pahkinoita purtavaksi

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 16.01.2019 13:47

myös Witkon 4A vaatii pienen selvityksen.
[quote]4. A. Minkä taidon johdosta kun hän oli North-West Mountain Policen palveluksessa lähes 20.vuotta, niin hänelle maksettiin huimaa kuukausipalkkaa scoutin ym. palvelujen ansiosta ?[/quote]
North-West Mounted Police Palkkasi Pottsin ennen kaikkea hänen monitaitoisuutensa vuoksi. Jos joku miettii mikä tuo NWMP on niin kerrottakoon, että se oli Kanadan ratsupoliisi. Parinkymmenen upseerin alaisina lähes 300 konstaapelia ja alikonstaapelia aloittvat tiukan hommansa lainvalvojina. Nämä oikeuden puolustajat eivät olleet kovinkaan vanhoja heppuja. Jjoukkoon mahtui jopa yksi 14-vuotias varhaisteini. Ratsupoliisille oli paljon käyttöä luoteisilla alueilla Kanadaa ja tietenkin Yhdysvaltain rajaviivan tuntumassa. Rajan takaa tulviva viski oli saatava takavarikoitua ja tämä tiesi laittomille viskikauppiaille tukalia oltavia.

Merkittävin yritys laajentaa viskikauppaa oli Fort Hamiltonin rakentaminen Etelä-Albertaan 1869. Hankkeen rahoittajana toimi liikemies Tom Power, jolla oli valtavat raha- ja viskivarastot Yhdysvalloissa. Rakennuttajan roolissa tepastelivat John J. Healy ja hänen liikemiestoverinsa A. B. Hamilton. Kaikki tahot eivät tietenkään tykänneet siitä, että viskinkäyttö oli yleistymässä Kanadan intiaanien keskuudessa. Niinpä Fort Hamiltonin kauppa-asema tuikattiin tuleen, teon tekijöinä intiaanien ystäviksi luokiteltu tuntemattomien pyromaanien iskuryhmä.

Ikävä kyllä kauppapaikan polttaminen ei muuttamut tilannetta miksikään. Tuhotun linnakkeen tilalle nousi pahamaineinen Fort Whoop-Up. Tarkka sijainti oli Oldman- ja St. Mary-jokien liittymäkohdassa Albertassa. Rakennuttajat pysyivät samoina ja työt teki puusepänhommiin erikoistunut William Gladstone apupoikineen. Whoop-Upin kauppiaat myivät erityisesti Whoop-Up Bug Juicea. Nimestään huolimatta aineella ei ollut mitään tekemistä mehun kanssa, vaan kysymyksessä oli Jamaican Gingerillä (patenttilääke), melassilla ja chilipippurilla maustettu viski, johon lisättiin vielä liuotettua purutupakkaa. Lyhyesti sanottuna: erittäin arvostettu tuliliemi, jota saadakseen varsinkin blackfeetien liittokunnan heimot (ennenkaikkea bloodit) kauppasivat turkiksensa ja jopa aseensa. Whoop-Upin maustettu viski nousi nuppiin kuin häkä ja blackfeetit toikkaroivat aamusta iltaan melkoisessa etukenossa linnakkeen ympäristössä. Suomalaisten tavoin blackfeetit innostuivat viinapäissään myös keskinäisiin tappeluihin ja kun pää selveni, tultiin taas tekemään kauppaa. Mikäli oli enää mitään kaupattavaa.

Potts liittyi ratsupoliisiin siksi, että hänen äitinsä surmaaja oli tehnyt tekonsa viskihuuruissa. Itsekin naukkuja ottava Potts alkoi vihata viskinmyyjiä ja NWMP:n mukana hän pääsi osallistumaan viskikauppiaiden rökittämiseen ja viskin tuhoamiseen. Tosin Potts ei siis ollut pelkkä tulkki ja opas, vaan paljon muutakin. Hänelle maksettiin enemmän palkkaa kuin kenellekään muulle oppaalle tai tulkille. Ja aloitteleva nuori konstaapeli sai vain kolmasosan siitä mitä Potts. Pottsin intiaani-kielitaito käsitti useita tasankojen murteita. Hä'n puhui bloodin ja creen lisäksi myös muita algonkin-murteita. Väitetään, että hän ymmärsi myös siouxien kieltä. Ei ehkä vallan paljon, mutta kuitenkin riittävästi. Varsinkin assiniboinien sioux-kieli sujui häneltä melko mallikkaasti. Pottsin hyvä asekäsittely- ja ratsastustaito olivat tietenkin pelkkää plussaa kaiken muun päälle. Lisäksi hän opetti Luoteen ratsupoliiseille intiaanikulttuurien ymmärtämistä ja ennen kaikkea sitä miten eri heimojen päälliköitä otetaan vastaan neuvottelutilanteissa.

Pottsin merkitys oli siis erittäin moninainen. Ilman häntä NWMP:n toiminta olisi monelta osin jäänyt paljon vaatimattomammaksi. Yleensä Potts käänsi pitkät päälliköiden puheet vain muutaman lauseen mittaisiksi, sillä näiden käyttämiä jaarittelevia korusanoja oli turha kääntää englanniksi. Toinen syy lyhyihin käännöksiin oli se, että Pottsin englanninkieli ei ollut kovin hyvä. Tästä tosin on eriävää tietoa ja monet lähteet väittävät, että ei hänen englannissaan ollut mitään vikaa. Harvasanaisuus johtui ehkä enemmänkin luontaisesta juroudesta. Sen sijaan päälliköille Potts puhui pitkään, sillä nämä arvostivat pitkiä puheita.

Kuva
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 23.01.2019 22:07

No niin. Moderaattorimme on hoidellut kinkerit uuteen happeen, joten me pojat jatkamme entiseen malliin. Jerry Pottsista on vielä yksi vastaus antamatta, joten siihen palaillaan huomenissa.
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » La 26.01.2019 20:24

The Humma kirjoitti:4. A. Minkä taidon johdosta kun hän oli North-West Mountain Policen palveluksessa lähes 20.vuotta
Olihan Pottilla syynsä. Taustalta löytyy tällainen tarina: Jerryllä oli velipuoli, jonka nimi oli ytimekkäästi No Chief. Hän oli aito blood-intiaani, joka otti silloin tällöin huikkaa ja katseli kauniita naisia. Eräänä päivänä No Chief rakastui tulisesti. Hänen sydänkäpysensä ei ollutkaan ihan mikä tahansa suttura, vaan peräti päällikkö Not Afraid of The Gros Ventresin tytär. Kyseinen päällikkö oli ollut koko ikänsä vallan helskutin kova naistenperään ja hänellä olikin 10 vaimoa. Tässä haaremissa oli tehtailtu myös lapsia ja näin ollen tälle leppoisalle päällikölle olikin siunaantunut kymmenittäin jälkeläisiä. Tyttärensä hän yleensä myi nuorille ja joskus vähän vanhemmillekin blood-sotureille.

No Chief meni kolme tiukkaa rohkaisuryyppyä otettuaan pyytämään nuorimman tyttären kättä ja pienessä tuiskeessa ollut päällikkö suostui luovuttamaan tyttärensä kosijalle. En tiedä mitä No Chief joutui pulittamaan mielitietystään. Not Afraid of The Gros Ventresin leirikunta tunnettiin liikanimellä "Muulit" ja koko porukka koostui melkoisista räyhääjistä, joita muut bloodit kavahtivat. Räyhääminen taas johtui viskistä, jota tämän päällikön leirissä kitattiin varsin tiuhaan tahtiin. No Chief nuorikkoineen ei halunnut jäädä asumaan Muulien leiriin, vaan pariskunta muutti hieman syrjemmälle asumaan.

Elämä rullasi mukavasti eteenpäin, kunnes eräänä päivänä tuli viesti suurista juhlista, jossa viina ei pääsisi loppumaan. Vaimo oli opettanut No Chiefille raittiuden tärkeyttä, mutta tällä kertaa No Chief ei kuunnellut vaimon varoituksia, vaan lähti löntystelemään juhlapaikalle. Tilaisuuden oli järjestänyt eräs melko hyvinkäyttäytyvä bloodien leirikunta mutta kuinka ollakaan: paikalle oli saapunut myös päällikkö Not Afraid of The Gros Ventres ja hänen poikansa, jotka olivat kaikki kovia ryyppymiehiä. No Chief ei tykännyt räyhääjistä ja hän yritti käyttäytyä hyvin hienovaraisesti. Juhlapaikalla oli viinaa kuitenkin ehditty siemailla jo hetken aikaa ja pientä nahistelua ilmeni Muulien ja toisen leirikunnan välillä. No Chief toivoi, että hänen appiukkonsa Not Afraid of The Gros Ventres olisi rauhoittanut tilannetta, mutta mitä vielä. Päällikkö lallatti ja hekotteli melkoisessa tuiskeessa välittämättä siitä mitään mitä ympärillä tapahtui.

Ja sitten se tapahtui. Muulien vittuilun seurauksena No Chiefiltä katkesi pinna. Varsinkin hänen sukulaismiehensä Hairy Face soitti poskeaan sen minkä ehti. No Chief tarttui aseeseensa ja ampui Hairy Facea kuolettavasti. Karvanaaman kellahdettua ketoon alkoi meteli. Vanha päällikkö Not Afraid of The Gros Ventres kohdisti tuomitsevan katseensa No Chiefiin, jokla kiskaisi esiin puukkonsa. Vain silmänräpäystä myöhemmin vanhan päällikön vatsa oli viilletty auki niin, että suolet pursuivat esiin. No Chief tuijotti veristä puukkoaan kuin ei olisi tajunnut mitä oli juuri tehnyt. Samalla Big Snake-niminen roteva Blood-soturi kävi hänen kimppuunsa. No Chief huitaisi puukollaan, mutta isku vain hipaisi hyökkääjän olkapäätä. Samalla joku ampui. Ampuja oli vanhan päällikön eräs pojista , Good Young Man. No Chief paiskautui luodin voimasta maahan. Hän yritti nousta, mutta voimat ehtyivät ja hän jäi lojumaan kuolleena muiden bloodien jalkoihin. Isänsä ja veljensä menettäneet Muulit olivat raivoissaan eivätkä halunneet haudata No Chiefiä. He raahasivat tämän ruumiin paikkaan, jossa koirat odottivat ateriaansa. Äänekäs rouskutus kantautui kauas, kun hurtat alkoivat repiä No Chief-parasta parhaita herkkupaloja.

Myöhemmin Jerry Pottin ja No Chiefin äiti Namo-pisi kävi noutamassa poikansa ruumiin ja asetti tämän hevosen vetämiin purilaisiin. Mutta tapaus ei jäänyt ilman silminnäkijöitä. Kaksi bloodien Muulien leirikunnan soturia ilmestyi paikalle. Toinen sotureista oli No Chiefin tappaja, Good Young Man. Namo-pisi käänsi tappajalle kylmästi selkänsä ja aikoi kuljettaa poikansa luut parempaan paikkaan. Samalla Good Young Man painoi liipasinta ja Namo-pisi lyyhistyi poikansa luiden viereen. Tappaja hymähti pilkallisesti ja kääntyi pois. Namo-pisi jäi rottien syötäväksi.

Näiden kahden tapauksen vuoksi Jerry Potts alkoi vihata alkoholia ja alkoholin laittomia kauppiaita. Hän oli valmis liittymään ratsupoliisiin ja tuhoamaan viinatrokarit ja heidän kauppatarvikkeensa.
Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 28.01.2019 19:37

Täydellisen hyvät vastaukset oli Haukka heittänyt areenalle. Jerry Potts on ollut henkilö, josta olisi minusta saanut olla paljon enemmän kirjallisuudessa, sillä niin tapahtumarikas oli tämän miehen elämä. Mies oli väkivaltaisen aikakauden tuote, mutta ei hän viattomia tappanut. Hän oppi todella nuorena puolustamaan itseään ja myöhemmin sanottiin että hänellä oli jääkylmät hermot ja tappavan tarkka ampumaan niin revolverilla kuin kiväärillä. Veitsen kanssa hän oli myös hyvin vaarallinen ja nopea mies. Lähes mustat läpitunkevat silmät joista ei pystynyt lukemaan mitään mitä miehen mielessä liikkui, niin hyydytti jo pistävällä katseella monen miehen. Intiaanien parissa hän oli legenda ja bloodien bandin päällikkö kainai blackfoot Kansan keskuudessa.

Häne taistelut siouxien, crowien ja tasanko-creiden kanssa olivat legendaarisia. Tämä kahden maailman mies oli blackfootien keskuudessa lähes Jumalan maineessa ja samoin Kanadan ratsupoliisien parissa. Hiljainen mies joka oli tekojen mies ei sanojen. Kun hänen äitinsä tapettiin v. 1871, niin hän aloitti verisen vendettansa viskikauppiaita vastaan.Vuoteen 1876 mennessä hän oli tappanut ainakin 40. viskikauppiasta. Hän joi paljon ,mutta viina ei sumentanut häntä yhtään ja tämä pienikokoinen mies kesti viskiä uskomattomat määrät. Hänen palkkansa scouttina oli $90 kuukaudessa l. kolme kertaa enemmän kuin ratsupoliisin. Hän kuoli kurkkusyöpään v. 1896.

Jerry Potts aka Bear Child hautakivi. N.W.M.P.
Kuva

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » To 31.01.2019 19:05

Jerry Pottsista tänne. Muutama uusi kysymys:

1. Tämä erinomaisen ryhmänjohtajan taidot omaava mies ”kuoli” merkittävässä taistelussa Montanassa syksyllä 1877. Hän taisteli intiaanien puolella. Hän oli puoliksi ranskalainen, puoliksi intiaani. Hänellä oli paheellinen harrastus, josta hän oli saanut myös valkoisten keskuudessa tunnetun liikanimensä. Intiaanit tunsivat tämän miehen useammallakin nimellä, mutta tuo määrättyyn harrastukseen liittyvä liikanimi on tunnetuin. Kuka tämä mies oli ja minkä nimisen intiaanin väitettiin surmanneen hänet? ?

2. Miten tämä puoliksi ranskalainen metsästäjä tuli ikäänkuin vahingossa mukaan noiden taisteluun osallistuneiden intiaanien joukkoon?

3. Mikä oli tämä kysymyksessä oleva taistelu ja miten se päättyi?

4. Joitakin päiviä ennen tätä lopputaistelua intiaanit tunkeutuivat erääseen tunnettuun matkailukohteeseen, joka oli avattu samalla vuosikymmenellä. Miten matkailukohteen vierailijat reagoivat intiaaneja nähdessään ja millaiseksi tämä turtistien ja intiaanien tapaaminen muodostui?
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Pe 01.02.2019 20:14

Haukka kirjoitti:
To 31.01.2019 19:05
Jerry Pottsista tänne. Muutama uusi kysymys:

1. Tämä erinomaisen ryhmänjohtajan taidot omaava mies ”kuoli” merkittävässä taistelussa Montanassa syksyllä 1877. Hän taisteli intiaanien puolella. Hän oli puoliksi ranskalainen, puoliksi intiaani. Hänellä oli paheellinen harrastus, josta hän oli saanut myös valkoisten keskuudessa tunnetun liikanimensä. Intiaanit tunsivat tämän miehen useammallakin nimellä, mutta tuo määrättyyn harrastukseen liittyvä liikanimi on tunnetuin. Kuka tämä mies oli ja minkä nimisen intiaanin väitettiin surmanneen hänet? ?
***************************************************************************
Erittäin hyvin laaditut pähkinät ja haastavat, koska tämän miehen surmaajaa ei todellakaan löydy monesta kirjassa nimellä, joissa tätä eeppistä tapahtumasarjaa käsitelläään. Yksi Pohjois-Amerikan kuuluisin Intiaani-sota ja todella pitkä pakomatka. Sota kantoi tämän Kansan nimeä ja siinä verisessä leikissä oli Yhdysvaltain armeija lähes altavastaajana, vaikka ylivoima oli heidän edukseen aika kova. Koko sodan kertominen on pitkä tarina, mutta käsitellään vähän tiivistettynä.

1. Tämä mies on jäänyt vähän unholaan historiassa nimekkäiden henkilöiden takia ja näitä olivat nez perce Kansan päällikkö Joseph, sotapäällikköt Looking Glass, Ollokut, White Bird, Yellow Wolf. Tapahtumaa kutsuttiin myös nez perce summer-1877 vaikka todellisuudessa aika oli pitkä, aina kesäkuun-1877 alusta-lokakuuhun-1877. Pakomatkaa ja taisteluiden sarjaa käytiin 1 880 kilometrin matkalta ja neljän territorion läpi kuljettiin Oregonin, Idahon, Wyomingin ja Montanan. Fyysisesti tämä kysytty mies oli pienikokoinen, mutta omasi kantavan äänen ja erittäin taitava strategi ja ilmiömäinen ampuja, opas ja hyvin viisas ja rohkea mies. Hän oli todellisuudessa aivan ylivoimainen johtaja ja jos hänen neuvojaan olisivat mm. Joseph ja Looking Glass kuunnelleet niin nez percet olisivat todennäköisesti päässeet kaikki Kanadaan pakoon Yhdysvaltain armeijaa.

Tämä todellinen vähän unohdettu sankari oli puoliksi ranskalais-kanadalainen ja puoliksi nez perce. Hänellä oli monta eri nimeä ja intaaninimet olivat Lean Elk, Little Tobacco ja Hototo. Parhaiten hänet tunnettiin kuitenkin nimellä Poker Joe. Tämä nimi oli osuva, koska Joe rakasti uhkapelejä ja eritoten korttipelejä, pokeri oli numero yksi, sitten faro, noppapelit ym. Montanan territorion rajakaupunkien valkoiset miehet tunsivat hyvin Poker Joen, mutta tämä oli hyvässä maineessa korttiporukoitten kanssa, vaikka olikin mixi. Hänellä oli nykysanoin paha addikti uhkapeleihin, mutta tämä puoli ei silti haitannut hänen oveluuttaan ja taitojaan sodankäynnissä. Hän antoi juuri nez perce snaippereille ohjeen ampukaa ensin kiiltävänappiset l. upseerit ja samoin hän opetti halkaisemaan luodin kärjen veitsellä lovia ja näin luodit olivat eräänlaisia dum-dum luoteja ja pelkkä osuminen haavoitti sotilaan pois pelistä.

Vaikka nez percet olivat tottuneet ylittämään Bitterroot vuoret Montanaan tekemillään metsästysretkillä, niin Poker Joe oli silti aivan ylivoimainen scoutti ja johtaja maastossa. Hän tiesi kaikki reitit Montanan ja Rocky Mountaisin läpi aina Suurille Tasankoille. Poker Joe osasi muuten aika hyvin englantia ja ranskaa sekä muutamia eri intiaanimurteita. Hän toimi tulkkina ja neuvonantajana Josephin ja muiden eri johtajien välillä.Hän johti nez perceitä pakomatkan aikana ja nez percet itse valitsivat hänet oppaaksi ja sotajohtajaksi. Battle of Big Holen jälkeen hänet valittiin yksimielisesti oppaaksi. Nez Percet voittivat kallista aikaa voittamalla Yhdysvaltain armeijan Big Holessa ja pääsivät Luoteis-Montanaan nopeassa ajassa. Poker Joe piti seuraavat seitsemän viikkoa nez percet koko ajan armeijan edellä.

Poker Joe johti nez percet pakoretkellä Missouri-joelle joka kattoi 500-700 mailia. Nez Percet joiden soturien lukumäärä oli noin 250 ja naiset ja lapser sekä vanhukset 500. Nez Percet olivat tappavan tarkkoja snaippereina ja juuri upseerit saivat kokea tämän ensin. Nez Percet antoivat Yhdysvaltain armeijalle nöyryyttäviä tappioita taisteluissa, joissa heidän taktiikkansa oli aivan omaa luokkaansa.Ensimmäinen iso yhteenotto oli Battle of White Birdissä 17.kesäkuuta, 1877, kun he houkuttelivat kenraali Otis Howardin tuplasti isomman armeijan väijytykseen ja tappoivat 34 sotilasta ja haavoittivat neljää muuta sotilasta. Tässä oli sotajohtajina Looking Glass, Josephin nuorempi veli Ollokot(joka johti nuoria miehiä), White Bird ja Joseph itse. Taistelut seurasivat toisiaan koko ajan, mutta nez percet onnistuivat voittamaan kaikki taistelut ja pakomatka kohti Kanadaa jatkui.

Huomenna jatkuu koska Poker Joe aka Lean Elk tuli näyttämölle ja Nez Perce-sotaan mukaan ja johtamaan tätä eeppistä pakoa, joka herätti todella kovaa huomiota Idässä ja sanomalehdet alkoivat yleisön mukana antamaan sympatioita nez perceille, joita oli kohdeltu väärin viemällä maat, jotka he omistivat sopimuksella, mutta Yhdysvaltoin Hallitus rikkoi sopimuksia nopeammin kuin ehti pitää niistä kiinni..........................

Witko

Poker Joesta ei löytynyt valokuvaa mutta tässä nez perce sotureita nez perce-sodan ajoilta.
Kuva
Kuva

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » La 02.02.2019 12:15

Vastaus on aivan oikein (ei ollrenkaan helppo) joten kiitos siitä.

Mutta Kosta Witkolla on Poker Joesta melko niukasti tietoa, teen pienen lisäyksen. Hän oli tämän tapahtuman aikaan vain noin 30 vuotias, sillä historioitsijat sijoittavat hänen syntymänsä 1840-luvun jälkipuoliskolle. Ei Joen nuoruudesta paljon tiedetä, mutta hänen väitetään asuneen lapsena ja teininä nez percein kristinuskoisen haaran kylässä. Hänen isänsä oli ranskalainen turkiskauppias, joka oli paremman huvin puutteessa kellistänyt erään nez perce-tytön. No tästä tuskin voitaneen syyttää kauppiasta, sillä hän antoi tytölle lahjaksi paljon mukavia tavaroita kuten peilejä ynnä muuta naisten arvostamaa tavaraa.

Monta kuukautta myöhemmin länkisääriselle poikavauvalle annettiin nimeksi Wah-Wooka-Wassaw, mikäli tuo nyt oli Joen syntymänimi. Hänellä kun oli nimiä paljon. Hänen lapsuudestaan ja teini-iästään ei tiedetä mitään mainittavampaa, mutta 1870-luvun alussa hän tiettävästi palveli irlantilaissyntyisen Patrick Fordin palveluksessa. Ford oli jokseenkin hämärän menneisyyden omaava roikale, joka tunnettiin armottomana pelurina, pistoolimiehenä, saluunanpitäjänä ja bordellin omistajana. Bordelleja oli kolmessa eri kaupungissa. Ford nautti ympäristössään häikäilemättömän miehen mainetta, mutta yksinään ei hänkään pärjännyt, sillä vihamiehiä riitti. Näin ollen hän palkkasi apulaisekseen Pokeri-Joen, joka oli ansainnut liikanimensä hyvistä pelitaidoistaan.

No niin, Witko voikin jatkaa. Valoitin vain hivenen Poker Joen taustoja. Sanotaan vielä tähän loppuun , että Joella oli vaimo ja lapsia eräässä nez percein kylässä...

Nez percéjä:
Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 04.02.2019 21:00

Tämä ei ole missään nimessä vastaus vaan tästä otan ja tuon tiedon Poker Joen elämästä ja kuolemasta vähän enemmän l. kirjoitan huomenna tämän tiedon ja laitan vain lähteen josta tuon otin ja laitan huomenissa foorumille tämän kirjoitettuna
https://books.google.fi/books?id=40HmDA ... rd&f=false

Kuva

Witko uhkapeluri ala' Kimble ja Korona

P.s. Haukan klaanin timburi katselee iäisyyteen ja olisko vaikka neitoja uimassa tuolla hyytävässä joessa ja alasti tietty.

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 06.02.2019 14:31

Witkoon iski kunnon flunssa ja siksi vastaukset viipyvät vähän kauemmin ja kun taas ollaan pelikunnossa niin show must go on!
On tässä vielä kolera ja lepra lisävaivana, mutta niistä selviää tärpätin avulla.
Kuva

Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » La 09.02.2019 18:09

Witko kirjoitti:
Ma 04.02.2019 21:00
Tämä ei ole missään nimessä vastaus vaan tästä otan ja tuon tiedon Poker Joen elämästä ja kuolemasta vähän enemmän l. kirjoitan huomenna tämän tiedon ja laitan vain lähteen josta tuon otin ja laitan huomenissa foorumille tämän kirjoitettuna
https://books.google.fi/books?id=40HmDA ... rd&f=false

Kuva

Witko uhkapeluri ala' Kimble ja Korona

P.s. Haukan klaanin timburi katselee iäisyyteen ja olisko vaikka neitoja uimassa tuolla hyytävässä joessa ja alasti tietty.
Haukka kirjoitti:
La 02.02.2019 12:15
Vastaus on aivan oikein (ei ollrenkaan helppo) joten kiitos siitä.

Mutta Kosta Witkolla on Poker Joesta melko niukasti tietoa, teen pienen lisäyksen. Hän oli tämän tapahtuman aikaan vain noin 30 vuotias, sillä historioitsijat sijoittavat hänen syntymänsä 1840-luvun jälkipuoliskolle. Ei Joen nuoruudesta paljon tiedetä, mutta hänen väitetään asuneen lapsena ja teininä nez percein kristinuskoisen haaran kylässä. Hänen isänsä oli ranskalainen turkiskauppias, joka oli paremman huvin puutteessa kellistänyt erään nez perce-tytön. No tästä tuskin voitaneen syyttää kauppiasta, sillä hän antoi tytölle lahjaksi paljon mukavia tavaroita kuten peilejä ynnä muuta naisten arvostamaa tavaraa.

Monta kuukautta myöhemmin länkisääriselle poikavauvalle annettiin nimeksi Wah-Wooka-Wassaw, mikäli tuo nyt oli Joen syntymänimi. Hänellä kun oli nimiä paljon. Hänen lapsuudestaan ja teini-iästään ei tiedetä mitään mainittavampaa, mutta 1870-luvun alussa hän tiettävästi palveli irlantilaissyntyisen Patrick Fordin palveluksessa. Ford oli jokseenkin hämärän menneisyyden omaava roikale, joka tunnettiin armottomana pelurina, pistoolimiehenä, saluunanpitäjänä ja bordellin omistajana. Bordelleja oli kolmessa eri kaupungissa. Ford nautti ympäristössään häikäilemättömän miehen mainetta, mutta yksinään ei hänkään pärjännyt, sillä vihamiehiä riitti. Näin ollen hän palkkasi apulaisekseen Pokeri-Joen, joka oli ansainnut liikanimensä hyvistä pelitaidoistaan.

No niin, Witko voikin jatkaa. Valoitin vain hivenen Poker Joen taustoja. Sanotaan vielä tähän loppuun , että Joella oli vaimo ja lapsia eräässä nez percein kylässä...

Nez percéjä:
Kuva
********************************************************
Witko Zorbas Costa III ala' Greece alkaa toipua kuolinvuoteeltaan ja pistää vähän uusiksi Poker Joen aka Lean Elkin elämänhistoriaa. Kolera loppui jo ja nyt on enään spitaalin jälkitaudit sekä isot lavat selässä, kun iski hiirilavantauti ja se on tuttua salilla käymisestä kun treenaa liikaa yläselkää, minkä Haukka Lepra IV tietää myös. Ei tässä enempää kunto anna vielä periksi kirjoittaa, mutta hyvähän alku tämä The Ruunalta on............
1.
Wah-Wooka-Wassaw aka Lean Elk aka Poker Joe tosiaan syntyi 1840-luvunloppupuolella kristittyyn nez perce/flathead(eri lähteissä) bandiin ja hän oppi englantia ja myös vähän ranskaa nuorena jo, kierrellessään eri mainarikylissä sekä telttakaupungeissa. Lean Elk tosiaan oli tämän Patrick Fordin leivissä ja tämä oli jo vuonna. 1861 saapunut kultamaille ja ansainnut nimeä kovana saluunanpitäjänä, bordellien pyörittäjänä, uhkapelurina ja aseenkäsittelijänä l. revolverimies. Hänellä oli monta bordellia kierroksessa ja yksi oli Rag Townissa(Lewiston nykyisin), muita lisää Pierce Cityssä ja yksi Old Oro Finossa. Ford oli tottunut kovaan väkivaltaan ja hän oli myös väkivaltaisuuksien toimeenpanija usein. Pelätty mies mainarileireissäkin. Lean Elk pääsi silti hänen suojatikseen kun Ford huomasi nuoren miehen taidot korttipelissä sekä hyvät hermot. Näin Lean Elkistä nez percestä tuli Poker Joe.

Tämä nez perce/kanadalais-ranskalainen mix oli uskomattoman hyvä scoutti ja maaston tuntemus oli ykkösluokkaa niin Bitterroot-vuorilla kuin muuallakin päin Idahoa, Wyomingia ja Montanaa. Sanottiin että Poker Joe olisi tappanut villissä korttipelissä erään Fordin vihollisen tai uhkaajan ja tämä olisi tehnyt vaikutuksen Fordiin nuoren intiaanin taidoista, niin aseissa kuin korttipöydissä. Patrick Ford itse koki väkivaltaisen kuoleman katutaistelussa aikaisin 1862 Old Ono Finon mutaisella pääkadulla kun lainsuojaton väkivaltarikollinen Henry Plummer joka oli erään hyvin vaarallisen gangin johtaja ja hänellä oli mukana tuolloin myös kaksi muuta gangin tappajaa. Sanottiin että Poker Joe oli varoittanut Fordia Plummerista ja tämän tapporyhmästä, mutta Ford ei kuunnellut varoituksia, vaan ammuttiin kuoliaaksi haulikolla sekä päälle pistoolilla pääkadulla Old Ono Finossa. Lean Elk oli ehdottoman uskollinen Fordille ja tästä kirjoitti aikalainen Thomas Bell että Lean Elk oli luotetuin Patrick Fordin ystävistä ja varoitti niin gangistä kuin tappopaikasta jossa väijytys ja haulikolla lahtaaminen tapahtui. Tässä lähdekirjassa on kyllä nyt jokin väärässä, sillä jos Patrick Ford ammuttiin v. 1862 niin Poker Joe oli noin 15-17.vuotias. Toki tuo on mahdollista sillä noina aikoina oli jo 15. vuotias tietyssä mielessä mies.

Lean Elk oli myös metsästäjä ja hyvin taitava biisonin metsästäjä joka tiesi laumojen sijainnit ja liikkumisreitit kuin omat taskunsa. Hän oli myös pakkaajana ja oppaana Loyal P. Brownille Mount Idahossa sekä tämän veljelle Alonzo F. Brownille Florencesta. Poker Joe oli heidän palveluksessaan v. 1860-1870 välisenä aikana. Kirjailijat sanovat että Lean Elk/Poker Joe tunsi kuolemaansa asti monia hyvin vaikutusvaltaisia ihmisiä ja päättelivät että ainoa syy miksi hän liittyi mukaan nez perce-sotaan 1877, oli hänen vaimonsa ja nuoren tyttärensä järjetön murha.
1860-luvulla Poker Joe oli tuttu vieras mainarikylissä ja hänen synkät lähes melankoliset kiveenhakatut kasvonsa eivät paljastaneet mitään mitä hän ajatteli ja hänen kuuluisat korttipelinsä ja voitot vain kasvattivat hänen mainettaan valkoisten parissa. Hän pelasi viittä tai jopa seitsemää peliä samaan aikaan pokerissa ja hänen tavaramerkkinsä oli musta korpin sulka hiuksissaan joka roikkui aina olkapäille asti. Hän puketui silti kuin valkoinen ja kaikki tiesivät että jos halusi hirven-, karhun lihaa niin Poker Joe metsästi sen ja hänelle maksettiin kullassa liha. Hän ei koskaan silti omaksunut valkoisen miehen tapoja tai edes juonut valkoisen miehen viinaa jota hän nimitti vedellä laimenettu käärmeenmyrkky.

Rauhantuomari Idahossa joka valittiin äänestyksessä, oli Tuomari Jasper Rand, joka oli ensimmäinen rauhantuomari Idahon Terrotoryssä vuonna 1863. Tuomari Rand otti heti luottomiehekseen Poker Joen kun tarvittiin tulkkia, opasta ja tapaamisia eri intiaani Kansojen kesken. Poker Joen taidot niin valkoisten parissa kuin intiaanien kesken olivat huippuluokkaa ja siksi hänestä tuli tuomari Randin luottoapulainen. Lean Elk asui ja piti kotiaan perheineen Lawyer's Creekissä joka oli myös samannimisessä kanjonissa. 1870-luvun alussa Lean Elk tapsi useita eri kauppiaita lihanmyymisessä mm. Kamiah Creekin kaupungissa ja eri preeria-kaupungeissa Cleawaterissa ja Mount Idahossa, missä hänellä oli myös paljon karjalaumoja laiduntamassa.

Huomenna mennään tuohon kuumaan kesään-1877 ja silloin syttyi kuuluisa nez perce-sota.ja siinä oli Lean Elk tärkeässä roolissa....................

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ma 11.02.2019 19:19

No niin, siinä tuli lisätietoa Poker Joesta ja hänen motiivistaan liittyä sotiviin nez perceihin.

Alvin Josephy juniorin kirja Nez perce indians and The Opening of the Northwest ei tuosta Poker Joen perheen surmaamisesta mainitse, mutta muutama toinen kirja kyllä. Josephyn kirjassa kerrotaan miten Poker Joe oli Tom Hill-nimisen metsästäjän ja noin 10 nez percen kanssa matkalla Montanasta Idahoon, kun he kuulivat vastaantulijoilta, että Yhdysvaltain joukot ja nez percet olivat ottaneet verisesti yhteen (White Birdin kanjonin taistelu 17. kesäkuuta 1877) Seurue oli ehtinyt Bitterroot-vuoriston Lolon reitille, mutta siellä Poker Joe päätti kääntyä takaisin. Syystä tai toisesta Joe käsitteli paluumatkallaan huolimattomasti veistään ja lipsautti sääreensä melkoisen haavan. Kun valkoiset Joen tuttavat näkivät haavan he alkoivat syyttää Joea siitä, että tämä oli ollut taistelemassa Idahossa nez percein sotajoukoissa. Joe vakuutti, että tämä ei pitänyt paikkaansa, mutta häntä ei uskottu.

Tästä raivostuneena Joe päätti liittyä nez percein sotaan Yhdysvaltoja vastaan. Urheana miehenä ja impulsiivisena taistelijana tunnettu Joe tai Lean Elk oli tervetullut lisä soturien joukkoon. Hänen maastontuntemuksensa Bitterroot-vuoristosta itään sekä hänen kykynsä johtaa sotajoukkoja tekivät hänestä korvaamattoman nez perceille.

Joe heräsi joka aamu ensimmäisena pakomatkan aikana ja patisti nez percet liikkeele vaikka väkisin. Maltissisempi päällikkö Looking Glass ei pitänyt Joen tavasta patistaa pakolaiset liikkeelle, vaan protestoi asiasta. Totuuden nimissä on sanottava, että kyllä Poker Joe tiesi mitä teki. Ilman hänen apuaan nez perce-pakolaisista ei olisi jäänyt jäljelle juuri mitään eikä ketään...

Looking Glass ja Humma. Tuttu kuva jo kinkerien varhaisemman historian ajoilta.

Kuva
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ti 12.02.2019 19:41

Muutama uusi kysymys:

1. Tämä erinomaisen ryhmänjohtajan taidot omaava mies ”kuoli” merkittävässä taistelussa Montanassa syksyllä 1877. Hän taisteli intiaanien puolella. Hän oli puoliksi ranskalainen, puoliksi intiaani. Hänellä oli paheellinen harrastus, josta hän oli saanut myös valkoisten keskuudessa tunnetun liikanimensä. Intiaanit tunsivat tämän miehen useammallakin nimellä, mutta tuo määrättyyn harrastukseen liittyvä liikanimi on tunnetuin. Kuka tämä mies oli ja minkä nimisen intiaanin väitettiin surmanneen hänet? ?

2. Miten tämä puoliksi ranskalainen metsästäjä tuli ikäänkuin vahingossa mukaan noiden taisteluun osallistuneiden intiaanien joukkoon?

***********************************************************
1.-2. Poker Joen elämäntarinaa tuli jo kerrottua ja tosiaan tuo mitä Haukkakin sanoi niin Poker Joe sähläsi veitsensä kanssa ja jalkaan tuli iso avohaava. Poker Joe aka Lean Elk toi tähän nez percein sotaan sitä armottomuutta ja hän tosiaan piiskasi ja huusi leirin joka aamu ylös anivarhain aamulla ja matkan täytyi jatkua vauhdilla kohti Kanadaa. Yellow Wolf joka pääsi Kanadaan, niin sanoi että hän tunsi hyvin Lean Elkin ,joka oli suuri johtaja ja kova sekä urhea soturi. Ensimmmäinen yhteenotto jossa ei ollut vielä mukana Lean Elk oli Battle of the White Bird Canyon 17.kesäkuuta, 1877 aiheutti suurta tyrmistystä. Siellä kenraali Howardin alaisen, kapteeni David Perryn johtaman osaston riveissä, sillä 70 nez perce soturia ajoi nopeasti ja täydellisesti pakosalle kolonnan, johon kuului 4 upseeria ja 99 miestä ja lisäksi 10-11 aseistettua siviiliä. Intiaani eivät vain löylyttäneet heitä kunnolla, vaan tuhosivat kolmanneksen ratsumiehistä ja ajoivat henkiinjääneitä takaa noin 13 mailia. Yhdellä iskulla he osoittivat etteivät he pelkästään osanneet taistella vaan osasivat taistella taidolla, rohkeudella ja päättäväisyydellä, mikä olisi ollut kunniaksi armeijan parhaille joukoille.

Tässä vaiheessa Looking Glass ja White Bird sekä White Horse olivat sotajohtajia. Täytyy muistaa että kolmesta suuresta taistelusta ja useasta muista pienemmistä taisteluista takaa-ajavien 10 000 sotilaan kanssa, Joseph onnistui taitavien harhautusliikkeiden ansiosta tuomaan joukkonsa pääosan päivän matkan päähän Kanadasta. Matkattuaan 75. päivää ja lähes 2 000 kilometriä, he päättivät perusteellisesti levätä ennen viimeistä taivalta. Tällöin Lean Elk oli johdossa vielä ja sanoi että jos pysähdymme hetkeksikin, niin pakomatkamme on poikki. Poker Joe joka oli saanut ansaitun johtajuuden Battle of the Big Holen 09.08.1877 jälkeen, niin sanoi ennen pysähdystä Looking Glassille että yritän pelastaa ihmisiä ja teen parhaani jotta voisin löytää meille tien Kanadaan ennen kuin sotilaat löytävät meidät, voit ottaa komennon mutta luulen että meidät saadaan kiinni ja tapetaan, Poker Joe Loooking Glassille. Poker Joen vaimo ja tytär oli tapettu Battle of the Cleawaterissa 11.07.,1877 jossa armeija sai tuntea tappion makua jo toistamiseen. Tämän jälkeen Poker Joe liittyi nez perceihin ja laati tarkat reitit mitä he käyttivät joka päivä sekä tiukat aikataulut.

Tässä pieni maininta Poker Joen taidoista, Poker Joen sotilaallista strategiaa miten hän johti nez percet yli Montanan tutkivat ja käsittelevät nykyisinkin korkeat sotilasviranomaiset. Miehen taidoista on siis täysi tunnustus nykypäivänäkin.
Ihmiset nousivat aikaisin aamulla joka päivä Poker Joen huutoihin heränneinä ja matkaa tehtiin joka päivä klo kymmeneen asti illalla. Poker Joe lähti Idahon territorystä liikkeelle ja oli aina Snake Creekille Bear Pawiin asti, jossa johtajuus meni Looking Glassille. Tässä yksi tilanne nez percein tapahtumarikkaalta pakomatkalta. 25.päivänä heinäkuuta, 1877 he kulkivat jonossa eräässä kanjonissa lähellä Lolo Creekin suuta, kun heidän tiedustelijansa havaitsivat edessä sotilaita. Sotilaat rakensivat tukeista sulkua kapeaan kohtaan solassa. Joseph, Looking Glass ja White Bird ratsastivat valkoisen lipun alla barrikaadeille, nousivat tyynesti hevostensa selästä ja tervehtivät kättä puristaen komentavaa upseeria, kapteeni Charles Rawnia. Päälliköt panivat merkille, että leirissä oli parisensataa sotilasta.

Me menemme teidän ohitsenne ilamna taistelua, jos laskette meidät, Joseph sanoi kapteenille, mutta ohitse menemme joka tapauksessa. Rawn sanoi Josephille, että he voisivat mennä ohi vain siinä tapauksessa, että he luopuisivat aseistaan. White Bird vastasi etteivät heidän soturinsa koskaan suostuisi siihen. Kahden päivän päästä Looking Glass teki hämäyksen viemällä soturit kanjonin ylemmille rinteille ja samaan aikaan Josep johti siviilit ja karjan yli rotkon. Kapteeni lähti ajamaan heitä takaa, mutta sai niin tappavan tarkan tulituksen vastaansa ja päätti olla ottamatta riskiä tositaistelusta ja palasi hyödyttömälle barrikaadelleen. Taistelut seurasivat toisiaan ja nez percein snaipperit olivat omaa luokkaansa ampumataidoissaan. Tämän sai tuntea 13.09.,1877 Canyon Creekissä eversti Samuel Sturgisin komentaman 7. ratsuväkirykmentin 400 sotilasta, kun nez percein tarkka-ampjat pysäyttivät heidät tappavalla tulivoimallaan.

Hyvin monessa nez perce-sotaa-1877 käsittelevässä historiankirjassa on mainittu että viimeisessä viiden päivä taistelussa/piirityksessä Snake Creekillä Bear Pawissa 30.09.,1877 Lean Elk aka Poker Joe sai surmansa vahingonlaukauksessa ohimoon, kun oma soturi nimeltään Ockia ampui hänet, luulleen hänen olevan eversti Milesin cheyenne-tai sioux scoutti/snaipperi. Milesin armeijassa oli 30 cheyenne ja sioux scouttia palkkasotureina, mutta historia kirjoitetaan kuitenkin uusiksi Poker Joen mahdollisesta kuolemasta. Jatketaan huomenna tästä aiheesta lisää......

Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ti 12.02.2019 19:45

Tässä harvinaisempi valokuva.

Nez Perce chief White Bird, vuosi 1876.
Kuva

Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 13.02.2019 19:45

2. Nyt palataan takaisin Snake Creekille Bear Paw vuorten ääreen ja menossa on todella kova taistelu Yhdysvaltain armeijan ja nez percein kanssa.
Niin kuin monessa historiankirjassa väitetään että Poker Joe aka Lean Elk kuoli vahingonlaukauksessa, jossa oma snaipperi luuli häntä vihollis- scoutiksi l. cheyenne tai sioux, jotka olivat 30. soturia Milesin palveluksessa. Tässä toinen väittämä että Poker Joe ei kuollut tuolloin Bear Pawilla vaan pääsi pakenevien nez perce ryhmän kanssa Queen Mother Land l. Kanadaan mm. johon White Bird pääsi. Siellä he ensin pääsivät Sitting Bullin siouxien leiriin ja saivat asettua rauhassa. Vuonna 1888 Nez Intiaani, Wah-Wooka-Wassaw aka Lean Elk/Poker Joe rekisteröitiin papereihin Nez Perce Indian Nation Albert Joen nimellä. Poker Joen syntymävuosi heittelee 1840-1848 välillä, joten hänen ikänsä oli pienessä haarukassa.

Tähän väliin haluan heittää että jos oli Idän ihmisillä sympatiat nez percein puolella, niin kenraali WilliamTecumseh Sherman, joka oli luonut uransa ensin Yhdysvaltain verisessä Sisällissodassa armottomana poltetun maan taktiikalla, niin sen jälkeen hän oli aktiivisesti mukana eri intiaanisodissa.
Kun Joseph ja muut vangitut nez percet tuotiin Bismarckiin, niin Sherman ylisti: Yksi poikkeuksellimmista intiaanisodista jossa rikottiin kaikkia ennätyksiä mitä oli mahdollista, intiaanit näyttivät rohkeutta ja taitoa, joka herätti laajan sekä yleisen kiitoksen. He pidättyivät scalppauksista, päästivät vankeudessa olevat naiset vapaaksi, ei tehnyt sattumanvaraisia murhia rauhallisille perheille, mikä oli usein tapahtunut näissä intiaanisodissa ja taistelivat lähes tieteellisen taidon avulla, käyttäen etujoukkoja ja varmistuksia ja takana olevia vartijoita, kovia skirmish-linjoja ja kenttävarmistuksia.

Sherman kyllä pesi siinä sitä tosiseikkaa että nez percet koko tuon noin 2 000 kilometrin paon aikana antoivat ylivoimaiselle armeijalle nöyryyttäviä iskuja ja tappioita. Bear Pawilla täytyi viisi päivää sotia ja tilanne oli koko ajan, että nez percet huutelivat sotilaille että tulkaa hakemaan heidät. He olivat tehneet mahtavan luolien sokkelon ja ampumapaikka kennoston koko leirin ympäri ja Miles tajusi myöhemmin että jos nez percet eivät antaudu, niin armeijalle tulee todella kovat tappiot hyökkäyksistä. Kauniit puheet eivät auttaneet nez perceitä sillä paluuta rakkaaseen Wallova-laaksoon ei ollut.

Lean Elk/Poker Joe takaisin. Tässä tämä toinen tarina. Emma Lee Warrior Peigan reservaatio, Kanada kirjoitti vuonna 2011: Poker Joe oli isoisäni ja hän pakeni Bear Pawilta toisen ryhmän kanssa Kanadaan. Jotkut asuivat peiganien luona ja peiganien reservaatiossa mukaanlukien White Birdin ja monet myös palasivat takaisin vuosia myöhemmin Yhdysvaltoihin ja Idahon territoryyn. Chief White Bird kuoli peiganien reservaatiossa mutta isosisäni Poker Joe meni naimisiin isoäitini Katayinimaakin kanssa. Minulla on kopio paperista jossa Corbett Lawyer, joka haastatteli isoisääni (joka käytti valkoista nimeä Joseph Jackson) joka oli kirjattu jäseneksi yhteisöön kun hän palsi perheensä pariin poikiensa Sam,Joe, Bobby Warrior takaisin Lapwaihin. Isoisäni oli piegan nimeltään Sowo Warrior, joka tunnusti taistelunsa Yhdysvaltain armeijan kanssa.
http://nativeamericannetroots.net/diary/650

Toisessa google-kirjassa Poker Joen tarina jatkuu paljon pidemmälle. Poker Joe olisi palannut Kanadasta takaisin Clewateriin vuonna 1879 ja hänet olisi nähty mainarien leireissä, kauppiaiden parissa sekä uhkapelipöytien ääressä. Hän olisi jatkanut metsästämistä sekä pelaamista. Aikaisin vuodesta 1880 hän olisi muuttanut asumaan tuttuun kanjoniin Lawyer Creekiin ja karja sekä hevoslaumojen paimentaminen olisi jatkunut. Poker Joen rahan tekeminen vain jatkui pelipöydissä ja monien rikkaiden vaiheiden jälkeen kun hän kuoli, niin hänen lastenlapsensa kertoivat että heillä oli ensimmäinen automobiili nez perce Kansan parissa. Poker Joe jätti isot maa-alueet ja karja-sekä hevoslaumat perinnöksi ja tietysti myös rahaa. Hänen kuolinvuottaan en löytänyt tästä kirjasta mutta ainakin vielä vuonna 1910 hän oli täysillä elossa eri maabisneksissä.

Luin monesta nez perce kirjasta hänestä, mutta 15. kirjaa kertoi saman että mies kuoli oman soturin ampuna Bear Pawilla. Tämä kirja on ehkä realistisin kuvaus nez perceistä ja se on kirjoitettu jo vuonna 1940 ensi kerran ja Yhdysvaltain armeija vihasi melkein kirjaa, koska se antoi realistisen kuvauksen Yhdysvaltain armeijan raakuudesta sekä maiden varastamisesta. Yellow Wolf kertojana. Tämän ampumisvälikohtauksen järjesti nez perce nimeltään Husishusis Kute auringon paisteisessa taistelupäivässä Bear Pawilla. Kolme rohkeaa soturia nimeltään Koyehkown, Kowwaspo ja Pepeo Ipsewahk(Lone Bird). He olivat kaukana taistelemassa etulinjassa kaakkoon kylästä. Husihusis oli makasiinikiväärin kanssa ja hän erittäin tarkka-ampuja ja hän luuli näitä kolmea soturia vihollis-intiaaneiksi ja joka laukauksen jälkeen hän huusi sain taas yhden. Lean Elk sai samassa erehdyksessä osuman päähänsä/ohimoon, kun hän oli pienessä kanjonissa ja ylittämässä tätä, niin luultiin että sama vihollis- intiaani. Neljä hyvää soturia tapettiin sinä päivänä ja Lean Elk oli yksi heistä. Neljä urheaa miestä tapettiin ensimmäisenä päivänä taistelua ja oman soturin kädestä. Näin totesi Yellow Wolf joka ylisti Lean Elkin johtajuutta ja taitoa soturina ja sotapäällikkönä.

Tässä tämä todella hyvä kirja joka on täynnä tietoa nez percein taisteluista ja elämästä Kanadassa. Yellow Wolf kuvassa. Amazonista ostettu kuusi vuotta sitten.
Kuva

Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: pahkinoita purtavaksi

Viesti Kirjoittaja Haukka » To 14.02.2019 20:08

Tuo nez perce sota osoitti myös sen, että vanhoihin ystäviin ei voi luottaa. Nez percethän olisivat halunneet turvautua crow'tten apuun, mutta mitenkäs kävi. Crowt olivat valmiit kavaltamaan nez perce-ystävänsä ikäänkuin satavuotinen ystävyyssuhde ei olisi painanut mitään. Kuinka monta taistelua nez percet ja crowt olivat käyneet aseveljinä siouxeja, pohjoisia cheyennejä, blackfeeteja ja assiniboineja vastaan. Puhumattakaan yhteisistä metsästysretkistä ja maanviljelyistä. Mutta nyt crowt olivat unohtaneet tuon kaiken. He olivat valinneet puolensa ja se puoli oli nez percejä vastaan. Tietenkin amerikkalaisten kädestä syöminen oli croweilta järkevä päätös, sillä auttamalla nez percejä crowt olisivat saaneet sotilaat kimppuunsa.

Tosin nez percet eivät unohtaneet tätä crow-ystäviensä tympeää käytöstä. Eräänä syyskuisena aamuna sotilaat löysivät crow-päällikkö Dumb Bullin tuhotun Kylän asukkaiden veriset ruumiit lojuivat poltettujen tiipiiden ympärillä. Irtain omaisuus oli tuhottu ja kuivatut lihat sekä ponit viety parempaan talteen.

Eikä tuo kyläi välttämättä ollut ainoa tuhottu, mutta kukapa näitä olisi kirjannut ylös, kun sotilailla oli kova kiire tavoittaa nez percet.

Crow-intiaaneja

Kuva
Haukka

Vastaa Viestiin