pahkinoita purtavaksi

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » La 23.04.2016 07:53

Merisistä maisemista toisenlaisiin tunnelmiin. Lairtetaan muutama kyssäri.



1. Elokuun lopulla vuonna 1804 eräs Lewisin ja Clarkin retkikunnan jäsenistä katosi salaperäisesti. Kaikki olivat huolissaan ja etsintöjä suoritettiin monen miehen voimin. Kuka kadonnut oli ja miten hänelle oli käynyt?

2. Vuonna 1807 tämä sama kadonnut kaveri oli erään retkikunnan mukana hoitelemassa tärkeää tehtävää. He kuljettivat mukanaan erästä henkilöä, kun seurue joutui intiaanien hyökkäyksen kohteeksi. Miten kaverille kävi tässä rytäkässä, kuka oli kuljetettava henkilö ja miten retkikunnan tehtävä lopulta päättyi?

3. Nyt etsitään naista. Hänen alkuperäinen nimensä saattoi tarkoittaa pyhää sateenkaarta. Hän syntyi joskus 1780-luvun jälkipuoliskolla (jotkut sanovat v. 1790). Hänen isänsä oli kanadalainen kauppias ja äitinsä pienen siouxkielisen heimon jäsen. Hänestä varttui nuori neitonen ja 1800-luvun alkupuolella hän tapasi puoliverisen Pierren, josta tuli hänen aviomiehensä.

Talvella 1811 – 1812 tämä nainen teki nykyisen Oregonin alueella jotakin , joka jätti hänen nimensä aikakirjoihin. Nykyään jopa myönnetään, että hänen urotekonsa ansaitsisi paljon suuremman paikan historiassa. Kuka hän oli ja miksi hän jäi historiaan?
Haukka

Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Viesti Kirjoittaja Voyageur » La 23.04.2016 12:27

Nyt laitan pelimerkit Marie Dorionin puolesta, käyttämäni lähteen mukaan eli vuosina 1786-1850.
Syntyisin Iowa, avioitui Pierre Dorionin kanssa.......... muita velvollisuuksia jatkan ehkä myöhemmin

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 25.04.2016 11:24

Haukka se kysyi kimurantteja Lewisin & Clarkin Retkikunnan jäsenestä.



1. Elokuun lopulla vuonna 1804 eräs Lewisin ja Clarkin retkikunnan jäsenistä katosi salaperäisesti. Kaikki olivat huolissaan ja etsintöjä suoritettiin monen miehen voimin. Kuka kadonnut oli ja miten hänelle oli käynyt?
********************************************************
Iowain Pitkälle Kävelevä Nainen Marie Dorion oli totta tosiaan vähintään yhtä ansioitunut kuin Sacajawea mutta jäi historian lehdissä vähemmälle huomiolle kuin Lintutyttö.Marie Dorionista on tehty elokuvakin joskus 1980-luvulla.

1. Minä taas laitan pelimerkit Lewisin & Clarkin Retkikunnan kuopukseen(Pompia ei lasketa) sotamies George Shannoniin joka oli "Yksi yhdeksästä Nuorukaiset Kentuckystä" ja 18.vuotiaan George pojan sukulainen oli Kuvernööri Kentuckystä.
George Shannon oli erittäin ansioitunut miehen alku katoamisissa sillä kaksi kertaa jätkä katosi retkikunnan matkassa. Hänellä oli kyllä kyseenalainen kunnia olla koko Retkikunnan"hölmöin" tai paremmin imbesillin taidot osaava viiriäinen jota ei ollut ollenkaan koulutettu mihinkään retkikuntaan paitsi ehkä Pennsylvainiassa kotikonnuillaan kulkemiseen kahden scoutin avustamana.

Shannonin George se otti ja katosi Elokuun 26.päivänä,1804 kun hän lähti hakemaan Lewisin käskystä kahta täyteen kuormattua hevosparia.Lewis haistoi että George pojulle on parempi pistää kunnon konkari saattajaksi koska tämä Tomppelien aatelisiin kuuluva hukkaisi taatusti suuntavaistonsa, joten George Drouillard meni mukaan.

Sori pikku työ katko...........

Witko palaa pian !

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 25.04.2016 13:13

Jatkuu...Ja George Shannonin hortoilut maastossa jatkuvat. George ja Drouillard lähtivät kohti nykypäivän Yanktonia,Etelä-Dakotassa. Shannon löysi yhden hevosen mutta eksyi täysin Drouillardista ja lähti kulkemaan virtaa ylöspäin jossa hän oletti tovereidensa olevan leirissä.Drouillard palasi seuraavana päivänä leiriin ja kertoi että Shannon ja hummat ovat kadoksissa. Kapteenit antoivat kahdelle scoutille John Fieldsille ja Joseph Shieldielle käskyn lähteä etsimään Shannonia mutta ilman tuloksia jäi tämäkin yritys. Juuri kun Shannonin jalanjäljet löytyivät niin ne loppuivat lyhyeen ja Yankton Siouxeihin otettiin yhteyttä mutta retkikunta oli tämän takana ja vielä pysähtynyt.

Clark sanoi vähän ironisesti että kun tuo Shannonin viiriäinen ei ole mikään ensiluokan metsästäjä eikä myöskään rajaseutujen scoutti niin huonolta näyttää.
28.päivänä Elokuuta,1804 pistettiin hakijaksi järeämmän luokan scoutti John Colter hakemaan George- poikaa ja Colter löysi myös jäljet mutta ei löytynyt hummia eikä Georgea. Hän palasi leiriin 6.päivänä,Syyskuuta 1804. Nyt oltiin tosiaan huolissaan pääleirissä että onko tämä varakkaan perheen poika saanut surmansa Intiaanien tai Harmaakarhun toimesta.

George oli elossa mutta hyvin huonossa hapessa sillä kesti 16.päivää ennen kuin todella kovan dieetin kokema George löytyi.Syyskuun 11.päivänä lähettiin vene Missourille ja siellä istui joen eräällä penkalla välinpitämättömän tuntuinen nuorukainen joka oli päättänyt odottaa joen penkalla josko joku turkiskauppias tulisi veneellä ohi. Dieetti oli kyllä ollut raju sillä ammuttuaan vähäiset luotinsa saamatta mitään syötävää saaliksi niin George sai ihme kyllä tapettua yhden kanin puusauvallaan ja söi myös joitain rypäleitä.Kapteenit saivat kuulla että Georgella oli ollut yksi humma jo tallessa mutta uni yllätti tämän hulivilin ja hevonen otti ritolat yöllä.

Retkikunnan mukaan George oli melkoisen nukkavierun ja nälkiintymisen takia lähes puoli kuollut ja miehen sanoista ei saanut selvää. 16.päivää ja lähes ilman mitään ruokaa George Shannon teki oman Survival kokeilunsa.

Mutta Georgen seikkailut ja uudet katoamiset jatkuvat pähkinä 2:ssa.

_______
Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ma 25.04.2016 14:34

Voyageur kirjoitti:Nyt laitan pelimerkit Marie Dorionin puolesta, käyttämäni lähteen mukaan eli vuosina 1786-1850.
Syntyisin Iowa, avioitui Pierre Dorionin kanssa.......... muita velvollisuuksia jatkan ehkä myöhemmin
Sen verran oli naku tämä vastaus, että kannattaa kyllä miettiä tosissaan pähkinät-osion jatkamista. Jos lakoniselle linjalle lähdetään niin jatketaan samaa tyyliä: OIKEIN SE OLI!
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ma 25.04.2016 14:56

Witko kirjoitti:1. Minä taas laitan pelimerkit Lewisin & Clarkin Retkikunnan kuopukseen(Pompia ei lasketa) sotamies George Shannoniin joka oli "Yksi yhdeksästä Nuorukaiset Kentuckystä" ja 18.vuotiaan George pojan sukulainen oli Kuvernööri Kentuckystä.
George Shannon oli erittäin ansioitunut miehen alku katoamisissa sillä kaksi kertaa jätkä katosi retkikunnan matkassa. Hänellä oli kyllä kyseenalainen kunnia olla koko Retkikunnan"hölmöin" tai paremmin imbesillin taidot osaava viiriäinen jota ei ollut ollenkaan koulutettu mihinkään retkikuntaan paitsi ehkä Pennsylvainiassa kotikonnuillaan kulkemiseen kahden scoutin avustamana.

Shannonin George se otti ja katosi Elokuun 26.päivänä,1804 kun hän lähti hakemaan Lewisin käskystä kahta täyteen kuormattua hevosparia.Lewis haistoi että George pojulle on parempi pistää kunnon konkari saattajaksi koska tämä Tomppelien aatelisiin kuuluva hukkaisi taatusti suuntavaistonsa, joten George Drouillard meni mukaan.
Aivan oikein. Kyseessä oli nuori näppynaamainen George Shannon, joka joutui aikamiesten keskellä myöhäisteininä. Shannonilla oli eksyminen verissä. Jo lapsena hän eksyili kotitalonsa takapihalla useamman kerran ja häntä etsittiin usean henkilön voimin milloin mistäkin. Naapurit kuiskivat toisilleen, että ei se ihan täyspäinen ole tuo Shannonin Ykä, mutta he olivat väärässä. Ei vika Shannonin päässä ollut vaan enemmänkin hänen suuntavaistossaan.

Lewisillä ja Clarkilla tuskin oli aikaa kysellä miestensä suunnistustaitoja, pääasia että saatiin nopeasti jätkiä kokoon. Vanhemmat äijät eli tässä tapauksessa Fieldin veljekset olivat löytäneet Shannonin jostakin ja raahanneet mukanaan kapteenien eteen. Lewis yritti huomautella jotakin Shannonin rääpälemäisyydestä, mutta vanhempi Field tukki hänen suunsa ja vakuutti, että Shannon oli mies paikallaan.

Näin hänestä tuli kuuluisan retkikunnan jäsen. Harhailtuaan päivätolkulla korvessa Shannon onnistui pyydystämään jäniksen ja paistamaan sen tulella. En tiedä miten hän sai tulen syttymään, mutta joko hänellä oli jonkinlaisia erämiestaitoja tai sitten salama sytytti metsäpalon. Löytöhetkellä hän oli jo aika heikossa hapessa ja oli luopunut toiveesta löytää retkikuntaa.

Witko jo kertoikin näistä Shannonin seikkailuista, joten annan hänen jatkaa. Oikeat tiedot, oikeat mausteet...
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ma 25.04.2016 15:36

Jäi laittamatta tuo, joten lisätään mukaan.

Juttu oli nin, että Meriwether Lewis ei juuri välittänyt Shannonista. Clark sen sijaan oli eri linjoilla ja suosi Shannonia joka käänteessä. Tästä osoituksena muun muassa se, että Shannon oli mukana jokaisessa Clarkin johtamassa pikkupartiossa, kun matkaajat jaettiin kahtia. Ja monet väittävät, että Shannon oli luotettavin koko porukasta. Hänen mahdolliset toilailunsa annettiin anteeksi, ainakin Clark katsoi niitä läpi sormiensa.

Niin että Fieldin veljesten kommentti siitä, että Shannon oli mies paikallaan, saattoi pitää hyvinkin paikkansa. Tai sitten hänellä oli Clarkista joku henkinen yliote, jota hän hyödynsi.

Lewis tuskin piti siitä, että miehet ja yksi nainenkin pyörivät Clarkin ympärillä. Monet lähteet väittävät, että reissun varrella Lewis vetäytyi lähinnä omiin oloihinsa, piti mykkäkoulua, kiukutteli kuin kakara ja osoitti mieltään milloin mitenkin. Parhaina päivinään hän sai aikaan paljon, mutta niitä hyviä päiviä oli vähän. Todennäköisesti hän oli sairaan mustasukkainen Sacagawealle ja Shannonille siitä, että Clark hakeutui mieluummin näiden kuin hänen seuraansa.

Kuva
Haukka

Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Viesti Kirjoittaja Voyageur » Ma 25.04.2016 16:13

Haukka kirjoitti:
Voyageur kirjoitti:Nyt laitan pelimerkit Marie Dorionin puolesta, käyttämäni lähteen mukaan eli vuosina 1786-1850.
Syntyisin Iowa, avioitui Pierre Dorionin kanssa.......... muita velvollisuuksia jatkan ehkä myöhemmin
Sen verran oli naku tämä vastaus, että kannattaa kyllä miettiä tosissaan pähkinät-osion jatkamista. Jos lakoniselle linjalle lähdetään niin jatketaan samaa tyyliä: OIKEIN SE OLI![


Olen Pahoillani Haukka, ei ollut tarkoitus jättää sitä noin paljaaksi. kirjoitin paljon muistiin asioita jolla oli tarkoitus jatkaa. Olin sellaisessa yleisön palvelupaikassa töissä jossa minulla on läppäri käytössä. Sitten loppuvuoro olikin sen verrran tiivistä tekemistä etten enää palannut asiaan siellä tai( täällä samassa paikassa taas)

Kotia mennessä takki tyhjä ja sunnuntai kiivaasti oman yrityksen töitä puoleen yöhön. Jäänyt erilaisia juttuja rästiin itsestä riiippumattomista syistä.
Liian paljon aikoinaan ottanut osaa erilaisten yhdistysten toimintaan, ja kun ikää tulee lisää niin ei jaksa enää tehdä kuin nuorempana.

Taas yksi tapaaminen josta kohta yli kymmenen minsaa myöhässä,
Eli tässä on kysymys väsymisestä ei sen ihmeellisempää.

Jakselkaa Haukka ja Witko
/quote]

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ma 25.04.2016 19:35

Niin sekä yritys- että yhdistyshommat saattavat olla rankkoja. Tunnen yhden henkilön Hesasta, joka on vetänyt itsensä aivan piippuun eri yhdistyksissä. Ei itsensä takia vaan kaikki eri yhdistysten hyväksi. Jatkuva stressi ja kiire ja päälle moitteet.

Totuus on, että vaikka kaikki sujuisi hyvin, tulee lopuksi aina seinä vastaan. Juuri tuo ikä on eräs salakavalimmista stoppareista, sillä se todellakin tulee hiipimällä. Äkkiä vain tajuaa, ettei ei pysty samaan kuin nuorena. Ekana sen kieltää itseltään kunnes sitten lopulta uskaltaa katsoa peiliin ja tunnustaa jääneensä kakkoseksi kilpailussa ikääntymistä vastaan. Itse aloin jo monta vuotta sitten vähentää ylimääräisiä töitä, varsinkin kun älysin, että en ole monessakaan asiassa korvaamaton.

Ja yhdistyksiin en ole kuulunut juuri ikinä, vaikka joskus minusta tuntuukin, että joku yhdistys on menettänyt minussa aivan helvetinmoisen voimavaran. Olen nimittäin niinsanottu kaappi-yhdistysmies, joka kurkkii oven raosta ja antaa muiden hoitaa yhdistykset.
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Ti 26.04.2016 13:19

Haukka kysyi seuraavaa

2. Vuonna 1807 tämä sama kadonnut kaveri oli erään retkikunnan mukana hoitelemassa tärkeää tehtävää. He kuljettivat mukanaan erästä henkilöä, kun seurue joutui intiaanien hyökkäyksen kohteeksi. Miten kaverille kävi tässä rytäkässä, kuka oli kuljetettava henkilö ja miten retkikunnan tehtävä lopulta päättyi?
********************************************************

2. George Shannon tuo epävirallinen eksymisen MM-mitallisti ehti kaksi kertaa mennä hukkaan Lewisin & Clarkin Retkikunnan aikana.Ensiksi Elo-Syyskuussa v.1804 ja myös Elokuussa-1805.Nyt kysytään välillä Georgen suuntavaiston pelatessa täysillä miten kävi v.1807. Clarkin mielestä v.1805 George oli parantanut taitojaan liikkua maastossa kuin Vuortenmiehet ja oli muutenkin paremmin iskussa erämaissa.No ei ollut.

Tämä v.1807 tapahtunut tapaus ei ollut eksymisen juhlaa vaan George poika oli mukana Nathaniel Hale Pryorin johtamassa Retkikunnassa mukana.Pryor oli vanha tuttu Lewisin & Clarkin Retkikunnan ajoilta jolloin hän oli ollut Kersanttina(Huom! Haukka) mukana. Nyt oli kuitenkin toinen aika ja tehtävä sillä he olivat kuljettamassa turvallisesti kotikyläänsä takaisin Mandan Päällikkö Sheheken jota kutsuttiin myös tuttavallisella nimellä Big White koska hänen ihon värinsä oli huomattavan vaalea Intiaaniksi ja mies oli myös hyvin suuri kokoinen.

"Iso Vaalea" kun oli käynyt katsomassa Washigtonissa itse Presidentti Thomas Jeffersonia joka oli luvannut Isolle Vaalealle turvallisen matkan takaisin kotikyläänsä Nathaniel Pryorin johtamassa Retkikunnassa johon sattui kuulumaan muuan George Shannon ja jos Iso Vaalea olisi tiennyt taikauskoisena miehenä Shannonin aiemmat toilailut niin Iso Vaalea ei olisi antanut Shannonin tulla mukaan koska miehen maine tunarina oli noussut jo myyttisiin mittoihin ja taas totetui yksi kirous.

Mandanien perinteiset viholliset Arikarat olivat liikkeellä ja sotajoukko Arikaroja hyökkäsi Retkikunnan kimppuun Missourin yläjuoksulla ja ei ole vaikea arvata kenen kävi huonosti.Missouri-joella liikuttiin ja George Shannon sai luodin polveensa Arikaran kivääristä ja se oli sen jalan menetys.Retkikunta pääsi palaamaan takaisn Missouria alajuoksulle ja George haava alkoi tulehtua ja siihen iski kuolio.
Retkikunta pelkäsi pahinta että 22.vuotiaan seikkailijan kuolema on lähellä ja jalka amputoitiin ja haudattiin Fort Bellefontainen lähelle Missouri- joen penkalle.
Shannon selvisi kuitenkin elossa ja sen hän tiesi että 22.vuotiaana loppui Retkikunta seikkailut. Shannonin siviilielämä alkoi hyvin ja hän luki lakia ja eteni myös polliittisesti ja hänen kirjoituksiaan Lewisin & Clarkin Retkikunnasta pidettiin lehdissä rehellisenä ja aitona kertomana koska nuoren miehen rehellisyys kosketti monia aikalaisia.

________
Witko

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Ti 26.04.2016 13:32

Witko ei kuulu mihinkään muihin yhdistyksiin paitsi Suomen Trokarit R.Y.


Tässä Witko-setä täydessä työn touhussa ja katsokaa ihmiset Witkon valpasta katsantoa.Ei studio-kuva vaan autenttinen in action otos.
Kuva



___________
Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ti 26.04.2016 18:28

Paljastuihan se Witkon kaksoiselämä. Toivottavasti rouva Witko ei saa tietää tästä vallattomasta sivupersoonasta. Siitä ei hyvä seuraisi.

Tuosta onkin lyhyt matka George Shannoniin, joka oli melkomoinen heppu. Jos tätä ikävää haavoittumista ei olisi tullut, Shannon olisi saavuttanut kunniapaikan Kit Carsonin ja muiden legendojen joukossa. Hänen urotöistään ja tulevista eksymisistään olisi kirjoitettu satoja kirjoja ja Hollywood olisi tahkonnnut hänestä useita elokuvia. Hänen kunniakseen olisi valmistettu Shannon-whiskyä ja hänen nimensä olisi päätynyt automerkiksi Cadillacin ja muiden joukkoon. Mutta näin ei käynyt koska Shannonista tuli rampa.


Niin kuin Witko kertoi, Nathaniel Pryerin seurue saattoi mandan-päällikkö Shehekea (Big White) ja kahta muuta päällikköä takaisin omaan kyläänsä Missourin latvavesille. Sheheke oli Yellow Cornin ja White Painted Housen kanssa ollut tutustumassa itärannikon valkoisten miesten ihmeelliseen maailmaan. Kiertue kesti kohtuullisen pitkään ja tuona aikana päälliköt näkivät enemmän kuin tarpeekseen.

Paluusaattueeseen kului 33 turkiskauppiasta ja tusinan verran sotilaita. St.Louisista lähtenyt seurue ei kuitenkaan päässyt Etelä-Dakotan aluetta ylemmäs, kun arikarat ja joukko lakotoja sulkivat reitin. Vaikka mitään valtavaa kahakkaa ei syntynyt, muutama Pryorin seurueen jäsen pääsi hengestään. Myös kysymyksen päähenkilö George Shannon haavoittui tässä ikävässä välienselvityksessä ja hänen jalkansa jouduttiin amputoimaan.

Koska matkaa oli jokseenkin mahdotonta jatkaa, seurue purjehti takaisin St. Louisiin ja päälliköt joutuivat odottamaan pitkän tovin kunnes viimein pääsivät kotiinsa suuren turkiskauppiaskaravaanin mukana.

Sheheke eli Iso vaalea oli melkoisen tärkeä päällikkö, sillä hän oli muutama vuosi aiemmin ollut tekemisissä Lewisin ja Clarkin kanssa. Hän oli eräs mandanien vaikutusvaltaisista siviilipäälliköistä ja näin ollen etuoikeutettu vierailemaan Washingtonissa ja muissa idän kaupungeissa. Matkan aikana Sheheke ihastui idän euro-kulttuuriin niin paljon, että halusi elää loppuelämänsä valkoisten parissa. Siouxit ja arikarat eivät ymmärtäneet moista nuoleskelua ja sen vuoksi he estivät päälliköiden kotiinkuljetuksen.

Ja kun Iso Vaalee viimein pääsi kotikyläänsä, odotti häntä uusi takaisku. Kyläläiset eivät uskoneet hänen höpinöihinsä amerikkalaisten ihmeistä, vaan luulivat hänen valehtelevan. Lähes hyljeksittynä Iso Vaalee asui loppuelämänsä omiensa joukossa. Hänen päälleen ei suorastaan räkäisty eikä heitelty kiviä, mutta kaikki hänen entinen kunniansa oli kadonnut. Joitakin vuosia myöhemmin kylään hyökänneet siouxit surmasivat hänet, eikä Isosta Vaaleesta jäänyt muuta kuin nimi.

Ikävä loppu päällikölle, joka oli ehkä eniten puhunut amerikkalaisten suuruuden puolesta. Siouxeilla meni vielä kuusi vuosikymmentä ennen kuin he päätyivät samaan tulokseen.
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 27.04.2016 12:47

Sää on jäätävän kolea ja pistetään muutama pähkinä muhimaan lämmikkeeksi.

1. Tämä Verilöyly käytiin seuraavana päivänä Grattanin Verilöylystä mutta paikka ja osapuolet olivat täysin eri. Paikka oli Länsi-Idaho ja Oregon Trail. Tämä Verilöyly oli yksi niistä monista konflikteista joita käytiin 1850-luvulla ja ne olivat alkulyöntejä eräälle hyvin verisille Sodalle jota käytiin kaksi vuotta 1864 alkaen neljässä eri territoriossa ja kolme eri Kansaa osallistui siihen.

Tämän Verilöylyn tarkka paikka oli 25 mailia kaakkoon Fort Boisesta nykypäivän Caldwell,Idaho. Tässä Verilöylyssä Intiaanit tappoivat ja raiskasivat surutta niin naisia kuin tapettiin lapsiakin ja myös kidutusta esiintyi runsaasti.Valkoisia kuoli 18-20 ihmistä.

Mikä oli tämä Verilöyly nimeltään ja mitä siinä tapahtui ?

2. Tämä keski-ikäinen isoäiti oli Warm Springs Apache ja hän ei ollut mikään Warrior Woman mutta silti se sitkeys ja uskomaton selviytyminen teki hänestä kuuluisan esimerkin Apachein sitkeydestä ja taidosta maastossa. Sonorasta Sonomaan välillä Esquedasta tullut joukko meksikolaisia palkkasotureita hyökkäsi v.1865 erään Apache kylän kimppuun ja useimmat miehet tapettiin mutta naisia ja lapsia otettiin orjiksi ja myytiin Baja Penisulaan rangaistuslaitokseen tai suoraan orjiksi pitkin Kaliforniaa.Tämä Apache nainen päätti valita Vapauden.

Mikä oli tämän naisen nimi ja kuinka uskomattoman teon hän teki jolla hän jäi historiaan ?

3. Tämä Verilöly liittyy samaan konflikti sarjaan kuin nro 1.pähkinä. V.1851 keskikesällä ja paikka oli Raft River,Idaho silloin vasta 20.vuotias Intiaani Päällikkö joka oli Snakes mutta nuoresta iästään huolimatta kokenut veteraani sissi taistelija. Tässä Verilöylyssä tapahtui kaksi ihme osumaa luodista äidille ja tyttärelle.

Mikä oli tämän verilöylyn nimi ja mitä siinä oikein tapahtui varsinkin tuon äidin ja tyttären osalta ?


________
Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 27.04.2016 18:58

Lähestyvän kesän kunniaksi kokeilen punaväriä.

3

Tuo shoshoneita johtanut nuori soturi oli nimeltään Cho Cho Co ja tapahtuma tunnetaan nimellä Clarkin verilöyly. Tapahtumapaikkana Ralf- ja Snake-riverin yhtymäkohta Idahossa.

Karavaanareita johti mies nimeltään Thomas Clark ja tämä karavaani herätti shoshonien huomion. Intiaanit tarvitsivat ennen kaikkea hyviä hummia ja Clarkin seurueessa niitä oli tarjolla runsaasti. Clarkin miehet olivat juuri uittaneet hevoset joessa ja ajoivat laumaa kasaan rannalle kun he näkivät lähestyvät shoshonet. Hyökkääjien johtaja Cho Cho Co oli luonut ovelan stretegianm, joka perustui hänen vasemman siipensä järjestämään sekasortoon.

Samanaikaisesti kun amerikkalaisten huomio kiinnittyisi intiaanien ykkösryhmän aiheuttamaan hämmennykseen, shoshonien oikea siipi nappaisi hevoset. Paikalla olleet karavaanarit yrittivät tarttua aseisiinsa, mutta kaksi heistä sai surmansa shoshonien tulituksessa. Kun Thomasin 24.vuotias sisko Grace Clark pani käsivartensa äitinsä ympärille suojellakseen tätä, luoti lävisti tyttären ranteen ja jatkoi matkaa hänen äitinsä sydämen läpi.

Tämän laukauksen seurauksena äiti menehtyi, mutta Grace selvisi vaikka saikin toisesta luodista hipaisun kainaloluoppaansa. Samassa rytäkässä joukko shoshoneja repi vaatteet Gracen yltä ja alkoi skalpeerata häntä. Ja jos Gracen muistikuviin on uskominen, intiaanien joukossa oli ainakin yksi valkoinen mies.

Skalpeeraus jäi alkutekijöihin kun shoshonet näkivät lähestyvän tomupilven ja uskoivat sen kätkevän taakseen paljon valkoisia miehiä. Todellisuudessa paikalle saapui aluksi vain Thomas Clark, jonka ammuskelun äänet olivat hälyttäneet. Tosin Clarken mukana oli kaksi raivoavaa hurttaa, jotka esittelivät hampaitaan ja olisivat repineet mielellään shoshonet murusiksi. Intiaanit eivät kuitenkaan jääneet paikalle. He yrittivät nopeasti peittää Gracea ja vierittivät kiviä hänen päälleen. Tämän tehtyään he pakenivat paikalta.

Thomas Clark ja hänen veljensä Charles järjestivät takaa-ajon ja tavoittivat shoshonet luonnon muotoilemasta linnoituksesta. Seuranneessa taistelussa yksi Clarkin miehistä menehtyi. Intiaanit, joiden joukossa oli useita rajaseutujen parrakkaita miehiä, hajaantuivat eri suuntiin, eikä heitä pystytty jäljittämään.

Grace Clark jäi henkiin, mutta hänen kasvoilleen jäivät ikuiset arvet muistona shoshonien yllätyshyökkäyksestä.


Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » To 28.04.2016 12:56

Haukka kirjoitti:Lähestyvän kesän kunniaksi kokeilen punaväriä.

3

Tuo shoshoneita johtanut nuori soturi oli nimeltään Cho Cho Co ja tapahtuma tunnetaan nimellä Clarkin verilöyly. Tapahtumapaikkana Ralf- ja Snake-riverin yhtymäkohta Idahossa.

Karavaanareita johti mies nimeltään Thomas Clark ja tämä karavaani herätti shoshonien huomion. Intiaanit tarvitsivat ennen kaikkea hyviä hummia ja Clarkin seurueessa niitä oli tarjolla runsaasti. Clarkin miehet olivat juuri uittaneet hevoset joessa ja ajoivat laumaa kasaan rannalle kun he näkivät lähestyvät shoshonet. Hyökkääjien johtaja Cho Cho Co oli luonut ovelan stretegianm, joka perustui hänen vasemman siipensä järjestämään sekasortoon.

Samanaikaisesti kun amerikkalaisten huomio kiinnittyisi intiaanien ykkösryhmän aiheuttamaan hämmennykseen, shoshonien oikea siipi nappaisi hevoset. Paikalla olleet karavaanarit yrittivät tarttua aseisiinsa, mutta kaksi heistä sai surmansa shoshonien tulituksessa. Kun Thomasin 24.vuotias sisko Grace Clark pani käsivartensa äitinsä ympärille suojellakseen tätä, luoti lävisti tyttären ranteen ja jatkoi matkaa hänen äitinsä sydämen läpi.

Tämän laukauksen seurauksena äiti menehtyi, mutta Grace selvisi vaikka saikin toisesta luodista hipaisun kainaloluoppaansa. Samassa rytäkässä joukko shoshoneja repi vaatteet Gracen yltä ja alkoi skalpeerata häntä. Ja jos Gracen muistikuviin on uskominen, intiaanien joukossa oli ainakin yksi valkoinen mies.

Skalpeeraus jäi alkutekijöihin kun shoshonet näkivät lähestyvän tomupilven ja uskoivat sen kätkevän taakseen paljon valkoisia miehiä. Todellisuudessa paikalle saapui aluksi vain Thomas Clark, jonka ammuskelun äänet olivat hälyttäneet. Tosin Clarken mukana oli kaksi raivoavaa hurttaa, jotka esittelivät hampaitaan ja olisivat repineet mielellään shoshonet murusiksi. Intiaanit eivät kuitenkaan jääneet paikalle. He yrittivät nopeasti peittää Gracea ja vierittivät kiviä hänen päälleen. Tämän tehtyään he pakenivat paikalta.

Thomas Clark ja hänen veljensä Charles järjestivät takaa-ajon ja tavoittivat shoshonet luonnon muotoilemasta linnoituksesta. Seuranneessa taistelussa yksi Clarkin miehistä menehtyi. Intiaanit, joiden joukossa oli useita rajaseutujen parrakkaita miehiä, hajaantuivat eri suuntiin, eikä heitä pystytty jäljittämään.

Grace Clark jäi henkiin, mutta hänen kasvoilleen jäivät ikuiset arvet muistona shoshonien yllätyshyökkäyksestä.


**********************************************


Haukalta piristävä kokeilu tekstin värissä ja en rupea heti kopioimaan Haukan väriä niin kokeillaan tätä väriä.


3. Vastaus oli oikea sekä perusteellinen mutta heitän jotain lainattua ja sinistä päälle. Clarkin Verilöyly 6.päivänä,elokuuta,1851 oli näitä Snakes sodan alkutahteja. Cho Cho Co oli tosiaan nuori päällikkö mutta mies oli jo kokenut sissi taistelija ja toinen nimi oli tällä Tussawehee bandin Shoshone päälliköllä Has No Horse ja nimi antaa hyvän motiivin kun Thomas Clarkin upeita 20.hevosta käsittävää laumaa Shoshonet kyttäsivät.

Cho Cho Co ja hänen Tussawee bandinsa oli vaikutusvaltaisin ja peläytyin Shoshone Intiaaneista näillä alueilla l. Itä-Oregon,Idaho ja Länsi-Montana.Hän oli käymässä tuona v.1851 elokuun alussa Itään OregoninTrailista setänsä Deer Flyn luona joka antoi hänelle lisää sotureita ryöstöretkille. Myöhään elokuussa tämä bandi oli tehnyt paljon ase,ammus ja hevoskauppaa. Valkoiset kutsuivat heitä siellä nimellä Snakes.
George Clark oli niin kuin usein ennen matkan aikana kun vankkurit lyötiin seisomaan, niin hän lähti tuona Keskiviikon puolelta päivin metsästämään ankkoja ruuaksi leiriiin. Clark lähti n. 16 mailin päähän länteen Raft-joelle ja paikka oli surullisen kuuluisa Massacre Rocks State Park jossa oli monta Intiaani hyökkäystä tehty 1850-luvulla.

Hyökkäys ja tämän vaimon sekä veljen kuolema olivat ensimmäiset sillä sisko Gracien luoti lävisti kainalokuopasta läpi ruumiin ja hän jäi eloon. Gracie väitti että yhdellä Intiaaneista oli vaaleampi iho ja siniset silmät l. oliko kyseessä valkoinen mies. Yksi Clarkin perheestä osallistui v.1867 erään hyvin kuuluisan Intiaani päällikön murhaan.



_______
Witko


P.s. Haukan väri on parempi kuin sähkön sininen.
Tämä on se paras väri kyllä

Vastaa Viestiin