Lännenratsastuksen "hihhulipuoli"

Lännenratsastusta koskeva keskustelu
Vastaa Viestiin
Henkinen puoli

Lännenratsastuksen "hihhulipuoli"

Viesti Kirjoittaja Henkinen puoli » To 03.01.2008 14:38

Onko kukaan muu törmännyt lännenratsastuksen piirissä yliluonnollisiin asioihin... puilla on henki, ne voivat kertoa asioita, OIKEA telepatia hevosen ja ihmisen välillä on mahdollista, tallissa asuu tallitonttu ja muita henkiä. Pelottavia asioita ihmiselle, jolla ei ole aikaisempaa kokemusta kyseisistä asioista ja joka muutenkaan ei oikein tahdo uskoa yliluonnolliseen.., Tälläiseen törmäsin ollessani eräällä kurssilla. Asioista puhuttiin kuin maitokaupassa käynnistä. Ihoni oli kananlihalla koko ahdistavan viikonlopun. Typeränä hymyillen otin kaiken vastaan. Olisi pitänyt ymmärtää hypätä autoon ja lähteä pois koko paikasta, mutta olin tyypillinen suomalainen.. Silloin ajattelin, että minä pysyn kaukana lännenratsastuksesta, mutta asia asiana tuntuu todella mielenkiintoiselta, joten aivan ei ole luopunut toivosta tutustua siihen ilman henkimaalimaa.
Ymmärrän toki, että herkkä ihminen pystyy aistimaan asioita paremmin kuin joku toinen, mutta siitä ei enää ollut kyse, vaan henkimaailma ja pahat/hyvät henget olivat todella läsnä...

Mad Dog Reno
Viestit: 138
Liittynyt: Pe 02.09.2005 20:14
Paikkakunta: HardWood Ranch in Birdland (Kalvolan Lintumaa)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Mad Dog Reno » To 03.01.2008 16:18

Niin SUOMESSA saavat joskus nämä harrastukset mitä "ihmeellisimpiä" mausteita! :shock:

Eipä tuo lännenratsastus mitään telepatiaa tarvinne vaan kykyä oppia "lukemaan" ja ymmärtämään hevostaan sekä ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja malttia! :shock:

Hiljaa hyvä tulee.... :wink:
With best regards: Mad Dog Reno

Vieras

Viesti Kirjoittaja Vieras » To 03.01.2008 22:48

Taidan tietää, kenen luona olet ollut kurssilla. Yleisesti ottaen lännenratsastuksen parissa touhuavat ihmiset ovat ihan tavallisia matti meikäläisiä, ja lännenratsastuskin on vain yksi osa-alue ratsastyksen lajeissa ilman sen kummempaa henkimaailmaa. Hyvin monipuolinen sellainen, eli jatka ihmeessä tutustumista lajiin! :)

Simo Hankaniemi
Viestit: 957
Liittynyt: Pe 09.03.2007 05:43

Viesti Kirjoittaja Simo Hankaniemi » Su 14.02.2010 03:56

Eipä tuo ollut erityisen yllättävää. Jotain 80% ihmisistä ilmoittaa uskovansa yliluonnollisiin juttuihin. Ja kuuluu yliluonnolliseen organisaatioon.

Vastaa Viestiin