Mistä sinä olet kiinnostunut/intohimosi tässä harrastuksessa

Kaikki muut aiheet
Vastaa Viestiin
Dakota
Viestit: 644
Liittynyt: Ke 07.03.2007 19:17

Mistä sinä olet kiinnostunut/intohimosi tässä harrastuksessa

Viesti Kirjoittaja Dakota » Ti 19.06.2007 20:21

Mistä kaikki lähtikään aikoinaan? Mistä olet eniten innoissasi ja mitä tutkit muuten vain? Mitä kaikkea duunaat harrastuksen sisällä?
Näistä oli jonkin verran leirillä puhetta joidenkin kanssa, mutta ei kaikkien.. Jospa sitä tutustuisi jengiin paremmin kun tietää hieman taustoja kun kasvotkin sai nimimerkeille..
-D-
Takunl iciyunga wacin
Northern Cree
http://www.youtube.com/watch?v=5mQ9AFPKMn0
"ma wee bonnie lassie" XD

Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras » Ti 19.06.2007 21:56

Kaikki lähti aikoinaan siitä kun joskus ala-asteen loppupuolella tuli luettua Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla ja Tuntematon sotilas. Sen jälkeen alkoi uppoamaan kaikelainen WW 1 ja 2 kirjallisuus ja yläasteikäisenä keräilin kaikkea noihin sotiin liittyvää tietoa ja tavaraa. Siitä sitten lukion aikana tuli laajennettua antiikin, Bysantin ja Euroopan keskiajan (sota) historiaan. Tässä vaiheessa aloin haaveilla jo tekeväni jotain fyysisestikin pelkän lueskelun ja tavaroiden hypistelyn lisäksi, eli keskiaikaiset taistelulajit alkoivat kiinnostaa ja löysin pitkämiekkailun.

Vuoden 2004 kesänä päätin (en muista enää miksi, sillä en ole koskaan ollut mikään prinsessa) kokeilla pysyisikö neula kädessä ja ompelin viktoriaanisen puvun. Sitä varten tekemäni taustatyö jätti tiedonnälän ja löysin uuden intohimon sotahistorian rinnalle, eli pukuhistorian. 2005 aloin ommella lisää ja sillä tiellä ollaan. Tällä hetkellä olen pukurintamalla keskittynyt länsimaiseen pukuhistoriaan 1500-luvulta 1900-luvun alkuun ja koitan tutkimisen ohella ommella asukokonaisuuksia niin lähelle alkuperäisiä menetelmiä ja vastaavia materiaaleja käyttäen kuin nykyaikana on mahdollista. Koitan myös tehdä asukokonaisuudet itse kengistä ja sukista pukuun ja pitseihin asti.

Historianelävoittämiseen minulla on vähän ristiriitainen suhde. Se olisi hienoa sillä tasolla josta haaveilen, mutta joka olisi itsellenikin täysin mahdotonta saavuttaa. Lähes kaikki Suomen tapahtumat ovat ulkoilmatapahtumia ja vaikka ne olisivatkin sisätapahtumia, nykyaikaiset ihmiset eivät ole tottuneet väistämään laahuksia, joten niitä pukuja joiden tekemiseen olen oikeasti käyttänyt aikaa ja rahaa en koskaan pue mihinkään tapahtumaan. Ompelen vain siitä ilosta, että saan aikaiseksi vastaavanlaisia vaatteita joita esiäidit ovat pitäneet. Lainatakseni Simoa eräästä toisesta viestiketjusta: "Tällainen "historian elävöittäminen" saa helposti uskonnon omaisia piirteitä, missä kiinnitetään valtavasti huomiota joihinkin pieniin yksityiskohtiin, mutta samalla jätetään vaille huomiota paljon keskeisemmät yksityiskohdat. Esim. koneella ommellut kangastipit, arvomerkit joita ei ole ansaittu, sukupuoliroolien puute, jne. loputtomasti." Minä olen juuri tuollainen yksityiskohtanysvääjä. Jokin lanka ei käy kun se on kolmesäikeinen kun pitäisi olla kaksisäikeinen. Sen lisäksi minua häiritsee historianelävöittämistapahtumissa juuri se sukupuoliroolien puute, kaljapullot ja kaikki vastaava. Joten ehkäpä on hyvä, etten ole intohimoinen elävöittäjä. Saattaisin olla, ainakin salaa omassa hiljaisuudessani, aikamoinen tyranni.

Historiatapahtumissa on kuitenkin kiva käydä. Kunhan ei pue parhaimpia päälle jotta ei tarvitse pelätä niiden puolesta ja tapahtuman ottaa ihan vain hauskana kavereiden tapaamisena, tanssimisena ja samanhenkisten kanssa jutteluna. Silloin ei häiritse edes ne kaljapullot ja sukupuoliroolit. Ja tokihan sitä mieluusti hieman koittaisi johonkin rooliin eläytyä. Old Frontier Companyn kauppa-asema ja muut "leiriammatit" ovat olleet suuri kehitysaskel.

Merja (Goldiena ja Augustintyttärenäkin tunnettu)

Simo Hankaniemi
Viestit: 957
Liittynyt: Pe 09.03.2007 05:43

Viesti Kirjoittaja Simo Hankaniemi » Ma 25.06.2007 22:42

Minulla homma alkoi siitä, kun sain kolmevuotiaana äidinäidiltäni lahjaksi Maija Karman kuvittaman "Kultaisen aapisen" vuodelta 1960. Siinä on sivulla 4 kirjaimen I kohdalla pieni runo: "Intiaani punainen, jälkiä etsii hiipien." Mukana on kuva, missä jousin ja nuolin aseistettu intiaani seuraa saappaanjälkiä. Muistan vieläkin hämärästi, että tuo kuva teki minuun vaikutuksen jostain syystä. Samalla sivulla on myös kirjain N ja runo: "Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan". Tämä jälkimmäinen ei tehnyt mitään vaikutusta. Tässä olikin ensimmäinen antropologian oppituntini.

Nelivuotiaana kyhäsin ensimmäisen jouseni syreenipensaan vesasta ja kuminauhasta. Tein sen nähtyäni isompien poikien ammuskelevan jousilla. Samoihin aikoihin alkoi erilaisten majojen rakentelu takapihan villiintyneeseen puutarhaan. Halusin pian myös metsiin ja äidillä oli hommaa etsiä minut sieltä, sillä eksyin tietysti joka kerta.

Kahdeksanvuotiaana aloin hakea intiaanitietoutta tietosanakirjoista ja osan A kohdalla törmäsin sanaan "apassi". Siinä oli täysin pielessä oleva kuvaus chiricahua-apachien historiasta ja kulttuurista 1800-luvun lopulla. Mukana oli myös Geronimon valokuva noin vuoden 1890 tienoilta. Geronimon naamaa tuijottelin pitkään ja olin heti fani.

Noin 13-vuotiaana olin kriisissä, sillä kuvittelin joutuvani piankin lopettamaan keskeisimmät kiinnostukseni ja ryhtymään tavikseksi. Näin ainakin vanhemmat selittivät lakkaamatta. Kriisi meni ohi 1975, kun tapasin kouvolalaisen alan gurun ja huomasin, että tulevaisuus olikin edessä eikä takana. Siitä eteenpäin kaikki oli selvää, ainakin melkein.

Robert Sixcones
Viestit: 252
Liittynyt: Pe 09.03.2007 08:05
Paikkakunta: nord du Québec,

Viesti Kirjoittaja Robert Sixcones » Ti 26.06.2007 07:03

Hopeanuoli lehti 1980 ja vuonna 1984 tapasin joukon josta moni poistunut mutta josta moni vielä mukana tällä tiellä mutkaisella mutta tapahtumarikkaalla.
Ps. Simo! Mullekin aikoinaan yritettiin toitotta kovin jotta lopeta tuo typerä intiaani harrastus ja aloita joku kunnon harrastus. Häh siitäs saitte tavikset.
TT
member of F.E.W.S.
Hot Damn
Je Vois Tout
Don't go away mad! Just go away!
Robert Sixcornet
Karhu
Wilawane
Blackhand
BlackArse
Uncle Rhinestone
http://cows-finland.org/kuvagalleria/in ... ?cat=10004

Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras » Ti 26.06.2007 08:03

OT, mutta kuitenkin. Itse en ole onneksi koskaan tavannut yhtään tavista vaikka uskoin vakaasti heidän olemassaoloonsa joskus ylpeänä teinityttönä.
Kun vaan antaa toiselle mahdollisuuden, niin saa tietää tämän maksavan tuhansia niistä muutamista Aku-Ankoista jotka hänen kokoelmistaan puuttuu tai katselevan vuosia vanhoja Salattujen Elämien jaksoja videolta aina kotona ollessaan yhä uudestaan ja uudestaan.

Merja

Simo Hankaniemi
Viestit: 957
Liittynyt: Pe 09.03.2007 05:43

Viesti Kirjoittaja Simo Hankaniemi » Ke 27.06.2007 00:20

Näinhän se on, Merja, mutta asiat olivat Suomessa hieman toisin 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Jokainen työmies näytti samanlaiselta kuin jokin toinen työmies. Jokaisella pikkuvirkamiehelläkin oli aina puku päällä ja ne kaikki puhuivat mustavalkoisessa televisiossa kömpelösti kirjakieltä. TV:n lähes ainoa sarjafilmi oli Peyton Place. Suomen ainoa neekeri oli Joseph Owindi, joka kirjoitti kokemuksistaan kirjan. Aira Samulinille sanottiin 1969, että hän on liian vanha käyttämään minihametta. Koulussa opeteltiin ulkoa virsien sanoja.

Olin muutamia vuosia sitten Naantalin korjaustelakalla ja satuin seuraamaan aamulla töihin tulevien duunarien ohimarssia. Yllätyin tyyppien yksilöllisyydestä. Hiusmuotoja ja -muoteja oli joka lähtöön, oli myös tatuointeja, korvakoruja, kaulakoruja, lävistyksiä. En muista, oliko jollain ehkä meikkiäkin. Ja sitten oli myös aivan perinteisiä "60-lukulaisia" duunareita. Ja mikä ihmeellisintä, nämä kaikki yksilölliset tyypit näyttivät tulevan aivan hyvin juttuun keskenään ilman mitään ...uilua.

Nykyään tuntuu kuuluvan asiaan, että miltei jokainen on erilainen nuori ja pyrkii erottumaan muista kummallisilla puuhillaan. Ja "erilainen nuoruus" jatkuu hautaan saakka. Aira Samulinkin käyttää edelleen minihametta. Entisaikaan erottuminen oli lähes sama asia kuin sosiaalinen kuolemantuomio. Meidän koulussamme oli esim. vuoden 1970 tienoilla eräs tyttö, jota sanottiin Hulluksi-Maijaksi. Syitä nimeen oli kaksi: kympin keskiarvo ja hän oli ainoa, joka värjäsi hiuksiaan.

Suomessa ja muuallakin oli varsin raju kulttuurinen muutos suunnilleen 1966 - 1975. Irtiotto perinteistä edellytti aika raakaa luonnetta, geronimo-asennetta. Nykyisin ei ole esim. samanlaista ristiriitaa sukupolvien välillä. Minäkin olen kehottanut poikaa ja hänen kavereitaan "olemaan radikaalimpia", mutta jätkät vain naureskelevat.

Merja

Viesti Kirjoittaja Merja » Ke 27.06.2007 06:38

Nykyäänhän erikoisuudentavoittelu on jo melkein pakollista ja ainut tapa poiketa on näyttää päällepäin aivan tavalliselta ja olla pitämättä meteliä itsestään. Ajat ovat varmasti erilaiset.

Lähinnä tarkoitinkin sitä, että jokainen päällepäin "tylsältä normityypiltä" vaikuttanut henkilö johon olen saanut kunnian tutustua, on lopulta paljastunut mitä erikoisemmiksi tapaukseksi outoine harrastuksineen. Toiset vain pitävät enemmän meteliä itsestään kuin toiset ja jotkut harrastukset tai mielenkiinnon kohteet näkyvät päällepäin paremmin kuin toiset. Tai sitten olen jostain syystä läpi elämäni eksynyt vain outoon seuraan.

Robert Sixcones
Viestit: 252
Liittynyt: Pe 09.03.2007 08:05
Paikkakunta: nord du Québec,

Viesti Kirjoittaja Robert Sixcones » Ke 27.06.2007 07:52

Niin no toi erikoisuudentavottelu on kyllä enempi nykypäivänä normi kuin poikkeus. Eli se tavis on erikoinen kaiketi.
Itse muistan kuin näin esim. ekat tribaali tatskat joskus 90 alkupuoliskolla ja ei aikaakaan kun niitä oli joka toisella.
Toi mitä Simo sano noista telakka tyypeistä niin itse muistan joskus noin 90 kun tukka oli taasen kasvanut pitkäksi ja rupesin puusepän verstaalla käyttämään ponnaria käytännön syistä ja olihan mulla sillon korviksetkin. Kyllä sitä ihmeteltiin. Ehkä se oli silloin niin erikoista.
Ajat ovat hyvinkin erilaiset verraten omaa teini ikää ja katsellen nykypäivän menoa. Teknologia ja sen tuomat edut kuten kännykät ja tietokoneet vaikuttavat nuorisoon sehän on selvä. Kun itse olin 15v niin kirjoteltiin ahkerasti kirjeitä kaveriporukan kanssa. Nyt tekstiviestejä. Tohon mitä omassa vietissä sanoin taviksista (tapahtui 1985) viittasi 2 henkilöön joista en todellakaan olisi uskonut olevan niin ''normeja'' kun molemmat ovat hyvin taiteellisia persoonia mutta kaikissa on omat mutkansa loppujen lopuksi.
TT
member of F.E.W.S.
Hot Damn
Je Vois Tout
Don't go away mad! Just go away!
Robert Sixcornet
Karhu
Wilawane
Blackhand
BlackArse
Uncle Rhinestone
http://cows-finland.org/kuvagalleria/in ... ?cat=10004

Wequashim
Viestit: 463
Liittynyt: Ke 07.03.2007 20:49

Viesti Kirjoittaja Wequashim » Ke 27.06.2007 11:17

Hopeanuoli-lehti minullakin oli merkittävin yksittäinen innostuksen nostattaja. En muista mikä oli lehden ensimmäinen lukemani irtonumero, mutta toinen oli Kuunsäde Puolustautuu. Lehdestä sitten tuli keräilykohde Top 1. Kuunsäde oli upea fiktiivinen intiaanihahmo, jonka vaikutusta alitajuntaan ei missään vaiheessa tule vähätellä.
Lehden artikkeleista keräsin ensimmäiset tiedot intiaaneista ja historiaa elin uudestaan leikkiessäni pienillä muoviukoilla havainnollistaen Sand Creekin, Fettermannin ja ennen kaikkea Little Big Hornin taistelut.
Televisioviihteen puolella muistan hämärästi pätkiä Tv-sarjoista Kun Länsi oli Nuori ja Villiin Länteen. Mahtava ensielämys oli televisiossa esitetty Samuell Fullerin elokuva Viimeinen Laukaus vuonna –79 tai. –80. Pian esitettiin myös ”klassikot” Mies Hevosena ja Pieni Suuri Mies.

Ensimmäiset periodkama tuotteet olivat jousta ja nuolta muistuttavat viritelmät. Nuolikotelo oli tehty taloupaperirullien pahviputkista. Lannevaate oli kaksi keinonahkan palaa farkkujen päällä. Leikkikoulussa väsättiin intiaanipäähineitä pahvista, mutta todellinen ahaa elämys oli kun kaverin kanssa löydettiin heinäpellolta fasaanin pesä täynnä sulkia, joten ei aikaakaan kun niistä väsättiin näyttävät päähineet ja muututtiin ute-sotureiksi.
Teini-ikä minullakin oli hiljaiseloa. Tuolloin taisin ostaa Ensimmäisen tietokirjan, M. Henriksonin Alkuperäiset Amerikkalaiset. Siitä varmaan tiedonjano kasvoi ja Akateemisen kautta tuli kirjoja aika paljon tilattua. Vakavammanpuoleinen kamanteko alkoi vasta v.1994 kun aloin tutustua alan hämäräpiireihin eikä ole vielä tarvinnut katua.

Wequashim
Viestit: 463
Liittynyt: Ke 07.03.2007 20:49

Viesti Kirjoittaja Wequashim » Ke 27.06.2007 11:24

Robert Sixcones kirjoitti: Toi mitä Simo sano noista telakka tyypeistä niin itse muistan joskus noin 90 kun tukka oli taasen kasvanut pitkäksi ja rupesin puusepän verstaalla käyttämään ponnaria käytännön syistä ja olihan mulla sillon korviksetkin. Kyllä sitä ihmeteltiin. Ehkä se oli silloin niin erikoista.
Sama mielikuva mullakin miten 90-luvulla vielä suhtauduttiin pitkätukkajätkiin ja korviksiin. Työnantajakin sanoi minulle hakiessani oppisopimuspaikkaa etteivät tykkää sellaisista. Silloin vielä pystyi ärsyttämään ihmisiä ulkoisella hapituksellaan helpommin.

mappe
Viestit: 31
Liittynyt: La 24.03.2007 21:16
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja mappe » Su 01.07.2007 12:24

Mistäkö olen kiinnostunut? Ihmisistä.

Lady E
Viestit: 190
Liittynyt: Pe 09.03.2007 18:19

Viesti Kirjoittaja Lady E » Pe 27.07.2007 19:04

Moi!

En aloita kaikkien harrastuksieni alusta, vaan nyt uusimmasta. Eli kiinnostuksesta intiaanikulttuuriin jne. Tai oikeastaan pukuhistorian harrastuksen kautta kaikenlainen näpertäminen kiinnostaa. Ja niinpä Läykän leirissä innostuin ompelemaan pari calicomekkoa ja moksut mulla oli jo ennenstään. Ja helteellä toi onkin hyvä asu.

Ja leirissä istuskellessani tiipiissä vieraana ihastuin lopullisesti rentoon menoon. Myöskin poikien vetämä inkkarilaulu oli makeeta ja siihenkin olisi mukava osallistua omien taitojen puitteissa.

Niinpä lainasin suuren intiaanikirjan saadakseni jotain käsitystä intiaaneista näin ensi alkuun. Ja sitten tutkailen nettiä, mitä sieltä nyt sattuu löytämään. Mutta ensisijaisesti varusteiden askartelu olisi se pääasia, jota haluan tehdä, ja mielellään jonkun kanssa.

Leirien kautta kun tutustuu uusiin ihmisiin, niin sieltä tulee eteen aina kaikenlaisia kivoja harrastus ideoita, kuten vaikka old time-musiikin soittaminen, joka tänä vuonna on ollut oma hittinsä ainakin mulla.

Moikka!

Aspen Lappalainen
Viestit: 25
Liittynyt: Ti 13.09.2005 21:13
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Aspen Lappalainen » Pe 26.10.2007 08:14

Sulkien perässä kävin taas juoksentelemassa yli kolmen kilometrin korkeudella. Yksi maakotkan ensimmäisen sulkasadon värikäs siipisulka löytyi...

Vastaa Viestiin