläkin melko huonosti dokumemtoitu, joten kuolleiden lukematkin lienevät enemmänkin suuntaa antavia.

Tässä kyseisessä taistelussa mohavet, yumat, apachet ja yavapait hyökkäsivät Sekateen, joka oli melko suuri maricopa-intiaanien kylä Arizonassa lähellä Sierra Estrellan vesistöalueita tai lähteitä. Maricopat joutuivat pakenemaan kylästään, mutta he eivät poistuneet kovin kauas, vaan ottivat yhteyttä pima-kiittolaisiinsa. Samaan aikaan pitkästä marssista väsyneet yumat, mohavet, apachet ja yavapait jäivät maricopa-kylään ruokailemaan ja lepäilemään, mitäs pelättävää heillä oli.

Olisi ehkä kannattanut asettaa vartioita ympäristöön. Pima-maricopa-armeijan vastahyökkäys nimittäin tuli melkoisena yllätyksenä. Ehkä apachet ja yavapait saivat vihiä siitä, sillä he jättivät kylän hieman ennen pimojen hyökkäystä. Osa mohaveista ja lähes kaikki yumat sen sijaan jäivät makoilemaan kylään ja näin ollen he jäivät alilukuisina pahasti hyökkääjien jalkoihin. Pimat ja maricopat, joista osalla oli allaan hevoset, piirittivät vihollisen ennen kuin aloittivat totaalisen tuhoamisen. Taistelu käytiin 1. syyskuuta 1857 ja vajaat kaksi viikkoa myöhemmin muuan silminnäkijä havainnoi Pima Butten lähellä pienellä alueella lähes sadan intiaanin ruumiit. Wikin mukaan ruumiita oli parisataa.

Kun en löytänyt yhtään toimivaa lähdettä tuosta Wikipedian artikkelista, en voi sanoa mitään varmaa.
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » La 07.07.2018 13:18

Haukka kirjoitti:
5. A. Vuosi ennen tämän sodan syttymistä amerikkalaisten kanssa, tämä Kansa kävi Liittolaisineen kovan taistelun toista Kansaa vastaan.
Siinä oli mukana satoja sotureita hyökkääjien puolelta ja uhriluvut olivat kovat. Sanottiin että tämä oli viimeinen taistelu Nativein kesken Arizonassa ja ylipäätänsä koko Pohjois-Amerikassa. Millä nimellä tämä taistelu jäi historiaan ja miten siinä kävi ?
Pima Butten taistelua tässä haetaan. Ehkä Arizonan viimeinen suuri intiaanitaistelu, mutta ei toki koko Pohjois-Amerikan. Jos tuollaisia joku sanoo, se ei ole lukenut intiaanihistoriaa. Lähes yhtä suuria taisteluita käytiin vielä 1870-luvullakin, tosin jonkin verran pohjoisemmilla alueilla. Näitä taisteluita on kylläkin melko huonosti dokumemtoitu, joten kuolleiden lukematkin lienevät enemmänkin suuntaa antavia.

Tässä kyseisessä taistelussa mohavet, yumat, apachet ja yavapait hyökkäsivät Sekateen, joka oli melko suuri maricopa-intiaanien kylä Arizonassa lähellä Sierra Estrellan vesistöalueita tai lähteitä. Maricopat joutuivat pakenemaan kylästään, mutta he eivät poistuneet kovin kauas, vaan ottivat yhteyttä pima-kiittolaisiinsa. Samaan aikaan pitkästä marssista väsyneet yumat, mohavet, apachet ja yavapait jäivät maricopa-kylään ruokailemaan ja lepäilemään, mitäs pelättävää heillä oli.

Olisi ehkä kannattanut asettaa vartioita ympäristöön. Pima-maricopa-armeijan vastahyökkäys nimittäin tuli melkoisena yllätyksenä. Ehkä apachet ja yavapait saivat vihiä siitä, sillä he jättivät kylän hieman ennen pimojen hyökkäystä. Osa mohaveista ja lähes kaikki yumat sen sijaan jäivät makoilemaan kylään ja näin ollen he jäivät alilukuisina pahasti hyökkääjien jalkoihin. Pimat ja maricopat, joista osalla oli allaan hevoset, piirittivät vihollisen ennen kuin aloittivat totaalisen tuhoamisen. Taistelu käytiin 1. syyskuuta 1857 ja vajaat kaksi viikkoa myöhemmin muuan silminnäkijä havainnoi Pima Butten lähellä pienellä alueella lähes sadan intiaanin ruumiit. Wikin mukaan ruumiita oli parisataa.

Kun en löytänyt yhtään toimivaa lähdettä tuosta Wikipedian artikkelista, en voi sanoa mitään varmaa.
********************************************************************
Vastaus on oikein ja kaksi muuta nettiartikkelia jankuttaa samaa, että tämä oli historiallinen taistelu/suurin Pohjois-Amerikan Nativein historiassa jossa ainoastaan Intiaanit ottivat toisistaan mittaa. Wikipediassa ei ole mitään lähdekirjallisuutta, joten vaikea on tätä väitettä puoltaa. V. 1873 Siouxien toimeenpanema Pawneekylän verilöyly olisi lähellä samaa kaliberia, mutta oliko se taistelu vaan ainoastaan Verilöyly ja viimeinen Suurien Tasankojen Verilöyly Intiaanien kesken sillä Pawneita kuoli n. 65-100 joista suurin osa oli lapsia ja naisia. Olen samaa mieltä että Pohjoisessa olisivat ottaneet mittaa jotkut Kansat vielä 1870-luvulla exe. Blackfeet, Creet tai joku vastavaa Kansa pohjoisessa. Kun alkaa miettiä näitä taisteluita niin jokaisessa on ollut valkoiset joissain muodossa mukana taisteluissa ja se hämää kun alkaa muistella.

Heimosodat ovat juuri siksi vaikeita että todellisia tappioita ei tiedetty. Itse en menisi vannomaan että Pima Butten taistelu olisi suurin taistelu Intiaanien historiassa Pohjois-Amerikassa v.1857, Arizona sopii vielä, koska kun Apache-sodat alkoivat 1860-luvulla niin Navajot painelivat "Pitkää marssiaan" ja muut pellehermanni Kansat eivät saaneet mitään suurta taistelua keskenään alkamaan. Serit olisivat voineet piestä koko hela Arizonan muut Kansat, jos heitä olisi ollut enemmän.

Tässä mielenkiintoinen välipähkinä kummallekin osapuolelle vastaukset. Mikä taistelu Nativein kesken oli tuhoisempi v. 1857 jälkeen kuin Pima Buttesin Taistelu ?

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » La 07.07.2018 15:18

Minä tiedän yhtä jos toistakin tuosta Piman pannukakkulaakion taistelusta, sillä eräs tuttu kirja kerrtoo siitä, joskaan ei mainitse Pima Buttea nimekltä. Nuo nettiartikkelit puolestaan olivat kopioineet wiki-artikkelin toimimattomine lähteineen päivineen, joten hyvissä käsissä on netinkin intiaanitietous.

Mutta jos lähteisiin luottaa niin kovempiakin taisteluita käytiin. Esim tuolta https://www.accessgenealogy.com/native/ ... in-war.htm voi lukea tämän:

[quote] In the year 1867, the Piegan defeated the allied Crow and Gros Ventre in a great battle near the Cypress Mountains, in which about 450 of the enemy are said to have been killed.[/quote]

Cypressivuorilla käytiin kovaa sotaa ja crowt ja gros ventrethän siinä joutuivat altavastaajiksi. Ja mikä ilahduttavinta, niin Witkokin pääsee lukemaan tästä taistelusta ihan omasta kirjastaan, sillä aina luoptettava ja lähteisiin nojaava Joachim Fromhold kertoilee samasta tapahtumasta selkeään tapaansa kirjassaan The Western Cree sivulla 139.

Eikä Fromhold lopeta tuohon. Heti selvittyään viikonlopun juomakierteestään hän jatkaa uusilla poluilla ja heittää kuvauksia blackfeetien ja creiden taisteluista vuodelta 1870. Taas tulee aikamoinen määrä sankarivainajia, sillä ainakin kahdessa eri taistelussa kaatuu yli 200 soturia. Eivätkä nämä tähän lopu, mutta näillä pääsee alkuun.


Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » La 07.07.2018 18:54

Haukka kirjoitti:Minä tiedän yhtä jos toistakin tuosta Piman pannukakkulaakion taistelusta, sillä eräs tuttu kirja kerrtoo siitä, joskaan ei mainitse Pima Buttea nimekltä. Nuo nettiartikkelit puolestaan olivat kopioineet wiki-artikkelin toimimattomine lähteineen päivineen, joten hyvissä käsissä on netinkin intiaanitietous.

Mutta jos lähteisiin luottaa niin kovempiakin taisteluita käytiin. Esim tuolta https://www.accessgenealogy.com/native/ ... in-war.htm voi lukea tämän:

[quote] In the year 1867, the Piegan defeated the allied Crow and Gros Ventre in a great battle near the Cypress Mountains, in which about 450 of the enemy are said to have been killed.
Cypressivuorilla käytiin kovaa sotaa ja crowt ja gros ventrethän siinä joutuivat altavastaajiksi. Ja mikä ilahduttavinta, niin Witkokin pääsee lukemaan tästä taistelusta ihan omasta kirjastaan, sillä aina luoptettava ja lähteisiin nojaava Joachim Fromhold kertoilee samasta tapahtumasta selkeään tapaansa kirjassaan The Western Cree sivulla 139.

Eikä Fromhold lopeta tuohon. Heti selvittyään viikonlopun juomakierteestään hän jatkaa uusilla poluilla ja heittää kuvauksia blackfeetien ja creiden taisteluista vuodelta 1870. Taas tulee aikamoinen määrä sankarivainajia, sillä ainakin kahdessa eri taistelussa kaatuu yli 200 soturia. Eivätkä nämä tähän lopu, mutta näillä pääsee alkuun. [/size]

Kuva[/quote]

**************************************************************
Nyt en Haukka halua matkia, sillä minulla tuli ainoastaan mieleen että jos katsoisin myöhemmin myös Joachim Fromholdin kirjaa, mutta sinä olit nopea ja hait oikeat tiedot ja en olisi ulkoa muistanut tätä, vaikka oli tuo Cypress Hill tuttu taistelu. Oliko muuten Creeillä ja Blackfooteilla jokin matsi menossa vielä 1870-1880 luvuilla. Oikeilla jäljillä oli sinä Haukka ensin ja samoin minä hajulla, kun tuumein että todellakkin pohjoisesta tuulee ja Creet, Blackfeet ja Crowt olivat asialla ja tällä kertaa myös Gros Ventret. 450 kuollutta on jo kova luku, joten kevyesti jo v.1867 lyötiin Pima Butten Taistelu rikki ja varma olen että löytyy lisääkin vastaavia ja pohjoinen on oikea ilmansuunta koska etelässä minusta ei ollut mitään tälläistä meininkiä Nativein keskuudessa. Fromhold on kyllä miesten mies ja annan anteeksi Joachimin ryyppyputket ja polttelut sekä sienien napostelut. Sekoilun välillä miehen kirjalla on todellakin hetkensä. En kadu tuon Cree-kirjan ostamista ja kestän ne pikku hyppelytkin kun saa aina välillä herkkua löytyä. Assiniboinet olivat mukana myös aika monessa nahinassa mutta ei ehkä noin kovissa uhriluvuissa. Täytyy lukea lisää Fromholdia myös minun.

Haukka on sitten vastannut koko pitkän kimaran oikein ja pähkinävuoro siirtyy Haukan jänteviin kouriin sano!

Witko ja Robert Mukawa

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » La 07.07.2018 19:28

Witko kirjoitti:Heitetään uudet pähkinät areenalle kun nyt on hyvää aikaa kerrankin.

Pysytään samoissa territorioissa Arizona, Kalifornia ja Nebraska lisäksi.
Ei voi olla kaikkiin vastattu. En ole vastannut mitään Nebraskaan liittyvää, joten joku kysymys on jäänyt väliin.
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » La 07.07.2018 20:04

Haukka kirjoitti:
Witko kirjoitti:Heitetään uudet pähkinät areenalle kun nyt on hyvää aikaa kerrankin.

Pysytään samoissa territorioissa Arizona, Kalifornia ja Nebraska lisäksi.
Ei voi olla kaikkiin vastattu. En ole vastannut mitään Nebraskaan liittyvää, joten joku kysymys on jäänyt väliin.
********************************************************'
Kyllä olet vastannut kaikkiin pähkinöihin ja ei tuo Nebraska voi mitenkään liittyä Mohave-sotaan. Nevada olisi ollut lähinnä sillä suunnalla mutta ei Nebraska joka oli Keski-Lännessä ja pitkällä Arizonasta ja Kaliforniasta. Meikäläisen joku sekoilu ja olen ehkä ajattellut jotain muuta pähkinää ja siinä on ollut Nebraska mukana. En muista enään mikä oli pähkinän pois jääminen ja mikä oli koko pähkinä. Dementia orastaa Kaakille.

Witko & Robert Mukawa

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Su 08.07.2018 09:49

Nyt on kyllä käsitelty niin huonosti näitä vastauksia, että ei toistaiseksi kannata laittaa uusia kysymyksiä. Tämä Pima Butten juttukin on nyt pelkkä taistelu ilman motiiveja.

Parannellaan edes vähän, sillä jännite yumain ja maricopain välillä oli jatkunut jo vuosisatoja. Kummatkin olivat sotaisia ja heidän väleissään oli ripaus dakota-ojibwa-henkeä. Välillä siis tehtiin rauha ja jopa liittouduttiin, mutta yleensä kyräiltiin toisia murhanhimoisesti ja ajateltiin, että vielä me näytämme. Jokivarsien yumat olivat sotaisempia kuin ylänköalueiden yumat. Lähetystoiminta ei erityisemmin menestynyt yumain keskuudessa ja 1780.luvun alkuhämärissä he surmasivat lähemmäs 100 espanjalaista pappia, siirtolaista ja sotilasta ja sieppasivat koko joukon naisia ja lapsia vangeikseen. Näin yumat tekivät selväksi mielipiteensä lähetysasema-systeemistä. Sen sijaan useimmilla Kalifornian heimolla tämä mielipiteen ilmaisu oli hivenen hillitympää ja niinpä he alistuivat elämään lähetysasemilla hyvin kurinalaista elämäänsä. Yumat siis jatkoivat vapaata elämäänsä Coloradojoen molemmin puolin ja jatkoivat myös perinteistä nahisteluaan marocopain kanssa.

Yumain valta katosi oikeastaan vasta silloin kun anglo-amerikkalaiset saapuivat alueelle ja perustivat Fort Yuman. Yumat eivät tykänneet Fort Yuman porukasta, vaan tekivät iskuja amerikkalaisia vastaan. Eivätkä vain sotilaat saaneet kärsiä yumain hyökkäyksistä, sillä he ottivat kohteikseen myös maricopat ja pimat. Siinä missä yumain ote alueella heikkeni, pimat ja maricopat vahvistivat asemiaan. He olivat fiksuja ja solmivat hyvät kauppasuhteet amerikkalaisiin. Tämä oli lähes elintärkeää kummallekin osapuolelle, sillä amerikkalaiset saivat intiaaneilta elintarvikkeita kuten vehnää ja maricopat kumppaneineen puolestaan saivat aseita ja muita tärkeitä tuotteita. Yumat sen sijaan etääntyivät amerikkalaisista ja saivat nuolla lähinnä näppejään. Nuoret yumat pitivät maricopia amerikkalaisten perseennuolijoina ja uhosivat hävittävänsä maricopat lähitulevaisuudessa. Yumain viisain päällikkö, vanha Pascual, varoitti nuorempia päälliköitä kajoamasta maricopiin, sillä siitä seuraisi paljon itkua ja verta. Nuoret päälliköt haukkuivat Pascuan vanhaksi ämmäksi ja käskivät tämän pitää leipäläpensä kiinni.

Vuosien ajan nuoret yumat etsivät epätoivoisesti pohjoisia liittolaisia, jotka olisivat valmiit tuhoamaan maricopat. Sitten etsiminen alkoi tuottaa hedelmää, kun yhä useammat nuoret mohavet, yavapait ja jopa jokunen innokas teini-ikäinen tonto-apache suostui lähtemään sotaretkelle maricopia vastaan. Mutta kun näinkin iso sotajoukko suuntaa kulkunsa vihollisen maille, niin aina joku ulkopuolinen saa vihiä hankkeestä. Niinpä tieto tästä soturiliitosta valui petollisten cocopah-intiaanien korviin. Cocopahit päättivät viedä tiedon maricopille ja hyökkäys ei siis tullut aivan yllätyksenä.

San Diegon linjalla työskentelevä postimies Isaiah Woods sai kunnian olla tämän Pima Butten taistelun silminnäkijä. Hänen mukaansa yumat, mohavet ja tonto-apachet hyökkäsivät maricopain kylään ennen aamunkoittoa. Varsinainen taistelu käytiin myöhemmin samassa kylässä, jonne oli jäänyt 104 yuma-soturia, joukossa heidän nuori kunnianhimoinen päällikkönsä. Tämä nuori päällikkö halusi korostaa uutta arvoasemaansa ja häikäistä soturinsa rohkeudellaan. Häikäisy epäonnistui, sillä maricopat ja pimat pyyhkäisivät kylään ja tappoivat puolen tunnin sisällä 93 yumaa, joukossa heidän vastavalittu päällikkönsä.

Vanhan yuma-päällikkö Pascualin varoittelut eivät olleet siis olleet turhia. Mutta kukapa häntä olisi uskonut.

Päällikkö Pascual keskellä.


KuvaKuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Su 08.07.2018 12:25

Natale Zappian kirja on jäänyt unholaan. Täytyy ottaa esiin ja lukea sitä myös vähän enemmän. Pascual on kuvasta päätellen Irataban koko luokkaa l. pitkä ja iso mies. Yuma päällikkö Francisco joka johti hyökkäystä Maricopain ja Pimain kylään, oli ollut mukana järjestämässä Olive Outmanin vapauttamista ja huopia sekä valkoista hevosta annettiin lunnaiksi ja Olive pääsi Fort Yumaan. Franciscolle tuli noutaja juuri tuossa Battle of Pima Buttessa. Satojen vuosien ajan Yumat ja Maricopat olivat olleet vihollisia ja monissa taisteluissa mitä seurasi näiden kahden Kansan välillä, oli traditio että molemmat osapuolet kokosivat soturinsa Berdache vuorelle ja siellä molemmat huusivat ensin kovia solvauksia toisilleen ennen taistelun alkamista. Tämä tapa oli kyllä käytössä monien Kansojen keskuudessa, sillä jo niin varhain kun 1600-luvun alussa Champlain oli mukana todistamassa Huronien ja Irokeesien taistelua ja siinä käytiin ennen taistelun alkua todella verbaalinen solvaaminen molempien osapuolten päälliköiden kesken.

Tämä nyt ei liity mitenkään Battle of Pima Butteen, mutta Haukka selvitti aika hyvin äsken tämän taistelun joten skarpataan ensi kerralla aiheesta kuin aiheesta täydellisempiä vastausten käsittelyä, että eivät jää aiheet liian torsoiksi. Laitan sen tällä kertaa futiksen piikkiin, joka on onneksi ohi pian. Franciscosta ei kuvaa löydy mutta Yuma päällikkö Miguel v. 1885 löytyy.
Kuva

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Su 08.07.2018 18:04

Tällaiset mielenkiintoiset jutut jäävät turhaan sivuun, ellei aiheesta keskustella. Otan kantaa tuohon:
[quote="Witko"] Yuma päällikkö Francisco joka johti hyökkäystä Maricopain ja Pimain kylään, oli ollut mukana järjestämässä Olive Outmanin vapauttamista ja huopia sekä valkoista hevosta annettiin lunnaiksi ja Olive pääsi Fort Yumaan. Franciscolle tuli noutaja juuri tuossa Battle of Pima Buttessa[/quote]
Franciscolle tuli kylläkin noutaja, mutta ei ihan tavanomaisessa vihollisen hahmossa. Hänelle kävi niin, että omat koirat purivat. Ja purema oli tappavaa lajia.

Ehkä koko hepusta tuli päällikkö ihan sattumalta. Hän pelasti Olive Oatmanin mohavein käsistä, se on totta. Tosin mohavet piilottelivat tyttöä ja olivat maalanneet marjoilla tämän naaman lähes mustaksi . Kun Francisco tuli tuomaan lunnaita Olivesta, mohavet väittivät etteivät he tunne sen nimistä tyttöä. Onneksi Olive näki Franciscon ja kuuli keskustelun. Hän erkani kavereistaan ja juoksi Franciscon luo kertomaan, että hän oli Olive Oatman. Francisco oli ymmällään tytön kasvojen väristä, mutta nopeasti hänelle selvisi, ettei kysymyksessä ollut neekerivanki, vaan todellakin Oatmanin tyttö.

Tämän episodin jälkeen Franciscosta tehtiin päällikkö, vähän niin kuin siksi, että hän oli ollut yhteistyössä valkoisten kanssa. Mutta tämä ei tehnyt hänestä amerikkalaisten ystävää, sillä hyvin pian hän oli johtamassa sotureitaan hyökkäykseen amerikkalaismielisiä maricapoja vastaan. Hän juuri sai päähänsä jäädä yuma-sotureidensa kanssa maricopain vallattuun kylään. Franciscolla nimittäin oli näytön paikka. Hän oli jo 37-vuotias ja hänen oli näytettävä rohkeutensa ja kykynsä epäluuloisille sotureilleen. Franciscon kyvyt eivät kuitenkaan riittäneet ja hänen määräilevä ja ylimielinen asenteensa aiheutti katkeruutta hänen alaisissaan. Tilanne meni vielä paljon huonommaksi, kun pimat ja maricopat hyökkäsivät.

Francisco ei kuitenkaan allaolevan kirjalähteen mukaan kuollut hyökkäyksessä, vaan jäi henkiin muutaman soturinsa kanssa. Eloonjääneet olivat sitä mieltä, että koko katastrofi oli yksinomaan Franciscon syytä. Aseet kohosivat uhkaavasti ja kauhistunut Francisco perääntyi epäuskoisena.

Mutta perääntyminen ei auttanut asiaa. Yuma-tuomioistuin toimi yksimielisesti ja teloitti Franciscon.


Kuva
Haukka

Vastaa Viestiin