William Bartram ja Travels

Amerikan intiaaneja ja intiaanikulttuureja koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

William Bartram ja Travels

Viesti Kirjoittaja Voyageur » To 15.04.2010 12:39

Vuonna 2001 tietoisuuteeni tuli henkilö nimeltä William Bartram.
Kyseessä oli National Geographicin maaliskuun lehti jossa juttu kyseisestä 1739-1823
eläneestä Amerikkalaisesta kasvien tutkijasta.
artikkelista selvisi että hän oli kirjassaan Travels 1791.
Kaiken muun mielenkiintoisen lisäksi tehnyt havaintoja myös tapaamistaan intiaaneista heidän elämäntavoistaan ym,sta
Sain kyseisen kirjan kaukolainana Helsinkin yliopiston kirjastosta. Sen muistan että koin kirjan hyvin mielenkiintoisena, paitsi sisältönsä ja sen tähden että oli kyse aikalais havainnoista. Myös esitystapansa puolesta, jotakin tuulahdusta menneiltä ajoilta.
Moni asia ja yksityiskohta on unohtunut; harmi kun ei tullut tehtyä muistiinpanoja.
Yksi asia joka on pyörinyt mielessäni on se, kun hän erään intiaaniryhmän luona ollessaan havaitsi että he käyttivät erään kalalajin suomuja nuolen kärkinä.
olettaisin että kyseessä olisi jokin meressä elävä laji mutta en ole varma kun en enää tarkkaan muista.
sinänsä hyvin kätevä ja edullinen tapa niiden hankintaan.
Onko kellään kinkeriväestä tietoa kyseisestä käytännöstä joko tämän kirjan tai jonkin muun lähteen kautta?
Eilen illalla kun luin NG artikkelin uudelleen huomasin maininnan että hän oli matkallaan tutustunut myös Cowkeeperiksi kutsuttuun Alachua Seminolien
päämieheen jolta hän sai luvan vapaasti kulkea heidän alueillaan. kuultuaan syyn
Bartramin matkaan hän antoi Williamille nimen Puc Puggy, Flower Hunter.
Wikibediassa oli maininta että Espanjalaiset erikoisesti hiersivät Cowkeeperin mieltä.
Hänellä oli jonkinlainen näky, jonka mukaan hänen täytyisi saattaa sata Espanjalaista päiviltä ennenkuin hänestä aika jättää. kertoman mukaan hän olisi päässyt 86, ennen kuolemaansa hän pyysi poikiansa hoitelemaan ne loput 14 hänen nimissään että hän voi rauhassa tehtävänsä hoitaneena poistua elämästä.
Mikähän se ryhmä saattaisi olla olisiko Alachuat vai jokin muu.
Bartramin matkoja kuvaavassa kartassa,
http://www.bartramtrail.org/pages/Bartr ... ame14.html
ilmenee että hän tuli rannikolle Pohjois Carolinassa suunnilleen Wilmingtonin korkeudella.
Kun katselin keitä tästä alaspäin on rannikolla asunut, (mm Virrankosken kirjasta)
näyttäisi siltä että matkan aikoihin mennessä 1773-1776 rannikon kansat olisivat
hävinneet aika lailla jäljettömiin, ja rippeet liittyneet mahdollisesti musgokee ym
joukkoihin. Eikös seminoletkin ole itse asiassa näitä fuusio ryhmiä?
Herättääkö ajatuksia?

Wequashim
Viestit: 463
Liittynyt: Ke 07.03.2007 20:49

Viesti Kirjoittaja Wequashim » To 15.04.2010 14:51

Olisikohan ollut tälläisistä kaloista kyse?
http://en.wikipedia.org/wiki/Gar

Kyseessä ilmeisesti tämä kirja, jonka voi muuten ladata koneelle.
http://www.archive.org/details/travelsthroughno00bart

Pitääpä lueskella tuo NG:n artikkeli. Kiitos vinkistä.
Seminolet olivat aika sekalainen seurakunta eli jokseenkin fuusioitunut porukka. Tuo Cowkeeperin tappolista on aika mielenkiintoinen ja herää kysymys missä yhteenotoissa tapot tehtiin. Itselle tuo 1700-luvun seminole historia on aika tuntematon. Vielä.

Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Viesti Kirjoittaja Voyageur » To 15.04.2010 22:25

Erittäin suuret KIITOKSET Wequashim;ille "Travels" osoitteesta.
Hieman hämääviä nuo sen aikaiset tekstityypit f ja s; lähes samankaltaisuudella,
mutta muuten taisi se minun silloin lukemani olla modernisoimaton, näin äkkiä muistellen.
Mutta ei se mitään, paremminhan pääsee aikamatkalle.
Täytyy tutustua paremmin tämän esille laittajaan, olisiko siellä muitakin tällaisia
aarteita.
Se hyvä puolihan tämän ikäisen materiaalin nettiin laittamisessa on, että on nuo copyright oikeudet jo päässeet vanhenemaan ja me kaikki pääsemme niistä nauttimaan.

Rikkis
Viestit: 342
Liittynyt: Su 04.09.2005 09:51

Re: William Bartram ja Travels

Viesti Kirjoittaja Rikkis » Su 18.04.2010 19:43

Voyageur kirjoitti:- - koin kirjan hyvin mielenkiintoisena, paitsi sisältönsä ja sen tähden että oli kyse aikalais havainnoista. Myös esitystapansa puolesta, jotakin tuulahdusta menneiltä ajoilta.- -

Täytyy tutustua paremmin tämän esille laittajaan, olisiko siellä muitakin tällaisia
aarteita
Olen Voyageurin kanssa täsmälleen samaa mieltä: Aikalaiskuvaukset ovat paikoitellen hyvin eläviä ja antavat erittäin uskottavan ja maanläheisen kuvan tapahtumista. Se mikä historiankirjoissa vaikuttaa kovin puisevalta ja suunnitellulsta, esiintyy ensi käden aikalaisteksteissä juuri sellaisena mitä elämä taitaa ollakin; usein kovin kaoottista ja sattumanvaraista.

Kajo'-lehdessähän tällaisia tarinoita on julkaistu suomeksikin jo useiden vuosien ajan. Suosittelen lehteä häpeämättömästi jos ei ole jo ennestään tuttu.

Internetistä näitä löytyy vaikka kuinka paljon. Muutama linkki jo esillä olleiden lisäksi:
Näillä saa ajan kulumaan jo aika hyvin. Ja googlettamalla löytyy lisää. Nautinnollisia lukuhetkiä.

Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Viesti Kirjoittaja Voyageur » Ti 20.04.2010 22:21

Suur KIITOKSET myös Rikkikselle osoitteista. Sitä on varmaan jo parta harmaantunut
kun nuokin on läpi käyty. KAJO- lehti on tuttu noin 10 vuoden ajalta.
Ja sitä tosiaan voin itsekin häpeämättömästi suositella.

Voyageur
Viestit: 493
Liittynyt: Ke 07.04.2010 01:25

Re: William Bartram ja Travels

Viesti Kirjoittaja Voyageur » Ti 01.11.2016 20:59

Voyageur kirjoitti:Vuonna 2001 tietoisuuteeni tuli henkilö nimeltä William Bartram.
Kyseessä oli National Geographicin maaliskuun lehti jossa juttu kyseisestä 1739-1823
eläneestä Amerikkalaisesta kasvien tutkijasta.
artikkelista selvisi että hän oli kirjassaan Travels 1791.
Kaiken muun mielenkiintoisen lisäksi tehnyt havaintoja myös tapaamistaan intiaaneista heidän elämäntavoistaan ym,sta
Sain kyseisen kirjan kaukolainana Helsinkin yliopiston kirjastosta. Sen muistan että koin kirjan hyvin mielenkiintoisena, paitsi sisältönsä ja sen tähden että oli kyse aikalais havainnoista. Myös esitystapansa puolesta, jotakin tuulahdusta menneiltä ajoilta.
Moni asia ja yksityiskohta on unohtunut; harmi kun ei tullut tehtyä muistiinpanoja.
Yksi asia joka on pyörinyt mielessäni on se, kun hän erään intiaaniryhmän luona ollessaan havaitsi että he käyttivät erään kalalajin suomuja nuolen kärkinä.
olettaisin että kyseessä olisi jokin meressä elävä laji mutta en ole varma kun en enää tarkkaan muista.
sinänsä hyvin kätevä ja edullinen tapa niiden hankintaan.
Onko kellään kinkeriväestä tietoa kyseisestä käytännöstä joko tämän kirjan tai jonkin muun lähteen kautta?
Eilen illalla kun luin NG artikkelin uudelleen huomasin maininnan että hän oli matkallaan tutustunut myös Cowkeeperiksi kutsuttuun Alachua Seminolien
päämieheen jolta hän sai luvan vapaasti kulkea heidän alueillaan. kuultuaan syyn
Bartramin matkaan hän antoi Williamille nimen Puc Puggy, Flower Hunter.
Wikibediassa oli maininta että Espanjalaiset erikoisesti hiersivät Cowkeeperin mieltä.
Hänellä oli jonkinlainen näky, jonka mukaan hänen täytyisi saattaa sata Espanjalaista päiviltä ennenkuin hänestä aika jättää. kertoman mukaan hän olisi päässyt 86, ennen kuolemaansa hän pyysi poikiansa hoitelemaan ne loput 14 hänen nimissään että hän voi rauhassa tehtävänsä hoitaneena poistua elämästä.
Mikähän se ryhmä saattaisi olla olisiko Alachuat vai jokin muu.
Bartramin matkoja kuvaavassa kartassa,
http://www.bartramtrail.org/pages/Bartr ... ame14.html
ilmenee että hän tuli rannikolle Pohjois Carolinassa suunnilleen Wilmingtonin korkeudella.
Kun katselin keitä tästä alaspäin on rannikolla asunut, (mm Virrankosken kirjasta)
näyttäisi siltä että matkan aikoihin mennessä 1773-1776 rannikon kansat olisivat
hävinneet aika lailla jäljettömiin, ja rippeet liittyneet mahdollisesti musgokee ym
joukkoihin. Eikös seminoletkin ole itse asiassa näitä fuusio ryhmiä?
Herättääkö ajatuksia?
Nyt tämän William Bartramin mukaan nimetty preeriakahlaaja havaittu suomessa. eli Bartramia longicauda
Ei ehkä ihan Nakkilan kirkon vaiheilla, mutta olisiko Leistilänjärvi jossain lähellä. Tänään Iltalehden uutisessa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Upland_sandpiper

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: William Bartram ja Travels

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ti 01.11.2016 21:41

Vanhana kukkaispoikana laitan mukaan William Bartramin kuvan. Ainakaan kovin paljon en ole tästä miehestä lukenut, mutta kiinnostavaa työtä hän on tehnyt. Itse en ole harrastanut lintujen bongaamista tosimielessä, mutta pihabongauksessa olen sentään päässyt jonkinmoisiin lukemiin. Pikkulinnut tunnistan kiitettävän hyvin, mutta tämä Vogyn mainitsema isompi tipu olisi jäänyt tunnistamatta

Kuva
Uutta tietoa tämäkin:
[quote]...hän oli matkallaan tutustunut myös Cowkeeperiksi kutsuttuun Alachua Seminolien
päämieheen jolta hän sai luvan vapaasti kulkea heidän alueillaan. kuultuaan syyn
Bartramin matkaan hän antoi Williamille nimen Puc Puggy, Flower Hunter.
Wikibediassa oli maininta että Espanjalaiset erikoisesti hiersivät Cowkeeperin mieltä.
Hänellä oli jonkinlainen näky, jonka mukaan hänen täytyisi saattaa sata Espanjalaista päiviltä ennenkuin hänestä aika jättää. kertoman mukaan hän olisi päässyt 86, ennen kuolemaansa hän pyysi poikiansa hoitelemaan ne loput 14 hänen nimissään että hän voi rauhassa tehtävänsä hoitaneena poistua elämästä. [/quote]
En muista kuulleeni, mutta täytyypä vilkaista.




.
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: William Bartram ja Travels

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 02.11.2016 14:16

Voyageur kirjoitti:Hänellä oli jonkinlainen näky, jonka mukaan hänen täytyisi saattaa sata Espanjalaista päiviltä ennenkuin hänestä aika jättää. kertoman mukaan hän olisi päässyt 86, ennen kuolemaansa hän pyysi poikiansa hoitelemaan ne loput 14 hänen nimissään että hän voi rauhassa tehtävänsä hoitaneena poistua elämästä.]
Eivät tainneet pojat pystyä toteuttamaan isukin toivomusta 24 espanjalaisen tappamisesta. Ensinnäkin Cowkeeperin seuraaja (toinen hänen pojistaan) King Payne oli rauhantahtoinen heppu, joka ei halunnut tarjota palveluksiaan amerikkalais-upseereille Matthews & Ashley ja McIntosh. Kyseiset heput olivat osa "Patriootit"-ryhmittymää, joka halusi Floridan Amelia Islandin luovutettavaksi Yhdysvalloille. Tuo taisi tapahtua vuonna 1812. Saari oli tuolloin espanjalaisten hallussa koska he olivat saaneet sen Pariisin toisen rauhan yhteydessä. Sen sijaan nuorempi Cowkeeperin pojista nimeltään Bowlegs oli valmis täyttämään isänsä toiveen espanjalaisten tappamisesta. Hän kertoi amerikkalaisille halustaan tuhota Amelia Islandille majoittuneet espanjalaiset, mutta hänen suureksi pettymyksekseen amerikkalaiset kieltäytyivät tarjotusta avusta.

Bowlegs jäi siis nuolemaan näppejään ja häpesi syvästi, kun ei päässyt toteuttavaan isukin viimeistä toivomusta. Saari kylläkin luovutettiin amerikkalaisille, mutta luovutus tapahtui ilman sen suurempia rettelöitä. Kaiken lisäksi muut seminolet eivät vihanneet espanjalaisia samoin kuin Bowlegs ja tämän edesmennyt isä. Suurin osa seminoleista nimittäin pelkäsi paljon enemmän sitä, että amerikkalaiset valtaisivat koko Floridan.
Haukka

T Tienpää
Viestit: 676
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: William Bartram ja Travels

Viesti Kirjoittaja T Tienpää » Ke 02.11.2016 15:46

Hankin kirjan Bartramista joskus alkuvuonna, piti käyttää referaattina edelliseen Kajo'n artikkeliini, mutta aika jäi hieman kesken ja kirja lukematta sekä päätymättä lähdeluetteloon:
https://books.google.fi/books?id=26s5vV ... am&f=false
Kuva

Bartramien aikalaisia oli myös Pehr Kalm joka kirjoitti oman Travelsinsa P-Amerikan tourneeltaan ja toi edelleen sijoillaan kasvavia Amerikan kasveja Turkuun:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pehr_Kalm

Kalm oli tuossa lähellä sijaitsevan Maarian keskiaikaisen kirkon/seurakunnan kirkkoherra ja asusteli kirkon vieressä olevassa pappilassa (taisipa olla hiljattain myynnissä pappila, kuten nykyään on muotia myydä kaikki mistä jotain irtoaa). Olenpa muinoin seurakuntaan vielä kuuluessani päässyt samaisessa kirkossa ripiltä ja joutunut naimisiinkin, lisäksi tyttäreni on kastettu kyseseisessä kirkossa.

Botanistien Amerikan seikkailut kiinnostavat itseäni siinä määrin, että luettua on tullut mm. traagisesti nuorena menehtyneen David Douglasin vaelluksista. Douglas-kuusi on nimetty tämän aikansa lupaavimman kasvitieteilijän mukaan. Nisbet on kirjoittanut kaksi kirjaa Douglasista, kuvan opus tullut luettua ja aika hyväksi todettua, mukaan toinen hyvä teos The Natural World of Lewis and Clark:


KuvaKuva

Ja hieman laajemmin tunnettu mutta lähinnä etelä-Amerikan matkoistaan tuttu luonnontieteilijä ja kosmologi kuuluu sarjaa loistavat biograafit:

https://www.amazon.com/Invention-Nature ... 215&sr=1-1
Kuva

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: William Bartram ja Travels

Viesti Kirjoittaja Haukka » To 03.11.2016 16:10

Kuva

Tuota Tienpään mainitsemaa kirjaa pääsi siksi hyvin selaamaan netissä, että pääsi ihastelemaan sen sivuilla olevia kukkia ja muita kasveja. Jos herrojen Lewis ja Clark intiaanidiplomatia ei mennytkään ihan putkeen, niin tieteellisessä mielessä tutkimusmatka oli selvä menestys. Lähes parisataa ennestään tuntematonta kasvia ja koko joukko outoja eläinlajeja. Ei huono saavutus ollenkaan.
Eivät taida pesiä Suomessa nämä kyseisten herrojen mukaan nimetyt tiput, mutta laitetaan näytille. Lewis Woodpecker kuuluu tietenkin tikkojen heimoon ja Clarkin Nutscracker puolestaan hakkilintuihin. :


KuvaKuva
Haukka

T Tienpää
Viestit: 676
Liittynyt: To 25.08.2016 15:22

Re: William Bartram ja Travels

Viesti Kirjoittaja T Tienpää » Pe 04.11.2016 20:18

Daltonin kirja on mukava katsella ja lukea, sama määritelmä pätee aika moneen muuhunkin menneiden aikojen tutkimusmatkailijoita Amerikassa käsittelevään teokseen. Luonnontieteilijät ovat nousseet omiksi suosikeiksi, mutta tieteen historia laajemminkin kelpaa. Binnema mm. oli ihan ok:

https://books.google.fi/books?id=xqA9Aw ... navlinks_s

Kuva

Vastaa Viestiin