Buffalo soldiers

Historiaan ja historianharrastukseen liittyvä keskustelu
Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Pe 08.02.2008 20:16

mahpiya kirjoitti:Yhtä tarunomaiselta (omasta mielestäni) kuulostaa se että Sitting Bull olis tullut paikalle kun Dormania ns. vietiin ja kehoittanut muita jättämään hänet rauhaan ja jopa juottanut häntä. Mikä olisi ollut motiivi tähän, kaksi soturia taistelu kentällä taistelussa, vaikkakin he tunsivat toisensa. Saattoi ollakin näin, mene ja tiedä, siltikin mielestäni Sitting Bull oli ennenkaikkea lakota-soturi ja tuskin näki vaivaa petturin takia. Muita mielipiteitä?
Paha mennä sanomaan, mutta muistaakseni Stanley Vestal (saatta mennä väärin) kirjoitti siitä ensimmäisenä. Herralla on kyllä ansionsa, mutta uskon, että kyseessä on puhdas fiktio. Muistini mukaan (luin noin 60 kirjaa ja helvetisti lehtiartikkeleita, sähköpostikeskusteluja aika kovien ukkojen kanssa ((minä en kuulu tuohon kovaan ryhmään)) tutkijat laidasta laitaan pitävät tätä SB -stooria hyvänä tarinana, jolla ei ole pohjaa todellisuuden kanssa. MUTTA jostakin tämäkin tarina on saanut alkunsa. Miksei todellisesta tapahtumasta. Ainakin se on helkkarin särmikäs stoori.

Jari
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Pe 08.02.2008 20:51

Vuonna 1859 viimeinen orjalaiva saapui lastissaan Alabamaan,
Yhdysvalloissa. Niin ikään samana vuonna John Brown (orjuuden
vastustaja) vedettiin narun jatkoksi.

Myös vuonna 1859 Clara Brown –niminen mustanainen, joka oli juuri
saanut ostettua itselleen vapauden, matkasi vankkurikaravaanissa yli
tasankojen kohti Denveriä. Clara oli juuri täyttänyt 59 –vuotta.
Clara Brow oli vuosia aikaisemmin nähnyt kuinka hänen entinen
isäntänsä oli myynyt hänen miehensä sekä lapsensa toiselle
omistajalle. Nyt hän matkasi kohti Denveriä tavoitteenaan löytää
kadonneet perheenjäsenensä. Kahdeksan viikkoa myöhemmin vaunut
pysähtyivät länsi Denveriin. Siellä Clara avusti Metodisti pappeja
perustamaan alueelle ensimmäisen pyhäkoulun. Sieltä hänen matkansa
jatkui Central Cityyn, josta Clara toivoi löytävänsä töitä, jotta
saisi kerätyksi rahaa tarpeeksi ja ostaa perheensä vapaaksi, sitten
kun löytäisi heidät. Clara avasi Central Cityssä pesulan, toimi
sairaanhoitajana sekä organisoi kaupunkiin ensimmäisen pyhäkoulun.
Hän ei kieltäytynyt auttamasta ketään, joka oli avun tarpeessa ja
ansaitsi lopulta auttavaisuudellaan tuhansia dollareita,
sijoittamalla mm. kaivostoimintaan. Sisällissodan päätyttyä hän
turhaan koetti etsiä perhettään. Clara löysi kuitenkin 34 muuta
sukulaistaan, jotka hän osti vapaaksi ja kuljetti preerian halki
Denveriin. Clara Brown organisoi vuosien saatossa useita
vankkurikaravaaneja, joilla hän kuljetti vapauteen päässeitä
afroamerikkalaisia uuteen alkuun lännessä. Juuri ennen kuolemaansa
Clara Brown löysi yhden tyttäristään.

Jari
PS. Jos tää on jo kertaalleen käsitelty, johtuu se pelkästään siitä yksinkertaisesta syystä, että on tullut vedettyä aika tanakka lasti Kurkoa korkusta alas tänään. Alkaa maistua enemmän ja enemmän simalta, joten siirynkin astetta parempien rinksujen pariin!
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Pe 08.02.2008 22:17

"Then my mama smile an'say, Aw'right, little black boy: Now you
learned to be a nigger, an' you maybe get 'long aw'right in this
world." – John Henry

"Sisällissodan jälkeen mustille luvattiin 40 eekkeriä maata ja
muuli. Heille kerrottiin, että mies tulisi junalla Washingtonista,
mukanaan kaikki heille kuuluvat paperit. Tuolloin oli paljon
ihmisiä, jotka odottivat junaa Washingtonista. On vieläkin ihmisiä,
jotka odottavat". –Gil Scott-Heron


Amerikan länteen on aina liitetty sanavapaus ja mahdollisuus, mutta
kovin harvoin puhutaan afroamerikkalaisten historiasta kun puhutaan
suurista tasangoista.
Kun Etelä murtui sisällissodan myötä ja väkivalta siellä sai uudet
mittasuhteet, afroamerikkalaiset tarttuivat tilaisuuteen ja
aloittivat joukkomuuton länteen. Siitä ei tullut heidän luvattu
maansa, mutta se antoi heille paremmat mahdollisuudet, kuin
jäädä "kotiin", Etelään. Mustat amerikkalaiset saapuivat länteen
vankkureilla, kuten ketkä tahansa muutkin uudisasukkaat. He
perustivat omavaraisia "mustienkaupunginosia" työskennellen
jokaisella ammatinsaralla, partureista opettajiin, aina lääkäreistä
kaupunkien lainsäätäjiin. Suurin yhteinen muuttoliike länteen
tapahtui vuonna 1879. Tämä "Exodus", kuten he sitä itse kutsuivat
keräsi matkaan kohti Kansasia tuhansia mustia, jotka olivat
lähteneet etupäässä Kentuckystä, Tennesseestä, Louisianasta ja
Teksasista. Yli 6000 Etelän mustaa saapui vuonna 1879 Kansasiin. Ja
seuraavana vuonna 20,000. Jotkut heistä olivat kulkeneet koko
taipaleen jaloin! Vuonna 1890 lännessä asui noin 520,000
afroamerikkalaista ja vaikka monet heistä elivät tuolloin
köyhyydessä, heidän elintasonsa oli parempi kuin jos he olisivat
jääneet Etelään.
Benjamin "Pap" Singleton, joka organisoi muuttoliikettä Kansasiin,
väitti, että hän oli aikaansaanut koko muuttoliikkeen.
Kolmasosa Kansasiin saapuneista mustista päätyi farmareiksi.
Louisianasta kotoisin oleva entinen orja, John Lewis, joka oli yksi
Kansasiin saapuneista mustista muisteli myöhemmin: "Katsoin tuota
vapaana lainehtivaa ruohotasankoa, sitten minä katsoin taivaalle ja
kuiskasin sille, kuinka kaunis ja vapaa se oli. Katsoin omaan
sydämeeni ja sanoin itselleni miksen ole saanut olla vapaa tätä
ennen."

Jari
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Pe 08.02.2008 22:31

Elämä rajaseudulla oli vaarallista, kunnes uudisasukkaat lopulta
täyttivät tuon avaran maan ja laki sinne saapui heidän mukanaan.
Armeija ja sheriffit tekivät parhaansa pitääkseen rauhaa
yllärajaseudulla.
Vuonna 1890 kun rajaseutu lopulta oli asutettu, Teksasissa ja
Oklahomassa asui puolimiljoonaa afroamerikkalaista. He olivat
selvinneet "laittomista vuosista". Tuohon aikaan Teksasissa oli
sanonta: "Jos haluat tulla kuuluisaksi täällä, tapa joku." Vuonna
1877 Teksasissa oli noin 5000 etsintäkuulutettua rikollista, niin
mustia kuin valkoisiakin. Verisiä yhteenottoja käytiin kaduilla,
kuin kapakoissakin Dodge Citystä Abileneen. Ensimmäinen mies, joka
ammuttiin Dodgessa, oli musta lehmipoika nimeltä Tex. Silminnäkijän
kertoman mukaan pyssytappelu oli käyty kahden valkoisen miehen
kesken, mutta viaton sivustakatsoja Tex sai luodin nahkaansa. Myös
ensimmäinen mies, joka heitettiin Abilenen uutuutta hohtavaan,
kivestä rakennettuun selliin, oli viaton –ja musta. Työporukka,
johon mies kuului oli raivostunut hänen pidätyksestään ja aloitti
villin ammuskelun kaupungissa. Tämä oli kaupungin ensimmäinen
vankilapako, jossa kaverit auttoivat vangin ulos sellistä.

Boley, Oklahomassa oli yksi niistä kaupungeista, jossa asui
ainoastaan mustia. Vaikka kaupunki oli rajussa maineessa, historia
tietää, että rauha siellä vallitsi paremmin kuin muualla
Oklahomassa. Valkoinen hevosvaras ampui kerran kaupungin mustan
marshallin. Tämä lainvalvoja, jonka nimi oli Dick Shafer, ampui
kuitenkin vielä pudotessaan ratsunsa selästä lainsuojatonta.
Molemmat miehet kuolivat. Boleyhin valittiin heti uusi musta
lainvalvoja, sillä kaupunkilaiset uskoivat, että musta sheriffi
pitäisi paremmin huolta heistä kuin valkoiset. Seuraavan kahden
vuoden aikana uusi marshal ei joutunut ampumaan kertaakaan, eikä
tehdä ainoatakaan pidätystä. Rauha hallitsi Boleytä.

Britton Johnson, musta lehmipoika Teksasista, oli paikallinen
legenda jo omalla ajallaan. Hänen on kerrottu olleen yksi Teksasin
parhaista luodikon käsittelijöistä sisällissodan jälkeisenä aikana.
Vuonna 1864 comanchet ja kiowat tekivät hyökkäyksen alueelle jossa
Johnson perheineen asui. Intiaanit surmasivat perheen vastasyntyneen
lapsen, veivät mukanaan Brittonin vaimon ja kolme muuta heidän
lapsistaan ja joitakin valkoisia uudisasukkaita. Johnson suunnitteli
vapauttavansa perheensä menemällä intiaanien leiriin värvätäkseen
sotureita ratsuväkeen, tai vaihtoehtoisesti tekemään kauppoja
hevosista intiaanien kanssa. Yön aikana hän onnistui vapauttaa
perheensä ja joitakin valkoisia vankeja, jonka jälkeen he pakenivat.
Lopulta vaikeudet kuitenkin intiaanien kanssa johtivat Britton
Johnsonin kuolemaan.
Vuonna 1871 Johnson ja kolme muuta mustaa karjapaimenta joutuivat 25
kiowa –soturin yllättämiksi Teksasin tasangoilla.( intiaanit
kuuluivat samaan heimoon joiden kynsistä Johnson oli vuosia
aikaisemmin pelastanut perheensä) Karjapaimenet ampuivat omat
hevosensa suojikseen ja valmistautuivat epätoivoiseen taisteluun.
Kun miehet Johnsonin ympäriltä yksi toisensa jälkeen kuolivat,
tulitauon aikana hän latasi kaikki aseet ja valmistui kohtaamaan
kuolemansa. Kiowat eivät säästäneet häntä. Britton Johnson
löydettiin myöhemmin auki leikattuna.

Jari
Jari Teilas

Wequashim
Viestit: 463
Liittynyt: Ke 07.03.2007 20:49

Viesti Kirjoittaja Wequashim » La 09.02.2008 20:17

shamaani kirjoitti: En kyllä maininnut intiaanien vaan valkoisten sotilaiden halveksivan mustia aseveljiään. Halveksunta ja harkittu loukkaus ovat eri asioita.
En saanut sellaista kuvaa ensimmäisestä viestistä, mutta hyvä kun täsmensit asiaa.
Mitä taas tulee kaakkoisiin intiaanikansoihin niin varmaan tiedät näiden itse pitäneen mustia orjia. Ei tuo nyt suoranaiselta kunnioitukselta omaan korvaan kalskahda. Veikkaan kuitenkin monien intiaanien pitäneen afroja enemmän ihmisinä mitä anglojen.
Tiedän heidän pitäneen mustia orjia, mutta ennen sitä myös intiaaniorjia, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa ja niiden merkitys heimojen talouteen ei ollut merkittävä.
Se tuskin tarkoitti sitä, että kaikki heimossa asuneet mustat tai puoliveriset olisivat olleet orjia. Mahdollisesti mustatkin omistivat orjia.
Yksi seminolien vittuuntumisen jenkkejä kohtiin oli se, että heidän olisi pitänyt luovuttaa valkoisilta, heidän luokseen karanneet orjat. Se olisi tarkoittanut monien seminolien "monikulttuuristen" perheiden hajoamista. Orjien asema oli siis hieman toinen, kuin jossain valkoisten suurtiloilla, missä viralliset seka-avioliitot eivät olleet kovin suuressa huudossa.
Kansanmurhana pidän ihmisten surmaamista rodun tai etnisen taustan perusteella. Amerikan pojat sitä nyt on harrastaneet Gnadenhuttenista Wounded Kneehen. Ja tuohon kategoriaan voi mielestäni laskea myös afrikkalaisten orjien pitämisen ja kohtelun...
Itse taas lasken siihen sellaiset toimenpiteet, jossa porukka suunnittelee ja toteuttaa ylintä johtoa myöten toisen ryhmän, etnisen tai vastaavan syyn takia, totaalista hävittämistä.
Mikäli joku väkivaltainen isku kostotoimenpiteenä menee hieman överiksi, niin sellaista en siihen laske.
Kansanmurhia löytyy kenties Yhdysvaltain alueelta anglojen toimesta parhaiten juuri Kaliforniasta, mutta siihenkin syyllistyivät enemmän tai vähemmän ominpäin toiminut siviiliväestö, kuin Yhdysvaltain hallitus t. sotilasviranomaiset.

mahpiya
Viestit: 592
Liittynyt: Ke 07.03.2007 21:48

Viesti Kirjoittaja mahpiya » La 09.02.2008 20:33

Itse taas lasken siihen sellaiset toimenpiteet, jossa porukka suunnittelee ja toteuttaa ylintä johtoa myöten toisen ryhmän, etnisen tai vastaavan syyn takia, totaalista hävittämistä.
Mikäli joku väkivaltainen isku kostotoimenpiteenä menee hieman överiksi, niin sellaista en siihen laske..
Miten tuo nyt sitten eroaa lopputuloksesta? Pitäisikö ajatella ennenkuin toimii vaiko sen jälkeen? " Ei pitanyt tappaa teistä kun osa, mutta kun tulitte tielle niin sitte..oma vika.?"

Wequashim
Viestit: 463
Liittynyt: Ke 07.03.2007 20:49

Viesti Kirjoittaja Wequashim » La 09.02.2008 20:46

mahpiya kirjoitti:
Itse taas lasken siihen sellaiset toimenpiteet, jossa porukka suunnittelee ja toteuttaa ylintä johtoa myöten toisen ryhmän, etnisen tai vastaavan syyn takia, totaalista hävittämistä.
Mikäli joku väkivaltainen isku kostotoimenpiteenä menee hieman överiksi, niin sellaista en siihen laske..
Miten tuo nyt sitten eroaa lopputuloksesta? Pitäisikö ajatella ennenkuin toimii vaiko sen jälkeen? " Ei pitanyt tappaa teistä kun osa, mutta kun tulitte tielle niin sitte..oma vika.?"
Eroaa mm. surmattavien suhteellisesta lukumäärästä. Juutalaisten kansanmurha toisessa maailmansodassa on nyt aika selvä, mutta en olisi kuullut puhuttavan tsekkoslovakialaisten kansanmurhasta, siitä huolimatta, että siellä eräässä kylässä surmattiin saksalaisten toimesta kaikki kylän miehet.

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » La 09.02.2008 21:33

William Loren Katz, mainiossa kirjassaan "The Black
West"(Documentary and Pictorial History) kirjoittaa, että
karjapaimenten joukossa työskenteli sisällissodan jälkeen
Chisholmin –reitillä noin 5000 mustaa karjapaimenta. Tavallisesti
karjaporukoissa, joissa työskenteli usein miten kahdeksan
karjamiestä, oli kaksi mustaa karjapaimenta. Jotkut heistä olivat
tulleet länteen orjina ja heitä oli ruoskittu ja polttomerkattu kuin
karjaa, kunnes he olivat saavuttaneet vapautensa. Jotkut taas olivat
tulleet vapautumisensa jälkeen etsiäkseen työtä lännestä, jossa
ammattitaidolle laskettiin suurempi arvo kuin ihonvärille. Jotkut
heistä elivät noudattaen lakia, toiset rikkoivat sitä. Useimmat
tietenkin, sekä valkoiset, että mustat, olivat tavallisia miehiä,
jotka käyttivät tavallisia keinoja ansaitakseen elantonsa. He
välttivät kaikin tavoin rikkomasta lakia ja heidän elämänsä oli
kovaa, pitkäveteistä ja usein yksinäistä. Ei mitään suurta
seikkailua.
Historioitsija Kenneth W. Porter mainitsi kerran, että mustat
karjapaimenet kärsivät syrjinnästä vähemmän kuin muut ammattiryhmät,
jotka siihen aikaan olivat vapaat niin mustille kuin valkoisillekin.
Useat valkoiset karjaparonit palkkasivat mustat karjapaimenet
tekemään tilansa rankimmat työt, ja vain jotkut heistä kohosivat
etumiehiksi tai "reissupomoiksi". Heitä ei kuitenkaan syrjitty
palkkauksessa. Riidat ja tappelut olivat melko harvinaisia mustien
ja valkoisten karjapaimenten välillä. Riitatilanteissa useimmiten
mustat lehmipojat "vetäytyivät askeleen taaemma" kuin käyttivät
nyrkkejään tai "kuudestilaukeavaansa", sillä he tiesivät hyvin, että
rajaseudulla valkoisen karjapaimenen voittaminen ei tiennyt heille
mitään hyvää.
Kapakoissa ja baareissa, jopa Teksasissa, mustat olivat
tervetulleita, kunhan pysyttelivät "heille" tarkoitetuilla puolilla.
MUTTA yksi ehdoton sääntö heille oli! He eivät missään nimessä
saaneet vierailla valkoisten prostituoitujen luona!!!

Jari
Jari Teilas

mahpiya
Viestit: 592
Liittynyt: Ke 07.03.2007 21:48

Viesti Kirjoittaja mahpiya » La 09.02.2008 21:35

Wequashim kirjoitti:
mahpiya kirjoitti:
Itse taas lasken siihen sellaiset toimenpiteet, jossa porukka suunnittelee ja toteuttaa ylintä johtoa myöten toisen ryhmän, etnisen tai vastaavan syyn takia, totaalista hävittämistä.
Mikäli joku väkivaltainen isku kostotoimenpiteenä menee hieman överiksi, niin sellaista en siihen laske..
Miten tuo nyt sitten eroaa lopputuloksesta? Pitäisikö ajatella ennenkuin toimii vaiko sen jälkeen? " Ei pitanyt tappaa teistä kun osa, mutta kun tulitte tielle niin sitte..oma vika.?"
Eroaa mm. surmattavien suhteellisesta lukumäärästä. Juutalaisten kansanmurha toisessa maailmansodassa on nyt aika selvä, mutta en olisi kuullut puhuttavan tsekkoslovakialaisten kansanmurhasta, siitä huolimatta, että siellä eräässä kylässä surmattiin saksalaisten toimesta kaikki kylän miehet.
Uhrien sukupuolinen jaoetteluko siis määrää onko kyseessä kansanmurhan tunnsmerkit vai mitä tarkoitat? Jos osa kumpaakim sukupuolta jää henkiin, niin tarina voi jatkua ja kaikki hyvin?

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » La 09.02.2008 21:59

Nat Love, Tennesseessä vuonna 1854 syntynyt orja, oli yksi monista
Etelän mustista, jotka löysivät mahdollisuutensa "ratsastaa
aallonharjalla", kun Etelän valkoinen herruus mureni sisällissodan
myötä.
Nat oli 15 –vuotias saapuessaan länteen, Dodge Cityyn. Kaupunki oli
tuolloin täynnä saluunoita, tanssihalleja, peliluolia...ja oikeastaan
kovin vähän siellä oli mitään muuta.
Love asusteli nuorille karjamiehille
tarkoitetuissa "poikamiesparakeissa", alueella, jossa mustat ja
valkoiset karjapaimenet saivat vapaasti asustaa. Siellä kulki
sanonta: " Niin kauan kun sinulla riittää rahaa olet tervetullut."
Enemmän kuin yhden sukupolven ajan Nat Love ajoi karjaa Teksasista
Kansasiin.
Vuonna 1907 ilmestyi hänen omaelämäkertansa seikkailuista
rajaseudulla.
Kirja luultavasti on vaikeampi sijoituskohde historianhyllyihin, kuin
Stuart Laken "Wyatt Earp –seikkailu", sillä melkoista pajunköyttä
Love kirjassaan on lasetellut. Tämä Bat Mastersonin hyvä ystävä
kertoo, että kun hän jätti aikoinaan Tennesseen ja saapui Länteen,
hän pystyi unohtamaan, että oli musta valkoisten joukossa. "Sydän
sanoi minulle, että kaikki hyväksyvät sinut täällä, jopa
psykopaattitappaja Billy the Kid".
Kerran Nat ratsasti sisään meksikolaiseen tavernaan ja tilasi kaksi
viski – itselleen ja HEVOSELLEEN! Kirjan mukaan Nat kantoi 14 luodin
jättämää arpea eripuolilla kroppaansa. "Jokainen niistä olisi ollut
kuolettava tavalliselle miehelle, mutta minä en valittanut",
kirjoitti Love. Kirja jatkaa: "Hevoset ammuttiin usein altani, miehet
kuolivat ympäriltäni, mutta aina itse pääsin pienin haaverein
pakoon." Mustista karjapaimenista hän kirjoitti: " Nämä miehet
tekivät aina työnsä kunnolla. Ja kun he kohtasivat kuolemansa, he
tekivät sen kuin MIES!"
Pian "Rautahepo" syrjäytti kuitenkin Nat Loven kaltaiset
karjanajajat. Valtavat veturit puuskuttivat yötä päivää kuljettaen
Teksasin karjaa pihviksi Itärannikolle, ja Nat Loven kaltaiset miehet
unohdettiin.
Vuonna 1876 hän saapui Deadwoodiin, Dakota territorioon. Pian hän
ansaitsi kuuluisuutensa suurena rodeotähtenä ja sai
lempinimen "Deadwood Dick", joka seurasi häntä lopun elämää.
Nat ei milloinkaan unohtanut viettämiään vuosia rajaseudulla ja
muisteli aina lämmöllä sellaisia sielunveljiään, jotka olivat eläneet
lain molemmin puolin, kuin Bat Masterson, Jesse ja Frank James sekä
Billy the Kid.

Jari
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » La 09.02.2008 22:13

1900 –luku merkitsi afroamerikkalaisille Yhdysvalloissa
muutoksenaikaa, vaikka orjuus oli poistunut jo Lincolnin
presidenttikaudella, hänen vetäessään puumerkkinsä tarvittaviin
papereihin.(Kynä tosin oli ollut pöydällä jo viisi vuotta, mutta mitään ei ollut tapahtunut)
Vasta kun Watts ja monet muut kaupungit leimahtivat liekkeihin 1960-
luvulla, kun kansalaisoikeusaktivistit yhdessä rintamassa marssivat
Selmaan ja kun tohtori King salamurhattiin Memphisissä, "kahleet
alkoivat murtua".

Vuonna 1900 Isom Dart, suurikokoinen ja väkivahva musta karjavaras
kuoli salamurhaajan luotiin Wyomingin perukoilla. Teontekijä oli
luultavasti yksi lännen pahamaineisin palkkamurhaaja Tom Horn. Luoti,joka Dartin tappoi tuli takaapäin. Kerrotaan, että monet olivat
yrittäneet sitä edestä päin.
Isom Darty syntyi vuonna 1849, Kalifornian kultarynnäkön aikoihin.
Hän kehitti taitonsa nuorukaisena, sisällissodan aikana ryöstelemällä
karjaa konfederaatiolta. Sodan jälkeen hän ajautui Etelä-Teksasiin ja
Meksikoon, jossa työskenteli aluksi kiertelevän rodeon klovnina.
Sitten Dart liittyi meksikolaisten karjavarkaiden porukkaan, joka
operoi molemmin puolin rajaa. Pian maa jalkojen alla alkoi niin
sanotusti polttaa ja Dart katosi näyttämöltä.
Seuraavaksi hän ilmestyi Brown's Parkiin Coloradoon. Seutu oli
tuolloin paratiisi karjavarkaille. Ennen ryhtymistään hämärähommiin
Dart työskenteli karjapaimenena.
"Kukaan ei tuntenut hevosta paremmin kuin hän", sanoi yksi Dartin
tuntenut lehmipoika.
Toinen lisäsi: "olen nähnyt kaikki parhaat ratsastajat, paras
kaikista on Isom Dart."
Mutta jo muutaman vuoden kuluttua hän jo ryösteli karjaa Gaultin –
jengin mukana. Legenda kertoo, että eräänä yönä kun Dart oli
hautaamassa "rosvoystäväänsä", joka oli saanut kuolettavan potkun
hevoseltaan, loput Gaultinin –jengistä tapettiin väijytyksestä. Isom
Dart selviytyi "nipin napin" viettämällä yön haudassa kuolleen
ystävänsä kolkossa seurassa.
Toistuvasti hän yritti palata kaidalle tielle, muttei onnistunut.
Wyomingissa kerrotaan, että vaikka Isom oli ryöväri ja karjavaras,
hän oli pidetty mies alueen väestön keskuudessa.
Historia tietää, että hänet pidätettiin monesti syytettynä karjan
varastamisesta, mutta milloinkaan häntä ei saatu vankilaan näistä
teoista.

Jari

PS. "Amerikka ei koskaan ollut Amerikka minulle." -Langston Hughes
"Me olemme kansa, joka on surua tummempaa." -Curtis Mayfield

Lopuksi totean vain, että ennakkoluuloisuus sai
ylivallan aikakautena, joka oli kaikin puolin äärimmäisen
vanhanaikainen.
Jari Teilas

mahpiya
Viestit: 592
Liittynyt: Ke 07.03.2007 21:48

Viesti Kirjoittaja mahpiya » La 09.02.2008 22:17

Kirjailija Teilas:
Jari, wowapi kin yakagin kte ,washte heca yelo, wowapi kin he Phezhi Sla Okizice kin iwoyaglaka yachin, washte kte yelo, ehanl Lakhota kin ohiyapi cha heun.

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » La 09.02.2008 22:21

mahpiya kirjoitti:Kirjailija Teilas:
Jari, wowapi kin yakagin kte ,washte heca yelo, wowapi kin he Phezhi Sla Okizice kin iwoyaglaka yachin, washte kte yelo, ehanl Lakhota kin ohiyapi cha heun.
Härmäksi kiitos!

Jari
Jari Teilas

mahpiya
Viestit: 592
Liittynyt: Ke 07.03.2007 21:48

Viesti Kirjoittaja mahpiya » La 09.02.2008 22:27

On hyvä että haluat tehdä kirjan Little Big Hornista, ne olivat niitä aikoja jolloin Lakotat viela olivat jotain.
(Tämä on vain erittäin vapaa käännös)

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » La 09.02.2008 22:28

mahpiya kirjoitti:On hyvä että haluat tehdä kirjan Little Big Hornista, ne olivat niitä aikoja jolloin Lakotat viela olivat jotain.
(Tämä on vain erittäin vapaa käännös)
KIITOS.

Jari
Jari Teilas

Vastaa Viestiin